sunnuntaina, kesäkuuta 16, 2019

Linkkilistan päivitystä

Ionicissa on alusta asti ollut linkkilista, ihan oma sivunsa kaikille tärkeille linkeille ja kiinnostaville talleille. Se on melkoinen muinaisjäännös, silloin kun Ionicia pykättiin pystyyn, linkkilista oli kaiketi varsin tärkeä ja oletettu asia virtuaalitallien sivuilla. Nykyään niitä näkee harvoin tai ainakaan itselle ei satu silmään kovin usein. Yleensä etusivulta saattaa löytyä muutaman linkin lista yhteistyötalleista, muutamat tärkeimmät jaokset tai jotain sen tapaista.

Ymmärrän kyllä hyvin, miksi pitkät linkkilistat eivät ole suosiossa. Ne ovat nimittäin hyvin työläitä ylläpitää! Sivustot katoavat, siirtyvät uusiin osoitteisiin, talleja unohdetaan ja lopetetaan tai ne vaihtavat nimeä, kasvatusrodut muuttuvat. Linkkilistalla ei ole mitään pysyvää, paitsi ehkä (ja toivottavasti) VRL. Ja tunnustan itsekin, että linkkilistan ylläpito vaatisi paneutumista ainakin silloin tällöin, mieluusti useammin kuin kerran tai pari vuodessa, köh.

Eikä se koske vain linkkien päivittämistä ja toimimattomien poistamista vaan myös varsinkin tallien lisäämistä listalle. Niin monta kertaa esimerkiksi Keskustassa katson, että onpas kiva uusi tai vähän vanhempikin talli, mutta sitten se unohtuu enkä tule välttämättä koskaan käyneeksi siellä toistamiseen, koska jos se muistuukin mieleen, en välttämättä löydä sitä enää. Ja mitenkään en pysty selittämään esimerkiksi sitä, että lisäsin Oldfinionin linkkilistalle vasta eilen! Oldfinion on kuitenkin toiminut vuosikausia ja osunut minun tutkaani varsin usein, omistan itse asiassa useampiakin Oldfinionin kasvatteja.

Toisaalta vasta eilen poistin linkkilistalta Stableyardin, Kerpan viimeisimmän tallin, joka on ollut aktiivinen ehkä viisi vuotta sitten. Nostalgiapäissäni en ole raaskinnut sitä aikaisemminkaan poistaa, sivuthan ovat vielä tallessa. On helpompi poistaa toimimaton linkki kuin unohdettu tai lopetettu, mutta vielä toimiva ja itselle tärkeä talli. Myönnän, olen joskus hieman hentomielinen.

Minun täytyy tunnustaa, että en käytä Ionicin linkkilistaa juurikaan. En tiedä miksi! Ehkä osittain juuri kehnon ylläpidon takia. VSN:n sivusto on oikeastaan se, jonne menen aina linkkilistan kautta, koska sieltä sen osoite helpoimmin aina löytyy. VRL:n osoitteen muistan ulkoa ja sen alta löytyvät myös jaokset ja kisakalenterit, jos koen niitä tarvitsevani. LJ:n ja TYH:n sivuja en juurikaan käytä nykyisin, harvoin tulee käytyä kantakirjojen tai YLA:nkaan sivuilla. Rotuyhdistysten linkkilistassa onkin jäljellä enää muutama epäaktiivinen sivusto, lähinnä historiallisen mielenkiinnon takia.

Mutta sitten tallilista, jolla kuitenkin aina on ollut jonkin verran mittaa. Käyn siellä olevia talleja läpi varsin harvoin, vaikka olen tosiaan yrittänyt keräillä sinne mielenkiintoisia talleja ja siittoloita. Enemmän muut tallit osuvat silmiin Keskustassa ja se joka rummuttaa siellä talliaan ahkerasti, siellä tulee myös paljon käytyä.

Uudenvuoden lupaukset tuli tehtyä jo mutta juhannuslupauksia voisivat olla seuraavat:
1. Pidä parempi huoli linkkilistasta.
2. Vieraile säännöllisemmin linkkilistan talleilla.
3. Rummuta itse Ionicia, Gin Ahaltekia ja blogia Keskustassa.

Puuttuuko linkkilistalta jokin merkittävä tai mielenkiintoinen talli? Vinkkaa toki joko kommenteissa, sähköpostitse tai Keskustassa. Ja omaansa saa nyt kehua.

–S

keskiviikkona, kesäkuuta 12, 2019

Omat ja muiden sukulinjat eri roduilla

Käytän aika usein termejä "oma sukulinja", "puhtaasti ionicilainen", "muualta lähtöisin" ja vastaavia. Tarkoitan näillä sitä, että onko jokin sukulinja lähtöisin meidän itsekeksimistä kantahevosista (ainakin suurimmaksi osaksi) vai onko sukulinja tullut muualta, olenko esimerkiksi ostanut jonkin hevosen tai käyttänyt vierasta oria tammoilleni. Eri rodut ovat tässä suhteessa hyvin erilaisissa tilanteissa, toisissa roduissa ei ole edes oikein olemassa mitään "ionicilaisia linjoja", toisissa roduissa taas omia linjoja on todella paljon ja jalostus makaa pääasiassa niiden varassa. Harvinaisilla, pienillä roduilla tämä yleensä onkin tilanne, mutta toisaalta jos johonkin pieneen rotuun tulee parikin ostohevosta muualta, tilanne keikahtaa äkkiä hyvin toisenlaiseksi.

Sanottakoon nyt kuitenkin se, etten millään tavoin arvota näitä "omia" tai "vieraita" sukulinjoja toisiinsa nähden. Kummatkin ovat arvokkaita, kumpiakin tarvitaan. Omia sukulinjoja tietenkin yritän säilyttää tulevaisuuteen, mutta usein käytännön jalostuksessa ne vierassukuiset hevoset ovat korvaamattoman arvokkaita. Monesti kyllä mainostan jotain myyntihevosia "puhtaasti ionicilaisista linjoista polveutuvana", mutta näen tämän lähinnä siten että siitä voisi olla enemmän iloa muille harrastajille. Ionic on ollut aina vähän laiska myymään hevosiaan ja niinpä moni Ionicin oma sukulinja saattaa hyvinkin olla tuntematon ja aivan uusi linja jollain muulla tallilla. Tietenkin "ionicilainen sukulinja" tarkoittaa käytännössä myös sitä, että hevosten sivut ovat tallessa ja pääosa niistä on myös VRL:n rekisterissä.

Esittelen tässä joidenkin rotujen tilannetta sukulinjojen kannalta.

Arabianhevoset
Arabeilla on tosi paljon meidän itsekeksimiä sukulinjoja, koska Ioniciin on vuosien saatossa keksitty suuret määrät uusia kantahevosia. En oikein tiedä miksi näin on edes tehty, olisihan sitä luullut että arabeja löytyisi muiltakin talleilta myyntiinkin. Jostain syystä ostohevosia vain on meille varsinkin alkuvuosina tullut kovin vähän. Vieraita oreja on käytetty jonkin verran, mutta aika vähäistä sekin on ollut. Ja tällä hetkellä arabien määrä on hurjan suuri, joten muutama ostohevonen ei sinänsä muuta tilannetta, vaikka ovatkin erittäin tarpeellisia jalostuksessa.
Itse asiassa tämän koko postauksen idea lähtikin siitä että tässä juuri viime viikkoina olen vähän käynyt läpi juurikin arabeja ja olosuhteiden pakosta piti etsiä tammoille ulkopuolisia oreja. Niitä onneksi löytyi ihan määrissä ja nyt kesällä syntyy toistakymmentä varsaa, joiden isät ovat kotoisin muualta. Tätä pitää harrastaa enemmänkin!

FWB:t
FWB on myös suuri rotu meillä, ei nyt lukumääräisesti niin suuri kuin arabi, mutta satakunta hevosta kuitenkin. Sen tilanne on hyvin erilainen kuin arabeilla: varsinkin pitkäsukuiset hevoset ovat kokonaan muualta tulleita. Tietenkin meidän FWB:t polveutuvat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta muista pv-roduista, suvuttomia FWB:itä ei meille ole koskaan keksitty ja emme ole tainneet sellaisia ostaakaan kuin yhden tamman, ei ainakaan muistu mieleen muita. Mutta eivät ne muutkaan puoliveriset kovin usein polveudu Ionicin hevosista, ellei nyt puhuta näistä uudemmista, lyhyistä suvuista. Meillehän on keksitty jonkin verran suvuttomia puoliverisiä, lähinnä westfaleneita, ranskanpuoliverisiä ja ruotsinpuoliverisiä, ja vaikka näitäkin kantakirjoja kasvatetaan pienimuotoisesti, ne on tarkoitettu kuitenkin pääasiassa FWB-jalostuksen materiaaliksi.
Yksi esimerkki meille tyypillisestä FWB:stä on Davidoff Ion. Se on pitkäsukuinen, molemmat vanhemmat ovat meidän omia kasvatteja, mutta emänisää lukuunottamatta kaikki toisen polven vanhemmat ovat ostohevosia. Emänisä on angloarabi, joka taas polveutuu suurimmaksi osaksi meidän omista linjoista.

Knabstrupinhevoset
Knabstrup on iso ja vanha rotu ja koska se on kovin harvinainen, sukulinjat ovat hyvin pitkälle meidän omaa keksintöä. Ainahan sitä kulkee silmät auki, mistä vain löytyisi vierassukuisia knabstrupeja ostoon tai käyttöön, mutta he on ollut aika vähäistä verrattuna siihen, miten paljon meillä niitä nykyään on. Osin tilannetta muuttaa tietenkin muiden rotujen risteytyskäyttö.

Tennesseenwalkerit
Isohko rotu tämäkin on ja nykypäivänä melko harvinainen näky virtuaalimaailmassa. Voisi siis kuvitella, että walkerienkin sukulinjat olisivat pääasiassa meidän omia, mutta eipäs ole! Tai on niitä omiakin linjoja, on toki, mutta ne eivät ole niin hallitsevia kuin knabstrupilla ja arabilla. Varsinkin pitkä- eli vanhasukuisilla walkereilla on tosi paljon muiden tallien tuotantoa. Kasvattajanimissä vilahtelee Tijuana, BRN, Belfalas, MD, RDN, ja myös pienempiä ja vähemmän tunnettuja kuten DD, Ayer, Agapito/AGA, DJH, DLK ja VF. Omat tuontihevoset ovat selkeänä vähemmistönä näiden joukossa. Walkereilla on menneisyydessä ollut hyvin aktiivisia kasvattajia, joiden tuotoksia on uinut meidän nykyisten hevosten sukuihin kiitettävän paljon. Harmi ettei tulevaisuus näytä yhtään niin positiiviselta.

Welsh-ponit
Welshit noin kokonaisuudessaan laskettuna ovat myös isohko rotu ja ne polveutuvat aivan täysin ostoponeista, joita onneksi olen ymmärtänyt ostaa riittävästi. Varsinkin cobeja riittää, kiitos Crialltin lopetusmyynnin, jossa "vähän" hamstrasin.

–S

sunnuntaina, kesäkuuta 09, 2019

Historiaa: Ionicin orlovit

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, vuodet 2005-07 olivat aktiivista raviurheiluaikaa meillä Ionicissa. Peitsareiden lisäksi kilpailimme orlov-ravureilla tavallisissa lämminverilähdöissä ja kasvatimmekin orloveita samalla Iostream-tunnuksella kuin peitsareitakin. Tässä on lyhyt katsaus meidän orlov-kasvatukseemme ja sen kantahevosiin.


© Bob Langrish

Yleisesti voisin todeta, että jos tuohon aikaan peitsareilla meni hyvin, niin kyllä meni orloveillakin. Niitä oli useammalla eri omistajalla, vaikka Rakenlov olikin lopettanut jo kauan ennen tätä. Kerpalla oli ainakin muutama orlov ahkerassa kilpailutuksessa, Ajattomassa oli joitain, se kasvatti ainakin muutaman orlovin tunnuksella Temniy. Kerppa käytti vanhaa, tuttua RDN:ää. Sitten oli sellainen talli kuin Stajnia Jaskier, jonka piti erikoistua nimenomaan orloveihin. Sivujen perusteella toiminta ei kovin kummoiseen alkuun päässyt mutta muistikuvia on, että Jaskier-hevosia olisi ollut enemmänkin. Lisäksi jonkin aikaa oli toiminnassa virtuaalinen orlov-yhdistyskin.

Virginian kiinnostus raveihin ja orloveihin kuitenkin juontaa alkunsa jo ajalta ennen Ionicia. Marineaan oli hankittu orlov-ori Rakenlov Celeb, tuosta mainitusta Rakenlov-siittolasta, taisi olla sen viimeisiä kasvatteja. Jos ihan tarkkoja ollaan, Celeb ei ollut puhdas orlov, sen isänemä Green River oli merkitty amerikkalais-orlovilaiseksi. Celebiä kuitenkin pidettiin aina orlovina ja muu sen suvusta onkin orloveita, joten vahinkoa ei voida sanoa syntyneen. Celeb oli Marinkan ja Virginian ensimmäinen ravihevonen ja sen kanssa he tutustuivat virtuaaliseen ravimaailmaan (ja ravimaailmaan muutenkin, sanoisin).

Celebistä jäi tietojen mukaan useampikin varsa, mutta todennäköisesti ainoa, jolla oli myöhempää merkitystä oli Marinean kasvattama ori MVS Srebra. Se tuli Marineasta Ioniciin ja jossain vaiheessa sitä alettiin kilpailuttaa. Kovin monia startteja se ei juossut eikä sen ennätyskään ole erityisen hyvä, mutta siitoksessa se oli ihan ansioitunut isäori. Ei sen varsoista ihan hillittömiä tähtiä löydy, mutta kohtuullisia juoksijoita kuitenkin, joiden merkitys orlovien jalostuksessa on ihan merkittävä. Ja niin tai näin, Srebra jatkoi eteenpäin vanhan Rakenlovin maineikkaita sukulinjoja, sen emäkin oli ostotamma Rakenlovista.

Sitten kun on yksi ori, niin se johtaa meillä yleensä siihen, että kohta on tamma tai pari. Orlovravuri ei ollut poikkeus! Meille keksittiin useitakin tammoja ja sitten tietysti myös lisää oreja. Ensimmäinen tammoista oli Karelija III, joka teki tosi pitkän uran ensin radoilla ja sitten siitoksessa: 78 starttia ja 10 varsaa. Se oli todellakin meidän orlov-jalostuksen kivijalka! Mitä raviuraan tulee, se juoksi pääasiassa lyhyempiä matkoja, mailia ja 2100 metriä. On sillä jonkin verran 2600 metrinkin startteja ja jopa pidempiä, mutta eniten tosiaan 2100 metriä. Pääasiassa tämä tietenkin johtuu siitä, että noille matkoille on ollut eniten startteja tarjolla. Myös muutama monte-startti löytyy.

Toinen merkittävä tamma oli Kwartira (myöhemmät sivut. Se vasta pitkän juoksu-uran tekikin, 92 starttia ja ennätys tammalle ihan ok, 13,1aly. Kwartira oli selkesti myös lyhyempien matkojen juoksija ja muutamia kokeiluja lukuunottamatta se juoksikin pääasiassa vain maksimissaan 2100 metriä. Montessa silläkin on joitain kertoja startattu, mutta se ei sitten lopulta tuntunut olevan Kwartiran juttu. Ioniciin tamma ehti jättää 3 varsaa, ennenkuin se myytiin Savitaipaleeseen. Uudella omistajalla se jätti tiettävästi ainakin muutaman varsan, pari jenkkioreista mutta ilahduttavasti myös muutaman puhtaan orlovinkin, tamma Revertira S:n (i. Jan Iostream) ja ori Mikwar S:n (i. Mihail Iostream). Olisi kiva tietää, jos nämä ovat vaikuttaneet millään tavoin jalostuksessa myöhemmin.

Vähän myöhäisempi tuonti oli tamma Oxana, jonka ura tai statistiikat eivät ole niin mittavat kuin Karelijalla ja Kwartiralla. Oxanalla kilpailtiin enemmänkin pitkiä matkoja ja se aloittikin kisauran rauhalliseen tahtiin vasta kolmivuotiaana. Montesta on yksi kokeilu, joka ei rohkaissut jatkamaan sitä hommaa. Muutaman varsan se ehti myös jättää, ehkä maininnan arvoinen olisi ori Milos Iostream, joka lähti meiltä Pemberleyihin ja lienee tällä hetkellä kadonnut.

Viimeisin hankinta taisi olla Ajattoman kasvattama tamma Dina Temniy, joka tuli meille heti syntymänsä jälkeen, muttei ehtinyt kuitenkaan kilpailla.

Ennen varsinaisen ravi-innostuksen alkua Ioniciin keksittiin yksi suvuton ori, Metropolija, joka ei koskaan startannut raveissa itse, se oli Virginian sanoin ihan puhdas tallinkoriste, oli kuulemma niin hieno kuva tarjolla. Tästä huolimatta sitä käytettiin ihan aktiivisesti ravihevosjalostuksessa ja varsoista pitää mainita ainakin meidän monte-ekspertti, ori Mihail Iostream. Se kilpaili 6-vuotiskaudesta lähtien lähestulkoon pelkissä monte-lähdöissä ja ihan menestyksekkäästikin. Elinaikanaan se ehti jättää tuon ylämainitun Milos Iostreamin ja myöhemmin pakasteesta yhden varsan, josta ei ravihevosta tainnut tulla. Jos kiinnostaa, Mihailista olisi edelleen pakastetta saatavilla, jos kiinnostaa harvinaisempi, vanha suku!

Sitten oli tietenkin ori Iskatel, meidän pitkän matkan spesialisti. Silläkin on takana pitkänsorttinen ura, jonka se aloitti kylläkin vasta 8-vuotiaana. Iskatelin varsoista Ioniciin jäi ori Igor Iostream, joka oli isänsä kaltainen stayeri.

En uskalla odottaa, että näitä meidän hevosia löytyisi vielä joidenkin lämminveriravurien suvuista, poislukien ne, jotka ovat syntyneet pakasteesta nyt paljon myöhemmin. Enkä tiedä miten paljon tätä nykyä orloveja virtuaaliraveissa edes näkee vai ovatko jenkit ja mahdolliset harvat ranskalaiset vallanneet radat tyystin.

–S

keskiviikkona, kesäkuuta 05, 2019

Historiaa: Ionicin peitsarit

Vuosina 2005-07 Ionicissa harrastettiin virtuaalista raviurheilua: kilpailutimme ahkerasti omia hevosiamme, kasvatimme ja järjestimme suhteellisen aktiivisesti omia raveja. Kuten kuvaan sopii, eivät kilpa-ajokit olleet niitä ihan perus-lämppäreitä. Tavan ravilähdöissä kilpailutimme orloveita, myös muutamaa puhdasta ranskanravuria, ja sitten meillä oli peitsareita. Tässä kerron nimenomaan meidän peitsareista.

Noina vuosina peitsareilla tuntui menevän varsin hyvin, ehkä ensimmäistä kertaa virtuaalimaailmassa. Peitsari on aina ollut vähän sellainen outolintu tavallisiin ravureihin tottuneessa maailmassa, mutta juuri noihin vuosiin saattoi osua ensimmäinen varsinainen peitsaripiikki. Me emme olleet siihen syyllisiä, emme toki, mutta sujahdimme mukaan helposti kun peitsareita löytyi useilta muiltakin talleilta. Joskus tuolloin perustettiin myös Noble Pacer Stud, joka saattaa edelleen olla ainoa yksinomaan peitsareihin keskittynyt siittola ja kilpatalli, harmillisesti lopettanut tai tainnut suurin osa sivuistakin kadota.


© Bob Langrish

Meidän peitsaripuuhat lähtivät omista tuontihevosista. Aivan ensimmäinen taisi olla tamma Streamline Phasor. En malttanut sillä kilpailla kovin montaa kautta, vaan se siirtyi 14 startin jälkeen siitokseen. Se varsoikin 6 varsaa, niistä kaikki ovat käyneet radoilla ja ainoastaan ilmeisesti Devilish Iostreamilla ja Reactive Iostreamilla ei ole ennätys alle 10,0 (voi ollakin, mutta tiedot ovat kadonneet). Oriit Dealer Iostream ja Futurist Iostream ainakin päätyivät Nobleen.

Toinen tuonti oli ori Deadman Bay, joka teki radoilla tosi pitkän ja menestyksekkään uran, ja – realistista tai ei – astui siinä sivussa tammoja jokusen. Itse asiassa yhdistelmästä Deadman+Streamline on syntynyt peräti 3 varsaa! Kaikkien Deadmanin varsojen raviurassa ei välttämättä ole kehumista, mutta mainittakoon sieltä nyt Noblen kasvattama Napkin Noble (e. Vigorous Fool), joka vuonna 2007 äänestettiin VRER:n Ravigaalassa vuoden peitsariksi. En voi ihan kehua sillä, että se olisi ollut ensimmäinen Vuoden Peitsari ikinä, mutta läheltä piti, Vuoden Peitsari valittiin ensimmäisen kerran edellisenä vuonna. Mitä Napkin Noble sitten teki, sitä en tiedä! Ilmeisesti kilpaili hyvin.

Samoihin aikoihin Deadmanin kanssa meille tuli toinen tuontitamma, Velvetia. Se myös teki pitkän uran radoilla, 46 starttia ja vilkaiskaapa noita lähtömääriä! Meidän ravurit ikääntyivät VHKR:n mukaisesti, joten hevonen ikääntyi vuoden kuukaudessa. Parhaana kautena Velvetiakin keräsi 18 starttia kuukaudessa, kolmannes toki oli meidän omia, mutta silti peitsarilähtöjen määrä oli kyllä suuri. Viime vuonna en päässyt aivan samaan Arlington Heights GA:n kanssa, jos tosin täytyy sanoa, että saatoin olla vähän laiskempi seuraamaan VRER:n kalenteria... Velvetiasta jäi 3 Iostream-varsaa, tammoja kaikki, mutta yhdenkään kohdalla ei voitane oikein puhua menestyksestä radoilla tai siitoksessakaan. Velvetia myytiin myöhemmin Nobleen, sekin, ja siellä se varsoi sitten useampiakin varsoja.

Myöhäisempi tulokas on ori Iron Devil, joka kivan kisauran tehtyään lähtikin Nobleen siitosoriiksi, tosin ehti se astua meilläkin tammoja ennen sitä. Hävettää tunnustaa, mutta Iron Devilin vanha sivu on jyrätty myöhemmin quarter-ori Iron Radonin sivulla, en tiedä miten näin pääsi käymään. Pitäisi joskus korjata mokansa, Iron Devilin vanha sivu on vielä arkistossa tallessa.

Ostohevosista mainittakoon ainakin Ajattoman kasvattama tamma Enemy In Red ja Koronjärvestä ostettu, raviradat jo jättänyt tamma Independence Day, tarkoitus oli jälkimmäisestä siitostammaa tehdä mutta se ehti varsoa vain yhden varsan ja sitten meiltä loppui kiinnostus ravipuoleen.

Olettaisin että nykypeitsareiden suvuista löytyy vielä ainakin Iron Deviliä, todennäköisesti myös Deadman Bayta ja Streamline Phasoria, ehkä Velvetiaakin. Suurin kiitos tästä toki kuuluu Noblelle, mutta myös muille sen aikaisille ja myöhemmille peitsarikasvattajille.

– S

sunnuntaina, kesäkuuta 02, 2019

Väriteoriaa: mushroom

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa.

Ulkonäkö
Mushroomien värisävy nähtävästi vaihtelee aika paljon, selkein piirre on punaisen sävyn puute tai ainakin sen selkeä vähäisyys peitinkarvassa. Peitinkarva on yleensä harmaanruskea, joskus se on myös kellertävä. Tummimmat yksilöt ovat hyvin tummanruskeita, väri muistuttaa suklaata tai kuusenkaarnaa, harmaa sävy ei välttämättä ole mitenkään erityisen silmiinpistävää. Vaaleimmat yksilöt ovat vaalean kellanharmaita.

Jouhet ovat yleensä ainakin osittain vaaleammat kuin peitinkarva. Toisinaan ne ovat aivan vitivalkoiset, mutta useimmilla mushroomeilla on hamppujouhet tai liinahtavat jouhet. Jonkin verran näkee sitä, että häntä on tyvestä vaaleampi kuin alempaa.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Lyhyesti: vaikka mihin! Useimmat mushroomit on tunnistettu raudikoiksi, toisinaan niiden väritys muistuttaa hopeanruunikkoa ja hopeanmustaa. Jotkut vaaleasävyiset mushroomit voivat mennä voikoista tai punahallakoista.

Esimerkkikuvia
hyvin tyypillinen mushroom, tämä on ehkä se "tyyppi-mushroom": harmaanruskea, keskisävyinen peitinkarva ja hyvin vaaleat jouhet.
vaaleahko mushroom, vaaleampi peitinkarva rungossa, sanoisin sävyä aavistuksen kellertäväksi. Tällä pää näyttäisi olevan hieman tummempi, tätä näkee mushroomeilla ainakin toisinaan, joten se voi olla jokin väriin liittyvä piirre. Kaikilla sitä toki ei ole.
tummempi mushroom, edellisiä kuvia tummempi sävy, mutta punaisen värin puute on selkeä ja sävy taittaa sinne harmaan suuntaan. Myös vaaleammat jouhet.
tummahko mushroom, värisävyä pystyy tässä nimenomaisessa kuvassa vertaamaan hyvin tavalliseen raudikkoon. Tällä ponilla on valokuvia pitkältä ajalta, varsasta lähtien. Kolmikuisena se on todella vinkeän näköinen kun vaaleampi varsakarva alkaa väistyä alta paljastuvan aikuisvärin alta. Oletan että tämäntyyppinen karvanlähtö ei ole ominaista pelkästään mushroomeille vaan että yleensäkin varsakarva saattaa lähteä epätasaisesti, tässä kuvassa se vain näkyy sekeästi kun varsakarva ja aikuisväri poikkeavat kovasti toisistaan. Kuukautta myöhemmin otetussa kuvassa poni on jo selvästi tumma mushroom.
tumma mushroomiksi merkitty poni, jonka peitinkarvassa on kyllä jonkin verran punertavaa sävyä verrattuna näihin muihin. Luulisin että mushroom voi olla tuonkin värinen.

Esiintyminen ja yleisyys
Mushroomia esiintyy nykytiedon mukaan vain alkuperäisellä shetlanninponilla. Minulla ei ole tällä hetkellä tietoa siitä, löytyykö väriä amerikkalaiselta shetlanninponilta lainkaan.

Aiemmin mushroomeja luultiin hopeanmustiksi, mutta geenitestien perusteella ne olivat pohjaväriltään rautiaita ja negatiivisia hopeageenin suhteen. Tämän perusteella alettiin epäillä, että kyseessä voisi olla aivan oma diluutionsa. Väri on vanha, sitä pystytään jäljittämään 1800-luvun loppupuolelle asti kantakirjoista ja oletettavasti se on paljon sitäkin vanhempi. Geeni sen sijaan paikannettiin vasta tänä vuonna, mutta nyt siihen on saatavilla myös geenitesti. Puhtaalla alkuperäisellä shetlanninponilla ei tiettävästi esiinny lainkaan hopeavärejä, amerikkalaiselta shetlanninponilta sitä kyllä löytyy.

Lyhenteet ja nimitykset
Mushroomilla ei ole vakiintunutta suomenkielistä termiä eikä lyhennettäkään.

Vieraskieliset nimet
Englanti: mushroom
Ruotsi: ?
Saksa: ?

Genotyyppi
ee mumu (näkyvä mushroom)
ee MUmu (rautias kantaja)
E mu (ruunikko tai musta kantaja)
(geenimerkintä ei liene vielä vakiintunut, mutta Veterinary Genetics Laboratory käyttää mu-lyhennettä)

Huomattavaa periytymisessä
Mushroom vaikuttaa punaiseen väripigmenttiin. Se näkyy siis selvimmin rautiaassa, mustaan poniin se ei vaikuta lainkaan, ja on epäselvää, näkyykö se ruunikossakaan mitenkään. Jos arvata pitäisi, veikkaisin sen ehkä muuttavan ruunikon peitinkarvan väriä vähemmän punertavaksi, mutta tämä muutos mennee vielä normaalin sävyvaihtelun piikkiin. Ruunikon mustiin jouhiin ja jalkoihin se ei vaikuttaisi.

Mushroom on resessiivinen geeni, joka vaikuttaa vain silloin kun varsa saa molemmilta vanhemmiltaan mu-alleelin. Jos hevosella on vain yksi mu (eli genotyyppi MUmu), se on kantaja, jonka värissä mushroom ei näy, mutta se voi periyttää sitä eteenpäin. Ruunikko ja musta voivat olla myös mushroomin kantajia, niillä voi olla joko MUmu tai mumu, jälkimmäisessä tapauksessa ne periyttävät mu-alleelia kaikille varsoilleen, niiden väristä ja toisesta vanhemmasta sitten riippuu, tuleeko varsasta mushroomia. Toisaalta kahden mushroomin varsa on aina mushroom itsekin.

Genetiikkaosion lähteenä on käytetty Veterinary Genetics Laboratoryn artikkelia.

keskiviikkona, toukokuuta 29, 2019

Loput tuomarikommentit 5.5. VSN-näyttelyistä

Sain taannoin vietyä loppuun brittiläisten rotujen VSN-näyttelyt, jotka kylmäveriluokkaa lukuunottamatta tuomaroin itse. Parista luokasta tuomarikommentit onkin jo (welsh C&D, connemara), tässä lopuista luokista sitten lyhyet kommentit.


© Drew Saunders (CC BY-NC-SA 2.0)/alkuperäistä kuvaa on rajattu ja värejä muokattu

Luokka 3. Welsh A- ja B-sektiot
Pikkuwelshien tuomarointi on aina kivaa kun ne ovat niin nättejä. Mountaineilla rokotan kuitenkin pahasta notkoselästä, jota näkee aina toisinaan. En tiedä onko kyse vain asennosta, toivon niin koska pahimmat notkot ovat olleen sellaisia että mietin miten sellainen poni pystyy liikkumaan edes. B-sektio on tässä suhteessa helpompi, sillä tulee olla hyvä ratsun rakenne (mountainin kohdalla asiasta ei ole mainintaa rotumääritelmässä).

Tässä luokkavoittaja olikin B-sektion tamma. Superkaunis kaikin puolin, tasapainoinen kokonaisuus, ei liian kevyt runko, upea kaula ja kertakaikkiaan moitteeton. Siitä todistaa 42 pistettä.
Seuraavilla sijoilla on useampia mountain-oreja. Kolmanneksi sijoittuneella Rhaith Liverswortilla on päivän parhaat takajalat ja jalat muutenkin, muttei kakkoseksikaan sijoittuneella huonot kintut ole.
Muutenkin luokka oli varsin korkealaatuinen, kun 10. sijan saaneellakin oli vielä 36,5 pistettä. Jotkut luokat voitetaan tuolla pistemäärällä. Ei se kyllä mikään yllätys ole, virtuaalimaailmassa on paljon todella hienoja welsh-kuvia.

Luokka 5. Newforestinponit
Nyddi on yllättävän hankala rotu tuomaroida, koska rotumääritelmä on aika ylimalkainen. Emämaan rotuyhdistys sanoo "of working type with substance" eli käyttöponi, joka ei saa olla liian hento. Sen lisäksi mainitaan vahva takaosa, loivat lavat, syvä mutta kapeahko runko ja hyväasentoiset, vahvat jalat, ja siinäpä se sitten suunnilleen onkin. No, tuosta tyypistä voi päätellä, että hakusessa on hyvä ratsun rakenne, ei liian siro. Itse haluan tähän vielä päälle hyvän ponileiman ja vähintään kohtalaisen sukupuolileiman molemmilta sukupuolilta.

Eniten ehkä rokotin rungosta, monella osallistujalla oli mielestäni hieman heikko se rungon syvyys. Ei pahasti, mutta ylivoimaisesti suurin osa sai rungosta vain 3 tai 3,5 pistettä. Voittaja on tässä kohdin poikkeus, sillä on peräti 5 pistettä rungosta, samoin kuin takaosasta. Kakkoseksi sijoittuneella on sitten tämän luokan ehdottomasti kaunein pää, ainakin pisteiden valossa, oli siellä toki muitakin nättipäisiä poneja. Voittaja taas ei kuulu niihin, mielestäni sen päässä ja kaulassa olisi vähän parantamisen varaa.

Luokka 7. Muut harvinaiset brittiläiset ponit
Tässä luokassa oli pääsääntöisesti fellponeja, mukaan mahtui ainoastaan yksi exmoor ja pari ylämaanponia, joista toinen valikoituikin voittajaksi. Varsin hienoja poneja kaikki, luokka oli tosi tasainen, kun voittajalla on 39,5 pistettä ja viimeiseksi jääneellä 35,5 pistettä.

Voittaneella ylämaanponitammalla on hieno rotuleima eikä siinä muutenkaan paljon huomautettavaa ole. Alle 4 pistettä tuli ainoastaan etuosasta ja takajaloista, pääosin siksi että etuosa jää vähän tuonne palkintonauhan alle piiloon ja takajaloissa on suorahkot kintereet. Vähän samaa voisin sanoa kakkoseksi sijoittuneesta fell-oriista: etuosa ja takajalat jäävät runsaiden jouhien alle sen verran piiloon että pistemäärä jää 3,5 pisteeseen.

Luokka 8. Clevelandinruunikot
Kuten oletettua, tässä luokassa oli tasan se yksi tuttu osallistuja, ori Basingstoke. Ja koska sillä on hieno kuva hienosta hevosesta, se niittää aina sen lähemmäs 40 pistettä. Alle 4 pistettä tuli tällä kertaa takaosasta (pitkä mutta vähän liian laskeva lautanen) ja jaloista (molemmissa vuohiset ovat melko lyhyet ja pystyt, takajalat jäävät vähän hännän alle piiloon).

Luokka 9. Englantilaiset täysiveriset
Olen kirjoittanut taannoin täysiveristen rakennearvostelusta ja siitä että se on jokseenkin haastavaa. Koska rotumääritelmää ei käytännössä ole, haluan itse nähdä näillä tasapainoista rakennetta, ratsumaista tietenkin, mutten tuijota sitä niin paljon kuin puoliverisillä.
Voittaja onkin juuri tällainen, kakkonen ja kolmonenkin jossain määrin. Sen sijaan luokan viimeiseksi ja ilman RCH:ta jäänyt on kovin kehittymättömän oloinen ja selkeän takakorkea. Ei välttämättä mikään vakava vika oikealle täysiveriselle, mutta näin virtuaalimaailmassa se ei kyllä saa armoa minulta.

Luokka 12. Irish Sport Horset, Irish Hunterit, irlanninpuoliveriset
Tässä luokassa lopulta oli 4 Irish Sport Horsea. Niiltä odotan hyvää ratsun rakennetta, en välttämättä kovin jaloa, mutta ei se pahitteeksi ole, ja ennen kaikkea tiettyä tukevuutta, muistona IDH-esivanhemmista. Jalat eivät siis saa olla liian hennot ja rungossakin on oltava syvyyttä. Voittajaksi päätyi hieman epäsuhtainen ori, ei mikään orimaisuuden perikuva ja yleiskuvaa häiritsee korkeajalkaisuus/lyhytselkäisyys, vaikka runko itsessäänhän on ihan hyvä. Lievä notkoselkäisyys tiputtaa pisteet 4,5:een. Sillä on myös hyvät jalat.
Kakkoseksi sijoittui hyvännäköinen tamma, jolla taas on jaloissa vähän sanomista, niin että niiden pisteetä jäävät kolmosiin.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 26, 2019

Ionicin clevelandinruunikot

Tässä katsaus siihen, mitä tätä nykyä kuuluu meidän clevelandinruunikoille.


© Bob Langrish

Clevelandinruunikon historia on pitkä Ionicissa, rotu kuului niihin aivan alkuperäisiin kasvatusrotuihin kun talli vuonna 2004 pykättiin pystyyn. Ensimmäisinä vuosina sitä kasvatettiinkin tuon ajan mittapuulla paljon, vuonna 2006 syntyi peräti 26 cleveland-varsaa. Virginian ja osittain omien muistitietojen mukaan clevelandeilla meni muutenkin lujaa tuohon aikaan. Hämypuro oli tuolloin voimissaan, se on oikeastaan kautta aikojen ollut niitä harvoja lähes pelkästään clevelandeihin panostaneita siittoloita, vaikka olihan Hämypuron suomenhevospuolikin varsin vahva ja tunnettu. Muita rotuja tallissa ei sitten tainnut ollakaan. Hämypuro kasvatti clevelandeja tunnuksella Twilight ja meillä Ionicissakin oli melko monta Twilight-hevosta vuosina 2004-2008, puhumattakaan siitä että käytimme Hämypuron hevosia jalostuksessa muutenkin.
Mutta Hämypuro ja Ionic eivät olleet tuolloin ainoita clevelandien omistajia. Kerpalla oli tiettävästi ainakin joitain yksittäisiä hevosia, sen lisäksi virtuaalimaailmasta löytyi pari muutakin satunnaista omistajaa, kuten esimerkiksi puoliverisiittolana tunnettu Waterfall.

Sitten kävi niinkuin kävi: Hämypuro taukoili tai lopetti kokonaan, Ionicin sukulinjat tulivat tiensä päähän ja kuvistakin oli pulaa. Viimeiset cleveland-varsat syntyivät 2008 ja sitten rodusta luovuttiin kokonaan. Melko kauan tallista kyllä löytyi muutama pitkäsukuinen kasvatti, kun ei niitä lopettaakaan raaskinnut, mutta jossain vaiheessa se oli sitten edessä kuitenkin. Viimeisiä yksilöitä käytettiin risteytyksissä Cleveland Huntereiden jalostamiseen. Joitain myöhäisimpiä hevosia käytettiin myös SGSH-jalostuksessa.

Sitten tuli vuosi 2012 ja Douglasville, joka aloitti lähestulkoon tyhjästä cleveland-jalostuksen. Omistaja kyseli vanhoja hevosia ja mahdollisuutta myös kuolleiden hevosten takautuvaan jalostuskäyttöön ja meiltähän niitä löytyi. Douglasvillestä saapui sitten myös ensimmäiset clevelandit pitkään aikaan, ori Douglas Chickasaw ja tamma Douglas Estelle. Cleveland oli ollut jo pitkään meidän "tarttis hankkia"-listalla, joten Douglasvillen kasvattimyynti upposi kyllä hedelmälliseen maaperään.

Sattuman oikusta muutama vuosi myöhemmin jostain VRL:n kautta löytyi vielä muutama vanha kasvatti, jotka oli rekisteröity mutta sittemmin kadonneet eikä niiden omistajastakaan kuulunut mitään, joten niitä tarjottiin meille. Ei tarvinnut paljon miettiä, että ottaisimmeko ne takaisin. Tottakai! Toiveita herätti myös Malibu, jonka laajaan rotuvalikoimaan cleveland kuului, mutta emme tainneet ostaa yhtään kasvattia sieltä. Vasta myöhemmin, Malibun jo lopetettua, meille tuli muualta tamma Malibu Paddnessa.

Tämän pitkällisen historian jälkeen pääsemme nykyhetkeen ja siihen, miten totesin taannoin että eipä näitä jalostaa voi kun kaikki ovat sukua keskenään. Muutamalle tammalle ammoin kuolleiden orien pakastesperma sopi, mutta ei siitäkään kaikille pelastusta ollut. Suvullisia clevelandinruunikoita ei juuri löydy ja jos vahinko sattuukin käymään, ne ovat koko lyhytsukuisia tai sitten sukua meidän hevosille. Niin oli pakko sitten keksiä lisää hevosia ja siitä tuloksena ovat suvulliset tuontihevoset Witterthorne Iceberg ja Witterthorne Bay Pilgrim. Todennäköisesti tulevaisuudessa täytyy tuoda lisääkin, mutta näillä nyt päästään taas vähän alkuun cleveland-jalostuksessa.

Cleveland on rotuna äärettömän hieno, massiivinen ja näyttävä, mutta silti urheilullinen. Ei ole todellakaan mikään sattuma, että minun ensimmäiseksi virtuaalihevoseksi aikoinaan valikoitui nimenomaan cleveland. Joten cleveland tulee jatkossa kyllä pysymään meidän hevoslaumassa, vaikka joudunkin kasvattamaan sitä käytännössä yksin. Onpahan ainakin jotain valittamisen aihetta tulevinakin vuosina. Lisäksi aion jatkaa pienessä mittakaavassa myös noiden Cleveland Huntereiden jalostusta sekä niiden että puhtaiden clevelandien yhdistelyä SGSH:een.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 22, 2019

Ionicin connemaranponit

Tässä postauksessa esittelen meidän connemaranponeja ja niiden tilannetta.


© Bob Langrish

Connemara ei ole iso rotu Ionicissa eikä vanhakaan. Poneja on reilu parikymmentä tällä hetkellä ja ensimmäinen kasvatti syntyi vuonna 2012. Tämä ensimmäinen varsa syntyi Kenya HAR:sta, joka on nykyisen connemarajalostuksen kantatamma. Jos historiaa halutaan penkoa, niin Kenya ei varsinaisesti ole kuitenkaan ihkaensimmäinen connu Ionicissa, sitä titteliä (todennäköisesti) pitää hallussaan tuontitamma Dewbury's Jolie, joka kuitenkin varsoi vain yhden VRP-varsan eikä sekään jäänyt meille sukuaan jatkamaan.

No, Kenya varsoi useammankin varsan, joista lähes kaikki jäivät jatkamaan sukuaan Ioniciin. Useimpien isäori on jostain muualta, vain viimeinen varsa on meidän omistamasta oriista, Kenyan seuraksi hankitusta Poniniemen Jarlathista. Myöhemmin olen ostellut lisääkin poneja, mutten mitenkään suuria määriä. Niinpä kun aloin poneja perata läpi tässä taannoin, kävi selväksi että uutta verta tarvitaan kipeästi. Kenyan ja Jarlathin nimet ovat liian monen ponin sukutaulussa, mikä tietenkään ei ole mikään ihme. Kun pienestä lähtee kasvattamaan, tähän tullaan. No, olen minä poneja ostellut aikaisemminkin, joten ihan pelkästään näiden kahden varassa jalostus ei ole ollut.

Tällä hetkellä ponilauman tilanne on ihan mukavalla tolalla, tulin tosiaan ostaneeksi uusia poneja ja astuttaneeksi omia tammoja vierailla oreilla. Connemaranponeja tuntuu olevan jopa yllättävänkin paljon, vaikka vähän pelkäsin muuta. Olen mielessäni jaotellut connemaran aina samaan luokkaan newforestin kanssa: olevinaan yleinen kun on reaalimaailmassa niin tunnettu rotu, Suomestakin löytyy paljon, mutta todellisuudessa on vähän kärsinyt "massarodun" leimasta eikä olekaan niin yleinen kuin voisi kuvitella.

Useimmat meidän poneista ovat kilpailleet SPC-luokissa ainakin jonkin verran, monilla on Supreme Championin titteli jostain lajista. Connemaroista löytyy myös meidän korkeimmilla pisteillä ikinä kantakirjattu poni (tai hevonen, sen puoleen), ori Breezy Belenos. Mietiskelinkin tässä, että jos noille kirjoittelisi luonnetekstejä sun muuta, voisi joillain olla saumaa jopa YLAssa. En tiedä miten YLA suhtautuu SPC-kisoihin, pitänee selvittää.

Yhteenvetona voisin sanoa, että connemara nähtävästi sen verran yleinen, että meidän ponilauma ei kovin suureksi kasva (koska ei tarvitse itse kasvattaa kaikkia jalostusponeja), mutta juuri siksi sen verran helppo rotuna, että se meillä tulee säilymään tulevaisuudessakin. Asiaa parantaa se, että kuvia on helposti saatavilla ja että rotu on päälle päätteeksi hirmuisen nätti.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 19, 2019

Syntymäpäivä 19.5.

Koska historia on kivaa (ainakin minun mielestäni), ajattelin tehdä tällaisen pienen läpileikkauksen siitä, millaisia varsoja Ionicissa on syntynyt 19.5. kunakin tallin toimintavuonna. Listaahan riittää, kun ensimmäiset varsat syntyivät 15 vuotta sitten. Koska otanta on käytännössä aivan satunnainen, ei tätä miksikään Ionicin kasvatustoiminnan kattavaksi läpileikkaukseksi voi sanoa, ovatpahan vain yksittäisiä hevosia.

19.5.2019: vielä nimetön xx-varsa, i. Pink Hungaroring, e. Calanthia Ion
Tästä kaverista ei tiedetä vielä paljoakaan, ei edes sukupuolta. Sen kuitenkin tiedän, että sen nimi tulee liittymään jollain tavoin formula ykkösiin, kuten sen isän ja isänemänemän nimi.

19.5.2018: wC-t. Rhagfarn Ion, i. Rhaglaw Ifanc Ion, e. Susikallion Finessa
Tämäkin on vielä sivuton, mutta perustiedot sentään ovat jo olemassa. Kuitenkin hieman harvinaisempi näky tämä C-sektio meillä, pohdin pari vuotta sitten sitäkin, että rotu saattaa olla lähtölistalla, mutta eipä nyt hätäillä. Rhagfarnilla itsellään on pitkä ja hieno suku, jossa on aika paljon C-sektiota

19.5.2017: isl-t. Aleiga frá Jón, i. Brestir frá Jón, e. Náttdísi frá Jón
Tältä uupuu myös sivut vielä ja issikastakin voi sanoa, ettei se mikään yleinen otus ole meillä, parikymmentä hevosta tällä hetkellä. Tällä varsalla on kuitenkin mielenkiintoinen suku: isä on meidän kasvatti mutta täysin teigaholtilaisesta suvusta. Emänemä on Syndurin hieno ponitamma (Mikä aivopieru se on, että Náttfreyja ei koskaan varsonut kuin yhden varsan?! Onneksi nyt edes sen, mutta että silti? Mitä minun päässä on liikkunut kun olen tämän lopettanut?) ja emänisä meidän alkuperäisen issikkakasvatuksen tuloksia, jo vuonna 2008 syntynyt Vakri-Skjóni frá Jón.

19.5.2016: pf-t. Eulalia Ion
Liki neljäpolvinen suku, sitä on pidettävä paso finoilla jo pitkänä sukuna. Suku on täynnä sellaisia nimiä, joita voisi sanoa historiallisiksi nimiksi, ainakin meillä Ionicissa. Todennäköisesti se tulee olemaan jonkinlainen ongelma jalostuskäytössä, vaikea löytää sille aikanaan oria, mutta koska olen taannoin keksinyt uusia sukulinjoja tähän(kin) rotuun, en usko että ongelma on ylitsepääsemätön. Tulee olemaan mielenkiintoista yhdistellä sitä aivan uusiin linjoihin.

19.5.2015: FWB-o. Millenium Star Ion
Nimisuosikkejani! Eikä oriissa muutenkaan ole vikaa, oikein mallikelpoinen Ionicin jalostusori, vaikkei olekaan vielä jättänyt kuin yhden varsan Hukkapuroon. Emä on täysiverinen, isä FWB, vähän vähemmän käytetystä suvusta polveutuva.

19.5.2014: tersk-t. Solistka Ion
Jopas osuu yhdelle päivälle hienoja sukuja. Tai ehkä Ionicissa ei kasvatetakaan muita kuin hienoja sukuja. Tai sitten olen täysin sokea omalle kasvatustoiminnalle... No, itse asiassa olin saada halvauksen jo kun tuota sukua katselin läpi: Solistkan isälinja tulee Slathanista, eräästä terskinhevosten vanhimmista kantaoreista, josta tiedän jo asiaa tarkistamattakin, että se on harvinainen, vain muutaman oriin varassa meillä. Ja sitten Solistkan isä Sheraga ei ole jättänyt muita varsoja kuin Solistkan, tamman! No, onneksi Sheragan isä Shaquil on jättänyt toisenkin oriin ja sillä taas on parikin orivarsaa, joten orilinja ei ole kadonnut. Huh huh!
Isän puolelta suvusta löytyy muitakin vanhempia nimiä: Zeslanka, Cereloza, Uranium 84 ja isänemä on suorastaan legendaarisen Cendarlen kasvatti, jos tosin meidän tammasta. Emän puoli suvusta on sitten vähän uudempaa linjaa, hyvin tyypillinen tapaus siis tersk-suvuksi.

19.5.2013: trak-o. Rüdiger Ion
Legendaariseksi kutsuisin myös Rudin sukua, mutta se taitaa olla sitä lähinnä meidän Ionicin omistajien näkökulmasta. Isän takaa löytyy kyllä Classicin kasvatti ja kun sen sukua selaa tarpeeksi kauas, päästään Laakson-hevosiin. Muuten suku on kyllä vanhaa, muttei ihan niin vanhaa kuin kaikkein vanhimmat pv-suvut, Altét ja kumppanit. Lisäksi suvusta puuttuvat ne tunnetut nimet, Zeroboik, Hibernion ja Petronija ovat meidän kantahevosia alunperin, mutta muut harrastajat eivät niitä välttämättä niin tunne.
Emän suku on tuoreempaa ja vähän tunnettua, tai ainakin minä uskoisin niin.

19.5.2012: twh-t. Goldie O'Gilt Ion ja RBSH-t. Tshudesnaja Ion, i. Tested Best GA xx, e. Severnaja GA
Goldie oli hieman vaatimattoman näköinen tamma, mutta väriltään harvinaisempi: samppanjanmustanpäistärikkö. Se on myös emänsä, tuontitamma Sunshine Goldie GA:n tammalinjan ainoa jatkaja Ionicissa, ja onkin jättänyt melkoisen monta varsaa. Varsoista miltei kaikki ovat perineet samppanja-geenin ja pari päistärikköäkin löytyy seasta. Kuten olen sanonut: suosin törkeästi erikoisvärejä enkä edes häpeä sitä. Goldiesta on myös lähtöisin Ankka-nimiperhe, Goldie O'Gilt on suomeksi Kultu Kimallus, Roope-sedän Klondiken-aikainen "heila". Yksi ihan suosikkihahmojani muuten, varsinkin sarjassa Takaisin Klondikeen (Barks).

RBSH-tamma Tshudesnaja Ion myytiin pois, Alyna R:lle ja se on sittemmin kadonnut ilmeisen jäljettömiin. Muutamia kisatuloksia löysin, mutten muuta. Se oli ensimmäisen polven risteytys, emä budjonny, isä täysiverinen, hyvin tyypillinen RBSH-yhdistelmä meillä vaikka viime aikoina olen yrittänyt käyttää enenevässä määrin muitakin venäläisrotuja RBSH:n jalostukseen kuin vain aina sitä budjonnya.

20.5.2011: lipizza-o. Maestoso Framba I
Taukovuonna 2011 ei syntynyt juuri 19.5. yhtään varsaa, mutta seuraavana päivänä kuitenkin. Ja sattuikin olemaan meidän erittäin harvoja lipizzakasvatteja kautta aikojen! Ori on vielä hengissäkin, se on muutama vuosi sitten astunut yhden tamma, mutta kun tekisi mieli käyttää sitä jalostuksessa vähän enemmänkin, niin en ole raaskinut lopettaa sitä.

17.5.2010: rmh-o. Rich Bay Ion
19.5.10 ei silloinkaan syntynyt ketään, tässä taas tämä lähin varsa. Lyhytsukuinen ori meidän omista tuontihevosista, varsin tyypillinen tuon ajan kalliovuortenhevonen meillä. On kuitenkin sanottava, että nykyään nuo suvun nimet alkavat yleisyytensä takia olemaan melkoinen mieliharmi jalostuksessa, kun niitä löytyy joka hevosen suvusta. Se ei sinänsä tätä hienoa oria pahenna mihinkään. Ja huomatkaa väri: ruunivoikonhallakko. Poikkeuksellisesti ei ole hopeavärinen ja yhdistyy kaksi eri diluutioväriä.

18.5.2009: ox-t. Roshnara Ghadir
Voisin sanoa että ulkopuoliselle harrastajalle tämän(kin) tamman suku on aika merkittävä, koska siinä on 5 täyttä sukupolvea ja noita nimiä ei ihan hirveästi ole maailmalle levinnyt Ionicista. Meillä Ionicissa tuota sukua kyllä sanottaisiin ehkä jopa massasuvuksi, nuo suvun nimet ovat niin kovin yleisiä ja paljonkäytettyjä meidän arabijalostuksessa. Itse kyllä näen sen hienona asiana: tämä on meidän kasvatti, lähestulkoon alusta asti itse kasvatettu. Ja emälinjakin on sieltä vanhimmasta päästä: Jasmine tyttärensä Celedith's Roshnaran kautta.

22.5.2008: ox-t. Kabala Aqiba
Taas arabitamma, kertonee siitä että arabi on ollut viime vuosiin asti suurin rotu meillä, laskettiin sitten hevosten tai kasvattien määrää. Aqiba oli kaksipolvinen, ikävän kuvattomana kuollut tamma, joka varsoi neljä varsaa. Tuollaisiin kasvattimääriin ei nykyään enää arabien kohdalla mennä, paitsi poikkeustapauksissa ja vierassukuisten hevosten kohdalla. Suku on kokonaisuudessaan meidän tuontihevosista koostuva.

19.5.2007: ox-t. Aziza Quiana
Arabeilla jatketaan! Kolmipolvinen tamma, isän puoli on ihan Ionicin omia tuonteja, emän puolelta löytyy vanhempaa kalustoa ja yksi tuon ajan muotiorikin (Starline Enzo). MVS Billy The Kid on Marinean kasvatti ja Aziza al-Shamakin on ymmärtääkseni Marineasta lähtöisin.

19.5.2006: ox-t. Zirkonium Ion
Ja taas arabi, suvut vain lyhenevät. Tämä on sitten jo meidän omista tuontihevosista syntynyt kasvatti, yksipolvinen siis. Zirkonium oli aikoinaan varsinkin Virginian lempihevosia ja se jätti ihan merkittävän jäljen meidän arabilaumaan. Sillä on itsellään 4 varsaa ja niillä taas kaikilla on useita varsoja myös. Nykyään Zirkonium näkyy suvuissa suhteellisen kaukana jo.

19.5.2005: fred-t. Tigrisia Ion, pintabian-t. Jazzy Ion ja falabella-t.Savannah Ion
Nyt aletaankin päästä vähän eksoottisempiin otuksiin arabien jälkeen! Myös tuo vanha leiska näyttää suorastaan viehättävän vanhanaikaiselta (joku käyttäisi sanaa korni ja saattaisi olla ihan oikeassa). Nämä kaikki on myös myyty tallista pois aikoinaan. Ne ovat sen verran vanhoja jo, että Googlekaan ei löydä niistä mitään, Jazzy on VRL:n rekisterissä mutta siihen nekin tiedot päättyvät.
Mielenkiintoisin on ehkä tuo falabella-tamma Savannah Ion. Nykyään puhuttaisiin miniatyyrihevosesta, mutta tuolloin se oli vielä suhteellisen tuntematon rotunimike ja hevoskirjat ja -sivut tunsivat ainoastaan falabellan. Ionicissa kasvatettiin näitä jonkin verran muutaman ensimmäisen vuoden aikana, mutta sitten niistä luovuttiin. Tässä on nyt yksi rotu, joka ei ole tehnyt comebackia meille. Savannahin kaksipolvinen suku on muuten lähes täysin ionicilaista.

19.5.2004: mustangi-t. Squamish Ion ja Debbie Ion
Niin, mustangejakin meillä on aikoinaan syntynyt ihan määrissä. Jos oikein muistan, alunperin Ionicin mailla eleli ehkä tusinan verran tammoja puolivillinä, vähän kuin oikeast mustangit. Laumassa oli aina vaihtuva ori, jonka varsoja kunakin VHKR-vuonna syntyneet varsat olivat. Näillä oli isänä lainaori Mustang's Pretending, Mustang-tallin kasvatti, jonka isä KaZan oli lähtöisin Marineasta! Ja Mustang on edelleen pystyssä, joten sitä voidaan hyvällä syyllä nimittää virtuaalitallien ikänestoriksi!

keskiviikkona, toukokuuta 15, 2019

Ionicin englannintäysiveriset

Fell- ja exmoorinponien jälkeen vuorossa on englannintäysiverinen.


© Bob Langrish

Täysiverinen on vanha rotu Ionicissa, ollut mukana menossa alusta lähtien ja hevosmäärä on ollut yleensä vähintään kohtalainen. Yllättävää kyllä, rotu ei ole koskaan kuitenkaan ollut kovin suuri lukumäärältään, alle 100 hevosta on tälläkin hetkellä. Jossain vaiheessa rodun jalostusta ajettiin vähän alaspäin, mutta koska se on niin tarpeellinen puoliverijalostuksessa, ei siitä koskaan olla aktiivisesti eroon haluttu.

No, toistakymmentä vuotta jalostusta takana tarkoittaa sitä, että pitkiä sukuja on! Vanhimmat menevät aikaan ennen Ionicia, tamma Wizzerria on se, joka aina pitää mainita, sillä se oli Virginian lempihevonen. Se oli suvuton tamma, alunperin lähtöisin Liinun virtuaalitalli myyntiosastolta keväällä 2001, josta Virginia osti sen. Sittemmin hän myi sen Hopeafarmille "lopettaessaan" virtuaalihevostelun, jatkoi tätä kuitenkin ja osti tamman uudestaan takaisin. Lopetti jälleen, myi tamman, tällä kertaa ilmeisesti Stiinulle ja sitten kun palasi taas virtuaalimaailmaan, hankki sen Marinean omistuksiin, jossa Wiz lopulta kuoli. Wizzerria oli aina selkeästi kouluratsu, sillä on joitain kisatuloksiakin olemassa

Wizzerrian ainoa puhdas xx-varsa oli ori MVS Lord Fenton, joka teki merkittävän työn Quierossa jalostusoriina. Meille merkittävin sen varsoista on ori SK Grand Duke, jonka ostimme kasvattajalta ja joka puolestaan oli paljon käytetty jalostusori meillä. Sekin kuitenkin astui lopulta melko harvona xx-tammoja ja se, samoin kuin Wizzerria, olivatkin vaarassa jopa kadota puhtaista täysiverisistä, vaikka suku jatkuukin sekä RBSH:issa että FWB:issä. Näin ei kuitenkaan käynyt, onneksi ja nyt myöhemmin olemme saaneet haalittua muutamia vanhasukuisia ostohevosia, joiden suvussa Wizzerria löytyy poikiensa kanssa. Mielenkiintoisin on oma kasvatti tamma Royal Court Ion, jonka isä on Elenin omistama vanha Kerpan kasvatti Quiero's Courtyard ja sen isä puolestaan on Fenton.
Muita meille tiensä löytäneitä Fentonin varsoja olivat oriit La Sirène Wicked ja Quiero's Masterpiece. Jälkimmäinen ei jättänyt jatkunutta xx-linjaa, mutta ajattelin käyttää näitä(kin) oreja takautuvasti nykyisille tammoille.

Vuosien saatossa on meille keksitty pariinkin otteeseen ns. tuontisukuisia hevosia, kuten tamma Oregoness GA ja sen veli Not Tested GA sukuineen sekä Impulse Ionin koko suku. Tuoreempia, lyhytsukuisia tulokkaita ovat sitten Pinkin suvuttomat tuontihevoset ja suvulliset kasvatit, joista olen muutamia siirtänyt Ioniciin ratsujalostuksen tueksi. Periaatteessa jalostuksen tilanne on siis hyvä, hevosia on paljon ja erilaisista suvuista. Ikävä kyllä pidemmissä suvuissa on muutamia aivan liian usein toistuvia nimiä:
– Isengard Ion
– Lady Jacqui Ion
– Ninanajna Ion
– No Bless GA
– Original Best GA

Koska minulla on käsissä kohtuullinen lauma pitkäsukuisia tammoja, joille ei omasta tallista löydy yhtäkään oria, lähdin taannoin kyselemään pitkäsukuisten xx-orien perään. Lisätoiveena oli ratsusuku ja koulupainotteisuus ja jouduin pettymään. Ratsusukuja kyllä löytyi, ainakin jos ei ollut ihan kauhean tarkka siitä, että jos sieltä jostain nyt löytyy vähän laukkahevosia. Likimain kaikki oriit kuitenkin olivat joko kenttä- tai estehevosia. Se on toki realistista, ei täysiverinen pääsääntöisesti ole mikään kouluratojen tähtirotu, mutta nyppii se silti. Ja muutenkin tuntuu siltä, että Special Ringin lopettaminen jätti vähän liian suuren aukon täysiverimaailmaan, sinne ratsupuolelle. Tällä hetkellä kukaan ei taida varsinaisesti kasvattaa ratsutäysiverisiä pääasianaan, ne ovat enemmänkin puoliverijalostuksen sivujuonne. Niin meilläkin vaikka yritän kyllä pitää sitä täysiveripuolta hengissä kaikin voimin.

Joka tapauksessa toimenpiteet täysiveristen ovat selvät: osta aina kun näet, pidä muutenkin silmät auki, keksi lisää, varsinkin koulupainotteisia. Kyllä se siitä.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 12, 2019

Uusia tulokkaita

Kuten vuodenvaihteessa lupasin, tänä vuonna on ollut ostohousut jalassa ja olen hankkinut melkoisen paljon uusia hevosia ostamalla, toki myös keksimällä itse ja kasvattamalla. On ollut pakko, kun olen noita rotuja käynyt läpi ja todennut että vanhat hevoset ovat kaikki sukua keskenään tai muuten vain sopimattomia toisilleen. Tässä on muutamia uusia tulokkaita, jotka haluan erityisesti esitellä.


wD-o. Llygedyn Ffagl Yr Arth
Tilausvarsa Elenin omistamasta cob-tammasta ja meidän muinoin kuolleen cob-oriin pakastespermasta. Emän puoli on osin uutta ja osin vanhaa, mutta suhteellisen tuntematonta (tai ainakaan minä en tunnista nimiä). Isäoriin, Ceridwyn Emyrin suku on ikivanhaa, kuten voi jo päätellä Ceridwynin kasvattajanimestä. Eläköön takautuva pakastespermamahdollisuus!

wD-t. Moorgate Silverleaf
Sitten vastapainoksi hyvin toisennäköinen cobisuku: yksipolvinen ja aivan uusi. En tiedä mitä teen yksipolvisella cobitammalla, kun kaikki muut ovat pitkäsukuisia. Minulla ei ole tälle yhden yhtä oria tarjolla. Luotan kuitenkin siihen, että muilta löytyy ja, toisaalta, olisihan se kiva saada virtuaalimaailmaan Ionicin omia sukulinjoja. Niitä nimittäin ei ole, nykyinen welsh-jalostus aloitettiin ostoponeilla. Ja sitten tuo väri tietenkin, isä on harvinainen cremello, emä raudikko, joten tällä on tasan yksi värivaihtoehto: voikko.

nvh-t. CHR Járnsaxa
Myönnän. Minulle on helppo tyrkyttää vuonohevosia, koska en tajua niiden suvuista yhtään mitään, ostan varsat sen perusteella miltä vanhemmat näyttävät. Ja koska kaikki vuonikset ovat jo oletusarvoisesti nättejä, niin arvaatte miten käy. Toki tämä tamma sopii suvultaan kivasti meidän pikkuiseen vuonislaumaan. Vielä kun jostain löytäisi kuvan maailman kauneimmasta harmaahallakosta vuonotammasta!

trak-o. Lvcics Vegas
Vegas ei ole täydellisen kuollut vaan Troya ainakin piipahti Keskustassa taannoin ja tarjosi muutamia valmiiksi mietittyjä kasvatteja ostettavaksi. Puoliverisukuintoilijat olivat tietenkin haljeta kahteen osaan innostuksesta, minä muiden joukossa ja olisin hamstrannut kaikki, jos olisin ehtinyt jaolle ensimmäisenä ja jos olisin kehdannut. Lvcivs tarttui sentään matkaan ja... no, katsokaa nyt tuota sukua. On tunnettuja nimiä ja tuntemattomampia nimiä, mutta kaikki vanhoja. Olenko muistanut viime aikoina kertoa, miten paljon rakastan Vegasia ja senkaltaisia talleja?

anglotrak-t. Roselité
Ja seuraava vanhasukuinen trakehner heti perään. Isä tosin on meidän oma ori, suhteellisen vanhasukuinen anglo-trakehner, mutta suku ei ole mitenkään erityisen tunnettua, vaan harvinaista. Emän suku sen sijaan on noiden vanhojen trakehner- ja täysiverinimien ilotulitusta: on Alté pariinkin kertaan, Liinun kasvatteja, Skyé, Diabolica, Waterfall's-hevosia, täysiverisistä OG Charmian ja Maline Rose STB, sen takaa löytyy mm. Laakson Haunting. Ihan sattumaa sen sijaan on se, että emälinja on sama kuin Lvcivsilla, Alatté.

ph-o. CHR Nic' It Time
Járnsaxa ei ole ainoa chinetiläinen, jonka olen ostanut, sieltä tarttui mukaan myös tämä paint-ori. Sukua kaksi polvea ja isä on kimo quarter-ori. Mietin tässä sitä kimoa väriä yhdistettynä kirjavuuteen: uhka vai mahdollisuus?

exm-t. PP's Rocky Road ja Supernatural Zinia
Taannoin juttelin exmooreista ja totesin, että vaikka rotu onkin olevinaan niin kovin harvinainen, niin kyllä niitä silti löytyy. Tässä todisteet! No, Rocky on meidän omasta oriista, mutta Zinian suku on aivan vierasta meillä. Tulevat olemaan superarvokkaita siitostammoja.

xx-t. Queen Of The Dragons Ion
Taannoin kävin läpi täysiverisiä ja totesin, että siellä on pitkissä suvuissa muutamia turhan yleisiä nimiä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kyselemään jalostusapuja muualta. Pitkäsukuisia, koulupainotteisia täysiverisiä löytyy näemmä tosi huonosti. Ei meilläkään niitä paljon ole. Onneksi kuitenkin löytyy sitten muita lajipainotuksia ja pidempiäkin ratsusukuja, kuten Queenin isä. Meillä on useampikin varsa, joiden isät ovat muualta ja lisääkin on tulossa kun saan sivuja tehtyä. Tämä valikoitui esiteltäväksi nimensä takia, sillä jos isän nimi on Angren King in the North, niin kyllä varsallekin pitää saada Game of Thrones -teemainen nimi (vaikkei ihan sanatarkasti olekaan, pitäisi olla Mother of Dragons, mutta tarpeeksi lähellä). Ja kas, taas on syntynyt yksi uusi nimiperhe! Eikä asiaa pahenna se, että isäoriilla on tosi hieno suku.

dartm-t. Rushock Dragonfruitpie
Eka dartmoor ikinä Ionicissa! Tai ainakin uskon niin, ei ole täysin poissuljettua etteikö joskus yli 10 vuotta sitten olisi voinut olla joku hajayksilö, mutta minulla ei ole sellaisesta muistikuvia. Joka tapauksessa Dragonfruitpie tulee varsomaan Ionicin ensimmäisen dartmoor-kasvatin jossain vaiheessa, kunhan löydän tälle jostain oriin. Saa tarjota, suvun mitalla ei niin väliä! Ja sitten kun tuon molemmat vanhemmat ovat maailman näteimpiä poneja, niin tarvitsisin tälle vähintään yhtä hienon kuvan. Niin että jos sinulta löytyy dartmoor-kuva varastosta, nyt olisi se hetki kun siitä voisi saada rahaa.

fri-t. Gerarda
Totesin, että meidän friisiläislauma koostuu kahdesta pitkäsukuisesta hevosesta, jotka ovat liäheistä sukua keskenään. Vaihtoehdot ovat siis niiden myyminen pois tai lopettaminen, tai epätoivoinen kasvatuksen jatkaminen vierailla hevosilla. Voitte ihan arvata kumman valitsin... Gerardan isä on meidän Koenraad ja emä Pierren omistama khimairalainen, kolmipolvinen ja superhieno tamma. Tälle tarvittaisiin myös maailman upeimman friisitamman kuva, saa tarjota ja voit sanella hintasi.

cb-t. Witterthorne Iceberg ja cb-o. Witterthorne Bay Pilgrim
Clevelandinruunikoiden tilanne oli surkea: monta pitkäsukuista hevosta, kaikki jotakin sukua toisilleen. Ja cleveland on sellainen rotu, että sitä ei muualta löydy kuin aivan satunnaisesti ja nekin suvuttomia tai hyvin lyhytsukuisia. Piti sitten keksiä vähän uusia verilinjoja, kun vanhoista oreistakaan ei löytynyt kaikille pelastusta.

conn-t. Four Leaf Red Velvet
Nimi huijaa, ei ole punainen tämä poni vaan maidonvalkoinen! Siis smoky cream connemaratamma, kuvasta kiitos kuuluu kasvattajalle. On ensimmäinen tuplavoikko connemara meillä! Reaalimaailman rotujärjestöt ovat päästäneet tuplavoikot pannasta ja poistaneet niitä koskeneet rajoitukset, joten Red Velvetin väri ei ole enää jalostuksellinen ongelma. Se on vain kuvallinen ongelma, koska minulla on kovin vähän connemarakuvia ja voikkovärisistä poneista vielä vähemmän. Jep. Connemarakuviakin saa tarjota ostettavaksi...

–S

keskiviikkona, toukokuuta 08, 2019

Hallakkoväritys exmoorinponeilla

Exmoorinponin väritys on tarkkaan määritelty rotumääritelmässä: ruunikko, tummanruunikko/mustanruunikko ja hallakko. Mustat jalat ja jouhet, jauhoturpa ja vaaleata väriä myös kupeilla ja silmien ympärillä, siis tyypilliset pangare-merkit. Kavioista sanotaan vielä erikseen että kavioaines on tummaa. Valkoisia merkkejä sen sijaan ei saa olla.


© suzannemeaker080/Pixabay

Minua on aina mietityttänyt tuo hallakko, koska en muista koskaan nähneeni kuvaa exmoorinponista, joka olisi selkeästi hallakko. Suurin osa poneista on tummia tai keskiruskeita ruunikoita. Pangare-kuvio toki voi vaalentaa yleiskuvaa ponin väristä, varsinkin jos se on levinnyt koko rungon alaosaan ja jalkojen yläosaan, mitä se toisinaan tekee (esimerkki). Se saattaa myös aiheuttaa kellertävää sävyä näille alueille, joka voi olla helposti sekoitettavissa hallakkoon.

Mitä muihin hallakkovärien tunnusmerkkeihin tulee, niin siimoja exmooreilla näkyy kyllä jonkin verran mutta se ei ole muutenkaan mitenkään harvinainen ruunikoilla. Melko usein myös ponin päässä saattaa olla tummempaa väriä, mutta osittain tämä saattaa olla optinen harha joka johtuu vaaleasta turvasta ja vaaleista silmänympäryksistä: muu väri näyttää niiden vierellä tummemmalta. Osa tummista päistä selittyy selkeällä nokikuviolla, joka sekään ei mielestäni ole mitenkään harvinainen näky exmoorinponeilla.

En sen paremmin ole törmännyt exmoor-kuviin, joissa ponilla olisi selkeästi kaksivärinen harja ja häntä hallakon tapaan. Toisinaan näkyy vaaleampaa sävyä varsinkin harjassa, mutta se voi olla ihan vain auringon aiheuttamaa haalistumista. Toki kaikilla hallakoilla ei jouhien kaksivärisyys ole mitenkään selvää. Sen sijaan exmoorinponien jaloissa en ole nähnyt koskaan mitään merkkiä raidallisuudesta, joka on selkeästi hallakkovärin ominaisuus. Ja puhun tässä nyt sellaisista ponikuvista, jotka edes jonkinlaisella varmuudella voidaan olettaa puhtaiksi exmooreiksi. Sen sijaan kaikki ne exmoorit, joita on väitetty hallakoiksi, ovat olleet minun silmiini melko selkeitä ruunikoita tai että ainakin se hallakkous on ihan vain hyvän uskon varassa.

Ei se ole mitenkään tavatonta, että vaaleahkot ruunikot merkitään rekisteriin hallakoina, varsinkin ennen vanhaan kun tietämys väreistä oli mitä oli. Joissain lähteissä väitetään exmooreissa olleen ruunivoikkoakin, mitä sentään en suostu nielemään, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta jos vaaleanruunikko, hallakko ja ruunivoikko menevät suloisesti sekaisin. Ja mistä sen tietää, onhan toki muinoin voinut ollakin ruunivoikkoja. Vanhoista sukutiedoista löytyy merkintöjä myös kimoista exmooreista, vaikka se nykyään ei ole sallittu väri.

Toisaalta ei hallakkogeenin esiintyminen exmoorinponilla olisi mitenkään mahdotonta noin teoriassa. Sehän on vanha alkuperäisrotu, hyvinkin vanha, ehkä Brittein saarten vanhin. Ja Brittein saarten roduilta löytyy hallakkoväritystä, nykyään ainakin ylämaanponeilta ja shetlanninponeilta, mahdollisesti myös kerry bog -poneilta Irlannista. Toki ylämaanponi ja shettis ovat kotoisin aivan toisesta päästä Iso-Britanniaa, Skotlannin pohjoisosista kun taas exmoorinponin kotiseutu on lounaisosassa saarta. En kuitenkaan pitäisi mitenkään mahdottomana, että vuosisatoja sitten erilaisia hallakkovärisiä hevos- ja ponityyppejä olisi ollut laajemminkin levinneenä Iso-Britanniassa.

Muutamasta nettilähteestä kuitenkin putkahti silmille asia, joka saattaisi selittää sen miksi hallakkoa on saattanut exmoorinponeissa esiintyä, mutta nykyään ei ehkä enää: Ancient Exmoor pony colouring in danger, The Exmoor Pony Society votes to discriminate against ponies - bad call. Näiden tekstien sisältö lyhyesti on se, että vaaleasävyisten ponien on ollut vaikea päästä rekisteriin. Jutun taustalla on nähtävästi valkoisten merkkien kielto. Laaja pangare-väritys voi aiheuttaa sen että ponien jaloissa on paljon vaaleata väriä, jota on ehkä vaikea erottaa valkoisesta, vaikka kyseessä ei siis ole varsinainen sukka. Jos tähän lisätään vielä hallakkogeeni, voivat jalat olla tosi vaaleat, kuten tiedämme vaikka vuonohevosista (esimerkki ruunihallakosta). Jospa siis onkin käynyt niin, että vaaleajalkaiset hallakot exmoorit on rajattu pois rekisteristä, koska niitä on pidetty värivirheellisinä (ja sanoohan rotumääritelmäkin "black points"). Tämä on kuitenkin vain ihan omaa arvailuani.

Virtuaalimaailmassa näkee toisinaan hallakoiksi merkittyjä exmoorinponeja, mutta myös näillä kuvassa on melko selkeä ruunikko, ehkä vaaleahko laajalla pangare-kuviolla. Omista poneistani ei hallakoita löydy eikä tule löytymäänkään ennen kuin löydän jotain kouriintuntuvampia todisteita siitä, että reaalimaailman exmooreilla esiintyy hallakkoa. Silti ei minulla ole minkäänlaista aihetta mussuttaa kanssaharrastajille vääränvärisistä poneista, koska hallakko on täysin sallittu väri exmoorilla. Siitä toki voisi sanoa jotakin, että onko värit tunnistettu kuvista oikein, mutta toisaalta sitten taas olen monta kertaa sanonut eri asiayhteyksissä että kaikki hevoset eivät aina ole niitä malliesimerkkejä väristään.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 05, 2019

Ionicin exmoorinponit

Kävin taannoin läpi Ionicin exmoorinponeja ja tässä niiden kuulumiset.


© Bob Langrish

Exmoor on varsin pieni rotu, ainakin näin Ionicin mittakaavassa, vajaa 20 ponia. Ensimmäiset (tietääkseni) ponit tulivat vuonna 2009, ne olivat Päivieltä ostetut tuontiponit Diamond Rio ja Applejax. Ne taisivat olla tulosta jostain "myy mulle jotain" -topikista tai sitten jompikumpi meistä tarttui myyntiponeihin muuten vain. Ja eikä siinä, exmoor on kiva rotu. Applejaxin kohtalo noin jalostuksellisesti on vähän heikonlainen, nimittäin kaikki sen varsat myytiin muualle. Diamond sen sijaan jäi elämään ionicilaisiin sukuihin poikansa Donnchad Ionin kautta.

Donnchadin emä on oma tuontiponi, Hayleigh GA, joka onkin meidän kantatamma. Se on jättänyt 5 varsaa eri oreista ja osalla varsoista on jo omia jälkeläisiä. Varsinainen jalostuksen kivijalka siis, mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin: arvata saattaa että pienessä laumassa Hayleighin nimi on jo vähän turhankin yleinen!

Toinen poni, jonka voisi sanoa olevan jonkinasteinen harminkappale sukutauluissa on nykyään Sîr Angrenin omistama suvuton ori Vivid Appetite. Siitä nimittäin ostettiin meille kaksi varsaa, ori Apetalous of Picar ja tamma Camden of Picar. Molemmat ovat paljon käytettyjä jalostusponeja, jotka sopivat meidän ponien sukuihin oikein hyvin ja niinpä Vivid Appetitea näkee tätä nykyä monien ponien suvuissa. Varsin usein nämä kaksi, Hayleigh GA ja Vivid Appetite, vielä yhdistyvät ja niistä on nyt koitunut kovasti päänvaivaa.

Onneksi olen saanut vuosien mittaan ostettua muitakin exmoorinponeja, vaikka rotu kieltämättä on varsin harvinainen näky virtuaalimaailmassa. Itse sen sijaan en ole kovinkaan paljon tuonut poneja, Hayleighin lisäksi ainoastaan pari oria. Nyt kun seuraavan kerran alan puljata exmoorien kanssa, on pakko keksiä uusia nimiä ja mieluummin enemmän kuin vähemmän. Sitä ennen kannattaa muiden tarjota omia exmoorejaan ostettavaksi tai jalostukseen.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 01, 2019

Tuomarikommentit 5.5. VSN-näyttelyiden connemara-luokasta

Jatkan edelleen omien VSN-näyttelyiden tuomarikommenteilla, nyt vuorossa connemaranponit, joiden luokka myös tuli nopeasti täyteen.


Ensimmäiseksi muistutan mieliin connemaranponin rotumääritelmän. Oma näkemykseni virtuaalisesta connemaranponista on ratsutyyppinen, ei liian hento poni.
Voittaja onkin juuri tällainen, ainoa missä varsinaisesti on sanomista on kaula eikä siinäkään paljon. Rotumääritelmä sanoo ettei kaula saa olla liian paksu, muttei mainitse mitään oreista. Tämä ei ole ainoa näkemäni connemaraori, jolla on suhteellisen muhkea orikaula ja jos se nyt ei sataprosenttisen toivottavaa olekaan, niin minä en oikein halua siitä rangaista merkittävästi. Varsinkin tällä oriilla kaula on muuten erinomainen, pitkä, kaareva, päänliittymäkin hyvä, lapojen liittymää on vaikea arvostella noiden palkintonauhojen takia. Tämä sai 4,5 pistettä myös rungosta ja takaosasta, jotka ovat mielestäni jo hyvinkin lähellä ideaalia.

Kakkoseksi kiri sitten tamma, joka on selkeästi vaatimattomamman näköinen. Varsinkin pää saisi mielestäni olla ns. nätimpi. Muuta varsinaista vikaa päässä ei ole. Tämä on saanut myös hyvät pisteet rungosta ja takaosasta, runko on vähän pitkänlainen, mutta rotumääritelmän mukaan se ei vähäisissä määrin haittaa jos runko on muuten vahva ja mielestäni tämä nyt näyttää ainakin siltä. Ja tamma kun on kyseessä, niin olen vähän hövelimpi rungon suhteen.

Kolmossijalle tuli tamma, jonka arvostelin keskimmäisestä kuvasta. Vasemmanpuolimmaisessa kuvassa sen runko näyttää hirmuisen pitkältä, keskimmäisessä huomattavasti paljon lyhyemmältä ja tiiviimmältä ja itse asiassa niin hyvältä että 4,5 pistettä on ihan ansaittu tulos. Tällä myös vähän tuohon päähän kaipailisin sitä "nätteyttä" ja kaulakin on hieman lyhyensorttinen.

Neljäs sija ja viimeinen RCH meni myös tammalle, joka on vähän kevyempi kuin nämä muut. Se voisi olla myös hieman lihaksikkaampi, nyt siitä saa aivan aavistuksen varsamaisen tai ainakin nuoren vaikutelman, mutta muutenhan tuo on aivan korrekti rakenteeltaan. Pokkasi myös neloset sekä etu- että takajaloista.

Kaikkinensa luokka oli tasainen ja kiva arvostella. Jos omaa suosikkia pitäisi valita, niin voittajan lisäksi mainitsisin 8. sijoittuneen Brunnby Brightglow'n, se on aika kevyt rakenteeltaan mutta muuten tosi kivan ja persoonallisen näköinen poni, joka kiinnitti huomiota kyllä. Mietinkin tässä, että tuontyyppinen poni on kyllä varmasti erinomainen lasten ratsu, ehkä jopa enemmän kuin nuo massiivisemmat yksilöt. Mahdoinkohan siis rokottaa vähän liikaa rungon keveydestä...

– S

sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2019

Hopiavuori

Myönnän: en ole koskaan kovin syvällisesti tutustunut tarinapainotteisiin talleihin. Kyllä minä tiedän millaisia ne ovat ja mitä niissä tehdään, mutta jotenkin varsinaisten tarinoiden lukeminen on aina jäänyt tekemättä. Ehkä osin siksi, että joillain talleilla, toteutustavasta riippuen, tarinoita ei välttämättä jaeta julkisesti edes. Tai ainakin olen kuvitellut niin tai joskus oli niin tai tai tai... Miten vain, ei vain ole osunut silmiin tai en ole jaksanut lukea niitä sen ihmeemmin.

Sitten tuli vastaan Hopiavuori.

Sehän ei ole ollut pystyssä kuin vasta ehkä kuukauden, itse eksyin tallin sivuille ensin blogin kautta (tallinomistajan blogi löytyy tuosta meidän blogin sivupalkista ja kun se on yksi niitä valitettavan harvoja edes suhteellisen aktiivisesti päivittyviä blogeja, se keikkuu listan kärkipäässä) ja sitten Keskustankin kautta. Melkoista altistusta. Ihastuin talliin melko lailla välittömästi, tallin miljöö, hevoset ja ihmiset on kuvattu hyvin ja tarinat ovat kivoja. Lisäksi se on realistinen ja omaa fossiili-ikäistä mieltä lämmittää se, että ihan kaikki hahmot eivät ole niitä parikymppisiä, vastikään teini-iän ylittäneitä.

Tarinoita olen lukenut ahkerasti, kas kun ne ovat siellä foorumilla kaikkien luettavina. Joskus menee vähän ihmiset sekaisin, pitää aina tarkistaa että kuka oli kuka ja teki mitä. Foorumilla on jo tosi paljon tekstejä, esittelyitä, hevosten päiväkirjoja, tallin tapahtumia ja ehkä mielenkiintoisimpana hahmojen spin-off-päiväkirjat. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tarinatallin hahmoilla "voi" ja "saa" olla elämä siellä tallin ulkopuolellakin ja että se kiinnostaisi jotakuta.

No, meikäläisen ei koskaan niin kauhean sikeästi nukkuva mielikuvitus starttasi ja noin viidessä minuutissa loin mielessäni jo hahmon Hopiavuoreen, mutta muutaman päivän mietittyäni olen päättänyt toistaiseksi olla sotkeutumatta tuohon.
Syy nro 1: aika. Sitä ei ole varsinkaan Ionicin jälkeen ja tässä olisi vähän muutakin, relevantimpaa kirjoitusprojektia mitä pitäisi saada edistettyä.
Syy nro 2: inspiraatio. Olen melko varma että vaikka nyt onkin ajatuksia ja ideoita hahmon suhteen, niin ensihuuman laannuttua inspiraatiokin saattaisi osoittautua heikoksi.
Syy nro 3: hahmo. Ei se hahmo ehkä kantaisi lopultakaan kovin pitkälle. Realismista uupuu myös.
Syy nro 4: spin-offit. Hah! En muuta tekisikään kuin kirjoittaisi sille spin-off-tarinoita. Yhteydet hevosiin olisivat hatarat.
Syy nro 5: yhteisöllisyys ja Hopiavuoren sanelemat puitteet. Tuntuu vaikealta asettaa se hahmo lopulta puitteisiin, joista ei ole ihan kauhean varma. Ja sitten kun ei kokemustakaan ole tarinatoiminnasta niin rimakauhua pukkaa.

Mutta never say never, ehkä sitä joskus.

– S

(ps. Mietin kyllä sitäkin, että tekisin omaan blogiini jatkokertomuksen tästä hahmosta, mutta eihän se liittyisi Ioniciin millään tavoin ja hevosiinkin aika vähän, hahmon tarina lähti elämään toiseen suuntaan. Niin että se siitä.)

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2019

Esimerkki nimien keksimisestä

Kirjoitin taannoin siitä, että tässä vaiheessa harrastusta nimien keksiminen alkaa käydä jotakuinkin työstä (Siitä nimien keksimisestä vielä), jossa inspiraatiolla on vain vähän tekemistä. No, se ei ihan täsmällisesti ottaen pidä paikkaansa, sillä on inspiraatiollakin sijansa. Pitää vain aina nähdä ne mahdollisuudet ja ideat mitä sinänsä ehkä aivan tavanomaiset asiat antavat!

Virtuaalihevosten nimet eivät ole ainoa asia, jossa tarvitaan nimiä. Olen nimittäin järjestänyt melko paljon SPC-kisoja ja nekin ovat aina vaatineet nimiä, vähän toisentyyppisiä toki kuin hevosten nimet. Nimissä on ollut aina ensimmäisenä sana Ionic, mutta jatko on sitten ainakin yrittänyt olla persoonallinen. Luovuin jo miltei heti "järjestäjäurani" alussa siitä, että kisojen nimien pitäisi liittyä mitenkään hevosiin, kilpailemiseen tai kilpailtaviin lajeihin. Ei niitä vain määräänsä enempää keksi ja toisaalta oli hauskaa ja hyödyllistäkin tehdä nimistä uniikkeja. Ionic Pony Show No. 256 ei eroa hirveästi Ionic Pony Show No. 257:sta.

Niinpä järjestämieni SPC-kisojen nimet ovat vaihdelleet kovasti, englanninkielisiä ovat kaikki olleet mutta siihen yhteneväisyydet jäävätkin. Jotkin ovat helppoja: Ionic New Year vuodenvaihteessa, Ionic Oktoberfest syksyllä, samoin kuin Ionic Trick Or Treat. Sitten on ollut kappaleiden nimiä, jouluna oli muutama setti joululauluja, elokuvia, säähän liittyviä. Voinette arvata millainen keli on ollut sinä päivänä kun olen lykännyt hyväksyntäjonoon kisan nimeltä Ionic Slush’n Sleet. Sitten on ollut henkilökohtaisempiakin nimiä: Ionic Aussie Guests, Ionic Hen Night, Ionic Daddy I Love You.


Sitten se esimerkki: millaisia nimiä saa irti yhdestä pikkupaikkakunnalle suuntautuvasta työmatkasta? Äkkiä voisi sanoa etteihän semmoisesta nyt mitään irtoa. Väärin!
Ionic Goes Business Trip ja Ionic Factory Visit ovat ilmiselviä, mutta sitten oli tietysti Ionic Small Village Show, kun varsinainen kohde oli semmoisessa suhteellisen pienessä kylässä. Ionic Remote Town Show tuli siitä, että hotelli oli lähikaupungissa, mutta kotoa katsottuna vähän "remote" paikkakunta.
Ionic Tempered Glass liittyi tuotteisiin, vaikka minä en ollut siellä varsinaisesti tuotteiden vaan käyttöönottoprojektin takia, siihen taas liittyy Ionic I Look.
Projektin toiseen henkilöön liittyvät läheisesti Ionic London Calling ja Ionic Gonna Miss Ya, vaikka kohtalon oikusta tuo Gonna Miss Ya -bundle jäikin viimeiseksi järjestämäkseni SPC-kisaksi, SPC:tä ollaan nimittäin ajamassa alas ja voin kyllä sanoa jääväni kaipaamaan sitä(kin). Ehkä samaan teemaan voisi sanoa littyvän myös Ionic A Bit Too Nice Guy, vaikkei se työkaveri mitenkään "too" nice ollut, mutta tosi kiva tyyppi kuitenkin.

Ja kyllä siitä reissusta tarttui mukaan yksi hevosennimikin. Se asiakkaan mukava käyttöönottoinsinööri sai kaimansa virtuaalimaailmaan ja viime vuoden puolella syntynyt knabstrup-ori on nimetty Ionin Janneksi!

– S

sunnuntaina, huhtikuuta 21, 2019

Tuomarikommentit 5.5. VSN-näyttelyiden welsh C/D-luokasta

Ionicissa järjestetään 5.5. VSN-näyttelyt brittiroduille, tosin joukosta on pudotettu pois irlannincob ja shetlanninponi. Isojen welshien luokka täyttyi jo hyvissä ajoin ja arvostelin sen heti pois alta. Tässä tuomarikommentit siitä.


© Drew Saunders (CC BY-NC-SA 2.0)/alkuperäistä kuvaa on rajattu ja värejä muokattu

Welsh C- ja D-sektiot ovat rakennearvostelun kannalta identtisiä, niitä erottaa vain säkäkorkeus. Itse odotan näkeväni näiltä tuhtia, tasapainoista rakennetta, vahvoja jalkoja ja erinomaista poni- ja welsh-leimaa. Jälkimmäinen näkyy erityisesti päästä, jonka pitää olla ns. nätti ja selkeästi tunnistettavissa welshiksi. Jonkin verran näillä näkee erittäin notkoa selkää ja takakorkeutta, ihan näyttelykuvissa. En tiedä mitä mieltä emämaan tuomarit ovat tällaisista, mutta itse ainakin rankaisen niistä. Periaatteessa rotumääritelmä ei sano asiasta suoraan mitään, "lihaksikkaat ja voimakkaat selkä ja lanne" ei ota kantaa sen tarkemmin rungon malliin. Minun tuomaroimissa luokissa notkoselällä ei kuitenkaan saa arvonimiä.

Ionicin näyttelyissä luokkavoittaja on erinomainen tamma minun silmiini, nelosta sai joka kohdasta paitsi jaloista (osin siksi ettei niitä näe vuohisista alaspäin). Erityisesti pidän tuon tamman rungosta, vaikka se ehkä onkin hieman pitkänsorttinen. Myös takaosa on hyvä eikä muissakaan rakennekohdissa oikeasti moittimista ole.

Kakkoseksi sijoittunut on juuri niin komea ja massiivinen ori kuin haluankin nähdä ja jouduin melkein antamaan itselleni luunappeja etten olisi vallan täysin hurmioitunut antamaan sille pelkkiä vitosia. Mieli teki. Tämän ehkä heikoin kohta on pää, joka vähän tuollainen tavanomaisen näköinen. Saisi olla jalompi, ehkä vähän pienempi ja ehdottomasti welshimäisempi. Tällä on vähän merkkiä tuosta mainitusta rungosta, selkä on lievästi notko, runko on lievästi pitkä, mutta kumpikaan ei ole vielä pahasti silmiinpistävä.

Kolmantena on musta ori, tyypiltään selkeästi kevyempi kuin tuo kakkonen, mutta aivan yhtä pätevä welsh silti. Ei se tukevuus mikään ehdoton vaatimus ole eikä tämäkään mikään varsinainen rimpula ole. Takaosa on erinomainen.

Neljänneksi sijoittuneella on mielestäni vähän ongelmia rotutyypin kanssa, tuo ei suoraan huuda kuvasta että hei, minä olen welsh. Hieman korkeajalkainen ja pää saisi olla jalompi. Kaula, etuosa, ja runko sen sijaan ovat hyvät ja takajalat suorastaan erinomaiset.

Viidentenä, juuri RCH-sijojen ulkopuolella on taas ori, jonka rivistössä on varsin laajalla skaalalla pisteitä. Etuosasta on peräti vitonen, se on erinomainen kaikin tavoin. Sen sijaan rungosta on 2,5 pistettä, se alkaa olla myös tuota "welsh-notkoa", vaikka selkä ei kovin pahasti notko olekaan. Mutta runko on pitkä ja syvyydessäkin olisi vähän toivomista, ei niinkään etuosassa mutta takapolven edessä.

Kuudennella on vähän sama juttu: etuosasta myös vitonen, mutta rungon arvioin vain 2 pisteen arvoiseksi. Tuolla rungossa on syvyyttä kyllä, mutta se on ihan liian pitkä ja notkokin.

Luokan hännillä on sitten se ori, joka sai rungosta sen ykkösen, koska se vain on niin notko että pahaa tekee katsoa. Osansa tuossa tekee tietenkin myös tuo näyttelyasento, liikekuvissa selkä ei näytä niin pahalta.

– S

keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2019

Ionin fellponit

Tässä tekstissä kerron Ionicin fellponien kuulumisia.


© Bob Langrish

Fell on pieni eikä kovin vanha rotu meillä. Nykyisten ponien vanhimmat kantaponit ovat ori Brackwaith Orrell ja tamma Ellwater Dawn Heather, kumpikin keksitty meille vuonna 2012. Samana vuonna syntyi ensimmäinen Ion-fellponikin, juuri näistä vanhemmista. Aivan ensimmäisiä fellponeja nämä kaksi kuitenkaan eivät olleet, vuonna 2006 meille hankittiin Radonista suvullinen ori Liam of Radon, mutta se kuoli vuonna 2009 astumatta yhtään tammaa. Aion käyttää Liamin pakastetta tammoille, kun eivät nuo nyky-fellien sukulinjat niin kovin laajat ole. Olen muuten viime syksynä kirjoittanut fellponien esittelyn blogiin ja siellä on mainittu varhaisimpina löytäminäni fell-niminä Liamin iee. Laakson Cathleen.

Mitä nykyponeihin tulee, niin ihan hirveästi en ole toistaiseksi keksinyt suvuttomia poneja itse, itse asiassa Orrellin ja Heatherin lisäksi olen keksinyt vain yhden oriin, Brackholme Norman II:n. Muuten olen käyttänyt muilta löytyviä fellponeja jalostuksessa ja ostanutkin milloin on eteen tullut. Fell ei ole yleinen rotu, ei lainkaan, mutta hajayksilöitä ja välillä vähän useampiakin löytyy kyllä ainakin satunnaisesti. Olenkin pystynyt hankkimaan kohtuullisen kivan fell-lauman, jossa tällä hetkellä ei ole aivan akuuttia riskiä liiallisesta samansukuisuudesta. Suurin osa on lyhytsukuisia, kuten ymmärrettävää onkin, suvuttomiakin on jokunen. Näiden lisäksi löytyy muutama yllättävän pitkäsukuinen yksilö, oma kasvattini ori Tenney Ion, jonka pitkästä (mutta epätasaisesta) suvusta vastaa sen isä, Elenin omistama Frostbay Flashy. Sitten on Tenneyn ja hieman lyhytsukuisemman tamman tilausvarsa, aivan tuore tulokas Kaukovallan Hannelore.

Haluaisin sanoa, että fellponi on tullut Ioniciin jäädäkseen, mutta saas nähdä miten kauan se pitää paikkansa. Näiden harvinaisten pikkurotujen kanssa on aina se vaara olemassa, että kohta lauma on pitkäsukuinen ja kaikki sukua keskenään, joten jalostus loppuu siihen kun muualtakaan ei tuoretta verta löydy. Toivon että olen vain inhoittava pessimisti ja väärässä tässä suhteessa. Ja itsehän voisin toki tässä vaiheessa tehdä asian eteen paljonkin, ainakin lykätäkseni tätä mahdollisimman pitkälle: keksiä uusia poneja!

– S

keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2019

RL: Naked Foal Syndrome (NFS)

Viime vuoden puolella esittelin täällä muutamia geenivirheiden aiheuttamia sairauksia, HWSD ja kumppanit (HWSD:n tekstissä on linkit muihin). Jatkan nyt Naked Foal Syndromen (NFS) esittelyllä.

Nykytiedon perusteella NFS on yhden geenin (ST14) mutaation aiheuttama sairaus. Tämä virhe periytyy autosomaalisesti (ts. sukupuoli ei vaikuta siihen, kumpikin sukupuoli voi olla kantaja ja NFS-varsa) ja resessiivisesti, samoin kuin kaikki nuo muutkin tähän mennessä esitellyt sairaudet. NFS-kantaja on itse oireeton, mutta jos kaksi tällaista kantajaa risteytetään keskenään, varsa on 50% todennäköisyydellä kantaja itsekin ja 25% todennäköisyydellä sillä on varsinainen NFS-sairaustila.

NFS:n nimi kertoo jo paljon: varsa syntyy karvattomana tai ainakin karvoja on erittäin vähän. Harjassa ja hännässä ei ole jouhia, myös silmäripset ja turvan alueen tuntokarvat puuttuvat. Varsa myös pysyy kaljuna kasvaessaan. Iho on herkästi kuivuva ja hilseilevä. NFS-varsoilla on tiettävästi raportoitu myös herkkyyttä auringossa palamiseen ja vaikeasti paraneviin haavoihin ja muihin ihovaurioihin, nämä johtunevat pääasiassa kuitenkin siitä, ettei varsalla ole ihoa suojaavaa peitinkarvaa.

Ainoalla toistaiseksi kuolemansa jälkeen tarkasti tutkitulla NFS-varsalla oli poikkeavat karvatupet. Karvatupet olivat heikosti kehittyneet ja ne karvat, joita varsalla oli, olivat ohuita ja rakenteeltaan myös poikkeavia. Tällä varsalla oli myös merkkejä muista kehitysongelmista, kuten vesipäisyydestä ja sydämen rakenneviasta, mutta on epävarmaa, liittyvätkö nämä nimenomaan NFS:ään. Muilla NFS-varsoilla on tiettävästi raportoitu erilaisia muita ongelmia, kuten hidaskasvuisuutta, ruuansulatusongelmia, jatkuvaa ripulia, poikkeavaa hampaiden kasvua ja kaviokuumeen kaltaisia, hoitoon reagoimattomia oireita kavioissa.

NFS aiheuttaa varsan kuoleman yleensä joidenkin päivien tai viikkojen kuluessa syntymästä. Tällä hetkellä kuoleman aiheuttajaa ei varsinaisesti tiedetä. Jotkin yksilöt ovat eläneet lähes kolmivuotiaiksi, ilmeisesti tehokkaan hoidon tukemina, mutta tarkempaa tietoa näistä tai niiden myöhemmistä vaiheista ei ole. Käytännössä NFS:ää tulee pitää tappavana tilana.

Muutamallakin eri rodulla on todettu NFS:ää muistuttavia sairauksia, mutta varsinainen ST14-geenin mutaation aiheuttamaa NFS:ää esiintyy nykytiedon mukaan vain ahaltekeillä. Ensimmäiset tapaukset on kirjattu muistiin vuodelta 1938, mutta varsinaista tieteellistä tutkimusta on tehty vasta 2010-luvulla (2017, Bauer et al). Ahaltekien ongelma on kannan pienuus ja menneinä vuosikymmeninä usein käytetty linjasiitos. Tällä hetkellä mutaatiolle on olemassa geenitesti ja esimerkiksi Yhdysvaltojen ahaltek-yhdistys suosittaa jalostushevosten testaamista. Hevosten vähyyden ja muutenkin suppean geenipoolin takia kantajia ei kuitenkaan haluta sulkea pois jalostuksesta kokonaan. Muutamia tiedettyjä kantajia on olemassa ja listattukin, mutta ilmeisesti mutaatio on jossain määrin laajalle levinnyt eikä ainakaan toistaiseksi ole tiedossa jotain yhtä tiettyä esivanhempaa, jota voisi pitää mutaation alkulähteenä.

Lähteet
Animal Genetics Inc: Naked Foal Syndrome (NFS)
ATAA: Naked Foal Syndrome (NFS) – Hairless born foals in the Akhal-Teke horse breed
Bauer et al, 2017: A Nonsense Variant in the ST14 Gene in Akhal-Teke Horses with Naked Foal Syndrome
Genes to Genomes: Cause of fatal naked foal syndrome revealed
Horsetalk.co.nz: Hairless horses: Researchers explore genetic cause of unusual syndrome in Central Asia
University of California: Naked Foal Syndrome in Akhal Teke
Wikipedia.org: Akhal-Teke: Genetic diseases

keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2019

Tuomarikommentit 19.3. venäläisten rotujen VSN-näyttelyistä

Järjestin itse Ionicissa 19.3. VSN-näyttelyt venäläisille roduille, tosin olin jättänyt tällä kertaa ahaltekin pois. Muutenkin rotulista oli aika karsittu, luokkia oli vain budjonnyille, terskeille, RBSH:ille ja venäjänratsuhevosille. Juu, harvinaisia rotuja, tiedän, mutta siltä oli järjetön pettymys, että kaikki muut paitsi budjonnyjen kaksi luokkaan jouduttiin perumaan kun niihin ei tullut ketään! Olen minä aiemminkin järjestänyt noille omia luokkia ja aina jostain on muutama yksilö kaivautunut esiin. Tällä kertaa kuitenkaan ei ja budjonnyluokatkin olivat super-pieniä, oriluokassa 3 hevosta ja tammoissa 2. Meh.

Koska näyttelyt kutistuivat näin pieneen, kirjoitan yleisten tuomarikommenttien sijaan arvioni kaikista osallistujista linkkien kera.

Sanottakoon nyt kuitenkin alkuun, että budjonny ei ole arvosteltavana rotuna sieltä helpoimmasta päästä. En oikein tiedä mitä ihanteelliselta edustajalta pitäisi odottaa ja vaatia. Se on kuitenkin selvää, että se on ratsuhevonen. Se ei kuitenkaan ole puoliverinen, varsinaisesti, mutta jotkut yksilöt kyllä näyttävät aika puoliverimäisiltä. Yleisesti laskisin budjonnyt monen muun itäeurooppalaisen ratsurodun kanssa kategoriaan "vähän kolhommansorttinen puoliverinen", mutten oikein tiedä miten paljon sillä on todellisuuspohjaa. Että olisiko täysiverinen parempi lähtökohta? Täysiverisistähän rotu paljolti polveutuu. Entäs sitten tyyppi noin muuten, pitäisikö olla kevyttä, raskasta vai jotain siltä väliltä? Vähän kaikenlaisia olen nähnyt. Jaloutta ja korrektia rakennetta noin muuten pitäisi kaiketi olettaa mutta tässäkään todellisuus ei ihan aina täsmää tavoitteisiin, että miten paljon sitä sitten pitäisi antaa anteeksi vai pitäisikö lainkaan? Kyllä, tuli taas mieleen että pitäisi varmaan lopettaa nämä tuomarin hommat kun en tiedä yhtään mitään...

LUOKKA 1, BUDJONNYORIIT

1. Angren Bronislav, 3,5+4+4+3,5+3+3+3+3+3+3 = 33p, CW
– Yleisvaikutelmasta varovainen 3,5 pistettä, ihan ok kaikkinensa muttei mikään helmi. Kohtuullisen sopusuhtainen, mutta vähän ryhdittömän oloinen.
– Rotuleima 4 pistettä, ihan uskottava budjonny minun mielestäni ja yritän olla ajattelematta sitä, että tunnistan itse kuvan ja tiedän siinä olevan budjonnyn. Ei menisi puoliverisestä.
– Sukupuolileimasta 4 pistettä eli hyvä, mutta en nyt tiedä. On se ehkä budjonnylle hyvä, puoliverisellä olisi jäänyt kolmoseen. Ei tuo mikään maskuliinisuuden multihuipentuma ole.
– Pää 3,5 pistettä, vähän pitkänlainen pää, ei niin jalo kuin voisi olla, muuten ihan perus-ok.
– Kaula (3p) on matala, lihaksikkuus kohtuullinen, pituus samoin, hyvin lievää alakaulaisuutta olisin näkevinäni. Päänliittymä on paksu, se on aika paha juttu.
– Etuosasta 3p, kohtalainen. Säkä on matalahko, mutta erottuu nyt kuitenkin. Lapa on melko pitkä, mutta hieman pysty.
– Rungosta annoin taas 3p, se on kohtalainen. Pituus on hyvä, saisi ehkä olla vähän syvyyttä enemmän. Satulansija sen sijaan on aika riittämätön, selkä on kovin suora.
– Takaosasta myös se kohtuullinen kolmonen. Ihan ok, mutta lihakseton. Ehkä se parantaisi tuota lautastakin, jossa on mielestäni jotain vikaa, en vain oikein osaa sanoa että mitä. Lyhyehkö ehkä. Hännänkiinnitys on korkealla, ei kovin tyypillistä budjonnyille, mutta siitä en kyllä rankaisisi.
– Etujalkojen (3p) asento on vähän vinksin vonksin, muuten kyllä sirot, melko pitkät ja lihaksia saisi olla kyynärvarressa enemmän. Sen verran mitä tuosta vasemmasta vuohisesta näkee, niin sanoisin että on ok, mutta kaviot ovat ehkä hieman pitkänlaiset.
– Takajalat (3p) ovat vähän paremmin asennossa, lihaksia kaipaisin sinnekin, vuohiset näyttävät vähän pystyiltä ja/tai lyhyiltä, muttei paljon. Kaviot ovat mielestäni selvästi paremman näköiset.

2. Volhv, 3+4+3,5+3,5+3+4+3+3+4+2 = 33p
– Yleisvaikutelma 3p, epäsopusuhtainen selkeästi. En tiedä olisiko pitänyt oikeastaan antaa vähemmänkin.
– Rotuleima 4p, vähän sama kuin yllä, ihan uskottava budjonny, vaikkei mikään loistoyksilö.
– Sukupuolileima 3,5p ja vähän mietin tätäkin että mahdoinko nyt olla liian lepsu. Ei todellakaan mikään erityisen orimainen, mutta päästä ja ilmeestä kyllä näkee (ainakin hyvällä mielikuvituksella), että voisi olla kuitenkin enempi ori kuin tamma.
– Pää 3,5p, ihan kohtuullinen, ei mitään vakavaa vikaa oikeastaan ole, muttei suurempia ansioitakaan. Koko on ihan sopiva, silmät suuret ja sieraimetkin vähintään kohtuulliset. En odota budjonnyiltä erityisen ns. kaunista päätä.
– Kaulasta 3 pistettä, se näyttäisi olevan vähän eri paria rungon ja etuosan kanssa. Lyhyesti: ohut ja lyhyt. Muoto on kyllä kiva ja päänliittymä ehkä jopa erinomainen (varsinkin jos vertaa luokkavoittajaan), mutta kyllä pitäisi olla enempi lihaksia ja pituuttakin, että tämän parempaa saisi minulta.
– Etuosa 4p eli hyvä. Vähän tuollainen kulmikkaan oloinen, voisi olla lihaksikkaampi, mutta noin pääpiirteissään kyllä ihan hyvä. Säkä on aika ulkoneva, lyhyenlainenkin, se on ehkä se mikä eniten silmään pistää (negatiivisessa mielessä), mutta lavat ovat viistot ja pituuttakin niissä on riittävästi.
– Runko 3p, tällä on taas sitten aika paha notkoselkä, selän linja niiaa kovasti tuosta säkän takaa heti ja vähän niinkuin takakorkeakin olisi. Rungon pituus kuitenkin on hyvä ja syvyyskin vähintään riittävä, joten notkoselkäisyydestä huolimatta en pudottanut pisteitä kakkosella alkaviksi.
– Takaosasta 3p myös, kovin jyrkkä lautanen. Kulmaukset kuitenkin ovat ok, lautanen on pitkähkö ja mielestäni tuo on ainakin välttävän lihaksikaskin, toki sitä on kuvien perusteella aina vähän vaikea sanoa. Mutta ei silti kolmosta parempaa tipu.
– Etuset (4p) ovat hyvät. Sirot kuten usein budjonnyilla on, mutta sopivan pituiset. Saisi taas olla vähän enemmän lihaksia siellä kyynärvarressa ja nivelet voisivat olla erottuvammat. Vuohiset ovat mielestäni aika kivat, ehkä aavistuksen pitkänomaiset.
– Takasista tuli sitten se kakkonen, kun näyttävät olevan kovasti käyrät. Koska hevonen noin muuten näyttää seisovan aika kivasti ja tasapainossa, en voi tätä nyt oikein panna ilmiselvästi huonon kuvausasennon piikkiinkään. Takasääret ovat asiallisen näköiset, vuohisista on paha mennä sanomaan mitään.

3. Priton Spyridon, 3+3,5+3+3+2+4+3+3+2,5+2,5 = 29,5p
– Yleisvaikutelma 3p, vaatimattoman näköinen hevonen, korkeajalkainen eikä muutenkaan mikään sopusuhtaisuuden huipentuma.
– Rotuleimaa (3,5p) tämä silmiinpistävä vaatimattomuus heikentää myös, sillä vaikka voin kohtuullisen helposti uskoa tämän hevosen budjonnyksi, en usko että tämä on tavoite.
– Sukupuolileima (3p) kärsii kovin samasta asiasta myös. Tästä olisi voinut antaa kakkosenkin, mutta vähän tuo pää taas pelasti: ei se nyt tammaltakaan näytä suoraan.
– No, se pää (3p) ei nyt kuitenkaan ole mitenkään kummoinen. Vähän jaloutta kaipaisin ja sitä ori-ilmettä, muuten ihan kohtuullinen eli kolmosen arvoinen.
– Kaula (2p) on sitten selkeästi siellä heikolla puolella, lyhyt, ohut ja alakaulainenkin. Jos positiivisia asioita pitäisi keksiä niin liittymät molemmissa päissä ovat kivat, mutta muuten ei kyllä saa armoa.
– Etuosa (4p) on aikas kiva, sanoisin pitkälti samaa kuin tuolla luokan kakkosella. Tällä säkä on matalahko, mutta olemassa kuitenkin. Lavassa on riittävä pituus ja on se ihan kivan loivakin. Etujalat ovat kyllä sijoittuneet tosi eteen.
– Runko (3p) ja erityisesti lanne on pitkä. Syvyys takapolven edessä on jossain määrin puutteellinen. Hyvää on syvyys edessä ja satulansija (varsinkin kun vertaa noihin kahteen muuhun oriin).
– Takaosan (3p) arvostelu on vähän hankalaa, kun se ei ihan kunnolla näy, mutta tästäkin kulmasta voi kyllä sanoa että laskeva on lautanen. Kulmauksista en uskalla sanoa mitään.
– Etujalat (2,5p) ovat sirot, lihaksettomat ja vuohiset ovat varsin pitkät.
– Takasista myös 2,5p, taas tuo kuvakulma tekee arvioinnin vähän haastavaksi, mutta kintereet näyttävät tosi suorilta tästä kulmasta. Kintereen pää on aika ulkoneva, en tiedä onko tämä nyt vielä varsinainen kinnerpatti. Ja lihaksia kaivattaisiin koipeen ja reiteen.


LUOKKA 2, BUDJONNYTAMMAT

1. CH Priton Ninette, 4+3,5+4+4+3+3,5+4+3+3,5+4 = 36,5p
– Yleisvaikutelmasta 4p, sopusuhtainen ja kaikkinensa järkevännäköinen tamma.
– Rotuleimasta vähän varovainen 3,5p, hieman puoliverimäinen, mutta kuten sanottu: tyyppi vaihtelee ja kyllä tuon budjonnysta menee ilman että tarvitsee suuresti mielikuvitustaan käyttää.
– Sukupuolileimasta myös 4p, ihan uskottava tamma
– Pää on myös 4 pisteen arvoinen eli hyvä, koko ok, riittävän jalo, kaikinpuolin asiallinen, ei huomauttamista kyllä jos tosin en suuria kehun aiheitakaan tästä oikein löydä.
– Kaula 3p, alakaulainen ja se ei ole ratsurodulle hyvä asia. Muuten kaula on ihan kohtuullinen, liittymät kelvolliset, päänliittymää sanoisin ehkä jopa jo hyväksi, lihaksiakin löytyy, pituus ok.
– Etuosasta 3,5p, jos tuo lapa olisi vähän loivempi, niin tässä olisi kyllä 4 pisteen etuosa tai jopa enemmän. Ansiot ovat kiistämättömän: hyvä säkä, pitkä lapa, rungon syvyys erinomainen. Mutta sitten taas: se lavan asento on aika merkittävä asia ratsurodulle ja siksi ei nyt 3,5 pistettä enempää.
– Runko on 4p, se syvyys edestä tulikin jo mainittua että oikein hyvä, syvyys takapolven edestä sen sijaan vähän puutteellinen. Runko on pitkänlainen, tammoille se on tyypillistä enkä siitä pahasti rokotakaan. Lanne näyttäisi aavistuksen köyryltä, mutta kyllä tämä silti oikein hyvä runko on.
– Takaosasta annoin vain 3 pistettä, kulmaukset eivät ole mielestäni ihan niin hyvät kuin voisi. Lautanen on vähän lyhyensorttinen myös, vaikkakin suhteellisen tasainen ja hännänkiinnitys on ylhäällä.
– Etujaloista 3,5p, ovat asiallisen näköiset muuten, mutta ihan kuin olisin näkevinäni pientä koukkupolvisuutta. Vuohiset ovat myös hieman pystyt ja lyhyet.
– Takajaloista sen sijaan päivän paras eli 4 pistettä. Vähän lyhyet vuohiset tässäkin päässä, mutta muuten kyllä hyvät takaset.

2. Priton Yelena, 3,5+4+3,5+3+3+3,5+4+4+3,5+3,5 = 35,5p
– Yleisvaikutelma 3,5p, vähän kevyt ja korkeajalkainen, tekee yleiskuvasta hieman varsamaisen oloisen.
– Rotuleima 4p on selkeästi hyvä, uskottava budjonny eikä suoraan huuda kuvasta että hei, minä olen puoliverinen/täysiverinen/jotain muuta.
– Sukupuolileima 3,5p, tuo varsamaisuus syö vähän tätäkin ja muutenkin, ei tuo ole mitenkään erityisen selkeä tamma, jos nyt ei erityisen selkeä orikaan.
– Päästä 3p, kun ei sitä oikein näe mutta tuosta mitä näkee, ei pysty oikein virheitä esittämään. Leveä otsa, näyttää ihan jalolta tästä kulmasta, mielestäni pätevä budjonnylle.
– Kaulasta annoin sen saman 3p, vaikka senkin arvostelu jää kameraa kohti kääntyneen pään takia vähän puolitiehen. Liittymä runkoon on ihan hyvä, pituuttakin voisi olettaa olevan vähintään välttävästi, ei ole liian hento. Se päänliittymä nyt jää pimentoon. Tämän pään ja kaulan takia jätin jakamatta RCH:n vaikka tamma olisikin ollut sääntöjen puitteissa siihen oikeutettu. RCH kuitenkin tarkoittaa ktk-kelpoisuutta ja oli kuitenkin aika lähellä etten antanut kaulasta nollaa, koska ei voi arvostella.
– Etuosasta 3,5p, vaikka se ei ole kovin kummoinen. Lapa voisi olla viistompi, säkä, jos sitä on, jää vähän tuonne harjan alle piiloon. Mutta lavan pituus on ihan ok, rungon syvyys myös ja noin muuten etuosa istuu muuhun hevoseen nähden ihan kivasti, joten hellyin nyt antamaan 3,5 pistettä vaikka 3 pistettäkin olisi ollut ihan perusteltu.
– Rungosta tämä sai 4p, vaikka se on vähän hento. Pituus on ok ja muutenkin se on ihan kivannäköinen.
– Takaosasta myös 4p, kaipaisi lihaksia ehkä sekin ja ehkä hieman laskeva lautanen, mutta muuten tosi kiva. Kulmaukset ovat hyvät ja lautasessa on pituutta mukavasti.
– Etuset (3,5p) ovat hieman pitkät, etusääret varsinkin ja aika sirot myös, vaikkeivät mielestäni ihan vielä liian ohuet. Kyynärvarsi on pitkä ja vuohiset mielestäni hyvät.
– Takajalat (3,5p) ovat myös pitkät, säärten mitta on kuitenkin ok eivätkä ole liian hennot lainkaan. Koipi ja reisi ovat pitkät vaikka voisivat olla ehkä hieman lihaksikkaammat. Vuohiset ovat aika pystyt ja lyhyet.

– S