Brandubh Stud ja irlannintyöhevoset

 Keskustassa tuli vaihteeksi vastaan mielenkiintoinen tallitulokas, Brandubh Stud. Kiinnostavan siitä tekee kasvatusrotu, talli nimittäin keskittyy irlannintyöhevosiin. Irkku on harvinainen näky virtuaalimaailmassa vaikka aina satunnaisesti niitä saattaa tulla vastaan ja muistelen lukeneeni jonkun harrastajan haaveilleen niiden kasvatustoiminnastakin. En tiedä sitten, minun tutkaani ei ole koskaan osunut oikeasti vakavasti otettavaa irkkukasvattajaa, joten oletan ettei niitä suuremmin ole. Olisin mielelläni kuitenkin väärässä.

Kommentoin tallista jo tärkeimmän Keskustassa: hevosten kuvat alleviivaavat sitä, miten hieno rotu irlannintyöhevonen on. Siinä on paljon samaa kuin clevelandinruunikossa, vaikka tiettävästi nämä eivät ole mitenkään erityisen lähisukuisia hevosia keskenään. Molemmat ovat tuhteja, mutta selkeästi lämminverisiä (irkkukin nimestään huolimatta), urheilullisia vaikka vahvarakenteisia ja varsinkin oriit ovat parhaimmillaan niin komeita ettei niitä usko oikein edes todellisiksi.

Irlannintyöhevonen oli yksi Ionicin alkuperäisiä kasvatusrotuja, mutta sen tarina tuli päätökseen muutaman vuoden kasvatuksen jälkeen. Aina se vähän on harmittanut, niin harmitti aikoinaan clevelandienkin hukkaaminen. Clevelandinruunikko on tehnyt paluun Ioniciin, olisiko nyt irlannintyöhevosen aika? Brandubhista kuulemma saisi kasvatteja...

– S

Adinan VSN-näyttelyt 13.8.

Tuomaroin elokuussa Adinan VSN-näyttelyissä pari luokkaa. En tiedä mitä olin varsinaisesti ajatellut, kun olin tuomariksi suostunut. Ei haflinger-luokassa mitään ongelmaa, haflingerien tuomarointi onnistuu kyllä. Mutta kun sen lisäksi olin lupautunut arvostelemaan myös muiden harvinaisten rotujen luokan! Yleensä pidän tapanani pysytellä visusti erossa suomenhevosten lisäksi friisiläisistä ja raskaista kylmäverisistä ja siksi kieltäydyn yleisistä harvinaisten rotujen luokista. Nyt en tiedä mitä olin oikein ajatellut suostuessani tähän tuomariksi, vaikka sinne olisi voinut tulla ties mitä kamalan vaikeita rotuja.

En nimittäin huomannut erhettäni ennen kuin aloin luokkaa arvostella. Ensimmäinen hevonen luokassa taisi olla shire ja olin pyörtyä. Piti ihan tarkistaa sähköpostista, että se todellakin olin minä joka olin lupautunut tuomaroimaan luokan ja että todellakaan raskaita kylmäverisiä ei oltu rajattu luokan ulkopuolelle. Ei siinä kuitenkaan muu auttanut kuin alkaa paukuttaa läpi shirenhevosten rotumääritelmää ja vertailun vuoksi kaivaa muutamia kuvia reaalimaailman voittoisista shirenhevosista. Luulen, ja totisesti toivon, selvinneeni siitä jotakuinkin kelvollisesti, samoin kuin luokasta löytyneestä suffolkinhevosesta. Onneksi loput luokan hevoset olivat tuttuja ja turvallisia jenkkirotuja eivätkä esimerkiksi niitä friisiläisiä, joista tajuan ehkä vielä vähemmän. Se shire muuten oli sen verran hyvännäköinen tapaus, että se voitti luokkansa 39 pisteellä. En tiedä sorruinko yleiseen löperyyteen arvostelussa.

Haflingerienkin luokasta on sanottava sananen. Haflinger on harvinainen näky virtuaalimaailmassa, puhumattakaan VSN-näyttelyistä, mutta rotuna se ei ole sinänsä vaikea. Se on itse asiassa varsin nätti ja kiva rotu. Tuomaroin niitä oikein mielelläni ja tuomaroisin enemmänkin jos niitä vain olisi! Luokkaa tuomaroidessa piti kuitenkin käydä lunttaamassa rotumääritelmiä suurennuslasin kanssa, sillä luokasta löytyi lopulta yksi alamittainen hevonen. Kaikki rotuyhdistykset maailmalla ovat selkeästi sitä mieltä, että alle 140 sentin säkäkorkeus ei ole toivottavaa ja sellaisella ei ole asiaa ainakaan varsinaisiin kantakirjoihin.

Niin tai näin, selvisin raskaiden kylmäveristen tuomaroinnista hengissä ja ehkä jopa kunnialla. Tapaa tästä ei kuitenkaan tule, sillä olen edelleen varsin epävarma näiden kanssa. Aion jatkossa kytätä entistä tarkemmin luokkarajoitukset läpi, ettei tule tehtyä samanlaisia möhläyksiä, mutta jos niin käy, tiedän ettei se ehkä ole katastrofi ja virtuaalimaailmanloppu.

– S

20 varsaa yhdellä hevosella – hot or not?

 Edellisessä postauksessa (Laatispalkittu hevonen!) esittelin meidän hannover-laatuarvostelussa palkitun  oriin Carrot In Cappuccino DFC, joka sai palkintonsa osittain sen takia, että teetin sillä 20 varsaa. Näitä 1 on AWB, toinen SGSH, 3 jotain muita kuin puoliverisiä (knabstrupeja ja yksi ratsuponi), mutta loput 15 ovat FWB:itä. 

Onko tässä nyt mitään järkeä teettää noin paljon puoliverivarsoja yhdellä ja samalla oriilla? Hyvä kysymys, en tiedä, mutta ehkä joskus 5 vuoden päästä tiedän. Kyseessä on siis virtuaalinen eläinkoe tai jotakin sinne suuntaan, sillä ihan pelkästään laatispalkinnon takia en teettänyt yhdellä hevosella noin montaa varsaa.

Yritän ostella mahdollisimman paljon vierassukuisia hevosia tai käyttää niitä omassa jalostuksessani muuten. Mitä harvinaisempi rotu, sen tärkeämpää tämä on. Sen sijaan puoliveristen kanssa olen ollut vähän lepsu. Niitä on tarjolla sen verran runsaasti, etten jaksa jokaiseen myyntipostaukseen tarttua, vaikka siellä kenties olisikin ihan erisukuisia hevosia kuin meillä on. Luotan siihen, että niitä on tarjolla silloinkin kun kipeästi tarvitsen jotakin tietynlaista yksilöä. Toistaiseksi tämä on pitänyt aika hyvin paikkaansa.

Toinen syy kehnonlaiseen ostointoon on se, että meillä on puoliverisiä, varsinkin FWB:itä niin paljon, että ne uudet ostohevoset hukkuvat sinne massaan. Niin moni hieno- ja vierassukuinenkin hevonen jää auttamatta massan alle, kun teetän sillä tavanomaiseen tapaan vain muutaman varsan, kuten omilla kasvateillanikin. Mielessä on kuitenkin pyörinyt jo kauan että mitä jos kokeilisi joskus käyttää jotakin vierassukuista hevosta jalostuksessa todella runsaasti. Miten se vaikuttaisi hevoskantaan, mitä siitä seuraisi? Hannover-laatiksen varsapisteytys tarjosi tähän hyvän tekosyyn.

Pahin skenaario minkä pystyn kuvittelemaan on se, että Carrotista tulee muutaman sukupolven kuluessa suuri riesa 15 FWB-varsansa takia. Niitä varsoja on niin paljon ja vaikka niitä taas ei käytettäisi mitenkään massiivisesti jalostuksessa, pelkkä määrä saattaa riittää tekemään Carrotin nimestä murheenkryynin, koska en minä todennäköisesti käytä ei-carrotilaisia hevosia jalostuksessa yhtään sen enempää. En silti näe, että se olisi mikään ylitsepääsemätön ongelma, koska jo yllä totesin puoliverisiä ja puoliverisukuja olevan niin paljon. Voin siis hankkia suht helposti ei-carrotilaisia hevosia itselleni ja ongelma on sillä hoidettu.

Mahdollisen ongelman välttäminen onkin se syy, miksi valitsin koeroduksi juuri puoliveriset. Alunperin ajattelin, että mitä jos kokeilisin samaa terskinhevosilla tai frederiksborgeilla, mutta tyrmäsin sen täysin pöljänä ajatuksena. Arabeilla se voisi toimiakin ja toisaalta meidän pitkäsukuisten arabien suvut ovat kovin Ionic-voittoiset, niin pitkä- ja vierassukuinen ori siellä seassa olisi "näkynyt" ehkä jopa paremmin kuin puoliverisillä. Ionicin puoliverisethän ovat kaikki ostosukuisia, ainakin jos puhutaan pitkäsukuisista ja yksi uusi vierassukuinen siellä seassa ei ole mikään kovin silmäänosuva asia.

Nähtäväksi siis jää, mitä tässä tapahtuu. Palaan asiaan joidenkin vuosien kuluttua!

– S

Laatispalkittu hevonen!

Nyt se on kuulkaa tapahtunut. Meillä on ihan oikea laatuarvostelussa palkittu hevonen enkä puhu YLAsta!

Sitten kun olette saaneet keräiltyä loksahtaneet leukanne lattialta, paljastettakoon että kyseessä on Hannover-yhdistyksen latuarvostelu, jonka heinäkuisessa tilaisuudessa omistamani ori Carrot In Cappuccino DFC palkittiin kolmosella. Itse asiassa se olisi saanut kaiketi kakkospalkinnon, jos emän sivu olisi toiminut arvosteluhetkellä. (Ihan kuin minä olisin henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että Suntuubi pani lapun luukulle, mutta se on toisen tarinan aihe se.)

Ymmärtääkseni tämä hannover-laatuarvostelu on kuitenkin aika lepsu verrattuna lajikohtaisiin laatiksiin. Olen siitä valittanutkin aiemmin, että lajikohtaisissa ei riitä se, että yksi hevonen on hyvä eli kisattu (ja kirjoitettu), vaan sen vanhemmat ja varsat pitää olla kisattuja myös. Hannover-laatiksessa ei ole varsinaisesti tällaista vaatimusta. Vanhempien kisoista ei saa pisteitä sinänsä, lajikohtaiset laatispalkinnot tuovat yksittäisiä pisteitä, mutta se ei ole mitenkään merkittävä asia. Varsojen kisoista saa pisteitä, mutta ne voi kätevästi korvata teettämällä enemmän varsoja. Varsojen lajikohtaisista laatispalkinnoista saisi niistäkin vain aivan muutamia pisteitä.

Tuo varsojen pisteytys on mielenkiintoinen. Jos varsalla on toimiva sivu ja siellä perustiedot sekä suku, siitä saa pisteen. Varsojen määrällä ei ole ylärajaa, joten täydet 20 pistettä saa, jos hevosella on 20 kisaamatonta varsaa. Jos ei halua teettää kahtakymmentä varsaa, varsojen kisoilla saa sitten lisäpisteitä sinne 20 pisteeseen asti. Maksimimäärä pisteitä varsaa kohti on 5, yhden pisteen saa sivuista, perustiedoista ja suvusta, loput neljä saa jos varsalla on 16 kilpailua. Kyllä, sivujen mukaan ei tarvitse olla edes sijoituksia! 

Koska minä olen tunnetun kisavastainen (ei nyt puhuta niistä ARJ- tai WRJ-kisoista tai muutamista muista...), teetin oriilla 20 varsaa ja nappasin jälkeläisosiosta täydet pisteet. Koska ori on pitkäsukuinen, suvusta tuli ihan merkittävästi pisteitä myös ja rakenteesta sain sitten loput niin että vaikka emän sivut eivät toimineetkaan, oli kolmospalkinnon pisteet plakkarissa.

No, minkä arvoinen tuo laatuarvostelu-palkittu orini nyt sitten on? Onko se joidenkin mielestä jotenkin tosi paljon hienompi kuin meidän muut hevoset, ihan vain siksi että sillä on laatispalkinto? Ryntäävätkö tavoitteelliset hannover-kasvattajat joukoittain tuomaan tammoja Carrotille, koska sen varsoille on tarjolla ilmaisia ämpäreitä lisäpisteitä rotuyhdistyksen laatuarvostelussa? Vai katsotaanko sitä (edelleen) nenänvartta pitkin: eihän sillä ole sijoituksia eikä luonnetta eikä varsoillakaan ole sijoituksia, mistä taas seuraa se, että lajikohtaista laatispalkintoa on turha edes havitella, joten oikeasti se on sukutaulussa arvottomampi kuin EVM-nimi? 

Eihän Carrot eroa juuri millään tavoin tavanomaisesta Ionicin hevosesta, jos totta puhutaan. Kisaamaton, luonteeton, sukuselvityksetön, päiväkirjaton, kuvakin on Bob Langrishilta vaikka toki rakennekuva. Sillä on pitkä suku, tosi monella meidän hevosella on pitkä suku ja ne meidän omat suvut ovat yleensä tallessa paremmin kuin tämä. Nuo 20 varsaa nyt ovat vähän liioittelua, ei meidän hevosilla lähellekään noin paljon teetetä varsoja enkä tiedä oliko tämä edes fiksu temppu (siitä tulee joskus oma postauksensa, miksi näin toimin, syynä ei ollut yksinomaan laatispalkinnon himo).

– S