keskiviikkona, elokuuta 06, 2008

Tennesseenwalkerit ja kouluratsastus, osa 1

Tämän olen postannut jo kauan aikaa sitten VTWY:n foorumille, mutta lisään sen tännekin.

Tästä olenkin Ginin kanssa saarnannut aika ajoin foorumeissa, mutta laitetaan nyt tännekin. Eli tennesseenwalkerien käyttö kouluratsuina.

Walker on siitä hieman erikoinen rotu, että se ei osaa tavallista ravia (kaksitahtinen, diagonaalinen) lainkaan. Kun muut hevoset ravaavat, walker menee juoksukäyntiä, joka sillä on periaatteessa ravin tilalla. Monilla muilla askellajiroduillahan tilanne on se, että ne ylimääräiset askellajit ovat lisänä kolmen perusaskellajin päälle. Kaikki issikat ravaavat komeasti ja osa sitten hallitsee töltin ja passin ja näin ollen issikoiden kilpailuttaminen kouluradoilla ei ole mitenkään ongelmallista.

Koulukisoissa tulee jokaisen ratsukon esittää ravia, ihan sieltä alimmilta tasoilta lähtien ja ravin tulee olla sitä normaalia ravia. En tiedä hylättäisiinkö juoksukäyntiä esittävä hevonen kouluradoilta ilman muuta, mutta ainakin se saisi raviosuuksista niin huonot pisteet, että minkäänlaista menestystä on turha odottaa. Tietysti virtuaalimaailman arvontakisoissa kaikki on mahdollista ja siksi peräänkuulutankin omistajilta sitä vastuuta, etteivät kilpailuttaisi walkereita koulukisoissa. Se on aivan sama asia kuin osallistuisi suomenhevosella walkerien askellajiluokkaan: tuurilla mahdollista pärjätä, mutta täysin epärealistista.

Jalostuksellisesti koulua kilpailleet ja erityisesti kouluradoilla menestyneet hevoset ovat ongelma. Juoksukäynti on periytyvä ominaisuus ja kuuluu ehdottomasti walkerien rotumääritelmään. On vaikeata kuvitella walkeria, joka ei osaisi juoksukäyntiä. Eihän se olisi hyväksyttävä walker. Jos siis jokin virtuaaliwalker on kilpaillut ja menestynyt kouluratsastuksessa, voidaan loogisesti olettaa sen hallitsevan normaalin ravin juoksukäynnin sijasta. Tällainen voi olla hyvä kouluhevonen, mutta se on surkea, huono, epäonnistunut walker, jonka käyttö jalostuksessa on vähintäänkin arveluttavaa.

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, että kylläpäs jotkut walkerit osaavat raviakin, niin kyllä, se on totta. Jotkut yksilöt osaavat juoksukäynnin ohella myös muita vastaavantyyppisiä askellajeja: foxtrotia, rackia, single footia, jotkut sitä raviakin. Varsinkin show-puolella näiden askellajien esittämisestä rangaistaan, koska siellä walkerin tulee esittää puhdasta juoksukäyntiä. Ja koko ajan puhutaan yksittäisistä hevosista, jos yksi hevonen osa ravia, ei se tarkoita että kaikki walkerit voisi raahata koulukilpailuihin. Walkereiden suuri enemmistö ei reaalimaailmassakaan ravaa.

3 kommenttia:

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

"Monilla muilla askellajiroduillahan tilanne on se, että ne ylimääräiset askellajit ovat lisänä kolmen perusaskellajin päälle. Kaikki issikat ravaavat komeasti ja osa sitten hallitsee töltin ja passin ja näin ollen issikoiden kilpailuttaminen kouluradoilla ei ole mitenkään ongelmallista."

Anteeksi, mutta nyt on pakko oikaista, vaikka asiani ei tenneseenwalkeriin liitykään, nimittäin kaikki islanninhevoset eivät ota elämässään yhtäkään raviaskelta. Näitä kutsutaan ns. luonnontölttareiksi, eli syntyessään nämä jo päästelevät tölttiä minkä kerkeävät, muiden hevosten posottaessa ravia edellä, vaikka olisivat ilman ratsastajaakin.

Joillekin luonnontölttareille voi kylläkin opettaa ravin (en kyllä käsitä, miksi joku haluaisi näin tehdä), voihan esim. suomenhevoselle tai lämpöselle opettaa töltinkin (oma lämppärini menee erittäinkin tyylipuhdasta tölttiä vieläpä muodosakin), ja osa suomenhevosista ja lämpösistä osaa töltin jo syntyessäänkin (sitä ei vaan jalosteta, luetaan sh:lla tai lv:llä virheeksi tai askellajia ei tunnisteta töltiksi)..

Juu, meni aika ot'ksi.

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

"Koulukisoissa tulee jokaisen ratsukon esittää ravia, ihan sieltä alimmilta tasoilta lähtien ja ravin tulee olla sitä normaalia ravia. En tiedä hylättäisiinkö juoksukäyntiä esittävä hevonen kouluradoilta ilman muuta, mutta ainakin se saisi raviosuuksista niin huonot pisteet, että minkäänlaista menestystä on turha odottaa."

Pakko vielä tästä kertoa elävästä elämästä esimerkki islanninhevosella. Tutullani oli luonnontölttari, jolle oli opetettu ravi, mutta joka sitä ihan hyvää raviaan hieman nihkeästi näytti (saattoi päästellä nelitahtista ravia tai sitten jättää ravaamatta kokonaan). Tuttu päätti osallistua He C:n tällä hevosellaan. Kisoissa tuttu jännitti niin, että hevonen ei ottanut yhtäkään raviaskelta, vaan tätä kympin tölttiään päästeli koko radan läpi. Raviosuuksista sateli silti 7-8:a, ilmeisesti tuomari ei tunnistanut tölttiä. Viimeisessä raviosuudessa vasta luki, että "tahtirikko". Varsinainen puusilmä. :D

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Juu, tiedossa on nämä luonnontölttärit, mutta jos alkaisin joka paikassa luetella kaikkia mahdollisia poikkeuksia ja poikkeuksenpoikkeuksia, en ikinä saisi sanottua yhtään mitään.
Issikan kuitenkin oletetaan noin pääsääntöisesti osaavan ravia samalla tavoin kuin walkerin oletetaan osaavan juoksukäyntiä. Jos joku issikka ei ravaa vaan tölttää, se on ok. Jos joku walker ei osaa juoksukäyntiä, se on rotumääritelmän vastainen walker, sanalla sanoen huono. Tässä on melkoinen ero.
Tuohon tölttärin raviosuuksien pisteisiin en osaa kyllä sanoa mitään, kunhn vain naureskelen tahtirikolle. Ilmeisesti helpolla tasolla tuo ei sitten ole niin nuukaa tai jotain.