torstaina, tammikuuta 29, 2009

VNT-tuomari, jolla ei ole tekemistä mutta joka ei voi ottaa tuomarointeja vastaan

VNT on alkanut vähitellen pyöriä ja tuomarointipyyntöjä on tullut jo muutamia. Oi miten mielelläni lupautuisinkaan tuomaroimaan pyydettyjä luokkia, mutta kas kun tuomarointeja on rajoitettu. Saan olla tuomarina vain 2 luokassa kerrallaan.
Näyttelyt on lisäksi anottava 2 viikkoa ennen pitopäivää, joten jos lupaudun tänään arvostelemaan 15.2. pidettävät näyttelyt, se vielä onnistuu, mutta koska voin tuomaroida luokan luultavasti vastai 14.2. "vapaudun" vasta silloin tuomaroimaan lisää luokkia. Siis kaksi vaivaista luokkaa per pari viikkoa! Tämä on ihan naurettavaa, joudun kieltäytymään tuomaroinneista eikä minulla silti ole tuomaroitavaa kuin nimellisesti.

Tietenkin aloittelevien tuomareiden täytyy kerätä kokemusta eikä innoissaan rynnätä tuomaroimaan kymmeniä luokkia todetakseen ettei ehdi eikä jaksa. Mutta vaikka VNT on ihan uusi juttu, minä en ole aloitteleva tuomari. VNT-tuomaroinnissa ei ole mitään ihmeellistä tai uutta, paitsi BIC-sijat, niiden määrä ja ne jotkut pisteet, joista ei vieläkään ole mainintaa VNT:n sivuilla. Mutta siitä ei olisi pelkoa, että lupautuisin tuomaroimaan kapasiteettiin nähden liikaa luokkia. Sen verran voisi ihmiseen luottaa?

Niinpä niin, olen taas kerran kinuamassa itselleni erivapauksia ja oikeuksia, joita toisilla ei ole, mutta tässä menee hermot. Kuluu todennäköisesti kuukausia, ennen kuin voin arvostella kolme luokkaa, vuosi ennen kuin voin arvostella 5 luokkaa ja niin edelleen. Suurin osa ajasta kuluu siis peukaloita pyöritellessä. Kenen etua tämä oikeasti palvelee? Minun? Ei. Näyttelyjärjestäjien? Saada kieltävä vastaus vaikka oikeasti voisinkin tuomaroida luokat ihan hyvin? Tuskin. VNT:n? Innokas ja osaava tuomari istuu tyhjänpanttina ja joutuu silti tarjoamaan eioota järjestäjille? Kröhm, antaa todella hyvän kuvan koko puljusta.

3 kommenttia:

suz kirjoitti...

Haha, itse asiassa mulla on just nyt ihan sama tilanne (1 luokkaoikeus, luokasta puuttuu yks osallistuja ennen täyttymistä, jollon sen vois tuomaroida JA mailiin kolahti eilen vai tänää kysely). Mie tosin oon aloitteleva tuomari, mutta olihan se kurjaa kieltäytyä vaikkei mitään tekemistä olekaan alla. :/

Ei ne sun luokat tosiaan satu olemaan täynnä? Meinaan siinä tapauksessahan ne saa arvioida heti. :)

Kerppa kirjoitti...

Mut onneks ne luokat saa tuomaroida tosiaan samoin tein, kun ovat täysi! Ja kun olet lähettänyt tulokset VRL:ään, "vapautuu" sulle taas yks tuomaroitava luokka. Mun itseasiassa pitikin sua kysellä tuomariksi, mutta täytynee odottaa, että saat vanhoja luokkia alta pois.

Gin kirjoitti...

Kun luokkien rodut ovat sarjaa tennesseenwalker, appaloosa tai knabstrup ja yksi henkilö saa ilmoittaa vain yhden hevosen luokkaan, niin ette kai te erehdy luulemaan että ne täyttyisivät ikinä, saati ennen VIP:tä?