keskiviikkona, elokuuta 06, 2008

Tennesseenwalkerit ja kouluratsastus, osa 2

Jatkona edelliseen postaukseen: miksei walkereille järjestettäisi omia kouluratsastusluokkia? Näin nimittäin on alettu tehdä reaalimaailmassakin.

Periaate walkerien omissa koululuokissa on simppeli. Otetaan tavallinen kouluratsastusohjelma, vedetään siitä yli kaikki raviosuudet ja sijoitetaan niiden paikalle juoksukäyntiosuudet. Tuomareille annetaan ohjeet siitä, ettei hevosen päännyökyttelystä saa napsia pisteitä pois, walkerit nimittäin tekevät sitä ainakin juoksukäynnissä automaattisesti. Saddleseat-varusteet pois, tavallinen koulusatula selkään, nivel-/kankikuolaimet suuhun ja ratsastajalle kouluratsastussysteemit niskaan. Kas näin ollaan saatu aikaan walkereille soveltuva kouluratsastusluokka.

Todellisuudessa asia ei kuitenkaan taida olla ihan näin helppo, ainakaan niin että yksi ja sama hevonen kilpailisi noissa saddleseat-luokissa esittelemässä askellajejaan (vaikka olisikin flat-shod-hevonen ilman pitkiä kavioita ja korotuksia) ja samalla myös loistaisi kouluratojen tähtenä oman rotunsa keskuudessa. Näiden kahden lajin erot ovat melko huomattavat noin koulutuksellisesti ja siinä missä muodossa hevonen kulkee. Saddleseatissa hevosen muoto on yksinkertaistetusti "pää ylös, selkä alas", kun taas kouluratsastuksessa haetaan juuri päinvastaista: "pää alas, selkä ylös"-muotoa. Nämä tietysti ovat sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä virtuaalihevosten maailmassa paljoa vaikuta, kunhan vain halusin huomauttaa.

Jään siis odottamaan ensimmäisiä koulukilpailuita, joihin voin osallistua walkereillani.

1 kommentti:

  1. Pitäisköhän ruveta järkkäilemään walkerien koulukisoja Tijuana Stablesiin....

    T. Tijuana

    VastaaPoista