tiistaina, elokuuta 26, 2008

ViVeHe-gaala

Venäläisiä, niin laukka- kuin muitakin ratsuja kasvattavat, älkää missatko ViVeHen gaalaa, jossa valitaan vuoden jalostushevoset, suoritushevoset ja kasvattaja.

Suoritushevoskategoriaan meiltä kelvannee muutama laukkatekke ja -tersk. Jalostushevosiinkin taitaa löytyä joitain yksilöitä ja sekä tekke- että tersk-puoli lähtevät ehdokkaiksi kilpailemaan "vuoden kasvattaja"-tittelistä.
En tiedä mitkä ovat arvosteluperusteet, mutta ainakin laukkahevosilla voisi olla melko realistisia mahdollisuuksia suorittajapuolella ja muutamalla ehkä myös jalostuspuolella. Omista mahdollisuuksista kasvattaja-kategoriassa en osaa sanoa mitään. Kasvatteja on määrällisesti tietysti tuhottomasti, sukulinjoja on enemmän kuin muilla kasvattajilla yhteensä (puhuttiin nyt sitten terskeistä tai tekeistä), mutta lieneekö ne tarpeeksi?
Ja eihän sitä tiedä, jos Virginia pyydetään mukaan arvostelemaan, jolloin meidän hevoset on syytä sulkea pois.

2 kommenttia:

  1. Hehe, ihmekös tuo jos arvosteluperusteet ovat vielä epäselvät, sillä ne muotoutuvat pikku hiljaa vasta omassakin päässäni. Olen kuitenkin pyytänyt ulkopuolisilta apua tuomarointiin jne, jotta tuomaroinnista ei tulisi täysin yksipuolista (laukkahevosten arviointiin mm. pyysin Sasnakin Nerithiä avuksi, sillä itse tiedän laukoista melko vähän).

    En kuitenkaan haluaisi alkaa jakamaan mitään 1, 2. ja 3. palkintoja, vaan haluan palkita eri kasvattajia ja muutenkin talleja rotujen edistämisestä.
    Pelkästään yleisöäänestyksen perusteella en halua alkaa jakamaan mitään (korkeintaan yleisön suosikki -palkintoja), sillä esim. RBSH-liiton äänestystulokset jäivät melko laihoiksi ja pelkään tässä käyvän samalla tavalla.

    Lisäksi olisi kiva palkita jo kuolleita hevosia jne rotuunsa vaikuttamisesta vähän samaan tyyliin kuin RBSHY palkitsi aikoinaan esimerkiksi teidän Wizzerrian.

    En ole siksikään vielä täysin hahmottanut päähäni, millainen gaalasta lopulta tulee (osallistujia on nyt jo ilmoittautunut paljon -onneksi!), koska haluan ensin nähdä, millaisia luokkia on mahdollista lopulta järjestää. :) Saattaapa kunnianarvoisa raati palkita kasvattajia roduittainkin (itse näkisin tämän hyvin varteenotettavana vaihtoehtona, varsinkin, kun yleensä venäläishevospiireissä kasvattajat ovat olleet hyvin omistautuneita roduilleen).

    Olen miettinyt myös Virginian tai sinun pyytämistä raatiin, mutta mielestäni se ei sulje teidän osallistumisia pois, vaan siinä tapauksessa, jos jonkun "tuomarin" hevosia on mukana, käsittelee muu raati ko. ihmisen hevoset ja tallin. :)

    VastaaPoista
  2. Minua on aika turha pyytää tuomariksi yhtään mihinkään, en ole hyvä noissa arvostelujutuissa. Virginialla muutenkin on enemmän näkemystä ja kokemusta näistä hommista ja venäläisistä yleensä.
    Kuitenkin tämä gaala-juttu vaikuttaa hienolta idealta ja toivoisin näkeväni tällaista muidenkin rotujen kanssa.

    VastaaPoista