keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Hampaidenkiristys: ikälaskuri pimeänä

Ärsyynnyin lievästi Ionicia surffatessani siihen, ettei Tulisielu.netin ikälaskuri näytä toimivan. Päätin käydä katsomassa mikä on vikana.

Tuomiopäivänpasuunatsoikoon, tarvitsen kohta nitroja. Sain vastaani Futuronin nettisivun, jossa lukee näin:
Webhotellipalvelu on tilapäisesti suljettuna
Sivuston sulkemisen syitä saattavat olla esim. laskun maksamatta jättäminen, laittomien tiedostojen säilyttäminen, toimitus- ja sopimusehtojen rikkominen tai käyttäjän pyynnöstä sivuston sulkeminen.
Mikäli olet webhotellipalvelun omistaja etkä tiedä miksi sivusto on suljettu, ota yhteyttä laskutukseemme: laskutus@futuron.org


Okei, tilapäisesti suljettu. Uskotaan ja toivotaan että sivusto palaa vielä toimintakuntoon (ja mieluummin nopeasti), koska muuten olen liemessä. Meillä on kaiketi lähemmäs 700 hevosta, joiden sivuilla on tuo ikälaskuri. Voitte uskoa ettei paljon naurata, jos joudumme muuttamaan kaikki takaisin manuaalipäivityksiksi. Siitä ei tule mitään. Emme ole ainoita, jota ikälaskureiden lopettaminen koskettaisi, mutta olisimme todennäköisesti siitä, joita se koskettaisi eniten.

Vastustin ikälaskurin käyttöönottoa kauan juuri tämän asian takia: mitä jos se jonain päivänä lopetetaankin? Tarpeeksi kauan tarkkailtuani päätin pitkin hampain suostua käyttämään sitä, totesin tuolloin ettei palvelu taida olla ihan parin viikon kokeilu. Unohdin onnellisesti, että minä päivänä tahansa se palvelu voidaan ajaa alas, ylläpitäjä ei ole luvannut mitään palvelun säilyvyydestä. Johan se onkin kai pari vuotta toiminutkin suhteellisen moitteettomasti.

Juuri tämän takia ei koskaan, ei ikinä, ei edes suurimmassa hädässä saisi ostaa muilta suvullisia hevosia, ei myydä hevosiaan mihinkään, ei astuttaa tammaansa vieraalla oriilla, ei osallistua muiden pitämiin kilpailuihin eikä käyttää ylipäänsä mitään palvelua, jota en itse ylläpidä. Joku voi milloin tahansa napsauttaa sormiaan, päättää ettei tämä olekaan hänen juttunsa ja siinä sivussa hevoset katoavat, tulokset pyyhkiytyvät taivaan tuuliin, palvelut lopettavat ja sitten muita ketuttaa. Itse olen se ainoa henkilö johon voin luottaa edes jonkin verran.

Toivotaan nyt kuitenkin, että kyse tosiaan on vain tilapäisestä toimintahäiriöstä ja ikälaskuri palaisi toimintaan...

Vaan kyllä taas muistin miten tyhmä oikeasti olenkaan.

1 kommentti:

  1. Pakko kommentoida. Kyllä se palaa, kunhan mä saan jotenkin domainini pois Futuronin hallinnasta ja omaan hallintaani.

    VastaaPoista