torstaina, marraskuuta 20, 2008

Tekijänoikeusterroristit osa 2

Pakko minunkin on purkautua tuosta tekijänoikeusterrorismista omasta puolestanikin ja jotta olisin tasapuolinen, täytyy linkittää tänne vielä suurien hurskastelijoiden blogiteksti ja kommentit (turha muuten poistaa sitä blogitekstiä ja kommentteja, ovat jo tallessa)

Kellekään ei pitäisi olla enää epäselvää, että Mewy ei ole tehnyt mitään väärää. Toistan: Mewy ei ole tehnyt mitään väärää. Tekijänoikeuslaki ei suojele meidän vaatimattomia ja tavanomaisia ulkoasuja, tekijänoikeuslaki suojelee teoksia, jotka ylittävät omaperäisyydellään teoskynnyksen. Nettisivujen ulkoasu tekee sitä hyvin harvoin.
Sen lisäksi ei ole olemassa mitään lakia, joka suojelisi vaivannäköä. Jos joku siis näkee vaivaa vaikkapa ulkoasun eteen, ei se tuota sille ulkoasulle mitään suojaa. Vaivannäkö ei ole siis mikään itseisarvo. Vanha sanontakin sanoo: "Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Kaikki hyvät ideat on melkeinpä jo keksitty kertaalleen, miksi siis todellakin pitäisi yrittää itse päkistää jotakin väkisin omasta päästä, kun joku on tehnyt jo kaiken valmiiksi?

Mitä tulee sitten tähän mistä Viivuska narisi tuolla TuplaH:n blogin kommenteissa, että jos toinen piirtää kuvistunnilla hienon hevosen ja toinen ottaa mallia ja samalla puolet kunniasta ja se on mukamas väärin. Minä kuvittelin tuon kuuluvan lähinnä lastentarhaan: "Mä piirrän prinsessan, niin sä et saa piirtää prinsessaa", josta jopa tytöt kasvavat yli viimeistään ala-asteella. Mutta näköjään väärässä olin.
Toivottavasti Viivuska itse ei piirrä tai valokuvaa hevosia, koska silloin hän kopioi ja samalla varastaa kunnian Lascaux'n luolamaalareilta, jotka maalasivat hevosia luolansa seinälle jo 10000 vuotta sitten...

Joku tietysti voi olla sitä mieltä, ettei pidä siitä, jos jonkun tekemä ulkoasu kopioidaan suoraan. Tämä heille suotakoon, mielipiteitähän saa toki olla. Omista mielipiteistään ei kuitenkaan saa tehdä lakia, jonka kuvittelee koskevan kaikkia, jopa niitä, joilla on eriävä mielipide. En minäkään mene sanomaan suomenhevos- tai puoliverikasvattajille, että eipä teilläkään ole järkeä päässä, miten kehtaatte, ei olisi teistäkään uskonut ikinä, että tuolle tasolle vajoatte. Olisiko tämä teidän mielestänne oikein ja fiksua? Ei varmaankaan.

Minority, Viivuska, Tiffany, Crius: te olette käyttäytyneet todella törkeästi Mewyä kohtaan.
Niin, juuri te, jotka kuvittelitte olevanne mukamas suuriakin sankareita paljastaessanne kopioijan, joka ei lopulta ollutkaan tehnyt mitään väärää, vain ollut teidän kanssa eri mieltä asioista. Te olette anteeksipyynnön velkaa Mewylle, teidän käytös ei kertakaikkiaan kestä päivänvaloa. Voisin vaatia teiltä julkista anteeksipyyntöä (kommenttikenttä on vapaa), mutta tiedän ettei teistä ole siihen. Se vaatii näet selkärankaa tunnustaa olleensa väärässä ja käyttäytyneensä ala-arvoisesti.
Tätähän te ette varmasti ikinä osanneet odottaa? Oletitte kaiketi että tulisimme Sirpan kanssa kiittämään teitä ja silittämään päätä? Kuvittelitte, ettemme tiedä mikä on tekijänoikeuslaki ja mitä se oikeasti suojaa ja mitä ei. Luulitte ehkä saavanne sädekehän päänne päälle. Toivottavasti opitte tästä pikkuisen löysäämään pipojanne ja olemaan puuttumatta asioihin, jotka teille eivät kuulu ja joista ette näemmä ymmärrä mitään.

14 kommenttia:

  1. Miksi pitää hyökätä ihmisten kimppuun, joiden mielestä asia oli väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä yksin Mewyä tästä asiasta. Kuten varmaan viestistäni selvisi, en syyttänyt Mewya missään vaiheessa vaan yleensä tälläistä kopiointia. En tiedä asiahaaroja, enkä voi näin syyttää ketään. Voin myöntää, että ensimmäinen viestini saattoi vähän ampua yli, minua vain ärsytti se, että olin jotenkin pettynyt, että Mewykin olisi ollut kopioinut jotakin. Silloin en ollut vielä tutustunut asiaan.

    Myönnän myös sen, että tuo kuvistunti vertaus ei ollut paras mahdollinen esimerkki siihen hätään. Pyydän anteeksi jos saitte asiastani väärän kuvan. En tarkoittanut niin, mihin Gin asian sitten väänsi.

    Ymmärrän hyvin sinun kantasi tähän asiaan ja hyväksyn sen täysin, mutta sitä en hyväksy, että alat mollaamaan minua siitä, että olen sanonut oman mielipiteeni asiasta. Tottakai minä saan sanoa oman mielipiteeni ja jos jollakin on ongelmia siitä asiaa koskien saa tulla sanomaan minulle siitä suoraa. Ei miellään blogin välityksellä.

    VastaaPoista
  2. Toki, voin pyytää Mewyltä anteeksi mikäli olen hänen mielestään häntä itseään kohtaa hyökännyt niin, että hän on siitä pahoittanut mielensä. Oman mielipiteeni ilmaisua en kuitenkaan pyydä anteeksi, sillä minä en kantaani asiaan muuta vaikka te kuinka siitä moittisitte.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi nyt vain, mutta mikä sinä oikein olet vaatimaan anteeksipyyntöä jonkun toisen ihmisen puolesta? :'D Ja etenkin, kun mitään anteeksipyydettävää ei ole, mielipiteitähän tässä on esitetty puolin ja toisin.

    Kopiointia ei virtuaalimaailmassa hyvällä katsota, oli se laitonta tai ei. Se, että sinua ei haittaa ulkoasun kopioiminen, ei tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi siitä pahoittaa mieltään. Ihan yksi ja sama, onko se tekijänoikeuslain vastaista ei, mutta ainakin minun moraalikäsitykseeni kuuluu se, ettei toisen tekemää työtä voi kopioida ja esittää omanaan.

    VastaaPoista
  4. Viivuska: kyllä Mewyä syytettiin nimenomaan tässä tapauksessa ihan suoraan, copycat ja "mihin sun järkes on joutunut"-kommentit löytyvät edelleen hevoset.comista. Ja tietenkin pitäisi tulla sanomaan sinulle henkilökohtaisesti. Olisitpa sinäkin sanonut henkilökohtaisesti Mewylle mielipiteesi etkä mennyt Minorityn blogiin haukkumaan julkisesti. Sillä haukkumista tuo kommenttisi "Vaikka tekijönoikeus ei koske koodia, mutta pitäis ihmisillä olla jotain järkeä päässään" tässä tapauksessa on, kun kerran nimenomaisesti Mewyn tallista oli puhe.

    Minority: menit sitten mielipiteesi perusteella haukkumaan Mewyä, jos et suoraan niin epäsuorasti lainrikkojaksi, jolla ei ole järkeä päässään? Ja vain siksi että sinä suvaitsit olla sitä mieltä? Mielipiteensä saa toki ilmaista, mutta sen voi tehdä rumasti tai nätisti. Sinä teit sen erittäin rumasti ja sen takia käytöstäsi saa hävetä ihan ulkopuolinenkin.
    Kuten kirjoitin, en minäkään pidä suomenhevosista, mutten silti kirjoita blogiini tekstiä otsikolla "Missä suomenhevoskasvattajien järki luuraa? Miten alas ihmiset voivatkaan vajota kasvattaessaan suomenhevosia?"

    Sanna: ihan jokaisen ihmisen olisi pitänyt vaatia haukkujilta anteeksipyyntöä, kun näkee toista haukuttavan noin rumasti ja aiheetta. Myös sinun!
    On luvallista kopiointia ja on luvatonta kopiointia, totta, virtuaalimaailmassa vain ei tätä tunnuta ymmärrettävän vaan ollaan niin mustavalkoisia, että koskaan, ikinä mitään ei saa kopioida. Siinä on syy miksi ylipäänsä nostimme tästä äläkän. Kaikki ei ole niin joko-tai kuin täällä liian monet kuvittelevat. Kun hoetaan silmät ummessa koko ajan "kaikki kopiointi on kiellettyä"-mantraa, sorrutaan helposti juuri tämä tyyppiseen suoranaiseen terrorismiin, jossa ei kuitenkaan ole päätä eikä häntää ja joka ei ole todellakaan oikein.
    Mewy ei ole ensimmäinen eikä valitettavasti varmaan viimeinenkään, jonka kimppuun hyökätään näin raa'asti vaikka lopulta kyse onkin vain mielipiteestä, ei mistään universaalista faktasta, vaikka kuvitellaan että se oma mielipide on ainoa oikea totuus.

    VastaaPoista
  5. "Vaikka tekijönoikeus ei koske koodia, mutta pitäis ihmisillä olla jotain järkeä päässään"

    Siinä on MONIKKO! Ihmisillä, ei ihmisellä. Ja laitoin kommenttia asiasta Minorityn blogiin sen takia, että se sattui ensimmäisenä silmääni. En sitä ennen ollut vielä nähnyt esim. Darrenin topiccia. En kuitenkaan enää jatkanut mustamaalaamista Darrenin topicissa, eikö se todista jo jotain.

    Minut on vain vahingossa vedetty tähän mukaan, tarkoitukseni ei ollut mollata Mewya mitenkään tässä, itseäni vain harmitti se, että "taas" tälläinen kopioimisjuttu, vaikka en ollut vielä silloin tutustunut kys. aiheeseen.

    (Ihan sama olisi ollut jos olisin mennyt sanomaan asiasta Mewyn topicciin, silti se olisi ollut julkisesti. En minä tuollaisesta asiasta menisi heti oikopäätä aukomaan päätäni ns. tekijälle.)

    Toivon, että tämä asia on nyt loppuun käsitelty.

    VastaaPoista
  6. Viivuska, ei kannata sotkeutua asiaan josta ei tiedä tarpeeksi <;

    VastaaPoista
  7. Voi Viivuska, että ihan monikko, niin se ei tarkoita mitään. Hohhoijaa. Kyllä ihmiset sitten voivat olla järjettömän tyhmiä pilkunnussijoita!

    Eikö kuulostakin siltä, että haukuin sinua juuri järjettömän tyhmäksi pilkunnussijaksi?

    VastaaPoista
  8. Voisko jo antaa olla, ihan kaikkien osalta? Asia on kunnossa, ainakin minun osaltani. Okei?

    VastaaPoista
  9. Tietenkin asia on sinun osalta kunnossa! Ethän sinä ole joutunut haukuttavaksi turhan takia eikä ole tarvinnut julkisesti anteeksikaan pyytää hävytöntä käytöstäsi, kuten ei kenenkään muunkaan. Eihän sinulla ole mitään ongelmaa ikinä ollutkaan! Totta kai kaikki on sinun mielestäsi ihan hemmetin ok!
    Toivoitko oikeasti livahtavasi kuin koira veräjästä?

    VastaaPoista
  10. Minun nähdäkseni Viivuskalla (eikä muillakaan) ole mitään anteeksipyydettävää, sen sijaan tämän blogin pitäjän tekstit alkavat saada absurdeja piirteitä.

    VastaaPoista
  11. Olen hoitanut asian jo Mewyn kanssa aikaa sitten. Kysy vaikka Mewylta itseltään.

    VastaaPoista
  12. Tämä tekijänoikeusvaino alkaa saada uskonnollisia piirteitä. On uskonto, tässä tapauksessa tekijänoikeus, sillä on oma "raamattunsa" tekijänoikeuslaki ja sitä tulkitaan väärin, mutta sitä pidetään ainoana oikeana totuutena. Joka yrittää tulkita lakia eri tavalla (lue: oikein ja käytännöllisesti), hänet mielellään poltetaan roviolla väärintulkitsijoiden toimesta. Väärin lakia tulkitsevat kuvittelevat edustavansa ainoata oikeata ja hyväksyttävää kantaa, joka yrittää ajatella omilla aivoillaan on kerettiläinen, jota tulee vainota ja häätää yhteisöstä (eli virtuaalihevosmaailmasta) kokonaan. Tai sitten hänen täytyy julkisesti katua harhaoppejaan ja palata ruotuun ja tässä tapauksessa siis vaihtaa ulkoasu.

    Minä tiedän, että iso osa virtuaalihevostelijoista on nuorta porukkaa, teini-ikäistä, joille maailma on musta-valkoinen, joko-tai, hyvä tai paha, se kuuluu nuoruuteen. Mutta joku raja sentään on käytökselläkin oltava! Hyvä kuitenkin jos Viivuska on selvittänyt asian Mewyn kanssa, toivottavasti tuli oikein nätti anteeksipyyntö ja lupaus tunkea nenäänsä vähemmän muiden asioihin. Muilta juttuun sotkeutuneilta sitä vielä odotellaan.

    VastaaPoista
  13. "Minun nähdäkseni Viivuskalla (eikä muillakaan) ole mitään anteeksipyydettävää, sen sijaan tämän blogin pitäjän tekstit alkavat saada absurdeja piirteitä."

    Ja tämän kyseisen blogin kirjoittajathan ovat aikuisia ihmisiä, muistathan senkin saarnoissasi? Minä en ole, minä olen yksitoistavuotias pikkunulikka mutta sehän ei liittynytkään tähän asiaan :)

    "Toki, voin pyytää Mewyltä anteeksi mikäli olen hänen mielestään häntä itseään kohtaa hyökännyt niin, että hän on siitä pahoittanut mielensä. Oman mielipiteeni ilmaisua en kuitenkaan pyydä anteeksi, sillä minä en kantaani asiaan muuta vaikka te kuinka siitä moittisitte."

    Mikä ihmeen mielipide? Onko sillä jotain eroa haukkumisen kanssa? Mitä häh?

    "Voi Viivuska, että ihan monikko, niin se ei tarkoita mitään. Hohhoijaa. Kyllä ihmiset sitten voivat olla järjettömän tyhmiä pilkunnussijoita!
    Eikö kuulostakin siltä, että haukuin sinua juuri järjettömän tyhmäksi pilkunnussijaksi?"

    Kuulosti. :)

    ""Vaikka tekijönoikeus ei koske koodia, mutta pitäis ihmisillä olla jotain järkeä päässään"
    Siinä on MONIKKO! Ihmisillä, ei ihmisellä. Ja laitoin kommenttia asiasta Minorityn blogiin sen takia, että se sattui ensimmäisenä silmääni. En sitä ennen ollut vielä nähnyt esim. Darrenin topiccia. En kuitenkaan enää jatkanut mustamaalaamista Darrenin topicissa, eikö se todista jo jotain."

    No voi herranjumala, siinähän olikin MONIKKO ja se muuttaa koko maailma! Ja miksikäs et sitten vaivautunut etsimään parempaa paikkaa haukkumisillesi? Vaikka päiväkirjaasi?

    VastaaPoista
  14. Limettinen, olet tainnut selkeästi päättää lukea meidän koko blogin läpi :) Onnea vain puuhaan, olemme olleet aika tuotteliaita.

    VastaaPoista