perjantaina, joulukuuta 26, 2008

"Jos ei kelpaa, tee itse parempi"-asenne huit hiivattiin

Minua henkilökohtaisesti ärsyttää suunnattomasti tämä asenne, kun joku sanoo jostain asiasta, ettei pidä siitä, niin jo on joku heti hanakasti heittämässä vastaan, että jos ei kelpaa niin tee itse paremmin tai ole ilman. Yleensä tämä koskee tietysti VRL:ää, mutten tiedä ovatko aina nämä "perusta kilpaileva jaos/yhdistys/juttu"-ihmiset VRL:n työntekijöitä vai muuten vain raakkumassa tuota. Jos ovat VRL:n ihmisiä, niin suosittelisin vähän miettimään ennen kuin kirjoittaa tekstiä julkisuuteen.

Sillä mitä tulee, jos kovastikin mennään sillä linjalla, että tehdään mitä huvittaa ja jos ei muita miellytä, nakellaan niskoja ja käsketään olemaan ilman? Tuloksena VRL:stä (tai mistä tahansa) tulee kohta viisijalkaisten uimahyppykilpailuissa kisaavien palominoponien yli 18-vuotiaiden omistajien ikioma salaseura ja jos se ei miellytä, voi olla ihan vapaasti perustaa kilpailevan yhdistyksen. Ja sitten on kohta kolmekymmentäseitsemän ja puoli erilaista, kehnosti toimivaa seuraa ja yhdistystä eikä kellään ole kivaa.

Virtuaalimaailmassa on kyllä paljon ihmisiä, muttei kuitenkaan niin paljon eikä niin paljon tietotaitoa tai näkemystä, että kannattaisi jakautua kahtia ja perustaa keskenään kilpailevia liittoja yms. Olisi huomattavasti tuloksellisempaa puhaltaa yhteen hiileen, vaikka tietysti on vedettävä rajoja ja tehtävä päätöksiä, jotka eivät ihan kaikkia miellytä sataprosenttisesti.

VRL:n erityisesti tulisi olla sellainen "vähän kaikkea vähän kaikille"-yhdistys, koska se on kuitenkin tietynlainen kattojärjestö eikä ole todellakaan järkevää alkaa kumarrella yhteen suuntaan, jolloin tulee väistämättä pyllistäneeksi toiseen suuntaan. Sillä vaikka hallituksen jäsenillä tai muilla olisi kuinka hienoja visioita tahansa, ei VRL oikein voi "suuruudestaan" huolimatta kävellä virtuaalimaailman vanhojen tapojen yli ja sillä tavoin tulla pyllistäneeksi niille, jotka niistä vanhoista tavoista pitävät. "Jos ei kelpaa, tehkää itse kilpaileva liitto/järjestö VRL:n rinnalle" on suurinta typeryyttä, mitä voi kukaan päästää suustaan, koska sillä ei saada aikaiseksi muuta kuin pahaa mieltä ja pahimmassa tapauksessa hajaannusta, joka ei oikeasti hyödytä ketään.

3 kommenttia:

  1. Mihin tää teksti nyt oikein pohjautuu? Mistä koko tällainen valitus-jupakka on lähtenyt päälle?

    VastaaPoista
  2. Tämä ei pohjaudu erikseen mihinkään tiettynn jupakkaan, osuipahan vain jossain foorumissa kierrellessä silmiin, että joku kritisoi jotain ja toinen älähti heti että jos ei kelpaa, tee itse kilpaileva yhdistys. Tämänsuuntaisia lausahduksia on tosin kuultu maailman sivu virtuaalifoorumeissa, joten siinä ei sinänsä ole mitään uutta mutta eipä siinä mitään järkeäkään ole.

    VastaaPoista
  3. Henk. koht minun mielestäni (ja vain omasta mielestäni) on vain ymmärrettävää, miksi tätä lausetta enemmänkin viljelleet sitä viljelevät: vaikka tähänastisissa päätöksissä on otettu ja kaikin puolin pyritty ottamaan kaikkien näkökannat huomioon, silti nämä toisinajattelijat (jotka antavat asiatonta kritiikkiä / kritiikkiä asioista, joista eivät ole lukeneet tarpeeksi ymmärtääkseen asian kunnollisen toiminnan - eli siis eivät ole kiinnostuneita edes ottamaan enempää selvää ennen VRL:n henkilöstöineen haukkumista, usein melko turhaan) jaksavat paasata siitä, miten VRL jyrää kaikki ja miten me ei ajatella kenenkään mielipidettä.

    Tämän asiattoman, yleensä myös henkilökohtaisuuksiin menevän tai muuten vain ei-toimivan kritiikin ansiosta voisin veikata, että suurin osa VRL:n ja sitä kautta kaikkien harrastajien HYVÄKSI (huom, ei kiusaamiseksi tai tahallaan ärsyttämiseksi tai sääntöhirviöksi muuttumiseksi tai salaseuraksi muuttumiseksi) aikaansa kuluttaneista ärsyyntyy lähes jokaviikkoiseen paasaukseen siitä, miten asiat ovat huonosti kaikesta panostuksesta huolimatta.

    Tähän viitaten, kun ottaa huomioon miten paljon p*skaa VRL:n parissa toimivat saavat niskaan esim. henkilökohtaisella tasolla (nyt en siis puhu rakentavasta ja tarpeellisesta kritiikistä, jonka mukaan on tehty viime vuoden lopullakin jo varmasti tarpeellisia muutoksia esim. lomakkeisiin), en yhtään ihmettele - vaikkei se tietenkään osoita sitä, että asiallinen kritiikki otetaan huomioon.

    Kuten sinäkin tekstissäsi sanoit, on tuloksellista puhaltaa yhteen hiileen ja niin tässä on yritetty parhaamme mukaan tehdä - nämä tehdyt rajat ja säännöt ja päätökset eivät vain miellytä kaikkia, mikä on aina satavarma asia. Vaikka sanotaan, että jollei miellytä niin tee itse parempi, ei se tarkoita sitä, etteikö VRL ottaisi ja yrittäisi ottaa kaikkien mielipiteitä huomioon. Esim. epäreilua kilpailua kannattavat voivat järjestää hyvin uuden villien kilpailuiden rekisterin, jos näin halutaan ja sille voisi jopa olla monien mielestä tarvetta. Lauseen on ainakin näin sivusta katsottuna tarkoitus antaa ajattelemisen aihetta siitä, paljonko aikaa näiden päätösten tekemiseen ja miettimiseen on uhrattu ja saada ihmiset pohtimaan, onko sille "huonolle kritiikille" siinä kohdassa tarvetta. VRL:n rakentaminen nykyiseen muotoonsa ei ole ollut ymmärtääkseni helppoa ja siksi olisi PALJON parempi, jos nämä asiattomuuksia laukovat antaisivat realistisia ehdotuksia siitä, miten voisi toimia ja yrittäisivät puhaltaa yhteen hiileen latelematta henkilökohtaisuuksia. Ketään ei kiinnosta lukea enää rakentavaa kritiikkiä, joka sattuu eksymään johonkin topikkiin, jos ensin 30 viestin verran on vatvottu sitä, miten omahyväisiä sikoja hallituksen jäsenet ovat erikseen.

    Haluaisin todella muiden tavoin tietää, mitä mahtavat olla nämä "vanhat hyvät tavat", joita tekstissäsi mainitaan? Sitäkö, että VRL:llä on diktaattori vuosikausia, sivustot ovat piparilomalla kuukausia, sivusto on lähinnä linkkilista, laatuarvostelut ja kantakirjat ovat suurimman osan aikaa jäässä ja että kilpailu on säännöissä olevien porsaanreikien takia osalle ihmisistä hyvin epäreilua ja mahdotonta? Ihan oikeasti kuluneen syksyn ja talven aikana on VRL ottanut enemmän aiheellista kritiikkiä, parannusehdotuksia ja "kansan mielipiteitä" huomioon kuin aikoihin, ja heti aletaan puhua v-maailman jakautumisesta ja siitä, miten hallitus toimii huonosti.

    Taisinpa toistaa itseäni ja varmaan myös jossain kohtaa poiketa osittain sivupolulle, mutta luulisin että suurin osa asiastani tuli sanottua.

    VastaaPoista