tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Ktk: kuvat ja kansanäänestys

VRL:n alaisten kantakirjojen kuvapolitiikasta on järjestetty äänestys. Taustaksi sen verran, että kantakirjojen periaatteena on alusta asti ollut se, että samoilla kuvilla pääsee vain yksi hevonen kantakirjaan. Itse ihmettelin tämän valvontaa jo vuonna 2002, mutta ilmeisesti homma on tähän asti toiminut jotenkin järkevästi (tai sitten kantakirjat eivät ole toimineet lainkaan), koska vasta nyt herätään siihen että kuvasääntöä on mahdoton valvoa. Ja jo tuolloin esitin kuvatietokantaa ainoana vähänkään järjellisenä ratkaisuna ja kuvatietokantaa nyt tarjotaankin ehdokkaaksi.

Uusi idea sen sijaan on se, että kuvat ns. karanteenattaisiin vuodeksi eli vuoden kuluttua hevose X kantakirjaamisesta hevonen Y voitaisiin kantakirjata hevosen X kuvilla. Kuulostaa noin äkkiä ajatellen aika briljantilta idealta, mutta onko se sitä? Uskallan epäillä.

Kuvitellaanpa tilanne, että Polle kantakirjataan joillain kuvilla. Pollen sivuille merkitään että joo, tämä on ykköspalkinnon ktk-ori. Vuoden kuluttua ilmestyy bittimaailmaan Jönsse, jolla on samat kuvat kuin Pollella. Jönsse saalistaa ktk-tilaisuudesta itselleen palkinnon ja nyt Jönssenkin sivuilla lukee, että tämä on kantakirjattu.
Pollen sivuilta ei tietenkään ktk-merkintää poisteta, sehän on kertaalleen jo kantakirjattu eikä voi olla Pollen omistajan vika, että hänen tietokoneensa oli huollossa juuri sinä päivänä kun olisi pitänyt ilmoittaa Polle uudelleen kantakirjaan ja niin Jönssen omistaja ehti ktk-tilaisuuteen.
Luultavasti tässä käytettäisiin huomattavasti epäkohteliaampaa kieltä ja sellaisia termejä kuin "kuvien varastaminen" tai "kantakirjaryöväys" tai "typerä perässähiihtäjä, joka ei osaa edes omia kuvia etsiä". Oi tokkiisa, olen minä ollut virtuaalimaailmassa sen verran kauan että todellakin ennustan tästä tulevan riitoja ja haukkumisia. Ja pahoin pelkään etteivät ennustajanlahjani kovin paljoa petä, tälläkään kertaa.
Itkua, parkua ja muuta porinaa tulisi luultavasti myös niistä tilanteista, joissa hevoselle vaihdetaan kuvat tai se myydään tai jotain muuta.

Lisäksi moinen kuvatietokanta luultavasti rikkoisi tekijänoikeuslakia, koska vaikka se onkin avoin erittäin suljetulle käyttäjäkunnalle, on se silti tietokanta, johon kerätään tekijänoikeuden alaista materiaalia tekijän itsensä tietämättä ja hyväksymättä ja sitä pääsee joku katsomaan. En ole varma, mutta muistaakseni tämänkaltaisista tilanteista saattaa olla Suomessa jopa ennakkotapauksia. VRL:n hallituksen kannattaa ihan oikeasti tarkistaa asia ennen kuin lähtee tekemään mitään.

Suljettu tietokanta aiheuttaisi myös paljon lisätyötä, koska hevostenomistajat eivät pääsisi siihen käsiksi eivätkä näin ollen voisi tietää, mitkä kuvat ovat käytössä ja mitkä eivät. Kantakirjaan tulisi siis jatkuvalla syötöllä kuvia, joilla joku on jo kantakirjattu. Puhumattakaan sitten siitä, että joku voi tietoisesti ilmoittaa hevosensa joka jumalan ktk-tilaisuuteen jo käytössä olevilla kuvilla ihan vain varmistaakseen, onko kuvat vielä karanteenattuja vai joko niillä pääsee.
Uskon aivan vakaasti siihen, että jotkut hinkuavat ktk-palkintojen perään niin kovasti, että valikoivat omille hevosilleen ktk-palkittujen hevosten kuvia ja todellakin odottavat sen reaalivuoden, että saavat oman kopukkansa samoilla kuvilla kantakirjaan. Ai etteikö muka tällaista tehtäisi? Kun kerran VRL:äänkin rekisteröitiin olemattomia jäseniä vain siksi, että voitaisiin niiden kautta äänestää omaa tallia useammalla kuin yhdellä äänellä ja se kohoaisi tallilistan kärkeen, niin tämä ei ole edes huono idea! Tai yritetään ilmoittaa kahden eri omistajan nimissä hevosia kilpailuihin, jotta saataisiin mahdollisimman monta hevosta luokkaan, osallistumisrajoituksista huolimatta.
Niille, jotka pääsevät käsiksi kuvakantaan, tämä toisi ennennäkemättömän edun keinotella kuvilla omille hevosilleen ktk-palkintoja. He luultavasti näkisivät kannoista että hei, tuon kuvan karanteeni päättyy kohta, minulla on luvat samaan kuvaan, joten tälläänpä sen omalle hevoselleni ja ilmoitan sen seuraavaan ktk-tilaisuuteen ennen kuin kukaan muu ehtii. Ja naps, palkinto tuli.
Oi tokkiisa osa 2, virtuaalihevostelijat ovat eto petoja etsimään kaikenlaisia porsaanreikiä säännöistä maksimoidakseen oman menestyksensä ja tämä tarjoaa suorastaan villisikalauman mentävän aukon, johon on jo punainen matto levitetty valmiiksi.

No, manuaalinen tarkistus on täysin naurettava ehdotus jo alkuunsakin, se ei ole järkevää eikä toimivaa ja jos kukaan vähääkään viitsii ajatella, saadaan tämän "kansanäänestyksen" tulokseksi se, että yli 75% äänestäneistä on kuvapankin ja karanteenauksen kannalla. (Huomaatteko? Ennustin taas. Minusta voisi tulla virtuaalimaailman oraakkeli...) 12 tunnin työpäivä ilman vapaapäiviä kuulostaa sekin hyvältä idealta jos toinen vaihtoehto on 16 tunnin työpäivä ilman vapaapäiviä ja palkkaa. Tätä kutsutaan nimellä demokratia á la Neuvostoliitto.

Mitäpä jos luovuttaisiin koko kuvasäännöstä kokonaan? Mitä jos samoilla kuvilla voisi kantakirjata useammankin hevosen? Katastrofaalista, virtuaalimaailman perusteet ryskyvät!
Ei olisi ongelmatonta tämäkään, koska pisteet ja palkinnot väistämättä vaihtelisivat vaikka kuvat olisivat saman. Eivät tuomarit ole mitään robotteja, jotka päivästä toiseen ovat täysin samaa mieltä kuvista ja pistetaulukoista.
Toiseksi tämä tekisi entistä suositummiksi itse otetut kuvat, joita ei taatusti muilta löytyisi. Onko se niin paha juttu? No tietysti niille, joilla ei ole mahdollisuutta kuvata tämä on vähän ikävää, mutta on sitä pärjätty aikaisemminkin.
Harvinaisille roduille tämä toisaalta tekisi hyvää, koska se netistä löytyvä yksi ainoa hyvä kuva takahikiänvinkuintiaaniponista ei olisikaan varattu ikuisiksi ajoiksi sille, joka nyt on ensimmäisenä sen löytänyt. Toisaalta sitten kaikilla takahikiänvinkuintiaaniponeilla olisi sama kuva tai ainakin niillä, joiden elämän päätarkoitus olisi saada kahmalokaupalla mainetta ja kunniaa. Toisaalta he tuskin hankkisivat itselleen takahikiänvinkuintiaaniponeja, että sen puoleen...

Jos kuitenkin kaikki halukkaat pääsisivät samoilla kuvilla kantakirjaan, kantakirjapalkinnot eivät olisi enää niin haluttua herkkua, niistä tulisi yleisempiä eikä niitä arvostettaisi enää samalla tavalla kuin nyt. Ihmiset ehkä menettäisivät kiinnostustaan kantakirjoja kohtaan ja ehkäpä jossain vaiheessa koko nykymuotoisesta ktk-systeemistä luopua. Onhan meillä YLA, joka vastaa reaalimaailman kantakirjaa huomattavasti paremmin! Nykyinen kantakirjahan on puhtaasti missikisa eikä ansaitse kantakirja-nimitystä. Vaihdetaan YLAn nimeksi kantakirja ja sulautetaan nykyinen kantakirja vähin äänin VNT:n alaisuuteen, jonne se tulee pikkuhiljaa katoamaan.

6 kommenttia:

  1. Mä olen niin samaa mieltä kantakirjasysteemistä ja epäilen kuvakannan toimivuutta, mutta yritän luottaa siihen että se toimis paremmin kuin homma nytten.

    Koko säännön poistaminen ja YLA/KTK-fuusio ei tuu vielä menemään läpi ilman uskomatonta kansanmarssia. Liikaa vanhoja harrastajia joille KTK on henki ja elämä.

    VastaaPoista
  2. Sitä minä pelkäsinkin. Ja juuri nämä, joille ktk (tai joku muu juttu) on kaikki kaikessa ja maailman tärkein asia, ovat yleensä sitkeimpiä ja ovelimpia kiertämään sääntöjä ja etsimään niitä porsaanreikiä.

    VastaaPoista
  3. Onhan se juu vähän niin. YLA on <3, mutta täytyy myöntää, etten kyllä ole ollenkaan samaa mieltä niiden kaikkien tuomareiden kaikista tuomaroinneista 8) Lieneekö se tosin edes mahdollista.. Tietty tollaseen YLA/KTK-fuusioon vois yrittää alkaa aivopeseen porukkaa.

    VastaaPoista
  4. Kuten Gin tuossa ehdotti: vapauttakaa kuvat ktk:ssa! Näin uusia ktk-hevosia tulee varmasti enemmän, ktk-palkinnon arvo putoaa ja se merkitsee yhä vähemmän ihmisille. Sitten se on helppo sulauttaa ensin VNT:n yhteyteen ja se katoaa vähän niinkuin itsekseen. Eikä kukaan huomaa suuremmin itkeä sen perään :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä alan oikeasti uskoa teidän kahden ennustuskykyihin kun näitä vanhoja tekstejä lueskelee...

    VastaaPoista
  6. Chao: hah :D Mitäs nyt on keitelty, niin etten minä ole huomannut? Paitsi se ruunien kantakirjaus, mistä Keskustassa on puhuttu.

    VastaaPoista