lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Arvatkaa miten monta hevosta Ionicissa on?

Laskeskelin tänään joutessani Ionicin hevosmäärän. Viimeinen ihan tarkka laskelma on tehty kesällä 2007, jolloin hevosia oli vaivaiset 400. Ahaltekit olivat lähteneet omaan talliinsa ja muutenkin podettiin jonkinlaista lama-aikaa virtuaalihevostelun suhteen. Aiemminhan Ionicin hevosmäärä oli keikkunut siinä 500 ja 600 hevosen välissä.
Siitä on kuitenkin reilu 2 vuotta aikaa, virtuaalihevoslama on ollut ja mennyt, sen jälkeen on kasvatettu kauheasti ja keksitty kovasti hevosia. Niinpä laskiessani olinkin jo melkein varma, että kyllä nyt ainakin 700 hevosen määrä ylittyy.

Ylittyi se.
Ionicissa on 922 hevosta. Jumaliste mutta olin pudota penkiltä nähdessäni tuon loppulukeman.
Koska GA:n hevosmäärä lasketaan sadoissa sekin, on meillä reilusti yli tuhat virtuaalihevosta. Olemme tehneet periaatepäätöksen, ettemme laske GA:n hevosia. Alkaisi vain ahdistaa.

Mutta palatakseni noihin Ionicin hevosiin, niin tuosta 922 hevosesta puolet koostuu kolmesta suurimmasta rodusta: arabeista (220 kpl), knabstrupeista (118 kpl) ja terskinhevosista (107 kpl). Kalliovuortenponeja on 65 kappaletta, kladrubejakin kunnioitettavat 53 otusta ja muita venäläisiä terskinhevosten ohella 44 kappaletta.
Tuhannen hevosen raja ei kuitenkaan ylity kovin nopeasti ainakaan pitkäksi aikaa. Totta kyllä on, että loppuvuodeksi on kaavailtu syntyväksi melkoinen lauma varsoja, mutta toisaalta taas kaikki 2007 syntyneet hevoset kohtaavat loppunsa viimeistään uudenvuoden aattona. VHKR:n mukaan ne alkavat olla jo täysin ikäloppuja siihen mennessä. Ja niitä on paljon.

Joskus vuosia sitten joku inisijä vinkui vieraskirjassa, ettei meillä voi olla noin montaa hevosta, kun eihän ne mahdu mihinkään. Jompikumpi, joko minä tai S vastasi siihen, että näin alkuunsa Ioniciin on varattu tilat tuhannelle hevoselle. Laajennusvaraa on helposti 1500 karsinapaikkaan asti ja jos osa voi asustella ulkosalla pihatoissa, meille mahtuu helposti 2000 hevosta. Lisäksi meillä on oma manner Ionicia ja muita talleja varten, joten tällaisia asioita ei kannata muiden murehtia. Ja ainahan mantereita saa lisää, jos tuntuu siltä että alkaa tulla ahdasta :)

Silti lienee aihetta kaivaa virtuaalisamppanjat jäistä. 922 hevosta on ihan hyvä saavutus.
Kuten myös 470. blogitekstikin.

4 kommenttia:

  1. Herregyyd...... :D
    Ja Tijuanas on olevinaan suurtalli, mulla ei taida edes sitä sataa olla.

    VastaaPoista
  2. Ionichan ei siis ole enää suurtalli, se on... Hypertalli? Megatalli? Jättitalli? Universumi?

    VastaaPoista
  3. wow, mikä määrä.

    laskelin tässä omia hevosia ja pääsin määrään 455. + mun maholliset 604 awb tuontia joita yritän tuoda, joista meinaan kehiittää 10 erillistä linjaa ( ja taidan olla vähän hulluna awb.ihin vaikka olen melkein ainoa aktiivinen kasvattaja ) ja en tiedä mistä näitä isot tuonti ideat tulee mutmut. ja mul menee taas vähän ohi aiheen.

    VastaaPoista
  4. Vau, onneksi olkoon kunnioitettavasta heppamäärästä :)

    VastaaPoista