Rakennearvostelusta

Ht.netissä käytiin taas debattia siitä, millainen pitää olla sellaisen kuvan, jolla saadaan NJ-menestystä ja mitä sitten, jos joku pärjää hyvällä kuvalla huonorakenteisesta hevosesta. Minä en ole NJ-tuomari enkä enää KTK-tuomarikaan (jos oikein muistan, minun KTK-urani taisi käsittää ainoastaan arabianhevoset) enkä mikään muukaan paitsi YLA-tuomari, mutta ajattelin kuitenkin pohtia ääneen vähän näitä rakennearvosteluasioita.

Monet näistä asioista olen sanonut ääneen eri paikoissa, todennäköisesti useammankin kerran ja ne ovat tulleet ilmi mm. useissa blogipostauksissa, joita olen eri näyttelyiden tuomaroimisesta kirjoittanut. Yritän nyt koota näistä jonkinlaisen yhtenäisen kokonaisuuden siitä, mitä rakennearvostelu oikeasti tuomarille on ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Tiedossa siis kymmenlukuinen romaani.

1. jokainen rakennetuomari on ihminen, ei kone. Tuomarilta vaaditaan tietysti tiettyä objektiivisuutta, mutta täydellistä objektiivisuutta ei koskaan voida saavuttaa, mieltymykset vaikuttavat aina (tästä lisää myöhemmin, miksi se on ihan sallittua). Inhimillisiä virheitä ja kirjaimellisia virhearvioita sattuu aina eikä niistäkään päästä koskaan eroon. Nämä seikat on pakko hyväksyä, koska vaihtoehtoa ei ole. Jokainen, joka kuvittelee olevansa näiden inhimillisten heikkouksien yläpuolella kouluttautukoon kipin-kapin rakennetuomariksi.

Yleensä niillä harvoilla tuomareilla on myös jonkinlainen kiire arvosteluiden kanssa. Kisajärjestäjät hengittävät niskaan ja ruinuavat tuloksia, mutta toisaalta luokat on ollut melkeinkin pakko ottaa arvosteltaviksi, koska tuomareista on yleensä huutava pula. Kiire ei ainakaan vähennä virheiden määrää.

2. jokainen tuomari on lopulta amatööri. Tai ainakaan minun tietooni ei ole tullut, että kukaan virtuaalisessa rakennearvostelussa vaikuttava ihminen olisi esimerkiksi pitkän linjan hevoskasvattaja, saati rakennetuomari. Jos tällaisia on, ilmoittautukoot jollain tavoin ja jakakoot tietotaitoaan myös muille.

Tuomari on yleensä siis vain kiinnostunut harrastaja, jolla yleensä on kohtuullisen hyvät perustiedot hevosten rakenteesta ja eri roduilta vaadittavista/toivottavista piirteistä. Siis kohtuullisen hyvät tiedot, ei täydelliset. Yksi tuomari, varsinkaan NJ-tuomari, jonka pitäisi tuntea kaikki mahdolliset rodut, ei voi tietää kaikkea kaikesta. Lisäksi monen harvinaisen rodun kohdalla mennään suorastaan mutu-tuntumalla, kun rodusta ei välttämättä ole saatavilla kattavaa suomenkielistä informaatiota tai ei välttämättä mitään informaatiota.

3. valokuva on epäkiitollinen arvostelukohde. Useimmissa valokuvissa, niissä parhaimmissakin rakennekuvissa on yleensä jotain, mikä jää vähän epäselväksi tai jonka voi tulkita useammalla kuin yhdellä eri tavalla. Valokuva harvoin kertoo koko totuutta, mutta virtuaalituomarin on siitä nyt kuitenkin arvosteltava ja sen perusteella laitettava hevoset paremmuusjärjestykseen.

Tämän takia ihanteellinen valokuva on hyvälaatuinen, riittävän iso ja selkeä, hevonen erottuu taustasta hyvin, valaistusolosuhteet ovat hyvät, ettei tule esimerkiksi mitään hämääviä varjoja. Luonnollisesti hevonen seisoo ryhdikkäästi hyvässä asennossa, suoraan sivulta kohti kameraa, pää eteenpäin, kaikki jalat näkyvillä. Ei juuri huiskauta häntää niin että kinner jää piiloon, paksu harja on toisella puolella kaulaa, että kaula ja säkä eivät jää sen alle peittoon. Ja niin edelleen. Miten paljon tällaisia rakennekuvia on? No ei nyt ihan hirveätä määrää, mutta heti kun jokin asia ei ole täydellisesti, arvostelu vaikeutuu. Se vain on fakta.

4. rakennearvostelussa on olemassa monta totuutta. Luulen että tätä monet ei-tuomarit eivät oikein sisäistä, mutta olen monta kertaa sanonut eri medioissa, että rakennearvostelu ei ole eksaktia tiedettä. Eri roduissa on erilaisia tyyppejä, joku pitää yhdestä, toinen toisesta, mutta kumpikaan tyyppi ei ole ns. väärä. Ne ovat hieman erilaisia, mutta kumpikin täysin hyväksyttyjä. Rotumääritelmä on yleensä jossain määrin ympäripyöreä ja antaa useimmiten mahdollisuuden erilaisille tyypeille rodun sisällä.

Toisinaan rodun rakennetta pyritään muuttamaan esimerkiksi paremmaksi ratsutyypiksi, jolloin osa yksilöistä on hyvärakenteisia ratsuja (toivottu tulevaisuuden tyyppi) ja osa on hyvärakenteisia, mutta esimerkiksi raskaampia (vanha perinteinen tyyppi, vakiintunut ja ns. normaalina pidetty). Viitaten nyt sitten kohtaan 2, amatöörituomarit eivät välttämättä tiedä juuri kyseisessä rodussa meneillään olevasta kehityksestä vaan arvostelevat sen vanhan, tutun tyypin mukaan. Virhe tai ei, ei sitä ainakaan ole tahallaan tehty.

5. rakennearvostelu on oikeasti mielipideasia. Erityisesti se, mihin järjestykseen hevoset sitten lopulta laitetaan. Tämä liittyy läheisesti neloskohtaan. Joku tuomari pitää esimerkiksi lyhyehköä kaulaa vakavana virheenä ratsuhevoselle, toinen puolestaan katsoo sitä hieman sormien läpi, mutta taas rokottaa huomattavasti ankarammin ei-niin-täydellisistä jalka-asennoista. Kumpi on oikeassa? No jaa, kummallakin hyvät perustelut omille ratkaisuilleen ja itse ainakin ymmärrän molempia näkökulmia. Eri ihmiset arvostavat eri asioita.

Rotumääritelmistä ei yleensä ole apua tällaisissa tilanteissa, koska rotumääritelmä kertoo millainen on rodun täydellinen yksilö. Esimerkkitapauksessa täydellinen yksilö on siis sellainen, jolla on sekä pitkä kaula että hyväasentoiset jalat, muttei puutu siihen, kumpi ominaisuuksista on toivotumpi, jos molempia ei voi saada.

6. erityisesti yleisten rotujen taso virtuaalimaailmassa on kova. Tämä liittyy myös noihin edellisiin kohtiin ja erityisesti puoliverisiin ja arabeihin, jotka ovat yleisiä rotuja virtuaalimaailmassa ja näyttelyissä on yleensä useita todella hyvätasoisia yksilöitä. Jos luokassa on vaikkapa 5 yksilöä, joissa yhdessäkään ei ole mitään vakavaa rakenteellista vikaa tuomarin silmin, miten ne voi panna absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen? Ei mitenkään, koska absoluuttista paremmuusjärjestystä ei ole. Silloin mennään sitten hyvin pitkälle sen mukaan, mistä tuomari pitää. Jos jollain on jokin parempi tapa, kertokoon sen kaikille.

7. yksi hyvä kuva on parempi kuin monta keskinkertaista kuvaa. YLAssa on ollut alusta asti ihan sääntöihin kirjattuna se seikka, että hevonen arvostellaan yhdestä kuvasta. Tuomari valitsee sen kuvan, jossa hevonen on edustavimmillaan ja jättää muut huomiotta. Tästä tietysti voidaan tehdä poikkeuksia, jos on tarvis, mutta toisaalta YLA ei asetakaan hevosia paremmuusjärjestykseen, ne vain pisteytetään. Sama käytäntö oli aikoinaan myös VNT:ssä. NJ:n ja KTK:n tavoista en tiedä. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että YLAn käyttämä tapa on ainoa järkevä.

Yleensä (ei siis aina, mutta ylivoimaisesti suurimmassa osassa tapauksista) arvostelu vaikeutuu erittäin paljon, jos hevosesta on kaksi kuvaa ja se myös pitäisi arvostella niistä. Yhdessä kuvassa jokin tietty kohta näyttää hyvältä, mutta toisessa kuvassa se voi näyttää heikommalta. Tämä tekee arvostelusta entistä hajanaisempaa ja sattumanvaraisempaa, koska tuomarilla on hevosesta kaksi näkökulmaa, mutta kumpi niistä on oikea.

Se ei ole ratkaisu, että hevonen ikäänkuin pilkotaan palasiksi ja katsotaan esimerkiksi kaula siitä kuvasta, missä se näyttää parhaimmalta ja lapa toisesta kuvasta, koska se näyy siinä paremmin ja jalat vaikkapa kolmannesta kuvasta, jossa ne kaikki ovat näkyvissä, ai mutta tuossa etuvuohiset näyttävät pystyiltä ja toisessa kuvassa ne ovat ok, vaikkakin näkyvät huonommin ja sitten vaikka pää näyttää kauneimmalta siitä pääkuvassa. Se ei ole enää kokonaisuuden arvostelua, jota rakennearvostelun pitäisi edes jossain määrin olla.

Sitten tässä on tämä "toisaalta"-juttu. Jos hevosella on rakennekuva, jossa pää on eva, mutta sitten on olemassa myös pääkuva, jossa pää näkyy hyvin, niin tottahan sen pään nyt voi arvostella siitä kuvasta. Siinä ei tule ristiriitaa, koska on vain yksi kuva, jossa pää näkyy, vaikka se nyt onkin eri kuva kuin mistä loppu rakenne arvostellaan. Se on vain terveen järjen käyttöä ja pieni myönnytys sille, että niitä täydellisiä rakennekuvia nyt on kovin harvassa.

8. kuvan laatu hämää helposti. Tämä puolestaan liittyy läheisesti ykköskohtaan, tuomari on ihminen eikä voi olla välttymättä siltä ensivaikutelmalta, joka väistämättä tulee jokaisesta valokuvasta ensivilkaisulla. Isokokoinen, hyvälaatuinen ja selkeä kuva antaa paljon, paljon paremman ensivaikutelman kuin pieni ja hieman epäselvä kuva, vaikka pienen kuvan hevonen olisikin rakenteeltaan parempi.

Itsekin olen törmännyt aika ajoin esimerkiksi NJ:ssä palkittuihin hevosiin, joilla on hieno kuva, mutta hevonen itse lähemmällä tarkastelulla on osoittautunut vaatimattomaksi rakenteeltaan. En kuitenkaan lähde teilaamaan ketään tuomaria tämän perusteella, koska ihmisiä tässä vain ollaan. Ja toisaalta, eipä se minunkaan näkemys hevosesta mikään ehdoton totuus ole.

9. tuomari tuomaroi sen mitä näkee, ei sitä minkä tietää. Tästä on NJ:ssä käyty taistelua jo kymmenkunta vuotta sitten, kun jotkut ihmiset kertoivat miten heillä on kuva ihan oikeasta ktk-oriista, mutta puusilmä-tuomarit eivät osaa palkita niin hienoa oria. No ei kai, jos se ktk-ori seisoo kuvassa pää roikkuen mudan peitossa ja alamäkeen takalisto kohti kameraa.

Nyt puolestaan on syytelty sitä, että oripäiväkuvilla saadaan parempia arvosanoja kuin muilla. Miten lienee sitten, en tiedä, mutta ehkä siihenkin on syynä jokin muu kuin oripäiväkuvat. Ilman todisteita on kuitenkaan paha mennä tuomitsemaan ketään.

10. rakennekuva nyt vain on oltava. Siitä ei pääse mihinkään. Aika ajoin on joku järjen jättiläinen tullut esittämään sitä, että kyllähän nyt jostain laidunnuskuvasta pystyy rakenteen arvostelemaan ihan hyvin. Pystyy, pystyy, mutta se ei ole mitenkään luotettavaa. Rakennekuvaan nyt sentään voi luottaa sen verran, mitä nyt valokuviin yleensä voi.

Laidunnuskuvista on yleensä mahdotonta arvioida kaulan pituutta ja muotoa tai sen kiinnityskohtaa lapoihin. Usein myös päänliittymä jää arvostelematta, toisinaan myös pää kokonaan ja erityisesti sen koon suhde kaulaan ja muuhun runkoon.
Liikekuvissa saa vain haaveilla jalka-asentojen arvioinnista, toisinaan saattaa myös takaosa tai lapa tai kaula olla sellaisessa asennossa liikkeen vaiheen takia, että se näyttää ekstrahuonolta tai on mahdoton arvostella.
Ratsastuskuvissa satula peittää selän ja sään, kootun hevosen kaulan ja päänliittymän arviointi on mahdotonta.

Ja niin edelleen. Eli uskokaa nyt hyvällä, että helpotatte tuomarien oloa sillä että hevosellanne nyt on se yksi hyvälaatuinen rakennekuva. Muut voi jättää vaikka pois.