keskiviikkona, elokuuta 15, 2018

Ionicin noniukset

Noniukset kuuluvat ehkä virtuaalimaailman eksoottisimpiin otuksiin. Ionic lienee tällä hetkellä ainoa kasvattaja ja on ollut sitä pääsääntöisesti aina.


© Klaudia

Noniukset virtuaalimaailmassa
Olisi helppo kuitata tämä otsikko sanomalla, ettei niitä ole, Ionicia lukuunottamatta. Olisin melkein oikeassa.

Djoehemissa aikoinaan oli noniuksia, niitä ihan kasvatettiinkin siellä. Tiettävästi ei kovin monia varsoja, mutta joitain kuitenkin. Ioniciin sieltä päätyi kolme hevosta, tamma Irenna v.d. Djoehem ja oriit Jacob v.d. Djoehem ja Rheingold v.d. Djoehem. Jacobin ja Rheinholdin vanhemmat ovat suvuttomia tuonteja, mutta Irennalla on kaksipolvinen suku, sen vanhemmat ovat Djoehemin kasvatteja. Ikävä kyllä, Djoehemille kävi niinkuin kävi ja tiedot mahdollisista muista kasvateista ja tuontihevosista ovat kadonneet sen mukana. Onni sentään se, että meille jäi pari hevosta ja edes nimet kadonneista vanhemmista. Lienee syytä kuitenkin mainita, että niiden hevosten lisäksi jotka Jacobin ja Irennan suvuista löytyvät, Djoehemissa oli myös ori nimeltä Hagon Wro. Sen ja meidän Ildigo GA:n orivarsa Félhold Ion päätyi Arnikalle. Félholdin myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa enkä tiedä sitäkään, oliko Arnikalla muita noniuksia koskaan.

Noniuksia ja jonkin verran myös kasvatusta on ollut Lymiessä ja Lymien omistajan muissa talleissa. Näillä talleilla (bongasin kolme kappaletta) on ollut ihan mittavastikin tuonti-noniuksia ja jonkin verran kasvattejakin on syntynyt. Itse pääsin onneksi käyttämään osaa näistä hyödykseni, kun Lymien oriit astuivat melkoisen määrän meidän tammoja vuonna 2015. Olisin mielelläni tilausvarsojakin kärttänyt, mutta se jäi kuitenkin tekemättä.

Siinäpä sitten kasvattajat oikeastaan olivatkin! Muutamia satunnaisia yksilöitä olen bongannut esimerkiksi Wild Horse Ranchilta ja Zenistä, mutta siihen se sitten jääkin. Käytännössä voin siis väittää, että virtuaalimaailman tällä hetkellä ainoa aktiivinen nonius-omistaja olen minä.

Ongelmana nimet ja kuvat
Olen mainostanut muistaakseni jo moneen kertaan noniuksen kahta ongelmaa (sen lisäksi että rotua on likimain turha etsiä Ionicin ulkopuolelta) ja ne ovat nimet ja kuvat. Nimiongelma toki koskee kaikkia unkarilaisia rotuja, sopivankuuloisia nimiä on niin vaikea keksiä! Ja sitten kun minä en mitenkään taivu käyttämään joitain muita nimiä, ainakaan sellaisia jotka ovat selkeästi peräisin toiselta kielialueelta. Säännönmukaisesti vannon hankkiutuvani eroon kaikista unkarilaisista hevosista, mutta eihän niin toki käy.

Kuvat ovat toinen hankaluus. Netistä löytyy nihkeästi aitojen noniusten kuvia ja osassa niistäkin on jotain vikaa. En tiedä tarkalleen, miten noniusta nykyään jalostetaan, ovatko risteytykset muihin rotuihin esimerkiksi sallittuja, mutta toisinaan tulee vastaan kuvia noniukseksi väitetyistä hevosista, jotka ovat omaan makuuni rahtusen turhan kevyitä. En toki väitä että minun näkemykseni suhteellisen tuhdista noniuksesta olisi täysin kattava.

Kun kuvatilanne on se mikä se on, olen joutunut käyttämään mielikuvitusta ja vaivaa kuvien etsimiseen. Kuten hevoslistasta näkyy, ei kovin monella ole kuvaa ja useimmissa niissäkin on tällä hetkellä rehellisesti sanoen jotain muuta kuin varsinainen nonius. Tukevat puoliveriset ja jotkin barokkirodut kelpaavat ainakin valikoiden, kunhan eivät ole liian sliipattuja.

Mitäs jatkossa?
Kuva-, nimi- ja sisäsiitosongelmat ovat siis jotakuinkin arkipäivää noniusten kanssa, joten onko rotu poistolistalla Ionicissa? No ei! Sanokaa vain masokismiksi, mutta nonius kuuluu niihin rotuihin joista luopumista en kyllä harkitse. Vähän kaikki unkarilaiset kuuluvat tähän samaan sarjaan, joten nimiongelmista jatkan toki valittamista tulevaisuudessakin.

– S

Ps. Viitisen vuotta sitten kirjoittelin tänne nonius-orin rakennearvostelun. Sekin kannattaa käydä lukaisemassa jos haluaa tietää enemmän minun käsityksistäni noniuksesta ja sen rakenteesta. Arvostelussahan oli toki maailman komein ori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti