maanantaina, maaliskuuta 15, 2021

Uusi VRL

Nyt se on täällä, uusi VRL! Tässä ensin ruusu kaikille tekijöille, olette todellakin sen ansainneet.

En edes tiedä että mistä päästä aloittaisin tämän postauksen, sillä onhan tuo uusi VRL aivan mahtava juttu. Itse en ole sen tekemiseen ottanut osaa millään tavoin enkä tiedä teknisestä toteutuksesta sen kummemmin, mutta kuulemani mukaan sen tekninen toteutus on huomattavasti järkevämpi kuin vanhan. Oletan että tämä tulee näkymään myös käyttäjille jouheampana palveluna. 

Itse ainakin ehdin jo ihastua "välittömään rekisteröintiin": kun rekisteröi hevosensa, se saa VRL-tunnuksen heti. Tämä muuttaa omaa rekisteröintitapaani, koska aiemmin olen aina rekisteröinyt vain sellaisia hevosia, joiden vanhemmat ovat jo rekisterissä, jos ne ovat minun omistuksessani. Tällä tavoin olen saanut hevosille suvun aina kohdilleen, sillä minä en kuulu niihin, jotka käyvät perkaamassa ja päivittämässä hevostensa VRL-profiileja kovinkaan usein ( = ikinä). Kun rekisteröintihetkellä saan vanhempien VRL-tunnukset jo heti hevosen rekisterilomakkeeseen.

Toisaalta kyllä kaipailen vähäsen sitä vanhaa hevosten hyväksymissysteemiä, sillä siinä joku korjasi aina minun virheeni. Kun liukuhihnalla hevosia syötti rekisteriin, virheitä tapahtui väistämättä. Tyypillisin oli se, että hevosen osoite puuttui, olin painanut huolimattomasti Ctrl+v:tä. Joskus tapahtui myös sitä, että yritin rekisteröidä hevosta, joka oli jo rekisterissä, olinpahan vain unohtanut päivittää tunnuksen sivuille. Joskus saattoi rotu osua vähän väärin. Ja sittenhän siinä on se, että kun rekisterityöntekijä on hevosen sivun tarkistanut ennen kuin se pääsee rekisteriin, voidaan olla varmoja että tällainen virtuaalihevonen sivuineen on ollut todellakin olemassa.

Massarekisteröintimahdollisuus lämmittää myös mieltä, tosin sellainen oli tarjolla vanhassa VRL:ssakin, muttei ilmeisesti kovin yleisessä tiedossa. En käyttänyt sitä juurikaan, koska en saanut mitenkään helposti työstettyä vaadittua csv-formaattia. Vähän huonoa se on nytkin, mutta tehtävissä ehkä kuitenkin. 

Aivan ehdoton plussapuoli on myös se, että uudessa VRL:ssa erikoismerkit toimivat! Vanhassa versiossa oli ongelmia näiden kanssa ja kiittelin joskus blogissakin kun rekisterityöntekijä oli oma-aloitteisesti muuttanut rekisteröitävän hevosen nimen (Kiitos VRL (tai ainakin yksi hevosrekisterin hyväksyjistä)).

Ei tämä uuteen siirtyminen silti ihan kivuttomasti ole sujunut. Tänään vasta Discordista luin, että uusi VRL vaatii kisaosallistumisiin VH-tunnuksen hevosille. No kato sepä kiva, olenhan tässä pari päivää into piukassa hakannut osallistumismaileja kisoihin. Kuka niitä sääntöjä ja ohjeita muka lukee, kun samalla vanhalla kaavalla niinkuin aina tähänkin asti... Okei, tieto ei ihan kulkenut kun Keskusta on nurin ja en muutenkaan ole tuota tiedotusta seurannut niin järjettömän tarkasti. Silti vanha kunnon muutosvastarinta nostaa päätään. (Haluan kuitenkin huomauttaa, etten ole oletusarvoisesti muutosvastarintainen! Sellaiset isot asiat kuin esimerkiksi uusi työprojekti, uusi työpaikka tai muutto ovat ihan jees ja odotan niitä innolla. Vaan auta armias, jos jokin tällainen arkinen pikkuasia muuttuu: se ajaa minut raivon rajoille ja yli.)

Koska kertaus on opintojen äiti: kiitos te kaikki jotka olette tätä uutta VRL:a olleet tekemässä ja Marsupienelle erityisesti.

– S

2 kommenttia:

  1. <3

    Mietinkin, että kirjoitatteko tästä jotain! Jee! Minun onkin pitänyt teiltä kysellä vähän käyttökokemuksia, koska teidän hevosmassalla tuolle systeemille tulee ihan omanlaisensa stressitesti. Palautetta otetaan vastaan :)

    Ja nyt uskaltaa jo sanoa tämän, mutta vanha VRL ei tosiaan tehnyt hevosia rekisteröidessä mitään tarkasteluja, joten pakollisia kenttiä (esim. se osoite) saattoi surutta jättää tyhjäksi, ja kaikki vastuu oli ihmisillä. Ja mikä parasta, hevosta muokatessa (kun kukaan ei enää tietoja tarkastanut) mitään tarkisteluja ei ollut edelleenkään!

    Nyt tuo sentään katsoo että pakollisissa kentissä on jotain, ja jos mahdollista, että se on myös oikean muotoista, että syntymäpäivät ovat fiksut (eli hevonen ei ole syntynyt ennen vanhempiaan tai kuollut ennen syntymäänsä tai muuta typerää) jne. Yhteensä pelkästään hevosten tietojen validointia on nyt vajaa 400 koodiriviä, joten toivottavasti tämä nyt vähän korvaa sitä ihmissilmää, jonka läpi oli tietokannan perusteella myös päässyt vaikka ja mitä :'D

    En osaa sanoa onko tämä kovin moderni nytkään, mutta omasta mielestäni jatkon kannalta ehdottomasti isoimmat parannukset ovat tietokantaan asetetut pääavaimet, vierasavainviittaukset ja tarvittavat uniikki-indeksit (ihme ettei vanha kanta ollut tämän enempää solmussa kun ne puuttuivat) ja koodin versionhallinta (jota ei aiemmin ollut ollenkaan). Varsinaisiin toiminnallisuuksiin liittyen myös paljon enemmän on säädettävissä hallintapaneelista (esim. uusien jaosten lisäys), mikä lämmittää laiskan ihmisen sydäntä kun siihen ei enää tarvitse koodimuutoksia. ¨

    Kiitos ruusuista <3 Tämä on ollut ihan jännä koronaprojekti!

    VastaaPoista
  2. Niin aivan, nyt kun on tuota tarkistelua, niin eipä tuo ole tosiaan mikään riski että minä tapani mukaan hakkaisin rekisteriin hevosia, joilla ei ole sivujen osoitetta! Se on ehdoton plussa kyllä, koska en minä voi olla ainoa joka tupeloi ainakin satunnaisesti, ihan pelkkää huolimattomuuttaan.
    Ja annan mielelläni palautetta, mutta palataan siihen vasta sitten pääsen ensin ylitse tästä pienestä muutosvastarinnastani.

    VastaaPoista