maanantaina, maaliskuuta 20, 2023

Arabien säkäkorkeudet 2023

Arabiteema jatkuu, tällä kertaa tarkastelussa ovat arabien säkäkorkeudet.

Historiasta sanottakoon sen verran, että laskin ja esittelin ensimmäisen kerran arabien korkeuksia kymmenisen vuotta sitten (marraskuu 2013: Arabien säkäkorkeudet). Tuolloin olin laskenut Sukupostin tietojen perusteella myös reaalimaailman datasta keskiarvot oreille ja tammoille. Ionicin arabit olivat tähän nähden korkeampia ja tammojen ja orien keskiarvot olivat jotakuinkin samat.

Seuraavan kerran esittelin näitä kolme vuotta sitten, keväällä 2020 (Arabien säkäkorkeudet 2020), mutta totesin tuolloin, että Ionicissa on vielä tosi paljon vuonna 2013 tai sitä ennen syntyneitä arabeja, niin että suuria muutoksia en odottanut tilastoihin. Eikä data ollut muuttunut mitenkään suuresti. Orien luvut pysyivät kokolailla samoina, tammojen keskiarvo oli laskenut vajaan sentin.

Nyt mainitsin tehneeni harvennusta arabilaumassa ja lopettaneeni ison määrän vanhempia hevosia. Tällä hetkellä elossa olevien, vuonna 2013 tai sitä aiemmin syntyneiden hevosten määrä alkaakin olla jo aika pieni, vaikka on niitä vielä jonkin verran. Niinpä ajattelin laskeskella taas säkäkorkeuksia.

Tässä ensimmäiseksi on kuvaaja lukumääristä. Kuva suurenee klikkaamalla.


Oriit:
– Keskiarvo: 155,39 cm
– Moodi: 156 cm
– Mediaani: 156 cm

Tammat:
– Keskiarvo: 153,10 cm
– Moodi: 153 cm
– Mediaani: 153 cm

Orien keskiarvo on hieman noussut kolmen vuoden takaisesta. Myös moodi ja mediaani ovat molemmat tulleet sentin verran ylöspäin. Orien skaala on 149-163 senttiä, kun vuonna 2020 se oli 148-160 cm ja vuonna 2013 sama kuin 2020.

Tammojen keskiarvo jatkaa laskuaan, vuonna 2013 se oli tasan 155 cm ja 2020 154,31 cm. Moodi ja mediaani ovat laskeneet myös vuodesta 2020. Skaala on nyt 143-160 cm, kun vuonna 2020 se oli 145-160 cm ja vuonna 2013 146-162 cm.

Jos vertaillaan niihin reaalimaailman tilastoihin, niin isojahan Ionicin arabit edelleen ovat, mutta niin saavat minun puolestani ollakin. Orien ja tammojen keskiarvojen ero on nyt suunnilleen samoissa lukemissa Ionicissa kuin reaalimaailmassakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti