maanantaina, maaliskuuta 04, 2024

Älä poista sitä hevosen vanhaa sivua!

Ainahan virtuaalimaailmassa hevosten sivuja on kadonnut. Toisinaan asialle ei voi mitään, kuten silloin kun jokin ilmaispalvelin päättää lopettaa toimintansa. Toisinaan asialle voisi jotain, mutta käytännössä se ei olisi järkevää. Näin esimerkiksi silloin kun harrastustaan lopettava henkilö irtisanoo domaininsa, koska ei halua maksaa siitä enää. Mutta joskus sivuja poistetaan ihan silkasta ajattelemattomuudesta tai ainakaan minä en keksi muuta syytä.

Olen viime aikoina törmännyt ilmiöön, jossa myyjä poistaa hevosen vanhan sivun netistä välittömästi kun on ostaja on ilmoittanut uuden osoitteen. Eihän se toki mikään uusi juttu ole, mutta se on äärimmäisen huono tapa. On enemmän kuin todennäköistä, että sille vanhalle sivulle on linkkejä jostain muualta: vanhempien sivuilta, varsojen sivuilta, kasvattilistalta. Kun sivu poistetaan, jok'ikinen näistä linkeistä menee rikki. Ja jos sivu poistetaan heti kun hevonen on myyty, ei kukaan edes saa minkäänlaista mahdollisuutta päivittää linkkejä.

Vähän samaa sukua tälle idiotismille on se, että hevosen vanha sivu kyllä jätetään olemaan, mutta mihinkään ei merkitä sitä, että se on myyty. Tämä ei ole ehkä niin tyhmä tapa kuin sivujen poisto kokonaan, mutta mistäs muut harrastajat tietävät, että hevonen onkin myyty? Eivät mistään, jos sitä ei kerrota.

Näin ei todellakaan saisi tehdä! Oikea tapa hoitaa asia on se, että vanhalle sivuille linkitetään uuden sivun osoite ja jätetään vanha sivu olemaan. Tällöin yksikään linkki ei mene rikki. Sen sijaan kaikki sivuille tulevat saavat tiedon, että hevonen on myyty ja uuteen osoitteeseen pääsee klikkaamalla tuosta linkistä. Helppoa ja yksinkertaista ja – ah! – niin toimivaa.

Joku siellä takarivissä nyt vikisee, että kannattaisi varmaan pitää hevosten VRL-profiileissa linkit ajan tasalla. Sieltä voi sitten tarkistaa mistä hevosen löytää. Se on toki hyvä ajatus ja suositeltavaa noin yleisesti. VRL-profiilin avaaminen vaatii kuitenkin aina yhden klikkauksen enemmän. Pahimmassa tapauksessa hevosta pitää mennä nimen kanssa rekisteristä etsimään. Ei sitä aina jaksa, viitsi tai ehdi. Minä ainakin olen allerginen kaikelle ylimääräiselle työlle. Ja mitäs jos VRL ei jonain kauniina päivänä toimi? Mistäs silloin tarkistetaan? Uskokaa kun sanon, ettei Googlekaan kaikkea tiedä ja löydä.

Olen allerginen myös kaikenlaiselle tiedon poistamiselle. Jos itse myyn hevosen, en poista sen tietoja sivuilta. Merkitsen hevosen myydyksi ja linkitän uuteen osoitteeseen. Jos hevosen uudet sivut joskus katoavat, sen perustiedot ja jokin linkitettävä sivu säilyy Ionicissa tai Gin Ahaltekissä. Osin tämä on oma vastalauseeni hevosten katoaville sivuille. Täydellisessä maailmassa hevosen sivulta toiselle kulkisi katkeamaton linkkiketju, joka johtaisi lopulta siihen tuoreimpaan osoitteeseen eikä tämmöistä varmistusta tietojen pysymisestä tarvittaisi.

Nykyään en poista edes kuvaa hevosen vanhalta sivulta. Linkitän nimittäin joskus täältä blogista tai Keskustasta varsinkin värien esimerkkejä omien hevosteni sivuille. Silloin on kiva, että linkin takaa löytyy myöhemminkin se tarkoittamani kuva vaikka hevonen olisikin myyty. Mutta se on eri juttu se.

Jos aletaan filosofoida, toimivat linkit ovat koko internetin perusta. Laitteet ovat yhteydessä toisiinsa, vaikka sitä yhteysmetodia kutsutaan protokollaksi, ei linkiksi, mutta idea on sama. Linkit nettisivuilta toisille tekevät internetistä internetin, tietoverkon. Muutenhan tämä olisi vain tolkuton läjä yksittäisiä sivuja, joita kukaan ei löytäisi ikinä. Niin että ole kiltti äläkä riko toimivia linkkejä ilman todella pätevää syytä.

 

2 kommenttia:

  1. Siis tää on kyllä ärsyttävää, mutta pakko heittää yks syy minkä takia on välillä jopa melkeen pakko poistaa vanhoja sivuja: Tyhmänä lähdin tekemään niitä Googlen Sites alustalle ja siellä, kun sivumäärä alkaa kasvaa niin sivujen muokkaus alkaa mennä niin lagiseksi puuhaksi, että se on melkein mahdotonta. D: Yritin joskus vuosi sitten alkaa siirtämään yhtä talliani altervistaan, mutta siitä ei kyllä tullut tällä osaamisella mitään, niin ollaan sitten vieläkin Googlen armoilla (korjasin kyllä ongelmaa puolittamalla yhden tallin kahteen eri osoitteeseen)... Koitan kuitenkin välttää tuota heti myynnin jälkeen poistamista ellei ole ihan pakko, web archiveenkin joskus pahimpina aikoina sivuja tallentelin, mutta se toimi älyttömän huonosti tuon Sitesin kanssa myös. Joissakin näissä ilmaispalveluissa voi ilmeisesti olla jotain sivurajoituksia, joka voi myös vaikuttaa?

    VastaaPoista
  2. Se on aivan totta, että joissain palveluissa on teknisiä tai muita rajoituksia sivumäärän kanssa. Siihen voisi toki sanoa, että silloin on valittu väärä alusta tai palvelu, jos se ei sovellu siihen käyttöön, mihin sitä on kaavailtu. Vaan eihän sekään aina helppoa ole valita, varsinkin kun on muitakin rajaehtoja, kuten esimerkiksi juuri tuo helppous tai palvelun ilmaisuus. Minun on helppo huudella kun on ollut oma domain yli 20 vuotta eikä ole mitään käsitystä noista ilmaispalveluista tai muista. Mutta ei siitä silti mihinkään pääse, että ikäväähän se sivujen katoaminen on eikä sitä pitäisi tehdä kevein perustein. Mitkä ne perusteet sitten itse kullakin ovat, niin se jää jokaisen päätettäväksi.

    VastaaPoista