Ionicin islanninhevoset – historiaa ja nykypäivää

Islanninhevosen historia Ionicissa on jossain määrin mielenkiintoinen, mutta nykyään se on vähintäänkin keskikokoinen rotu ja yksi tärkeimmistä askellajiroduista. Ajattelinkin kirjoitella lyhyen koosteen siitä, miten issikasta on tullut Ionicissa sellainen rotu kuin se nykyään on.

Ionicin ihan ensimmäinen issikka oli tamma Snotra frá Syndur, suorastaan legendaarisen Syndurin kasvatti, joka syntyi syksyllä 2007 ja tuli varmaankin aika suoraan Ioniciin. En varsinaisesti muista, miksi tamma talliin hankittiin, mutten välttämättä erehdy kovin pahasti, jos se on ollut taas jokin "ostettiin kun kerran oli myynnissä" -tyyppinen tapaus.

Snotralla kilpailtiin jonkin verran ARJ:ssä, tuolloin vielä ihan perinteisissä kisoissa, kun muitakaan ei ollut tarjolla. Sen lisäksi se varsoi peräti viisi varsaa, ensimmäiset frá Jón -issikat ikinä. Isänä näillä kaikilla oli ulkopuolinen ori, tietenkin, koska Snotra oli ainoa rotuaan meillä.

Koska yhden hevosen pohjalta on vaikea mitään jalostaa eteenpäin, ei issikkajalostus tuolloin ottanut sen enempää tuulta alleen. Kaikki Snotran varsat päätyivät myyntiin joko ennemmin tai myöhemmin. Snotra itse lopetettiin vuonna 2009.

Seuraavia issikoita saatiin odotella vuoteen 2012 asti. Silloiset tulokkaat olivat Teigaholtin kasvatit, ori Brellir frá Teigaholti ja tamma Krafla frá Teigaholti. Nämä kaksi ja varsinkin Krafla neljän varsansa kera ovat nykyisen issikkalauman kulmakiviä ja kantahevosia. Snotrankin suku palasi Ioniciin, kun ostin takaisin sen varsan, ori Vakri-Skjóni frá Jónin. Muistelen sen olleen Kerpalla RDN:ssä, mutten ole varma. 

Seuraavina vuosina issikkalauma karttui ostohevosilla, joita olivat ainakin nämä:

• t. Alvör frá Rósgarður
• o. Barón frá Ljóma
• t. Blæja frá Ljóma
• o. Brimir frá Ponipallero
• o. Draupnir frá Ljóma
• o. Eldur
• o. Farmóður frá Syndur
• o. Harkur frá Ljoma
• t. Náttfreyja frá Syndur
• t. Sokkadís frá Ljoma
• t. Sóley frá Ponipallero
• t. Svandís frá Skógur
• t. Tvenna frá Ljóma
• t. Tvista frá Daydream
• o. Ögri frá Rósgarður

Näistä osa on jo tehnyt komean uran jalostuksessa ja lopetettukin, osa on niin uusia tulokkaita, ettei niille ole vielä syntynyt varsoja. Joka tapauksessa Ionicin issikkakanta on ollut varsin pitkäsukuista, toisinaan melko vanhasukuistakin, ja aika suppeaa, vaikka tammoille toki on käytetty ulkopuolisia oreja usein.

Vuonna 2022 sain idean keksiä ihan uusia, suvuttomia tuonteja ja teinkin sen: talliin tuli 4 tammaa ja 4 oria. Ne kilpailivat itsensä valmiiksi ARJ:n porrastetuissa ja jättivät sittemmin hyvän lauman varsoja. Tästä ensimmäisestä setistä on osa hevosista myyty jo muualle, mutta osa on vielä Ionicissa. 

Vuonna 2024 keksin toisen vastaavan lauman suvuttomia issikoita. Prosessi oli sama eli ensin kisasin ne ARJ:ssä ja nyt loppuvuodesta syntyy taas melkoinen määrä yksipolvisia issikkavarsoja.

Niinpä Ionicissa on kolmea sorttia hevosia: on niitä pitkäsukuisia, vanhempia kasvatteja tai niistä polveutuvia hevosia. On jonkin verran suvuttomia hevosia ja sitten on melkoinen määrä yksipolvisia kasvatteja, niistä omista tuonneista syntyneitä. Näiden yhdistäminen keskenään on toki vielä vähän vaikeata, kun kuitenkin yritän jossain määrin pitää kiinni tasaisista suvuista tai edes sinne päin, mutta katse onkin tulevaisuudessa.

Suomenhevos-kuulumisia

Helmikuussa listasin viime vuoden suomenhevoskasvatteja ja mainitsin lopussa hankkineeni ravi-suokin, ori Liian Tosikon (Suomenhevoskasvattien nimet vuonna 2025). Suomenhevosuutiset eivät kuitenkaan lopu siihen.

Aloitan tuosta Liian Tosikosta eli Toopesta, niin se on jatkanut raviuraansa nyt nelivuotiskaudella. Ikääntyminen on ollut vissiin vähän satunnaista, mutta ajattelin ikäännyttää sitä vuoden kolmessa kuukaudessa. Se paranteli jo ennätystäänkin Karoluksen raveissa. 

Ravimaailma tuntuu kuitenkin olevan melko hiljainen. VRER ja sen kisakalenteri on lähestulkoon kuollut ja epävirallisia raveja täytyy metsästää Keskustan raviketjusta. Enkä tiedä, voiko tätä yleistää, mutta jotenkin tässä ihan jo muutaman kuukauden aikana olen törmännyt villien ravien kutsuissa monensorttiseen huolimattomuuteen. Kisapäivämäärät ovat unohtuneet viime vuodelle, ravien järjestäjää ei kutsussa mainita vaan se pitää itse suunnilleen arvata ja lähtöjen tiedoissa on epäselvyyksiä. Tietenkin nämä menevät läpi, kun mikään taho ei tarkista kutsua ennen kuin se hyväksytään kalenteriin. Minua risoo kaikki tällainen.

Mutta takaisin niihin suomenhevosiin. Totesin alkuvuodesta, että varsinkin pitkäsukuiset suomenhevoseni ovat turhan likeistä sukua toisilleen ja jalostus alkaa kompuroida. Asialle piti tehdä jotakin. Ostin pari erisukuista oria, Hiidelmän Viipotin ja Kahmon Pusuindeksin sekä tamma Pilvipellon Tulimiinan. Näissä ei sinänsä ole vielä paljon näkemistä, kun kuvatkin puuttuvat, mutta niillä on kivat suvut.

Ostohevosten lisäksi keksin muutaman suvuttoman hevosen. Olen joskus sanonut, että Ionicin tuontisuomenhevoset ovat yleensä syntyneet inspiraation tuloksena: olen keksinyt kivan nimen ja siitä se hevonen on saanut alkunsa. Nyt lähdin kuitenkin ns. lapiohommiin eli päätin keksiä neljä tammaa ja neljä oria ilman, että minulla oli nimi-ideoita olemassa. Onnistuin silti kehittelemään niille ihan mukiinmenevät nimet, ainakin jos minulta itseltäni kysytään.

Ne keksityt hevoset ovat:

• o. Kulmakunnan Kauhu
• o. Lyytikän Ikirunoja
• o. Nummenniitun Mettäpöyröö
• o. Pitkäisentuli
• t. Lumikallion Pyteriitti
• t. Mie-Romahan
• t. Syvänojan Suolakide
• t. Terrisuon Sysisara

Harmittamaan jäi Suolakiteen isä, EVM-nimi Hevi-Kehveli, joka olisi ollut tosi mainio nimi ihan oikeallekin virtuaalihevoselle. Ehkä vielä vaihdan sen tai jotain. Niin tai näin, näillä taas jatketaan jalostusta ainakin vähän aikaa eteenpäin.

Kilpailukeskus, welshien sukuarkisto ja mitä yleistä keksin sanoa tietotekniikasta

Tässä viime aikoina olen törmännyt pariin uutuuteen virtuaalimaailmassa, nimittäin Welshien sukuarkistoon (WSA) ja Tillin tekemään virtuaaliseen kilpailukeskukseen. Ensin mainittu tallentaa historiaa ja toinen tekee kilpailemisesta entistä helpompaa, joten kukaan tuskin ihmettelee sitä, miksi minä näistä olen niin innoissani. Joka tapauksessa nämä molemmat ovat minun mielestäni tosi hienoja juttuja ja siksi halusin nostaa ne ihan blogipostauksen aiheeksi.

No, oikeastihan nuo eivät ole sinänsä mitään erityisen uusia ideoita. WSA sanoo jo heti etusivullaan ottaneensa mallia Marsupienen russiarkistosta, joka sekin oli tosi hieno juttu, harmi ettei toimi enää. Virtuaalisen kilpailukeskuksen idea ei niin kovin paljon poikkea vanhasta SPC:stä ja mahtaako nykyinen laukkajaos toimia samalla tavalla. Toki näissä ei ollut tuota uuden kilpailukeskuksen automaattista kilpailuttamista ja lajivalikoimatkin ovat hyvin toisenlaiset. Vaan ei sen väliä, täysin uusien ideoiden keksiminen on perin harvinaista. Mutta vaikka pyörän keksiminen uudestaan ei kannata, pyörän parantaminen kyllä kannattaa.

Kauas on tultu niistä virtuaalimaailman alkuajoista, jolloin VRL:kin toimi käsipelillä. Silloin 20 vuotta sitten osasin kyllä haaveilla kaikenlaisesta, mutten koskaan uskonut haaveiden toteutuvan. Kehitys onneksi kehittyy ja haluan nostaa hattua jokaiselle harrastajalle, joka tällaisia projekteja kehittelee virtuaalimaailmaan.

Samalla vähän hävettää salaa. Ionicin takana on kaksi ohjelmistotekniikan insinööriä (toinen melkein valmiskin jopa, köh) ja kumpikaan meistä ei ole saanut virtuaalimaailman eteen tehtyä yhtään mitään. Tosin vetoan siihen, että meistä kumpikaan ei ole varsinaisesti koodari ammatiltaan. En kyllä tiedä, ovatko nuo muutkaan vai innokkaita harrastajia. Virginia erikoistui jo ajat sitten tietoliikennetekniikan puolelle. Minä puolestani ajauduin dokumentointihommiin. Esimerkiksi DITAsta osaisin sanoa paljonkin, mutten ole vielä keksinyt sille käyttöä virtuaalimaailmassa.

Mutta onneksi ei ole tarvinnut! Onneksi on muitakin harrastajia, joilta onnistuu tällaisten systeemien tekeminen! Ja haluan myös mainita VRL:n ja sen taustatiimin! Kiitos! 

VRL:n rekisteröintitilastot 2025, osa 3

Kävin läpi jo kaikki ne rodut, joita viime vuonna rekisteröitiin yli sata kappaletta, mutta tässä vielä katsaus siihen, mitä rotuja rekisteröitiin 50-99 kappaletta, sijat 35.-57. Näistäkin roduista nimittäin löytyi muutamia yllätyksiä.

Kuva suurenee klikkaamalla.

Paintien 97 rekisteröintiä on ehkä vähän heikonsorttinen lukema, sillä monena vuonna sen rekisteröinnit ovat olleet päälle sadan hevosen. Eihän tuo nyt vielä paljon ollut sen alle, mutta kiinnitti toki huomiota. Ennätysvuosi on toistaiseksi ollut 2023, jolloin rekisteröitiin 148 paintia.

Ranskanpuoliverinen on hyvissä lukemissa. Sen rekisteröintimäärät ovat olleet aina alle sadassa hevosessa, poikkeuksena 2018, jolloin niitä rekisteröitiin 111 kappaletta. Viimevuotinen 90 rekisteröintiä on siis hyvä suoritus ranskalaisille. Rekisteröityjä hevosia katsellessani en bongannut listasta oikein yhtään usein toistuvaa kasvattajatunnusta. Muutamia hevosia selaillessani näkyi ainakin Anarchien, Wechslerin ja Blacklaken hevosia, mutta paljon myös muita omistajia.

Samaa voisi sanoa angloarabista ja sen tuloksesta. Niidenkin vuosittainen rekisteröintimäärä on pyörinyt sadan alapuolella, joten 90 hevosta on sekin hyvä lukema. Yemenen kasvatit näyttäisivät olevan melko hyvin edustettuina, mutta on niitä muitakin.

Kalliovuortenhevosiakin rekisteröitiin 90 kappaletta ja niistä ylivoimaisesti suurin osa oli ionicilaisia. Aika usein kalliovuortenhevosten rekisteröintimäärä tuleekin paljolti Ionicista, mutta viime vuosina on näkynyt myös Namyshillin ja Hazardin kasvatteja, joten sekään rotu ei (onneksi) pelkästään Ionicin varassa makaa.

Venäjänratsuhevosella oli ennätysvuosi, niitä ei ole koskaan rekisteröity noin paljon vuodessa. Edellinen ennätys oli nimittäin niinkin vaatimaton kuin 52 hevosta vuonna 2023. Yllättävää kyllä, niin Ionicin hevosia ei ole tästä määrästä kuin reilu kolmannes, 35 hevosta, jos laskin oikein. Se taas ei ollut yllätys, että loput ovat pääasiassa namyshilliläisiä.

Vuonohevosen 88 rekisteröintiä on hieno parannus vuoteen 2024 (41 rekisteröintiä), mutta pidempää linjaa katsottuna kovin vaatimaton tulos. Niiden rekisteröintimäärät ovat olleet useimmiten yli sadassa hevosessa, 2022 lähes kahdessa sadassa. Olen vähän ihmeissäni noinkin suurista lukemista, sillä kuten taannoin vuonohevosia käsittelevässä postauksessa esitin (Vanha vuonohevossuku ja muutakin vuonohevosasiaa), minusta vuonis on vähän sellainen "yleisenä pidetty harvinaisuus" eli tuttu rotu, jota on virtuaalimaailman historian saatossa ollut paljonkin, mutta sittemmin harvinaistunut. Ei se nyt noiden lukujen perusteella niin kovin harvinainen ole ollut. Toisaalta myönnän auliisti, ettei vuonohevonen kuulu lainkaan niihin rotuihin, joista olisin mitenkään kovin hyvin perillä.

Doninhevosella sen sijaan oli kirkkaasti paras vuosi ikinä. Se on harvinainen rotu, ollut aina ja kun katselen tilastoja, viime vuosikymmenellä oli useinkin vuosia, jolloin niitä rekisteröitiin alle 10 kappaletta. Luulin jälkien johtavan Namyshilliin ja toki sinnekin on aika paljon doneja rekisteröity, mutta yemeneläisiäkin on ja ennen kaikkea Anarchyn laukkureita.

Appaloosien rekisteröintimäärä on ehkä sellainen keskivertona pidettävä. Silläkin rodulla on ollut paljon vaihtelua. Tässä 2020-luvulla on ollut parikin vuotta, kun määrä oli yli sadassa, mutta on sitten ollut heikompia vuosia.

Amerikanravureilla on myös hyvin tavanomainen vuosi. Siihen nähden, että sekin on mielestäni aika yleisenä pidetty rotu, sen rekisteröintimäärät eivät ole olleet mitään huikeita koskaan. Sadan hevosen ylittäviä vuosia on ollut kahdesti, 2018 (206 hevosta) ja 2021 (172 hevosta). Tällä mittapuulla 83 rekisteröintiä on ihan hyvä, joskaan ei poikkeuksellinen määrä. Amerikanravurin kohdalla kiinnittää huomiota myös se, että niiden kokonaisrekisteröintimäärä viime vuoden loppuun mennessä oli 2374 ja niistä lähes puolet, 1040 hevosta on rekisteröity ennen vuotta 2011. Toki ravipuoli pyörii erillään VRL:stä eikä rekisteröinti ole pakollinen asia siellä kilpailemisen kannalta. Sekin voi vaikuttaa rekisteröintimääriin. Mutta mitä kuuluu lv-ravureille noin yleisesti?

Oldenburgeilla oli vähän heikonlainen vuosi, kun jäätiin alle sataan rekisteröintiin. On sellaisia vuosia toki ollut aiemminkin, mutta vähemmässä määrin. Toisaalta laiskottelin itsekin enkä kasvattanut kuin reilun tusinan verran oldenburgeja.

Royal Hanoverian Cream ei yltänyt samanlaiseen lentoon kuin vuonna 2023, jolloin niitä rekisteröitiin 169 kappaletta. Vuonna 2024:kin niitä meni 85 kappaletta rekisteriin, mutta 78 hevosta ei ole mielestäni huono saavutus lainkaan. Olen tästä oikeastaan erityisen iloinen, sillä kysessähän on käytännössä virtuaalimaailmaan keksitty rotu, joka on minun näkökulmastani vielä erinomaisen vaikea, kun se vaatii piirroskuvat. Sen takia hurraan mielessäni jokaiselle virtuaalimaailman RCH:lle.

Turkmeeninhevonen on tämän listan superyllättäjä: 73 rekisteröityä hevosta on puolet kaikista ikinä rekisteröidyistä turkmeeneista. Ja kaikki hevoset taitavat olla Anarchyn laukkahevosia. Itselleni turkmeeninhevonen on vähän sellainen suuri tuntematon: olen pitänyt sitä kenties sukupuuttoon kuolleena rotuna tai että se olisi ainakin pääpiirteissään sulautunut nykyiseen ahaltekiin, mutta rehellisesti sanoen en tiedä, mikä sen status on. Ehkä pitäisi kaivella vähän.

Irish Sport Horsekin on hyvissä kantimissa, sen rekisteröintimäärät ovat pitkään liikkuneet siinä joidenkin kymmenien kieppeillä, joten 73 on ihan mukava lukema, joskaan ei vielä ennätys. Myös ISH on sellainen rotu, etten osaa kyllä nimetä yhtään kasvattajaa tai omistajaa. Eikä se ole mikään ihme, sillä katselin vähän noita rekisteröityjä hevosia ja tosi moni oli taas laukkahevosia. Minä puolestani olen ihan pihalla laukkamaailmasta nykyään ja sitten tulee näitä tämmöisiä ihmetyksenaiheita.

Seuraavat neljä rotua, Dutch Harness Horse, nonius, hackneyponi ja missourinfoxtrotter, tekivät kaikki vuosiennätyksensä tai ainakin melkein, ja kaikkien kohdalla se on pääasiassa Ionicin ansiota. Ilahduttavaa kuitenkin huomata, että kaikissa näissä roduissa oli muidenkin omistajien hevosia. En siis ole yksin, en edes noniuksien kanssa!

Myös shirenhevonen ylsi vuosittaiseen ennätykseensä, mutta sen asian kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Hevoslistaa selatessani sieltä löytyi useampia tuttuja kasvattajatunnuksia ja osoitteita, mutta myös muutama uusi talli ja kasvattajakin, joista ehkä kuulemme vielä.

Ara-appaloosillakin oli hyvä vuosi, ei ehkä mitenkään poikkeuksellinen, sillä jos katsotaan tässä vaikka tätä kuluvaa vuosikymmentä, niin 2021 niitä rekisteröitiin 68 ja vuonna 2023 55 kappaletta. Muina vuosina ollaan sitten oltu alle 20:ssä, usein alle kymmenessäkin hevosessa. Se on harvinainen rotu ja epäilen, että viime vuonnakin suurin osa noista 56:sta hevosesta oli Anarchyn tekosia. Eivät kuitenkaan kaikki, sillä bongailin hajayksilöitä muiltakin talleilta.

Pintabianin kohdalla on sama juttu, mutta sillä oli heittämällä paras vuosi ikinä. Ja Anarchy se näistäkin pääosin vastaa.

Myös criollo kuuluu varsinaisiin jättiyllätyksiin 55:llä rekisteröinnillä, sillä aiempina vuosina sen rekisteröintimäärät ovat olleet tiukasti alle 20:n, usein alle 10:n ja joinain vuosina niitä ei ole rekisteröity lainkaan. Tähän verrattuna 55 rekisteröintiä on todella suuri määrä! Sormi kääntyy tällä kertaa osoittamaan erityisesti Yemeneä, jonne on nähtävästi sekä tullut tuontihevosia että syntynyt kasvatteja. Eikä sovi unohtaa Finca de Floraciónia, joka on ensimmäinen pelkkiin criolloihin keskittyvä talli ehkä ikinä.

Listan viimeisenä on haflinger ja sen 51 rekisteröityä hevosta. Haflinger jos mikä on myös sellainen "yleisenä pidetty harvinaisuus". Sehän oli jossain vaiheessa, yli 20 vuotta sitten, varsinainen muotirotu hetken aikaa. Itse en muista tätä, jos nyt olin edes kuvioissa vielä silloin edes, mutta Virginia on kertonut. Sen jälkeen rotu on koko lailla kadonnut omasta kuplastani enkä tämänkään kohdalla osaisi nimetä yhtään kasvattajaa tai edes omistajaa. Toki osaisin mennä etsimään niistä muutamista suurtalleista, mutta nähtävästi niitä löytyy myös Anarchylta ja Krustpilsista. 

Tämä olikin sitten viimeinen tästä sarjasta. Nyt on esitelty ja jossain määrin analysoitu tai ainakin ihmetelty kaikki rodut, joita viime vuonna rekisteröitiin yli 50 kappaletta.

Uusia tuulia tarinapuolella

Tämä blogi käsittelee pääasiassa Ionicia ja Gin Ahaltekiä, silloin kun siitä on jotakin kirjoitettavaa, mutta olen aina satunnaisesti täälläkin maininnut näihin (melkein) mitenkään liittymättömän tarinahahmoni, Sonja Tähdistön. Nyt tarinapuolelle kuuluu uusia tuulia, mutta aloitan kuitenkin pienellä historiakatsauksella.

Sonjan hahmo näki päivänvalon loppukesästä 2019, kun hän ilmestyi hevosensa Salierin kanssa Hopiavuoren pihalle. Tuolloin Sonja oli siipeensä saanut kouluratsastukseen suuntautuva harrastelija. Tänä päivänä Sonja on ihan tavoitteellisesti ratsastava ja kilpaileva kouluratsastaja eikä enää yhtään niin siipeensä saanut. Salieri on mukana kuvioissa edelleen, mutta sen omistaa nykyään Sonjan miesystävä Harri Aittosalo.

Tähän lähes seitsemään vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista: Sonja hankki toisen hevosenkin, Mortin, jonka kanssa hän lähti Sveitsiin kokeilemaan siipiään. Se loppui kuitenkin tapaturmaan ja lopulta Mortin lopetukseen. Vähän sen jälkeen hän sai ylläpitohevoseksi Aaveen eli ahaltek-ori Gin Armjaninin (tämän takia sanoin, että Sonja melkein ei liity muihin talleihini, mutta Aaveen kautta liittyy kuitenkin vähän).

Tuosta Sonjan Sveitsin-retkestä pitää kirjoittaa sananen. Hän nimittäin lähti hevosensa kanssa Royal Gardeniin asustelemaan ja valmentautumaan kesällä 2022. Minä olin niin vannonut, että Hopiavuoresta en lähde mihinkään, mutta kuitenkin mieli teki välillä lähteä vähän haistelemaan uusia tuulia. No, tämä haihattelu ei montaa kuukautta kestänyt, kun palasin takaisin Hopiavuoreen. Siitä lähtien silti on aina välillä houkuttanut heittää hahmonsa jonnekin uudelle tallille, uusiin kuvioihin, mutta kun Hopiavuorta ei raaski jättää.

Nyt keksin jonkinlaisen viisastenkiven tähän ongelmaan ja pelastajaksi tuli Harri. Harrin hahmosta ei alunperin pitänyt tulla mitään muuta kuin sivuhahmo Sonjan tarinaan, mutta aika nopeasti siitä tuli oma hahmonsa. Jossain vaiheessa olin potkaisemassa Harria ja Salieria kokonaan pois kuvioista ja vähän aikaa ne olivatkin, mutta suotta sitä hyvää hahmoa hukkaamaan. Nyt Sonja ja Harri ovat taas yhdessä, mutta Sonja lähti nimekkään valmentajan perässä etelä-Suomeen Norlingiin ja Harri hevosineen jäi Pohjanmaalle, Hopiavuoreen. Olen siis samanaikaisesti sekä Hopiavuoressa että jossain muualla!

Miksikö Hopiavuorta ei raaski jättää? Tietysti sen tallin ja monen hahmon kanssa on jo pitkä historia, mutta Hopiavuoren yhteisö on myös superkiva. Erityisesti muiden tekstien kommentointi on sellainen asia, josta pidän ja jota vaistomaisesti vähän kaipailen muualla. Hopiavuoressa kommentointi ei ole mikään pakko eivätkä kaikki tekstit koskaan saa mitään kommentteja. Tallinomistaja kyllä on uhonnut kommentoivansa kaikkea, mutta minä taidan olla silloin tällöin niin tuottelias, että joitain tekstejä pakostakin jää välistä. 

Kommentointi myös ruokkii kommentointia, uskon ainakin näin. Eiväthän ne kommentit yleensä ole mitään syvällisiä analyysejä teksteistä, mutta minusta niiden ei tarvitsekaan olla. On vain kiva tietää, että joku on lukenut tekstin ja mitä ajatuksia siitä heräsi. Eikä ole kerta tai kaksi, kun kommenteista on saanut idean kokonaan uuteen tekstiin. Itse olen myös sillä tavalla kieroonkasvanut, että pidän kovasti niistä (ehkä valitettavan) harvoista kerroista, kun Hopiavuoren "Eetu" on antanut ihan oikeata kielioppipalautetta.

Miksi nyt sitten valitsin nimenomaan Norlingin? No jaa, en varsinaisesti tiedä, mutta talli vaikutti tosi kivalta ja sellaiselta, että oli ihan realistista heittää Sonja sinne.Tarinan logiikka ei kärsinyt siitä. Kaikkein realistisinta olisi toki ollut lähteä keski-Eurooppaan, lähemmäs kisakenttiä. Sitä Sonjakin haikaili. Minulla oli haarukassa yksi etelä-Ruotsissa sijaitseva talli, mutta jostain syystä se nyt jäi vain ajatuksen asteelle. Ehkä vielä joskus sinnekin.

Norlingiin oli myös helppo tuoda hahmonsa, sillä tallista on kattavat esittelyt pohjapiirroksineen kaikkineen. Esittelyteksteihin on panostettu ja ne löytyvät kaikki helposti. Nämä auttavat itseäni kovasti, samoin hahmokuvaukset.

Erityisplussan Norling saa siitä, että kaikki hahmot eivät ole niitä just karvan päälle parinkympin pintaan olevia, nelikymppinen (minä, ei Sonja) sanoisi, että teinejä. Itse asiassa hahmoista tosi harva on niin nuori, lähinnä vain pari hoitajaa! Minä en tiedä, onko tarinatalleilla nykyään muotia hädin tuskin täysi-ikäiset hahmot tai onko koskaan ollutkaan, mutta jotenkin minulla on tällainen mielikuva ainakin ollut. Itse taas en viitsi edes yrittää kovin nuorta hahmoa luoda enkä tiedä, toimisiko homma mitenkään, jos olisi se tallin ainoa 30+-hahmo.

Kuten tavallista, mitään tarkempia suunnitelmia Norlingin suhteen ei vielä ole. Olen siellä tasan just niin kauan kuin huvittaa. Se voi olla muutama kuukausi, se voi olla viisi vuotta, seitsemän vuotta, kymmenen vuotta, kuka tietää. Hopiavuoren omistaja on sanonut ainakin pari kertaa, että kirjoittamisessa täytyy mennä inspiraatio edellä ja on aivan varmasti oikeassa siinä.