Jalostusperusteet

Jokin aika sitten ht.netissä käytiin keskustelua siitä, miksi kisaaminen on niin tärkeätä tai että onko se tärkeätä ja jos on, niin miksi. Luonnollisesti mukaan keskusteluun vedettiin jalostus ja se, että kisaaminen ja kisatulokset toimivat jalostusperusteina, koska niin tapahtuu reaalimaailmassakin.

Noh, reaalimaailma nyt tietysti on asia erikseen, kun siellä tuloksia ei arvota vaan ne oikeasti riippuvat hevosen hyvyydestä ja suorituskyvystä. Arvontakisat eivät tällaisista asioista kerro mitään. Lisäksi minua on jo kauan närästänyt se, että ainakin perinteisesti esimerkiksi lajijaosten laatuarvosteluissa on pelkkä sijoitusten määrä on antanut pisteitä. Tunnettu (ainakin sen pitäisi olla tunnettu) tosiasia (siis fakta, ei kenenkään henkilökohtainen mielipide) on se, että jos osallistuu tarpeeksi moneen kilpailuun, saa ihan varmasti vaikka tuhat sijoitusta virtuaalihevoselleen. Tai virtuaaliselle tamppaustelineelleen, jos niin haluaa.

Siinä on kyse vain ihan yksinkertaisesta todennäköisyyslaskennasta. Joskus jokaisen on melkeinpä pakko voittaa, kun vain kilpailee tarpeeksi. Jollekin onnekkaalle tulee yksi voitto ensimmäisestä kisasta, toiselle viidennestä, kolmannelle vasta 25. kisasta ja joku huono-onninen joutuu kilpailemaan vaikka 1000 kertaa ennen ensimmäistä voittoa, mutta joskus se tulee kuitenkin. Eikä sillä ole mitään tekemistä hevosen suorituskyvyn kanssa, saati minkään sellaisen tekijän kanssa, joka voisi periytyä varsoille. Omistajan viitseliäisyyttä siinä mitataan!

Siitä huolimatta myönnän, että laukka- ja ravipuolella ymmärrän ja kannustan siihen, että käytetään jalostukseen kisoissa menestyneitä hevosia. Itsekin on tullut tehtyä yhdistelmiä laukoissa pärjänneistä hevosista ja ladattua näille varsoille kovia toiveita laukka- tai raviradoilla. Miksen sitten sulata samanlaisia vaatimuksia perinteisten ratsastuslajien kohdalla? Missä logiikka?

Jutun logiikka on siinä, että laukka- ja toivoakseni myös ravipuolella edelleen se kilpaileminen on realistisempaa, vaikka tulokset ovat arvottuja yhtä kaikki. Starttimäärät ovat järkevät, sijoitusten/voittojen lukumäärään ei niinkään kiinnitetä huomiota vaan voitto- ja sijoitusprosentteihin ja arvokisasijoituksiin. Hevoset kilpailevat nousujohteisesti, 2-vuotias varsa ei todellakaan aloita laukkauraansa 3000 metrin G1-lähdöstä vaan sinne menee sinne alle 2000 metrin maiden-lähtöihin ja lähtee siis pohjalta kapuamaan kohti huippua. Ravuritkin joutuvat käymään läpi koelähdön ja nuorille on matkarajoituksia.
Kaikki eivät pääse huipulle ja ainakin laukkapuolella se on hyväksytty asia. Todellakaan jokaisella karvaturrilla ei ole asiaa G1-tasolle vaan hevoset jäävät alemmille tasoille ja se on ok. Se ei kuitenkaan välttämättä estä sitä, etteikö hevonen voisi menestyä jalostuksessa ja jättää itseään parempia varsoja. Reaalimaailmassa ainakaan Yhdysvalloissa huippusukuiset ravuri- ja peitsaritammat eivät välttämättä koskaan eläissään näe valjaita, saati ravirataa, vaan ne ovat arvokkaampia siitostammoina.

Lyhyesti: laukka- ja ravipuolen kilpailutuksella ja perinteisten ratsastuslajien kilpailutuksella on eroa kuin yöllä ja päivällä. Ratsupuolella lasketaan vain niitä sijoituksia, ei lainkaan sitä, miten monta sataa tai tuhatta kisaa niiden eteen on täytynyt kisata. Unohdan nyt tietoisesti sen seikan, että nuo pelkät kisamäärät ovat kaukana mistään realistisuudesta. Yksivuotias voi voittaa metrin esteluokan (todiste, jos tosin toivon edelleen että tuo hevonen on nimensä veroinen, parodia virtuaalihevosesta) tai vaikka aloittaa kilpailemisen suoraan sieltä GP-tasolta. Nelivuotiaana.
Siitä on realismi niin kaukana, että minua ainakin etoo, jos tällaista kilpailemista käytetään jalostusperusteena ja vedotaan realistisuuteen. Jos halutaan realistista periytymistä kisatulosten perusteella, niin sitten sen kisaamisenkin pitäisi olla edes vähän realistista.

- Gin