keskiviikkona, syyskuuta 19, 2018

Mitä tallin etusivulta pitäisi olla?

Käsittelin tuossa aiemmin sitä, mitä kaikkea hevosen sivuilta olisi hyvä löytyä (perustiedot, suku ja kaikki muu). Ajattelin jatkaa vielä samaa linjaa ja pohtia ääneen sitä, mitä tallin sivuilta, erityisesti pääsivulta pitäisi löytyä.

TALLIN NIMI
Itsestäänselvyys ja äärimmäisen harvoin nykyään tulee vastaan talleja, joiden sivuilta tämä uupuu. Yleensä tämmöinen ongelma tulee vastaan silloin kun tallin nimi lukee vain otsikkokuvassa ja jostain syystä kuva nyt ei satukaan näkymään. Asia ja ongelma on sama kuin jos hevosen sivuilla nimi on vain kuvana, tätähän jo saarnasin perustieto-postauksessa.

En missään tapauksessa kiellä käyttämästä (hienoja) otsikkokuvia, käytänhän niitä itsekin, mutta kannattaa välillä katsoa miltä sivu näyttää jos kuvat jäävät syystä tai toisesta matkan varrelle. Samalla voi tsekata myös sivun toimivuuden, se on ehkä vieläkin tärkeämpi seikka! Kuvien puuttuminen on ihan relevantti ongelma, osittain siksi että varsinkaan mobiiliyhteydet eivät haja-asutusalueella ole aina mitenkään erinomaiset. Grafiikan latautuminen on hidasta HTML-koodiin verrattuna ja se voi joskus jäädä puolitiehen kun nettiyhteys ei vain suoriudu. Eikä tarvita edes heikkoa kenttää ja haja-asutusaluetta, hyväkään kuuluvuus ei auta, jos verkossa on paljon liikennettä. Toinen seikka on se, että ainakin jotkut virtuaaliharrastajat lataavat kuvansa kuvapalveluihin, Imguriin ja mitä muita näitä nyt on ja niillä tuntuu välillä olevan katkoksia tai muuten vain toimivat hitaasti.

Chromessa (versio 68, englanninkielinen) saa kuvat pois näkyvistä seuraavasti:
1. Paina menu-ikonia oikeassa yläkulmassa.
2. Valitse Settings.
3. Skrollaa alas ja valitse alhaalta Advanced.
4. Valitse Content settings.
5. Valitse Images ja klikkaa Show all (recommended) pois päältä.
6. Mene haluamallesi sivulle ja päivitä se.

YHTEYSTIEDOT
Tämä! Tämä on sellainen asia, jonka pitäisi olla prioriteettilistan ykkösasia, itsestäänselvyys ja jotakin sellaista, mistä pitäisi huolehtia erityisen tarkkaan. Siihen nähden näen aivan liikaa talleja, joiden sivuilta saa sähköpostiosoitetta metsästää kissojen ja koirien kanssa! Ja siis tarkoitan sitä, että yksikin tällainen talli on liikaa. Tätä ei saa tapahtua, piste.

Sitten minusta olisi toki kauhean kiva, jos sähköposti näkyisi sivuilla ihan tekstinä eikä vain klikattavana linkkinä. Toki nykyselaimissa sen sähköpostiosoitteen saa kopioitua mailto-linkistä suoraan vaikkei olisi määriteltynä oletussähköpostiohjelmaa. Minä vain olen sen verran vanhan koulukunnan kasvatteja, että muistan vieläkin ajan, jolloin sähköpostiosoitteita täytyi käydä sivujen lähdekoodista asti hakemassa ja saan edelleen sähköpostilinkeistä henkisiä näppylöitä.

Enemmän oikeata haittaa aiheutuu näistä "spämminkierto-tavoista", joissa sähköpostiosoitteeseen lisätään jokin POISTA-teksti tai @-merkki korvataan (a)-sarjalla. Eivät ne nyt ihan oikeasti auta mitään, jossain vaiheessa osoite kuin osoite päätyy spämmilistoille. Sen sijaan spämmi ei ole ollut käyttäjälle varsinainen ongelma enää vuosikausiin, kiitos tehokkaiden filttereiden. Tai ainakin Gmailin sähköpostin spämmifiltteri on suorastaan ääritehokas, se karsii karkean arvion mukaan 99% kaikesta spämmistä, mutta nykyään vain aniharvoin mitään oikeata postia eksyy filtteriin. (Mistähän muuten johtuu, että Ionicin sähköpostin spämmikansiosta löytyy miltei yksinomaan puolankielistä spämmiä? Sen sijaan henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee enimmäkseen venäjänkielistä. Ei sillä että varsinaisesti ymmärtäisin kumpaakaan kieltä.)

MERKKEJÄ AKTIIVISUUDESTA
Kauhistuttava on myös talli, jonka sivut näyttävät ihan ok:lta mutta mistään ei varsinaisesti näe, onko se vielä oikeasti toiminnassa. Paras ja helpoin tapa on merkitä etusivulle viimeisen päivityksen päivämäärä. Toki sekään ei ole mikään varsinaisesti idioottivarma asia, ensinnäkin täytyy aina muistaa päivittää se päivämäärä etusivulle, unohtuu välillä itseltäkin. Välillä varsinaiset ajot palvelimelle unohtuvat, itse juuri taannoin päivitin Ionicin ekan kerran kuukauteen, vaikka olen lähes päivittäin sen kanssa jotakin pusannut mutta kun se ei mene aina näkyville asti.

Sen sijaan Ionicin Twitter-tilin päivitykset näkyvät suoraan tallin etusivulla ja pitäisi ehkä keksiä konsti, jolla saisin blogisyötteen sinne myös. Nämä kertovat ehkä päivitys-päivämäärää paremmin Ionicin tai ainakin sen omistajan olevan aktiivinen. Suosittelen tätä muillekin, jos olette aktiivisia somettajia/bloggaajia virtuaaliasioissa, mutta jos päivitätte Twitteriä tai blogia vain aniharvoin, voi niistä saada väärän kuvan tallin aktiivisuudesta.

Toki aktiivisuutta voi selvittää erilaisilla salapoliisikonsteillakin, kuten vaikka selaamalla kasvattilistaa ja miten tuoreita varsoja siellä on tai jos talli järjestää kisoja, kisojen päivämääristä ja loppuunsaattamisesta saa vinkkiä myös. Nämäkin toki toimivat vain, jos niitä pidetään kunnolla ajantasalla.

Ja sitten yksi pieni vinkki: jos jätätte tallin tauolle ja kirjoitatte pääsivulle taukoilmoituksen, merkitkää siihen vuosi! "Talli xx jää tauolle 24.12. alkaen" tai "Tallin toiminta jatkuu taas juhannuksen jälkeen" ovat huonoja taukoilmoituksia, kun aina saa miettiä että minkähän vuoden joulusta tai juhannuksesta mahtaa olla kyse. Asioita tapahtuu ja virtuaalitallit saattavat unohtua erilaisissa elämän tarjoamissa yllätyksissä, joten vaikka miten olikin tarkoitus juhannuksena 2015 palata, tauko voi venyä vuoteen 2018 tai ikuisuuteen. Ja se on hyvä, jos se tiedetään.

Unohdinko jotakin?

–S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti