maanantaina, toukokuuta 12, 2025

Voi nimet ja niiden duplikaatit!

Tekstissä käsitellään tekoälyä. Kuva on tehty tekoälyn antamasta listasta. Tekstin editoinnissa on käytetty teköälyä.

Kuten tunnettua, Ionicissa on syntynyt 20 vuoden aikana järkyttävä määrä kasvatteja – eikä loppua näy. Kasvattilistalla on tällä hetkellä 9365 nimeä ja tämän vuoden kasvatit puuttuvat, eihän niitä kaikkia ole vielä edes nimetty. Enkä edes muista, missä kohdin arabivarsojen nimien kirjaaminen menee. Arabithan ovat omassa kasvattilistassaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen vuosien mittaan keksinyt 9365 hevosen nimeä. Tai no, alkuvuosina toki Virginia sitä teki, mutta joka tapauksessa nimiä on hirveästi.


Historia tuntee parikin vahinkoa, kun jokin hevonen on saanut saman nimen kuin aiemmalla Ionicin kasvatilla on ollut. Aina kun nämä ovat jääneet kiinni, olen yrittänyt paikkailla tilannetta lisäämällä tuoreempaan nimeen roomalaisen numeron II. Siksi on olemassa vuonna 2006 syntynyt cleveland-ori Hermes Ion ja 2010 syntynyt perunpaso-ori Hermes II Ion, eikä tämä ole ainoa.

Yksi ihan rehellinen duplikaatti kyllä löytyy, nimittäin Ebba Ion -nimisiä hevosia on kaksi kappaletta, frederiksborg-tamma (2012) ja fell-tamma (2017), ja ehdin myydä tuon fell-tamman ennen kuin tajusin, että sen nimi oikeastaan olisi pitänyt muuttaa. Ne ovat molemmat tuolla nimellä rekisterissä, tietysti voisi pyytää nimenmuutosta VRL-tuen kautta, mutta olkoon nyt, varsonut tamma ja kaikkea.

Koska käytän Ionicissa useampia kasvattajatunnuksia ja arabit saavat varsinaisen kasvattajatunnuksen sijaan emälinjan tunnuksen, melkein-duplikaatteja syntyy helposti ja huomaamatta. Esimerkkinä olkoon vaikka arabi nimeltä Anjum Grania ja tersk-tamma Grania Ion. Nimet ovat kokonaisuutena erilaiset, mutta se hevosen "oma nimi" on sama, Grania. En vain koskaan ole tajunnut selvittää, löytyisikö näitä ja jos, niin miten paljon.

Taannoin minua harmitti yksi tällainen melkein-duplikaatti: 2024 syntynyt tennesseenwalker Go With The Flow 2702 ja 2023 syntynyt hackneyponi Ionin Go With The Flow. Tajusin asian vasta, kun ne osuivat yhtä aikaa ARJ-kisalistoilleni. Hups. Tästähän heräsi se epäilys, että onko tällaisia nimiä paljonkin vai oliko tämä vain yksittäinen sattuma. Mutta kukaan järkevä ihminen ei perkaa läpi yli 9000 nimen listaa!

Ei ihminen, mutta tekoäly kylläkin. Promptin muotoilussa oli hieman miettimistä, kun nimistä ei saanut ottaa huomioon niitä kasvattajatunnuksia eikä arabien emälinjojen nimiä, saati nyt rotujen liitteitä (ox, xx, x), mutta roomalaiset numerot kyllä ja niin edelleen. Lopulta ChatGPT sen nieli ja antoi vastaukseksi sievän listan hevosista, joilla on sama "oma nimi".

Ja niitä oli... paljon. Lähes 70 nimeä eli melkein 140 hevosta! Minä onneton kun kuvittelin ChatGPT:n löytävän vain sen Ebba Ionin ja tuon mainitun Go With The Flow'n ja ehkä muutaman muun, mutten sentään kymmenittäin. Uusia täysiä duplikaatteja se onneksi ei löytänyt, se sentään on hyvä asia. Nimimuistini ei selkeästikään ole ihan niin hyvä kuin kuvittelin. Ja jos joku ihmettelee niin ei, en yleensä kasvateille nimiä keksiessäni etsi nimeä kasvattilistalta search-toiminnolla. Se nimien keksiminen on muutenkin niin vaivalloista ja totta kai minä muistan, että mitä nimiä on jo käytössä...

Lopulta tämä ei kuitenkaan ole iso ongelma. Samat "omat nimet" eivät haittaa, jos kasvattajatunnukset erottavat nimet toisistaan. Ainoa käytännön harmi on se, että sivuja tai kuvia tallentaessa voi tulla konflikteja, jos kansiosta löytyy jo samanniminen tiedosto. Koska tallennus ei onnistu vanhan tiedoston päälle ilman huomautus-dialogia, vahinkoja ei suuremmin satu. Että näilläpä mennään taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti