maanantaina, tammikuuta 04, 2021

Arabiristeytys-rotujen säkäkorkeudet

Vajaa vuosi sitten esittelin arabien säkäkorkeuksia, sen jälkeen kun olin vuonna 2013 tehnyt samansuuntaisen laskelman ja todennut että jotakin pitäisi tehdä niille mitoille, jos meinaa pysytellä edes jotenkin päin realistisissa lukemissa. Mitenkään sataprosenttiseen realismiin ei tietenkään päästä eikä pyritä. Pystyn elämään sen tiedon kanssa, että Ionicin arabit ovat joltisestikin reaalimaailman kavereitaan korkeampia.

Arabit ja niiden säkäkorkeudet vaikuttavat moneen muuhunkin rotuun! Meillä jalostetaan useampaakin risteytysrotua, joiden kantarotuihin lukeutuu arabi:

  • Angloarabi (x)
  • Ara-appaloosa (aa)
  • Arabian Warmblood (AWB)
  • National Show Horse (NSH)
  • Pintabian (pox)

Näiden lisäksi tallista löytyy muutama quarab ja samoin arabeja käytetään satunnaisesti ratsu- ja risteytysponien sekä knabstrupien jalostuksessa. Nämä olen kuitenkin jättänyt tästä tilastosta pois, lähinnä niiden pienen määrän takia ja ponit myös siksi, että ne nyt oletusarvoisesti ovat ponikokoisia.

Tein ihan mielenkiinnosta tilaston noista 5 rodusta ja niiden säkäkorkeuksista. Yksikään roduista ei ole mitenkään suuri, mutta yhteenlaskettuna hevosia oli yhteensä 94 kappaletta. Tässä ensin diagrammi kaikista roduista sukupuolen  mukaan jaoteltuna:

Tässä on sitten koottuna säkäkorkeuden mukaan:



Kuten näkyy, hajontaa on! Sehän johtuu toki siitä, että rodut ovat hyvin erityyppisiä, vaikka kaikkien jalostuksessa arabia käytetäänkin. 

Angloarabit ja AWB:t ovat suurikokoisimpia ja se on tietenkin loogista, koska ne ovat ennen kaikkea urheiluhevosia. Lisäksi muut jalostuksessa käytettävät rodut (xx, puoliveriset) ovat myös yleisesti ottaen korkeita. Puoliveriset varsinkin, täysiverisissä on enemmän hajontaa, mutta kyllä niistäkin löytyy isokokoisia yksilöitä. Hajontaa on toki myös näissä roduissa: pienin angloarabi-tamma on 153-senttinen, suurin ori 166 cm. AWB:llä vastaavat ovat 155 cm ja 168 cm.

Näiden jalostuksessa katson aina myös vähän käytettyjen arabien säkäkorkeuksia: yritän valita suht isokokoisia arabeja jalostukseen. Aina se ei tietenkään onnistu ja joskus käytän erisukuisia, pienikokoisia arabeja ihan vain siksi, että ne tuovat uutta verta vieraaseenkin rotuun. Lisäksi pyrin pitämään näiden rotujen arabiveriprosentin suhteellisen maltillisena, alle 50 %, tosin jalostuksellisista syistä joskus teetän hevosia, joilla on enemmän arabia suvussa.

NSH on urheiluhevonen myös, muttei niinkään olympialajeissa vaan saddleseatissa. Rehellisyyden nimessä en tiedä millainen hevonen parhaiten pärjäisi siellä puolella, mutta oletan että koko ei välttämättä ole mitenkään ratkaiseva tekijä vaan pienikokoisempikin hevonen voi pärjätä (tietenkin pienikokoinen hevonen voi pärjätä olympialajeissakin jos on muuten hyvä, nämä höpinät ovat ihan puhtaita yleistyksiä). NSH:n toinen kantarotu saddlebred ei ole mitenkään isokokoinen, varsinkin jos verrataan puoliverisiin, joissa suurimmat yltävät 170 sentin ylitse. 

NSH:ssa tulee olla nykysäännön mukaan vähintään 50% arabia, jotkut meidän NSH:ista eivät ihan tähän pääse, mutta ne ovatkin jalostusyksilöitä, joita sitten taas yhdistellään arabeihin tai korkeaprosenttisiin NSH:ihin.

Ara-appaloosa ja pintabian ovat sitten taas ihan erilaisia. Jo pelkästään arabiveriprosentti on niillä aivan eri luokkaa kuin näillä muilla, tavoite on 99% tai enemmän arabia. Niiden tarkoitus on olla hyvin arabityyppisiä, mutta erikoisvärisiä hevosia. Niiden jalostuksessa tuijotan käytettävien arabien väriä enemmän kuin säkäkorkeutta (kimot ovat pahasta). Ara-appaloosan ja pintabianin ei ole tarkoitus olla urheiluhevosia samaan tapaan kuin AWB ja angloarabi, vaan ne ovat arabien kaltaisia yleishevosia: kelpaavat mihin lajiin vain, mutta harvoin jos koskaan sinne korkeimmalle tasolle olympialajeissa.

– S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti