tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Ionicin kasvattitilasto vuodelta 2009

Sain tässä aikaiseksi tehdä kasvattitilastot tältä vuodelta. Vuosi on jo niin lopuillaan, ettei tälle vuodelle voida enää yhtään varsaa suunnitella, vaan ne menevät ensi vuodelle kaikki.

Joka tapauksessa tänä vuonna syntyi eniten varsoja vuotta kohti, mitä koskaan aikaisemmin. Yhteensä Ionicissa syntyi 453 varsaa. Se on ihan huomattavasti enemmän kuin viime vuoden ennätys, 392 varsaa.

Eniten syntyi arabivarsoja, kaikkiaan 108 kappaletta. Gin Ahaltekin tekkevarsoja ei lasketa näihin tilastoihin, niitä todennäköisesti on enemmän.
Sitten tulevat järjestyksessä seuraavat rodut:
knabstrup, 66 varsaa
terskinhevonen, 43 varsaa
kalliovuortenponi, 32 varsaa
kladrub, 30 varsaa
tennesseenwalker, 19 varsaa
RBSH, 17 varsaa
doninhevonen, 14 varsaa
puoliverinen, 13 varsaa
paint, 11 varsaa
Muut rodut jäivät alle 10 varsan.

Tänä vuonna syntyivät ensimmäiset kasvatit seuraavista roduista:
nonius
- friisiläinen
- murgenhevonen
- bardianponi
- haflinger
- exmoorinponi
Yhteensä varsoja syntyi tänä vuonna 44 eri rodusta.

1 kommentti:

Pölhö kirjoitti...

En tiennytkään että teillä on suht' aktiivista knabstrub-kasvatusta, tai ainakin on tuon lukumäärän perusteella.

Se on kiva juttu miusta! Mie kun ostin tässä päälle kuukausi sitten kivan knab-oriin Sierran, Ovalon Knabstrubberista, ja olen pelännyt että löytyykö sille ikinä tammoja kun minä en taida ehkä toista knabstrubia tai ratsupainotteista xx-hevosta ottaa. Niin että teiltä ainakin lähtenyt maailmalle niitä, tai ainakin joka tapauksessa jäänyt Ioniciin. :)

Hyvää uuttavuotta muuten!