perjantaina, joulukuuta 30, 2016

Kiitos VRL (tai ainakin yksi hevosrekisterin hyväksyjistä)

Koska hanakasti arvostelen kaikenlaista, pitää vastapainoksi kiittääkin kun siihen on aihetta. Nyt on.
Naputtelin eilen isomman määrän hevosia VRL:ään rekisteröitäväksi. Joukossa oli wielkopolski-ori Indukcyjność Ion. VRL:n saitti ei yleensä selviydy kovin hyvin erilaisista erikoismerkeistä ja odottavien jonossa oriin nimi näkyikin muodossa Indukcyjno?? Ion. Ei ole ensimmäinen, joten en lähtenyt itse sitä korjailemaan (plus että veltto ei tällaisten pikkujuttujen takia viitsi tehdä mitään ylimääräistä).
Meni vajaa vuorokausi, kun sain hyväksyjältä viestin: hän oli korjannut oma-aloitteisesti nimestä pois erikoismerkit ja kysyi minulta, että onhan ok, kun ori meni rekisteriin nimellä Indukcyjnosc Ion. Toki se on ok, näyttää kivemmalta ja on kaikin tavoin fiksumpi muutenkin. Erinomaista toimintaa!

–S

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2016

Valitse itsellesi askellajirotu

Keskustassa oli puhetta askellajihevosista (kyseinen topikki) ja heitin eräälle rodun kanssa pähkäilevälle puoliksi leikilläni valintalistan askellajiroduista. ARJ:n ylläpito tarttui siihen ja lupasin tehdä vähän paremman listauksen aiheesta tänne blogiin. Kaikkia ARJ:n listaamia askellajirotuja en ole ottanut mukaan, vain ne itselleni tutuimmat.

Koko: ponikokoinen
Tyyppi: keskiraskas
Ulkonäkö: "tavallinen hevonen"
Värit: paljon erikoisvärejä tarjolla (kimo, päistärikkö, voikko, hallakko, hopea, tobiano, splashed white)
Yleisyys: yleinen
⇒ Islanninhevonen

Koko: keskikokoinen hevonen
Tyyppi: hyvin kevyt tai kevyt
Ulkonäkö: erittäin jalo ja näyttävä
Värit: jonkin verran erikoisvärejä tarjolla (kimo (harvinainen), voikko, tobiano)
Yleisyys: melko yleinen
⇒ Saddlebred

Koko: keskikokoien hevonen
Tyyppi:hyvin kevyt
Ulkonäkö: erittäin jalo ja näyttävä
Värit: jonkin verran erikoisvärejä tarjolla (kimo, voikko, tobiano)
Yleisyys: melko harvinainen
Risteytysrotu, jalostus helppoa
⇒ National Show Horse

Koko: keskikokoinen hevonen
Tyyppi: keskiraskas
Ulkonäkö: "tavallinen hevonen"
Värit: useita erikoisvärejä tarjolla (kimo, päistärikkö, voikko, hallakko (harvinainen), hopea (harvinainen), tobiano, samppanja, sabino/vastaava)
Yleisyys: melko harvinainen
⇒ Tennesseenwalker

Koko: keskikokoinen hevonen
Tyyppi: keskiraskas
Ulkonäkö: "tavallinen hevonen"
Värit: useita erikoisvärejä tarjolla (kimo, päistärikkö, voikko, hallakko?, hopea?, tobiano, samppanja, sabino/vastaava)
Yleisyys: hyvin harvinainen
⇒ Missourinfoxtrotter

Koko: keskikokoinen tai isohko hevonen
Tyyppi: keskiraskas
Ulkonäkö: barokkityylinen
Värit: joitain erikoisvärejä tarjolla (hallakko, tobiano, kimo?, voikko?)
Yleisyys: äärimmäisen harvinainen
⇒ Campolina

Koko: pieni hevonen
Tyyppi: kevyt/keskiraskas
Ulkonäkö: "tavallinen hevonen", espanjalaista leimaa
Värit: erikoisvärit harvinaisia (hallakko, päistärikkö, tobiano saattaa esiintyä)
Yleisyys: äärimmäisen harvinainen
⇒ Florida Cracker

Koko: keskikokoinen tai isohko hevonen
Tyyppi: keskiraskas
Ulkonäkö: barokkityylinen
Värit: erikoisvärit mahdollisia, riippuu taustasta
Yleisyys: hyvin harvinainen
Risteytysrotu, jalostus vaatii perehtymistä
⇒ Gaited Baroque

Koko: pienehkö hevonen
Tyyppi: kevyt/keskiraskas
Ulkonäkö: barokkityylinen
Värit: jonkin verran erikoisvärejä tarjolla (kimo, voikko, tobiano)
Yleisyys: hyvin harvinainen
⇒ Mangalarga

Koko: pienehkö hevonen
Tyyppi: kevyt/keskiraskas
Ulkonäkö: barokkityylinen
Värit: muutamia erikoisvärejä tarjolla (kimo, voikko)
Yleisyys: melko harvinainen
⇒ Paso fino

Koko: pienehkö hevonen
Tyyppi: kevyt/keskiraskas
Ulkonäkö: barokkityylinen
Värit: muutamia erikoisvärejä tarjolla (kimo, voikko)
Yleisyys: hyvin harvinainen
⇒ Perunpaso

Koko: pienehkö hevonen
Tyyppi: kevyt/keskiraskas
Ulkonäkö: "tavallinen hevonen", toisinaan melko jalo
Värit: paljon erikoisvärejä tarjolla (hopea hyvin yleinen, sen lisäksi päistärikkö, voikko ja hallakko, mahdollisesti samppanja)
Yleisyys: melko harvinainen
⇒ Kalliovuortenhevonen

–S

maanantaina, joulukuuta 12, 2016

Puoliveristen jalostus Ionicissa

Puoliverisistä tulin kirjoittaneeksi Keskustan pv-topikkiin, siellä vähän avasin näitä meidän puoliverijalostuksen käytäntöjä. Totesin samalla, että blogissa ei näistä asioista ole puhuttu kootusti, silloin tällöin vain jotain pieniä murusia mainittu jossain muussa yhteydessä.

Tämä postaus käsittelee siis vaatimattomasti seuraavaa aihetta: mitkä ovat Ionicin puoliverijalostuksen käytännöt, suuret linjat, ja ideologia?

Rodut
Lähden ensin katsastamaan rotuvalikoimaa. FWB on selkeä päärotu, kaikkia muita pv-rotuja käytetään sen jalostukseen. Trakehner ja oldenburg ovat muut rodut, joiden puhdasjalostusta meillä vähänkään isommassa mittakaavassa tehdään. Muiden rotujen kasvatteja syntyy satunnaisesti silloin kun sattuu olemaan sopivat vanhemmat tarjolla, mutta pääpiirteissään näitä hankitaan FWB-jalostusta silmällä pitäen. En toki kiellä, etteikö kiinnostaisi alkaa pienimuotoisesti kasvattaa westfaleneita, SWB:itä, DWB:itä, ranskanpuoliverisiä, ehkä KWPN:iä, hannovereja, ja holsteinejakin. Näistä ehkä vahvimmin pinnalla on westfalen, joita olen ostellut muiltakin talleilta enkä vain keksinyt itse kantahevosia.

Näiden ns. peruspuoliveristen lisäksi meillä pv-ratsujen ryhmään luetaan myös AWB:t, SGSH:t, RBSH:t, Cleveland hunterit (erilaiset cb-xx-risteytykset), ja muut sekalaiset puoliveriset (jotka eivät täytä FWB:n polveutumisvaatimuksia, ts. suvussa on jotain jännempiä rotuja). Näitä en nyt kuitenkaan käsittele tässä postauksessa, koska ne pääsääntöisesti eivät ole sallittuja FWB-jalostuksessa. AWB:t olisivat useimmiten käyttökelpoisia FWB-jalostuksessa, useimmat menisivät FWB:istä itsekin sukunsa perusteella.

Yleisesti ottaen näissä puoliveriasioissa pysyttelen kuitenkin vanhoissa perinteisissä keskieurooppalaisissa ja pohjoismaisissa kantakirjoissa. Jostain syystä jotkin amerikanpuoliveriset tai brasilianpuoliveriset eivät jaksa innostaa, vaikka rehellisyyden nimissä ne ovat ihan sama asia.

"Puhdasjalostus"
Ionicissa (ja olettaen että Virginialla jo ennen Ionicia) on ollut tarkka jako sen kanssa, että FWB on se "sekoitelmarotu" ja muita jalostamme ns. puhtaina. En siis halua nähdä esimerkiksi SWB:n suvussa hannoveria, holsteinia, DWB:tä tai oikeastaan yhtään mitään muutakaan paitsi SWB:itä. Tiedän kyllä: tämä ei nojaa varsinaisesti reaalimaailman jalostuskäytäntöihin mitenkään, kun trakehneria lukuunottamatta likipitäen kaikki pv-kantakirjat ovat ainakin jossain määrin avoimia.
Toisaalta mikään kantakirja ei tietääkseni ole niin avoin, että jalostuksessa sallittaisiin ilman minkäänlaista hyväksytysprosessia kaiken maailman puoliveriset ja virtuaalimaailmassa taas mitään hyväksytysprosesseja ei ole. Täällä on perinteisesti muiden kuin FWB:n kanssa käytetty puhdasjalostusta, törkeän subjektiivisen mielipiteeni mukaan se on hyvä niin ja sillä periaatteella meilläkin mennään.

Itse olen jopa niin tiukka, etten "hyväksy" edes täysiveristä omassa jalostuksessa. Merkitsen esimerkiksi xx-KWPN-risteytyksen FWB:ksi. Muiden kasvatteja ostaessani saatan kyllä katsoa tätä vähän sormien läpi jos täysiveriprosentti on matalahko ja hevonen muuten kiva. Trakehner toki on poikkeus.

Lajipainotukset
Ikäväkseni täytyy todeta, että meillä puoliveristen lajipainotukset ovat tylsiä: ylivoimaisesti suurin osa on este- tai kouluratsuja. Kenttähevosia on vähän, valjakkohevosia ei kai yhtään. Asia pitäisi korjata kyllä! Kouluratsastus on ratsastuksen lajeista muutenkin suosikkini, joten jos meillä on paljon kouluhevosia, sille on syynsä.

Oikeastaan kaikkien rotujen kohdalla meillä on tehty nämä kaikki 12 vuotta niin, että kun yhdistetään koulusukuinen hevonen estesukuiseen, tuloksena on kenttäratsu. Kohtalaista idiotismia siinä mielessä, että vaikka kenttäratsastuksessa toki on kouluosuus, koko laji nojaa enemmän hyppäämiseen ja rataesteet ovat vielä ihan toinen asia kuin maastoestekoe. Joku koiranleuka sanoi joskus että hyvä kenttähevonen syntyy siten, että hyvältä estehevoselta otetaan aivot pois, jotta se ei tajua miten hullujen hommaa kenttäratsastus on. Vai puhuikohan se kenttäratsastajista... :)

Reaalimaailmassa eivät lajipainotukset polveudu ihan yksi yhteen vanhemmilta varsoille, olikohan se Salinero vai Totilas, joka polveutui pääosin estelinjoista. Tietenkin virtuaalimaailmassa on mahdotonta millään tavoin testata hevosen soveltuvuutta eri lajeihin, joten jotenkin täällä pitää nuo lajipainotukset päättää. Mietin tässä silti, että joskus vain pitää yhdistää koulu- ja estehevonen, niin mikä siitä varsasta sitten voisi tulla.

Joidenkin rotujen kohdalla on vielä ihmeellisiä vinoumia. Westfalenit ovat kaikki estehevosia tällä hetkellä (on kyllä tulossa pari kouluratsuakin, kunhan saan sivuja tehtyä!), ranskanpuoliverisistäkään ei kouluhevosta löydy. Oldenburgit taas ovat kouluratsuja jokainen. Tätä juttua pitäisi ehkä vähän tasailla.

FWB
Kuten yllä todettiin, FWB on meille se "sekoitelmarotu", jonka jalostuksessa käytetään mielellään muita pv-rotuja ja aika usein täysiverisiä vielä kaupan päälle. Suhtaudun hieman nuivasti suvuttomiin FWB:ihin, vaikka on niitä meillä ollut ja ainakin osittain sellaisista polveutuvia FWB:itä vaikka kuinka paljon. Tykkään siitä että näen FWB-jalostuksen alkaneen joistain muista kantaroduista.

Ja mitä enemmän rotuja, sen parempi! Tajusin taannoin noita sukuja selatessani, että meidän FWB:issä on lähes poikkeuksetta aina trakehneria, usein vieläpä huomattavalla prosentilla. Toisaalta se ei ole ihme, meillähän on tallissa paljon trakehnereita, joten niitä on helppo käyttää FWB-jalostukseen. Ja ei minua noin yleisesti ottaen haittaa trakehner suvussa, koska se on suosikkejani puoliverisistä. Mutta on se vähän tylsää kyllä.

Täysiveristä käytän FWB-jalostuksessa myös, mutta yleensä pyrin siihen että täysiveriprosentti olisi maltillinen, alle 50. Toki tallista löytyy tälläkin hetkellä muutamia hevosia, joiden suvusta 75% on täysiveristä, joko englantilaista tai angloarabia, mutta näitä sitten taas yhdistelen mieluummin joihinkin muihin kuin täysiverisiin tai sellaisiin puoliverisiin, joiden suvussa on paljon täyttä verta.

Trakehner ja anglo-trakehner
Ensin termistöasiat selviksi: meillä anglo-trakehneriksi nimitetään hevosta, jonka suvussa on 25% tai enemmän täysiveristä tai shagyaa. Trakehner se anglo-trakehnerkin on, mutta jalostuksellisista syistä olemme päätyneet jo vuosia sitten tällaiseen nimityseroon.

Meillä on paljon anglo-trakehnereita. Se johtuu siitä, että trakehner-kanta ei ole ollut varsinaisesti kovin laaja kun tässä nyt tätä jalostusta on uudelleen aloiteltu ja jotta kaikkia hevosia saataisiin käytettyä jalostukseen tarpeeksi, on niitä yhdistelty sitten erilaisiin täysiverisiin. Anglo-trakehnereidenkin kanssa pyrin siihen, että se täysiveristä/shagyaa ei olisi suvussa enempää kuin se 50%. Tällä hetkellä kaipailisin talliin kovasti lisää trakehnereita, ne ovat oikeasti vähemmistönä.

Oldenburg
Oldenburg on Virginian vanha lempirotu ja perinteisesti ollut raskaamman tyyppinen kuin kevyt trakehner ja kevyt tai keskiraskas FWB. Eiväthän nämä puoliveriset nykyään toisistaan eroa ja raskaampia hevosia on pyritty keventämään parempien urheiluhevosten toivossa, mutta meillä nyt mennään tällä mallilla. Ehkä osittain siitäkin johtuu se, että kaikki oldenburgimme ovat tällä hetkellä kouluratsuja. Oli meillä taannoin yksi kenttä-oldis, sillä ei sentään ollut kuvana mitään mörssäri-puoliveristä.

Oldenburgien kohdalla olen erityisen iloinen siitä, että olen onnistunut pyydystämään talliin muutamia pitkäsukuisia tammoja, joiden suvuista löytyy hevosia Ionicin alkuvuosilta, lähinnä tuontiori Götterdämmerung ja tuontitamma Sigfrieda II. Ionicissa syntyi vuosina 2004-05 vain 11 oldenburg-kasvattia ja kantahevosten määrä oli kovin pieni, niin että niiden harvojen säilyminen tähän päivään asti on hivenen uskomatonta.

Vastapainoksi oldenburgien suvuista löytyy yksi pahimmista ongelmista: tamma Honeybee. Ei siinä mitään, hieno suprantilainen tuontitamma, mutta kun se on jotenkin onnistunut uimaan likimain jokaiseen sukutauluun! Osittain ihan ikioma moka, kun ostin Honeybeen varsan Suprant Honeysucklen ja se varsoi peräti 5 oldenburg-varsaa, kaikki jäivät Ioniciin, koska kaikilla oli niin hieno isäori. Mutta että menin sitten ostamaan muutaman muunkin oldenburgin, joiden suvuista kyseinen tamma löytyi. En ymmärrä miksi. (Ymmärränpäs! Hienoja hevosia ovat)

–S

maanantaina, marraskuuta 21, 2016

Miksi vihaan Photobucketia?

Tämä ei koskaan jaksa varsinaisesti ilahduttaa.

Ihmettelen kuitenkin sitä, että niin monella tallilla kuvat kuitenkin ovat Photobucketissa. Onko ilmaispalvelimilla tai joillain web-hotelleilla edelleen niin tiukat kaistarajoitukset, että kuvat on pakko ladata muualta? Vai tila niin rajattu, tai kenties tiedostojen määrä? Vai onko joillain ilmaispalvelimilla luotettavuusongelmia kuvien näyttämisen suhteen?

–S

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2016

Penrose Shires

Milloin olette viimeksi nähneet shirenhevostallin? Tai ylipäänsä mihinkään raskaisiin kylmäverisiin erikoistuneen siittolan? Niin, kunhan ei jouduttaisi menemään Aiasiin asti, jotain irlannincob-kasvattajia on saattanut olla kyllä sen jälkeenkin. Mutta nyt osui foorumeilta silmään Penrose Shires, nimensä mukaisesti shirenhevosiin keskittyvä talli.

Koska shirenhevosia on virtuaalimaailmassa kovin vähän ja nekin hajallaan, yksi siellä, toinen täällä, Penrose on aloittanut kasvatustaan pääasiassa suvuttomilla hevosilla. Muutaman suvullisenkin hevosen omistaja on talliinsa löytänyt ja yksi oma kasvatti on syntynyt jo. Siitä se alkaa, toivottavasti myös jatkuu mahdollisimman kauan, vaikka tiedän toki helpompiakin asioita kuin kasvattaa jotain rotua käytännössä yksin. Se loppuu jossain vaiheessa, joko jalostushevosten puutteeseen tai hevosmäärän räjähdykseen.

Penrosen hevosilla on aivan ihastuttavia kuvia ja siitäkös minä pidän. Törkeän hienoja ja upeita hevosia jok'ikinen. Plussaa toki on se, että meidän ainokainen shiretamma Masquerade LAC löysi sieltä itselleen sulhon, Odds Of Vengencen. Komea kaveri ja vieläpä kimo!

–S

perjantaina, marraskuuta 04, 2016

Hevostalli.netin kuolema?

Se tapahtui minun silmissäni yhtäkkiä, sillä aikaa kun puuhailin tässä syksyn mittaan kaikenlaista muuta ja velttoilin virtuaalihevostelun suhteen. Yhtäkkiä ht.netin virtuaalipalstalla ei vain ollut enää viestejä. Eihän se sinänsä mikään hirveän suuri yllätys ollut, niin että viestimäärä olisi pudonnut yhdessä yössä puolesta tuhannesta nollaan. Virtuaalitallipalsta oli hiljentynyt pikkuhiljaa jo paljon aikaisemmin, osin toki myös jonkinlaisen virtuaalilaman takia.

Toki osasyy ht.netin hiljaisuuteen on se, että tuli Keskusta, jo yksinomaan teknisiltä ominaisuuksiltaan ylivoimaisesti parempi foorumi (ainakin näin käyttäjän näkökulmasta). Onhan noita foorumiyritelmiä ollut aiemmin, useitakin, mutta yksikään niistä ei ole alkuhässäkän jälkeen jäänyt pystyyn, poislukien VF, mutta viime ajat sekin on ollut kovin hiljainen. En tiedä miten kauan Keskusta on ollut pystyssä, oletan sen kuitenkin olleen tulilla niin kauan että kaikkein kriittisimmät ensiajat ovat jo ohitse.

Jos minulta kysytään, sanoisin että ehkä oli jo aikakin siirtyä pois ht.netistä. Foorumi on ollut toiminnoiltaan tismalleen samanlainen vuosikausia, minkäänlaista näkyvää kehitystä ei ole tapahtunut. Ulkoasukin on jotakuinkin vuosikymmenen vanha, en muista milloin se muuttui vihreästä nykyisen ruskeasävyiseksi, mutta silloinkin kyseessä oli lähinnä vain värin vaihto. Toki ulkoasuun on tehty pieniä viilauksia senkin jälkeen ja esimerkiksi foorumin mobiiliversio on ollut varsin toimiva, silloin harvoin kun olen sitä kokeillut.

Tietenkin tällainen yksinkertaisuus, muuttumattomuus ja paikoillaan pysyminen on toiselta kannalta katsoen hyväkin puoli. Foorumin käyttö on helppoa ja hommat pysyvät tuttuina vuodesta toiseen. Jotkut tykkäävät, toiset eivät. Minulle se kertoo lähinnä sitä, että tähän foorumiin ei olla haluttu panostaa vuosikymmeneen.

Toisaalta ymmärrän toki senkin, ettei tähän foorumiin haluta uhrata resursseja. Ilmaisen foorumin tarjoaminen ei ole kovin hyvää liiketoimintaa, menoja on mutta tuloja ei. Mainosbannereista saa tuloja hyvin vähän ja kaikki jotka suinkin osaavat, ovat kytkeneet adblockerit sun muut päälle että nekään eivät näy (en ole ihan syytön tähän itsekään). Maksullisista kännykkälogoista on aika ajanut vähän ohitse. Moderointiin voisi käyttää kokonaisen ikuisuuden, sosiaalinen media kilpailee vahvasti kävijöistä ja huomiosta, tekniikkakin vaatisi ylläpitoa ja sitten käyttäjät vielä huutelevat uusien ominaisuuksien perään.

Ht.netin hyvät puolet ovat aina olleet sen helppokäyttöisyys, keveys, ja luotettavuus, sekä tietenkin sen tunnettuus. Sen oppi tuntemaan koko ei-hevostelevakin Suomi viimeistään vuonna 2008, kun riettaan ruunan tapaus lähti leviämään netissä. Hevosharrastajathan olivat paikan tienneet jo vuosia ennen sitä. Minä itse en tiedä, mikä alunperin teki ht.netistä sen "the hevosfoorumin". Vuosien mittaan ovat useat muutkin tahot kyllä yrittäneet saada pystyyn erinäköisiä hevosfoorumeita mutta niiden menestys on ollut taannehtivaa, ellei perin juurin heikkoa. Virtuaalipuolella vanha hevoset.com oli pitkän aikaa lähes tasaveroinen kilpailija ht.netille, mutta sittemmin se lopetti.

Mutta kuten kaikki ht.netissä aikaansa viettäneet virtuaalihevostelijat tietävät, se foorumin puutteet ovat suuret. Pakkorekisteröinnin puute ja siitä seurannut anonyymien ja puskanickien rellestäminen. Sadan viestin raja ketjua kohden. Viestien muokkaamistoiminnon puute. Hakutoiminnon heikkous viime vuosina. Viestiketjujen satunnainen katoaminen joko kehnon moderoinnin takia tai sitten muuten vain. Niinpä toivotan Keskustan ylläpidolle menestystä fooruminsa kanssa. Pitäkää mielessä nuo kolme seikkaa, jotka listasin ht.netin hyviksi puoliksi: helppokäyttöisyys, keveys, ja luotettavuus. Siihen yhdistettynä järkevä moderointilinja ja sopivasti mainostusta, niin luulisi rullaavan.

Vielä kun oppisin linkittämään siellä...

– S

torstaina, lokakuuta 27, 2016

Metsästyskauden aloitus, osa 1

Tämä teksti on ottanut kovasti ideaa J:n topikista Hunting-kauden avaus, jossa mainostetaan Hemsburyn (kannattaa käydä vilkaisemassa, vähän erilaisia hevosia tarjolla ja kiva talli) metsästyskauden avajaisia.


Sain kutsun metsästyskauden avajaisiin ja ryntäsin sen kummemmin asiaa miettimättä vastaamaan Yes-Ja-Oui-Да, "kyllä" kaikilla maailman kielillä ja pari huutomerkkiä perään. Vihdoinkin jotain sopivan aristokraattista tämän kaiken lannan lappaamisen vastapainoksi. Näin itseni jo laadukkaassa tweedissä maailman komeimman hevosen selässä, kiitämässä vaivattomasti sumuisessa syysaamussa ja nauttimassa samppanja-aamiaista jälkikäteen.

Sitten vain valikoimaan hevosta. Se osoittautui hivenen haastavaksi, koska hevosiahan löytyy joka lähtöön. Tärkeintä on tietenkin se, että hevonen kiinnittää varmasti huomiota. Sen pitäisi siis olla iso ja eksoottisen värinen, mielellään ori että saataisiin pikkuisen kipinää hommaan. Totta kai sen pitäisi osata hypätäkin, ettei se nolaisi minua kompastumalla pensaaseen.

Billabongia harkitsin pitkään, se täyttäisi kaikki nuo speksit. Paha vain että herra Hienohelma luultavasti pyörtyisi nähdessään maastoesteen tai ainakin me päätyisimme pää edellä ensimmäiseen ojaan. Kaikki muut puoliveriset jouduin hylkäämään, oriit ovat liian säpäköitä tällaiselle tätiratsastajalle, tammoilla on varsat alla tai jotain muuta vikaa. Estehevoset eivät selviäisi välttämättä maastossa, kenttähevoset saisivat minut näyttämään itsemurhakandidaatilta ja todennäköisesti taittaisin niskani. Ja varmasti kaikilla on jonkin sortin puokki alla siellä.

Piti vaihtaa sitten muihin rotuihin. Fearsome oli seuraava suosikki, eksoottinen väri puuttuu kyllä, mutta rotu sopisi peri-englantilaiseen maaseutuun. Vaunujen eteen, tosin. Fearsomea ei voi sanoa kovin kummoiseksi hyppääjäksi, toisaalta se hitaana ja huolellisena suorittajana selviäisi perille vuorokausi muiden jälkeen.

Ponit ovat liian pieniä pääsääntöisesti, tennesseenwalkereista löytyisi mukavia maastohevosia, mutta kaikkien hyppykyvyistä ei voi puhua ja jotenkin ne eivät tuntuneet sopivilta. Arabit... no, jos minä hyppäisin jonkin pienen ja siron arabin selkään ja aikoisin hypätä esteitä, paikallaolijat varmaan soittaisivat eläinsuojeluun. Toisaalta en kyllä aio ottaa mitään työhevosmuhkuakaan alle, koska se hyppääminen.

Päänvaivaa tuotti toki myös pukeutuminen, jonka toki olisi syytä mätsätä hevosen väriin, mutta takkejahan löytyy joka väriä tarvittaessa. Kunnes sitten sain vuosisadan idean: naistensatula! Viktoriaanisen ajan hulmuavat helmat, napakasti istuva takki, joka korostaisi kaunista ryhtiä, pitsikoristeetkaan eivät olisi mitenkään poissuljettuja. Korkea silinteri päähän, kasvojen eteen verkkohuntu. Olisin takuulla tapahtuman puheenaihe! Arvasinhan minä että ne naistensatulaharjoitukset vielä jonain päivänä kannattaisivat!

Tämä idea ratkaisi myös hevosvalinta-ongelmani. Vain aniharva hevonen meillä on ylipäänsä totutettu naistensatulaan ja niistä muutamasta ainoa sopiva on Joska. Ei ihan sitä mitä alunperin hain, mutta ihan hyvä näin. Saan ainakin umpijärkevän hevosen alleni, hyppykyvyssä ei ole minkäänlaista moittimista ja jos kapasiteetti loppuukin, niin Joska on sen kaliiperin jyrä, että se menee sitten läpi vaikka tiilimuurista. Vaikka onkin ori, se on täysi lapanen käsitellä, siirtolohkarekin lähtee helpommin käsistä kuin Joska. Ja kyllähän toki musta, isohko ja raskaammanpuoleinen ori varmasti kerää katseita, eikä samanrotuista tule takuulla vastaan. Lisäksi mustan hevosen kanssa passaa mikä tahansa väri, joten voisin noudattaa mielitekojani (paitsi ei punaista, siitä ei tykättäisi perinteellisistä syistä).

Valmistautuminen tapahtumaan aloitettiin heti. Maastoilin ja hyppäsin Joskan ja naistensatulan kanssa. Etsin ompelimon, jolla on jotain käsitystä naisten ratsastusasuista ja muista asiaanliittyvistä tilpehööreistä. Asiat järjestyivät parhain päin kun löi tarpeeksi paksun nipun puntia tiskiin. Kankaaksi valikoitui upeansininen twilli, ei ihan niin sähäkkä kuin sähkönsininen, hieman hillitympi muttei tummempi. Mustat koristeet sopivat siihen kuin nenä päähän. Vielä mustat saappaat, nahkahansikkaat, silinteri ja huntu, niin olisin valmis.

(jatko-osa seuraa kunhan ehdin joskus editoida)

–S

torstaina, lokakuuta 20, 2016

Inspiraatio hukassa

Joo, hiljaista on ollut. Selityksiä löytyy toki: ensin oli parin viikon lomamatka, sitä seurasi viikon jetlag. Sitten kun siitä oli suunnilleen toipunut, iski flunssa ja sitä on nyt yskitty tässä huolella useampi viikko jo. Töissä pitää käydä, Ingressissä alkaa viimeiset miljoonat olla käsillä matkalla kohti L16:a. Hamsterinäyttelyt. Puoliso työmatkalla. Kiinnostava kirja. Kotityöt.

Tekosyitähän nämä kaikki ovat, jos ihan rehellisiä ollaan. Poden pahalaatuista inspiraatiopulaa koko virtuaalihevostelun suhteen. Myönnän sen olevan jopa niin paha, että olen harkinnut lopettavani koko harrastuksen tai ainakin tekeväni jotain todella radikaalia sen suhteen. Syy on selvä, kirjoitin siitä jo vuosi takaperin blogiin: hevosia on liikaa.

Minua on alkanut ihan oikeasti syödä se seikka, että aina kun suunnittelen uutta kasvattia ja kun teen sille sivuja, olen tosi innoissani. On hieno suku, tosi kivat vanhemmat, tälle voisi saada jonkin hienon värinkin vielä ja tuokin nimi suvussa kertautuu, kiva juttu, se on hieno hevonen. Ja sitten se on siinä, en ehdi innostua siitä hevosesta käytännössä enää koskaan, koska siinä vaiheessa kun sillä teetän varsoja, on hevonen yleensä vanhahko ja teetän sillä varsoja vain siksi, että kehtaan kuopata sen seuraavaksi. Lisäksi hieno = pitkä suku on ongelma, koska sille on vaikea löytää sopivia tammoja/oreja tai ainakin siihen menee aikaa. Mitä isompi rotu, sen enemmän on myös vaihtoehtoja ja niiden kaikkien läpikäymiseen menee aikaa siihenkin. Tyydyn usein pariin ensimmäiseen löytämääni yksilöön, joiden suvut sopii jotenkin. Ja sitten kun tiedän tämän jo etukäteen, niin uudelle kasvatille sivuja tehdessä jo valmiiksi surettaa eikä siitä jaksa innostua kun tietää kuitenkin miten siinä käy.

Harkitsin ihan vakavasti sitä, että luovun suurimmasta osasta rotuja ja jätän pari-kolme järkevän kokoista rotua. Virginian kommentti tähän ei ollut rohkaiseva: "BTDT ja sitten perustin Ionicin. Valikoipa vaan pari rotua ja kerro sitten mullekin miten se onnistuu" (BTDT = been there, done that). Ikävä kyllä, minun on tunnustettava Ginin olleen oikeassa. Ei siihen pysty! En minä!

Mikä sitten neuvoksi? Kasvatustoiminnan lopettaminen? Perustaisinko uuden tallin, jonne ottaisin Ionicin joka rodusta 1-2 mieluisinta yksilöä (valikoipa nekin joo) "panostusponeiksi"? Mitä minä sitten teen niille ostohevosille, joille olen luvannut jalostuskäyttöä ostaessani? Kun toisaalta niitä ei huvittaisi kipata vastuuttomasti takaisin kasvattajallekaan, loppuelämän kodin kuitenkin luvannut ja kaikkea. Panisin pillit pussiin kokonaan sekä Ionicin että Gin Ahaltekin suhteen? (tällekään vaihtoehdolle Gin ei antanut kovin kummoisia toteutumismahdollisuuksia)

En todellakaan tiedä vielä. Sen kuitenkin lupaan että tein nyt mitä hyvänsä, niin Ionicin sekä GA:n sivut tulevat kyllä pysymään netissä, yksikään hevonen ei katoa, jos se minusta riippuu. Ja toistaiseksi en nyt aio ihan suorilta lopettaa tai tappaa kaikkia hevosia, ne jäävät ainakin roikkumaan, ainakin hetkeksi aikaa. Mutta että jos kiinnostaa ostaa jotakin, niin nyt on todellakin oikea aika siihen!

–S

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2016

Kahden nollan tähden


Koska VRL-329 on eri asia kuin VRL-00329?
Nyt vittu oikeasti, joku raja sitä pitää pilkunnussimisellakin olla.

(Ja ei, en aio pyytää anteeksi kielenkäyttöäni. En myös aio poistaa näkyvillä olevaa hyväksyjän VRL-tunnusta, tehköön sellaista duunia jonka kehtaa tekemäkseen tunnustaa. Enkä halua anteeksipyyntöä yhtään miltään taholta, koska perkele se ei riitä siihen että kymmenien hevosten rekisteröintihakemukset hylättiin tällä perusteella ja että se olen MINÄ, joka joutuu ne uudestaan näpyttelemään.)

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2016

Kuvitteelliset tuomarikommentit kouluratsastusluokasta

Kouluratsastus on ratsastuksen lajeista lempilapseni (vaikka aika usein kyllä kenttäratsastus haastaa kovasti, samoin kuin valjakkoajo. Ja reining) ja olen joskus miettinyt, että jos joskus oikein viitsisi, järjestäisi villejä koulu-tarinakilpailuita Ionicissa. Olen nähnyt kaikenlaisia ideoita muilla kisajärjestäjillä, joten sitä voisi itsekin vähän irrotella. Eräs suosikki-ideani on antaa osallistujille tehtäväksi suunnitella kür-ohjelma, vaaditut liikkeet ovat tietenkin kyseisen luokkatason mukaisia. Ja teemaan sopiva musiikki YouTubesta vaikka. Hieno ajatus, mutta funtsikaapa tällaisen luokan tuomarointia: 3 kuukautta ei riittäisi, jos oli enemmän kuin 1 luokka tai enemmän kuin 5 osallistujaa! Toinen idea, kuluneempi, on kirjoittaa kouluratsastusluokasta, jossa kaikki meni pieleen, nurinkurisesti pahiten feilannut ratsukko voittaisi. Tai ainakin se, joka hauskimmin osaisi kertoa mokistaan. Kolmas vaihtoehto olisi antaa osallistujille kouluratsastusohjelma ja osallistujat saisivat kirjoittaa tuomarikommentit. Koska tässä tapauksessa ei parhaat pisteet saanut voisi voittaa (konstikos se on antaa itselleen joka kohdasta pelkkiä kymppejä), hauskimmat kommentit sisältävä tuomarointikaavake voittaisi.

Ideoita pitää testata, joten tässä oma yritelmäni asiasta. Luokkana toimii SRL:n aikuisten kouluratsastusohjelma ja ratsuna on kaunis ja taitava knn-tamma Jacaranda Ion, jolla kuitenkin on omia mielipiteitään sekä työnteosta, ratsastajasta että kilpailemisesta.

AIKUISOHJELMA 2002
Ratsastaja: Sirpa T. Päivämäärä: 21.9.2016
Hevonen: Jacaranda Ion Päivämäärä & tuomari: 21.9.2016, Kristi Kriittinen
LIIKE PTS KOMMENTTI
L Pituushalkaisijalle harjoitusravissa
I Pysähdys – tervehdys – käyntiä
3 Harjoitusravi hyvä, aktiivinen, mutta kiemurtelee. Pysähdys ei tasainen, hevonen ei pysy paikoillaan. Käynti hätäinen, epätahtinen.
G Harjoitusraviin
C oikealle
6 Olisi parempi jos hevonen ei pelkäisi tuomarikatosta. Pohkeenväistö ei kuulu ohjelmaan.
G Harjoitusraviin
C oikealle
5 Aktiivinen ravi (pukittaa). Voisi mennä paremmin kulmaan.
CSL 3-kaarinen kiemuraura harj.ravissa 6 Aktiivinen ravi (ei pukita paljoa), hyvät kaarrokset. Ratsastaja voi hengittääkin.
EM Lävistäjällä temponlisäys kevyessä ravissa 2 Mmmikä... tuo oli?
C Pysähdys – liikkumatta – harjoitusravia 4 Levade ei kuulu ohjelmaan, muuten ok. Ratsastajalla hyvä pokerinaama.
HB Lävistäjällä temponlisäys kevyessä ravissa 6 Aktiivinen ravi (pukittaa).
L Siirtyminen käyntiin
LS Käyntiä uraa pitkin
4 Hätäinen käynti, ratsastajalla kovat ohjasotteet. Rauhoittuu kuitenkin.
SC Harjoitusravia 5 Raviin siirtyminen räjähdysmäinen.
C Oikea harjoituslaukka
R Oikealle
4 Pukittaa laukannostossa. Ratsastajan kiinnitettävä huomiota kielenkäyttöönsä.
ICI Pääty-ympyrä harjoituslaukassa 4 Muistuttaa enemmän kolmiota kuin ympyrää. Hevonen sinkoilee.
I Harjoitusraviin
S Vasemmalle
2 Siirtyminen raviin huonosti valmisteltu, tapahtui 5 metriä myöhässä, kovat ohjasavut. Ravi aktiivista (pukittaa).
L Vasen harjoituslaukka
R Vasemmalle
6 Laukannosto saisi olla rennompi, tämä ei ole kiihdytyskisa.
ILI Pääty-ympyrä harjoituslaukassa 7 Hieno ympyrä! Takaosa edelleen levoton. Pokeri pitää.
I Harjoitusraviin
S Vasemmalle
5 Voi ratsastaa syvemmälle kulmaan, jos uskaltaa koskea pohkeella hevoseen tai antaa ohjasapuja.
L Pituushalkaisijalle
G Pysähdys – tervehdys
Radalta vapaassa käynnissä
2 Aktiivinen ravi (ei kuitenkaan pukita). Pysähdys hätäinen, epätasainen, huonosti valmisteltu.
Ratsastajan istunta, asento ja apujenkäyttö: 6, vakaa istunta haastavalla hevosella. Paikoin liian voimakkaat avut. Kiroilua kouluradalla tulee välttää.
Ratsastajan vaikutus hevoseen, hevosen kuuliaisuus: 3, hevosen kuuliaisuudessa hieman toivomisen varaa, aktiivinen takaosa, energinen. Luulee olevansa rodeossa.
Oikeiden teiden seuraaminen : 4, ei toivotonta

(Tokikaan tällä ei ole mitään tekemistä reaalimaailman arvosteluiden tai pisteytysten kanssa, yrittäkää kestää.)

–S

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2016

Meiltä saa kysyä asioita!

Olemme yrittäneet markkinoida itseämme täällä blogissa ja välillä foorumeillakin sellaisina tyyppeitä, joilta voi kysyä erinnäisiä virtuaalihevosiin liittyviä asioita. Blogissakin on pari vanhaa tekstiä aiheesta (Meille saa kertoa asioita, Virtuaalijelppi?), mutta vaikka ne onkin kirjoitettu useita vuosia sitten, ovat ne edelleen ajankohtaisia.

Vuosien mittaan meiltä on kyselty eniten varmaan väriasioita: "Tässä on kuva, minkä värinen tuo hevonen on tai voisi olla?" tai "Minkävärinen varsa tämmöisistä vanhemmista voisi syntyä?" Joskus harvoin kysymykset ovat koskeneet ihan oikeita hevosia, ei vain virtuaalihevosia.
Jonkin verran on kysytty myös eri roduista ja niiden jalostuksesta. Viimeisin rotukysymys antoi aiheen ihan blogitekstiinkin (Rotuesittelyssä Dutch Harness Horse) ja taannoin kyseltiin myös apua ja neuvoa suvun veriprosenttien laskemiseen.

Ehkä eniten mieleen ovat jääneet ne pari kysymystä, joissa kysyjät ovat olleet tekemässä koulunsa lopputyötä, aiheena hevosten värit, ja ovat ottaneet meihin yhteyttä asian tiimoilta. Ensimmäinen tapaus oli toisen asteen opinnäytetyö, johon meiltä kysyttin vinkkejä hyvistä lähdeteoksista. Tästä tapauksesta hyödyin pitkäksi venyneestä viestittelystä: lopputyön valmistuttua ostin kysyjältä hänen hankkimansa lähdeteoksen, Sponenbergin Equine Color Genetics.
Toinen kysyjä oli tekemässä kandia huomattavasti erikoistuneemmasta aiheesta ja hän halusi tietää meidän mielipiteemme värien nimitysasioihin sekä varmistuksen muutamalle termille, huolimatta siitä että meillä kummallakaan ei ole minkäänlaista yliopistotaustaa hevosista, väreistä saati sitten genetiikasta. Pelkkiä harrastelijoitahan me vain olemme! Enkä nyt tiedä oliko minusta juuri apua, mutta tuskin ainakaan haittaa... Joka tapauksessa olen hyvin otettu ja iloinen molemmista tapauksista, on ollut kiva olla avuksi ihan oikeassakin maailmassa!

Mitäkö me (tai ainakin minä) sitten saamme siitä, että meiltä kysytään erilaisia juttuja? No, useimmat kysymykset eivät ole olleet mitään ihan läpihuutojuttuja, joihin voi vastata lonkalta nopeasti. Useimmiten joudun siis vaivaamaan vähän Googlea tai kirjakokoelmaani. Niihin menee siis oma aikansa, mutta toisaalta on mielenkiintoista selvittää juttuja, kun niistä pääsääntöisesti on itsekin kiinnostunut.

Joten ei muuta kuin kysymyksiä tulemaan!

–S

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2016

Ahaltekien säkäkorkeudet

Aiemmin blogissa on esitelty tilastoja terskinhevosten ja arabien säkäkorkeuksista (Terskinhevosten säkäkorkeudet, Arabien säkäkorkeudet) sekä puhuttu yleisesti säkäkorkeuden periytymisestä, tai enimmäkseen kai siitä, miten ei kannata merkitä varsalle aina sitä vanhempien korkeuksien keskiarvoa (Säkäkorkeuden määräytyminen). Nyt on vuorossa sitten ahaltekien korkeustilasto, ja aloitetaan kuvalla:


Ahaltekeillä on myös vähän havaittavissa piikkiä kuvaajissa, ei ehkä niin terävä kuitenkaan kuin varsinkin arabeilla Molemmilla sukupuolilla suurin osa hevosista osuu välille 158-160 cm. Oreista löytyy pari pienikokoista tapausta, 151- ja 153-senttiset, mutta toisaalta orien joukossa on prosentuaalisesti enemmän 160 sentin ylittäjiä, noin 31% on 161-senttisiä tai korkeampia, tammoista taas vähän alle 20%.

Keskisäkäkorkeus on tammoilla noin 159,10 cm, oreilla 159,66 cm (159,88 cm, jos ne kaksi pienikokoista tilastopoikkeamaa jätetään huomiotta). Ero ei siis ole suurensuuri ja voisi olla enemmänkin orien hyväksi. Noin muuten säkäkorkeudet näyttävät suhteellisen realistisilta, ehkä taas virtuaaliahaltekit ovat hieman reaalimaailman vastineitaan korkeampia, mutta mitään ylilyöntejä (tai alilyöntejä) ei säkäkorkeuksissa ole. Sukupostista löytyy yhteensä noin sadan ahalteken korkeudet merkittyinä, en lähtenyt niiden keskiarvoja nyt laskemaan, laiska kun olen, mutta yleisesti ottaen korkeudet liikkuvat hyvin samoilla nurkilla.

Teimme pitkään ahaltekien kanssa sitä, että pitkäsukuisisten varsojen suvusta laskettiin kolmannen polven esivanhempien säkäkorkeuksien keskiarvo ja tulos pyöristettiin ylöspäin, oreilla tähän saatettiin joskus lisätä vielä ylimääräinen sentti. Se kävi ajan mittaan vähän tylsäksi ja nykyään säkäkorkeudet ravistetaan kokolailla hihasta. Yritän vähän katsella orien kohdalla isälinjaa ja jos siellä on joitain erityisen korkeita hevosia, niin orivarsakin voi saada vanhempiinsa nähden muutamia ylimääräisiä senttejä. Tammoilla sama juttu emälinjan kanssa, mutta sieltä katselen enemmän myös pienikokoisia hevosia.

–S

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2016

Ahaltekit risteytysjalostuksessa

Ahaltekien käyttö risteytysjalostuksessa ei ole suurta reaali- tai virtuaalimaailmassa. Yksi syy siihen on rodun harvinaisuus erityisesti reaalimaailmassa, toinen syy rakenne ja tyyppi, jotka poikkeavat useimmista muista roduista eivätkä aina noudata varsinkaan urheiluhevosen ihannetta. Tässä lyhyt katsaus siihen, missä ja miten ahaltekiä käytetään.

RBSH
RBSH lienee se risteytysrotu, joka ensimmäisenä tulee mieleen ahaltekeistä ja ahaltekejä onkin RBSH:n jalostuksessa käytetty ihan rodun alkuvuosista lähtien. Tosin se ei koskaan ole ollut ehkä se suosituin risteytysrotu, veikkaisin itse yleisimmäksi budjonnya ja nykyään ehkä myös terskiä ja venäjänratsuhevosta, ainakin meillä Ionicissa. Mutta koska tekke on melko yleinen virtuaalimaaimassa, on tekkesukuisia RBSH:ita ollut jonkin verran aina. Yleisimmin ahaltekiä risteytetään englantilaisiin täysiverisiin (tai angloarabeihin), kuten muitakin venäläisrotuja. Harvemmin sitä näkee risteytettävän muihin venäläisiin, mutta kyllä niitäkin on jonkin verran ollut RBSH:n historian aikana.

Vanhin tekkesukuinen RBSH, jonka onnistuin löytämään, on tamma BDJ Modaz, sen isä on tunnettu ahaltek-ori Moderato K ja emä Greymask's Arkansas x. BDJ Modaz esiintyy vielä joitenkin vanhasukuisten RBSH:iden sukutauluissa.

Reaalimaailmassa RBSH:ta tietenkään ei ole olemassa, mutta ahaltekejä silti risteytetään toisinaan erityisesti täysiverisiin, puhutaan ns. anglo-tekestä (ven. anglo-tekinskaja). Näin teoriassa ajatellen anglo-tekke ei välttämättä ole rakenteeltaan se ihanteellisin ratsu olympialajeihin, mutta suorituskykyä ja kestävyyttä siltä ei luulisi puuttuvan. Suurin osa anglo-tekeistä, joiden kuvien olen nähnyt, ovat tyypiltään kevyitä ja kuivia, usein melko kivannäköisiä ratsuhevosia.

Nez Perce Horse
Nez Perce Horse taitaa olla virtuaalimaailmassa likimain täysin tuntematon rotu tai risteytys. Lyhyesti sanoen se on ahaltekin ja appaloosan risteytys, väriltään tiikerinkirjava eikä kumpaakaan rotua saa olla suvussa enempää kuin 87,5%. Rodun on kehittänyt ja sitä ymmärtääkseni myös rekisteröi yksinomaan Nez Perce-intiaaniheimo, se sama jonka hevosista kehitettiin appaloosa. Kuitenkin moderni appaloosa on erityyppinen kuin alkuperäinen tiikerinkirjava hevonen, joilla intiaanit ratsastivat. Moderni appaloosahan on hyvin paljon karjahevostyyppinen ja alkuperäinen Nez Perce-hevonen oli kevyempi. Sitä tyyppiä lähdettiin hakemaan risteyttämällä vanhalinjaisia appaloosia ahaltekien kanssa.

Reaalimaailmassakin Nez Perce Horse on varsin harvinainen, joissain lähteissä mainitaan että intiaaniheimolla olisi omistuksissa vain noin 40 hevosta. Miten paljon näitä hevosia sitten on muilla omistajilla, sitä en tiedä.

SGSH
Vuonna 2012 Aavistus kehitti SGSH:n rotu- ja polveutumismääritelmän (lisää Sim Game Sport Horse), mutta rotu ei ole koskaan oikein lähtenyt lentoon. Meillä löytyy muutamia, mutta en tiedä onko niitä enää kellään muulla.

Ahaltek on yksi hyväksytyistä ei-puoliveriroduista ja niitä voitaisiin siis risteyttää puoliverisiin siten, että puoliveristä on suvussa vähintään 12,5%, mieluummin 25% tai yli. Toistaiseksi en ole törmännyt missään kuitenkaan SGSH:een, jolla olisi ahaltekiä suvussaan, edes meiltä ei sellaista löydy ainakaan vielä. Tietyllä tapaa ahaltekin yhdistäminen puoliveriseen kyllä kiinnostaisi, eri asia sitten on, että mistä löydän kuvan moiselle otukselle (ihan kuin se olisi ennenkään haitannut...).

SSW ja SSP
Sim Sport Warmbloodin jalostukseen hyväksytään ahaltek siinä missä muutkin lämminverirodut, niitä risteytetään puoliveristen ja/tai täysiveristen kanssa. Sim Sport Ponyn jalostukseenkin ahaltekit käyvät, jos niitä risteytetään ratsuponien kanssa. Tarkemmin tietoa löytyy Sim Sport Warmblood ja Sim Sport Pony.

Venäjänratsuhevonen
Ahaltek on sallittu rotu venäjänratsuhevosen jalostuksessa reaalimaailmassa, mutta virtuaalimaailmassa ei venäjänratsuhevoseen ole toistaiseksi risteytetty muita rotuja. Oma mielipiteeni on se, että hyvä niin, siitä enemmän vanhassa blogipostauksessa Venäjänratsuhevosen jalostus.

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2016

Ahaltekien värit

Tällä hetkellä kun ahaltekien lukumäärä on kohtuullisen pieni, on varsin isolla prosentilla hevosista kuva eli myös siis väri on määritelty. Laskeskelin huvikseni värien määriä ja prosentteja. Viimeisin tällainen postaushan on miltei viiden vuoden takaa (Joulukalenterin luukku 6: ahaltekien värit ), tuolloin voikkovärit olivat kovasti suosiossa. Värijakauma näyttää nyt tältä:

ORIIT (56 kuvallista oria)
– ruunikkoja 22 kpl ~ 38,6%
– mustia 3 kpl ~ 5,4%
– rautiaita 3 kpl ~ 5,4%
– ruunivoikkoja 9 kpl ~ 16,1%
– mustanvoikkoja 4 kpl ~ 7,1%
– voikkoja 2 kpl ~ 3,6%
– perlinoja 4 kpl ~ 7,1%
– smoky creameja 0 kpl
– cremelloja 1 kpl ~ 1,7%
– kimoja 8 kpl ~ 14,3%

TAMMAT (57 kuvallista tammaa)
– ruunikkoja 20 kpl ~ 35,1%
– mustia 4 kpl ~ 7,0%
– rautiaita 3 kpl ~ 5,3%
– ruunivoikkoja 12 kpl ~ 21,1%
– mustanvoikkoja 3 kpl ~ 5,3%
– voikkoja 5 kpl ~ 8,8%
– perlinoja 3 kpl ~ 5,3%
– smoky creameja 0 kpl
– cremelloja 2 kpl ~ 3,5%
– kimoja 5 kpl ~ 8,8%

VÄRIRYHMITTÄIN
– perusvärisiä (rn, m, rt): oriit 50% / tammat 47,4%
– yksinkertaisia voikkovärisiä (rnvkko, mvkko, vkko): oriit 26,8% / tammat 35,1%
– tuplavoikkoja (cre, perl, sc): oriit 8,9% / 8,8%

KIMOJEN POHJAVÄRIT
– rn: oriit 2 / tammat 2
– m: oriit 1 / tammat 1
– rnvkko: oriit 1 tammat 1
– mvkko: oriit 3 / tammat 0
– vkko: oriit 1 / tammat 0
– cre: oriit 0 / tammat 1

No, ihan hirveästi prosenttiosuudet eivät ole viidessä vuodessa muuttuneet, muutamissa luvuissa on heittoa, mutta pääpiirteissään mennään samoilla nurkilla. Perusväristen orien suhteellinen määrä on noussut toistakymmentä prosenttiyksikköä, tuplavoikkojen määrä on laskenut molemmilla sukupuolilla. Yksinkertaisten voikkovärien määrä on oreilla laskenut vähän, tammoilla puolestaan noussut vähän.

Voikkoja on edelleen siis melkoisen paljon, mutta koska kyseessä on meidän suosikkiväri ja toisaalta kimon lisäksi ainoa ahaltekeillä esiintyvä erikoisväri, niin en näkisi asiassa valittamista. Ja kun kuviakin löytyy, niin mikäs hätä tässä.

–S

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2016

Esittelyssä kuukauden valinnat

Tekkesyksy on julistettu ja kuukauden valinnatkin ovat siihen suuntaan kallellaan, vaikka yleensä esitellyt hevoset ovatkin olleet Ionicin hevosia. Vaihtelu virkistää, eikö vain?

– ori Arkadiy Daff
– tamma Gin Vselennaja
– talli Daff Akhal-Tekes


Arkadiy on aivan meidän uusimpia hankintoja, se vastikään tuli Daffista meille. Sillä on neljä polvea sukua ja koko suku on ihan tuntematonta meillä tai ainakin hyvin harva noista suvun nimistä löytyy meidän muiden hevosten suvuista. Tosin hankimme samalla myös Jeremy Daffin, jonka emä on sama kuin Arkadiyn emänemä, ei sinänsä mikään maailman fiksuin veto, mutta kyllä molemmille varmasti tammoja löytyy. Molemmilla onkin ekat astutukset jo mietittynä marraskuulle.

Arkadiyn emälinja koostuu Branwenin hevosista, mutta muuten suvun kasvattajat ovat yhtä sillisalaattia: pari Herring-tekkeä, vecnolaisia, ja Tinúvelin hevosia jonkin verran. Suvusta löytyy vanha suosikkini, Vecnon ruunivoikko sabino-ori Bulam-Bujar. Kaiken kaikkiaan sen suku on täynnä hienoja hevosia!


Gin Vselennaja on taas ihan ikiomaa kasvatusta ja täynnä niitä meidän hartaudella säilyttämiä vanhoja sukulinjoja. Isän puolelta suku menee pidemmälle kuin mitä sivuille on merkitty, jostain kohtaa jopa 10. polveen. Ja siellä isän puolella on todellakin kaikki vanhat nimet, tunnetut ja vähemmän tunnetut (suluissa merkitty miten monta kertaa hevonen esiintyy Vselennajan suvussa):
– Master (2)
– Haldi (7)
– Chimancee Floytoy (4)
– Yjila (4)
– Wind From Hills (2)
– Nice-n-Easy Cross Your Brains (7)
– Felix (5)
– Ayrel ID (2)
– Khalejik (5)
– My Memory (2)
– Laakson Salomon (3)
– Mrs Jones (2)
– Polak (3)
– Grannuke (7)
– Celenka (3)
– Qataran (3)
– Gentle Geno (1)
– Nobjalewia (1)
– Slowak (2)
– Kilimanjaro (2)

On tosin myönnettävä, että Vselennajan suvussa on pari sellaista hevosta, jotka aiheuttavat nykyään harmaita hiuksia meille jalostuksessa, koska ne ovat niin yleisiä hevosten suvuissa. Nämä ovat tammat Wiktorina sukuineen (Suwulgan - Witrina) ja Gin Moladz. Jossain määrin myös Gin Natasa ja Gin Primos ovat vähän harmillisia samasta syystä.


Daff on mainittu blogissa jo aiemminkin ja onhan se myös Arkadiy Daffin kasvattaja. Se on uusi talli, aloittanut vasta tässä loppukesästä varsinaisesti Daff Akhal-Tekesin nimellä. Miten kauan emotalli Daffodilissa on tekkejä ollut, en tiedä, mutta en ole itse koskaan varsinaisesti noteerannut sitä ahaltek-tallina (se ei tietenkään tarkoita mitään). Huolimatta lyhytikäisyydestään, Daff on saanut jo paljon aikaiseksi tekkepuolella: se on kaivanut koloistaan meitä vanhoja tekkeihmisiä foorumille juttelemaan, se on ostanut, kasvattanut ja myynyt hevosia, ja NJ-näyttelytkin on parhaillaan menossa, ahaltekeille tietysti.

Parasta tietysti Daffissa meidän kannalta on se, että vaikka omistaja itse kilpaileekin hevosilla ahkerasti, ei hän epäröi lainkaan käyttää meidän kisaamattomia tekkejä jalostuksessa. Daffiin on Alegresta päätynyt muutama Gin-tekke ja useampi meidän oreista on astunut Daffin tammoja. Ja se on loistavaa! Meillähän tuota hevosvalikoimaa riittää, varsinkin pitkäsukuisia ja jos yhtään arvostaa vanhoja linjoja (siis todellakin 15 vuotta sitten olemassaolleita virtuaalihevosia), meidän hevoset ovat must. Koska meillekin on tosiaan pari daffilaista päätynyt, vaihto on molemminpuolista ja toivottavasti se tulee sellaisena säilymäänkin.

Kaiken kaikkiaan toivotankin Daffille pitkää ikää virtuaaliahaltekien parissa. Voin luvata, ettet ole yksin.

–S

keskiviikkona, elokuuta 31, 2016

Kun virtuaalitallin nimi on jonkun sukunimi, ft. ht.net

Tämä postaus on saanut innoituksensa samannimisestä viestiketjusta ht.netissä (Kun virtuaalitallin nimi on jonkun sukunimi). Siellä asiaa on jo pohdittu yli 50 viestin verran eikä tämä blogiteksti varsinaisesti tuo mitään uutta asiaan.

Periaatteessa virtuaalitallin nimeä ei rajoita mikään. Virtuaalitalli ei ole yritys eikä muu kaupallinen toimija eikä se ole sukunimi eikä mikään muukaan asia, jonka nimeämiseen mikään laki, asetus, tai käytäntö puuttuisi. Ainoa rajoittava instanssi on VRL, jos haluaa tallinsa rekisteriin, mutta sekään ei ole tietysti pakollista. Tai no, tarkemmin katsoessani en löytänyt VRL:n tallirekisteriosiosta mitään mainintaa siitä, että tallin nimen tulisi olla hyvän tavan mukainen eikä sisältää loukkaavia, väkivaltaan, huumeisiin tms. viittaavia nimiä. Tällainen sääntöhän on hevosten rekisteröintiohjeissa, mutta epäilen että samaa sääntöä sovellettaneen myös tallien nimiin. Syytä mielestäni ainakin olisi, vaikka enpä kyllä muista koskaan törmänneeni talliin, jonka nimi olisi mielestäni jotenkin ongelmallinen.

Sitten on toki olemassa määrittelemättömät asiat, kuten hyvät tavat, kohteliaisuus, ja muiden huomioonottaminen. Näiden perusteella ei ole välttämättä hyvä idea valita tallin nimeksi jonkun sukunimeä. Kunpa asia vain olisikin näin yksinkertainen! Entä jos sukunimi on samalla myös yleisnimi, kuten Saari, Metso, Niemi, tai Korpi? No, ainakaan minun logiikan mukaan tällaisten sanojen kieltämistä virtuaalitallien niminä ei voida mitenkään perustella. Oman logiikkani perusteella jättäisin moitteiden ulkopuolelle myös sanat, jotka on saatu yhdistämällä kaksi yleisnimeä, kuten vaikka Petäjäaho, Kuusimäki, tai Korpimaa. Mahdollisia yhdistelmiä on tietenkin loputtomasti, mutta mielestäni yhdistelmien uniikkius on aina vähän kyseenalainen, koska ne kantasanat eivät itsessään ole uniikkeja. Teoriassa kellä tahansa on mahdollisuus päätyä samaan nimeen yhdistämällä kaksi yleisnimeä ilman että sitä on kopioitu jostain muualta.
Ennen kaikkea luonto-aiheiset sanat tuntuvat olevan hyvin yleisiä mitä tulee suomalaisiin nimiin, oli kyseessä sitten sukunimet, paikannimet, tai virtuaalitallit. Luontonimistä onkin aikoinaan kirjoitettu meidänkin blogissa otsikolla Tallien nimistä. Tuossa blogitekstissä esiintyvät esimerkkinimet kaikki ovat virtuaalitallien nimiä (tai ainakin ovat olleet) ja noista luonto-aiheisista tallinnimistä aika moni on myös sukunimi.

Entäs paikannimet sitten? Niitä ei tietääkseni suojaa erityisesti mikään ja on aika uskallettua väittää, että olisi jotenkin kohteliasta (ketä kohtaan?) jättää oikeat paikannimet rauhaan, kun valitaan virtuaalitallille nimeä. Noin täydellisessä maailmassa tietenkin vältettäisiin suoraan varsinkin tunnettujen paikkojen nimiä, moni reaalimaailman talli ja ratsastuskoulu on nimetty sijaintipaikkansa mukaan ja jos virtuaalitalli saa samalla paikannimellä varustetun nimen, sekaannusten riski on olemassa. VRL olettaa rekisteröitävien tallien sivuilla lukevan selkeästi "virtuaalitalli", ensinnäkin siksi että virtuaalitallin sivuille eksyvä ei luulisi paikkaa oikeaksi ja toisekseen siksi, että sen avulla pystyttäisiin hauista sorttaamaan heti pois virtuaalitallit, jos oikeita talleja haetaan. Teoriassa siis virtuaalitalli nimeltä Helsingin Suomenhevostalli ei olisi ongelmallinen, mutta käytännössä on aika (liian?) uskallettua olettaa, että Helsingin seudun talleja etsivä osaisi suodattaa hausta pois virtuaalitallit, tai että virtuaalitallin sivuille eksynyt lukisi sivuja niin tarkkaan, että huomaisi sieltä virtuaalitalli-tekstin(*), jos se ei ole punaisella 50 pikselin fontilla jokaisen sivun yläreunassa. Lisäksi läheskään kaikki hevosalan yrittäjät eivät osaa tai näe tarpeelliseksi tehdä minkäänlaista hakukoneoptimointia omille sivuilleen, niin Helsingin alueen talleja etsiessä hakutulosten kärjessä saattaisi todellakin komeilla virtuaalitalli. Jos hakukoneoptimointi kiinnostaa, siitä löytyy meidän blogista lyhyt juttu Hakukoneoptimointi.

Näinollen siis ht.netin tapauksessa käsitelty virtuaalitalli nimeltä Kärmeniemi saisi minulta puhtaat paperit. Okei, kärme on tietenkin hieman poikkeuksellinen sana, ei suoraan yleisessä käytössä oleva yleisnimi (käärme), mutta kärme on kuitenkin ymmärrettävä ja varsinkin paikannimissä paljon käytetty sana. Nopealla haulla löysin ainakin Kärmemäen, Kärmejärven, ja Kärmeahon, joten Kärmeniemi ei ole mitenkään poikkeuksellinen tai uniikki nimi. Sen pystyy keksimään ihan itse (kuten tässä tapauksessa on käynyt, tai korkeintaan otettu jostain paikannimestä mallia), se ei ole paikannimenä niin tunnettu että se aiheuttaisi tunnistamisvaikeuksia reaali- ja virtuaalimaailman välillä, ja koska kyseessä ei tosiaan ole mikään kaupallinen tai edes millään tasolla virallinen juttu vaan virtuaalitalli, on varsin epäreilua alkaa vaatia vaihtamaan tallin nimeä sillä perusteella, että se on jonkun sukunimi. Siihen ei ole mitään laillistakaan perustetta, joten oma neuvoni tilanteessa on vanha kunnon "Live with it" (ja tarkoitan tällä siis viestiketjussa mainittua Kärmeniemi-nimistä henkilöä, joka oli vaatinut samannimisen virtuaalitallin omistajaa vaihtamaan tallinsa nimen vedoten siihen, että nimeä käytetään myös sukunimenä).

Toisaalta minun on myönnettävä, että tietyllä tapaa kyllä ymmärrän vähän kyseistä henkilöä. Saattaisin itsekin nikotella jonkin aikaa, jos jostain ilmestyisi virtuaalitalli, jonka nimi olisi minun sukunimeni. Ei se periaatteessa mahdottomuus olisi, sukunimeni on erään kasvisuvun nimi (joskin kyseisen kasvisuvun virallinen nimi on toinen, sukunimi on listattu KASSUssa vaihtoehtoisena, kansankielisenä nimenä), vaikka sukunimenä se on hyperharvinainen (3 elossa olevaa tällä hetkellä) ja paikannimenä sitä ei käytetä. Erään virtuaalisen suomenhevosen suvusta löytyy samanniminen EVM-hevonen ja vajaa 15 vuotta sitten nimettiin myös yksi RL-koira samannimiseksi, se kummitteli Googlen hakutuloksissa joitain vuosia, mutta löytyy nykyään vain Kennelliiton tietokannasta. Liekö koira itse jo kuollut, vanha se ainakin on. Ne eivät ole haitanneet, mutta se haittasi kun 5 vuotta sitten löysin erään nettikaupan sivuilta sukunimelläni myydyn äitiysmekon. Otin siskoni kanssa kohteliaasti yhteyttä verkkokaupan ylläpitoon ja nimi katosi sovinnolla. En tiedä olisiko minulla/meillä ollut mitään lakiperustetta lähteä riitelemään asiasta, mutta onneksi ei tarvinnut (pakko huomauttaa tähän, että itseäni risoi ehkä eniten se, että kyseessä oli nimenomaan äitiysmekko. Jos olisi ollut vaikka korkokengät, olisin ollut pääasiassa iloinen). Ehkäpä sen virtuaalitallinkin kanssa voisi elää, vaikka kyllä sitä varmasti aina hätkähtäisi. Hätkähdän joka kerta myös nähdessäni Hervannan oriaseman nimen mainittuna ht.netissä tai muualla, hervantalainen kun olen.

Jos haluaa vältellä konflikteja, kannattaa se kaavailtu tallin nimi syöttää Googleen ja katsoa minkätyyppistä materiaalia tulee tuloksena. Sukunimien kanssa auttaa Väestorekisterikeskuksen oivallinen nimipalvelu.

(*) Tähän väliin on pakko kertoa vajaan kymmenen vuoden takainen tositapaus siitä, kun eräällä foorumilla (ei muuten ollut ht.net) ihmeteltiin kovasti, että minkä takia Saksassa sijaitsevalla puoliverisiittolalla on nettisivut selvällä suomenkielellä. Ei kai nyt mikään saksalainen talli niin paljon panosta nimenomaan Suomeen, että tekisi sivut suomeksi ja kun samalle tallille ei löydy saksan- tai englanninkielisiä sivuja edes Googlella. Sivuilla kyllä luki ihan selvästi että kyseessä on virtuaalitalli, mutta se oli mennyt aivan ohitse lukijalta eikä hän siitä sanottaessa tiennyt, mikä on virtuaalitalli. Viestitopikki johti siihen, että kaikki virtuaalitallit haukuttiin lyttyyn ihan turhina, vaarallisina ja vahingollisina ihmisten huijaussaitteina. Yritin itse kirjoittaa ketjuun jotakin mediakriittisyyden, sisälukutaidon, ja hakukoneiden käytön perusteiden puolesta, ynnä siitä että virtuaalitallit eivät ole ehkä se maailman huonoin harrastus teini-ikäisille tytöille, mutta... No, sanotaan vaikka niin etten saanut juuri vastakaikua.

–S

sunnuntaina, elokuuta 28, 2016

Rakennearvostelu: ahaltek-ori

Jatketaan tällä tekkelinjalla ja otetaan seuraavaksi arvosteluun hyvin erityyppinen ahaltek, ori Gin Agripin.

Yleisvaikutelma 4/5p
Sopusuhtainen, hyvännäköinen ori, pientä miinusta annan siitä että on melko pitkärunkoinen ja siihen nähden matalajalkainen eli yleiskuva on vähän matala. Vähän saisi myös olla ryhdikkäämpi. Myös lievästi takakorkea, jos eivät silmäni valehtele.

Rotuleima 4/5p
Kyllä tämä ahaltekista menee, vaikkei olekaan sieltä aivan siroimmasta päästä. Pää on hyvin rotutyypillinen, kaula samoin ja oikeastaan koko hevonen on kyllä ihan tekkemäinen, vaikkakin vähän "paksu". Pisteen miinus erinomaisesta tulee juuri tämän takia, mutta huono rotuleima ei ole.

Sukupuolileima 4,5/5p
Tämäkin on hyvä, pieni miinus tulee siitä, että saisi olla ryhdikkäämpi. Ja sekin on vähän makuasia.

Pää 3,5/5p
Muoto ja koko ovat hyvät, silmien koko samoin. Turvasta ja sieraimista en sitten ole ihan varma, kuvan kehnohko laatu ei auta arvostelua tässä kohtaa. Myös kuivuudesta en osaa sanoa, näyttäisi vähän siltä että siinä voisi olla toivomisen varaa.

Kaula 4/5p
Pituus on hyvä, lihaksikkuus myös, muotokin on vielä ihan mallikas, näin lievä joutsenkaula on vielä ihan ok. Kaula on kuitenkin matala.

Etuosa 4/5p
Säkä on hyvä vaikka hieman lyhyt, lapojen pituuskin on ok, mutta voisivat olla hieman loivemmat vielä. Rungon syvyys on hyvä.

Runko 4,5/5p
Pituus tosi hyvä, syvyys hyvä, vähän piirteetön jos vertaa oikein hoikkiin tekkeihin, mutta kuten sanoin, ei se ole ehdoton vaatimus. Selän linja on ok, risti nousee vähän liian ylös kuitenkin.

Takaosa 4,5/5p
Lihaksikas, sopusuhtainen, lautanen pitkä, sopivan viisto (tasainen lautanen ei ole suotavaa), kulmaukset hyvät. Häntä on kiinnittynyt melko korkealle, mutta kyllä tuo nyt on ihan hyvä noinkin.

Etujalat 3,5/5p
Asento hieman takanojoinen (luultavasti johtuu siitä ettei hevonen seiso tasan), kyynärvarren lihaksikkuutta on mahdoton arvostella. Sääret lyhyet, sanoisin että jopa järeät ahaltekeille, eivät kuitenkaan liikaa. Vuohiset pitkät, oej vuohinen hieman vento.

Takajalat 3/5p
Asennot vinksin vonksin. Koipi ja reisi lihaksettomat. Sääret hyvät, vuohiset aika ok.

Yhteensä 39,5/50p
Tässä on sitten jo laadukas tekke, vaikka ei olekaan "vinttikoira". Minä itse toki pidän kovasti niistä äärimmäisen hoikista ahaltekeistä, mutta VSN-tuomarina minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta jättää rotevampaa, mutta silti hyvää ahaltekiä huonoille pisteille. Ja kun oikein miettii ja katselee, niin kyllä tämäkin silmää miellyttää, joten ihan hyvillä mielin saisi minulta näillä pisteillä vaikka luokkavoiton.

– S

keskiviikkona, elokuuta 24, 2016

Rakennearvostelu: ahaltek-tamma

Ahaltekien rakennearvosteluja on blogissa ollut parikin kappaletta, molemmat Virginian kirjoittamia (ori, tamma) ja ajattelin jatkaa näitä, kun tuli taannoin todettua, että ahaltekeillä taitaa mennä tällä hetkellä aika kivasti.

Ahaltek on kieltämättä haastava rotu tuomaroida, varsinkin jos (kun) enimmäkseen tuomaroi ratsuja, puoliverisiä ja poneja. Tekke on erilainen eikä niitä tule ihan täysin ratsun ihanteen mukaan arvostella. Toisaalta tekeillä esiintyy muutamia tiettyjä rakennevirheitä, joita pitäisi vähän katsoa sormien läpi lievinä, mutta sitten jossain kohtaa niistä pitäisi alkaa rokottaa. Niin ja tyyppihän vaihtelee, on erittäin hoikkia, vinttikoiramaisia tekkejä ja sitten rotevampia, jopa puoliverityyppisiä hevosia. Kumpikaan ei ole varsinaisesti ihanne, kumpikin käy. Ja sitten tietysti omalla kohdallani täytyy aina vähän hillitä sitä "ooh, ihana-upea-mahtava, annan tälle kutosia joka kohdasta!!11"-fiilistä, mikä yleensä tulee jokaisesta vähänkään hienomman näköisestä tekkekuvasta...

Rotumääritelmä löytyy suomennettuna joko vanhan VATY:n sivuilta tai Virtuaaliwikistä, tokikin kirjoittaja molemmissa on sama, Virginia.

Tällä kertaa päätin ottaa arvosteluun tamma Gin Batratshkan.

Yleisvaikutelma 2/5p
Olkoon miten vain ahaltek, mutta jonkinlaista sopusuhtaisuutta pitäisi silti olla. Ensinnäkin tämä on jotenkin kehittymättömän oloinen, varsamainen. Runko ja kaula ovat ihan eri paria, kaulan pituudesta ja muodosta tarkemmin alla. Lisäksi tuo näyttäisi vähän takakorkealtakin.

Rotuleima 4/5p
Hyvin selvä ahaltek on kyllä, vikoineen kaikkineen. Pisteen pudotus täysistä pisteistä tulee siitä, että ahaltekin rotuominaisuuksiin ei nyt pitäisi kuulua tuollainen epäsuhtaisuus.

Sukupuolileima 4/5p
Tästä on ollut puhetta aiemminkin, mutta tekke on aika sukupuoleton rotu, minusta varsinkin tammat ovat hyvin neutraaleita sukupuolileimaltaan ja se on ok. Tämä on selkeästi enemmän feminiininen kuin maskuliininen, joten se saa hyvän tästä, mutta kehittymättömyys rokottaa tätäkin pistemäärää sieltä erinomaisesta.

Pää 4,5/5p
Pää on hieno, se on sopivan kokoinen runkoon verrattuna (vaikka se kaula siinä välissä onkin napattu joltain toiselta hevoselta ja lisäksi väärinpäin), pituus on hyvä, muoto on hyvä, kuiva ja jalokin se on riittävissä määrin, pitkät korvat, suuri silmä. Pieni miinus tulee siitä että turpaa varsinkaan ei oikein näe.

Kaula 1/5p
Se on lyhyt ja vaikka ahaltekeillä joutsenkaulaa esiintyykin melko yleisesti, jokin raja silläkin pitää olla. Ja tässä ollaan nyt menty sen rajan ylitse, tuollaista ei voi enää hyväksyä. Sirous on ok ja päänliittymäkin kelvollinen.

Etuosa 4/5p
Säkä on ihan hyvä, syvyys on riittävä, lapa on hyvässä kulmassa mutta saisi olla vähän pidempi.

Runko 3,5/5p
Selän linja on melko suora vaikka säkä onkin hyvä. Tekeillä selkälinja saakin olla suorahko, mutta tässä häiritsee nyt jokin... Ehkä se on se, että selkälinja ei ole tasainen vaan nousee ristiä kohti. Vatsalinja saisi nousta vähän enemmän ja muutenkin runko on jotenkin piirteetön. Ja se ei ole todellakaan missään suhteessa kaulaan.

Takaosa 3/5p
Takaosa on hieman pieni verrattuna runkoon ja saisi olla lihaksikkaampi. Lautanen voisi olla hieman pidempi ja vaikka sen pitäisi olla laskeva, niin ei ehkä ihan näin paljon.

Etujalat 3/5p
Takanojoinen asento, vuohiset ovat pystyt vaikkakin pitkät. Muuten jalat ovat pitkät ja sirot.

Takajalat 2/5p
Käyrät kintereet, voi kyllä johtua siitäkin että hevonen seisoo vähän miten saattuu muutenkin. Sirot, pitkät sääret, suorahkot vuohiset. Lihaksia voisi olla vähän enemmän koivessa ja reidessä.

Yhteensä 31/50p
Juu, eihän tälle paljon enempää olisi voinut kuvitella antavansakaan. Hyviäkin puolia hevosessa on, mutta nuo huonot puolet ovat sitten niin hallitsevia, ettei niitä voi sivuuttaa edes ahaltekeillä.

–S

sunnuntaina, elokuuta 21, 2016

Tekkesyksy!

Julistamme täten tekkesyksyn alkaneeksi!

Siitä on nimittäin jotakuinkin 15 vuotta kun Kalmoniemi siirtyi Meepun omistukseen ja hän aloitti siellä harvinaisten rotujen kasvattamisen. Rotujen joukossa oli myös ahaltek. Eivät ne ihan virtuaalimaailman ensimmäisiä ahaltekejä olleet, mutta melkein kuitenkin. Ja tuolta ajalta ovat peräisin myös vanhimmat ahaltekien sukulinjat, juuri ne Kalmoniemen ja sitä vanhemmatkin kantahevoset.

Viisitoista vuotta on kulunut myös siitä, kun kaksi opiskelijatyttöä surffailivat netin hevossivuja ja eräältä sivulta löytyi kasakaupalla kuvia upeista hevosista. Olihan ahaltek toki tuttu rotunimike hevoskirjoista ja muilta sivuilta, mutta vasta KaraKumin kuvagalleria herätti molemmat huomaamaan sen, että se onkin oikeasti vähän erilainen kuin muut hevoset. Erilainen ja vastustamattoman kaunis.

7.9.16 tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Virginia osti Kalmoniemestä Qvinnie K:n, ensimmäisen virtuaalitekkensä. Qvinnien isä oli Master ja emä Haldi, lisäksi sillä oli kaksoissisar Yvette K, jota Virginia havitteli ensin. Se oli kuitenkin ehditty myydä jo. Loppu onkin sitten historiaa.

16.11.16 täyttäisi ensimmäinen Gin-tekke 15 reaalivuotta, jos olisi vielä tallessa. Kyseessä oli ori nimeltä Gin Pervyj (Laakson Salomon - Kilimanjaro). Se oli ensimmäinen, muttei suinkaan viimeinen. Tässä 15 vuoden aikana on syntynyt toistatuhatta Gin-tekkeä lisää.

Paljon on ehtinyt tapahtua 15 vuodessa, mutta ahaltekien lumo ei vain hiivu. Jotain mystistä niissä on. Onneksi on virtuaalimaailma, niiden omistaminen ja kasvattaminen reaalimaailmassa ei ihan onnistuisi, mutta virtuaalimaailmassa ei ole sellaisia rajoituksia kuin taidot, aika, raha, hevosten saatavuus ja niin edelleen.

Niinpä aiomme tässä syksyn mittaan vauhkota ahaltekeistä vähän enemmänkin täällä blogissa. Ne ovat sen ansainneet.

S & Gin

keskiviikkona, elokuuta 17, 2016

Tekkepuolen kuulumisia

Roikuttuaan useampia vuosia likimain unohduksissa, Gin Ahaltek on nousemassa takaisin jaloilleen! Sen on voinut jo huomata, jos on ollut tarkka: alkukesästähän järjestin suuren tekkemyynnin, jossa tarjottiin ostettavaksi suuri määrä vanhoja Gin-tekkejä. Osa myymättä jääneistä meni Alegreen, mutta suurin osa kuopattiin ilman sen kummempia seremonioita. Sen jälkeen olenkin ollut ostokannalla, haaviin on tarttunut pari daffilaista oria likipitäen täysin vieraista suvuista. Lisäksi Gin Ahaltekia on päivitetty, hevoset ovat saaneet uusia kuvia ja vanhat kasvatit sivuja. Sain taannoin tehtyä lopulta omat sivut kaikille vuonna 2012 syntyneille kasvateille. Tämä kertonee vähän siitä, miten kauan ja pahasti talli on ollut heitteillä.

Joukkotuhonta toteutettiin orien kohdalla orilinjojen ja tammojen kohdalla tammalinjojen perusteella. Kustakin ori- ja tammalinjasta jätettiin henkiin yksi jatkaja jokaiselle linjalle, joka kantahevosesta lähti yhden tai kahden ensimmäisen sukupolven aikana. Toki katsoin aina myös muutakin sukua, jos siellä oli harvinaisempia nimiä, jätin hevosen henkiin. En ole vielä alkanut suunnitella uusia yhdistelmiä, joten en tiedä miten hyvin tai huonosti tämä metodi toimii. Orien kohdalla toki ei ole ongelmaa, aina voi käyttää kuolleiden orien pakastetta. Tammojen kohdalla tilanne on toki haastavampi ja tammoja jätinkin henkiin hieman hövelimmin.

Nyt on kuitenkin helpompi lähteä miettimään uusia kasvatteja ja yhdistelmiä, koska hevosten määrä on järkevämmällä tasolla. Ja sitä aionkin tehdä seuraavaksi! Aloitan vuonna 2009 syntyneistä hevosista, joiden olisi mitä kiireimmin päästävä jo bittitaivaaseen. Enkä aio lopettaa hevosten ostamista tähän, vaikka vanha kanta onkin laaja, ei se ole niin laaja etteikö ongelmia tulisi. Aion myös käyttää rohkeammin vieraita oreja omilla tammoillani ja hyödyntää pakastesperman käyttöä vanhoista, ammoin kuolleista oreista, ainakin jos löytyy jotain helmiä suvultaan.

Ahaltekeillä tuntuu tällä hetkellä menevän kohtuullisen hyvin virtuaalimaailmassa. Monta vanhaa kasvattajaa on edelleen hengissä, vaikka eivät välttämättä ole erityisen aktiivisia. Lisäksi Didi on vastikään perustanut uuden tallin, Daff Akhal-Tekesin ja hän on jaksanut kiitettävästi pitää rodun asioita tapetilla ht.netissä. Siinä on ollut helppo vanhojen kantojenkin kaivautua esiin ja esittelemään tekkejään.

–S

sunnuntaina, elokuuta 14, 2016

Rotuesittelyssä Dutch Harness Horse

Sain sähköpostiin taannoin ehdotuksen siitä, jos voisin kirjoittaa blogiin esittelyn hieman vähemmän tunnetusta Dutch Harness Horsesta. En ole mikään rodun asiantuntija, Ionicissa ei ole tainnut koskaan moisia olla, vaikka kyseessähän on todella näyttävä ja hieno rotu. Koska itsensä sivistäminen kannattaa aina, lähdin kaivelemaan mitä tietoa "lentävästä hollantilaisesta" on tarjolla ja tässä on pieni rotuesittely.

Rodun nimi
Yleisimmin vastaantuleva nimitys on englanninkielinen Dutch Harness Horse, joka lyhentyy ainakin virtuaalimaailmassa kätevästi DHH:ksi. Rodun kotimainen nimitys on Tuigpaard tai ehkä tarkemmin KWPN Tuigpaard, tuigpaard taitaa olla yleisnimitys mille tahalle ajohevoselle. Sitten on kaikenlaisia yhdistelmiä: Dutch Tuigpaard, Dutch Carriage Horse, KWPN Harness Horse. VRL tuntee rodun nimellä Dutch Harness Horse, joten pysyttelen siinä termissä myös tässä blogitekstissä.

Kantakirja
DHH:ta rekisteröi ja kantakirjaa sama Koninklijk Warmbloed Paardenstamboek Nederland (KWPN), joka rekisteröi myös hollanninpuoliveristä (tunnetaan myös samalla lyhenteellä), mutta DHH on kuitenkin itsenäinen rotu, näin olen ollut ymmärtävinäni. KWPN nimittäin rekisteröi myös gelderlandinhevosta ja se nyt ainakin on oma rotunsa, vaikka rekisteröivä taho onkin sama kuin hollanninpuoliverisellä. Yhdysvalloissa on oma rotuyhdistyksensä, American Dutch Harness Horse Association (ADHHA).

Lyhyt historiikki reaalimaailmassa
DHH:lla ja hollanninpuoliverisellä on yhteinen historia. Niiden alkujuuret johtavat paikallisiin rotuihin, gelderlandin- ja groningeninhevosiin. Molemmat olivat hieman raskastyyppisiä hevosia, jotka soveltuivat vaunuhevosiksi, ratsuiksikin ja kevyisiin maatöihin, mutta olivat kuitenkin selkeästi lämminverisiä, eivät kylmäverisiä. Näitä myös risteytettiin keskenään. Alankomaissa tiedetään olleen korkearavisia vaunuhevosia jo hyvin aikaisin ja ne ovat olleet ainakin jossain määrin suosittuja.

Yhteiskunnan koneellistuminen teki näyttävistä vaunuhevosista periaatteessa tarpeettomia ja hevoskasvatuksen tähtäin siirtyi pääpiirteissään urheilullisen ratsuhevosen luomiseen. Tästä kehittyi siis hollanninpuoliverinen. Osa kasvattajista kuitenkin jatkoi edelleen vaunuhevosten kasvatusta vanhalta pohjalta, toki käyttäen ainakin ajoittain muita rotuja hevosten parantamiseen. Siitä syntyi moderni DHH.

Käyttö
Nimensä, historiansa ja jalostustavoitteensa mukaisesti DHH on valjakkohevonen. Useimmiten sen näkee kotimaassaan kevyiden kaksipyöräisten kärryjen edessä esittämässä näyttävää, maatavoittavaa raviaan. Jotkut yksilöt ovat pärjänneet myös valjakkokilpailuissa ja Yhdysvalloissa niitä käytetään myös saddleseat-luokissa, olettaisin että sielläkin enimmäkseen ajoluokissa, mutta tiettävästi joitain yksilöitä myös ratsuina.

Rakenne
DHH muistuttaa olemukseltaan ja rakenteeltaankin paljon hackneyta eikä ihme: molemmat ovat hyvin samantyyppisiä hevosia samanlaiseen käyttötarkoitukseen. Hackneyta on käytetty DHH:n jalostuksessa ja se on edelleen tietyin ehdoin hyväksytty risteytysrotu DHH:n kanssa. Yleisvaikutelma on jalo, ryhdikäs, näyttävä ja urheilullinen.

– Pää on jalo ja kuiva, profiili on yleensä suora ja yleisesti ottaen se muistuttaa puoliveristen päätä. Silmät ovat suuret ja kirkkaat.
– Kaula on sijoittunut ylös lapoihin, se on ryhdikäs, kaareva ja pitkä. Päänliittymä on ohut.
– Lavat ovat pitkät ja lihaksikkaat.
– Säkä on erottuva ja korkeammalla kuin risti.
– Selkä ja/tai lanne on yleensä hieman pitkä verrattuna ratsuihin, mutta hevosen tulee silti antaa neliömäinen, sopusuhtainen vaikutelma.
– Takaosa on lihaksikas ja voimakas. Lautanen on melko tasainen. Häntä on kannettu korkealla.
– Jalat ovat hyväasentoiset ja voimakkaat.

Kaikenkaikkiaan rakenne tähtää siihen, että hevonen pystyy vaivatta ravaamaan näyttävästi eikä vain etujaloillaan vaan myös takajalkojen liikkeen on oltava suurta.

Värit
Perusvärit rautias, ruunikko, ja musta ovat väreistä yleisimmät, jos minun pitäisi perstuntumalta jotakin sanoa, väittäisin rautiaan olevan yleisin väri. Musta taas on harvinaisin näistä, mutta niinhän se taitaa joka rodulla olla. Suuret merkit ovat yleisiä.
Perusvärien lisäksi DHH:illa esiintyy harvinaisena useita erikoisvärejä: kimo, päistärikkö ja voikkovärit, ja erittäin harvinaisena tobiano.

DHH virtuaalimaailmassa
DHH on harvinainen rotu, siitä ei pääse mihinkään. Jos Virginian muistikuviin on luottamista, ensimmäiset yksilöt keksittiin ehkä vasta joskus vuoden 2005 tienoilla tai sen jälkeen. Pienimuotoista kasvatustoimintaa on ollut muutamalla tallilla muiden rotujen ohessa, mutta parhaimmillaankin se on ollut hajanaista.

–S

keskiviikkona, elokuuta 10, 2016

Vapaasti kopioitavia maisemakuvia, osa 2

Pari vuotta sitten yksi joulukalenteripostaus sisälsi muutaman kymmenen vapaasti kopioitavaa kuvaa (Joulukalenteri 23: vapaastikopioitavia maisemakuvia), jotka ovat edelleen ihan vapaasti kopioitavissa annetuin ehdoin eli saa käyttää sinällään, muokata, mutta jossain kohdin olisi mainittava nimikirjaimet ST. Ja linkki tähän blogiin olisi kiva, muttei pakollinen.

Tässä olisi muutama maisema- ja tunnelmakuva lisää. Käytettävissä samoilla ehdoilla.


–S

sunnuntaina, elokuuta 07, 2016

Miksi tuomaroin VSN:ssä?

Tulin taannoin ajatelleeksi otsikon kysymystä: miksi olen VSN-tuomari? Mitä saan siitä? Mitä hyödyn?
Ajatuksen alkulähde oli siinä, että VSN-tuomareillehan järjestetään kuukausittain omia näyttelyitä, joihin voivat osallistua kaikki aktiiviset tuomarit. Minkä verran hevosia voi tuomari tuoda näyttelyihin, riippuu siitä miten paljon on tuomaroinut VSN-luokkia. Aktiivinen tuomari saa mukaan siis melkoisen määrän omia hevosiaan. Minäkin yritin muutaman hevosen ilmoittaa mukaan, mutta unohdin kokonaan sellaisen asian, että mukana olevat tuomarit myös joutuvat tuomaroimaan tuomarinäyttelyissä ja siellä ei jaotella rotuja. Olisin siis saanut melkoisen läjän suomenhevosia ja shetlanninponeja arvosteltavaksi. Se kun ei millään käy (ihan sama vaikka olisin heittänyt pisteet nopalla), niin peruin sitten osallistumiseni tuomarinäyttelyihin.

Mielestäni tuomarinäyttelyt ovat kyllä erinomainen idea, kerrankin tuomarit saavat jotain ihan konkreettista hyötyä muuten niin pyyteettömästi tekemästään työstä. Lieneekin vissiin ensimmäinen kerta kun mikään virtuaalihevosmaailman instanssi tarjoaa jotakin etua siitä, että vapaaehtoiset käyttävät aikaansa tällaisten asioiden kanssa puuhailuun ja ns. yhteiseen hyvään. No jaa, taitaapa VRL:lläkin olla jonkinlainen porkkanasysteemi vapaaehtoistyön tekijöille? Mutta kuten nyt kävi ilmi, itse en oikein voi osallistua noihin tuomarinäyttelyihin, mutta aion siitä huolimatta jatkaa ilman muuta VSN-tuomarina (olen kyllä nyt kesällä ollut kovin epäaktiivinen muiden kiireiden takia, mutta syyskuun puolivälissä viimeistään luulisi tilanteen tasoittuvan taas. Olen kaavaillut omiakin VSN-näyttelyitä pitkästä aikaa).

Mikä siis ajaa ihmisen tuomaroimaan virtuaalihevosnäyttelyitä, vaikkei itse hyödy siitä mitään? Siinä on kuitenkin oma vaivansa, aikaa ja keskittymistä se vaatii ja aikataulupaineitakin on.

Pelkästään hyvää hyvyyttäni en sitä tee. Tietenkin VSN:n toiminta on hyvä ja ehkä hyödyllinenkin asia virtuaalimaailmassa, ja varmasti hyvin pärjänneiden hevosten omistajia tulokset ilahduttavat. Mutta että tuomaroisin luokkia vain sen takia, että tiedän sen ilahduttavan muita ihmisiä tai että se on hyvä virtuaalimaailman kannalta? No en, en minä mikään hyväntekijä ole enkä edes yritä olla, vaikka onhan se tietysti kivaa ajatella, että voin tehdä jotain, edes vähän, virtuaalimaailman hyväksi. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä syyksi.

Oman kokemukseni perusteella VSN-tuomarit eivät virtuaalimaailmassa ole edes mitään "julkkiksia", joilla olisi jonkinlaista statusta vain sen takia että ovat VSN-tuomareita. Jos Virginiaan on luottamista, 2000-luvun alussa kun NJ oli iso juttu, NJ-tuomarit olivat ehkä jonkinlaisia "isoja nimiä" ht.netin keskustelupalstalla. Toisaalta he myös saattoivat saada asiatonta, henkilöönmenevää kritiikkiä niskaansa tuomaroinneista, jotka eivät miellyttäneet tai joskus ihan muuten vain. Ajat ovat muuttuneet siitä enkä esimerkiksi minä osaa nimetä ainoatakaan nykyistä NJ-tuomaria, en luultavasti edes kaikkia VSN-tuomareitakaan. Olen toki tietyssä mielessä itse ylpeä siitä, että olen tuomari, mutta en odota muilta ihmisiltä sen takia mitään erityiskohtelua. Tai edes sitä, että minut tiedettäisiin VSN-tuomariksi.

Todellinen syy taitaa olla minulla se, että minä nyt vain pidän hevosista ja hienojen hevosten kuvien katselemisesta. En ainakaan keksi parempaa syytä tähän, saan silmänruokaa suoraan sähköpostiin toimitettuna. VSN-näyttelyitä tuomaroidessani tormään moniin sellaisiin hevosiin ja kuviin, joihin en ehkä olisi törmännyt muuten. Ja aina se vain jaksaa ilahduttaa kun ensimmäinen ajatus jostain tuomaroitavasta hevosesta on: "Wow! Onpa upea."

–S

torstaina, elokuuta 04, 2016

Kuukauden valintojen esittelyt

Elokuussa valitsin seuraavat hevoset ja tallin esittelyyn:
– wB-ori Cwpan Warthol Ion
– x-tamma Amorica Ion
Goldoak Farm


Ei varmaan tarvitsisi erikseen mainita, että tässä ponissa kaikkein parasta on kuva. Mainitsen kuitenkin. Mielestäni rakenteessa näkyy sopivasti mountain-emän vaikutus, mutta on silti riittävän ratsumainen soveltuakseen B-welshille. Minulla on kuvassa esiintyvän ponin nimi kyllä ylhäällä, muttei saatavilla juuri nyt tätä kirjoittaessa, joten en voi tarkistaa kumman sektion edustaja kuvassa oikeasti on. Eipä silti, ei sillä niin väliä ole, kuva on tälle virtuaaliponille juurikin täydellinen! Cwpan on osallistunut myös yksiin VSN-näyttelyihin, tuloksia ei ole vielä tullut, mutten odota kovin kummoista tulosta. Pää on hivenen kääntynyt kameran suuntaan ja jotenkin minulle tulee aavistuksen takakorkea vaikutelma tuosta. Puhumattakaan toki siitä, että welsh-luokat ovat perinteisesti erittäin korkeatasoisia. Ei siitä niin kauaa ole kun yhdessä D-sektion luokassa jaoin peräti 7 parhaalle yli 40 pisteen tuloksia! Aivan poikkeuksellista minulle.

Vaan eipä Cwpanin tarvitse sukuaankaan hävetä. Sen isä on lopettaneesta Lai'esta oleva osto-ori, suvultaan puhdas B-sektion poni. Emä on meidän oma mountti-kasvatti ja emänisä Greenwich's Geraintin kautta sukuun saadaan vanhoja, legendaarisia nimiä welshien historian alkuhämäristä. Emän sivulla on sukua listattu pidemmälti, sen mitä olemme onnistuneet netistä löytämään. Mountainin käyttäminen B-sektion jalostuksessa kuitenkin kertoo sen, että meidän B-welshien lauma on kovin pieni eikä suvultaan aina niin sopivaa toisilleen. Minä nimittäin en kovin mielelläni käyttäisi mountainia B-ponien jalostuksessa, mutta kun vaihtoehtojakaan ei ole. Jos siis joltakulta lukijalta löytyisi suvullisia B-poneja, olisin erittäin kiinnostunut ostamaan niitä jalostusponeiksi. Mitä pidempi suku, sen parempi, paitsi jos sattuu olemaan kovin täynnä Ionicin poneja, mutta niitäkin kannattaa kyllä tarjota.


Amorica on poikkeus siinä mielessä, että yleensä yritän valita esittelyyn sellaiset hevoset, joilla olisi nyt edes kuva. Amoricalla ei kirjoitushetkellä ole, mutta noin muuten se on erittäin mielenkiintoinen tapaus. Tamma nimittäin palautui meille aivan vastikään VRL:n kautta, se on meidän oma kasvatti vuosikymmenen takaa. Amoricaa ovat sen omistajat tarjonneet meille takaisin vuosien mittaan parikin kertaa, mutta tuolloin sille ei ole tuntunut olevan käyttöä. Nyt totesin asiaa jälleen kerran kysyttäessä, että eipä tuolla kehnompi suku ole, ei lainkaan ja koska olemme muutenkin heittäneet VHKR-ikääntymisen jotakuinkin romukoppaan, voisimme siis ottaa vanhan tamman takaisin, teettää sillä pari varsaa ja kuopata kunniallisesti.

Vanhasukuisella tammalla on toki vanhat vanhemmat, sellaiset joita ei enää näe hevosten suvuissa kovinkaan lähellä. Muuten tuo ei angloarabina ole suvultaan mikään erityisen eksoottinen. Toki se on isänsä Salah Ad-Din Ionin ainoa angloarabivarsa, joten siinä mielessä kyllä, mutta emä Raincome's Amien toista varsaa, xx-tamma Aminda Ionia on käytetty angloarabijalostuksessa jonkin verran. Mutta viis siitä, tuollainen lyhyt ja muutenkin kiva suku on tervetullut meille ja kuten varsalistasta näkyy, Amoricalle on löytynyt jo sulhasia. Parin täysiverioriin kanssa se saa angloarabivarsoja, sitten on yksi trakehner-ori ja yksi muu puoliverinen.


Goldoakin kanssa täytyy taas esittää se sama laulu, että sivujensa mukaan talli on ollut pystyssä muutaman vuoden, mutta minä en ole tiennyt mitään enkä voi käsittää miksi. No, on se tietysti voinut joskus vilahtaa jossain, mutten ole kiinnittänyt siihen erityisempää huomiota. Jotenkin tuntuu siltä, että näitä western-talleja on viime aikoina putkahdellut tietoisuuteeni aika usein eikä ole mitenkään harvinaista, että löytää ht.netistä myyntitopikin western-roduista, mutta en nyt ainakaan vielä menisi sanomaan että elämme jonkinlaista western-buumia.

Ja kivahan se on, että aiemmin melko harvinaisia quartereita ja painteja aletaan omistaa, jalostaa ja kilpailuttaa. Nämä ovat hienoja rotuja, vaikka meillä aina jääneet vähän lapsipuolen asemaan, paintit varsinkin kun kuvien kanssa on lieviä ongelmia (voin nimittäin kertoa, että erikoisvärien sotkeminen lehmänkirjavuuteen tuottaa välittömästi harmeja). Goldoakinkin hevoset ovat erittäin hienoja yksilöitä, vaikka tallissa ei ollakaan lähdetty erityisesti kikkailemaan erikoisvärien kanssa. Jos minun pitäisi valita suosikkini tallin hevosista, se olisi kovin vaikeaa. Quarter-ori Atacosa Apache olisi listalla varsin korkealla kyllä.

–S