keskiviikkona, syyskuuta 19, 2018

Mitä tallin etusivulta pitäisi olla?

Käsittelin tuossa aiemmin sitä, mitä kaikkea hevosen sivuilta olisi hyvä löytyä (perustiedot, suku ja kaikki muu). Ajattelin jatkaa vielä samaa linjaa ja pohtia ääneen sitä, mitä tallin sivuilta, erityisesti pääsivulta pitäisi löytyä.

TALLIN NIMI
Itsestäänselvyys ja äärimmäisen harvoin nykyään tulee vastaan talleja, joiden sivuilta tämä uupuu. Yleensä tämmöinen ongelma tulee vastaan silloin kun tallin nimi lukee vain otsikkokuvassa ja jostain syystä kuva nyt ei satukaan näkymään. Asia ja ongelma on sama kuin jos hevosen sivuilla nimi on vain kuvana, tätähän jo saarnasin perustieto-postauksessa.

En missään tapauksessa kiellä käyttämästä (hienoja) otsikkokuvia, käytänhän niitä itsekin, mutta kannattaa välillä katsoa miltä sivu näyttää jos kuvat jäävät syystä tai toisesta matkan varrelle. Samalla voi tsekata myös sivun toimivuuden, se on ehkä vieläkin tärkeämpi seikka! Kuvien puuttuminen on ihan relevantti ongelma, osittain siksi että varsinkaan mobiiliyhteydet eivät haja-asutusalueella ole aina mitenkään erinomaiset. Grafiikan latautuminen on hidasta HTML-koodiin verrattuna ja se voi joskus jäädä puolitiehen kun nettiyhteys ei vain suoriudu. Eikä tarvita edes heikkoa kenttää ja haja-asutusaluetta, hyväkään kuuluvuus ei auta, jos verkossa on paljon liikennettä. Toinen seikka on se, että ainakin jotkut virtuaaliharrastajat lataavat kuvansa kuvapalveluihin, Imguriin ja mitä muita näitä nyt on ja niillä tuntuu välillä olevan katkoksia tai muuten vain toimivat hitaasti.

Chromessa (versio 68, englanninkielinen) saa kuvat pois näkyvistä seuraavasti:
1. Paina menu-ikonia oikeassa yläkulmassa.
2. Valitse Settings.
3. Skrollaa alas ja valitse alhaalta Advanced.
4. Valitse Content settings.
5. Valitse Images ja klikkaa Show all (recommended) pois päältä.
6. Mene haluamallesi sivulle ja päivitä se.

YHTEYSTIEDOT
Tämä! Tämä on sellainen asia, jonka pitäisi olla prioriteettilistan ykkösasia, itsestäänselvyys ja jotakin sellaista, mistä pitäisi huolehtia erityisen tarkkaan. Siihen nähden näen aivan liikaa talleja, joiden sivuilta saa sähköpostiosoitetta metsästää kissojen ja koirien kanssa! Ja siis tarkoitan sitä, että yksikin tällainen talli on liikaa. Tätä ei saa tapahtua, piste.

Sitten minusta olisi toki kauhean kiva, jos sähköposti näkyisi sivuilla ihan tekstinä eikä vain klikattavana linkkinä. Toki nykyselaimissa sen sähköpostiosoitteen saa kopioitua mailto-linkistä suoraan vaikkei olisi määriteltynä oletussähköpostiohjelmaa. Minä vain olen sen verran vanhan koulukunnan kasvatteja, että muistan vieläkin ajan, jolloin sähköpostiosoitteita täytyi käydä sivujen lähdekoodista asti hakemassa ja saan edelleen sähköpostilinkeistä henkisiä näppylöitä.

Enemmän oikeata haittaa aiheutuu näistä "spämminkierto-tavoista", joissa sähköpostiosoitteeseen lisätään jokin POISTA-teksti tai @-merkki korvataan (a)-sarjalla. Eivät ne nyt ihan oikeasti auta mitään, jossain vaiheessa osoite kuin osoite päätyy spämmilistoille. Sen sijaan spämmi ei ole ollut käyttäjälle varsinainen ongelma enää vuosikausiin, kiitos tehokkaiden filttereiden. Tai ainakin Gmailin sähköpostin spämmifiltteri on suorastaan ääritehokas, se karsii karkean arvion mukaan 99% kaikesta spämmistä, mutta nykyään vain aniharvoin mitään oikeata postia eksyy filtteriin. (Mistähän muuten johtuu, että Ionicin sähköpostin spämmikansiosta löytyy miltei yksinomaan puolankielistä spämmiä? Sen sijaan henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee enimmäkseen venäjänkielistä. Ei sillä että varsinaisesti ymmärtäisin kumpaakaan kieltä.)

MERKKEJÄ AKTIIVISUUDESTA
Kauhistuttava on myös talli, jonka sivut näyttävät ihan ok:lta mutta mistään ei varsinaisesti näe, onko se vielä oikeasti toiminnassa. Paras ja helpoin tapa on merkitä etusivulle viimeisen päivityksen päivämäärä. Toki sekään ei ole mikään varsinaisesti idioottivarma asia, ensinnäkin täytyy aina muistaa päivittää se päivämäärä etusivulle, unohtuu välillä itseltäkin. Välillä varsinaiset ajot palvelimelle unohtuvat, itse juuri taannoin päivitin Ionicin ekan kerran kuukauteen, vaikka olen lähes päivittäin sen kanssa jotakin pusannut mutta kun se ei mene aina näkyville asti.

Sen sijaan Ionicin Twitter-tilin päivitykset näkyvät suoraan tallin etusivulla ja pitäisi ehkä keksiä konsti, jolla saisin blogisyötteen sinne myös. Nämä kertovat ehkä päivitys-päivämäärää paremmin Ionicin tai ainakin sen omistajan olevan aktiivinen. Suosittelen tätä muillekin, jos olette aktiivisia somettajia/bloggaajia virtuaaliasioissa, mutta jos päivitätte Twitteriä tai blogia vain aniharvoin, voi niistä saada väärän kuvan tallin aktiivisuudesta.

Toki aktiivisuutta voi selvittää erilaisilla salapoliisikonsteillakin, kuten vaikka selaamalla kasvattilistaa ja miten tuoreita varsoja siellä on tai jos talli järjestää kisoja, kisojen päivämääristä ja loppuunsaattamisesta saa vinkkiä myös. Nämäkin toki toimivat vain, jos niitä pidetään kunnolla ajantasalla.

Ja sitten yksi pieni vinkki: jos jätätte tallin tauolle ja kirjoitatte pääsivulle taukoilmoituksen, merkitkää siihen vuosi! "Talli xx jää tauolle 24.12. alkaen" tai "Tallin toiminta jatkuu taas juhannuksen jälkeen" ovat huonoja taukoilmoituksia, kun aina saa miettiä että minkähän vuoden joulusta tai juhannuksesta mahtaa olla kyse. Asioita tapahtuu ja virtuaalitallit saattavat unohtua erilaisissa elämän tarjoamissa yllätyksissä, joten vaikka miten olikin tarkoitus juhannuksena 2015 palata, tauko voi venyä vuoteen 2018 tai ikuisuuteen. Ja se on hyvä, jos se tiedetään.

Unohdinko jotakin?

–S

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2018

Kun varsa ei voi olla kummankaan vanhempansa värinen

Jos ei ymmärrä mitään hevosten värigenetiikasta, mutta haluaisi silti välttää pahimmat epärealistisuudet, helpoin neuvo on se, että valitsee varsan värin jommankumman vanhemman mukaan. Tämä on varsin rajoittava neuvo, mutta useimmissa tapauksissa erinomaisen pätevä muistisääntö, jolla on vaikea mennä vikaan. Mutta milloin tämä sääntö ei päde?

Perusvärisen ja tuplavoikon risteytys on yleisin ja oikeastaan likimain ainoakin tapaus, jota virtuaalimaailmassa tulee vastaan edes silloin tällöin. Jos risteyttää perusvärisen hevosen (rautias, ruunikko, musta) tuplavoikolla (cremello, perlino, smoky cream), tuloksena on aina yksinkertainen voikkoväri (voikko, ruunivoikko, mustanvoikko).
Tämä johtuu siitä, että voikko-geeni aiheuttaa erilaisen värityksen riippuen siitä onko se eri- vai samanperintäinen. Olen tätä genetiikkaa selittänyt paremmin taulukoiden kanssa väriteoriasarjan voikkovärit-osassa, joten en puutu siihen tässä.

Voikkogeeniin liittyy todennäköisesti myös pearl. Sekin aiheuttaa erilaisen värin eri- ja samanperintäisenä sekä voikon kanssa yhdistyessään, ja joistain yhdistelmistä on tuloksena varsa, joka ei voi olla kummankaan vanhemman värinen. Pearl on kuitenkin erittäin harvinainen väri virtuaalimaailmassa, voikkoon yhdistyessään vieläkin harvinaisempi, joten tämän kanssa ei tarvitse päätään vaivata.

Sabino (siis aito SB1) on voikon tavoin epätäydellisesti dominoiva ja sen aiheuttama kuvio on erilainen riippuen siitä, onko hevosella yksi vai kaksi sabinogeeniä. Eriperintäisenä sabinogeeni aiheuttaa suuret, rikkoreunaiset merkit ja ehkä valkoisen laikun vatsan alle, mahdollisesti valkoista on muuallakin. Samanperintäinen sabino puolestaan on kokovalkoinen, lähinnä päässä saattaa olla muutama pieni tumma pilkku. Näistä on kuvia ja enemmän selitystä sabinoa käsittelevässä väriteoria-postauksessa. Jos yhdistää ei-sabinon hevosen ja tällaisen kokovalkoisen sabinon, varsasta ei tule kokonaan tummaa eikä kokovalkoista vaan sillä on suuret merkit.

Jos genetiikkaan ja genotyyppeihin mennään, on mahdollista keksiä muitakin yhdistelmiä, joissa varsan mahdollinen väri ei ole kummankaan vanhemman väri. Ensimmäisenä tulee mieleen ee-AA-tyyppinen rautias yhdistettynä ns. homotsygoottiin mustaan, EE-aa. Tällaisista vanhemmista syntyvä varsa voi olla vain ruunikko (Ee-Aa). Mutta jos harrastaja osaa miettiä genotyyppejä ja niiden risteytyksiä, hän ei enää tätä muistisääntöä tarvitse!

–S

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2018

Syksyn trendit

Syksy merkitsee vähän joka paikassa uutta alkua, ainakin jonkinlaista. Koulut alkavat, työt jatkuvat, kesän rilluttelut on takana, aletaan valmistautua taas talveen ja ennen kaikkea tehdään muutoksia ja keksitään uutta. Virtuaalimaailman yleisistä trendeistä en osaa sanoa, mutta Ionicissa voin haistaa ainakin seuraavat asiat.


Kilpailut
SPC:stä olenkin jo meuhannut suu vaahdossa ja homma eikun jatkuu. Järjestän ahkerasti kisoja ja kilpailutan ponejani. Tällä hetkellä näyttää vähän siltä, että muut kisajärjestäjät eivät ole niin aktiivisia, mutta kisoissa kyllä riittää osallistujia.

SPC-kisojen lisäksi olen ihan järjettömän rakastunut Harvinaisten M&M-ponien laatuarvosteluun. Laatuarvosteluun! Minä! Mutta kyllä näin on. Ensinnäkin, tuo on mielestäni niin objektiivinen arvostelu kuin sellainen on mahdollista tehdä. Toinen syy on tietenkin se, että jopa meidän poneilla on mahdollisuus pärjätä, vaikka omistaja onkin patalaiska. Palkittujen listalta löytyy muutama ionicilainen ylämaanponi ja kaksi exmooriakin. Wuhuu! Kaikilla roduilla pitäisi olla tuollainen laatuarvostelu.

Ja sitten on toki näyttelyt ja kantakirjat. Uusimpaan hevos-ktk-tilaisuuteen meni taas muutama hevonen ja omia VSN-näyttelyitä suunnittelen juuri parhaillaan.

Ponit
Tämä liittyy läheisesti edelliseen kohtaan, koska erityisesti SPC:n ansiosta olen miettinyt oikein vakavissani jo ainakin dartmoorinponeja ja kaspianponeja, ehkä myös daleseja, ariegenponeja ja landesinponeja. Lisäksi pitäisi hankkia lisää australianponeja ja hackneyponeja.

Muut tallit
Polkaisin Keskustassa pystyyn tallikyselyn, jossa pyysin harrastajia esittelemään tallinsa. Siellä onkin jo kivasti vastauksia, vanhoja tuttuja ja uusia tulokkaita ja niitä, jotka olen periaatteessa tiennyt, mutten ole koskaan vaivautunut tutustumaan sen paremmin. Olen bongaillut sieltä jo paljon kiinnostavia talleja ja hevosia, ja aionkin lähteä kyselemään astutuksia ja tilausvarsoja.

Myyminen
Aion tässä nyt miettiä että miten saisin hevosia kaupaksi Ionicista. Kyse ei ole siitä etteikö Ioniciin hevosia mahtuisi, vaan poden taas tuskaa siitä, että kun tämä harrastaminen on vähän sellaista oman navan ympärillä pyörivää. Minun vain pitäisi keksiä jokin helppo ja tehokas tapa markkinoida noita hevosiani, harva harrastaja kuitenkin osaa ja viitsii tulla itse kyselemään meiltä myytäviä otuksia. Ideoita?

Mitäs teillä lukijoilla pyörii mielessä näin syksyn tullen?

–S

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2018

Rotuesittelyssä fellponi

Fellponi kuuluu perinteisiin, brittiläisiin mountain&moorland-rotuihin, mutta se ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen yleinen näky virtuaalimaailmassa. Tässä lyhyt katsaus fellponin historiaan ja rotumääritelmään.


© Bob Langrish

Historia lyhyesti
Fellponi on kotoisin pohjois-Englannista, Penniinien rinteiltä. Se on hyvin läheistä sukua dalesponeille, dalesit elivät Penniinien itäpuolella, fellit puolestaan länsipuolella ja jako kahteen eri rotuun tehtiin vasta 1900-luvun alussa. Dales ja fell muistuttavat edelleen toisiaan varsin huomattavasti.

Fellponien esi-isät olivat alkukantaisia kelttiläisponeja, jotka ymmärtääkseni muodostivat myöhempinä vuosisatoina ns. galloway-ponin. Kelttiläisponit taas lienevät saaneen alkunsa pohjois-eurooppalaisista metsähevosista, jotka vaelsivat Brittein saarille jääkauden jälkeen, ennen kuin maayhteys saarten ja mantereen välillä katkesi. Saman alkuperän jakanevat kaikki muutkin brittiläiset alkuperäisrodut.

Poneihin sekoittui oletettavasti jonkin verran tuontiverta roomalaisaikana, jolloin rakennettiin Hadrianuksen vallia pohjois-Englantiin. Roomalaisjoukot todennäköisesti toivat mukanaan hevosia mantereelta, eräissä lähteissä mainitaan tuodun erikoisesti nykyisten Alankomaiden alueelta hevosia, jotka myöhemmin muodostivat friisiläisen alkuperäiskannan. Joissain yhteyksissä fellponia mainostetaankin pienoisfriisiläisenä, mutta ei se kyllä sitä ole, vaikka onkin yhtä lailla tumma (yleensä) ja runsasjouhinen. Ei roomalaisaikana ollut olemassa vielä varsinaisia friisiläisiä ja jotkin lähteet tyrmäävät koko friisiläisteorian. Mahdollista on, että roomalaisten mukana Penniineille tuotiin hevosia, mutta niiden vaikutus ei välttämättä ole ollut mitenkään erityisen merkittävä.

Fellit olivat aikanaan erinomaisia kuormaponeja, jotka kuljettivat malmia ja maataloustuotteita tiettömiltä rinteiltä alas. Toimivat ne maatöissäkin kyntöponeina ja myös ratsuina. Monikäyttöisyyden takasi ponien varmajalkaisuus, voimakkuus ja sopeutuminen alueen oloihin, kuten alkuperäisponilta sopii odottaakin. Fellit olivat jo silloin tunnettuja myös hyvästä ravista ja nopeudestaan.

Historia virtuaalimaailmassa
Nyt nostan kädet pystyyn ja sanon, etten kyllä tiedä juurikaan mitään! Fellponeja on ollut siellä täällä, mutta harvakseltaan ja kasvatustoiminta on ollut vielä harvinaisempaa. Sen tiedän, että Koululaaksossa oli joitain poneja, arvatenkin suvuttomia tuonteja, joista ainakin osa päätyi vuotta 2002 tai sitä ennen Quieroon (tai millä nimellä Quieron edeltäjä tunnettiinkaan, Kerpan talli joka tapauksessa). Bongasin ainakin tammat Laakson Cathleen ja Laakson Katie sekä oriin Laakson Bobby. Lisäksi tuolla vilahtaa nimi Laakson Lipstick, oletettavasti tamma, mutten voi olla varma. Dollar's Farmillakin on tiettävästi pari fell-kasvattia syntynyt, Quieron kasvattamasta tammasta, mutta Quiero ja myöhemmin RDN lienevät kuitenkin kautta vuosien olleet ne ainoat tallit, joissa fellejä on edes jonkin verran ja kasvatusta myös.

Ja siinäpä se sitten olikin, mitä fellponien virtuaalihistoriasta tiedän! Ionicissa on aloiteltu pienimuotoista kasvatusta tässä muutaman viime vuoden aikana, lähinnä omista tuontiponeista. Satunnaisia yksilöitä löytyy sieltä täältä, muutaman suvullisenkin olen onnistunut löytämään Mystic Sharifasta ja Ponipallerosta. Kuulisin kuitenkin mielelläni, jos ihmisillä on fellejä enemmänkin.

Käyttö
Ihan ensimmäiseksi: fellponi M&M-rotuna on oikeutettu osallistumaan SPC-kisoihin, se kuuluu ryhmään 1 yhdessä isojen welshien, nyffin, connemaran, dalesin ja ylämaanponin kanssa! En tiedä miten paljon SPC-kisoissa fellejä on, itse olen niitä kilpailuttanut jonkin verran. Reaalimaailmassa fellit ovat tervetulleita The British Show Pony Societyn luokkiin, siellä ne esitetään alkuperäisrotujen tapaan nyppimättöminä ja letittämättöminä. Ratsastus-, valjakko- ja in hand -luokkien lisäksi fellejä voidaan esittää myös working hunter pony -luokissa.

Työkäyttö on nykyään olematonta, mutta fellponi on maailmalla tunnettu valjakkoponina, nopea ja kestävä kun on. Englannin prinssi Philip kilpaili aikoinaan valjakkoajossa fell-valjakolla. Fellponilla on muutenkin kuninkaallisia puolestapuhujia: kuningatar Elisabeth on The Fell Pony Societyn suojelija. Fellponi ei ole yhtään hullumpi ratsunakaan.

Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa suomennos:
– Pää on pieni ja hienopiirteinen, otsa leveä, turpa kapea.
– Sieraimet ovat suuret.
– Silmät ovat jonkin verran ulkonevat, suuret ja kirkkaat. Lisäksi niiden tulee kuvastaa ponien rauhallista ja älykästä luonnetta.
– Korvat ovat hyvin asettuneet, sirot ja pienet.
– Päänliittymä on ohut ja taipuisa.
– Kaula on pitkähkö ja melko kaareva, oreilla saa olla tuhdimpi orikaula, mutta sekään ei liioiteltu.
– Lavat ovat pitkät, viistot ja lihaksikkaat.
– Runko on tiivis, lyhyt, syvä ja leveä.
– Takaosa lihaksikas ja pyöreä, lanne on lyhyt ja vahva, lautaset hieman viettävät ja hännänkiinnitys on yleensä melko korkea.
– Jalat ovat hyväasentoiset, hyväluiset ja lyhytsääriset. Olkavarsi ja koipi ovat lihaksikkaat. Nivelten ovat hyvinkehittyneet.
– Kavioaines on tummaa, kaviot ovat hyvän kokoiset ja pyöreät.
– Jouhia on runsaasti, samoin vuohiskarvaa. Karvanlaadun tulisi olla hieno ja silkkinen, jouhien karkeus on moitittavaa.
– Säkäkorkeus ei saa ylittää 142,2 senttiä.

Värit
Musta on fellponien yleisin väri nykyään. Aikaisempina vuosikymmeninä rodussa esiintyi paljonkin ruunikkoa ja mustanruunikkoa, jostain syystä niiden määrät ovat vähentyneet 1900-luvulla radikaalisti samalla kun mustasta on tullut selkeästi suosituin väri. Fellponeissa on myös jonkin verran kimoja. Satunnaisesti syntyy raudikoita, mutta niitä ei hyväksyttäne rekisteriin. Aiemmin on esiintynyt jonkin verran kirjavuutta ja päistärikköä, mutta kirjavat ovat myös rekisteriin kelpaamattomia ja päistärikkö lienee kadonnut.

Valkoisia merkkejä ei erityisesti suosita, pieni tähti ja vähän valkoista vuohisen alapuolella ovat täysin ok, mutta isompia merkkejä yritetään vähän vältellä. Isomerkkiset yksilöt ovat kuitenkin rekisterikelpoisia.

– S

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018

Kun kilpailee ilman tavoitteita

Kilpailutan satunnaisesti hevosiani eri jaosten alaisissa kilpailuissa, pääasiassa ARJ:ssä, mutta toisinaan ihan myös perinteisissä lajeissa ja KRJ:ssä ja ERJ:ssä. En varsinaisesti tiedä miksi tätä edes teen, jo aikoja sitten olen todennut että Ionicin hevosilla ei ole mitään asiaa laatuarvosteluihin riippumatta siitä, miten paljon niillä on sijoituksia. Eikä tarkoituksena ole edes kerätä täyttä määrää sijoituksia yhdellekään hevoselle, ei edes sitä 20 sijoitusta, joka tekisi hevosesta kelvollisen laatisvarsan vanhemmaksi. Joka kerta en edes muista/jaksa/viitsi kirjata niitä muutamia sijoituksia osallistuneiden hevosten sivuille.

Onko tämä väärin?

Tietenkään se ei ole väärin, ovathan jaosten alaiset kilpailut avoimet kaikille, mutta en tarkoita nyt sitä varsinaisesti. Lähinnä ajatukseni on se, että teenko kenties väärin "varastaessani" sijoituksia turhille hevosilleni niiltä harrastajilta, jotka kilpailevat tavoitteellisesti ja joiden tähtäimessä ovat laatuarvostelut. Jokainen Ionicin hevosen saavuttama sijoitus on pois jonkin toisen sijoitusmäärästä.

Kuten tunnettua, sijoituksilla saa pisteitä laatuarvosteluissa ja niitä jaetaan kilpailuissa vain rajoitetusti, joten siinä mielessä kyseessä on rajoitettu resurssi. Voinkin siis hyvin ymmärtää jos jotakuta närästäisi tämän resurssin jakaminen sellaisen kanssa, joka ei sitä käytä hyväkseen ja jolle se ei merkitse mitään. Toisaalta kilpailuita voi järjestää (ymmärtääkseni) miten paljon vain jaksaa kisakutsuja tehdä ja hevosensa saa ilmoittaa niin moneen kilpailuun kuin ikinä ehtii, joten eivät sijoitukset varsinaisesti mikään rajallinen resurssi ole.

Jaettujen sijoitusten määrä luokkaa kohden riippuu osallistujien määrästä. Ideaalitilanne olisikin siis se, että tuon mahdollisimman paljon hevosia kilpailuihin, jotta osallistujamäärä kasvaa ja sijoituksia voi jakaa enemmän mutta että yksikään minun hevoseni ei sijoitu. Tässä tapauksessa minun kilpailemisestani olisi selkeää hyötyä muille harrastajille, ei nyt mitenkään paljon mutta edes vähän. Tulokset pitää kuitenkin arpoa puolueettomasti, niin voi hyvinkin käydä niin että minun hevoset vievät ne ylimääräiset sijoitukset muiden nenän edestä. Pieniksi jäävissä luokissa saattavat Ionicin hevoset olla hyvinkin yliedustettuina. Näin on käynyt useissa ARJ-luokissa, joihin saa yksi omistaja tuoda 10 hevosta ja sitten siellä on 10 ionicilaista ja pahimmassa tapauksessa vain muutama hevonen muilta omistajilta. KRJ:ssä ja ERJ:ssä näin toki ei käy, ne ovat niin suosittuja ja toisaalta luokat eivät ole rajoitettuja esimerkiksi rodun perusteella.

Niin tai näin, en aio menettää yöuniani sen takia että käyn satunnaisesti niistämässä muutamalta laatisharrastajalta arvokkaita sijoituksia vaikka se periaatteessa onkin "väärin". Toisaalta ymmärrän kyllä teoriassa jos jotakuta sieppaa tällainen sunnuntaikilpaileminen epätavoitteellisesti, onhan se aina pois joltakulta muulta. Käytännössä saattaisin hämmästyä, jos joku harrastaja tällaista esittäisi julkisesti, en ole koskaan uskonut siihen että täysin yksisilmäisesti pelkkiin laatuarvosteluihin tähtääviä harrastajia on olemassa.

–S

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2018

Mitä hevosen sivuilla pitäisi olla: kaikki muu

Perustiedot ja suku on käsitelty, joten jäljelle jää kaikki muu, mitä ikinä voi keksiä. Periaatteessa tämä on turha asia, koska jos harrastaa virtuaalihevosia puhtaan minimaalisesti, ei muuta tarvita. Perustiedot ja suku määrittävät hevosen, ainakin jos minun mielipidettäni kysytään. Kaikki muu on sitten lisää tähän päälle, mutta ilman perustietoja ja sukua (EVM-hevoset poislukien) on vähän kyseenalaista voidaanko puhua virtuaalihevosesta.

Olen saanut inspiraation tähän ja aiempiin kirjoituksiin Keskustan topikista, jossa kyseltiin asioita, joita lukijoiden mielestä hevosen sivuilla pitäisi olla. Olen kyllä miettinyt tästä kirjoittamista jo kauan, mutta nyt sain kunnolla potkua asiaan, joten kiitos siitä.


KUVA
Kuva on monelle harrastajalle suhteellisen välttämätön ja tunnustan itsekin säännöllisesti lankeavani hienoihin tai persoonallisiin kuviin. Ja väitän että maailmassa on harvoja asioita, jotka olisivat kivempia kuin hevosten katseleminen, olivat ne sitten livenä tai kuvina. Hevonen on hieno eläin, kuten kaikki varmasti tiedämmekin. Luulen, etten ole niinkään koukussa virtuaalihevosteluun vaan hevoskuviin!

Itselleni tärkeimmät asiat kuvassa ovat rodunmukaisuus ja hevosen väri. Selkeästi väärän rodun kuva hevosella on aina vähän surullinen asia, erityisesti jos kyseessä on jokin harvinaisempi rotu. Toisaalta ei pidä olla liian niuho harvinaisten rotujen kanssa, yleensä rodun harvinaisuus korreloi ainakin jossain määrin myös kuvien vähäisyyteen. Ja miten monta kertaa mekin olemme Virginian kanssa kirjoittaneet siitä, että pitää ensisijaisesti nähdä kuvan hevonen, ei niinkään sen rotu. Niinpä meilläkin on esimerkiksi terskien kuvissa vilissyt arabeja, shagyoja, angloarabeja, puoliverisiä ja likimain mitä tahansa kevyttä ja jossain määrin arabimaista.

VH-TUNNUS
On vähän siinä ja tässä, pitäisikö tämä lukea oikeastaan perustietoihin, vaikka eihän tämä toki ole pakollinen sinänsä. Pitäisi kyllä melkein olla, VRL:n rekisteri on sen verran hyödyllinen juttu. Sen suurin hyöty on siinä, että se kiistämättömästi todistaa hevosen olleen olemassa. Ennen kuin hevonen pääsee rekisteriin, sillä on oltava sivut, siellä tarvittavat tiedot ja tämä kaikki tarkistetaan rekisteröitäessä. Hyödyllinen asia jos miettii sukupostauksessa paljon käsiteltyjä asioita sukujen, tietojen ja sivujen katoamisesta.

Jotkut harrastajat toivovat myös linkkiä VRL-profiiliin. Tämä on aivan relevantti asia, jos hevonen kilpailee porrastetuissa. Täydellisessä maailmassa linkki toki olisi kaikkien hevosten sivuilla ja VRL-profiilikin aina ajantasalla, mutta no... Pienemmällä hevosmäärällä tämä varmasti onkin tehtävissä, mutta Ionicin kanssa ei edes toivoa. Että sori.

TEKSTIT
No juu, tietänette meikäläisen suhtautumisen teksteihin: kiva jos niitä on, mutta eivät ole pakollisia. Sen sijaan voisin paasata kolmen postauksen verran yleisesti kirjoittamisesta nettiin ja siitä, mitä varsinaisesti kannattaa kirjoittaa (long story short: kirjoita vain se mikä on sanomisen arvoista). Laatuarvosteluilla on omat vaatimuksensa sanamääristä ja/tai sisällöstä, vaatimukset löytyvät niiden säännöistä. Luettavuuteen noin yleensä kannattaa panostaa.

Mitään varsinaista rajaahan tekstien tyypeillä ei ole. Voi olla luonnekuvausta, sukuselvitystä, päiväkirjaa, valmennuksia, taivas vain on rajana ja kukin kirjoittaa (tai kirjoituttaa) mitä haluaa. Edelleen: laatuarvosteluilla on omat vaatimuksensa mistä saa pisteitä, mutta omana mielipiteenäni sanon, että laatuarvostelujen ulkopuolella voi tehdä paljon muitakin juttuja. Tai jättää tekemättä, kuten meillä on tapana.

JÄLKELÄISLISTA
Ooh, tämä on kyllä sen verran lähellä sukutaulua, että oikeastaan tämä olisi pitänyt listata suku-postauksessa. Toinen kertoo menneet sukupolvet, toinen tulevat. Sukutaulut tarjoavat arvokasta tietoa vanhoista ja kenties jo kadonneista hevosista, mutta niin tarjoavat jälkeläislistatkin.

Minimissään jälkeläislista on vain tosiaan lista hevosen varsoista. Itse näkisin mielelläni vähän muutakin: linkin, emän/isän nimen (ja linkin), syntymäajan, sukupuolen, ehkä värinkin, rodun jos se ei ole sama kuin kyseisen vanhemman rotu. Ja niin edelleen, tähän pätee oikeastaan sama ohje kuin sukutauluunkin: mitä enemmän tietoa, sen parempi.

Meidän talleilla tosin vähän luistetaan tästä. Hallinnollisista syistä orien sivuille merkitään ainoastaan astutuksen ajankohta, tamman nimi (ja rotu, jos ei ole samanrotuinen) ja sitten kun varsa syntyy, sen sukupuoli ja nimi linkin kera (ja taas rotu, jos se on relevantti). Tammojen sivuilla on vähän erilainen lista, siitä löytyy varsan nimen, sukupuolen ja rodun lisäksi myös sen syntymäaika, väri ja aika usein myös tieto myynnistä tai siitä, jos kyseessä on tilausvarsa. Gin Ahaltekin tekke-tammojen jälkeläislistassa ei mainita rotua, jos se on ahaltek. Jos niille sattuu syntymään muunrotuinen varsa, se merkitään muihin tietoihin.

KASVATTAJA JA OMISTAJA
Nämä oikeastaan ovat perustietoja, VRL vaatii rekisteröinnissä omistajan nimen sivuille ja vielä VRL-tunnuksensakin. Kasvattaja yleensä odottaa myös mainintaa kasvattinsa sivuilla ja se on myös hyödyllinen tieto. EVM-hevosen kasvattajan merkitsemiseen sen sijaan suhtaudun itse vähän kriittisesti, en näe hirveästi pointtia keksiä kasvattajaa, jota ei ole olemassa. Itse merkitsen keksityille hevosille yksinkertaisesti maahantuojaksi Ionicin.

Ja ehdottomasti linkit kehiin! Ärsytyslistan top-kympissä on hevonen, jonka sivuilta ei pääse lainkaan tallin sivuille tai ylipäänsä mihinkään. Lisäongelmia tuo se, jos tallin pääsivun tai hevoslistauksen osoitetta ei pysty päättelemään mitenkään helposti (sitä kutsutaan myös huonoksi suunnitteluksi). Sähköpostiosoitettakin monet kaipaavat suoraan hevosen sivulle, ihan hyvä pointti sekin, jos se vain pidetään ajantasalla. Niin tai näin, pitäkää ekstra-tarkasti huolta siitä, että tallin sähköpostiosoite on helposti löydettävissä! Välillä on tullut vastaan viritelmiä, joista ei lopulta ole löytynyt minkäänlaista yhteystietoa omistajaan ja se muuten sieppaa.

LAJIPAINOTUS JA KOULUTUSTASO
Aika perustietoja nämäkin, lajipainotus ainakin, mutta omille hevosille en yleensä merkitse koulutustasoa. Kilpaileville ja laatuarvosteluissa hevosiaan käyttäville nämä todennäköisesti ovat paljon tärkeämpiä asioita.

KISATULOKSET JA SAAVUTUKSET
Arvaatte varmaan että suhtaudun näihin vähän varauksella, kuten kilpailemiseen yleensäkin, mutta jos hevosella on kisatuloksia, onhan ne toki viisasta merkitä sen sivuillekin. Laatuarvostelut näitä olettavatkin, että hevonen saa pisteet sijoituksista ja saavutuksista.

MITÄ MUUTA VIELÄ?
Vähän tallista riippuen hevosten sivuilla on muutakin tietoa, varustelistat, hoito-ohjeet ja viikko-ohjelmat tulevat ensimmäisenä mieleen. Haluaisinkin mielelläni nähdä mitä muuta harrastajat ovat keksineet hevostensa sivuille näiden tavanomaisten juttujen lisäksi.

–S

keskiviikkona, elokuuta 29, 2018

Sukutaulun merkinnät

Tämä teksti on pieni spin-off edellisestä postauksesta, jossa vaahtosin suvuista ja siitä, mitä kaikkea sukutauluun pitäisi merkitä ja miten. Nettisivut eli tieto on katoavaista internetissäkin ja sukutauluilla on oma tärkeä osansa siinä, että vaikka jonkin hevosen sivut katoaisivatkin, kaikki tieto ei katoa sivujen mukana. Nyt esittelen ne merkinnät, mitä käytän sukutauluissa itse. Ideoita saa vapaasti varastaa, en minä näitä ole itse keksinyt. Itse asiassa Gin on kirjoittanut jotakuinkin saman tekstin jo 13 vuotta sitten.


EVM
Varmasti kaikille tuttu EVM-merkintä tulee aina sellaisen hevosen nimen yhteyteen, joka ei ole ollut virtuaalimaailmassa vaan on sukuun keksitty nimi. Äärimmäisen käyttökelpoinen keksintö, en tiedä kuka tätä aikoinaan alkoi ensimmäisenä käyttää, mutta hän ansaitsisi virtuaalihevosmaailman Nobel-palkinnon.
Itse käytän tätä aina kirjoitettuna isoilla kirjaimilla ja suoraan hevosen nimen perässä, en esimerkiksi lisää rivinvaihtoa sukutauluun. Tapoja on monia, kaikki hyviä paitsi tämän jättäminen pois silloin kun kyseessä on EVM-hevonen.

EVM?
EVM:ää ei kannata käyttää kuitenkaan jos on vähänkään epävarma siitä, onko hevonen ollut joskus olemassa, vaikkakin kadonnut tyystin netistä. Jos haluaa, voi epäselvien tapausten yhteydessä käyttää tätä merkintää, joka kertoo muille harrastajille, että nyt ei olla ihan varmoja asiasta. Reilusti epätarkka tieto on parempi tieto kuin väärä tieto. Itse en juuri käytä tätä, ennemmin käytän alla esiteltyä kadonnut-merkintää.

Kadonnut / kad.
Kuten tiedetään, joskus jokin hevonen katoaa niin, ettei netistä löydy mitään. Ei sivuja, ei VRL-profiilia, ei Web Archiveen tallentunutta vanhaa sivua. Ikävää, mutta sitä sattuu. Se ei kuitenkaan tee hevosesta EVM-hevosta ja itse ainakin käytän sukutauluissa nimen perässä merkintää (kad.) selventämään, että tämä ei todellakaan ole EVM-hevonen vaan kadonnut. Suosittelen lämpimästi muillekin.

Kadonnut?
Tämä voi olla vähän epäselvä, koska sinänsä hevonen joko on kadonnut tai ei ole kadonnut, jolloin sille löytyy sivu eikä näiden vaihtoehtojen välissä ole mitään epävarmaa aluetta. Tätä käytetäänkin harvoin, nykyään tuskin lainkaan ja sen käyttötarkoitus on ollut lähinnä se, että hevosesta ei olla ihan varmoja, että onko se vain kadonnut vai EVM-hevonen. En tiedä, siinä mielessä tämä voi olla ihan käyttökelpoinenkin merkintä, joskin aika yhteneväinen EVM?-merkinnän kanssa.

- (viiva)
Viivalla merkitse sukutauluun ne solut, joihin ei ole mitään nimeä kirjoitettavaksi eli kun EVM-sukuisen hevosen sukua ei ole jatkettu pidemmälle. Viivalla merkitty solu tarkoittaa aina EVM-hevosta.

? (kysymysmerkki)
Kysymysmerkkiä käytän silloin kun minulla ei ole mitään aavistusta, mitä tässä sukutaulun solussa pitäisi olla, tiedot ovat kadonneet niin täysin. En siis ole varma edes, pitäisikö tässä olla EVM-hevonen vai mahdollisesti olemassa ollut hevonen. Näitä onneksi tulee vastaan suhteellisen harvoin, yleensä löytyy jollain haulla jotakin, mistä saa kiinni. Kysymysmerkki sukutaulussa onkin yleensä katastrofia lähentelevä tilanne.

–S

sunnuntaina, elokuuta 26, 2018

Mitä hevosen sivuilla pitäisi olla: suku

Viimeksi listasin asioita ja perusteluita sille, mitä perustietoja hevosen sivuilla olisi hyvä olla. Suku on virtuaalihevoselle yhtä lailla perustieto, mutta käsittelen sen tässä omassa postauksessaan, koska suvuista ja niiden merkitsemisestä minulla on hyvinkin paljon sanottavaa.


SUKUTAULU
No, se nyt vain on ihan selviö, että suku – jos hevosella on sellainen – pitäisi olla merkittynä sen sivuille. Tarkoitan tässä sekä olemassa olevaa sukua että EVM-sukua, jos suvuttomalle hevoselle sellaista on keksitty. Ei siitä sen enempää.

Jos minulta kysytään, kätevintä ja helpointa suku on esittää sukutaulu-muodossa. Niin yleensä tehdäänkin nykyään. Gin muistaa harrastuksensa alkuajoilta käytännön, jossa suku vain listattiin. Okei, parempi sekin kuin jättää suku kokonaan merkitsemättä, mutta kyllä se taulukko on kaikin tavoin parempi vaihtoehto.

Miten pitkä sukutaulun pitäisi sitten olla? Täydellisessä maailmassa sen tietenkin pitäisi olla mahdollisimman pitkä, jotta siihen mahtuu kaikki mahdollinen informaatio. Käytännössä tällaisten näpertämisessä menisi ikä ja terveys, ainakin jos hevosia on satoja, kuten eräällä... Itse käytän tässä nyrkkisääntönä sitä, että sukutaulu on vähintään niin pitkä kuin hevosen olemassaoleva suku, maksimissaan kuitenkin 5-polvinen (joissain tilanteissa 6-polvinen). Jos hevosella on siis kaksi polvea sukua, kaksipolvinen sukutaulu on riittävä, kolmipolvinen vielä parempi, ainakin jos niille 2. polven isovanhemmille on keksitty EVM-sukua.

Haluaisin mielelläni tehdä kaikille hevosille mahdollisimman täydelliset sukutaulut, mutta käytännössä rajaan suvut maksimissaan siihen 5 sukupolveen. Tähän on pari käytännön syytä. Ensinnäkin sukutaulun tekemisen vaiva on jotenkin järjellinen. Toisekseen 5-polvisen sukutaulun luettavuus on vielä hyvä, sen näkee helposti yhdellä ruudullisella. Joskus nimittäin tulee vastaan joitain 8-polvisia sukutauluja ja ne ovat jo niin pitkiä että niitä joutuu skrollaamaan ja varsinaista yleiskuvaa suvusta ei oikein synny. Kolmas syy on se, että jalostuksen kannalta minulle on jotakuinkin yhdentekevää, mitä sieltä 5. sukupolven takaa löytyy. Saman nimen kertautuminen niin kaukana ei mielestäni vaikuta sitä tai tätä.

Sukutaulujen ja yleensä sukutietojen tärkeys on siinä, että niistä löytyy tietoa hevosista, jotka ovat ehkä kadonneet. Ainakin minulle erilaiset sukutiedot ovat hyvin tärkeitä ja kokonaan kadoksiin päätynyt hevonen on aina suuri harmi, varsinkin jos siitä ei löydy yhtään mitään tietoa mistään. Niin monta kertaa on käynyt siten, että jokin hevonen on kadonnut, mutta sen tietoja löytyy muiden hevosten sukutauluista: vanhemmat, isovanhemmat, EVM-vanhemmat, parhaassa tapauksessa vaikka väri ja säkäkorkeuskin.

SUVUN TIEDOT
Edellisessä kappaleessa tulikin jo mainittua väri ja säkäkorkeus, jotka ovat ainakin minulle sellainen nice-to-know -asia. Väri tietysti ilahduttaa aina värifriikkiä ja säkäkorkeuskin on ihan tärkeä asia.

Näiden lisäksi joskus on hyvä merkitä sukutauluun myös rotu. Näin kannattaa tehdä varsinkin silloin kun kyseessä on jokin risteytysrotu: ratsuponi, RBSH, FWB, angloarabi, mitä näitä nyt on. Welshien kohdalla sektioiden merkitseminen on myös hyvä idea, kun niitä kuitenkin sekoitellaan keskenään. Ja minä ainakin haluan nähdä, jos havittelemani puoliverisen (muun kuin FWB:n) suvussa on jotakin muuta "rotua" kuin sitä minä kyseistä puoliveristä tarjotaan. Kas kun olen muiden puoliveristen kohdalla puhdasjalostaja.

Laatuarvostelut taitavat vaatia vielä lisää. YLA:ssa ainakin saa vanhempien YLA-palkinnosta pisteitä, jos ne on merkitty arvosteltavan hevosen sivuille eli käytännössä sukutauluun. Samoin lisäpisteitä saa EVM-hevosista, joille on merkitty säkäkorkeus ja väri. Olettaisin lajilaatisten ja kantakirjankin vaativan vanhempien kohdalle merkinnät mahdollisista palkinnoista, jotta niistä saa pisteitä tai kantakirjaukseen on oikeus suvun perusteella.

EVM-MERKINNÄT OIKEIN
Keksin harvoja asioita, jotka pännivät yhtä pahasti kuin se, että olemassaollut hevonen – olkoon miten muinainen ja kadonnut tahansa – on merkitty jonkun toisen hevosen sukutaulussa EVM-hevoseksi! Minä suosittelisin lämpimästi, että jos on olemassa epäilys, pienikin, että jokin suvun hevonen on ehkä voinut olla joskus olemassa, ei sen nimen perään merkitä EVM:ää. Tai ainakin kysymysmerkki perään: EVM? Ja selvyyden vuoksi suosittelen myös, että EVM-merkintää käytetään aina kun siihen on tarve, sen jättäminen kategorisesti pois on suurta idiotismia kaikkien kannalta. Joo kyllä, joskus se unohtuu itseltäkin joidenkin yksittäisten nimien perästä, ei tässä täydellisiä olla.

Suosikkiesimerkkini EVM-merkinnöissä olleista epäselvyyksistä ja sukumerkintöjen puutteista on nyt jo edesmennyt FWB-ori Benedictus SS, joka myytiin meille kaksipolvisena. Virginiaa alkoi kiusata isänemän ja sen isän tutunoloiset kasvattajatunnukset ja ankaran googlailun tuloksena oli se, että isänemän takaa löytyykin sukua monta monituista sukupolvea taaksepäin. Tässä tapauksessa löytö oli hieno asia, saimmehan yllättäen talliimme todella vanhoja sukulinjoja. Painajainen sen sijaan olisi ollut se, että suvusta olisi löytynyt joitain täydellisen vääränrotuisia hevosia, joita olisi ehkä yritetty piilotella epätarkoin sukumerkinnöin. Tällaisiakin tapauksia on joskus tullut vastaan ja ne harvoin päättyvät hyvin, koska internet ei unohda.

LINKIT
Jos sukua on, tietenkin pitää olla linkit vanhempien ja esivanhempien sivuille. Selviö tämäkin, mutta käytännössä hevoset tuppaavat vaihtamaan osoitteita tai muuten vain katoamaan, joten linkkien toimivuudessa on aina toivomisen varaa.

Pitäisikö toimimaton linkki sitten poistaa? Tästä on olemassa kahta koulukuntaa ja molemmilla on pointtinsa. Toimimaton linkki on huono linkki, joten sen poistaminen on ihan loogista. Selvyyden vuoksi ja siksi ettei hevosesta tule muutaman vuoden päästä EVM-nimeä on hyvä merkitä sukutauluun "kadonnut" kyseisen hevosen kohdalle. Yllälinkatun Benedictus SS:n suvussa näin onkin tehty.

Kannattaa kuitenkin tutkia Googlea ennen kuin toteaa jonkin hevosen tyystin kadonneeksi, koska netistä voi löytyä uusi (tai vanha) sivu, jonka voi linkittää. Myös Web Archive on ystävä, jos hevoselle löytyy toimimattomia sivuja: joku on voinut tallentua aikoinaan Archiven syövereihin. Tulevaisuuden harrastajat saattavat olla jonain päivänä ylitsevuotavaisen kiitollisia mistä tahansa linkistä. Omasta mielestäni myös VRL-profiili on täysin käyttökelpoinen sivu linkattavaksi sukutauluun. VRL:n rekisterin ylivoimainen etu on se, että jos hevonen on rekisterissä, on se väistämättä ollut olemassa, koska rekisteröijä on sen tarkistanut.

Mutta jos ei jaksa leikkiä salapoliisia aamuyötä myöden kaivamassa pientäkin vihjettä jostain hevosesta (tositarina...), kannattaa sitten reilusti kirjoittaa hevosen kohdalle sukutauluun se kadonnut-merkintä ja mahdollisesti vaikka kysymysmerkkikin vielä perään. Se auttaa taas seuraavaa sukutaulun väkertäjää, koska hän näkee tästä merkinnästä sen, että tämä hevonen on ehkä ollut joskus olemassa ja kannattaa siis googlata.

Moni ei kuitenkaan poista toimimatonta osoitetta hevosen sukutaulusta vedoten siihen, että onpa tulevilla harrastajilla sitten edes jotakin tietoa kyseisestä hevosesta ja Web Archivestakin voi etsiä jos on vanha osoite tiedossa. Minä itse en juuri koskaan poista linkkejä jo olemassaolevilta sivuilta juuri tämän takia (ja tietenkin siksi, että olen äärilaiska). Kun teen uudelle hevoselle sivua, yritän sen sukutauluun saada toimivat linkit mahdollisimman hyvin ja merkitsen kadonneeksi ne esivanhemmat, joille en kerrassaan löydä mitään. Se on sen hetken tilanteen mukaan tehty sukutaulu ja kuten tiedämme, tilanteet vaihtelevat toimivien ja toimimattomien linkkien kanssa.

–S

keskiviikkona, elokuuta 22, 2018

Mitä hevosen sivuilla pitäisi olla: perustiedot

Virtuaalihevonen on yhtä kuin sen sivu, noin pääasiassa. Mitä sivulta sitten pitäisi löytyä? No, se hevonen, niine tietoineen mitä siitä on olemassa. Omistajahan sen lopulta päättää, millainen kukin hevonen on ja mitä siitä tiedetään eli mitä sivuilla on. Mutta jospa jätetään individualismi sikseen ja aletaan kunnolla besserwisseröidä, mitä niillä sivuilla oikeasti pitäisi lukea.


NIMI
Tämä nyt on itsestäänselvyys. Virtuaalihevosella pitää olla nimi, se vaaditaan joka paikassa ja on mielestäni perusedellytys sille, että virtuaalihevonen voi olla edes olemassa.

Hevosen nimi pitäisi lukea sen sivuilla ihan tekstinä ja mielellään useampaankin kertaan. Jos katsotte oikeastaan mitä tahansa Ionicin hevosta, nimi on sivuilla näkyvissä ainakin kolmessa eri paikassa: selainpalkissa, otsikossa ja sitten vielä perustietolistassa, osalla vielä neljännen kerran englanninkielisessä infossa. Hakukoneet tykkäävät tästä ja myös muiden hevosten omistajat. Luojan kiitos virtuaalimaailmassa ollaan päästy pääosin eroon ~15 vuoden takaisesta villityksestä tehdä jokaiselle hevoselle oma nimikylttikuva, jossa hevosen nimi luki. Arvatkaapa vain miten hauskaa tällaisia hevosia on perata nykyään jostain Web Archivesta, jos kuvat ovat sattuneet jäämään jonnekin matkan varrelle?

Plussaa saa sillä, että nimi lukee sivulla ns. normaalisti kirjoitettuna, ensimmäiset kirjaimet isolla, loput pienellä. Ei siis kokonaan isoilla kirjaimilla, kuten melko usein näkee, eikä kokonaan pienillä kirjaimilla, tätä nyt ei ole vastaan tullutkaan. Siihen on kaksi syytä:
1. Nimen voi helposti kopioida ja liittää vaikkapa sukutauluun. Mahdollisten kirjoitus- ja muiden huolimattomuusvirheiden määrä vähenee tällä, samoin laiskan työnvälttelijän vaiva. Mitä monimutkaisempi nimi, sitä kivempi se on vain kopioida suoraan.
2. Nimen oikeinkirjoituksesta ei synny epäselvyyksiä. Tämä on huomionarvoinen seikka varsinkin kasvattajatunnuksina käytettyjen kirjainyhdistelmien tai muuten poikkeuksellisten kirjoitusasujen kanssa. Otan esimerkiksi Melody McCorey GA. Jos tämän nimen kirjoittaisi pelkillä isoilla kirjaimilla, jäisi epäselväksi, että C sanan välissä tulee isolla ja GA tulee myös isoilla kirjaimilla ja tuloksena voisi olla Melody Mccorey Ga. Tämä on vielä suhteellisen helppo tapaus, jossa erehdykselle on vähän sijaa.

ROTU, SUKUPUOLI
Nämä nyt ovat ehdottoman selkeitä asioita ja sinänsä oikeastaan turha sanoa. Harvoin näitä näkee unohdettavan, mutta varsinkaan sukupuolen jättäminen pois ei ole täysin tavatonta. Olen joskus törmännyt moiseen VSN-tuomarina ja hylkyhän siitä tuli. Ymmärrän pointin sinänsä: jos ajatellaan että hevosen sivuille tullaan tallin orien listasta, on ilman muuta selvää, että kyseinen hevonen on ori. Mutta aina pitäisi muistaa se, että kävijä voi tulla käytännössä mistä tahansa eikä välttämättä näe koko orilistaa. Kuten näyttelytuomari.

SYNTYMÄAIKA
Tämäkin unohtuu nykyään harvoin, VRL sen vaatii rekisteröinnin yhteydessä ja kasvattajalle päivämäärät ovat yleensä tärkeitä. Expage-aikana saattoikin vielä nähdä hevosia, joiden sivuilla luki vain "6 vuotta", mutta taas puhutaan jostain yli 15 vuoden aikuisista asioista.
Itsehän rakastan tutkailla varsinkin pitkäsukuisten hevosten esivanhempien syntymäaikoja, sillä kyllä se on hienoa, kun löytyy jokin hevonen, jonka syntymäaika on vaikkapa vuodelta 2003!

Ikä sen sijaan ei ole mielestäni mitenkään relevantti asia, yleensä. Ravureilla ja laukkahevosilla tilanne on aivan toinen ja joissain laatuarvosteluissakin iällä on merkitystä asioihin. Onneksi, voi onneksi NJ on luopunut takavuosien säännöstä, jossa hevosen kolmi- tai nelivuotispäivä piti ilmoittaa tai muuten vain tehdä selväksi eikä muuten riittänyt se, että sivulla lukee syntymäajan perässä esim. VHKR, joka nyt sentään on tunnetuimpia ja vanhimpia ikääntymismetodeita. Joka tapauksessa iän ilmoittaminen on mielestäni täysin vapaaehtoista, koska se ikä on virtuaalimaailmassa venyvä käsite joka tapauksessa.

SÄKÄKORKEUS
Äärimmäisen tärkeä asia erityisesti niillä (poni)roduilla, joilla säkäkorkeus on jollain tavoin rajattu rotumääritelmässä! Olen taannoin hylännyt erään ponin VSN-näyttelyistä sillä perusteella, että se oli ylikorkea. Samoin peruin kaupat toisesta ponista, jonka suvussa oli ylikorkeita hevosia. Yli- tai alikorkeus on kuitenkin monessa tapauksessa jopa jalostuksesta poissulkeva tekijä. Welsheillä se määrittää sektion, ylikasvaneesta A:sta tulee B ja alamittainen D on C.

VÄRI
Värifriikin yöunet vie hevonen, jonka sivuilla ei lue väriä. Totaalipainajaiseksi homma muuttuu jos hevosella ei ole kuva näkyvissä eikä väriä määritelty. Ja se herne patjan alla on kimo, jolle ei ole ilmoitettu pohjaväriä.
Väriasioista olen paahtanut mittavan tekstin alkuvuodesta, Väärän värinen hevonen – ja entä sitten?, ja siellä käsitellään myös syyt siihen, miksi se väri nyt vain pitäisi olla kirjoitettuna sinne hevosen sivulle.

–S

sunnuntaina, elokuuta 19, 2018

Mitä kuuluu uudenvuodenlupauksille?

Vuodenvaihteen tienoilla päätin, että nyt saavat loppua ne same-old-same-old-uudenvuodenlupaukset ja keksin jotain ihan muuta. Mitä niille kuuluu nyt?


© Karri Huhtanen

Kuvitusta blogiin
Tämä on mennyt hyvin! Likimain kaikissa postauksissa on kuva, joka liittyy jollain tavoin asiaan. Itse tykkään tästä, vaikka säännönmukaisesti revinkin hiuksia päästäni kuvituksen takia. Flickr ja Bob Langrish yleensä pelastavat. Suosikkikuvani on Mielenmaisemia ja maisemakuvauksia -tekstissä oleva kollaasikuva. Toinen suosikki on taukoilmoituksen omenapuukuva ja ehdottomasti työläin oli sisällissota-aiheinen kollaasi. Onko ahkerilla lukijoilla suosikkia? Tai inhokkia, sen puoleen?

Jotain uutta blogiin
No ei ole tullut. Vielähän tässä on aikaa petrata, mut mut.

Kisojen järjestäminen
Ensimmäiset SPC-kisat on järjestetty, joten tämä voidaan katsoa ainakin osittain täytetyksi lupaukseksi. Tai ehkä kokonaan täytetyksi, SPC:n vaivattomuuden jälkeen ei esimerkiksi ARJ-kisat nappaa.

Kuvalahjoitus Alegreen
Hups. Tämä roikkuu edelleen. Voisin toki ensimmäisen satsin laittaa menemään.

Ilmoita hevosia ktk-tilaisuuksiin
Pariin tilaisuuteen olenkin hevosia ilmoittanut ja tallista löytyy 6 kantakirjahevosta sen seurauksena. Eli joo ja aion jatkaa tätä hommaa ainakin satunnaisesti.

Laatuarvostelu enkä puhu YLAsta
Tästä sanoin jo heti alkuunsa että on ensimmäinen, josta tingin ja niin myös tein. Ei tule tapahtumaan, ei tänä vuonna eikä ensi vuosikaan välttämättä kovin hyvältä näytä. Mutta pidetään mielen päällä.

–S

keskiviikkona, elokuuta 15, 2018

Ionicin noniukset

Noniukset kuuluvat ehkä virtuaalimaailman eksoottisimpiin otuksiin. Ionic lienee tällä hetkellä ainoa kasvattaja ja on ollut sitä pääsääntöisesti aina.


© Klaudia

Noniukset virtuaalimaailmassa
Olisi helppo kuitata tämä otsikko sanomalla, ettei niitä ole, Ionicia lukuunottamatta. Olisin melkein oikeassa.

Djoehemissa aikoinaan oli noniuksia, niitä ihan kasvatettiinkin siellä. Tiettävästi ei kovin monia varsoja, mutta joitain kuitenkin. Ioniciin sieltä päätyi kolme hevosta, tamma Irenna v.d. Djoehem ja oriit Jacob v.d. Djoehem ja Rheingold v.d. Djoehem. Jacobin ja Rheinholdin vanhemmat ovat suvuttomia tuonteja, mutta Irennalla on kaksipolvinen suku, sen vanhemmat ovat Djoehemin kasvatteja. Ikävä kyllä, Djoehemille kävi niinkuin kävi ja tiedot mahdollisista muista kasvateista ja tuontihevosista ovat kadonneet sen mukana. Onni sentään se, että meille jäi pari hevosta ja edes nimet kadonneista vanhemmista. Lienee syytä kuitenkin mainita, että niiden hevosten lisäksi jotka Jacobin ja Irennan suvuista löytyvät, Djoehemissa oli myös ori nimeltä Hagon Wro. Sen ja meidän Ildigo GA:n orivarsa Félhold Ion päätyi Arnikalle. Félholdin myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa enkä tiedä sitäkään, oliko Arnikalla muita noniuksia koskaan.

Noniuksia ja jonkin verran myös kasvatusta on ollut Lymiessä ja Lymien omistajan muissa talleissa. Näillä talleilla (bongasin kolme kappaletta) on ollut ihan mittavastikin tuonti-noniuksia ja jonkin verran kasvattejakin on syntynyt. Itse pääsin onneksi käyttämään osaa näistä hyödykseni, kun Lymien oriit astuivat melkoisen määrän meidän tammoja vuonna 2015. Olisin mielelläni tilausvarsojakin kärttänyt, mutta se jäi kuitenkin tekemättä.

Siinäpä sitten kasvattajat oikeastaan olivatkin! Muutamia satunnaisia yksilöitä olen bongannut esimerkiksi Wild Horse Ranchilta ja Zenistä, mutta siihen se sitten jääkin. Käytännössä voin siis väittää, että virtuaalimaailman tällä hetkellä ainoa aktiivinen nonius-omistaja olen minä.

Ongelmana nimet ja kuvat
Olen mainostanut muistaakseni jo moneen kertaan noniuksen kahta ongelmaa (sen lisäksi että rotua on likimain turha etsiä Ionicin ulkopuolelta) ja ne ovat nimet ja kuvat. Nimiongelma toki koskee kaikkia unkarilaisia rotuja, sopivankuuloisia nimiä on niin vaikea keksiä! Ja sitten kun minä en mitenkään taivu käyttämään joitain muita nimiä, ainakaan sellaisia jotka ovat selkeästi peräisin toiselta kielialueelta. Säännönmukaisesti vannon hankkiutuvani eroon kaikista unkarilaisista hevosista, mutta eihän niin toki käy.

Kuvat ovat toinen hankaluus. Netistä löytyy nihkeästi aitojen noniusten kuvia ja osassa niistäkin on jotain vikaa. En tiedä tarkalleen, miten noniusta nykyään jalostetaan, ovatko risteytykset muihin rotuihin esimerkiksi sallittuja, mutta toisinaan tulee vastaan kuvia noniukseksi väitetyistä hevosista, jotka ovat omaan makuuni rahtusen turhan kevyitä. En toki väitä että minun näkemykseni suhteellisen tuhdista noniuksesta olisi täysin kattava.

Kun kuvatilanne on se mikä se on, olen joutunut käyttämään mielikuvitusta ja vaivaa kuvien etsimiseen. Kuten hevoslistasta näkyy, ei kovin monella ole kuvaa ja useimmissa niissäkin on tällä hetkellä rehellisesti sanoen jotain muuta kuin varsinainen nonius. Tukevat puoliveriset ja jotkin barokkirodut kelpaavat ainakin valikoiden, kunhan eivät ole liian sliipattuja.

Mitäs jatkossa?
Kuva-, nimi- ja sisäsiitosongelmat ovat siis jotakuinkin arkipäivää noniusten kanssa, joten onko rotu poistolistalla Ionicissa? No ei! Sanokaa vain masokismiksi, mutta nonius kuuluu niihin rotuihin joista luopumista en kyllä harkitse. Vähän kaikki unkarilaiset kuuluvat tähän samaan sarjaan, joten nimiongelmista jatkan toki valittamista tulevaisuudessakin.

– S

Ps. Viitisen vuotta sitten kirjoittelin tänne nonius-orin rakennearvostelun. Sekin kannattaa käydä lukaisemassa jos haluaa tietää enemmän minun käsityksistäni noniuksesta ja sen rakenteesta. Arvostelussahan oli toki maailman komein ori.

sunnuntaina, elokuuta 12, 2018

Show Pony Circuit, osa 2

Edellisessä postauksessa (Show Pony Circuit, osa 1) hehkutin suhteellisen estoitta Show Pony Circuitia (SPC), joten nyt on varmaankin sitten aika jakaa vähän jotain käytännönläheisempää ja muita mietteitä.


© Drew Saunders (CC BY-NC-SA 2.0)/alkuperäistä kuvaa on rajattu ja värejä muokattu

Miten aloittaa?
Mainitsin sen, että koko SPC on pohjia myöten erilainen systeemi kuin perinteiset VRL:n alaiset kilpailut. Miten siinä sitten pääsee alkuun? No, tietenkin kannattaa ensin tutustua SPC:n sivuihin, siellä neuvotaan kyllä kaikki, mutta tässä on lyhyt steppilista siitä, miten aloitat SPC-kisaamisen.

  1. Hanki sopivanrotuinen poni.

    Sallitut ponirodut löytyvät SPC:n ohjesivulta. Sivustolla määritellään lisäksi että ponin tulee olla rotumääritelmänsä mukainen. Ykkösryhmä on oman näppituntumani perusteella yleisin ja sille on eniten luokkiakin. Kakkosryhmä on toiseksi yleisin ja kolmosryhmä harvinaisin. Suosittelen toki kolmosryhmän rotuja.

  2. Rekisteröi poni SPC:hen.

    Rekisteröinti tehdään SPC:n oman lomakkeen kautta. Rekisteröinnin yhteydessä poni saa itselleen SPC-tunnuksen ja oman profiilisivun. Rekisteröinnistä ei tule erikseen mitään viestiä, poni ja omistaja vain ilmestyvät SPC:n tietokantaan. Voit etsiä omaa poniasi pistearkistosta tai etsiä oman nimesi omistajalistalta.

  3. Etsi sopiva kisa.

    Kaikki tulossa olevat kisat löytyvät kalenterista. Kalenterista näkee suoraan mille roturyhmille kutsu on ja mitä lajeja kilpaillaan. Merkintä M&M tarkoittaa mountain&moorland-rotuja eli ryhmiä 1 ja 2.

  4. Osallistu.

    Avaa kutsu, etsi sopiva luokka ponillesi ja kirjoita osallistumisesi lomakkeeseen ohjeiden mukaisesti. Varmistuskysymyksen vastaus on aina elen ja jos osallistuminen onnistuu, Lähetä osallistuminen -napin painamisen jälkeen saat kisakutsusivun ylälaitaan tekstin "Kiitos osallistumisesta". Kisakutsusivu päivittyy samalla ja ponisi näkyy osallistujalistassa. Töpeksiminen on tehty vaikeaksi: jos yrität osallistua väärän roturyhmän tai sukupuolen luokkaan, saat siitä virheilmoituksen. Samoin jos ponillasi on jo Elite-titteli kyseisestä lajista.

  5. Seuraa ponisi tuloksia.

    Ponisi profiilisivulla näet kaikki sen saavuttamat SPC-tulokset, tittelit ja ruusukkeet. SPC:n sivuilla esitellään nämä palkinnot ja tittelit


Miten kannattaa kisata?
SPC:llä on omat rajoituksensa kisaamiseen. Tärkein rajoite on tietenkin rotu, mutta tässä olen listannut muita rajoituksia ja huomionarvoisia asioita:
  • Yksi poni saa osallistua yhteen luokkaan.
  • Yksi omistaja saa tuoda 4 ponia yhteen luokkaan.
  • Yhteen luokkaan otetaan 40 osallistujaa.
  • Ponin tulee lopettaa kilpaileminen tietyssä lajissa saavutettuaan siinä Elite-tittelin eli 5000 pistettä.
  • Yksi poni saa kilpailla vaikka kaikissa lajeissa (tietenkin vain yhden lajin luokassa per kisa).

Miten Ionicin poneja kilpailutetaan?
No, meillä tietenkin on poneja kirjaimellisesti joka lähtöön, tavoitteena on se, että jokaiseen mahdolliseen luokkaan on meiltä aina tarjolla 4 ponia.

Ykkösryhmä on suurin, tietenkin, koska siihen kuuluvat C- ja D-welshit, connemara, nyffi, fell ja ylämaanponi, welsh C:tä ja felliä lukuunottamatta nämä kaikki ovat meillä vähintäänkin keskikokoisia rotuja. Poneja on siis paljon. Ykkösryhmän ponien tavoitteena on saavuttaa Supreme Champion jossain lajissa, sen jälkeen siirrän sen syrjään ja otan tallista uuden ponin kilpailtavaksi. En siis kilpailuta näitä Elite-tasolle asti. Näiden kanssa teen kuitenkin jonkin verran sitä, että kilpailutan eri lajeja vähän sekaisin. Jokaisella ponilla on se oma päälajinsa, mutta aina silloin tällöin ilmoitan poneja toisiin lajeihin. Kuten yllä mainitsin, ykkösryhmälle taidetaan järjestää kaikkein eniten kisoja ja luokkiin on aina tulijoita. Vielä en ole kyllä törmännyt sellaiseen tilanteeseen, että luokkaan ei mahtuisi, että osallistujia olisi niin paljon.

Kakkosryhmäläisistä meiltä löytyy pikku-welshejä ja exmoorinponeja, mikään näistä ei ole erityisen suuri rotu. Niinpä ponien vaihtuvuus on pienempää kun niitä nyt vain ei ole tarpeeksi. Näilläkin pyrin saavuttamaan Supreme Championin vähintään yhdessä lajissa, mutta monia kilpailutan paljonkin yli Supreme Championin, ehkä jopa Eliteen asti. Toisaalta saatan myös vaihtaa lajia ja hankkia yhdelle ponille kahdesta (tai ehkä jopa kolmesta) lajista vähintään Champion-tittelin. Tällä hetkellä kilpailutan eniten noita welshejäni, exmoorit ovat toistaiseksi vähän telakalla. Tilanne pakottaa kuitenkin harkitsemaan vakavasti dartmoorien hankintaa.

Kolmosryhmä on oma suosikkini, kuuluuhan siihen koko porukan harvinaisimmat otukset (ehkä kakkosryhmän kerry bogia ja eriskayta lukuunottamatta). Meiltäkään ei löydy noista roduista kuin ratsuponeja, welsh part-bredejä, australianponeja, hackneyponeja ja russeja. Varsinkin aussiponit ja hackneyponit ovatkin lempilapsiani ja saattepa nähdä, että hankin useimmille poneille peräti kolme Elite-titteliä! Tosin tällä hetkellä näitä poneja ei käytännössä ole juurikaan enempää kilpailutettavaksi, niin että samalla laumalla mennään.
Yleisesti ottaen kolmosryhmäläisiä kilpailutetaan tällä hetkellä kovin vähän. Jos Ionicista tulee 4 ponia luokkaan, saattaa mukana olla niiden lisäksi vain poni tai pari jostain muualta. Aina ei sitäkään. Minä kuitenkin lupaan aktiivisesti heiluttaa kolmosryhmäläisten lippua ja järjestää niille omia luokkia (tai ainakin kaikille avoimia luokkia), niin että harkitkaa toki näiden kilpailuttamista. Ratsuponien tai russien ei edes pitäisi olla mitenkään harvinaisia.

Ja sitten vain aktiivisesti kilpailemaan SPC:ssä! Sainkin jo palautetta ylläpidolta, että aiheutin rekisteröintiryntäyksen edellisellä tekstilläni, joten nyt sitten loputkin lukijat mukaan vain.

– S

keskiviikkona, elokuuta 08, 2018

Show Pony Circuit, osa 1

Tänään tutustumme Show Pony Circuitiin (SPC) tai ainakin minun mielipiteeseeni siitä.


En varsinaisesti edes tiedä mistä suunnasta alkaisin purkaa ajatuksiani SPC:stä. Lyhyesti voisin tiivistää sanottavani kahteen sanaan: "Ihan parasta!" Ehkä kuitenkin pitää avata vähän enemmän tätä, siltä varalta että SPC ei ole lukijoille tuttu.

SPC:ssä kilpailevat brittiläiset mountain&moorland -ponirodut ja valikoima muita ponirotuja. Rodut on jaettu kolmeen ryhmään, mountain&moorland-rodut isoihin ja pieniin (ryhmä 1 ja 2) ja muut rodut omaansa (ryhmä 3). Täydellinen lista roduista löytyy luonnollisesti SPC:n sääntösivulta.

Kilpailulajeja on niinikään kolme: riding (R), driving (D) ja in-hand (ID). Riding-luokassa ponit esitetään ratsain, driving-luokassa vaunujen edessä ja in-hand -luokissa maasta käsin. Luokille on esikuvansa Brittein saarten show-kilpailuissa. Enemmän tietoa näistä löytyy British Show Pony Societyn ja Britannian rotujärjestöjen sivuilta, joten en puutu niihin tässä sen enempää. Ei sillä että ihan hirveästi näistä tietäisinkään.

Virtuaalimaailmassa SPC on ehkä jonkinlainen outolintu, ainakin jos on tottunut kilpailemaan VRL:n alaisissa olympialajien kilpailuissa, kirjaamaan sijoitukset hevostensa sivuille, säätämään kisakutsut käsin ja arpomaan tulokset itse sopivaksi katsomallaan tavalla.
Jokainen poni tulee rekisteröidä ennen kuin se voi osallistua SPC-luokkiin. Rekisteröitymällä poni saa itselleen SPC-tunnuksen, jota tarvitaan kisaosallistumisissa. Rekisteröinti ei ole kuitenkaan samanlainen kuin VRL:ssä, rekisteröitävästä ponista tarvitaan vain omistaja, nimi, rotu ja sukupuoli. SPC:n rekisterisivulla onkin nähtävissä vain ponin perustiedot ja sen saavutukset, esimerkiksi linkkiä sen sivuille ei ole.
SPC-rekisterisivulta löytyvät tarkat tiedot ponin kilpailuista, tuloksista ja sen saavuttamista titteleistä. Niinpä harva, jos yksikään SPC-kisaaja siirtää ponin tuloksia varsinaisesti ponin omille sivuille. Itse ainakin vain linkitän ponin sivuille kisakalenterin yhteyteen SPC-profiilisivun ja huvin vuoksi olen lisäillyt tittelilitanioita, kun ponin kisaura on ohitse. Tämä on aivan loistava systeemi tällaiselle yliveltolle kilpailijalle, joka kyllä saattaa joskus ja jouluna osallistua kisoihin, mutta tulosten merkintä hevosten sivuille sakkaa pahoin.

Niin, ne tittelit. Poni saa tietyn määrän pisteitä tietyistä sijoituksista ja kun pisteitä on koossa tietty määrä yhdestä lajista, napsahtaa ponille kyseisen lajin titteli. Automaattisesti, ilman laatuarvostelutilaisuuksia, ilman minkäänlaista vaivannäköä kenenkään taholta! Titteli vain ilmestyy listalle ja ponin profiilisivulle! Ja kun poni on saavuttanut korkeimman tittelin, Eliten eli 5000 pistettä jostain lajista, sitä ei voi enää ilmoittaa tämän lajin luokkiin, koska osallistumiskaavake osaa karsia "ylimeritoituneet" ponit pois luokista. Tällaisen ponin voi siirtää joko pois kisauksesta ja todeta sen olevan valmis tai siirtää kilpailemaan toiseen lajiin, josta sillä ei ole vielä Elite-titteliä.

Kilpailujen järjestäminen vaatii tunnuksen SPC:n show groundille, mutta sen jälkeen homma onkin varsin yksinkertaista. Kilpailut luodaan järjestelmässä ja oikeastaan ainoa vaivannäkö on päivämäärän ja luokkien päättäminen sekä tietenkin päheän nimen miettiminen kilpailulleen. Sitten vain kliksutellaan kisakutsu hyväksyntään.
Kun VIP on ohitse, tulokset pitää arpoa. Se onkin niin haastava operaatio kuin että kutsu auki ja klikkaa "Arvo tulokset"-nappia. Ja sitten tulokset lähetetään – yllätys – klikkaamalla "Lähetä tulokset" -nappia. Ja se on siinä. Koko kisahässäkkä hoidettuna muutamalla hassulla klikkauksella! Ja tuloksetkin menivät automaattisesti kaikkien osallistujien sivuille. Voiko olla fiksumpaa tapaa hoitaa kilpailemista? Tai helpompaa?

Vaikkei SPC-kisoja haluaisikaan ihan vielä järjestää, kannattaa hankkia tunnus show groundille, koska silloin pääsee käyttämään myös äärikätevää ponihallintaa. Kaikki rekisteröityneet ponit näkyvät ponihallinnassa ja niiden kilpailulajin ja statuksen (kilpailee, tauolla, valmis, kuollut) pystyy siellä määrittelemään. Näiden määrityksien perusteella ponihallinnasta löytyvät myös kisalistat, jotka voi kätevästi kopioida suoraan kisakutsuun.

Kuten sanottu, olen kilpaillut viime aikoina varsin ahkerasti SPC:ssä ja voin ylpeänä kertoa, että Ionicista löytyy jo kymmenkunta eri lajien Elite-ponia (korkein tittelitaso) ja paria poikkeusta lukuunottamatta ovat ihan itse kisattuja. Nyt olen tutustunut myös kisajärjestämiseen, muutamat kisat olen pitänyt ja seuraava askel on useamman kisan bundlen järjestäminen. Eli kun siis minä, maailman ehkä vetelin virtuaaliharrastaja järjestää ihan intona kisoja, kilpailuttaa omia ponejaan ja on vieläpä perillä niiden titteleistä ja tuloksista, voitte arvata, että tämä on ihan oikeasti tosi helppo, simppeli ja kiva systeemi.

Yhteenvetona siis voisin sanoa, että jos omistat sopivanrotuisen ponin, kipin kapin kokeilemaan SPC:tä. Jos et, osta sellainen ja kipin kapin kokeilemaan SPC:tä. Se saa vanhan kisasysteemin näyttämään juuri siltä mitä se onkin: kivikautiselta.

Seuraavassa tekstissä on luvassa käytännön asioita SPC:stä.

– S

maanantaina, toukokuuta 21, 2018

Taukoilmoitus

Kas niin! Tässä on taukoilleet tasapuolisesti niin tallit, blogi kuin VSN-tuomaroinnitkin. Eikä parempaa ole näköpiirissä nyt ihan lähitulevaisuudessa, mutta jossain kohtaa varmastikin. Ajankohtaa en osaa sanoa milloin palaan taas kunnolla aktiiviseksi, mutta jos arvata pitäisi niin puolen vuoden sisään. Eikä tauko ole täydellinen, teen silloin tällöin mitä sattuu huvittamaan ja esimerkiksi Keskustassa näyn kyllä. Oriit ovat käytössä vieraille tammoille ja tilausvarsoja saa, sähköposteihin vastaamisessa voi toki kestää, mutta sehän nyt ei ole mitään uutta. Ajattelinkin, etten viitsi edes varsinaista taukoilmoitusta laittaa tallien pääsivuille.

Tällä hetkellä eniten intoa koneen ääressä istumiseen syö se seikka että käytössäni on vain läppäri ja keittiön pöytä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kerta täytyy erikseen kaivaa kone siihen pöydälle, jos haluaa jotakin tehdä. En nimittäin halua jättää sitä tähän kaikkien näkyville, ettei tule kellekään murtovarkaalle kiusausta. Ja sitten läppärin näyttö on varsin pieni siihen nähden mihin olen tottunut, tällä ei ihan riemukseen talleja tunaa kuosiin. Keittiön pöytäkin on oma haasteensa, koska tässä ei voi oikein puhua ergonomiasta, mukavuudessakin on sanomista vähän. Aion kyllä raahata työpöytäni ja näyttöni tänne jossain vaiheessa, mutta vielä en ole saanut niin paljon aikaiseksi.

Nämä arkaaiset olot kertovat tietysti siitä, että sivulauseessa mainittu työhaastattelu viime kuun puolella tuotti tulosta ja siirryin etelä-Suomeen töihin. Viikot menevät siis täällä maaseuturesidenssillä, viikonloput Tampereella eli auton ratissakin tulee kulutettua aikaansa. Pieniruokaisesta dieselistäni tuli juuri järkiostos. Niin ja se maaseutu, puutarha ja kaikki! Ei tässä ehdi sisällä nököttää kun on niin paljon tekemistä ulkonakin. Pitää esimerkiksi ihailla näitä omenapuita:

Hyvää kesää kaikille lukijoille!

– S

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2018

Väriristeytys-esimerkki: kimo + kirjava

Tämä postaus jatkaa samoilla linjoilla kuin aiemmin tänä vuonna julkaistu teksti Väriristeytys-esimerkki: classic cream champagne + mustankimo. Käyn siis läpi taas yhden risteytysesimerkin, tällä kertaa esimerkkinä on FWB-tamma Tabbris, jonka isä on rautiaankimo ja emä ruunikko tobiano. Tällä kertaa risteytys on kimurantimpi siinä mielessä, että vanhempien genotyyppejä ei tiedetä eikä niitä pääosin pystytä suvun perusteella selvittämäänkään. Mutta lähdetään katsomaan mitä vanhemmista ja suvusta saadaan irti.

Isän väri ja genotyyppi
Isä Dunkel's Blade on siis rautiaankimo, mutta sen vanhemmille ei ole määritelty väriksi muuta kuin kimo molemmille, ei edes kimon pohjaväri ole tiedossa. Varmaksi tiedetään siis, että Dunkel's Bladen genotyyppi on ee-GR. A-geeniä ei tiedetä, koska se ei vaikuta rautiaaseen, joten se voi olla mitä tahansa: aa, Aa tai AA. Ja koska molemmat Dunkel's Bladen vanhemmat ovat kimoja, voi ori itse olla joko heterotsygootti (Gg) tai homotsygootti (GG).

Isän kaikki mahdolliset genotyypit ovat siis seuraavat:
– ee aa Gg
– ee aa GG
– ee Aa Gg
– ee Aa GG
– ee AA Gg
– ee AA GG

Emän väri ja genotyyppi
Theliel on ruunikko tobiano ja sen suvusta pystymme päättelemään sen, että se on heterotsygootti (TOto) tobianon suhteen. Thelielin emä on yksivärinen ruunikko, joten Theliel itse voi saada tobiano-geenin vain isältään. Koska molemmat sen vanhemmista ovat ruunikkoja, emme pysty sanomaan E- ja A-geenistä sen enempää kuin että Theliel on tyyppiä E-A eli käytännössä se voi olla Ee-Aa, EE-Aa, Ee-AA tai EE-AA.

Emän mahdolliset genotyypit ovat nämä:
– Ee Aa TOto
– EE Aa TOto
– Ee AA TOto
– EE AA TOto

Mahdolliset pohjavärit
Tabbrisin vanhempien pohjavärit ovat siis rautias (ee) ja ruunikko (E-A). Seuraavissa periytymistaulukoissa isän genotyyppi on esitetty vaakarivillä, emän pystysarakkeessa.

Vanhempien alleelit e-a e-A
E-A Ee-Aa Ee-AA
E-a Ee-aa Ee-Aa
e-A ee-Aa ee-AA
e-a ee-aa ee-Aa

Tästä yhdistelmästä (kun ei tunneta genotyyppejä) on mahdollista syntyä siis raudikkoja ja ruunikkoja, mutta on myös pieni todennäköisyys, että syntyy musta varsa.

Kimo
Kimonkaan genotyyppiä ei tiedetä, mutta jos Dunkel's Blade on homotsygootti GG, se periyttäisi kaikille varsoilleen kimoa väriä. Varsa olisi siis joko rautiaan-, ruunikon- tai mustankimo aina.
Mutta jos Dunkel's Blade on heterotsygootti (Gg), olisi vain 50% todennäköisyys, että Tabbris olisi saanut siltä kimo-geenin. Tabbris voisi siis olla rautias, ruunikko tai mustakin.

Tobiano
Kuten yllä totesin, tobianon genotyyppi tiedetään, se on TOto eli 50% todennäköisyydellä Tabbris saa tobianokirjavuuden emältään, mutta yhtä lailla on mahdollista, että se on yksivärinen.

Niin että minkävärinen Tabbris nyt voi olla?
Kaikki perusvärit, rautias, ruunikko, ja musta, siis ovat mahdollisia pohjavärejä. Koska ei ole 100% varmaa, että Tabbris saisi joko kimon tai kirjavan vanhemmiltaan, se voi olla aivan perusvärinen ilman kimoa tai tobianoa.
Jos oletetaan, että se perii kimon isältään, mutta ei tobianoa emältään, väri voi olla rautiaan-, ruunikon- tai mustankimo.
Jos Tabbris ei peri kimoa, mutta tobianon kyllä, se on tobiano, jonka pohjaväri on ruunikko, rautias tai musta.
Jos Tabbris perisi sekä kimon että kirjavan, siitä tulisi kimonkirjava, jonka pohjaväri olisi jokin noista perusväreistä. Käytännössä iän myötä kimo peittäisi kirjavuuden alleen ja se näyttäisi vanhemmiten ihan tavalliselta kimolta, mutta se kirjavuus kyllä voisi periytyä varsoille eteenpäin.

Coat Color Calculator ja todennäköisyydet
Minä en tässä nyt laskenut todennäköisyyksiä eri väreille, koska se on vähän harhaanjohtavaa puuhaa kun noita genotyyppejä ei tiedetä tarkalleen. CCC kuitenkin laskee nekin, joten syötetään tiedot sille ja katsotaan tulos.

Ensimmäiseen lomakkeeseen annetaan vanhempien pohjavärit (red ja bay) sekä merkitään isän kohdalle rasti, että se on kimo ja emän kohdalle haetaan toisesta pudotusvalikosta solidin (yksivärinen) sijaan tobiano.

Seuraavassa lomakkeessa jätetään lähes kaikki kohdat koskematta. Isän A-geeniä ei tiedetä, siinä on oletuksena unknown. Koska kyseessä on puoliverinen, voimme rauhassa olettaa, että se ei kanna hopeageeniä eli jätämme silver dilution kohtaan oletusvastauksen eli Non Silver Carrier.
Sen sijaan kimon kohdalla pitäisi valita, että onko ori nyt heterotsygootti vai homotsygootti, vaikka emme tiedä sitä. Oletuksena siihen on merkitty heterotsygootti Gg ja se on hyvä valinta tässä kohdassa, vaikkemme tiedä sitä varmaksi. Gg-valinnalla saamme kuitenkin tulokseen kaikki vaihtoehdot.

Emän kohdalla emme tiedä sen paremmin E- kuin A-geeninkään kombinaatiota, joten unknown on paras. Ja sen tobianon tiesimmekin jo suvun perusteella olevan TOto. Jos tobianon kohdalla olisi sama tilanne kuin kimon eli emme voisi olla varmoja onko Theliel TOto vai TOTO, olisi samoin perustein turvallista valita edelleen se TOto.

CCC antaa tulokseksi tällaiset todennäköisyysprosentit:
– 16.41% ruunikko
– 16.41% ruunikonkimo
– 16.41% ruunikonkirjava
– 16.41% ruunikonkimonkirjava
– 6.25% rautias
– 6.25% rautiaankimo
– 6.25% rautiaankirjava
– 6.25% rautiaankimonkirjava
– 2.34% musta
– 2.34% mustankimo
– 2.34% mustankirjava
– 2.34% mustankimonkirjava

Lisäpohdintaa
Kun genotyyppejä ei tiedetä, saadaan risteytyksistä vastaukseksi laajin lista mahdollisia värejä. Genotyypit voivat rajoittaa radikaalistikin värien määrää, jos sattuvat osumaan sopivasti. Esimerkiksi Tabbrisin värivaihtoehdot rajoittuisivat varsin vähäisiksi, jos isä olisi homotsygootti kimo GG ja emän pohjavärin genotyyppi olisi EE-AA. Kumpikin on aivan mahdollinen vaihtoehto, mutta silloin Tabbris voisi olla joko ruunikonkimo tai ruunikonkimonkirjava, muut värit olisivat mahdottomia!

– S

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2018

Ionicin oldenburgit

Ilmoitettakoon täten, että kevättauko blogissa on ohitse. Ainakin joksikin aikaa, tässä on vähän jännittäviä asioita tulossa, joten kohta voi taas tulla taukoa, mutta kirjoitan nyt kun kerran on sopiva tilaisuus.

Tällä kerralla esittelen Ionicin oldenburgit.


© Bob Langrish

Oldenburg on vanha rotu Ionicissa, kuului trakehnerin ohella ensimmäisiin kasvatusrotuihin silloin vuonna 2004, kun Ionicia pykättiin pystyyn. Ensimmäiset hevoset tulivat siirtona Marinean raunioilta. Tammat Sigfrieda II ja WW Beronica olivat ainakin vanhoja Marinean hevosia, samoin muualle myyty ori Götterdämmerung, joka siis vissiin ei ollut koskaan Ionicissa, vaikka joskus onkin saattanut minulta tai Virginialta lipsahtaa että ori olisi ionicilainen. Marinealainen, kyllä, muttei ionicilainen. Ensimmäinen (ja ehkä myös ainoa?) tuontiori Ionicissa oli Irrealist.

Näistä kahdesta tammasta, Irrealistista, vieraista oreista ja näiden jälkeläisistä syntyi kymmenkunta Ion-oldenburgia vuosina 2004-05. Sitten piti oldenburgeista päästä eroon, vanhoja lopetettiin, nuorempia myytiin ja niin ne sitten katosivat Ionicista. Seuraavan kerran oldenburg ilmestyi valikoimaan vuonna 2012 tamma Suprant Honeysucklen muodossa. Suprantilainen tamma kivasta suvusta, olihan se pakko ostaa ja varsinkin kun tuolloin nostimme puoliveripuolta pystyyn uudemman kerran ihan tosissaan. FWB-jalostukseenhan Honeysucklea varmasti kaavailtiin, mutta se jättikin 5 puhdasta oldenburg-varsaa.

Honeysuckle on siis meidän nykyisen jalostuksen kantatamma, hyvässä ja pahassa. Se paha on tamman emä Honeybee, josta olen varmasti rutissut joka kerta kun puoliverisuvut tulevat puheeksi. Se vain on vähän liian yleinen nimi meidän oldenburg-suvuissa, osittain siksi että käytin Honeysucklea niin paljon, mutta on meille uinut ostohevosiakin, joiden suvussa on Honeybee. En kyllä tiedä mitä silloin on ajateltu, oletettavasti ei juuri mitään...

No, kun tietää ongelmansa, on niitä helppo lähteä korjaamaankin. Olenkin ollut ostotuulella oldenburgien suhteen ja lauma on kasvanut tässä viime aikoina varsin kivasti. Olen onnistunut haalimaan myös vanhoja sukulinjoja meille, tuo vanha Götterdämmerung löytyy ja Geraldina Ionin kautta myös Sigfrieda II:n suora tammalinja. Erinomaista! Lisäksi katselin että WW Beronican jälkeläisissä on jokunen kiva ori, joiden pakastetta voisi käyttää. Beronican sukuhan on 100% kuolattava.

Mutta fossiilitkin tarvitsevat uusia sukulinjoja niiden vanhojen kylkeen, joten meillä on useampiakin hevosia, joilla on ihan tuoreet suvut. On lyhyttä sukua ja pidempääkin. Olen haalinut Ioniciin useammankin Olfinionin kasvatin, mutta myös Alondrasta, Crayonista ja Ephemeralista joitain. Kunhan nuo alkavat tehdä määrissä oldenburg-varsoja, eiköhän Honeybee-ongelma ala olla menneen talven lumia.

Olen sanonut aiemminkin (monta kertaa) puoliveristen yhteydessä sen, että nykyään kantakirjakohtaisia eroja ei juuri enää ole. Entivanhaan oldenburg oli sieltä raskaimmasta päästä kun puhuttiin saksalaisista ja keski-eurooppalaisista puoliverisistä, mutta tyyppi on alkanut muuttua urheilullisempaan suuntaan viimeistään 80-luvulla. Realistista tai ei, mutta meillä suositaan oldenburgeissa törkeästi sitä raamikkaampaa tyyppiä, tosin ei meidän hevosista kaikki suinkaan ole mitään mörssäreitä. Ja isokokoisiakin ne ovat yleensä.

Kaikki oldenburgit ovat tällä hetkellä myös koulupainotteisia. Osin se johtuu juurikin tuosta tuhdimmasta rakenteesta, osin siitä että se kouluratsastus nyt vain on minun lempilaji, mutta suurimmaksi osaksi syynä on tietenkin se, että talliin on tarttunut niitä koulusukuisia oldenburgeja. Ehkä tuo nyt ei niin vakavaa ole, onhan Oldfinionkin erikoistunut koulu-oldenburgeihin.

Oldenburg taitaa olla meidän puoliverisistä värikkäimpiä FWB:n kanssa. Käytännössä se siis tarkoittaa sitä, että löytyy kimojen lisäksi sekä voikkovärejä että tobianoa. Väistämättä jossain kohdin tullaan tilanteeseen, jossa yhdistyy tobiano voikkoväriin ja voin sanoa että niin paljon kuin haluaisinkin voikonkirjavan puoliveriset, kuvatilanne tuskin antaa periksi moiseen! Pitäisi ehkä vihdoin ottaa asiakseen opetella piirtämään jotain muuta kuin tikkujalkahevosia.

– S

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2018

YLA2-palkinto!

Tauko ei ole varsinaisesti ohi, mutta tuli nyt sen kertaluokan uutisia, että minä halkean jos en pääse leveilemään. Meidän perche-ori Gilles de Beauregard meinaan nappasi maaliskuun YLA-tilaisuudesta peräti kakkospalkinnon!

Tunnustan toki, että valmistauduin tilaisuuteen kovasti, kirjoitin historiaa ja vähän päiväkirjaakin (millaista fuskaamista kirjoittaa päiväkirjaa vuosien takaisilla päivämäärillä, mutta kun en keksinyt muutakaan!), kaivoin kisatuloksia ja viilasin luonnekuvausta. Sukuselvitys oli kuitenkin kirjoitettu jo aikaisemmin ja varsojenkin tilanne oli oikein hyvä. Kuva oli myös jo vanhastaan, vaikkei siinäkään hurraamista ole.

Gillesin pistesaalis oli 28 (18+10) - 24 (14+10) - 17 - 15 - 3 = 87p

Jos lähdetään ensin noista tekstipisteistä eli luonnekuvaus ja muut tekstit. Luonteesta tuli tuo 18/20 pistettä ja olen tosi iloinen siitä. Luonnekuvaus on kirjoitettu vuosia sitten enkä muista tarkalleen mistä sain inspiraation siihen, mutta itse olen aina tykännyt tuosta kovasti. Kiva että muutkin tykkäävät. Lisäsin YLAa varten luonnetekstiin vain viimeisen kappaleen, jossa kerrotaan hoitamisesta.

Muista teksteistä tuli 10/20 pistettä:
– Historia-osuus 2 pistettä
– Päiväkirja 4 pistettä: 4 kappaletta yli 50 mutta alle 100 sanan tekstejä, 0,5p per merkintä, omistajan kirjoittamista teksteistä saa lisää 0,5p per merkintä
– "Pitkäjänteisyys" 1 piste
– Lisäpisteet mitä ilmeisimmin sitten 3 pistettä

Jalostusosiossa suvusta tuli 14/21 pistettä. Gillesille on kirjoitettu sukuselvitystä kahdesta polvesta, kolmeen polveen asti on merkitty väri ja säkäkorkeus. Ilmeisesti sain näistä kahdesta ensimmäisestä polvesta täydet sukuselvityspisteet, koska 1. polven hevosista voi saaja 2,5p/hevonen eli yhteensä 5 ja toisen polven hevosista 2p/hevonen eli 8. Ja sitten vielä sain kahdeksasta 3. polven hevosesta 0,125p/hevonen, kun niillä tosiaan oli ne säkäkorkeudet ja värit merkitty eli yhteensä yksi piste. Tästä tulee Leinon laskuopin mukaan 14 pistettä. Yllättävää on se, että sain näinkin hyvät pisteet, vaikka sukuselvitys onkin aika tiivis eikä yhdestä hevosesta ole kerrottu mitenkään laveasti. Yhteismittaa sukuselvityksellä on 380 merkkiä ja kun siinä 6 hevosta on esitelty, yhdelle hevoselle on uhrattu vain vähän yli 60 merkkiä tekstiä. Minä ihan luulin että sukuselvityksissäkin lasketaan sanoja ja mitä pidempi, sen parempi (vaikka oikeasti se on ihan päinvastoin).

Varsapisteitä tuli 10/12 pistettä. Gillesillä on 4 varsaa, kaikilla on sivut, joten 4 pistettä tulee siitä. Remyllä on kuva ja sijoituksia, joten siitä sai 2 pistettä lisää. Liloulla on kuva ja varsoja, joten toiset 2 pistettä. Näistä pitäisi tulla 8 pistettä enkä ymmärrä, että mistä tuo 10 on saatu. Amédéella on kuva ja yksi sijoitus ja yksi astutus (varsaa sopii odotella syntyväksi heinäkuussa); Géraudilla ei ole kuvaa, mutta useampi astutus merkittynä. Olisiko siis tuomarilla käynyt lipsahdus ja olisi antanut Amédéesta 2 pistettä lisää vai olisiko niin että Amédéesta olisi saanut yhden pisteen ja Géraudista yhden pisteen myös. Tosin pisteytysohjeessa ei puhuta mitään siitä, että voi jakaa 2 lisäpisteen sijaan yhden pisteen. No, ei sillä, en minä valita noista lisäpisteistä.

Kisapisteet ovat 17/22. Tavallisia kisaosallistumisia on päälle 40, näistä saa 10 pistettä, ja sijoituksia 8, joilla saa jo maksimipisteet 7.

Rakennepisteitä tuli 15/20 ja niistä minä en sano mitään. Kuvan laadun ja hevosen asennon huomioonottaen pistemäärä on mielestäni vähän yläkantissa. Muuten en osaa sanoa sitä enkä tätä että onko tuo nyt hyvä- vai huonorakenteinen percheron.

Lisäpisteitä tuli 3/10. Suvulla ei luonnollisesti YLA-palkintoja ole, eikä niitä löydy varsoiltakaan, joten oletan Gillesin saaneen 2 pistettä sivujen selkeydestä ja yhden pisteen ulkoasun persoonallisuudesta (vaikka siellä just sanotaan, että persoonallinen ei ole teksti valkoisella taustalla). Kritisoin hieman tuota "persoonallisuuden" vaatimusta jo Köpin YLA-palkintoa ruotiessani ja totesin silloin, että virtuaalimaailmassa edelleen musta teksti valkoisella taustalla ja sinisillä linkeillä on varsin harvoin nähty kombinaatio ja sen takia sitä voidaan pitää persoonallisena valintana, vaikkei se räjähdäkään silmille värien ilotulituksena, mikä oli "persoonallisen" ulkoasun määritelmä joskus 15 vuotta sitten...

Mutta ulkoasun toimivuus! Gillesin sivut ovat vielä Ionicin vanhan leiskan mukaiset ja sen viritelmän, mikä Ionicin ulkoasu alunperin oli, ei olisi koskaan pitänyt päästä mihinkään julkisesti saataville. Se koodi on meinaan niin hirveää risukkoa ja koko sivun toteutus on niin tyhmä. Okei, se voi näyttää selaimessa hyvällä tsägällä ihan kivalta ja siistiltä, mutta ei se toimi. No, eipä YLA ole koskaan keskittynyt sivujen teknisiin ratkaisuihin, mutta kai minä nyt saan itsekseni vähän nauraa tuolle "toimivuudelle" ja siitä saadulle yhdelle pisteelle.

Eipä siinä, kyllähän minä ihan tosissani lähdin hakemaan palkintoa Gillesille, mutta olisin ollut siihen kolmoseenkin tyytyväinen. Ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että Remyä lukuunottamatta kaikki jutut ovat ihan itse tekemiäni, ei ole kasvattaja kilpailuttanut enkä ole ostanut valmennuksia tai luonnekuvauksia muilta. Kyllä tämä sydäntä lämmittää ja olen oikein ylpeä itsestäni!

–S

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2018

"Arska lämmittää tai pannu syttyi palamaan" aka kevättauko

Kesätauko on perinne, mutta lanseeraan nyt kevättauon.


On pakko tunnustaa, että vaikka aiheita olisi ja joskus aikaakin, niin tällä hetkellä aivokapasiteetti ei riitä kirjoittamiseen, ei edes niiden nopeasti syntyvien täytepostausten muodossa (let's face the facts: eivät nekään ihan tuosta noin vain lonkalta synny). Tässä on nyt vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi:
– Työkiireitä (maailma pitäisi olla valmis parin viikon päästä)
– Työhaastattelu (saa pitää peukkuja huomenna)
– Oikutteleva öljypoltin (siihen viittaa otsikkokin kun raportoin siskolle kakkosasunnon lämpötilakäyrän käyttäytymistä)

Tauko ei koske Ionicia, koska kaipaan kuitenkin jotain no-brains-needed-puuhaa, mutta tämä blogi jää nyt vähäksi aikaa telakalle. Luulisin palaavani takaisin päiväjärjestykseen toukokuun alussa viimeistään. Toki silloin voi jäädä jo sitten kesätauolle, jos tilanne on kovin kiireinen.

Muuta kuin hyvää pääsiäistä nyt ensimmäiseksi kaikille ja älkää hätäilkö, ei tämä blogi lopeta. I'll be back.

–S

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2018

Rotuesittelyssä färsaartenhevonen

Färsaartenhevonen (tai färsaartenponi) on eittämättä yksi vähiten tunnettuja hevosrotuja eikä ihme: puhtaita färsaartenhevosia on noin 80, ne kaikki elävät Färsaarilla eikä niitä saa viedä pois saarilta. Virtuaalimaailmassa ei färsaartenhevosia ole ikinä näkynyt, mikä sinänsä ei varmaan yllätä ketään. Hyvä jos edes tiedetään mitään Färsaarista. Vaikea rodusta on hankkia tietoakaan, varsinkaan kun ei oikein tuo fäärin kieli luonnistu...


Historia reaalimaailmassa
Färsaartenhevosen historia on jotakuinkin hämärän peitossa. Ihminen on ensimmäiset hevoset sinne tuonut, se on selvä ja tämä lienee tapahtunut viimeistään 800-900-lukujen taitteessa kun viikingit saapuivat saarille. Jo aiemmin, 300-luvulta lähtien saarella oli asunut ihmisiä ainakin ajoittain, mahdollisesti irlantilaisia munkkeja. Mutta kuka on tuonut ensimmäiset hevoset sinne ja milloin vai tulivatko ne viikinkien matkassa, sitä voidaan vain arvella. Se sentään voidaan päätellä, että mistä ensimmäiset hevoset on tuotu: DNA-analyysin mukaan färsaartenhevonen on läheisintä sukua islanninhevoselle ja toiseksi läheisintä shetlanninponille, niin että hevosia lienee tuotu Skandinaviasta ja Brittein saarilta.

Hevosia käytettiin vuosisatojen ajan kuorma-juhtina, mahdollisesti myös lampaiden paimennukseen ja maatöihin, muuten ne saivat elää puuttomilla saarilla miten parhaiten taisivat. Ei siis ihme, että rotu on sitkeä ja sopeutunut Färsaarten kosteaan, tuuliseen ja kylmänsorttiseen ilmastoon. Koska saarten pinta-ala on pieni ja lampaat veivät osan laidunalasta, ei ponien määrä todennäköisesti ole koskaan ollut mitenkään suuri. 1800-luvulla hevosia oli noin 800. 1850-luvulta lähtien poneja alettiin myydä Englannin hiilikaivoksiin, pieni koko ja kestävyys tekivät niistä hyviä kaivosponeja ja koska niistä maksettiin hyvin, monet omistajat myivät hevosensa mielellään.

Ilmeisesti Färsaarille tuotiin jonkin verran vieraita hevosia 1900-luvun kuluessa, näin väittää tanskankielinen Wikipedia. Färsaarilla ei ole koskaan ollut samanlaista hevosten tuontikieltoa kuin Islannissa. Niinpä kun färsaarelaiset alkoivat käyttää enemmän hevosia maataloustöissä ja kiinnostua myös ratsastusesta harrastuksena ja urheiluna, tuotiin muualta isompia ja voimakkaampia hevosia. Ne saivat laiduntaa puolivilleitä färsaartenhevosten kanssa ja nämä tietenkin risteytyivät keskenään. Niinpä monet uskoivat puhdasrotuisten färsaartenhevosten kadonneen tyystin.

Lähellä se olikin. Kun 60-luvulla yksityiset ihmiset alkoivat kiinnostua alkuperäisrodun kohtalosta, saarilta löytyi 5 puhdasrotuista hevosta, yksi ori ja neljä tammaa. Joidenkin lähteiden mukaan niitä saattoi olla 6, mutta erittäin vähän joka tapauksessa. Tästä pienestä laumasta lähdettiin rotua elvyttämään ja siinä onkin onnistuttu niin että vuonna 2016 färsaartenhevosia on noin 80. DNA-tutkimukset ovat paljastaneet että hevoset ovat todellakin puhdasrotuisia. Nykyäänkin kaikista rekisteröitävistä hevosista otetaan veritestit rotupuhtauden varmistamiseksi.

Se on kuitenkin sanottava, etten tiedä mihin perustuu usein nähty väite siitä, että färsaartenhevonen on tuhat vuotta vanha, puhdas rotu, jos saarille kerran on saanut tuoda hevosia (toisin kuin Islantiin). On tietenkin oletettavaa, että Färsaaret ovat olleet varsin eristyksissä ja saarten merkitys kaupan, sodankäynnin tai muiden vastaavien asioiden suhteen on ollut pieni, niin ehkä sitä laivaliikennettä saarille ei ole juuri ollut. Eikä sitten ehkä ole hevosiakaan nähty järkeväksi tuoda, kun saarella kerran niitä jo on. Nykyään Färsaarilla on nelisensataa hevosta, suurin rotu on islanninhevonen, färsaarenhevosia on vajaa sata ja sitten on jonkin verran myös vuonohevosia.

Rakenne ja ominaisuudet
Färsaartenhevonen on selkeästi ponikokoinen, mutta kuten issikkaakin, sitä kutsutaan mieluummin hevoseksi. Monet lähteet kertovat säkäkorkeuden vaihtelevan välillä 114-124 cm, mutta suurimmat yksilöt ovat nähtävästi jopa 130-senttisiä. Yleisesti färsaartenhevoset muistuttavat olemukseltaan varsin paljon islanninhevosta ja loogistahan se onkin näiden kahden rodun melko yhteneväisen historian valossa.

Tässä listaa färsaartenhevosten rakennepiirteistä:
– Yleisesti pieni, sopusuhtainen ja melko tukeva
– Hyvämuotoinen, kuiva ja ilmeikäs pää
– Kaula hyvinasettunut ja lyhyehkö
– Säkä ilmeisesti jonkin verran erottuva
– Voimakas, hyvämuotoinen ylälinja
– Lyhyt risti
– Lihaksikkaat reidet ja koivet
– Jalat kuivat
– Kaviot hyvämuotoiset, kavioaines kovaa
– Kesäkarva lyhyt ja kiiltävä, talvikarva paksu ja tuuhea

Tyypillisen alkuperäisrodun tavoin färsaartenhevonen on voimakas, sitkeä ja kestävä, sopeutunut paikalliseen ilmastoon ja ympäristöön. Lisäksi se on luonteeltaan yleensä tasainen ja järkevä sekä erittäin varmajalkainen. Jotkin lähteet väittävät ainakin joidenkin yksilöiden osaavan tölttiä normaalien askellajien lisäksi.

Färsaartenhevosilla esiintyy perusvärejä ja tobiano-kirjavuutta. Jotkin lähteet mainitsevat myös voikot ja hallakot, ja Hendriks painottaa että kirjavia (skewbald) ei esiinny lainkaan. Kuitenkin nähdäkseni kaikki färsaartenevoset on listattu Føroyska rossið -sivustolla kuvien ja tietojen kera, ja sieltä löytyy vain perusvärejä sekä jonkin verran tobianoa. Monella hevosella on merkittynä myös genotyyppi, en tiedä onko ne vain päätelty suvun ja ulkonäön perusteella vai ihan oikeasti testattu. Joka tapauksessa kannattaa käydä selailemassa tuota listaa, vain aniharvalla hevosella ei ole kuvaa, monilla on useitakin kuvia. Sivut ovat fäärinkieliset, mutta jonkin verran pystyy ruotsin pohjalta päättelemään. Harmi että viime vuoden varsoja ei ole vielä listalla.

Lähteet
Felagið Føroysk Ross
Føroyska rossið
Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds
Oklahoma State University: Faeroes Pony
The Faroe Islands: Horse riding
Wikipedia: Faroe Pony
Wikipedia: Færøsk hest
Wikipedia: History of the Faroe Islands

–S

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2018

Ionicin Paint Horset

Tällä kertaa esittelyvuoron saa meidän Paint Horse -lauma, joka koostuu tällä hetkellä vajaasta paristakymmenestä laikkuhepasta (valitettavan iso osa hevosista on kyllä kuvattomia, silmänruokaa ei siis ole juurikaan tarjolla).


© Bob Langrish

Paint on siitä jännä rotu, että siitä ei pitänyt koskaan tulla oikeastaan kasvatusrotua Ioniciin. Kuitenkin siitä tuli älkääkä vain kysykö, että miten näin pääsi käymään. Tai no tietäähän sen: hommasin jostain hevosen tai pari, ehkä siksi kun oli myynnissä. Luulisin, että tuo pahan alku ja juuri oli ori West Ambient, suvullinen West Life Farmin kasvatti, ostettu Ioniciin loppukeväästä 2006. Saman rodun tammoja se ei koskaan astunut, mutta pari quarter-tammaa kuitenkin ja varsoista tuli painteja. Nämä varsat starttasivat laukoissakin ja varsoivat aikanaan sitten lisää Ion-painteja. Sitten oli samoihin aikoihin keksitty tamma Red Avalanche, joka jätti pari kappaletta xx-risteytyksiä (painteiksi luettavissa nekin), mutta sen linja on valitettavasti kadonnut meiltä Ionicista. Ravenwoodista saattaisi löytyä, sinne se Angelita Ionin (ie. Red Avalanche) ainoa varsa. En tiedä, mikä aivopieru on päässyt käymään meillä...

Sitten keksin lisää suvuttomia ja suvullisia painteja, käytin vieraita oreja tammoille, käytin quartereita jalostuksessa ja osa hevosista päätyi Pinkkiin laukkahevosiksi ja toki aina joku meni kaupaksikin. Niin ja Pinkkiinhän keksittiin laumottain suvuttomia painteja, toki myös quartereita ja osa siirrettiin Pinkin toiminnan hiivuttua Ioniciin jalostushevosiksi. Lisäksi olen ostanutkin painteja, jos vain olen bongaillut kivoja myynnissä. Niinpä tällä hetkellä meillä on aika monipuolinen paint-lauma. Suurin osa on melko lyhytsukuisia, yli kolmen polven suku on vain muutamalla hevosella. Käytin taannoin muutamia Ravenwoodin paint-oreja meidän tammoille ja vaikka nämä varsat eivät ole vielä päässeetkään vaikuttamaan jalostuksessa, voin luvata että ne tulevat olemaan arvokkaita uusine sukulinjoineen. Ja toki tallista löytyy tälläkin hetkellä pari ostohevosta, yksi Riverrockista ja toinen Delmenhorstista.

Kirjoitin alkuvuodesta quarterin esittelypostaukseen, että vaikka se onkin olevinaan varsin harvinainen rotu, niitä kuitenkin löytyy. Voisin sanoa samaa paintista, toki paint on quarteria harvinaisempi, mutta ei todellakaan mikään tavaton näky varsinkaan western-talleilla. Parastahan on se, että nämä tallit ovat sen verran kasvattaneetkin, että olen onnistunut löytämään jopa kolmipolvisen paintin, jonka suvussa ei ole ainoatakaan Ionicin tai Pinkin hevosta! Se on aina tosi kiva asia, ettei tarvitse ihan yksikseen harrastaa, minä sentään jotakin tiedän siitä hommasta.

Toki paintien kanta ei niin iso ole, etteikö satunnainen quartereiden käyttö tekisi hyvää. Pyrin kuitenkin pitämään quarter-prosentin kohtuullisena, mielellään alle 50. Mainitsin tuossa aiemmin, että olen käyttänyt myös täysiveristä paint-jalostuksessa, mutta nykyään en sitä tee. Pidän enemmän karjatyyppisistä painteista, täysiverinen puolestaan ei ole karjatyyppiä nähnytkään, joten siinä mielessä en näe mieltä sen käyttämisessä. Jos olisi edelleen laukka-painteja, asia olisi kokonaan toinen (vaikken kyllä Pinkissäkään koskaan tullut sekoittaneeksi näitä rotuja keskenään).

Yksi syy quartereiden varsin rajoitettuun käyttöön ovat niiden suuri erikoisvärien määrä. Ei minulla ole juurikaan kuvia painteille, joilla olisi pohjavärinä jokin erikoisväri! Kirosin taannoin itseäni, kun olin mennyt ilmeisen vahingossa ja ajattelematta astuttamaan paint-oriilla cremellon quarter-tamman ja kun isäoriinkin pohjaväri oli vielä rautias, niin varsan piti olla voikonkirjava sitten. Onneksi Bob Langrish pelastaa! Oma vikahan se tietysti on, sitäkös olen suosinut quartereilla niin törkeästi noita erikoisvärejä...

Lopuksi sitten vielä kysymys varsinkin vanhan linjan harrastajille: kertokaa virtuaali-paintien historiasta! Tällä kertaa jopa oma tietopankkini (tunnetaan myös nimellä Virginia) on hyödytön, koska hän ei ole painteja harrastanut ennen Ionicia. Kasvattiko kukaan painteja vuosina 2000-05? Itse olen onnistunut kaivamaan Virtuaaliwikistä seuraavat faktat:
– Kalmoniemessä syntyi Meepun aikana yksi paint-varsa.
– Em. varsan isä oli Laakson Galileo, on epävarmaa onko se ollut Laakson kasvatti vai tuonti.
– Whitewoodissa syntyi muutama paint-varsa vuonna 2003.
– Kolmen Whitewoodin paint-varsan emä oli Mangolia of Maple.
– Edellilsestä päättelen, että Vaahterassa olisi ollut painteja.
– Talvirinteessä (kn. Winterhill's) on syntynyt ainakin yksi varsa, o. Winterhill's Just Lies (VIR MVA Ch Just Me – Sweet Lies).
– Tuota Sweet Liesin sivua tutkiessa tuli vastaan Moon Shadow Paints (myös nimillä Suddenly Stud tai Faller Sky). Siellä näemmä kasvatettiin painteja ainakin kasvattajatunnuksella Suddenly.

Siinäpä se sitten oikeastaan olikin eikä tosiaan Virginiasta tai vanhoista arkistoistamme irtoa tuon enempää. Nuo mainitut tallit ovat joko uppo-outoja tai tunnetaan ihan muista asioista (Winterhillsistä tuli meille aikoinaan pari tekkeä) ja hevostenkaan nimet eivät sano mitään. Mutta onko lukijoilla enemmän muistitietoa tai mitä muuta tahansa?

– S