Olen jo jonkin aikaa maininnut aina toisinaan sivulauseissa sen, että kyllähän minäkin olen tarinahevospuolen soppaan työntänyt lusikkani, silleen pienesti. Tällä kertaa en kuitenkaan jätä juttua pelkästään maininnan varaan vaan esittelen reilusti ainoan päähahmoni, Sonja Tähdistön!
Sonjan tarina alkoi elää syyskesällä 2019 Hopiavuoressa. Minähän jo keväällä sinä vuonna blogissa esittelin tallin (Hopiavuori), kun se oli osunut tutkaani ja olin jollain tavoin ihastunut siihen. Torppasin tuolloin kuitenkin koko idean tuoda lähteä mukaan. Ei ollut olevinaan aikaa eikä sitten oikein kunnollista ideaakaan sille hahmolle plus kaikki muut hyvät (teko)syyt. Kesän verran vatvoin asiaa edestakaisin, hermostuin itseeni ja päätin yrittää kuitenkin. Elokuun puolivälissä 2019 Sonja ja Salieri tupsahtivat Hopiavuoren pihamaalle.
Sonja ei varsinaisesti ole ihan noin vain kesän -19 aikana keksitty hahmo. Minulla on varmaan aina pyörinyt päässä kaikenmoisia juonenpoikasia ja tarinantynkiä, ja niissä on usein ollut jotakuinkin Sonjan kaltainen hahmo. Hahmon taustatarina olikin selvä melko lailla alusta lähtien, kaiken muun olen joutunut erikseen keksimään sitten. Ette usko miten monta nimi-ideaakin kävin läpi! Enkä edelleenkään esimerkiksi tiedä miltä Sonja näyttää varsinaisesti. Perusseikat ovat tietenkin tiedossa ja jonkinlainen kasvokuva löytyy myös, mutten ole siihen tyytyväinen oikein eikä se kerro kauheasti paljon muuta.
Alunperin Sonja oli suhteellisen traaginen hahmo. Häneltä oli melko vastikään kuollut sekä aviomies että läheinen isä. Aikansa surtuaan ja saatuaan itsensä kerättyä jollain tavoin kasaan hän päätti panna elämänsä uusiksi ja muuttaa Seinäjoen peräkylille, vanhoille kotinurkilleen. Samalla sitten hänen hevosensa päätyi Hopiavuoreen.
Paljon on tapahtunut sen jälkeen: löytyi uusi miesystävä, jonka kanssa muutettiin yhteenkin ja sitten se häipyi töihin ulkomaille pariksi vuodeksi. Tuli uusi hevonen, Mortalis ja sen kanssa lähdettiin kisakentille, vähän vahingossa mutta huomattiin sitten ettei se ole niin paha asia. Revin juonenkäänteitä melko huolettomasti ja katson mitä niistä saan aikaan. Minulla ei todellakaan ole mitään pitkälle menevää suunnitelmaa siitä, mitä Sonjan elämässä tulee tapahtumaan milläkin aikavälillä. Lähinnä siinä vaiheessa kun Sonjan elämä alkaa tuntua liian seesteiseltä, kehitän jostakin jotakin kriisiä, draamaa tai muutosta.
Sonjan tarina on tietenkin poikinut kasan sivuhahmoja, joista hänen miesystävänsä Harri on uinut Hopiavuoreen asti. Muutkin toki vilahtelevat enemmän tai vähemmän merkittävissä rooleissa Hopiavuoren tarinoissa, mutta eivät sillä tavalla ole varsinaisia hahmoja siellä. Tärkeimmästä päästä ovat Sonjan ystävät Kimmo, Tuomo ja Helena (vaikka ovat viime aikoina olleet kyllä kovasti taka-alalla, ideoiden puutetta näet); Sonjan setä ja serkku perheineen naapurissa; Sonjan nyt jo edesmennyt mummo; Lakkaman Simo, valmentaja ja hevoskauppias; Anssi, joka tällä hetkellä ratsastaa Salieria sekä Vladimir, ikivanha lomaromanssi, joka vilahtelee taustalla aina silloin tällöin.
Tämä on ensimmäinen kerta varsinaisesti, kun tutustun ylipäänsä tällaiseen sosiaaliseen kirjoittamiseen eli tarinaan, jossa on mukana useampi kirjoittaja. Aluksi se suorastaan ahdisti, kun minä haluan aina tietää kaikki mahdolliset yksityiskohdat täsmälleen oikein. Samoin ahdisti Hopiavuoren ympäristö, josta ei tietenkään ikinä voi tietää kaikkea mahdollista vesiletkun väristä parkkipaikan sepelin raekokoon asti. Lisäksi oli tunnustettava myös omat rajoitteensa hevosten kanssa: koskapa oma hevosharrastukseni on aina ollut pelkkiä virtuaalihevosia, en tiedä sitä, tätä enkä tuota asiaa tallielämästä, hoitamisesta, ratsastamisesta tai ylipäänsä mistään.
Vähitellen olen oppinut löysäämään pipoani näiden suhteen. Ei kaikkea tarvitse aina kertoa ja kuvata viimeistä pikkupilkkua myöden! Joskus tai itse asiassa hyvin usein riittää se, että asiat ovat jotenkin sinne päin ja lukija saa kuvitella loput, jos näkee tarpeelliseksi. Olen oppinut skippaamaan kaikenlaisia epäolennaisuuksia ja joskus sitten vain keksiä omine lupineni jotakin. Niin ne muutkin varmaan tekevät. Ja joskus voi ihan hyvin pikkuisen venytellä sitä, mitä muut hahmot ovat tehneet, ei kaiken tarvitse ihan joka asiassa olla prikulleen samalla tavalla. Toki sama on sitten siedettävä itsekin, että toiset kirjoittajat muokkaavat yksityiskohtia välillä mieleisikseen.
Olen välillä pohtinut sitäkin, että Sonjan tekemisissä on välillä varmaan tosi paljon kaikenlaista epärealistista. Esimerkkinä voisi mainita ihan jo senkin että mitä ihmettä varten suhteellisen varakas ihminen pitää hevostaan Hopiavuoren kaltaisella pikkutallilla, kun olisi oikeasti varaa maksaa enemmänkin jonkin paremman tallin täysihoidosta. Tässäkin on auttanut se, että on antanut sille tiukalle realismin vaatimukselle pitkät piut ja ajattelee, että se nyt vain on näin. Emmehän me kirjoita tietokirjaa vaan fiktiota, vaikka tietenkin suhteellisen realistisessa ympäristössä.
Sonja on asustellut jo yli kaksi vuotta Hopiavuoren maisemissa ja matka eikun jatkuu vain. Hopiavuoresta on löytynyt alusta asti "leikkikavereita". Tällä hetkellä suurin uutinen on joulukuun alussa järjestettävä Paris SIM Dressage Week, johon sankarittaremme suuntaa Mortin ja parin tallilaisen kanssa kilpailemaan. Minulla on pää täynnä kaikenlaisia ideoita varsinkin siitä, että kun tuolla viikko ollaan ja vain kahtena päivänä omat luokat, niin pitäähän sitä päästä Pariisiin. Saa sitten nähdä että miten paljon niistä kaikista ideoista saa kirjoitetuksi.
– S
