sunnuntaina, syyskuuta 30, 2018

RL: Hereditary equine regional dermal asthenia (HERDA)

Esittelin viikko sitten WFFS:n, joka aiheuttaa iho-oireita. Tänään vuorossa on HERDA, toinen perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa myös iho-ongelmia.


© marty11, CC BY-NC-SA 2.0 (kuvan hevonen ei liity HERDAan mitenkään)
Kuvaa on rajattu ja värejä muokattu

WFFS:n tavoin HERDA on perinnöllinen sairaus, joka johtuu yhden geenin virheestä. Se on resessiivinen, jos hevosella on yksi virheellinen kopio, se on itse oireeton kantaja, mutta voi periyttää sitä varsoilleen. Jos molemmilla vanhemmilla on sama virheellinen geeni, varsalla on 25% todennäköisyydellä HERDA.

HERDA aiheuttaa häiriöitä kollageenin toimintaan. Yleensä ongelmat näkyvät hevosen ihossa enkä tiedä jos virheellinen geeni vaikuttaa kollageeniin kaikkialla elimistössä vai vain ihon kollageeniin. HERDA-hevosen iho on hauras ja se rikkoutuu helposti. Iho voi olla myös "irtonaista", jolloin se irtoaa alemmista kudoksista helposti. Aiheutuneet haavat ja vammat ovat vaikeasti parantuvia ja jättävät isoja arpia. HERDA vaikuttaa ennen kaikkea selän alueen ihoon ja sitä ei välttämättä huomata nuoresta varsasta vaan vasta siinä vaiheessa, kun hevosta aletaan totuttaa satulaan. Käytännössä useimmat HERDA-hevoset lopetetaan siinä vaiheessa kun HERDA varmistuu, niitä ei voi käyttää ratsuina eikä jalostukseen.

HERDAa esiintyy vain quarter-hevosilla sekä muissa rekistereissä, joissa sallitaan risteytykset quartereihin, kuten Paint Horse ja appaloosa. Geenivirheen suurin levittäjä on quarter-ori Poco Bueno (1944-69), johon lähes kaikkien nykyisten HERDA-kantajien sukilinja johtaa. Vähäpätöisempi levittäjä on ollut Poco Buenon täysiveli Old Grand Dad ja oletettavasti myös molempien orien isä King. Poco Bueno oli suosittu siitosori, sillä on nelisen sataa rekisteröityä quarter-varsaa, tilastollisesti potentiaalisia HERDA-kantajia olisi pari sataa. HERDA raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1971, myöhemmin ymmärrettiin sen periytyvä luonne ja osattiin yhdistää se Poco Buenoon. Nykyään HERDAn aiheuttavaa geenivirhettä voidaan jo testata. Cutting-linjaisista quartereista lähes kolmannes kantaa HERDA-virhettä.

Lähteet
Animal Genetics Inc: Hereditary Equine Regional Dermal Asthenia (HERDA)
Movet: Herda (Hereditary Equine Regional Dermal Asthenia)
The Horse: HERDA: DNA Tests Available for Disfiguring Skin Disease
Wikipedia: Hereditary equine regional dermal asthenia
Wikipedia: Poco Bueno

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2018

Rotuesittelyssä exmoorinponi

Exmoorinponi kuuluu M&M-rotuihin siinä missä aiemmin esitelty fellponikin.


© Keith Wilson, CC BY-NC 2.0
Kuvaa rajattu, pienennetty ja värejä muokattu

Historia lyhyesti
Exmoorinponi on todennäköisesti vanhin Brittein saarten poniroduista, vaikkakaan modernin DNA-tutkimuksen perusteella se ei ole todennäköisesti sukua satojen tuhansien vuosien takaisille hevosille, joiden jäänteitä on Englannista löydetty. Oletettavasti exmoorinponit ovat kuitenkin peräisin jääkauden jälkeiseltä ajalta, jolloin Britannia oli vielä maayhteydessä manner-Eurooppaan.

Arkeologiset löydöt osoittavat, että lounais-Englannissa käytettiin kesytettyjä hevosia kuljetuksiin jo 4. vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Mahdollisesti poneja oli aikaisempina vuosisatoina (ehkä vuosituhansinakin) metsästetty ruuaksi. Britannian roomalaisajalta (43-410) on olemassa jo kuvalöydöksiä, joissa esiintyy nykyisen exmoorinponin kaltainen eläin. Domesday Bookissa vuodelta 1086 on ensimmäinen säilynyt kirjallinen maininta Exmoorin alueen poneista.

Exmoorin alue oli ns. kuninkaan metsää vuoteen 1818 asti. En löytänyt tarkkaa mainintaa siitä, milloin tämä kuninkaan metsä perustettiin, se on voinut saada alkunsa useampia vuosisatoja aikaisemmin. Kuninkaan metsäalueet olivat ainoastaan kuningashuoneen käyttöön varattuja metsästysalueita, joilla eivät muut saaneet metsästää, tietynlainen suojelualue siis. Joidenkin lähteiden mukaan paikalliset maanviljelijät olisivat saaneet laiduntaa ponejaan alueella vuodesta 1700 lähtien. Joka tapauksessa Exmoorin alueella eli villiponeja, joiden määrä oli suurimmillaan tuhansissa.

Vuonna 1818 Exmoorin alue myytiin yksityiselle. Exmoorin kuninkaan metsän viimeinen vartija Sir Thomas Acland kuljetutti muutaman kymmenen ponia omille mailleen Winsfordiin, lähelle Exmooria. Nämä ponit muodostivat ns. Anchor Herdin, jonka jälkeläisiä on olemassa vieläkin. Loput villiponit myytiin, mutta jonkinlainen osa niistä päätyi paikallisille omistajille ja olettaisin, että näiden laidunnusta jatkettiin edelleen Exmoorin alueella. 1800-luvulla exmoorinponeja risteytettiin jonkin verran muihin rotuihin, jälkeläiset olivat varsin käyttökelpoisia eläimiä, mutta eivät yhtä sitkeitä kuin alkuperäisponit.

Exmoorinponien rotuyhdistys perustettiin vuonna 1921 säilyttämään puhdasrotuinen ja oikeantyyppinen exmoorinponi. Yhdistyksen pitämä kantakirja suljettiin vasta niinkin myöhään kuin 1963. Exmoorinponi kärsi pahoin varsinkin toisesta maailmansodasta ja rotu oli vaarassa kadota kokonaan. Vähimmillään puhtaita poneja oli vain viitisenkymmentä yksilöä. Yhdistys ja erityisesti paikalliset kasvattajat kuitenkin saivat nostettua rodun jaloilleen ja nykyään Exmoorin alueella vaeltaa poneja villinä.

Historia virtuaalimaailmassa
Exmoorinponi on harvinaisempi kuin fellponi enkä osaa nimetä yhtäkään vanhaa kasvattajaa. Nykyään exmooreja on Ionicin lisäksi muutamissa muissa siittoloissa, kasvatti- tai ponimäärät eivät ole suuria.

Käyttö
Pienikokoinen, mutta voimakas exmoorinponi on useimmiten lasten ratsu, mutta niitä käytetään myös valjakkoponeina. Menneinä vuosisatoina poneja käytettiin kaikkeen mahdolliseen työhön, mutta nykyään ei työkäytöstä voida tietysti enää puhua. Virtuaalimaailmassa exmoorinponi voi kilpailla SPC:ssä.

Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa ja siten epävirallinen suomennos:
– Yleisesti ottaen exmoorinponilla on selkeä ponileima.
– Pää on selväpiirteinen ja ponimainen.
– Korvat ovat lyhyet ja leveät.
– Otsa on leveä.
– Silmät ovat suuret, leveälle sijoittuneet ja ulkonevat, silmäkulmat ovat ulkonevat (ns. toad eye) ja silmänympärystän iho/karva on vaaleaa (pangare).
– Sieraimet ovat suuret, jauhokuono (pangare) on mainittu rotumääritelmässä myös.
– Päänliittymä on ohut.
– Kaula on pitkähkö ja ihanteellinen ratsulle.
– Lavat ovat loivat.
– Runko on leveä ja syvä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet.
– Selkä on tasainen, leveä, myös lautaset ovat melko tasaiset. Hännänkiinnitys on suhteellisen korkealla.
– Jalat ovat kuivat, lyhyet, asettuneet leveälle. Kavioaines on tummaa.
– Takasääri muodostaa suoran linjan kintereeseen ja siitä ylös istuinkyhmyyn.
– Liikkeet ovat suorat ja pehmeät, mutta liioittelemattomat.
– Kesäkarva on ohutta ja kiiltävää.
– Talvikarva on kaksikerroksinen, alla on pehmeä eristävä karva, päällä kova, öljyinen karva joka pitää vettä.
– Jouhet ovat runsaat ja karkeat, pitkää vuohiskarvaa ei juuri ole.
– Väriltään exmoorinponit ovat ruunikoita tai tummanruunikoita, valkoisia merkkejä ei sallita rekisterissä. Pangare-merkit ovat yleensä hyvin selkeät ja se on toivottavaa. Hallakko mainitaan värinä myös, mutta itse suhtaudun tähän hieman skeptisesti.
– Ihanteellinen säkäkorkeus on oreilla 119,4-129,5 cm ja tammoilla 116,8-127 cm.

Lähteet
Equine Worl UK: Exmoor Pony Breed Profile
Everything Exmoor: Exmoor Ponies
Kym ní Dhoireann: The Horse Amongst the Celts
The Exmoor Pony Centre: History
The Exmoor Pony Society (useat sivut)
The Exmoor Pony Society: Breed standard
Wikipedia: Exmoor Pony
Wikipedia: Royal forest

– S

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2018

RL: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)

Genetiikasta on värien yhteydessä puhuttu paljonkin, mutta eihän perinnöllisyysasiat pelkkiin väreihin rajoitu. Päinvastoin, värit ovat vain yksi mitättömän pieni asia periytymisjutuissa. Yksi ikävimpiä asioita perinnöllisyydessä ovat periytyvät sairaudet ja ajattelin kirjoittaa näistä selkeästi periytyvistä sairauksista vähäsen, vaikka aihe ei varsinaisesti virtuaalihevosia kosketakaan. Täällähän kaikki ovat terveitä aina! Ja hyvä niin, koska iso osa näistä sairauksista on todella ikäviä tyyppejä.

Ensimmäisenä on lyhyt tietoisku Warmblood Fragile Foal Syndromesta (WFFS), joka on ollut tosi paljon tapetilla tänä vuonna.


© Karri Huhtanen (kuvan hevoset eivät liity WFFS:ään mitenkään)

WFFS on perinnöllinen, resessiivinen sairaus, jonka aiheuttaa yksittäinen LHl-geenin (tai PLOD1-geeni?) mutaatio. Resessiivinen tarkoittaa sitä, että jos hevosella on vain yksi mutatoitunut geeni, se on kantaja, mutta itse oireeton. Varsinainen WFFS-varsa syntyy vain jos sen molemmat vanhemmat ovat kantajia ja silloinkin todennäköisyys WFFS:lle on 25%. Ilmeisesti ainakin osa WFFS-alkioista abortoituu jossain vaiheessa kantoaikaa ja WFFS-varsoja syntyy harvoin. Todennäköisesti juuri siksi geenivirhe onkin pysynyt piilossa näin pitkään.

Varsinainen WFFS on ikävä tauti: varsan iho on ohutta, haurasta, se rikkoutuu ja repeytyy helposti, ja haavat tulehtuvat vaikeasti. Myös jalkojen nivelet ovat löysät ja saattavat taipua "väärään" suuntaan, varsa ei välttämättä pysty seisomaan omin avuin. Parannuskeinoa ei ole ja WFFS-varsat lopetetaan heti kun sairaus on selvinnyt. Joka tapauksessa varsa kuolisi erilaisiin komplikaatioihin varsin nuorena, joten lopetus säästää sen enemmältä kärsimykseltä. Oireet ovat jossain määrin samanlaisia kuin quartereilla ja lähisukuisilla roduilla esiintyvä HERDA, mutta kyseessä ovat kuitenkin eri sairaudet. HERDAsta lisää myöhemmin.

Toistaiseksi WFFS:n geenivirhettä on löytynyt eurooppalaisilta puoliverisiltä (myös gelderlandinhevoselta) ainakin Euroopasta ja Yhdysvalloista, mutta todennäköistä on että sitä löytyy myös muista maanosista, missä eurooppalaisperäisiä puoliverisiä on. Keväästä lähtien monia jalostusoreja on testattu kantajuuden varalta, joitain kantajia on myös vedetty kokonaan pois jalostuskäytöstä. Australiassa geenivirhettä on löydetty kuitenkin myös kotimaisista roduista ja epäilläänkin, että sitä esiintyisi myös täysiverisillä. Tällä hetkellä geenivirheen yleisyydestä ei ole tietoa, mutta mikään järjettömän yleinen se ei ole. KWPN:n kantakirjaamista oreista oli kesäkuun loppuun mennessä testattu yli 300 hevosta, kantajia oli viitisen prosenttia, se ehkä antaa jotakin osviittaa yleisyydestä.

Lähteet
Animal Genetics Inc.: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Eurodressage: Mary Nuttall: "Breeders Beware of Warmblood Fragile Foal Syndrome"
Eurodressage: U.S. Breeders and Stallion Owners on Alert for Warmblood Fragile Foal Syndrome
Hippos: WFFS – Warmblood fragile foal syndrome
KWPN: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Practical Horse Genetics: Fragile Foal (WFFS or FFS) update
Practical Horse Genetics: Warmblood fragile foal syndrome (FFS)
SHKL: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS) puhuttaa puoliverikasvattajia

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2018

Mitä tallin etusivulta pitäisi olla?

Käsittelin tuossa aiemmin sitä, mitä kaikkea hevosen sivuilta olisi hyvä löytyä (perustiedot, suku ja kaikki muu). Ajattelin jatkaa vielä samaa linjaa ja pohtia ääneen sitä, mitä tallin sivuilta, erityisesti pääsivulta pitäisi löytyä.

TALLIN NIMI
Itsestäänselvyys ja äärimmäisen harvoin nykyään tulee vastaan talleja, joiden sivuilta tämä uupuu. Yleensä tämmöinen ongelma tulee vastaan silloin kun tallin nimi lukee vain otsikkokuvassa ja jostain syystä kuva nyt ei satukaan näkymään. Asia ja ongelma on sama kuin jos hevosen sivuilla nimi on vain kuvana, tätähän jo saarnasin perustieto-postauksessa.

En missään tapauksessa kiellä käyttämästä (hienoja) otsikkokuvia, käytänhän niitä itsekin, mutta kannattaa välillä katsoa miltä sivu näyttää jos kuvat jäävät syystä tai toisesta matkan varrelle. Samalla voi tsekata myös sivun toimivuuden, se on ehkä vieläkin tärkeämpi seikka! Kuvien puuttuminen on ihan relevantti ongelma, osittain siksi että varsinkaan mobiiliyhteydet eivät haja-asutusalueella ole aina mitenkään erinomaiset. Grafiikan latautuminen on hidasta HTML-koodiin verrattuna ja se voi joskus jäädä puolitiehen kun nettiyhteys ei vain suoriudu. Eikä tarvita edes heikkoa kenttää ja haja-asutusaluetta, hyväkään kuuluvuus ei auta, jos verkossa on paljon liikennettä. Toinen seikka on se, että ainakin jotkut virtuaaliharrastajat lataavat kuvansa kuvapalveluihin, Imguriin ja mitä muita näitä nyt on ja niillä tuntuu välillä olevan katkoksia tai muuten vain toimivat hitaasti.

Chromessa (versio 68, englanninkielinen) saa kuvat pois näkyvistä seuraavasti:
1. Paina menu-ikonia oikeassa yläkulmassa.
2. Valitse Settings.
3. Skrollaa alas ja valitse alhaalta Advanced.
4. Valitse Content settings.
5. Valitse Images ja klikkaa Show all (recommended) pois päältä.
6. Mene haluamallesi sivulle ja päivitä se.

YHTEYSTIEDOT
Tämä! Tämä on sellainen asia, jonka pitäisi olla prioriteettilistan ykkösasia, itsestäänselvyys ja jotakin sellaista, mistä pitäisi huolehtia erityisen tarkkaan. Siihen nähden näen aivan liikaa talleja, joiden sivuilta saa sähköpostiosoitetta metsästää kissojen ja koirien kanssa! Ja siis tarkoitan sitä, että yksikin tällainen talli on liikaa. Tätä ei saa tapahtua, piste.

Sitten minusta olisi toki kauhean kiva, jos sähköposti näkyisi sivuilla ihan tekstinä eikä vain klikattavana linkkinä. Toki nykyselaimissa sen sähköpostiosoitteen saa kopioitua mailto-linkistä suoraan vaikkei olisi määriteltynä oletussähköpostiohjelmaa. Minä vain olen sen verran vanhan koulukunnan kasvatteja, että muistan vieläkin ajan, jolloin sähköpostiosoitteita täytyi käydä sivujen lähdekoodista asti hakemassa ja saan edelleen sähköpostilinkeistä henkisiä näppylöitä.

Enemmän oikeata haittaa aiheutuu näistä "spämminkierto-tavoista", joissa sähköpostiosoitteeseen lisätään jokin POISTA-teksti tai @-merkki korvataan (a)-sarjalla. Eivät ne nyt ihan oikeasti auta mitään, jossain vaiheessa osoite kuin osoite päätyy spämmilistoille. Sen sijaan spämmi ei ole ollut käyttäjälle varsinainen ongelma enää vuosikausiin, kiitos tehokkaiden filttereiden. Tai ainakin Gmailin sähköpostin spämmifiltteri on suorastaan ääritehokas, se karsii karkean arvion mukaan 99% kaikesta spämmistä, mutta nykyään vain aniharvoin mitään oikeata postia eksyy filtteriin. (Mistähän muuten johtuu, että Ionicin sähköpostin spämmikansiosta löytyy miltei yksinomaan puolankielistä spämmiä? Sen sijaan henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee enimmäkseen venäjänkielistä. Ei sillä että varsinaisesti ymmärtäisin kumpaakaan kieltä.)

MERKKEJÄ AKTIIVISUUDESTA
Kauhistuttava on myös talli, jonka sivut näyttävät ihan ok:lta mutta mistään ei varsinaisesti näe, onko se vielä oikeasti toiminnassa. Paras ja helpoin tapa on merkitä etusivulle viimeisen päivityksen päivämäärä. Toki sekään ei ole mikään varsinaisesti idioottivarma asia, ensinnäkin täytyy aina muistaa päivittää se päivämäärä etusivulle, unohtuu välillä itseltäkin. Välillä varsinaiset ajot palvelimelle unohtuvat, itse juuri taannoin päivitin Ionicin ekan kerran kuukauteen, vaikka olen lähes päivittäin sen kanssa jotakin pusannut mutta kun se ei mene aina näkyville asti.

Sen sijaan Ionicin Twitter-tilin päivitykset näkyvät suoraan tallin etusivulla ja pitäisi ehkä keksiä konsti, jolla saisin blogisyötteen sinne myös. Nämä kertovat ehkä päivitys-päivämäärää paremmin Ionicin tai ainakin sen omistajan olevan aktiivinen. Suosittelen tätä muillekin, jos olette aktiivisia somettajia/bloggaajia virtuaaliasioissa, mutta jos päivitätte Twitteriä tai blogia vain aniharvoin, voi niistä saada väärän kuvan tallin aktiivisuudesta.

Toki aktiivisuutta voi selvittää erilaisilla salapoliisikonsteillakin, kuten vaikka selaamalla kasvattilistaa ja miten tuoreita varsoja siellä on tai jos talli järjestää kisoja, kisojen päivämääristä ja loppuunsaattamisesta saa vinkkiä myös. Nämäkin toki toimivat vain, jos niitä pidetään kunnolla ajantasalla.

Ja sitten yksi pieni vinkki: jos jätätte tallin tauolle ja kirjoitatte pääsivulle taukoilmoituksen, merkitkää siihen vuosi! "Talli xx jää tauolle 24.12. alkaen" tai "Tallin toiminta jatkuu taas juhannuksen jälkeen" ovat huonoja taukoilmoituksia, kun aina saa miettiä että minkähän vuoden joulusta tai juhannuksesta mahtaa olla kyse. Asioita tapahtuu ja virtuaalitallit saattavat unohtua erilaisissa elämän tarjoamissa yllätyksissä, joten vaikka miten olikin tarkoitus juhannuksena 2015 palata, tauko voi venyä vuoteen 2018 tai ikuisuuteen. Ja se on hyvä, jos se tiedetään.

Unohdinko jotakin?

–S

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2018

Kun varsa ei voi olla kummankaan vanhempansa värinen

Jos ei ymmärrä mitään hevosten värigenetiikasta, mutta haluaisi silti välttää pahimmat epärealistisuudet, helpoin neuvo on se, että valitsee varsan värin jommankumman vanhemman mukaan. Tämä on varsin rajoittava neuvo, mutta useimmissa tapauksissa erinomaisen pätevä muistisääntö, jolla on vaikea mennä vikaan. Mutta milloin tämä sääntö ei päde?

Perusvärisen ja tuplavoikon risteytys on yleisin ja oikeastaan likimain ainoakin tapaus, jota virtuaalimaailmassa tulee vastaan edes silloin tällöin. Jos risteyttää perusvärisen hevosen (rautias, ruunikko, musta) tuplavoikolla (cremello, perlino, smoky cream), tuloksena on aina yksinkertainen voikkoväri (voikko, ruunivoikko, mustanvoikko).
Tämä johtuu siitä, että voikko-geeni aiheuttaa erilaisen värityksen riippuen siitä onko se eri- vai samanperintäinen. Olen tätä genetiikkaa selittänyt paremmin taulukoiden kanssa väriteoriasarjan voikkovärit-osassa, joten en puutu siihen tässä.

Voikkogeeniin liittyy todennäköisesti myös pearl. Sekin aiheuttaa erilaisen värin eri- ja samanperintäisenä sekä voikon kanssa yhdistyessään, ja joistain yhdistelmistä on tuloksena varsa, joka ei voi olla kummankaan vanhemman värinen. Pearl on kuitenkin erittäin harvinainen väri virtuaalimaailmassa, voikkoon yhdistyessään vieläkin harvinaisempi, joten tämän kanssa ei tarvitse päätään vaivata.

Sabino (siis aito SB1) on voikon tavoin epätäydellisesti dominoiva ja sen aiheuttama kuvio on erilainen riippuen siitä, onko hevosella yksi vai kaksi sabinogeeniä. Eriperintäisenä sabinogeeni aiheuttaa suuret, rikkoreunaiset merkit ja ehkä valkoisen laikun vatsan alle, mahdollisesti valkoista on muuallakin. Samanperintäinen sabino puolestaan on kokovalkoinen, lähinnä päässä saattaa olla muutama pieni tumma pilkku. Näistä on kuvia ja enemmän selitystä sabinoa käsittelevässä väriteoria-postauksessa. Jos yhdistää ei-sabinon hevosen ja tällaisen kokovalkoisen sabinon, varsasta ei tule kokonaan tummaa eikä kokovalkoista vaan sillä on suuret merkit.

Jos genetiikkaan ja genotyyppeihin mennään, on mahdollista keksiä muitakin yhdistelmiä, joissa varsan mahdollinen väri ei ole kummankaan vanhemman väri. Ensimmäisenä tulee mieleen ee-AA-tyyppinen rautias yhdistettynä ns. homotsygoottiin mustaan, EE-aa. Tällaisista vanhemmista syntyvä varsa voi olla vain ruunikko (Ee-Aa). Mutta jos harrastaja osaa miettiä genotyyppejä ja niiden risteytyksiä, hän ei enää tätä muistisääntöä tarvitse!

–S

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2018

Syksyn trendit

Syksy merkitsee vähän joka paikassa uutta alkua, ainakin jonkinlaista. Koulut alkavat, työt jatkuvat, kesän rilluttelut on takana, aletaan valmistautua taas talveen ja ennen kaikkea tehdään muutoksia ja keksitään uutta. Virtuaalimaailman yleisistä trendeistä en osaa sanoa, mutta Ionicissa voin haistaa ainakin seuraavat asiat.


Kilpailut
SPC:stä olenkin jo meuhannut suu vaahdossa ja homma eikun jatkuu. Järjestän ahkerasti kisoja ja kilpailutan ponejani. Tällä hetkellä näyttää vähän siltä, että muut kisajärjestäjät eivät ole niin aktiivisia, mutta kisoissa kyllä riittää osallistujia.

SPC-kisojen lisäksi olen ihan järjettömän rakastunut Harvinaisten M&M-ponien laatuarvosteluun. Laatuarvosteluun! Minä! Mutta kyllä näin on. Ensinnäkin, tuo on mielestäni niin objektiivinen arvostelu kuin sellainen on mahdollista tehdä. Toinen syy on tietenkin se, että jopa meidän poneilla on mahdollisuus pärjätä, vaikka omistaja onkin patalaiska. Palkittujen listalta löytyy muutama ionicilainen ylämaanponi ja kaksi exmooriakin. Wuhuu! Kaikilla roduilla pitäisi olla tuollainen laatuarvostelu.

Ja sitten on toki näyttelyt ja kantakirjat. Uusimpaan hevos-ktk-tilaisuuteen meni taas muutama hevonen ja omia VSN-näyttelyitä suunnittelen juuri parhaillaan.

Ponit
Tämä liittyy läheisesti edelliseen kohtaan, koska erityisesti SPC:n ansiosta olen miettinyt oikein vakavissani jo ainakin dartmoorinponeja ja kaspianponeja, ehkä myös daleseja, ariegenponeja ja landesinponeja. Lisäksi pitäisi hankkia lisää australianponeja ja hackneyponeja.

Muut tallit
Polkaisin Keskustassa pystyyn tallikyselyn, jossa pyysin harrastajia esittelemään tallinsa. Siellä onkin jo kivasti vastauksia, vanhoja tuttuja ja uusia tulokkaita ja niitä, jotka olen periaatteessa tiennyt, mutten ole koskaan vaivautunut tutustumaan sen paremmin. Olen bongaillut sieltä jo paljon kiinnostavia talleja ja hevosia, ja aionkin lähteä kyselemään astutuksia ja tilausvarsoja.

Myyminen
Aion tässä nyt miettiä että miten saisin hevosia kaupaksi Ionicista. Kyse ei ole siitä etteikö Ioniciin hevosia mahtuisi, vaan poden taas tuskaa siitä, että kun tämä harrastaminen on vähän sellaista oman navan ympärillä pyörivää. Minun vain pitäisi keksiä jokin helppo ja tehokas tapa markkinoida noita hevosiani, harva harrastaja kuitenkin osaa ja viitsii tulla itse kyselemään meiltä myytäviä otuksia. Ideoita?

Mitäs teillä lukijoilla pyörii mielessä näin syksyn tullen?

–S

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2018

Rotuesittelyssä fellponi

Fellponi kuuluu perinteisiin, brittiläisiin mountain&moorland-rotuihin, mutta se ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen yleinen näky virtuaalimaailmassa. Tässä lyhyt katsaus fellponin historiaan ja rotumääritelmään.


© Bob Langrish

Historia lyhyesti
Fellponi on kotoisin pohjois-Englannista, Penniinien rinteiltä. Se on hyvin läheistä sukua dalesponeille, dalesit elivät Penniinien itäpuolella, fellit puolestaan länsipuolella ja jako kahteen eri rotuun tehtiin vasta 1900-luvun alussa. Dales ja fell muistuttavat edelleen toisiaan varsin huomattavasti.

Fellponien esi-isät olivat alkukantaisia kelttiläisponeja, jotka ymmärtääkseni muodostivat myöhempinä vuosisatoina ns. galloway-ponin. Kelttiläisponit taas lienevät saaneen alkunsa pohjois-eurooppalaisista metsähevosista, jotka vaelsivat Brittein saarille jääkauden jälkeen, ennen kuin maayhteys saarten ja mantereen välillä katkesi. Saman alkuperän jakanevat kaikki muutkin brittiläiset alkuperäisrodut.

Poneihin sekoittui oletettavasti jonkin verran tuontiverta roomalaisaikana, jolloin rakennettiin Hadrianuksen vallia pohjois-Englantiin. Roomalaisjoukot todennäköisesti toivat mukanaan hevosia mantereelta, eräissä lähteissä mainitaan tuodun erikoisesti nykyisten Alankomaiden alueelta hevosia, jotka myöhemmin muodostivat friisiläisen alkuperäiskannan. Joissain yhteyksissä fellponia mainostetaankin pienoisfriisiläisenä, mutta ei se kyllä sitä ole, vaikka onkin yhtä lailla tumma (yleensä) ja runsasjouhinen. Ei roomalaisaikana ollut olemassa vielä varsinaisia friisiläisiä ja jotkin lähteet tyrmäävät koko friisiläisteorian. Mahdollista on, että roomalaisten mukana Penniineille tuotiin hevosia, mutta niiden vaikutus ei välttämättä ole ollut mitenkään erityisen merkittävä.

Fellit olivat aikanaan erinomaisia kuormaponeja, jotka kuljettivat malmia ja maataloustuotteita tiettömiltä rinteiltä alas. Toimivat ne maatöissäkin kyntöponeina ja myös ratsuina. Monikäyttöisyyden takasi ponien varmajalkaisuus, voimakkuus ja sopeutuminen alueen oloihin, kuten alkuperäisponilta sopii odottaakin. Fellit olivat jo silloin tunnettuja myös hyvästä ravista ja nopeudestaan.

Historia virtuaalimaailmassa
Nyt nostan kädet pystyyn ja sanon, etten kyllä tiedä juurikaan mitään! Fellponeja on ollut siellä täällä, mutta harvakseltaan ja kasvatustoiminta on ollut vielä harvinaisempaa. Sen tiedän, että Koululaaksossa oli joitain poneja, arvatenkin suvuttomia tuonteja, joista ainakin osa päätyi vuotta 2002 tai sitä ennen Quieroon (tai millä nimellä Quieron edeltäjä tunnettiinkaan, Kerpan talli joka tapauksessa). Bongasin ainakin tammat Laakson Cathleen ja Laakson Katie sekä oriin Laakson Bobby. Lisäksi tuolla vilahtaa nimi Laakson Lipstick, oletettavasti tamma, mutten voi olla varma. Dollar's Farmillakin on tiettävästi pari fell-kasvattia syntynyt, Quieron kasvattamasta tammasta, mutta Quiero ja myöhemmin RDN lienevät kuitenkin kautta vuosien olleet ne ainoat tallit, joissa fellejä on edes jonkin verran ja kasvatusta myös.

Ja siinäpä se sitten olikin, mitä fellponien virtuaalihistoriasta tiedän! Ionicissa on aloiteltu pienimuotoista kasvatusta tässä muutaman viime vuoden aikana, lähinnä omista tuontiponeista. Satunnaisia yksilöitä löytyy sieltä täältä, muutaman suvullisenkin olen onnistunut löytämään Mystic Sharifasta ja Ponipallerosta. Kuulisin kuitenkin mielelläni, jos ihmisillä on fellejä enemmänkin.

Käyttö
Ihan ensimmäiseksi: fellponi M&M-rotuna on oikeutettu osallistumaan SPC-kisoihin, se kuuluu ryhmään 1 yhdessä isojen welshien, nyffin, connemaran, dalesin ja ylämaanponin kanssa! En tiedä miten paljon SPC-kisoissa fellejä on, itse olen niitä kilpailuttanut jonkin verran. Reaalimaailmassa fellit ovat tervetulleita The British Show Pony Societyn luokkiin, siellä ne esitetään alkuperäisrotujen tapaan nyppimättöminä ja letittämättöminä. Ratsastus-, valjakko- ja in hand -luokkien lisäksi fellejä voidaan esittää myös working hunter pony -luokissa.

Työkäyttö on nykyään olematonta, mutta fellponi on maailmalla tunnettu valjakkoponina, nopea ja kestävä kun on. Englannin prinssi Philip kilpaili aikoinaan valjakkoajossa fell-valjakolla. Fellponilla on muutenkin kuninkaallisia puolestapuhujia: kuningatar Elisabeth on The Fell Pony Societyn suojelija. Fellponi ei ole yhtään hullumpi ratsunakaan.

Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa suomennos:
– Pää on pieni ja hienopiirteinen, otsa leveä, turpa kapea.
– Sieraimet ovat suuret.
– Silmät ovat jonkin verran ulkonevat, suuret ja kirkkaat. Lisäksi niiden tulee kuvastaa ponien rauhallista ja älykästä luonnetta.
– Korvat ovat hyvin asettuneet, sirot ja pienet.
– Päänliittymä on ohut ja taipuisa.
– Kaula on pitkähkö ja melko kaareva, oreilla saa olla tuhdimpi orikaula, mutta sekään ei liioiteltu.
– Lavat ovat pitkät, viistot ja lihaksikkaat.
– Runko on tiivis, lyhyt, syvä ja leveä.
– Takaosa lihaksikas ja pyöreä, lanne on lyhyt ja vahva, lautaset hieman viettävät ja hännänkiinnitys on yleensä melko korkea.
– Jalat ovat hyväasentoiset, hyväluiset ja lyhytsääriset. Olkavarsi ja koipi ovat lihaksikkaat. Nivelten ovat hyvinkehittyneet.
– Kavioaines on tummaa, kaviot ovat hyvän kokoiset ja pyöreät.
– Jouhia on runsaasti, samoin vuohiskarvaa. Karvanlaadun tulisi olla hieno ja silkkinen, jouhien karkeus on moitittavaa.
– Säkäkorkeus ei saa ylittää 142,2 senttiä.

Värit
Musta on fellponien yleisin väri nykyään. Aikaisempina vuosikymmeninä rodussa esiintyi paljonkin ruunikkoa ja mustanruunikkoa, jostain syystä niiden määrät ovat vähentyneet 1900-luvulla radikaalisti samalla kun mustasta on tullut selkeästi suosituin väri. Fellponeissa on myös jonkin verran kimoja. Satunnaisesti syntyy raudikoita, mutta niitä ei hyväksyttäne rekisteriin. Aiemmin on esiintynyt jonkin verran kirjavuutta ja päistärikköä, mutta kirjavat ovat myös rekisteriin kelpaamattomia ja päistärikkö lienee kadonnut.

Valkoisia merkkejä ei erityisesti suosita, pieni tähti ja vähän valkoista vuohisen alapuolella ovat täysin ok, mutta isompia merkkejä yritetään vähän vältellä. Isomerkkiset yksilöt ovat kuitenkin rekisterikelpoisia.

– S

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018

Kun kilpailee ilman tavoitteita

Kilpailutan satunnaisesti hevosiani eri jaosten alaisissa kilpailuissa, pääasiassa ARJ:ssä, mutta toisinaan ihan myös perinteisissä lajeissa ja KRJ:ssä ja ERJ:ssä. En varsinaisesti tiedä miksi tätä edes teen, jo aikoja sitten olen todennut että Ionicin hevosilla ei ole mitään asiaa laatuarvosteluihin riippumatta siitä, miten paljon niillä on sijoituksia. Eikä tarkoituksena ole edes kerätä täyttä määrää sijoituksia yhdellekään hevoselle, ei edes sitä 20 sijoitusta, joka tekisi hevosesta kelvollisen laatisvarsan vanhemmaksi. Joka kerta en edes muista/jaksa/viitsi kirjata niitä muutamia sijoituksia osallistuneiden hevosten sivuille.

Onko tämä väärin?

Tietenkään se ei ole väärin, ovathan jaosten alaiset kilpailut avoimet kaikille, mutta en tarkoita nyt sitä varsinaisesti. Lähinnä ajatukseni on se, että teenko kenties väärin "varastaessani" sijoituksia turhille hevosilleni niiltä harrastajilta, jotka kilpailevat tavoitteellisesti ja joiden tähtäimessä ovat laatuarvostelut. Jokainen Ionicin hevosen saavuttama sijoitus on pois jonkin toisen sijoitusmäärästä.

Kuten tunnettua, sijoituksilla saa pisteitä laatuarvosteluissa ja niitä jaetaan kilpailuissa vain rajoitetusti, joten siinä mielessä kyseessä on rajoitettu resurssi. Voinkin siis hyvin ymmärtää jos jotakuta närästäisi tämän resurssin jakaminen sellaisen kanssa, joka ei sitä käytä hyväkseen ja jolle se ei merkitse mitään. Toisaalta kilpailuita voi järjestää (ymmärtääkseni) miten paljon vain jaksaa kisakutsuja tehdä ja hevosensa saa ilmoittaa niin moneen kilpailuun kuin ikinä ehtii, joten eivät sijoitukset varsinaisesti mikään rajallinen resurssi ole.

Jaettujen sijoitusten määrä luokkaa kohden riippuu osallistujien määrästä. Ideaalitilanne olisikin siis se, että tuon mahdollisimman paljon hevosia kilpailuihin, jotta osallistujamäärä kasvaa ja sijoituksia voi jakaa enemmän mutta että yksikään minun hevoseni ei sijoitu. Tässä tapauksessa minun kilpailemisestani olisi selkeää hyötyä muille harrastajille, ei nyt mitenkään paljon mutta edes vähän. Tulokset pitää kuitenkin arpoa puolueettomasti, niin voi hyvinkin käydä niin että minun hevoset vievät ne ylimääräiset sijoitukset muiden nenän edestä. Pieniksi jäävissä luokissa saattavat Ionicin hevoset olla hyvinkin yliedustettuina. Näin on käynyt useissa ARJ-luokissa, joihin saa yksi omistaja tuoda 10 hevosta ja sitten siellä on 10 ionicilaista ja pahimmassa tapauksessa vain muutama hevonen muilta omistajilta. KRJ:ssä ja ERJ:ssä näin toki ei käy, ne ovat niin suosittuja ja toisaalta luokat eivät ole rajoitettuja esimerkiksi rodun perusteella.

Niin tai näin, en aio menettää yöuniani sen takia että käyn satunnaisesti niistämässä muutamalta laatisharrastajalta arvokkaita sijoituksia vaikka se periaatteessa onkin "väärin". Toisaalta ymmärrän kyllä teoriassa jos jotakuta sieppaa tällainen sunnuntaikilpaileminen epätavoitteellisesti, onhan se aina pois joltakulta muulta. Käytännössä saattaisin hämmästyä, jos joku harrastaja tällaista esittäisi julkisesti, en ole koskaan uskonut siihen että täysin yksisilmäisesti pelkkiin laatuarvosteluihin tähtääviä harrastajia on olemassa.

–S

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2018

Mitä hevosen sivuilla pitäisi olla: kaikki muu

Perustiedot ja suku on käsitelty, joten jäljelle jää kaikki muu, mitä ikinä voi keksiä. Periaatteessa tämä on turha asia, koska jos harrastaa virtuaalihevosia puhtaan minimaalisesti, ei muuta tarvita. Perustiedot ja suku määrittävät hevosen, ainakin jos minun mielipidettäni kysytään. Kaikki muu on sitten lisää tähän päälle, mutta ilman perustietoja ja sukua (EVM-hevoset poislukien) on vähän kyseenalaista voidaanko puhua virtuaalihevosesta.

Olen saanut inspiraation tähän ja aiempiin kirjoituksiin Keskustan topikista, jossa kyseltiin asioita, joita lukijoiden mielestä hevosen sivuilla pitäisi olla. Olen kyllä miettinyt tästä kirjoittamista jo kauan, mutta nyt sain kunnolla potkua asiaan, joten kiitos siitä.


KUVA
Kuva on monelle harrastajalle suhteellisen välttämätön ja tunnustan itsekin säännöllisesti lankeavani hienoihin tai persoonallisiin kuviin. Ja väitän että maailmassa on harvoja asioita, jotka olisivat kivempia kuin hevosten katseleminen, olivat ne sitten livenä tai kuvina. Hevonen on hieno eläin, kuten kaikki varmasti tiedämmekin. Luulen, etten ole niinkään koukussa virtuaalihevosteluun vaan hevoskuviin!

Itselleni tärkeimmät asiat kuvassa ovat rodunmukaisuus ja hevosen väri. Selkeästi väärän rodun kuva hevosella on aina vähän surullinen asia, erityisesti jos kyseessä on jokin harvinaisempi rotu. Toisaalta ei pidä olla liian niuho harvinaisten rotujen kanssa, yleensä rodun harvinaisuus korreloi ainakin jossain määrin myös kuvien vähäisyyteen. Ja miten monta kertaa mekin olemme Virginian kanssa kirjoittaneet siitä, että pitää ensisijaisesti nähdä kuvan hevonen, ei niinkään sen rotu. Niinpä meilläkin on esimerkiksi terskien kuvissa vilissyt arabeja, shagyoja, angloarabeja, puoliverisiä ja likimain mitä tahansa kevyttä ja jossain määrin arabimaista.

VH-TUNNUS
On vähän siinä ja tässä, pitäisikö tämä lukea oikeastaan perustietoihin, vaikka eihän tämä toki ole pakollinen sinänsä. Pitäisi kyllä melkein olla, VRL:n rekisteri on sen verran hyödyllinen juttu. Sen suurin hyöty on siinä, että se kiistämättömästi todistaa hevosen olleen olemassa. Ennen kuin hevonen pääsee rekisteriin, sillä on oltava sivut, siellä tarvittavat tiedot ja tämä kaikki tarkistetaan rekisteröitäessä. Hyödyllinen asia jos miettii sukupostauksessa paljon käsiteltyjä asioita sukujen, tietojen ja sivujen katoamisesta.

Jotkut harrastajat toivovat myös linkkiä VRL-profiiliin. Tämä on aivan relevantti asia, jos hevonen kilpailee porrastetuissa. Täydellisessä maailmassa linkki toki olisi kaikkien hevosten sivuilla ja VRL-profiilikin aina ajantasalla, mutta no... Pienemmällä hevosmäärällä tämä varmasti onkin tehtävissä, mutta Ionicin kanssa ei edes toivoa. Että sori.

TEKSTIT
No juu, tietänette meikäläisen suhtautumisen teksteihin: kiva jos niitä on, mutta eivät ole pakollisia. Sen sijaan voisin paasata kolmen postauksen verran yleisesti kirjoittamisesta nettiin ja siitä, mitä varsinaisesti kannattaa kirjoittaa (long story short: kirjoita vain se mikä on sanomisen arvoista). Laatuarvosteluilla on omat vaatimuksensa sanamääristä ja/tai sisällöstä, vaatimukset löytyvät niiden säännöistä. Luettavuuteen noin yleensä kannattaa panostaa.

Mitään varsinaista rajaahan tekstien tyypeillä ei ole. Voi olla luonnekuvausta, sukuselvitystä, päiväkirjaa, valmennuksia, taivas vain on rajana ja kukin kirjoittaa (tai kirjoituttaa) mitä haluaa. Edelleen: laatuarvosteluilla on omat vaatimuksensa mistä saa pisteitä, mutta omana mielipiteenäni sanon, että laatuarvostelujen ulkopuolella voi tehdä paljon muitakin juttuja. Tai jättää tekemättä, kuten meillä on tapana.

JÄLKELÄISLISTA
Ooh, tämä on kyllä sen verran lähellä sukutaulua, että oikeastaan tämä olisi pitänyt listata suku-postauksessa. Toinen kertoo menneet sukupolvet, toinen tulevat. Sukutaulut tarjoavat arvokasta tietoa vanhoista ja kenties jo kadonneista hevosista, mutta niin tarjoavat jälkeläislistatkin.

Minimissään jälkeläislista on vain tosiaan lista hevosen varsoista. Itse näkisin mielelläni vähän muutakin: linkin, emän/isän nimen (ja linkin), syntymäajan, sukupuolen, ehkä värinkin, rodun jos se ei ole sama kuin kyseisen vanhemman rotu. Ja niin edelleen, tähän pätee oikeastaan sama ohje kuin sukutauluunkin: mitä enemmän tietoa, sen parempi.

Meidän talleilla tosin vähän luistetaan tästä. Hallinnollisista syistä orien sivuille merkitään ainoastaan astutuksen ajankohta, tamman nimi (ja rotu, jos ei ole samanrotuinen) ja sitten kun varsa syntyy, sen sukupuoli ja nimi linkin kera (ja taas rotu, jos se on relevantti). Tammojen sivuilla on vähän erilainen lista, siitä löytyy varsan nimen, sukupuolen ja rodun lisäksi myös sen syntymäaika, väri ja aika usein myös tieto myynnistä tai siitä, jos kyseessä on tilausvarsa. Gin Ahaltekin tekke-tammojen jälkeläislistassa ei mainita rotua, jos se on ahaltek. Jos niille sattuu syntymään muunrotuinen varsa, se merkitään muihin tietoihin.

KASVATTAJA JA OMISTAJA
Nämä oikeastaan ovat perustietoja, VRL vaatii rekisteröinnissä omistajan nimen sivuille ja vielä VRL-tunnuksensakin. Kasvattaja yleensä odottaa myös mainintaa kasvattinsa sivuilla ja se on myös hyödyllinen tieto. EVM-hevosen kasvattajan merkitsemiseen sen sijaan suhtaudun itse vähän kriittisesti, en näe hirveästi pointtia keksiä kasvattajaa, jota ei ole olemassa. Itse merkitsen keksityille hevosille yksinkertaisesti maahantuojaksi Ionicin.

Ja ehdottomasti linkit kehiin! Ärsytyslistan top-kympissä on hevonen, jonka sivuilta ei pääse lainkaan tallin sivuille tai ylipäänsä mihinkään. Lisäongelmia tuo se, jos tallin pääsivun tai hevoslistauksen osoitetta ei pysty päättelemään mitenkään helposti (sitä kutsutaan myös huonoksi suunnitteluksi). Sähköpostiosoitettakin monet kaipaavat suoraan hevosen sivulle, ihan hyvä pointti sekin, jos se vain pidetään ajantasalla. Niin tai näin, pitäkää ekstra-tarkasti huolta siitä, että tallin sähköpostiosoite on helposti löydettävissä! Välillä on tullut vastaan viritelmiä, joista ei lopulta ole löytynyt minkäänlaista yhteystietoa omistajaan ja se muuten sieppaa.

LAJIPAINOTUS JA KOULUTUSTASO
Aika perustietoja nämäkin, lajipainotus ainakin, mutta omille hevosille en yleensä merkitse koulutustasoa. Kilpaileville ja laatuarvosteluissa hevosiaan käyttäville nämä todennäköisesti ovat paljon tärkeämpiä asioita.

KISATULOKSET JA SAAVUTUKSET
Arvaatte varmaan että suhtaudun näihin vähän varauksella, kuten kilpailemiseen yleensäkin, mutta jos hevosella on kisatuloksia, onhan ne toki viisasta merkitä sen sivuillekin. Laatuarvostelut näitä olettavatkin, että hevonen saa pisteet sijoituksista ja saavutuksista.

MITÄ MUUTA VIELÄ?
Vähän tallista riippuen hevosten sivuilla on muutakin tietoa, varustelistat, hoito-ohjeet ja viikko-ohjelmat tulevat ensimmäisenä mieleen. Haluaisinkin mielelläni nähdä mitä muuta harrastajat ovat keksineet hevostensa sivuille näiden tavanomaisten juttujen lisäksi.

–S