sunnuntaina, lokakuuta 29, 2017

Ionicin trakehner-suvut

Kuten edellisessä postauksessa todettiin, Ionicissa kasvatettiin trakehnereita ihan alkuvuosina, sitten tuli taukoa. Kun homma pyöräytettiin käyntiin uudestaan, hankittiin kokonaan uudet jalostushevoset, käytännössä aloitimme siis aivan uudelta pohjalta, ostohevosten voimin. Tässä on nyt katsaus meidän nykyisen trakehner-jalostuksen kantahevosiin, tarkoitan tietysti siis ostettuja trakehnereita, en esimerkiksi täysiverisiä, joita on käytetty trakehner-jalostuksessa.

EVERGREYSTÄ OSTETUT
Vuonna 2010 tuli jonkinlaisen tauon jälkeen ensimmäiset "uuden aallon" trakehnerit Ioniciin nimenomaan Evergreystä, josta ostin muutaman hevosen.

o. Karate Kid SIN
Karate Kid oli puoliksi täysiverinen ja koulupainotteinen, kuten vissiin kai kaikki Evergreystä ostetut trakehnerit. En osaa arvioida sen paremmin sen sukua, ovatko nimet harvinaisia vai yleisiä muilla talleilla.

t. Fior Fresia SIN
Fresialla on kaksipolvinen suku, isä on täysiverinen, jonka emä puolestaan on pinkkiläinen ex-laukkuri End Of Ignorance GA. Muistaakseni Pinkistä myytiin useampikin täysiverinen (tammoja kaiketi) Evergreyihin jalostuksen tueksi, alla esitellyllä Palm Beach SIN:llä on emänä myös Pinkin hevonen. Eikä se paljon haitannut että olivat laukkahevosia, suurin osa ei kai edes kovin menestyneitä. Ne kaikki tulivat kuitenkin ratsujalostukseen. Sitä sitten en tiedä, miten paljon niitä käytettiin, oliko muita kuin End Of Ignorance GA ja Night On Beach GA ja mahtaisiko näitä löytyä muiltakin talleilta vielä kuin vain meiltä. Saa ilmiantaa jos tiedätte.

t. Palm Beach SIN
Palm Beach on anglo-trakehner, koulupainotteiseksi merkitty vaikka sen emä oli tosiaan Pinkistä lähtöisin oleva laukka-xx Night On Beach GA. Se tosin ei koskaan kovin kummoisesti laukoissa pärjännyt ja myytiinkin ratsuksi. Sitä en muista/tiedä, kilpailiko se laukkauransa jälkeen kouluradoilla, mutta ainakin sitä käytettiin ratsuhevosjalostuksessa. Palm Beachillakin noita varsoja kyllä on useampi kuin vain pari-kolme, sitä on käytetty monipuolisesti, koska trakehner-varsojen lisäksi sillä on paitsi FWB-varsoja, myös AWB, palomino-pv, random pv ja knabstrupikin vielä.


KERPALTA (POEM'S) OSTETUT
Vuonna 2012 Kerppa myi pois vanhoja hevosia Poem'sista ja me tietysti tartuimme tilaisuuteen saada tallille iso lauma enimmäkseen vanhasukuisia puoliverisiä, trakehnerit olivat hyvin edustettuna ostohevosten joukossa. Nimenomaan Kerpan hevosten ansiosta meillä on nykyään niinkin paljon vanhoja sukulinjoja Ionicissa ja kun sanon "vanhoja", tarkoitan todellakin vuosia 2000-2002. Brokster, Oroaq, Regina Orwill, Alté, Bellantine's Pavlova, Skyé, My Name Is Bond, Jitterbell ja niin edelleen.

t. Diablerie SIN
Diablerie tuli Kerpalta, vaikka onkin Evergreyn kasvatti. Suku on hyvin tyypillinen mitä Kerpalta meille tuli: on tunnettuja vanhoja nimiä ja on tuntemattomampia vanhoja nimiä, seassa myös vähän tuoreempia sukulinjoja.

t. Dreamie de Poemé
Dreamien suvusta löytyy useitakin vanhoja, kuuluisia nimiä, mutta näiden lisäksi suvussa on paljon myös tuntemattomampia ja harvinaisempia vanhoja nimiä. Nämä tämmöiset ovat aina erinomaisia jalostushevosia, niitä voi surutta yhdistellä tuoreempiin sukulinjoihin ja Virginia tietenkin vaipuu nostalgisiin muistoihinsa näitä katsellessaan.

t. Ivera Polka
Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa tai edes mielikuvaa Iveran kasvattajasta Polka Trakehnerista, Ivera tuli meille Kerpalta. Toisaalta Iveran suku on kyllä vanhaa eikä voida mitenkään puhua siitä, että se olisi jotenkin kasvattajansa luomaa sukulinjaa. Iveran emä on Kerpan kasvatti ja isä Imperan kasvatti, vanhoista linjoista molemmat. Iveralla on suhteellisen pitkä suku ja sieltä löytyy paljon vanhoja kuuluisia nimiä sieltä virtuaalimaailman alkuajoilta. Olimme erittäin iloisia saadessamme Iveran Ioniciin, nyt kuitenkin vähän harmittaa että se ei jättänyt kuin yhden trakehner-varsan, senkin täysiveri-oriista.

t. Nobliata de Poemé
Nobliatan emänisä on meidän keksimä Zeroboik, tullut Ioniciin alkuvuodesta 2005! Nobliata onkin vanhasukuinen, ehdottomasti, mutta sen suvusta puuttuvat tyystin nämä kuuluisat isot nimet. Nobliata jätti täysiverioreista pari anglo-trakehner-varsaa, koska meillä ei ollut tarjota sille pitkäsukuista, erisukuista, este- tai edes kenttäpainotteista trakehner-oria.

o. Sioux de Poemé
Sioux'lla on pitkähkö, hieman epätasainen suku. Vanha, mutta sieltä puuttuvat nuo isot nimet. Ja lisäksi se on käytännössä puoliksi ionicilainen: isänisä on Zeroboik, emänisä meidän kasvatti Henry Ion, jonka vanhemmat Hibernion ja Petronija ovat meidän tuonteja vuodelta 2004.


SEKALAISET
Evergreyn ja Kerpan hevosten lisäksi olemme ostelleet trakehnereita sieltä sun täältä, yksittäisiä hevosia. Näiden joukossa ei kovin montaa vanhasukuista ole, koska niitä vanhasukuisia tarttui matkaan Kerpalta niin paljon. Niinpä olemme olleet kiinnostuneita uudemmista ja siis meillä harvinaisemmista sukulinjoista.

t. Adette RC
Adette on kaksipolvinen kouluratsu, peräisin Revenancesta, josta en muuta sitten tiedäkään. En tiedä miten pitkäaikainen siittola Revenance oli tai miten yleisiä nuo Adeten suvussa olevat nimet ovat. Isä Nicotinecall PB:llä on jonkin verran varsoja ja toki Skurvashin hevoset ovat suhteellisen paljon käytettyjä, jos minä mitään olen ymmärtänyt.

t. Aesar Ballencia
Kolmipolvinen, koulupainotteinen Ballencia on tuoreehko hankinta, joka on ehtinyt jo jättää pari trakehner-varsaa, yhden FWB:n ja yhden SGSH:nkin. Sen suku on siinä mielessä mielenkiintoinen, että siitä ei löydy mitään vanhoja hevosia. Ymmärtääkseni nuo kaikki ovat melkoisen tuoreita jalostushevosia ja se on ihan tärkeä pointti, koska meillä niitä vanhasukuisia trakehnereitakin löytyy määrissä.

t. Artemis Ion
Tämä nyt ei ole varsinaisesti ostohevonen, vaan oma kasvatti, mutta emä on meidän täysiveritamma ja isä vanhasukuinen trakehner-ori Royal Artemis, josta piti ihan välttämättä saada varsa aikanaan eikä sitten ollut muita tarjolla kuin täysiverisiä. Isän suku on tosiaan melko kattava läpileikkaus virtuaalimaailman alkuaikojen trakehner-jalostuksesta enkä nyt tarkoita sitä, että sukuun on eksynyt yksi Ion-hevonenkin. Vuonna 2004 aloittanut Ionic painii tässä lajissa juniorisarjassa.

t. Born This Way J
Lyhytsukuinen, estepainotteinen trakehner on ollut meillä aika eksoottinen näky, kun niin moni on pitkäsukuinen ja kouluratsastus tunnetusti omistajien lempilaji. Born This Way onkin meidän estepainotteisten trakehnerien suoranainen kantatamma ja muutenkin sitä on käytetty pv-jalostuksessa. Sillä on 10 varsaa, joista 7 on FWB:itä ja loput trakehnereita. Sen trakehner-varsoilla ei ole mitään järjettömiä varsamääriä, täytyy vähän katsoa perään, ettei sukulinja pääse katoamaan.

t. Demo's Donna Karan
Donna on pitkähkösukuinen koulutamma, jolla on kiva suku. Suku on sillai semi-vanhaa, vanhimmat sukupolvet ovat eläneet selkeästi ennen 2010-lukua, Adoronkin laskisin melko vanhaksi kasvattajanimeksi, mutta niin vanhaa suku ei ole, että sieltä löytyisi noita "nostalgianimiä". Ja sitä minä en ymmärrä, että miten saatoin mennä myymään Nonsheiniin Donnan ja Sioux'n orivarsan Dior Hommen. Nyt kun katselee, niin olisi sen voinut itselläänkin pitää...

t. Lumen Maribell
Maribellilla on kolmipolvinen, estepainotteinen suku. Sitä ei voi sanoa vanhaksi, pikemminkin päinvastoin. Lopetin Maribellin jonkin joukkosurman yhteydessä eikä se varsonut kuin yhden puhtaan trakehner-varsan. Parempi sekin tietysti kuin ei mitään ja toisaalta Maribellista jäi huippu-upealla suvulla varustettu FWB-ori, jonka isä on Vegasin sf-ori.

o. Necromancer WK
Necromancer tuli Viivuskalta. Sillä on pitkä suku, täydet viisi polvea enkä mene vannomaan meneekö jostain kohdin vielä pidemmällekin. Osittain suku on myös vanhahkoa, mutta ei niin vanhaa että sieltä löytyisi Altéa ja kumppaneita. Kaikenkaikkiaan suku oli oria hankittaessa sellaista, ettei noita nimiä meidän hevosista löytynyt, joten Necromancer oli arvokas siitosori. Se jätti useamman FWB-varsan ja pari puhdasta trakehner-varsaakin.

o. Susikallion Abellinio
Abellinio tuli meille vastikään kasvattajaltaan, se on pitkäsukuinen kouluori. Ja pääpiirteissään suku on hyvin pitkälle sellaista, jota meiltä ei löydy. Which is nice.

o. Vision CENS
Vision on toinen hyvin tuore tulokas, pitkäsukuinen sekin, mutta estepainotteinen, toisin kuin Abellinio. Suku on myös meillä varsin tuntematonta, erikoisuutena voi kai mainita sen että suvussa on jonkin verran Dark-hevosia, Dark Side Trakehnersin kasvatteja, joita meillä ei ole sinänsä koskaan ollut. Vissiin niiltä kai vaadittiin kisaamista tai kasvattajalla oli joitain muita ehtoja niin että pysyttelimme hyvin pitkälle erossa sen tallin tuotoksista.

– S

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2017

Ionicin trakehnerit

Trakehnerilla on pitkä historia Ionicissa. Se kuului aivan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, jossain vaiheessa aioimme luopua varsinaisesti kasvatustoiminnasta (kuten muidenkin puoliveristen osalta), mutta koska puoliverisistä ei niin vain eroon pääsekään, palasi trakehnerkin vaivihkaa takaisin valikoimaan. Sikäli kuin se nyt oli koskaan varsinaisesti poistunutkaan tallista kokonaan, kyllä Ionicissa aina joitain puoliverisiä on ollut.

Historiasta jos pitää jotain mainita, niin meidän ylpeys tuolloin alkuvuosina oli tamma Greymask's Opal, jonka sukutaulua voi kuvailla ainoastaan sanalla "legendaarinen". Aion käyttää Opalin ja Broksterin varsan Bailey Ionin pakastetta vielä jonain päivänä trakehner-tammoilleni, niin saadaan noita vanhoja nostalgiahevosia vähän lähemmäs nykyhevosten sukuihin. Lisäksi meillä oli jonkin aikaa myös trakehner-ori S.U. Cointreau (Nectar's Ganesco - Mäntysuon Thilde; Oroaq), senkin pakastetta voisi kyllä käyttää... Muuten meidän alkuaikojen trakehner-kasvatus nojasi aika paljon itse keksittyihin suvuttomiin hevosiin. Näitä olivat ainakin tammat Petronija ja Adelice, sekä oriit Hibernion ja Zeroboik.

Vuosina 2006-2009 meillä ei syntynyt lainkaan trakehner-varsoja, mutta vuonna 2010 tuli hankittua Evergreysta muutama ja vuonna 2012 syntyikin jo kymmenen varsaa. Tuona vuonna meille tuli myös isohko lauma puoliverisiä Kerpan Poem'sista, joukossa useampi vanhasukuinen trakehner. Palaan näihin nykyisen jalostuksen kantahevosiin toisessa postauksessa, ne ovat sen ansainneet. Tällöin aloimme sekoitella myös täysiveristä trakehner-sukuihin melko raskaalla kädellä. Nykyisin trakehner on toiseksi suurin puoliverirotu FWB:n jälkeen ja osin trakehner-kasvatus ruokkii myös FWB-kasvatusta: todella monella meidän kasvattamalla FWB:llä on trakehneria suvussa, usein vieläpä melkoisen iso prosentti.

Tällä hetkellä kasvatustoiminta rullaileekin eteenpäin melko mukavasti, mutta uusi veri ei tee lainkaan pahaa. Huomasin sen taannoin kun tulin ostaneeksi pari suvullista oria: ne ovat jalostuksessa nykyisin erittäin arvokkaita, vierassukuisina ne sopivat tammalle kuin tammalle. Tämä on merkki siitä, että kanta voisi olla laajempikin, mutta niinhän se aina. Kannan pienuudesta kertoo omalta osaltaan myös se, että iso osa meidän trakehnereista on meidän nimityssäännön mukaan anglo-trakehnereita, joiden suvussa on vähintään 25% englantilaista täysiveristä, angloarabia, arabia tai shagyaa, kahta viimeksimainittua harvemmin. Eli kun ei ole löytynyt sopivia oreja ja tammoja, on käytetty täysiverisiä. En kuitenkaan haluaisi trakehnereista ihan hirveän täysiveri-sukuisia, niin ostokannalla olen trakehnereidenkin suhteen. Ja anglo-trakehnereidenkin kanssa yritän pitää kiinni siitä, että sitä täyttä verta ei olisi kuin enintään 50%. Tästä onkin ollut puhetta blogissa aiemmin (Puoliveristen jalostus Ionicissa).

Jos minun pitäisi nostaa jokin hevonen meidän trakehner-laumasta erityisesti huomionarvoiseksi, se ei onnistuisi. Ensiksikin pitäisi mainita nuo kaksi uusinta osto-oria, nimittäin Susikallion Abellinio ja Vision CENS, toki myös pari vuotta sitten ostettu tamma Aesar Ballencia. Uusimpia tuontihevosia ovat ori Donaugraf GA ja tammat Felicia GA ja Scarabea GA (olen erityisen ihastunut tämän nimeen).
Sitten on tietysti tamma Wichita Ion, jonka emä on vanhasukuinen trakehner (mutta suvussa ei kuitenkaan ole näitä kaikkein tunnetuimpia nimiä) ja isä shagya (isän emälinja on erittäin huomionarvoinen, Sarika oli Marinean kasvatti, Marinea oli Ionicin edeltäjä ja Dahabu Amoran emä Gin Amora puolestaan on Virginian kasvatti jo ennen Marinean aikaa, syntynyt yli 15 vuotta sitten). Veronika Ionin isä puolestaan on arabiori, meillä käytetään arabeja varsin harvoin pv-jalostuksessa ja silloinkin varsat yleensä merkitään AWB:iksi. Isä Solanka Vladimir on puoliksi venäjänarabi. Ori Olivecreutz Ionin suvussa puolestaan on sekä täysiveristä että shagyaa! Ja niin edelleen. Olen salaa vähän rakastunut varmaan jokaiseen tämänhetkiseen trakehneriin. Ja miksen olisi? Meillä on hieno lauma!

– S

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2017

Ionicin ukrainanratsuhevoset

Tervetuloa tutustumaan meidän ukrainanratsuhevosiin!

Ukrainanratsuhevosesta ei koskaan pitänyt mitään sen kummempaa kasvatusrotua tulla, mutta silti siitä tuli. Tiettävästi ensimmäiset ukrainanratsuhevoset tulivat meille vuonna 2006, ensin suvullinen tamma Nelda's Devora, sitten ostin suvutoman oriin Rikkard-Nonstopin ja itse keksin toisen Blagorod GA:n, suvuton ori sekin. Seuraavana vuonna tuli sitten lisää suvuttomia hevosia, oreja ja tammoja. Ensimmäiset kaksi varsaa syntyivät jo vuonna 2008, sen jälkeen niitä on syntynyt joka vuosi, lukuunottamatta taukovuotta 2011.

Että mitäkö varten ostimme ja keksimme nuo ensimmäiset ukrainalaiset? Jaa-a kuulkaa, kai se vain oli se että kun halvalla sai... Ja sattui olemaan myynnissä, ainahan sitä niin meikäläisen kuin Virginiankin silmä tarttuu niihin eksoottisiin otuksiin ja ukrainalainen on kyllä virtuaalimaailmassa sieltä harvinaisemmasta päästä. Myönnän että itsellenikin ukrainanratsuhevonen oli pitkään vähän sellainen "no katotaan ny"-rotu, mutta jotenkin tässä viime vuosien aikana se on päässyt vähän hiipimään ihon alle, sekin. Ukrainanratsuhevonenhan on nimensä mukaisesti ratsu, laadukas ja suorituskykyinen sellainen. Tyypiltään se on hyvin puoliverimäinen, keskiraskas tai kevyehkö eikä ehkä ihan niin sliipattu kuin keski-eurooppalaiset puoliveriset. Jotkin yksilöt muistuttavat hieman täysiveristäkin.

No, ukrainanratsuhevosen kasvatus alkoi meillä siis hyvin pienestä ja vaikka vuosien mittaan on uusia jalostushevosia keksitty ja ostettu, ei niitä ole lähellekään tarpeeksi. Niin että itselleni muistutukseksi: kun seuraavan kerran ukrainalaiset otetaan käsittelyyn, uusia hevosia on keksittävä. Tällä kertaa vielä pääsin siitä hommasta (ukrainalaisten nimien keksiminen on lievästi sanoen haastavaa), mutta jatkossa on pakko tuoda uutta verta ja paljon, jos meinaa jatkaa noiden kanssa.

– S

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2017

Sleesianhevonen

Sleesianhevonen on virtuaalimaailmassa nykyään jotakuinkin tuntematon rotu. VRL:n rekisteristä niitä löytyy 11 kappaletta, kaikki rekisteröity ennen vuotta 2010 ja niistäkin ainakin 7 on joko Ionicin tuontihevosia tai kasvatteja. Meillä kasvatettiin muutamia sleesianhevosia vuosina 2005-2009, mutta niitä oli tuolloin muillakin omistajilla. Meille ensimmäinen rodun edustaja tuli Inan omistamasta Rautakoura & Ajannosta, suvullinen tamma RSA Lucia ja Rautakouran kanssa tehtiin jonkinlaista yhteistyötäkin.

Myöhemmin meille keksittiin muutama suvuton sleesianhevonen lisää ja niitä kasvatettiin vähän aikaa, mutta sitten innostus lopahti. Osa hevosista myytiin, viimeisimmät menivät Camelotiin, jonka piti aloittaa sleesianhevosten kasvatus mutta talli unohtui ja katosi ennen kuin ehti tehdä asian eteen mitään. Siinä samalla katosivat mitä ilmeisimmin myös jäljet Ionicin sleesianhevoskasvatuksesta. Sittemmin sleesianhevosia ei ole virtuaalimaailmassa näkynyt, ajattelin tähän kirjoittaa pienen esittelyn rodusta.

Historia reaalimaailmassa
Sleesianhevonen kehitettiin Ala-Sleesian alueella, nykyisessä lounais-Puolassa, 1800-luvun loppupuolella. Se luotiin pääasiassa risteyttämällä tuotuja oldenburg- ja itäfriisi-oreja paikallisten tammojen kanssa. Näistä tammoista englanninkieliset lähteet käyttävät termiä "halfbred", oletettavasti niissä saattoi olla ainakin jonkin verran itämaisia hevosia taustalla, mahdollisesti täysiveristäkin, mutta tuskin ne kuitenkaan kovin kevyitä yleisesti ottaen olivat. Tuonaikaiset oldenburgit ja itäfriisit olivat vaunuhevosia, isokokoisia, vankkoja ja hyväravisia. Tuloksena syntyi vaunuhevoseksi ja maatöihin soveltuva hevonen, tuhti mutta selkeästi enemmän puoliverityyppinen kuin kylmäverityyppinen. Hyvin käyttökelpoinen hevonen siis paikallisilla maatiloilla. Jalostuksesta vastasivat pääasiassa alueen suuret siittolat.

Puolan alue kärsi kaikin tavoin molemmista maailmansodista ja niin myös sen alueen hevoset. Sleesianhevonen ei ole poikkeus, mutta koska maataloudessa tarvittiin edelleen hevosia vielä toisen maailmansodan jälkeen, niiden kasvatus pääsi nopeasti jaloilleen kun rauha oli solmittu. Kantaa parannettiin ja laajennettiin käyttämällä vieraita oreja jalostuksessa, Hendricks mainitsee täysiveriset ja täysiveri-risteytykset, Wikipedia oldenburginhevoset.

Virtuaalimaailman historia tulikin oikeastaan kerrottua tuossa ylhäällä jo. Sitä ei tiettävästi tuon enempää ole.

Rakenne
Sleesianhevosesta on olemassa kahta tyyppiä, uusi ja vanha. Vanha tyyppi on raskaampi kuin uusi. Molemmat ovat melko selkeästi puoliverityyppisiä mutta ehdottomasti sieltä raskaammasta päästä eivätkä aina niin jaloja kuten nykyisin perinteisten keski-eurooppalaisten kantakirjojen edustajat.

Vanhaa tyyppiä kuvaillaan näin:
– Isohko pää, profiili saattaa olla hieman kyömy, kovera profiili ei ole suotava
– Eloisat, ilmeikkäät silmät
– Korvat sopusuhtaiset päähän nähden
– Pitkä, lihaksikas kaula, suorahko, alakaulaisuus on virhe
– Voimakkaat lavat
– Säkä matala
– Tiivis runko
– Vahva selkä, lanne ja risti
– Takaosa leveä ja voimakas, lautanen suora tai hieman laskeva
– Hännänkiinnitys melko korkealla
– Voimakkaat, hyväasentoiset ja kuivat jalat, selväpiirteiset nivelet
– Pitkää vuohiskarvoitusta ei ole
– Liikkeet suorat, maatavoittavat ja energiset
– Ihannekorkeus oreilla 160-170 cm, tammoilla 158-168 cm

Uusi tyyppi on hieman kevyempi ja jalompi. Erityisesti mainitaan, että pää on jalompi, kaula pidempi ja lavat loivemmat. Sen ihannesäkäkorkeus on oreilla 164-170 cm ja tammoilla 162-168 cm.

Useimmat sleesianhevoset ovat mustia tai ruunikoita. Kimoja esiintyy jonkin verran.

Käyttö
Sleesianhevoset ovat hyvin monikäyttöisiä hevosia, parhaiten ne ovat menestyneet valjakkoajossa. Ratsuinakin ne toimivat, joskaan eivät yllä vaikeimmille kilpailutasoille olympia-lajeissa.

Lähteet
Hendricks, B. International Encyclopedia of Horse Breeds
Polski Związek Hodowców Koni: Program hodowli koni rasy śląskiej
The Equinest: Silesian Horse
Wikipedia: Koń śląski

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2017

Venäjänratsuhevosen jalostus, osa 2

Jatketaan vielä vähän venäjänratsuhevosista (vrh). Mainitsin edellisessä postauksessa tuosta jalostuksesta ja olen siitä kirjoittanut ihan erikseen jo aikaisemmin (Venäjänratsuhevosen jalostus), mutta tuo postaus on vuodelta 2013 ja vähän vanhentunut jo.

Pääasiallinen lähteeni on Olimpian englanninkielinen nettisivu, joka on käytännössä ainoa lähde, jonka olen löytänyt. Sitkeästä kaivamisesta huolimatta en ole löytänyt muitakaan lähteitä, mutta olettaisin että venäläisellä siittolalla olisi jokin käry asiasta. Eri asia sitten miten hyvin se on saatu ilmaistua englanniksi, tekstissä on tiettyjä epävarmuustekijöitä.

Vanha jalostusohje
Aikaisemmin vrh:n jalostukseen oli sallittua käyttää ainakin seuraavia rotuja:
– Ahaltekinhevonen
– Angloarabi
– Englannintäysiverinen
– Trakehner

Jokaisen jalostukseen käytettävän vierasrotuisen hevosen tuli täyttää vrh:n värivaatimukset (musta tai tummanruunikko, korkeintaan vähäiset valkoiset merkit) ja oletettavasti näillä oli myös jonkinlainen hyväksytysprosessi, mitä tahansa hevosta tuskin sai käyttää, vaan niiden tuli olla rakenteeltaan moitteettomia ratsuja. Muiden kohdalla tämä onkin useimmiten selvää, mutta kaikki ahaltekit tuskin olisivat seulaa läpäisseet. Vrh on kuitenkin puhtaasti ratsurotu ja rakennevaatimukset sen mukaiset.

Uusi jalostusohje
Uudemman Olimpian ohjeen mukaan vuosittaisesta astutusmäärästä maksimissaan 20% saisi olla ns. improver-rotujen oreja. Orien tulee olla risteytysjalostukseen hyväksyttyjä. Improver-rotuja ovat seuraavat:
– Ahaltekinhevonen
– Arabianhevonen
– Englantilainen täysiverinen

En tiedä, mihin angloarabi on jäänyt, voisi kuvitella sen kuuluvan tähän porukkaan myös. IMH mainitsee arabien yhteydessä erityisesti Siglavy-/Koheilan-linjat. Luulisin niiden käytännössä tarkoittavan venäjänarabeja, mikä tietenkin on loogista ja sopivaa. Voisin myös olettaa, että näiden hyväksyttyjen orien tulee täyttää värivaatimukset, ainakin jossain määrin jos nyt ei ihan kauhean tiukkoja olla.

Näiden improver-rotujen lisäksi vuosittaisesta astutusmäärästä maksimissaan 10% voisi olla muiden rotujen oreja, yleensä näiden mainitaan olevan eurooppalaisia puoliverisiä: hannovereja, holsteineja, trakehnereita jne. Sanamuoto jättää hieman epäselväksi sen, voidaanko käyttää muita kuin puoliverisiä ja jos voidaan, niin mitä. Väriasioista ei olla sanottu mitään, oma arvaukseni on, että ainakin kimoja ja erikoisvärejä varmaan toivottaisiin vältettävän.

Ainakin jälkimmäisessä tapauksessa varsaa ei kuitenkaan rekisteröidä puhtaaksi vrh:ksi vaan risteytykseksi. Jos tällainen risteytys läpäisee testin ja rakennearvostelun tai menestyy hyvin kilpakentillä, sitä voidaan käyttää vrh-jalostuksessa ja sen ja toisen vrh:n varsat rekisteröidään puhtaiksi vrh:iksi.
Siitä en osaa sanoa, koskeeko tämä sääntö myös noita hyväksyttyjen improver-rotuisten orien varsoja vai menevätkö ne suoraan rekisteriin puhtaina vrh:ina. Olettaisin kuitenkin jälkimmäistä eli kun on improver-rotu ja hyväksytty ori, on varsa suoraan vrh. Löysin tälle jonkinlaista vahvistusta selaillessani Rw-base.ru:ssa muutamana viime vuoden aikana syntyneiden vrh-varsojen sukuja.

Kun tästä sukujen selailusta tuli puhe, toki seasta löytyi pari outoa tapausta, yhdellä vrh-varsalla oli emänä hollanninpuoliverinen ja toisella trakehner. Noissa Olimpian ohjeissahan ei oltu mainittu muuta kuin oriit ja että niiden käyttö on sallittua tietyin ehdoin. Näiden varsojen isät olivat sitten kyllä vrh:ita. Ehkä puoliveritammat voidaan joillain ehdoilla hyväksyttää vrh-jalostukseen. Ja väreistä oli pidetty huolta: käytetyt vierasrotuiset hevoset olivat tummia ja merkittömiä tai pienimerkkisiä, yhtään poikkeusta en onnistunut nopealla surffauskierroksellani löytämään, mutta se ei välttämättä tarkoita vielä erityisesti mitään.

Ja mitä sitten Amerikassa tehtiin...
Vaikken haluaisi, on kaiketi silti pakko mainita yhdysvaltalainen (olettaisin näin) rotuyhdistys Orlov-Rostopchin Sporthorse Association. Yhdistys puhuu kyllä samasta Orlov-Rostoptshinistä kuin mikä on venäjänratsuhevonen uudemmalta nimeltään, mutta tuo rekisteriohjesivulle koottu lista rotuja on niin outo keitos, että minä ainakin jätän sen omaan arvoonsa ja suosittelen sitä ihan kaikille muillekin.

Lyhyesti: yhdistyksen pääkantakirjaan hyväksytään hevonen, joka täyttää rotumääritelmän (tämä on sentäs hyvä juttu) ja jonka suvussa on todistettavasti vähintään 25% venäläisverta, joka voi olla jotain seuraavista:
– Ahaltek
– Orlov-ravuri
– Ukrainanratsuhevonen
– Venäjänarabi
– Venäjänratsuhevonen
– Venäjänravuri
– Venäläinen englannintäysiverinen
– Venäläinen trakehner

Kolmipolvisesta suvusta saa löytyä edellämainittujen lisäksi seuraavia rotuja:
– Arabianhevonen (ei erityistä mainintaa venäläisestä)
– Budjonny
– Doninhevonen
– Englannintäysiverinen (ei erityistä mainintaa venäläisestä)
– Friisinhevonen
– Hollantilaiset lämminveriset
– Kabardiininhevonen
– Karabahinhevonen
– Latvianhevonen
– Lokainponi
– Tanskalaiset hevoset (frederiksborg, hyväksyttäneen myös DWB)
– Terskinhevonen
– Trakehner (ei erityistä mainintaa venäläisestä)
– Unkarilaiset hevoset
– Mahdollisesti muut modernit venäläiset ja entisen Neuvostoliiton alueella kehitetyt rodut, joilla on samaa jalostuspohjaa vanhan Orlov-Rostoptshinin kanssa

Okei. Näistä luetelluista roduista useimmilla on ollut jossain historian vaiheessa mahdollisesti jotakin tekemistä sellaisten hevosten kanssa, joita on joskus käytetty vanhan Orlov-Rostoptshinin luomiseen. Mutta että silti... Toki rekisteriohjeessa mainitaan useammin kuin kerran se, että rekisteriin hyväksyttävän hevosen on täytettävä se rotumääritelmä, joka onkin kattava, tarkka ja ihan sellainen kuin vrh:n pitääkin olla. Jos kuitenkin lähdetään noiden rotulistojen ja ohjeiden mukaan jalostamaan hevosta, niin ei sillä välttämättä ole sukunsa puolesta mitään tekemistä vrh:n kanssa. Lisäksi väreistä hyväksytään noiden perinteisten lisäksi mustanpäistärikkö ja "silver dun", mitä ihmettä silläkin varsinaisesti tarkoitetaan, tuskin kuitenkaan hopeanhallakkoa mitä tuo väritermi oikeasti tarkoittaa.

Mites sitten virtuaalimaailma?
Sanoinkin jo edellisessä postauksessa, että minulle puhdasjalostusta ja puhtaita vrh:ita, piste. Suosittelen sitä lämpimästi muillekin.

Tuohon amerikkalaiseen viritelmään ei nyt ainakaan kannata koskea. Tai jos välttämättä joku haluaa tuolle linjalle lähteä, ei tuon jalostushässäkän tuloksia kannata virtuaalimaailmassa ainakaan vrh:iksi merkitä, keksikää sitten vaikka jokin oma rotutermi sille, virtuaalinen Orlov-Rostoptshin, paitsi ettei sillä kyllä ole mitään tekemistä vanhan Orlov-Rostoptshinin kanssa. Eikä niin ollen venäjänratsuhevosenkaan kanssa.

Omat ongelmansa tuossa venäläisessäkin risteytys-versiossa on. Millä perusteella määritellään se maksimissaan 20% vuosittaisesta astutusmäärästä ja lasketaanko vuosi kalenteri-, VHKR- vai minkä vuoden mukaan? Kuka hyväksyy jalostukseen käytettävät oriit, kun tosiaan ihan mikä tahansa ei rakenteensa ja värinsä puolesta kelpaa? Ja mitä sitten kun eilen kelvollisen näköinen ja värinen ori vaihtaa tänään kuvaa ja muuttuu kelvottomaksi? Ja sitten jos lähtee noita puoliverisiä sekoittamaan mukaan niin pitäisi sitten kaikkien ostajienkin tietää, että se ensimmäisen polven risteytys ei ole vrh, mutta jos se on tarpeeksi hyvä niin sen ja puhtaan vrh:n varsat voivat sitten olla jo hyväksyttyjä vrh:ita. Niin ja sitten piti se hyvyyskin määritellä jollain tavalla. Nämä ovat vaikeita asioita virtuaalimaailmassa, eivät vain ja ainoastaan vrh:n kohdalla vaan vähän kaikkien muidenkin. Siksi monen rodun kohdalla mennään yleensä puhdasjalostuksella, vaikka reaalimaailmassa risteyttäminen tietyin ehdoin olisi mahdollista.

– S

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2017

Ionicin venäjänratsuhevoset

Venäjänratsuhevosten on aika vanha rotu Ionicissa, jos lasketaan siitä, milloin ensimmäiset hevoset ovat tulleet ja ensimmäiset kasvatit syntyneet. Ensimmäinen venäjänratsuhevonen (tuolloin käytettiin vielä yleisesti nimeä orlov-rostoptshin) taisi olla ori Nerzes II, tosin sen päätarkoitus tallissa taisi olla enemmänkin RBSH-jalostus. Nerzesin varsa, tamma RD Kemikal (e. AG Keramik) puolestaan varsoi vuonna 2006 ensimmäisen Ionicin kasvattaman venäjänratsuhevosen, tamma Katya Ionin. Kuitenkin Nerzes, RD Kemikal ja Katyan isä Origam II ovat kadonneet kokolailla jälkiä jättämättä, mikä sinänsä on harmi, koska onhan RD Kemikalin emä vanhan Angelniemen kasvatti ja sen vanhemmat olivat niitä aivan ensimmäisiä venäjänratsuhevosia, joita virtuaalimaailmaan keksittiin. Oriita aion kuitenkin tulevaisuudessa käyttää meidän uusille suvuttomille tammoille ja mietin kovasti, jos "ottaisin takaisin" Katya Ionin.

Seuraava varsa syntyi vuonna 2008, sen vanhemmat Grozovoj GA ja Dosadno GA ovat jo sitten nykyisen jalostuksen vanhimpia kantahevosia ja ne esiintyvät meidän nykyisten hevosten suvuissa. Näyttäisi siltä että vuonna 2007 on ollut jonkinlainen "katko" venäjänratsuhevosten kanssa, vanhat on myyty ja lopetettu ja sitten vasta loppukesästä 2008 on keksitty kokonaan uusia hevosia. En muista kyllä yhtään oliko kumpikaan tietoinen päätös.
Joka tapauksessa vuodesta 2008 lähtien on venäjänratsuhevosia syntynyt vuosittain, vuosina 2008-2011 vai yksi varsa per vuosi, vuonna 2012 jo yhdeksän ja 2013 peräti 22 varsaa! Vuosina 2012 ja 2013 tulin keksineeksi ensimmäiset suvulliset tuonnit, tammat Alhimija GA:n ja Mozaika GA:n sekä ori Kljon GA:n. Tätä ennen olin keksinyt vain yksittäisiä suvuttomia hevosia.

Venäjänratsuhevonen on varsin harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, pidänkin erityisenä onnena sitä, että olen kuitenkin saanut pyydystettyä Ioniciin muutaman vierassukuisenkin hevosen. Trzebielinohan noita kasvatti ja Hurmaaja, Nouvionistakin niitä on löytynyt, samoin kuin Susikalliosta. Kantahevosten määrä on kuitenkin kovin pieni ja meillä jalostus alkaa mennä jo siellä 2-3-polvisissa hevosissa, niin taannoin oli tarpeen keksiä lisää aivan uutta verta. Niinpä meille tuli täysisisarukset, ori Heliogram GA ja tamma Parisianka GA sukuineen. Näiden voimalla jalostus taas jatkuu jonkin aikaa, mutta olen luonnollisesti aina kiinnostunut kuulemaan myynnissä olevista venäjänratsuhevosista!

Venäjänratsuhevonen kuuluu eittämättä suosikkirotuihini. Se on kevyt, kaunis, puoliverityyppinen ratsuhevonen, rakenteeltaan yleensä hyvin moitteeton. Lisämausteen tuo värivaatimus, ihanteellisen venäjänratsuhevosen tulee olla musta tai tummanruunikko, vähäiset valkoiset merkit sallitaan, mutta suuret merkit, rautias, kimo ja kaikki erikoisvärit ovat pannassa. Kun muuten puljaa voikkojen ja ties minkä väristen otusten kanssa, tuntuu venäjänratsuhevosten kuvien selvittely helpolta: vaihtoehtoja ei ole liikaa! Yritän suosia mustia mahdollisimman paljon, mutta mustien hevosten kuvia ei lopulta ole tarjolla mitenkään runsain mitoin, niin ruunikkojakin meiltä löytyy. Muutamat ruunikoista (Sulamif GA, Milica Ion, Bronja Ion ja Mstislav Ion) ovat ehkä hieman turhan vaaleita, mutta olen ajatellut että tuonsävyinen nyt vielä menee, ovat kuitenkin enemmän tummia kuin suoraan vaaleanruunikoita ja mittavia merkkejä ei näistä ole kellään. Suosikkihevoseni kuvan perusteella on ori Vspylit Ion, kuvassa on oikeasti venäjänratsuhevonen ja pidän tuota oikeastaan ihanteellisena vrh:na rakenteeltaan ja tyypiltään, väristä tietysti nyt puhumattakaan.

Reaalimaailmassa venäjänratsuhevoseen on sallittua risteyttää muita ratsurotuja, lähinnä trakehneria, englantilaista täysiveristä, angloarabia ja ahaltekiä. Itse en tue missään tapauksessa risteytysjalostusta, vaan pysyttelen itse täysin puhdasjalostuksessa ja suosittelen sitä kaikille muillekin. Kirjoitin tästä jo vuonna 2013 (Venäjänratsuhevosen jalostus ja perustelin kantani. En ole vielä nähnyt yhtään hyvää syytä muuttaa mielipidettäni ja suhtautumistani asiaan.
Myöhemmin on jalostusohjeistus on muuttunut jonkin verran. Nyt sallitaan rajoitetusti myös joidenkin eurooppalaisten puoliveristen käyttö, mutta tämä on entistä kimurantimpi juttu: ensinnäkin vieraan veren käyttöä on reaalimaailmassa rajoitettu, toisekseen ensimmäisen polven risteytykset eivät ole rekisterikelpoisia venäjänratsuhevosia, mutta jos niiden tyyppi ja saavutukset ovat riittävän hyvät, niitä voi käyttää puhtaille venäjänratsuhevosille ja varsasta tulee sitten vrh. Virtuaalimaailmassa tunnetusti saavutuksia ei ole (älkää nyt vain tulko ipisemään mistään arvotuista kisatuloksista) ja tyyppi sekä väri ja merkit vaihtuvat joka kerta kun kuva vaihtuu, niin että tämä ei oikein toimi virtuaalihevosten kanssa. Puhdasjalostusta minulle, kiitos vain.

– S

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2017

Jos pitäisi yksi rotu valita

Ionic syntyi aikoinaan sen takia, että Virginia ei mitenkään pystynyt valikoimaan yhtä tai kahta rotua, joihin keskittyisi. Minun ja Virginian rotufriikkiydellä on yhteinen tausta, niin että ymmärrän hyvin tämän. Minä taas tulin aikanani suoraan Ionicin omistajaksi joten minun ei ole koskaan tarvinnut vaivata päätäni muutaman panostusrodun valinnalla, lähinnä olen miettinyt enemmän sitä, mitä rotuja haalisin Ioniciin lisää. Ongelma se sekin on!

Mutta jos kuitenkin tulisi eteen kuvitteellinen tilanne, että pitäisi valikoida se yksi rotu, jota virtuaalimaailmassa kasvattaisin, niin... No, pystyn ehkä rajaamaan valinnan puoleen tusinaan rotuun ja ne ovat tässä (ei nyt puhuta siitä että sydämeni itkisi karvaisia kyyneleitä kaikkien ulkopuolelle jääneiden rotujen takia).

Tennesseenwalker
Walkereissa viehättää niiden suuri värivalikoina, luonnollisesti! Voikkoa, samppanjaa, sabinoa, päistärikköä, kimoa ja tobianoja! Jos haluaisi, olisi ihan realistista sotkea mukaan vielä hallakko- ja hopeavärejä, mutta en nyt taida haluta. Pitäisi alkaa itse piirtää ja värittää kuvia. Walkereita löytyy tallista tällä hetkellä melkoisen iso lauma, kirjava kuin kukkaketo ja onneksi myös sukujen kanssa valikoima on ainakin kohtuullisen hyvä, välittömiä ongelmia ei taida olla.

Puoliveriset
Puoliveristen ryhmä kattaa tietenkin useita eri kantakirjoja, jotka minä vielä kyllä käsittelen pääasiassa omina rotuinaan, niin että eikös olekin ovelaa valita puoliveriset niin voi niiden alla kasvattaa useita eri "rotua"... Puoliveristen kasvattaminen on hauskaa, kun sukuja on paljon ja jalostushevosia on paljon myös muilla omistajilla. Sukujen kanssa on siis erittäin helppoa. Myös kuvia löytyy ja ovathan puoliveriset nyt ihan törkeän komeita. Tarvittaessa niistäkin löytyy erikoisvärejä, lähinnä voikkoa ja kirjavaa.

Arabianhevoset
Näistä voisi sanoa suunnilleen samaa kuin puoliverisistä: niitä on muillakin, kuvia on tarjolla määrissä ja ne ovat julmetun kauniita. Erikoisväreistä ei voi puhua, ellei ala kehitellä jotain omia virtuaalisia valkomerkkisyys-linjoja. Kunpa meillä vain ei olisi niitä niin kamalan paljon... Mutta että vaikka arabijalostus onkin polkenut jotakuinkin paikoillaan viimeiset vuodet, ei niistä luopumaankaan tulla.

Ahaltekit
No, ahaltekien jalostus puolestaan on polkenut paikoillaan noin viimeisen vuosikymmenen, mutta ei niistäkään eroon pääse. En tiedä oliko alkujaankin virhe tehdä niille oma tallinsa. Tekkejä taitaa vielä löytyä joiltain satunnaisilta omistajilta, mutta muuten niiden tilanne on vähän huono. Laukkapuolesta en tiedä kun en ole siellä liikkunut nyt aikoihin.

Kalliovuortenhevoset
Kalliovuortenhevosten kohdalla joudun olemaan melkoisen omavarainen, niitä ei muilta taida juuri löytyä Knoxdalea lukuunottamatta ja sekään ei ole kovin aktiivinen ollut viime aikoina. Rockyjen kohdalla ei pääse pitkästymään, rodussa on paljon vaihtelua, löytyy pörröisiä palleroita ja super-sliikkejä show-hevosia. Niin ja hopeavärejä, jotka ovat muilla roduilla varsin harvinaisia.

Sitten törmäänkin ongelmaan. Knabstrup pitäisi ehdottomasti olla listalla, mutta niin myös tersk, welshit, andalusiat ja lusitanot (vaikkei meillä niitä paljoa olekaan), suomenhevonen kutkuttaisi, saddlebred, ilman englantilaisia täysiverisiä pv-jalostus olisi tylsää, venäjänratsuhevoset ja budjonnyt huutelevat houkuttelevasti. Niin että lienee syytä todeta että onneksi ei ole tarvetta rajoittaa, sitä nk. tervettä järkeähän ei olla vuosikymmeneen juuri kuunneltu.

– S


keskiviikkona, lokakuuta 04, 2017

Väriteoriaa: lehmänkirjavat – frame

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Framella on valkoista väriä yleensä kyljissä ja päässä, ei niinkään jaloissa, lukuunottamatta tavallisia sukkia. Valkoinen väri ei yleensä ylitä selkälinjaa. Valkoinen kuvio on enemmän vaakasuora kuin pystysuora, kuten tobianoilla. Toisinaan laikkujen rajat ovat rikkonaiset, mutta sabinon kaltaista pitsireunaisuutta tai päistärkarvaisuutta ei esiinny. Toisilla yksilöillä laikkujen rajat ovat melko suorat, mutta laikut ovat yleensä epäsäännöllisempiä ja monimutkaisempia kuin tobianoilla. Herasilmät ovat melko yleiset.

Frame aiheuttaa pienimmillään vain (isohkon) päämerkin ja mahdollisesti pienen valkoisen täplän kaulalle tai runkoon. Jaloissa ei välttämättä ole valkoista lainkaan edes sukkien muodossa.
Suurikuvioisella framella on tummaa väriä lähinnä vain jaloissa ja selässä tai niskassa.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Pienikuvioinen frame näyttää käytännössä tavalliselta yksiväriseltä hevoselta, jolla on päämerkki. Sen erottaminen yksivärisestä ei-framesta on vaikeata eikä onnistu pelkän ulkonäön perusteella.
Jotkin framet voivat sekoittua muihin lehmänkirjavan tyyppeihin.

Esimerkkikuvia
Piirretty ruunikko frame
Rautias frame, tällä on paljon valkoista jaloissa, mutta muuten varsin selkeä frame.
Rautias/punahallakko frame, varsin isokuvioinen ja jalat ovat kokonaan valkoiset, tässä voi olla mukana myös sabino tai jotain muuta. Framesta kertoo kuitenkin tumma väri selkälinjalla ja niskassa ja myös tuo kaulan alla oleva tumma väri.
Rautias frame, varsin iso kuvio tälläkin, kaulalta valkoinen väri näyttää menevän yli selkälinjasta, mutta isoilla kuvioilla tätä tapahtuu. Kuvio on silti selkeämmin vaaka- kuin pystysuora. Jaloissa tälläkin on paljon valkoista.
Rautias frame, varsin selkeä, pienehkö kuvio. Päässä on kuitenkin varsin maltillisesti valkoista.
Rautias frame, tälläkin väri ylittää kaulasta selkälinjan, mutta kuvio on kuitenkin vaakasuora, joten ei oikein mene tobianosta.
Rautias/punahallakko frame, erittäin selkeä frame siinä mielessä että jalat ovat kokonaan tummat. Laikkujen rajat ovat paikoin melko epätyypillisen rikkonaiset.
Ruunikko frame, Sukupostin mukaan ihan testattukin ja on kyllä selkeä vaikkakin melko pienikuvioinen frame ulkoasunsa puolestakin.
Mahdollinen rautias overo, todella valkoinen ja selkälinjalla ei ole lainkaan tummaa väriä, sitä on käytännössä vain korvissa, rinnassa ja kupeilla. Isä on todennäköisesti frame, emä varma tobiano, mutta tämä varsa ei ole pelkkä tobiano. Mietin jos voisi olla tovero eli yhdistäisi tobianon ja framen. En tiedä voisiko tuo olla pelkkä frame.
Rautias frame, todella selkeä frame.
Rautias frame, myös tämä on hyvin selkeä tapaus vaikka jaloissa onkin melko paljon valkoista ja kuvio ylittää kaulalta selkälinjan.
Musta frame, selkeä frame tämäkin, kuvio on laajahko ja hyvin epäsäännöllinen.

Esiintyminen ja yleisyys
Framea esiintyy lähinnä amerikkalaisilla roduilla ja jossain vaiheessa kuvion ajateltiinkin olevan lähtöisin Amerikasta. Kuitenkin framea esiintyy myös englantilaisella täysiverisellä ja mahdollisesti afrikkalaisissa hevospopulaatioissa. Todennäköisempi vaihtoehto on se, että frame on vanha kuvio, siirtynyt vientihevosten mukana Amerikan mantereille (ainakin pohjois-Amerikkaan) ja säilynyt siellä kun se on sittemmin Euroopasta kadonnut. Framea esiintyy nykytiedon mukaan seuraavilla roduilla:
– Amerikanshetlanninponi (oletettavasti harvinainen)
– Australiankarjahevonen (yleisyydestä ei tietoa, peräisin paint-risteytyksistä)
– Englantilainen täysiverinen (erittäin harvinainen, tiettävästi kolme linjaa)
– Miniatyyrihevonen (melko harvinainen?)
– Mustangit (yleisyys riippuu linjasta)
– Paint Horse (yleinen tai melko yleinen)

Nimitykset ja lyhenteet
Framella ei ole vakiintunutta suomenkielistä nimeä. Joskus siitä käytetään termiä kyljenpuoleinen kirjavuus, mutta frame, overo tai frame overo ovat yleisimmin käytetyt. Alunperin overo-termi tarkoitti kaikkia muita lehmänkirjavan kuviotyyppejä paitsi tobianoa, ts. overoilla valkoinen väri ei ylittänyt selkälinjaa. Näitä olivat framen lisäksi splashed white ja sabino. Nykyään jos overo-termiä näkee käytettävän, sillä tarkoitetaan useimmiten framea.

Vieraskieliset nimet
Englanti: frame, frame overo, overo
Ruotsi: käytetään englanninkielistä nimeä
Saksa: käytetään englanninkielistä nimeä

Genotyyppi
FRfr
(Joskus FR:n sijaan käytetään geenistä kirjainta O (overo).)

Huomattavaa periytymisessä
Frame on dominoiva geeni eli se ei voi hyppiä sukupolvien ylitse. Haastavan asiasta tekee se, että osa frameista on niin pienikuvioisia, että niitä pidetään tavallisina yksivärisinä. Tällöin voi käydä niin, että yksivärisille vanhemmille näyttää syntyvät kirjava varsa sattumanvaraisesti.
Frame on homotsygoottina letaali. FRFR-varsa syntyy kokovalkoisena, sen suolistossa on kehityshäiriö ja se kuolee muutaman vuorokauden kuluessa syntymästään. Näistä puhutaan yleensä nimellä OLW (overo lethal white), OLWS (overo lethal white syndrome) tai LWS (lethal white syndrome). American Paint Horse Association suosittelee kaikkia ei-tobianoja kirjavia geenitestattaviksi framen suhteen, jotta näitä OLW-varsoja ei syntyisi.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2017

Ionicin D-welshit

Kovin welsh-painotteisia nämä rotupäivitykset, mutta tämä on viimeinen, lupaan sen! Sektiot loppuvat kesken. Eli esittelyssä Ionicin welsh D-sektio ja sen kuulumiset.

Cobit kuuluivat Ionicin aivan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, ensimmäinen cobikasvatti Meredydd Ion syntyi 18.5.2004. Isänä varsalla oli Gormant of Kilder ja emä oli ostoponi Ceridwyn Meiriona. Kaikki vähänkään vanhemmat cobiharrastajat hätkähtävät nähdessään nimen Ceridwyn, se kun on vanha ja kuuluisa siittola. Kannattaa vilkaista myös Meirionan suku: täynnä nykyisin suorastaan legendaarisina pidettyjä poneja. Gormant sen sijaan oli suvuton tuontiponi, minulla ei ole tietoa siitä keksittiinkö se suoraan Ioniciin vai tuliko se Marineasta. Gormant myytiin Ionicista Yaviniin ja se jätti muitakin varsoja kuin vain Meredyddin.
Tuolloin meillä oli muitakin ceridwyniläisiä, tamma Ceridwyn Mercia (Orion's Eperon - Merrywood's Miriel; Laakson Rick, tiedot ovat vielä lähdekoodissa tallessa) ja ori Ceridwyn Admiral. Näiden lisäksi oli toinenkin suvuton ori, Merry Maddock ja tammoille käytettiin jonkin verran ulkopuolisia oreja.

Cobien kasvatus kuitenkin tyssäsi heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Ihan en ole varma mikä tähän johti, mutta jos veikata pitäisi niin kaikki olivat sukua keskenään ja kuvistakin saattoi olla puute. Ponit hävitettiin kokonaan, osa myytiin, osa lopetettiin eikä Ionicin tuolloinen cobijalostus jättänyt juuri minkäänlaista merkkiä jälkeensä.

Vuonna 2012 tulivat talliin seuraavat cobit, ostotammat Mewian Crwydryn ja Mewian Dduwies. Näille käytettiin ulkopuolisia oreja (omiakaan ei tainnut olla) ja kumpainenkin jätti useita varsoja. Myöhemmin tuli sitten ostettua omia orejakin ja lisää tammoja sekä tietenkin kasvatettua aika paljon varsoja, niin että tällä hetkellä meidän cobilauma on iso. Lisäksi se on myös suvuiltaan monipuolinen, koska vuodenvaihteessa ostin lopettavasta Crialltista toistakymmentä pitkäsukuista cobia. Se oli todellinen onnenpotku vaikka jossain vaiheessa sivuja ja sukuja nysvätessä iskikin epätoivo. Aika monta kertaa itse asiassa. Se oli vaivan väärti, nyt ei harmita yhtään!

Ja kun Criallt tuli mainittua, niin kirjoitanpa siitäkin. Nuo mainitut lopetusmyynnistä pelastetut cobit eivät suinkaan olleet ensimmäisiä crialltilaisia Ionicissa, olin jo aiemmin ostanut muutamia kasvatteja sieltä. Crialltin jalostustyötä ei voi kuin ihailla: niin paljon poneja, niin paljon sukuja, niin paljon kasvatteja! Hienot kuvat, simppelit sivut (jotka Webs on tainnut hukata, s**tana). Criallt oli kertakaikkiaan toimiva laitos ja sen merkitystä nykyiselle welsh cob-jalostukselle ei voi ylistää tarpeeksi. Jos Ceridwyn muistetaan yli kymmenen vuoden takaa vielä tänäkin päivänä, Criallt tullaan muistamaan vuonna 2030, se on aivan fakta. Minä ainakin lupaan kertoa tuleville harrastaja-sukupolville Crialltin erinomaisuudesta aina kun tulee jotain puhetta virtuaali-cobeista! Ja jatkan jalostusta joka siis nykyään nojaa hyvin vahvasti nimenomaan Crialltin sukulinjoihin. Voi kun kaikilla roduilla olisi oma Crialltinsa! (Älkääkä katsoko minua ja/tai Ionicia. Olen aivan liian laiska moiseen ja Ionicissa on aivan liian paljon rotuja.)

Sitten takaisin omiin poneihin. Kuten siis sanottu, meillä on paljon Crialltin kasvatteja tällä hetkellä ja monen muunkin ponin suvusta löytyy Criallt-alkuisia nimiä. C-sektioita koskevassa kirjoituksessa mainitsin jo ohimennen että meidän cobilauma on aika isokokoista ja osittain se on myös Crialltin ansiota, sieltä tuli useampiakin päälle 150-senttisiä cobeja. Lähes kaikki taitavat olla ainakin yli 140-senttisiä, useimmat yli 145-senttisiä. Minä pidän isoista cobeista jostain syystä, vaikka ne ovatkin tietynlainen hankaluus C-jalostuksessa, kuten totesin.

Kaikenkaikkiaan meidän cobeilla pyyhkii tällä hetkellä hyvin, poneja on paljon ja niillä on hyvät suvut. Jossain kohtaa nuo Mewian-kantaponit olivat vähän liian yleisiä sukutauluissa mutta nyt sekin on tasaantumassa. Väreissäkin löytyy, meillä on aika paljon voikkovärisiä, nyt jopa muutama tuplavoikko ja isoja merkkejä on useilla poneilla. Welsheillä (ei vain cobeilla) on lisäksi se hyvä tilanne, että Suomesta löytyy melko paljon laadukkaiden ponien kuvia, ei tarvitse olla aina ulkomaisten farmien ja Bob Langrishin varassa. Ostan mielelläni aina kivoja welsh-kuvia, kun niitä vain tulee tarjolle. Suosikkikuvaa on vaikea valita, mutta Milwr Benywaidd Ion voisi olla aika korkealla listoilla.

– S