torstaina, tammikuuta 23, 2014

Ionic 10v: Rodut joista emme pidä reaalimaailmassa, mutta virtuaalimaailmassa kyllä tai toisinpäin

Ionic täyttää kymmenen vuotta noin 18.1.2014 ja kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi meiltä sai kysyä mitä vain. Kysymyksiä saa esittää edelleen.


Hevosrodut, joista pidämme virtuaalimaailmassa muttemme pidä reaalimaailmassa (tai toisinpäin)
Anonyymi kysyi meiltä virtuaalihevosten lisäksi myös sitä, onko olemassa joitain rotuja, joista pidämme reaalimaailmassa, muttemme virtuaalimaailmassa tai toisinpäin.

Sirpa: Sellaista rotua ei ole, josta en pitäisi tai ehkä paremmin sanoen en olisi kiinnostunut. Inhottavia rotuja reaalimaailmassa ovat ne, joista ei löydy mitään tietoa, mutta eihän sekään niiden rotujen vika ole. Jokainen rotu on omalla tavallaan kiinnostava ja erilainen, siksihän ne ovat omia rotujaan.
Virtuaalimaailmassa en kuitenkaan ihan kaikkiin rotuihin halua kajota enkä kaikkia eksoottisia otuksia Ioniciin halua. Tästä Virginia kirjoitti jo kauan sitten otsikolla Liian eksoottinen rotu?
Sitten on näitä muutamia tapauksia, joista kyllä tiedämme paljon, mutta jotka eivät vain iske: suomenhevonen, shetlanninponi ja lv-ravuri ovat malliesimerkkejä. Minua itseäni kyllä periaatteessa kiinnostaisi näistä ainakin nuo kaksi ensimmäistä, mutta siinä on jokin juttu minkä takia ne tuntuvat vaikeilta... Ensinnäkään meillä ei ole niille kovin paljon kuvia tarjolla, mikä taas johtuu siitä, ettei Virginia ole koskaan kysellyt kuvalupia, kun niitä ole koskaan tarvittu... Tietenkin kuvia löytyisi Hippokselta ja Bob Langrishiltä sekä saisi ostamalla. Toinen, ehkä tärkeämpi syy on se, että shetikka ja suokki ovat vanhoja rotuja virtuaalimaailmassa, hyvinkin vanhoja, niitä on ollut alusta lähtien täällä, mutta Virginialla ei ole ollut mitään yhteyttä niihin. Meistä kumpikaan ei siis tiedä hölkäsen pölähtämää virtuaalisista shetikoista tai suokeista! Ja toisaalta kun me olemme kumpainenkin viehtyneitä näihin erikoisempiin otuksiin, niin suomenhevonen ja shetlanninponi eivät ole rotuina koskaan jaksaneet kiinnostaa niin paljoa, että olisimme viitsineet nähdä vaivaa enemmän alkaa asioihin perehtyä. Lv-ravurien kohdalla tilanne on taas se, että ilman ravitoimintaa niitä on meidän mielestä turha pitää ja se ravimaailma ei vain ole meitä varten.

Virginia: Sirpa sanoi yllä oikeastaan kaiken tarpeellisen. Tämä seuraava menee nyt vähän aiheen vierestä, mutta tästä kysymyksestä ajatusketju lähti liikkeelle.
Minä voisin väittää, että on tiettyjä rotuja, joita kyllä harrastan innokkaasti virtuaalimaailmassa, mutta jossain määrin karsastan reaalimaailmassa. Tai ei oikeastaan rotuja itsessään vaan niihin liittyviä käytäntöjä. Pahin esimerkki on tennesseenwalkerit, joiden show-käyttöön liittyy läheisesti soring ja vaikkei liittyisikään, niin tuo meno askellajikehissä ei ole näin puolisuomalaisen silmin mitenkään järkevää vaan suoraan sanoen luonnotonta ja sairasta enkä minä henkilökohtaisesti voi ymmärtää tuota. Nämä big lick -hevoset ovat kuitenkin vähän niinkuin tennesseenwalkerien "tavaramerkki" ja monille tulee tennesseenwalkereista mieleen ensimmäisenä juuri nämä, minun on aina pakko lisätä se mutta-alkuinen lause sinne perään: "Minä pidän tennesseenwalkereista, MUTTA en pidä lainkaan tästä big lick -tyylistä". Mutta kuten sanottu, tämähän ei ole rodun vika, vaan ihmisten.
Ionicin tennesseenwalkereilla on yleisesti ottaen melko vähän kuvia big lick -hevosista, vaikka kuvia kyllä olisi tarjolla pilvin pimein. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että se on vain kuva ja sen käyttö virtuaalihevosella ei vaikuta sitä eikä tätä mihinkään, niin jokin vain tökkii.

(ps. tämä on ehkä maailman huonoimmin muotoiltu blogipostaus ikinä. Pahoittelut. Ei tule tavaksi. - S & Gin)

keskiviikkona, tammikuuta 22, 2014

Eri puoliverirotujen värit

Vuosi sitten Gin kirjoitti puoliveristen väreistä ja siitä, miten (ehkä) saa selville, mitä värejä milläkin puoliverisella hyväksytään ja mitä esiintyy. Perusvärit ruunikko, rautias, musta ja kimo em. pohjavärein ovat hyväksyttyjä kaikilla, ongelmia aiheuttavat erikoisvärit, lähinnä tobiano-kirjavuus, voikkovärit, päistärikkö ja toisinaan hopea. Hallakko on ylen harvinainen jalostetuilla roduilla, hopeavärit ovat harvinaisia myös, samppanjavärejä ei eurooppalaisissa roduissa taida esiintyä ja pearlin esiintyminen on täysi kysymysmerkki.

Olen pyrkinyt etsimään sallittujen värien listan kotimaan rotuyhdistykseltä, mutta aina niiden rotuyhdistysten sivuilta ei selkeää tietoa löydy. Toissijaisina lähteinä olen käyttänyt muiden maiden rotuyhdistyksiä, Wikipediaa, The Equinestia ja erikseen mainittuja lähteitä.

Deutsches Sportpferd
(sis. Berlin-Brandenburg, Sachsen, Sachsen-Anhalt, Thüringen)
Sallitut värit: kaikki (lähde).
Mitä värejä sitten voisi realistisesti esiintyä, siihen en osaa ottaa kantaa. Wikipedian mukaan perusvärit olisivat yleisimmät brandenburgeilla, kuten muillakin (lähde), The Equinestin mukaan sallittaisiin brandenburgeilla yksiväriset (lähde).

Englanninpuoliverinen
Tammojen kohdalla rajoituksista ei ole ilmoitettu ja nykyään ilmeisesti oreillakaan ei ole rajoituksia. Aiemmin  oreilla ei hyväksytty rotuyhdistyksen sanojen mukaan "albinoa eikä cremelloa", mutta nykyään mainitaan erikseen että cremello on sallittu (lähde). 
Ainakin yksi tobianokirjava BWB-ori löytyy. British Sport Horse -rekisteröidyistä oreista löytyy voikkoa ja tiikerinkirjavaa, mutta minulle on epäselvää, ovatko nämä oriit 100% jalostuskelpoisia myös BWBS:ssä.
Tiikerinkirjava (musta leopard) ori Palousa San Sebastian on nettilähteiden mukaan rekisteröity BWB:ksi, kuten myös hollanninappaloosaksi. Tiikerinkirjavuus voisi siis olla sallittua tämän perusteella?

Hannover
Sallitut värit: musta, ruunikko, rautias, kimo em. pohjavärein (lähde).
Wikipedian mukaan liiat valkoiset merkit ovat kiellettyjä (lähde), mutta rotuyhdistyksestä tällaista tietoa ei löydy.

Hollanninpuoliverinen (KWPN)
Perusvärien lisäksi esiintyy varmuudella tobianokirjavaa ja päistärikköä (lähde, lähde). Sen paremmin kotimaan kuin pohjois-Amerikankaan rotuyhdistys eivät listaa sallittuja tai kiellettyjä värejä, joten KWPN:llä saatetaan hyväksyä kaikki. Voikkovärien esiintyminen on kuitenkin kysymysmerkki. Harness Horse -puolelta voikkovärisiä oreja ainakin löytyy, mutta tästä ratsupuolesta en tiedä.
Myös hopeavärejä saattaa esiintyä.

Holstein
Sallitut värit: ruunikko, rautias, musta, kimo em. pohjavärein (lähde, lähde).
Kirjavuus on kielletty. Useat lähteet (saksankielinen Wikipedia, Uuden-Seelannin rotuyhdistys, USA:n rotuyhdistys) kuitenkin mainitsevat, että yksiväriset värit sallitaan, mutta nuo edellä listatut värit olisivat ne tavoitelluimmat. Sanamuoto on vähän sellainen, että se voisi sallia myös yksiväriset erikoisvärit, vaikka ne eivät ole tavoiteltuja.
Englanninkielinen Wikipedia kuitenkin kertoo, että voikkovärisiä ei hyväksyttäisi holstein-rekisteriin lainkaan, vaikka niitä kuitenkin esiintyisi, koska jalostuksessa on aikanaan käytetty ruunivoikkoa täysiveriori Marlonia (Tamerlane - Marallini; Fairford), joka on virheellisesti tunnistettu ruunikoksi (lähde). Tässä herää kuitenkin kysymys, että mistä Marlon on värinsä saanut, sen suvussa nimittäin ei näy pidemmälläkään mitään merkintää voikoista tai ruunivoikoista. Ori on kuitenkin jättänyt voikkoja ja ruunivoikkoja varsoja, osa holsteineiksi merkittyjä. Minä en todellakaan tiedä, että mikä voikkoväristen holsteinien status oikeasti on: onko niitä ja ovatko ne hyväksyttyjä. Varmuuden vuoksi suosittelisin, että virtuaali-holsteinien kanssa pysyttäisiin kiltisti noissa perusväreissä.

Päivitys 5.5.17
Itse asiassa jos Sukupostiin on luottamista, Marlonin mahdollinen voikkoväritys ei näytä kovin todennäköiseltä. Sukupostin listalla sen jälkeläisten joukosta löytyy tasan yksi voikko tai ruunivoikko varsa, vaikka jälkeläisiä on toista sataa ja suurimmalle osalle on merkitty värikin. Tilastollisesti voikkovärisiä pitäisi olla 50%.

Oldenburg
Tästä ei löydy rotuyhdistysten sivuilta mitään tietoa. Tobianokirjavaa näyttäisi olevan, oldenburgin jalostukseen on hyväksytty ainakin tobiano KWPN-ori Samber (lähde, sen pojat Art Deco (lähde) ja Sempatico M (lähde, ja Art Decon poika Hall Of Fame (lähde). Väitteiden mukaan myös voikko ori Inspiration GF olisi hyväksytty oldenburg-jalostukseen (lähde).

Päivitys 9.4.14
Myös Briteissä asustavan ruunivoikon Legranden väitetään olevan hyväksytty Oldenburg-jalostukseen. Väri tulee emänisältä, voikolta tsekinpuoliveriseltä My Boylta.

Ranskanpuoliverinen (selle francais)
Rotuyhdistyksen sivuilta en löytänyt tietoja mahdollisista värirajoituksista. Se ei tietysti tarkoita vielä mitään, kun en osaa ranskaa kuin hädin tuskin jotain ihan alkeita. Wikipedia kuitenkin kertoo, että ruunikko ja rautias ovat yleisimmät värit, mutta kimojakin esiintyy (lähde). Oletettavaa on, että myös mustia löytyy. The Equinestin mukaan kaikki olisivat sallittuja (lähde). Teoriassa voikkovärejä voisikin olla täysiveri-esivanhempien peruina, mutta kovin harvinaisia voikot ovat täysiverisilläkin.

Reininhevonen (Rheinisches Reitpferd)
Rotumääritelmän mukaan kaikki värit (lähde). Perusvärit varmaankin yleisimpiä, erikoisvärien esiintymisestä en osaa sanoa mitään.

Ruotsinpuoliverinen
Wikipedian mukaan kaikki värit hyväksytään (lähde), rotuyhdistyksen sivuilta ei löydy vastausta.
SWB:ksi merkittyjä erikoisvärisiä hevosia kuitenkin löytyy, ainakin voikkovärisiä ja tobianoja:
– Arro-Bell (vkko, Anart - Mia-Bella; Stove Friend)
– Clint Eastwood (rnkrj, Hippe - Sea Spy xx; Silly Season xx)
– Decopauge (mkrj, Art Deco - Tiwa's Justy Nuff; Tah-Wack-Wi Two)
– Ferrari (mkrj/rnkrj, Florestan I - Kentucky; Domenico)
– Passepartout (rtkrj, Troll - Amour; Anart)
– Sambesi (mkrj, Samber - Bukarla; Utrecht)
– Sarras (krj, Strauss - Sobell; Optimist)
– Simsalabim (rnkrj, Troll - Amour; Anart)
– Sobello (mkrj, Strauss - Sobé; Abbé)
– Zeb (trnkrj, Tammer Fors xx - Harmonie; Doman ox)

Kaikki tässä luetellut oriit ovat kuitenkin olleet listattuna eräällä vanhalla SWB-sivulla "Endast avelsvärderade hingstar" -otsikon alle. Mitä tuo "Endast avelsvärderade hingstar" varsinaisesti tarkoittaa, en ole ihan selvillä. Yhdelläkään näistä oreista ei ole sitä ASVH:n "orinumeroa", kuten vaikkapa Pamino 884:lla. Näillä on vain rekisterinumerot.

Suomalainen puoliverinen
Kaikki värit sallitaan (lähde). Teoriassa mahdollisia värejä ovat perusvärien lisäksi voikkovärit, päistärikkö, tobiano, sabino, ja frame. Voikkovärejä, päistärikköä, tobianoa ja sabinoa esiintyy yhdellä tai useammalla näistä eurooppalaisista puoliverisistä ja framea löytyy erittäin harvinaisena ainakin englannintäysiveriseltä.

Tanskanpuoliverinen
Sekä Wikipedia että The Equinest ovat yksimielisiä siitä, että vain yksiväriset sallitaan (lähde, lähde). Tällä perusteella siis vaikkapa päistärikkö ja voikkovärit olisivat sallittuja ja teoriassa mahdollisia, kun niitä joillain DWB:n jalostukseen sallituilla rekistereillä sallitaan. Jos niitä reaalimaailmassa esiintyy, niin ovat kyllä kovin harvinaisia.

Trakehner
Sallitut värit: kaikki (lähde).
Käytännössä trakehnereilla esiintyy perusvärejä ja Wikipedian mukaan harvinaisena myös päistärikköä ja tobianokirjavaa (lähde). Trakehnerilta on testattu W20 ja ilmeisesti myös SW1

Muutoshistoria
4.11.2020: päivitetty englanninpuoliverisen, trakehnerin, hollanninpuoliverisen ja hannoverinhevosen tietoja. Lisätty reininhevonen.

- S

tiistaina, tammikuuta 21, 2014

Ionic 10v: Elämämme virtuaalihevoset

Ionic täyttää kymmenen vuotta noin 18.1.2014 ja kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi meiltä sai kysyä mitä vain. Kysymyksiä saa esittää edelleen.


Elämämme virtuaalihevoset
Anonyymi kyseli meiltä, että mitkä ovat elämämme virtuaalihevoset.

Sirpa: Edellisessä postauksessa mainittu ensimmäinen (ja ainoa) aivan ikioma virtuaalihevoseni Chapman's Ruford taitaa olla se numero ykkönen myös tärkeimpien virtuaalihevosten joukossa. Tai oikeastaan se on ainoa, jonka osaan nimeltä mainita. Onhan meillä tallit täynnä tärkeitä ja mainitsemisen arvoisia hevosia, mutta en minä nyt voi niitä kaikkia tähänkään listata. Tai voisin, mutta olisiko siinä järkeä?

Virginia: Ensimmäiseksi sanoisin Wizzerria ja White Speedster! Sitten tulisi Qvinnie K, Kilimanjaro, Grannuke, ja Haldi. Rakenlov Celeb, Karelija III, Deadman Bay, Iskatel. Sparkling Luminary! Ionin Sinikataja! Dollarin Kultainen Baarimikko! Gin Dabranac! Dawning's Daylight! Ulrika Eleonora GA, Kschessinska GA, Senna GA, Pink Never Again! Boris Zeni, kuinka saatoin unohtaa Boriksen? Niin ja Dopiza! Ja tietenkin Mean Virginia. Totta kai myös Zoom Dynamic, olihan se ensimmäinen.
Näinä on paljon, kun minulle niin moni hevonen on oikeasti merkinnyt paljon ja ollut tärkeä. Ei siihen tarvita kuin kisamenestystä, hauska luonnekuvaus, hieno tai persoonallinen kuva, miellyttävä suku, kiva nimi tai jotain muuta tällaista.

Mutta jos nyt esittelisin edes muutaman tuolta vanhimmasta päästä.
Wizzerriasta olen puhunut jo kauan ja mietin miten päin tahansa, se on eräs tärkeimmistä virtuaalihevosista ikinä, mietti sitä nyt miltä kantilta tahansa. Sivuilta löytyy Wizin historiaa, ostin sen todellakin ensimmäisen kerran keväällä 2001 Liinun myyntitallista. Myin sen pois kesällä 2001 lopettaessani (ensimmäisen kerran), ostin sen takaisin joulukuussa 2001, myin sen Stiinulle joskus vuonna 2002 lopettaessani (toisen kerran) ja sitten se ostettiin Marineaan, jossa se varsoi useampia varsoja ja kuoli. Omistaessani sen ensimmäisej ja toisen kerran, kilpailin sillä aktiivisesti (tuon ajan mittapuulla) korkeimmissa koululuokissa.
Wizzerria näkyy tosiaan edelleen sukutauluissa, tai "näkyy", sehän on niin pitkällä suvuissa, ettei se taida ensimmäiseen viiteen polveen enää osua millään hevosella. Täysiverisuvuissa se vaikuttaa pojanpoikansa SK Grand Duken kautta ja RBSH-suvuissakin sitä näkee vielä.

Knabstrup-ori White Speedster tuli minulle yksityiseksi Marineaan loppuvuodesta 2002 (nyt ehkä ymmärrätte, miksi usein merkitsen sivujen tekopäivämäärän niiden alatunnisteeseen: en minä muuten tietäisi milloin mitäkin on tullut tehtyä!). Speedy oli aikanaan se rakastettu mamman kultamussukka, kilpailin sillä useissa eri lajeissa kentästä valjakkoon ja koulusta westerniin, ja kirjoitin päiväkirjaakin jonkin verran. Ja nykyään se on vanhimpia nimiä, mitä Ionicin knn-jalostuksessa tulee vastaan, ainoastaan jotkin harvat kalmoniemeläiset ovat vanhempia. Speedyn suora orilinjakin jatkuu, kun teetin sen pakasteesta ja yhdestä Ionicin ensimmäisistä knn-tammoista orivarsa Speed Ionin pitkän aikaa vanhan Speedyn kuoleman jälkeen.

Qvinnie K oli ensimmäinen koskaan ostamani ahaltek ja siis pitkän tarinan alku.

Kilimanjaro oli toinen ostamani ahaltek, joka varsoi ensimmäisen Gin-teken ikinä. Pitkän, pitkän tarinan toinen lause.

Haldi ja Grannuke olivat minulle tullessaan (vuodenvaihde 01-02) jo jossain määrin nimeä saaneita jalostushevosia, Grannukella myös kilpailin, mutta Haldi oli ihan puhdas siitostamma. Haldi tuli Kalmoniemestä, Grannukesta en muista ihan tarkalleen, saatoin ostaa sen suoraan Nightmaresista, mutta tuolloin hevoset saattoivat kiertää paljonkin eri omistajilla.

Orlov-ori Rakenlov Celeb oli minun ja Marinkan ensimmäinen kosketus ravimaailmaan, muistan miten riemuissamme olimme kun saimme tämän Rakenlovista! Ja sillä oli huikea ennätys sekä muistaakseni muutenkin ihan kohtuullinen kilpaura. Ja nimenomaan Celebin ja sen pojan MVS Srebran ansiota oli se, että Ionicissa aloitettiin orlovien kilpailutus ja jalostus ja ylipäänsä koko ravitouhu. Myönnän että edelleen tekee toisinaan niin kovin mieli palata siihen hommaan, mutta onneksi se mieliteko menee yleensä nopeasti pois, kun katsoo millä "aktiviteetilla" meidän raviponit ovat kilpailleet.

maanantaina, tammikuuta 20, 2014

Ionic 10v: Ensimmäiset virtuaalihevosemme

Ionic täyttää kymmenen vuotta noin 18.1.2014 ja kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi meiltä sai kysyä mitä vain. Kysymyksiä saa esittää edelleen.


Ensimmäiset virtuaalihevosemme
Anonyymi kysyi meiltä, että mitkä ovat meidän ensimmäiset virtuaalihevoset kautta aikain.

Sirpa: minähän aloitin omalla nimelläni virtuaalihevostelun keväällä 2005 (hitsi, siitäkin on kohta yhdeksän vuotta ja minä ajattelen vieläkin, että olen vain tällainen vasta-alkaja virtuaalimaailmassa), joten joku saattaisi luulla, ettei minulla varsinaista ensimmäistä hevosta ole koskaan ollutkaan, koska aloitin virallisesti muutaman sadan hevosen tallilla, näin vaatimattomasti.
Se ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä minulla oli virtuaalihevonen jo ennen sitä. Olin nimittäin alusta asti innostunut Ionicista sen verran, että halusin sieltä itselleni hevosen, sen mamman oman kultamussukan, jonka kanssa voisi harrastaa pienesti ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hevoseksi valikoitu cleveland-ori Chapman's Ruford. Siellä on vielä päiväkirjakin tallella... Roni palasi Ionicin omistuksiin viimeistään silloin kun otin tallin ohjat omiin käsiini enkä sittemmin ole ehtinyt juuri haaveilla päiväkirjan kirjoittamisesta tai muusta tällaisesta. Myönnän kuitenkin, että Ronin lopettaminen alkuvuodesta 2006 oli ikävä asia, mutta pakkohan se oli. Kiitos takautuvan pakastesperma-mahdollisuuden, haluan Ronista vielä varsan!

Virginia: Zoom Dynamic! Ihan itse keksitty angloarabi-ruuna, kimo väriltään, lahjakas esteratsu, asiallinen käsitellä, muttei mikään pystyynkuollut nahjus. Paljon on muuttunut, ruuniahan ei enää ole, kilpaile en lainkaan, puhumattakaan nyt mistään päiväkirjan kirjoittamisesta (vuonna 2001 se oli se must-juttu, ei se muuten ollut yksäri lainkaan), suosin kouluratsastusta esteiden kustannuksella ja kimokammokin tuli jossain vaiheessa. Zoomin keksin tammikuun 2001 alussa, ensimmäinen talteen jäänyt päiväkirjamerkintä on 10.1.01, muttei ole mahdotonta etteikö jossain Expagessa olisi saattanut olla vielä vähän varhaisempia päiväkirjamerkintöjä.

Hyvin samoihin aikoihin keksin itselleni toisenkin hevosen, koulupainotteisen hannoverilaisen (muistaakseni!) tamman, Anna Kareninan, mutta myin sen pois aika äkkiä. Tämä oli ensimmäinen pettymykseni virtuaalihevosten kaupassa: Anna Karenina sai kai sivut itselleen, mutta sitä ei koskaan linkitetty sille tallille, mihin sen piti mennä ja niin se katosi aikaa myöten. Annan tilalle ostin tai keksin unkarinpuoliveriori Nagorjen, se oli musta, estepainotteinen ori.

Sitten 22.1.01 ostin Tuulenvireen tallilta sf-ori Cadillacin, joka puolestaan oli kenttähevonen. Cad muuten astui yhden tammankin, irlanninpuoliverisen nimeltä Assi's Angel, varsa oli FWB-tamma Angel VA. Harmi kyllä, en löytänyt mistään mitään tietoa, että se olisi vaikuttanut millään tavoin puoliverijalostuksessa.

Että kyllä juu, noita hevosia alkoi kertyä omistuksiini jo vuonna 2001, ei se siis ole mikään uusi juttu. Tuolloin tulin perustaneeksi oman tallinikin sitten, kilpatalli Virginian, jonka piti toimia aluksi welsh-siittola Blue Angelin alaisuudessa. Enemmän tuosta historiasta ja listaa noista omistamistani hevosista löytyy omasta historiikistani.
Noista hevosista on mainittava mm. Wizzerria, joka tuli omistuksiini ensimmäisen kerran jo tuolloin! Wizzerriahan vaikuttaa edelleen joissain suvuissa. Toinen maininnanarvoinen on hannover-tamma Starway's Marquize, ensimmäinen suvullinen hevoseni ikinä. Sen isä oli Starway's Running Star ja emä Starway's Quenie, molemmat kadonneet niin perusteellisesti että edes Google ei löydä mitään. Kasvattajan nimi oli Starway Stable, mutta nuo vanhemmat saattavat nimistään huolimatta olla EVM-hevosia. Marquizella eli Marilla oli muuten hoitaja ja se oli Marinka! Hän jatkoi hoitamista vielä senkin jälkeen kun myin Marin pois kesällä 2001.
Myös Cadilla oli jonkin aikaa hoitaja Matte, sen päiväkirja löytyi vielä. Molemmat hoitajat myös kilpailivat hoitsuillaan.

sunnuntaina, tammikuuta 19, 2014

Ionic 10v: Virtuaalihevosharrastuksen motiivit

Ionic täyttää kymmenen vuotta noin 18.1.2014 ja kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi meiltä sai kysyä mitä vain. Kysymyksiä saa esittää edelleen.


Mitkä ovat meidän motiivimme harrastaa virtuaalihevosia?
Susanna kysyi meiltä muun muassa meidän motiiveista.

Virginia: Kysymys on vaikea, koska mitään yhtä selkeätä, kaikkien muiden ylitse menevää suurinta motiivia ei ole olemassa. Paitsi että tämä on kivaa, kun on löytänyt sen oman juttunsa (ks. edellinen postaus) ja minulla se oma juttu on jalostus ja rento tapa harrastaa.
Mutta jos nyt pitäisi muita motiiveja listata, niin ainakin seuraavat ovat hyviä syitä jatkaa harrastusta:
– no se kasvatus, minä olen ihan addiktoitunut sukuihin, vanhoihin nimiin, sukulinjoihin ja sen sellaiseen
– rodut, kun maailmassa on niin monta niin kiinnostavaa hevosrotua ja virtuaaliharrastus on yksi keino päästä niihin jollain tavoin kiinni (sillä me emme uusia rotuja valitessamme heitä tikalla rotulistasta jotain satunnaista osumaa vaan uusi rotu tulee meille aina jonkinlaisen taustatyön jälkeen)
– värit, vielä kun osaisi piirtää, niin saisi niitä Tetrarch-täpliä ja samppanjanhallakonpäistärikköjä sabinoita...
– kuvat, en minä ilman virtuaalihevosia puljaisi lainkaan näin paljon hevoskuvien kanssa

Sirpa: Allekirjoitan nuo kaikki Virginian mainitsemat asiat ja lisään listalle pari muuta juttua:
– käytännössä ilmainen harrastus, tietokone, nettiyhteys ja oma domain löytyy jo muutenkin, niin siinäpä oikeastaan ne, mitä virtuaalihevosten harrastamiseen tarvitaan. Vaikka kyllä tähän rahaakin saa uppoamaan, tv. nimimerkki "Sorruin sitten ostamaan muutaman kuvan"
– blogi, pidän kirjoittamisesta noin yleisesti ja tämä blogi tarjoaa hyvän kanavan siihen puuhaan sekä periaatteessa myös aihepiirin
– menestys, varsinkin laukkapuolella menestys maistuu erityisen hyvältä, koska sitä ei kaikille tipu automaattisesti eikä se ole aina 100% satunnaistakaan. Palkintosummat, arvokisavoitot, hienot statistiikat ovat jotain sellaista, millä voi mielestäni huoletta ylpeillä virtuaalimaailmassa.
– mahdollisuudet: meillä on virtuaalimaailmassa mahdollisuus omistaa pari tuhatta hevosta, kasvattaa niitä monen sadan varsan vuositahtia, varsan aikuistumiseenkaan ei mene neljää vuotta vaan neljä kuukautta, valita juuri niitä rotuja kuin itse haluaa ja sitten unohtaa ne miltei vuodeksi, kun muu elämä tulee väliin. Ei meinaan onnistuisi oikeilla hevosilla.

Ennen kaikkea tämä on minulle kuitenkin mukava, helppo harrastus, jota voi harrastaa kuten itse haluaa. Myönnän että olen monessa asiassa Virginian aivopesemä ja meidän mielipiteet harrastamisesta menevät aivan yksi yhteen, mutta minkäs minä sille voin, että sillä on niin hyviä periaatteita?

lauantaina, tammikuuta 18, 2014

Ionic 10 vuotta: Onko joskus tehnyt mieli lopettaa Ionic?

Ionic täyttää kymmenen vuotta noin 18.1.2014 ja kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi meiltä sai kysyä mitä vain. Kysymyksiä saa esittää edelleen.


Onko joskus tehnyt mieli lopettaa Ionic
Eräs anonyymi kommentoija esitti useammankin kysymyksen, josita ensimmäiseksi valikoitui se, että onko joskus tehnyt mieli kuopata talli. Tässäpä meidän vastaukset.

Sirpa: Lyhyesti ja ytimekkäästi: ei.

Virginia: Jos puhutaan Ionicista, niin ei. Missään vaiheessa ei oikeasti ole tehnyt mieli lopettaa Ionicia. Eikä Gin Ahaltekiä. Pink piti lopettaa 2011, mutta haaveeksi sekin jäi. Oma elämä on tällä hetkellä niin kiireistä, että ehdin vain harvoin tehdä mitään konkreettista virtuaalimaailman suhteen, mutta onneksi on Sirpa, joka pyörittää näitä talleja ja voin itse vain ihailla tuloksia.

Tämä on aika suuri muutos siihen, mikä tilanne oli ennen Ionicia. Minut nimittäin taidettiin tuolloin virtuaalipiireissä tuntea varsinaisena on-off-harrastajana. Lopetin ainakin kolme kertaa koko harrastuksen ja vannoin etten enää sorru virtuaalihevosiin vain palatakseni kuvioihin taas uudestaan, kun piti ostaa jokin hevonen, mistä ei voinut kieltäytyäkään. Syy näihin lopettamisiin oli aina se sama: homma levisi käsistä, hevosia tuli hankittua liikaa, mielenkiintoisia rotuja oli liikaa, en osannut valita sitä yhtä ja ainoata johon keskittyä, piti kisata liikaa, piti etsiä liikaa hienoja rakennekuvia, piti kirjoittaa liikaa luonteita. Sitten se alkoi vain maistua puulta ja päätin taas kerran lopettaa vain sortuakseni muutaman kuukauden kuluttua uudelleen ostamaan jonkin hevosen.

Sitten kun ymmärsin, ettei näitä tylsiä ja työläitä asioita ole pakko tehdä, syntyi Ionic ja tässä sitä ollaan. Aion viihtyä Ionicin kanssa vielä vaikka seuraavatkin kymmenen vuotta, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä siltä tuntuu.

torstaina, tammikuuta 16, 2014

YLA-pohdintoja

Ht.netissä on ollut viime päivinä paljonkin puhetta YLA:sta ja siitä, pitäisikö sen pisteytystä uusia ja jos pitäisi, niin miten. Uusia ehdotuksia on sadellut ja olen lueskellut niitä mielenkiinnolla. Hyvä että tähän on tartuttu, koska YLA:n nykyinen pisteytysjärjestelmä on vuodelta 2002 eikä siihen sen jälkeen ole tehty kuin pieniä tarkennuksia. Vuosikymmenessä ajat ja asiat muuttuvat ja vaikka YLA onkin ihailtavasti pitänyt pintansa muutoksissa, on se silti melkoinen muinaisjäänne.

Jotta YLA:n uudistamisen kanssa ei mentäisi perse edellä puuhun, pitäisi ihan ensimmäisenä miettiä YLAn funktiota. Mikä on sen tarkoitus? Mitä se haluaa palkita? Millainen on YLA1-palkittu hevonen? Halutaanko palkita vaivannäköä? Halutaanko palkita realistisuutta? Persoonallisuutta? Rakennetta? Kilpailemista? Jalostusta? Rodunmukaisuutta? Kirjoittamista?

Alunperin YLA:n tarkoitus oli huomioida ja palkita hevosta kokonaisuutena, YLA:n historia juontaa siitä, että vuonna 2002 NJ-menestys oli kaikki kaikessa ja millään muulla ei ollut merkitystä. Suosituin siitosori oli se, jolla oli VIR MVA CH nimensä edessä, kisatulokset, luonne tai suku olivat yhdentekeviä, eikä niitä aina edes ollut. YLA oli suora vastaisku tälle, alkuperäisessä pisteytyksessä hevonen ei voinut saada pisteitä näyttelyistä eikä näyttelymenestyksestä. Tämä toki ei ollut pelkkää NJ-vastaisuutta vaan ihan maalaisjärkeä: hevosen rakenne arvioitiin YLA:ssa erikseen, joten jos se olisi saanut vielä ekstrapisteitä näyttelymenestyksestä, olisi se hyötynyt hienosta rakenteesta periaatteessa kahteen kertaan. Osin YLA vetosi myös realismiin, koska eihän ole missään määrin realistista suosia jalostuksessa sellaista hevosta, joka on vain kaunis. Rakenteen rinnalle nostettiin siis luonne, suku, ja kilpailutulokset. Kolmas seikka, johon YLA halusi puuttua, oli hevosten realistisuus. Yleisesti ottaen YLA:n avulla haluttiin laajentaa "hyvän virtuaalihevosen" määritelmää.

Nykyisin "hyvän virtuaalihevosen" käsite on laaja, jokaisella on vähän omanlaisensa käsitys siitä. Meille se tarkoittaa mieluisaa sukua ja realistista värigenetiikkaa, parhaassa tapauksessa myös nättiä kuvaa ja mukavaa nimeä. Jollekin toiselle 100 sijoitusta painotuslajista on ainoa merkitsevä tekijä. Kolmas haluaa viisi sivua luonnekuvausta ja kolme sivua sukuselvitystä, mutta kisatuloksia vain muutaman, sen verran että nyt näkyy että on kisattu. Neljäs haluaa hienon kuvan ja mielellään vähän vielä näyttelymenestystäkin. Viides haluaa nämä kaikki ja pari muuta juttua siihen vielä lisäksi. Kenen kelkkaan YLA hyppää? YLA ei voi olla enää sellainen kaiken ylitse menevä sateenvarjo, jonka alle mahtuvat kaikki mielipiteet ja näkemykset, koska tässä pätee loistavasti se sanonta, että kun yhdelle kumartaa, toiselle väistämättä pyllistää samalla.

Toisaalta ainakin KRJ:n ja ERJ:n laatuarvosteluiden arvosteluperusteet ovat noudatelleet jo vuosia YLA:n antamia raameja. Ei niissäkään tuijoteta pelkkää sijoitusten kokonaismäärää, pisteitä saa niin rakenteesta, luonteesta kuin suvustakin, tietenkin siihen omaan lajiin painotettuina. Nämä ovat siis vallanneet YLA:lta sen omaa aluetta, mutta minusta se niille sallittakoon, koska onhan se realistisempaa jossain kouluratsastuksen laatuarvostelussa katsoa vähän muitakin kohtia kuin vain arvottujen kisatulosten määrää. Mutta toisaalta KRJ:n ja kaverien hyppiminen YLA:n tontilla aiheuttaa sen, että YLA:lla ei ole oikein tarkoitusta enää. Suositummat (viime vuosina ehkä myös luotettavammin toimivat?) laatuarvostelut ovat ajaneet YLA:sta ohitse ja nyt YLA:lle pitäisi keksiä uusi tarkoitus tai muuten se jää vähän arvostetuksi, oudoksi sekasikiöksi lajikohtaisten laatuarvostelujen jalkoihin. Sellainenhan se nyt tuntuu vähän olevan, YLA-palkintoa kukaan ei kai oikeastaan tavoittele, mutta jonkinlaisen YLA-palkinnon saa lajikohtaisten laatispalkintojen ohella, jos viitsii YLA-tilaisuuteen hevosensa ilmoittaa.

Niin että YLA:n pitäisi löytää se oma juttunsa ja sitten pitää siitä kiinni, vaikka jotkut valittaisivatkin, että se on heille epäreilu. Nykyisin yksikään laatuarvostelu ei voi olla reilu kaikille eikä ottaa kaikkien mielipiteitä huomioon. Jos joku on eri mieltä, saa hän esittää pisteytysjärjestelmän, joka ei sorsi minun lempihevostani, joka sattuu olemaan kuvaton, luonteeton ja kisaamaton ahaltek, jolla on 10 polvea sukua täynnä Gin-tekkejä, mutta on aivan yhtä tasa-arvoinen sille suvuttomalle kisajyrälle, jolla on kasoittain sijoituksia, pitkänpitkä luonnekuvaus ja upea kuva. Itse asiassa tällä hetkellä YLA yrittää olla juuri tällainen, se yrittää välttää pyllistämästä suoraan kellekään, niinpä se haluaa hevoselta vähän sitä ja vähän tätä. Vähän kisoja, ettei suututeta sikakisaajia, muttei paljon, etteivät vähemmän kisaavat ota nokkiinsa ja hylkää YLAa. Rakennekuva on hyvä olla olemassa, mutta muullakin kuvalla voi saada pisteitä, ettei kukaan vain loukkaannu sen takia, ettei pääkuvasta saa mitään. Luonnekuvaus pitäisi olla, kun se nyt on historiallisesti kuulunut mukaan kuvioon. Suvusta saa pisteitä, mutta kun suvuttomien omistajat ovat niin pahoillaan, niin annetaan nyt vähän sukuselvityksistäkin pisteitä. Päiväkirjasta saa vähän pisteitä, muttei paljon, ettei vain karkoiteta niitä, jotka eivät päiväkirjaa pidä. Tarinakisoista saa myös muutaman pisteen, samalla perusteella. Ollaan kilttejä vähän kaikille, mutta oma linja puuttuu. Ei siis ihme, että YLA on jäänyt jalkoihin.

Siksi sanoinkin, että YLA:n pitäisi kipeästi löytää se tarkoitus ja syy, mistä se haluaa hevosia palkita. Se tosin voi tarkoittaa aivan totaalista täyskäännöstä koko YLA:ssa, mutta kukas sen estää? Jos halutaan palkita vaivannäköä, itsetehtyjen piirroskuvien pitäisi ajaa valokuvien edelle, itsekirjoitetun luonteen pitäisi olla pisin mahdollinen, tietysti myös persoonallinen, kielellisesti oikea ja sujuva lukea. Kisaamisessa määrä korvaa laadun, samoin suvussa, varsojen määrässä ja päiväkirjamerkinnöissä. Kaikki luonnollisesti pitäisi olla itse tehtyä, jos on aavistuskaan siitä, että oltaisiin fuskattu ja teetetty jollain toisella, siitä tulisi sanktiota.
Kokonaan toiselta näyttäisi sellainen pisteytys, jossa keskitytään realistisuuteen. Onko kuva, piirros tai valokuva, rodunmukainen, sukupuolileima hyvä, väri oikein määritelty, onko väri mahdollinen suvun perusteella, onko lajipainotus realistinen ottaen huomioon rodun, rakenteen, koon, luonteen, suvun, onko koulutustaso realistinen, ovatko perustiedot realistiset, onko kisaaminen realistista (tässä kohtaa sikakisaaminen vetäisi pisteet nolliin), onko luonnekuvaus realistisen tuntuinen, valmennukset, päiväkirjat ja niin edelleen.
Persoonallisuus on vähän vaikeampi määritellä. Persoonalliset kuvat (pelkistä rakennekuvista ja Bob Langrishista miinusta), persoonallinen luonne kirjoitettu persoonallisella otteella, kisaamisella ei niin väliä, mutta harvinaisemmista lajeista ja tarinakisoista saisi paljon lisäpisteitä. Suvun harvinaisuudesta voisi saada pisteitä myös, mutta kuka senkin määrittää.

Nämä ovat vain karrikoituja esimerkkejä, mutta tätä minä ajan takaa puhuessani YLA:n muutoksesta. YLA oli silloin aikanaan mullistava uutuus, joka pakotti harrastajia ajattelemaan asioita kokonaan uudesta näkökulmasta. Voisiko se olla sitä samaa vielä tänäkin päivänä?

– Gin

sunnuntaina, tammikuuta 05, 2014

Vuoden 2013 kasvatustilastot

Ionicin viime vuoden kasvattilistat on nyt suljettu eli viime vuodelle ei merkitä kasvatteja enää takautuvasti. Viime vuoden kasvattimäärä on 528 varsaa, mikä on oikein hyvä määrä. Viime vuonna syntyi 30 varsaa vähemmän.

Arabi oli tänäkin vuonna ylivoimaisesti suurin rotu 146 syntyneellä varsalla ja kakkossijaa pitää knabstrup (76 varsaa). Molempien rotujen varsamäärät ovat lähestulkoon samat kuin viime vuonna (151 ja 72 varsaa).

Kolmantena listassa on sitten yllättäjä: RBSH, 41 varsaa! Varsoja on yli tuplasti enemmän kuin viime vuonna tai koskaan aikaisempinakaan vuosina. Syy tähän on se, että meillä on ollut monia vanhempia RBSH:ita, joita viime vuonna käytettiin jalostukseen ja sitten lopetettiin. Totta kai myös ensimmäisen polven risteytyksiä on tehty, olen käyttänyt esimerkiksi meiltä poistuvia kabardiineja ja doneja RBSH-jalostukseen. Tämä vuosi nosti RBSH:n myös all time -listalla sijalle 6, Ion-RBSH:ita on syntynyt nyt 139 kappaletta.

Sijalla 4. on terskinhevonen, 39 varsaa syntyi tänä vuonna ja se on ihan hyvä määrä, mutta niitä voisi olla enemmänkin. Terskien puolella meillä on paljon vanhenevia hevosia, joita pitäisi käyttää jalostukseen ennen kuin ne kuopataan. Samaa voisin kyllä sanoa myös arabeista, knabstrupeista ja kalliovuortenhevosista, ettei se mikään erikoinen asia ole... Viime vuonna tersk-varsoja taisi syntyä yksi, joten parannusta on kyllä tapahtunut.

Sijalla 5. on tennesseenwalker, 32 varsaa. Samalla sijalla se oli viime vuonnakin, mutta varsoja oli tuolloin vähemmän, 23. Walkerit ovat tekemässä paluuta isoksi roduksi, kokonaiskasvattimäärä on jo toisella sadalla. Rotu kaipaisi kuitenkin jonkinlaista piristystä tuonneista, koska pitkäsukuiset alkavat olla kaikki sukua keskenään.

Sitten tulee kalliovuortenhevonen, jolle syntyi 24 varsaa tänä vuonna, aivan samoin kuin viime vuonnakin. Näitäkin voisi olla kyllä enemmän, se on kuitenkin 4. suurin rotu meillä ja kuten yllä kirjoitin, ihan liikaa on vanhoja hevosia ilman varsoja.

Sijalla 7. on toinen vuoden yllättäjä: venäjänratsuhevonen, 22 varsaa. Se on enemmän kuin vrh:ita on meillä aiempina vuosina syntynyt yhteensä ja all time -listalla rotu nousi sijalta 31 sijalle 20.

Sijoilla 8. ja 9. on kaksi askellajirotua, paso fino 21 varsalla ja saddlebred 17 varsalla. Näiden suurehko määrä johtuu siitä, että loppuvuodesta päätin vanhempien askellajihevosten astutuksia periaatteella "Astutetaan kaikki kaikilla, mikä vain vähänkin sopii". Loppuvuodesta on syntynyt paljon muitakin askellajihevosia ja tätä pitäisi vielä jatkaa, en ole suinkaan käynyt vielä kaikkia hevosia läpi, edes niitä vanhempia.

Ja sijalla 10. on suomalainen puoliverinen, 14 varsaa.

Viime vuonna meille ei syntynyt varsoja yhdestäkään ns. uudesta rodusta, eli sellaisesta, josta ei kasvatteja ole koskaan aiemmin syntynyt (tai no, anglo-argentino voi olla tällainen, mutta merkitsin sen risteytysten ryhmään). Askellajihevosten lisäksi poneja on syntynyt paljon: kaikkia welsh-sektioita (paitsi part-bred), muutamia nyffejä, connemaroja, pari hackneyponiakin. Muita amerikkalaisrotuja sen sijaan on syntynyt kovin vähän: quartereita ja painteja vain muutamia kutakin, morganeita ei yhtään.

- S

lauantaina, tammikuuta 04, 2014

Uuden vuoden lupaukset 2014

Parina viime vuonna emme ole uuden vuoden lupauksia tehneet tai jos olemmekin, niiden toteuttaminen on jäänyt vähän puolitiehen. Se kaikki muu elämä ja niin kaikki muut (teko)syyt, tiedätte kyllä. Mutta eihän se estä lupaamasta, onpa ainakin jonnekin kirjannut tavoitteita ylös.

Tämän vuoden lupaukset:
- Ne %#§*!! campolinot! Näistä on ollut puhetta jo vuosi tai pari, joten alkaisiko olla korkea aika tehdä jotain? Pari muutakin rotua on listalla toki.
- Tallien toiminta ja ulkoasut pidetään jotakuinkin samoina, ei radikaaleja muutoksia (tämä on aina helppo luvata).
- Blogia ei parane unohtaa. Muistuttelen teitä, hyvät lukijat, tässä välissä siitä, että kymmenvuotisjuhlan kunniaksi meiltä saa kysyä mitä haluaa ja noin muuten olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä blogista. Lisäksi ideoita otetaan aina vastaan.
- Hankkiudun vihdoin ja viimein eroon niistä roduista, jotka eivät meillä tule jatkumaan.
- Kasvatusrotujen vanhat hevoset pitää saada käyttöön ja kuoppaan, koskee sekä Ionicia että GA:ta.
- Siirrän Pinkistä laukkaurallaan epäonnistuneita hevosia Ioniciin ratsujalostukseen.
- Yritän pitää Pinkin toiminnan mahdollisimman aktiivisena, siis ainakin kasvatan ja kilpailutan hevosia, parhaassa tapauksessa myös järjestän itse laukkoja.
- Useimmat kasvatusrodut hyötyisivät kovasti uusista sukulinjoista, joten yritän mahdollisuuksien mukaan käyttää vieraita oreja meidän tammoille ja jos sopiva tilaisuus tulee, ostan hevosia. Eikä sovi unohtaa omaa tuontia.
- Muutenkin olisi kiva, jos yrittäisi olla vähän aktiivisempi myös muiden tallien ja harrastajien suuntaan.

Eiköhän tässä ole jo tarpeeksi. Ja ei kun toteuttamaan.

- S

keskiviikkona, tammikuuta 01, 2014

Esittelyssä kuukauden valinnat

Tammikuun jonkinlainen teema on askellajihevoset ja niinpä oriiksi valikoitui paso fino Silvestre Ion, tammaksi tennesseenwalker Tijuana's Merry Chinita, ja talliksi erityisesti saddlebredeihin keskittynyt Hawa Gaited Horses.


Silvestren suku on ehkä parasta mitä meillä löytyy paso-puolelta. Sen molemmat vanhemmat ovat Amelien kasvatteja ja harvinaisiin rotuihin perehtyneet tietävät miten Amelien kävi: se lopetti ja katosi ennen kuin ehti vaikuttaa mitenkään suuresti minkään yksittäisen rodun kantaan. Tosin Silvestren molempien vanhempien suvut eivät ole erityisesti Ameliesta peräisin vaan ne ovat ostohevosia. Sieltä löytyy Branwenin hevosia, vain vähän aikaa toimineen Pasos de Covonden hevosia ja vähän myös ionicilaisia.
Silvestre on meidän pasoista pitkäsukuisimpia ja koska kanta on kovin pieni, se on tuottanut jo ongelmia. Jos katsotte noita tammoja, joita se on astunut, useimpien suvuista löytyy jokin sama nimi kuin Silvestrelläkin. Valitettavaa, muttei voi mitään. Tarkoituksena olisi keksiä ainakin yksi kokonaan uusi paso fino -suku, mutta sitä ei nyt tähän hätään olla saatu aikaiseksi ja Silvestre on jo kovin vanha.


Tijuana's Merry Chinita tuli meille RDN:stä reilu vuosi takaperin kun Kerppa myi tallinsa vanhoja hevosia pois. Sieltähän tuli meille iso lauma erilaisia puoliverisiä, joita on täällä blogissakin hehkutettu, mutta niiden lisäksi näitä harvinaisempia otuksia.
Suvultaan Chinitakin on hyvin arvokas, varsinkin meille. Sillä on vain yksi polvi sukua netissä, isä Nonstance Bloed on kuitenkin sellainen nimi, joka esiintyy yleensä vain pidempien sukujen kaukaisemmissa sukupolvissa. Emä Wenarie Suzy Marquita puolestaan on hyvin harvinainen nimi, se esiintyy vain parin meidän hevosen suvussa ja sielläkin kauempana. Chinita ei ole meillä vielä varsonut, mutta senkin aika tulee kyllä ja voin taata, että se jättää useampia varsoja!


Hawa Gaited Horses on ollut vähän sellainen "tuntematon suuruus" meille, en tiedä muista. Talli on toiminut pitkään ja jo vuonna 2009 se vaihtoi nimensäkin Hawaksi, saddlebredit ovat olleet ykkösrotu jotakuinkin aina, kasvattejakin on syntynyt ainakin vuodesta 2010 lähtien sen verran, ettei sitä voi edes sanoa miksikään pitsinnypläystalliksi, niitä on myyty muualle, mutta allekirjoittanut vissiin on sen verran kovapäinen idiootti, ettei ole oikein rekisteröinyt koko tallia. En tiedä miksi, mutta kyllä hävettää.

No, tosiasiassa huomasimme kyllä Hawan pari vuotta sitten, kiikutimme nimittäin tallin saddler-oreille jonkinlaisen lauman meidän tammoja kylään. Siksipä meillä on monia saddlebredejä ja National Show Horseja, joiden isä on Hawan hevosia. Se on ollut tervetullut piristysruiske meidän saddler-jalostukselle.

Hawa kuuluu niihin talleihin joiden sivuilta ei pääse hevin pois sinne kerran päädyttyään. Jaan täysin S:n mielipiteen siitä, että virtuaalitalli on tasan niin kiinnostava kuin sen hevoset ovat. Saddlebred-tallin on siis oletusarvoisesti oltava jo keskimääräistä kiinnostavampi, koska saddlebred on rotuna kiinnostava, hieno ja vielä meidän oma kasvatusrotu (se nostaa kiinnostavuusastetta entisestään). Hawa ei kuitenkaan tyydy pelkkään erikoisempaan rotuunsa vaan hevoset ovat juuri sellaisia, mitä minä arvostan:
– niitä on paljon
– niillä on eripituisia sukuja
– nähtävästi pitkäsukuisiakaan ei boikotoida
– niillä on upeat kuvat (ei aina ne rakennekuvat)
– valokuvallisia ja piirroskuvallisia on suloisesti sekaisin, molempi parempi, sanon minä
– harvinaisempia värejäkin löytyy: kimoa, päistärikköä, samppanjaa, voikkovärejä, tobianoa
– värien periytyminen on realistista, varsinkin niiden erikoisvärien
– tallille on luotu paljon ihan ikiomia sukulinjoja, mutta eipä omistaja näytä kammoavan ostohevosiakaan. On sinne meiltäkin mennyt hevosia.
– luonnekuvaukset ja sukuselvitykset, jos niitä on, ovat lyhyitä ja napakoita, mutta useimmissa tapauksissa hyvin persoonallisia: ne jaksaa ja viitsii oikeasti lukea läpi

Eikä tässä vielä kaikki: tallilla on mukava ulkoasu, joka välttää useimmat virtuaalitallien yleisimmistä käytettävyyskatastrofeista. Mikään asia ei pahasti ärsytä. Tämän lisäksi talli järjestää jossain määrin aktiivisesti oman lajinsa kilpailuja. Voiko yhdeltä tallilta pyytää oikeasti tämän enempää?

– Gin