sunnuntaina, marraskuuta 19, 2017

Virtuaalihevostelijoiden valtakunta

Myönnän heti etten ole missään määrin perehtynyt muihin ns. "virtuaaliharrastuksiin" kuin virtuaalihevosteluun. En yhtään tiedä millaisia yhteisöjä muiden harrastusten tiimoilta verkosta löytyy. Ingress on kuitenkin vähän eri asia.

Heräsin taannoin siihen seikkaan , että virtuaalihevostelijat ovat varsin monimuotoinen ryhmä. No sukupuolta lukuunottamatta, likipitäen kaikki ovat naisia/tyttöjä/naisoletettuja. Miehet ovat aina olleen erittäin pieni vähemmistö, niinhän se oikeassakin hevosharrastuksessa on. Mutta jo yksin ikähaarukka on suhteellisen laaja, sanoisin että nuorimmat ovat ehkä vähän toisella kymmenellä (aivan nuoria harrastajia en taida enää juuri olla, toisin kuin joskus 10+ vuotta sitten), vanhimmat – krhöm – alkavat lähennellä neljääkymppiä. Jo pelkästään tämä iso ikäskaala tekee sen, että harrastajien elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia. Yksi hoivaa paria taaperoikäistä lastaan, toinen miettii mitä tekisi peruskoulun jälkeen, kolmas pyörittää omaa firmaa, neljäs vääntää hevosten sivujen lomassa graduaan, viides valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Ja niin edelleen.

Koska tämä on nettiharrastus, ei välimatkoilla ole väliä ja vaihtelua piisaa asuinpaikoissakin. Kahlasin tässä läpi Keskustan vanhaa asuinpaikkatopikkia ja jos siitä voisi tehdä jotain johtopäätöksiä, niin ainakin sen että Tampere ja pääkaupunkiseutu ovat hyvin edustettuina, mutta porukkaa löytyy kyllä ympäri Suomen. Jokunen suomalaisharrastaja asuu tiettävästi ulkomaillakin.

Sopii muistaa vielä se, että virtuaalihevostelu ei vaadi käytännössä lainkaan rahallista panostusta, tietokone ja internet-liittymä nyt löytyvät useimpien kotoa jo ihan muiden asioiden takia. Eli taloudellinenkaan tilanne ei aseta varsinaisia esteitä virtuaaliharrastukselle.

Nämä kaikki seikat yhteenlaskien ei siis liene oikeastaan ihme että tänne on löytänyt tiensä melko sekalainen sakki ihmisiä, joita yhdistää kiinnostus hevosiin ja jonkinasteinen "nörttiys". Omasta puolestani sanon, että tämä on varsin kiva asia, muuten sitä vain tuppaa elämään omassa kuplassaan ilman suurempaa kosketusta sinne kuplan ulkopuolelle.

Virtuaalihevosmaailmassa profiloidutaan enimmäkseen tallien kautta ja se on aika jännä asia siinä mielessä, että hienon ja mieluisan tallin takana voi olla melkein millainen omistaja tahansa. Reaalimaailmassa monesti lokeroidaan ihmisiä ensitapaamisen, siis käytännössä likimain pelkän ulkomuodon perusteella. Se on inhimillistä eikä sille oikein mitään voi, vaikka se monesti onkin suhteellisen typerää, kuten useimmat muutkin ennakkoluulot. Virtuaalimaailmasta tämä puuttuu kuitenkin kokonaan, ainakin paperilla kaikki ovat täällä samalla viivalla ilman mitään ylimääräisiä painolasteja. Tämä voi olla monelle "ongelmaiselle" helppo henkireikä, virtuaalimaailmassa ei teoriassa merkitse mitään, jos jollain harrastajalla on terveysongelmia, päihdeongelmia, taloudellisia ongelmia, masennusta tai muita mielenterveysongelmia, työstressiä, mitä kaikkea ihmisillä nyt voi ollakaan. Nämä asiat voivat oikeassa elämässä leimata ihmisen jo ennen kuin edes käsipäivää on sanottu, virtuaalimaailmassa kukaan sen sijaan ei tiedä ja vaikka tietäisikin, se ei määritä ihmistä.

Käytännössä toki ihmisten välillä on eroja, jotka tulevat kyllä esiin virtuaalihevostelussakin. Esimerkiksi lukihäiriö vaikuttaa varmasti tallin ja hevosten tekemiseen sekä foorumikirjoitteluun. Oikeastaan tässä mielessä virtuaalimaailma on jokseenkin julma paikka: täällä tarvitaan taitoa tuottaa tekstiä ja harrastajan imago on melko lailla sidoksissa kirjoitustaitoon, erityisesti foorumeilla. Kaikki eivät kirjoita hyvin, mutta toki siinäkin asiassa harjoitus tekee mestarin ainakin useimmissa tapauksissa. Ja eihän kaikkien tarvitse mitään mestarikirjoittajia olla, riittää kun saa asiansa selvitettyä. Tässä syksyn mittaan olen lukenut muutamia artikkeleita siitä, miten osa peruskoulun päättävistä suomalaisnuorista lukee niin huonosti, ettei selviä arjen tilanteista. Tämä taas johtaa erityisen helposti ongelmiin jatko-opinnoissa, virallisten asioiden hoitamisessa ja työelämässä. Melkein väittäisin, että virtuaalihevostelijoista näitä ei löydy, koko tämä harrastus nojaa niin paljon teksteihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kumpi on sitten syy ja kumpi seuraus, sitä en osaa sanoa.

Virtuaalihevosmaailman hyväksi puoleksi on sanottava myös se, että tämä on yhteisönä varsin turvallinen ja mukava. Täältä puuttuu ymmärtääkseni lähes täysin vihapuhe ja erilainen ahdistelu, seksuaalinen tai muunlainen. Ht.netissä muinoin oli toki rumaakin keskustelua ja joidenkin (onneksi harvojen) kohdalla mentiin henkilökohtaisuuksiin, mutta mitenkään yleisenä ilmiönä sitä ei mielestäni voida pitää. Keskustan perustaminen ja ht.netin virtuaalipuolen lähes täydellinen kuolema ovat parantaneet tilannetta vielä entisestään.

Havahduin tähän asiaan tuossa lukiessani artikkelia kasvisruoka-blogin pitäjän saamasta tappokommentista (HS 17.11.17: ”Kuolisitpa”, toivotti kommentoija suositun vegaaniblogin pitäjälle – Vihakirjoittelu ulottuu jo ruokavaliohinkin, sanoo nettivihaan perehtynyt sosiaalipsykologi, mahdollisesti maksumuurin takana). Juttuun oli haastateltu myös vihapuhetta tutkivaa sosiaalipsykologian apulaisprofessoria, joka sanoi että lähes jokainen nettiin aktiivisesti kirjoittava saa oman osansa tästä paskasta (anteeksi sanavalinta, mutta tuo oli lievin mahdollinen termi minkä pystyin keksimään). Niin, en minä kyllä vaan ja hyvä niin. Lopulta tämä meidän virtuaalimaailma on kuitenkin varsin pieni ja tiivis yhteisö, joten ehkä pelkkä sosiaalinen paine estää enimmän perseilyn. Tai sitten me vain olemme fiksuja ihmisiä! Mielestäni virtuaalihevostelijat voivat kyllä taputella tämän asian takia itseään hartioille, paska-vapaa internet-yhteisö ei ole mikään itsestäänselvyys.

– S

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Ionicin terskinhevoset

Kuten monta kertaa blogissa on mainittu, terskinhevosia on aikas paljon. Tarkalleen ottaen niitä on 177, vaikka taannoin lopetinkin muutaman kymmenen hevosta, niitä jotka olivat tehneet jo oman osansa jalostuksessa. Hevosten suuri määrä kielii tietenkin siitä, että rodulla on pitkä historia Ionicissa, oikeastaan historia alkaa jo ennen Ionicia, kun Virginia ilmeisestikin keksi Marineaan suvuttoman tersk-ori Dopizan. Dopiza kuoli Marineassa, mutta sen varsoista Katjan (tunnemme myöhemmin Cendarlen omistajana) kasvattama ori Zenith (e. Stella) ja Kerpan kasvattama tamma Aingeal an Uabhair (e. Alexandra) päätyivät Ioniciin. Muita ensimmäisiä terskejä Ionicissa olivat seuraavat:
– o. Francišak
– o. Tšernyj
– t. Ismeralda Zeni
– t. Beautiful Adelmoed SZ
– o. Shiloh Zeni

Terskinhevosten muinaishistoriaa on Virginia avannut vähän enemmän vanhassa Vippos-artikkelissaan, joka löytyy nykyään myös blogista otsikolla Arkistojen kätköistä: terskinhevonen virtuaalimaailmassa. Jep, nuo kaikki vanhimmat kantahevoset olivat hyvin edustettuina Ionicin ensimmäisten terskien suvuissa!

Sittemmin hevosia on keksitty talliin lisää varsin suuria määriä. On ollut vähän pakko, muut tersk-kasvattajat ovat olleet harvassa, eihän niitä ole oikein ollut muita kuin Cendarle ja Kerppa. Molempien kanssa on tehty jonkin verran yhteistyötä, mutta varsin harvoja vierassukuisia ostohevosia näiltä talleilta lopulta on päätynyt Ioniciin. Näistä täytyy mainita kuitenkin ori Zephaniah KTN, joka teki ensin mittavan uran laukoissa, sitten jalostuksessa.

Niin, laukat tuli mainittua. Silloin kun me kilpailutimme hevosia laukoissa, olivat mukana toki myös terskinhevoset ryhmässä 4. Ratsusukuisiahan nuo meidän kaikki hevoset ovat, mutta varsinkin kenttäsuvuista polveutuvia terskejä kokeiltiin laukoissakin. Muutamat ihan pärjäsivätkin, menestyneimmistä voisin mainita Zephaniahin lisäksi nämä:
Agathon Ion (G1, 22: 7-5-2-0)
Aktrisa Ion (G1, 9: 5-0-1-1)
Franjo Ion (G1, 19: 5-3-3-3)
Frantiz Ion (G1, 11: 5-1-1-3)
Galata Ion (G1, 14: 5-1-1-1)
Geoffroi Ion (G1, 23: 5-9-4-1)
Sheraga Ion (G1, 12: 5-2-3-1)
Urbain Ion (G1, 25: 7-5-8-3)
Ursula Ion (G1: 18: 4-1-1-5)
Zuzana Ion (G1, 18: 5-2-4-1)

Aikoinaan Ionic oli laukkapuolella suurin (usein myös ainoa) terskinhevosten kilpailuttaja, se ei ole koskaan ollut mikään järin yleinen rotu nelosryhmän lähdöissä, niitä oman muistikuvani mukaan dominoivat lähinnä ahaltekit (joita toki meilläkin oli). Nykyään ei meillä enää kisata laukoissa, joten nämä menestyneet hevoset ovat jääneet elämään lähinnä kenttä-painotteisissa sukulinjoissa. Oreista kyllä saa pakastetta, jos sattuu jotakuta kiinnostamaan hyvin pärjännyt ori tersk- tai RBSH-varsan isäksi.

Kasvatuksen nykytilasta en oikein osaa sanoa. Toisaalta se on hyvä: hevosia on paljon ja suvuissa on vaihtelua niin että tammoille on helppo löytää sopivia oreja ja toisin päin. Toisaalta tilanne on huono: hevosia on ihan liikaa ja kasvattien suunnittelu on kamalaa ja satunnaista. Näitä isojen rotujen ongelmia. Näillä nyt kuitenkin mennään, en minä toki pahakseni panisi, jos jostain putkahtaisi toinen tersk-kasvattaja, jonka kanssa voisi tehdä kunnolla yhteistyötä tämän rodun tiimoilta.

– S

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2017

Vuosikymmen bloggaamista

Seuraavassa vähän metabloggaamista eli blogikirjoitus bloggaamisesta.

Alkuvuodesta mainittiin blogin juhlivan tänä vuonna kymmenvuotissynttäreitään, mutta unohdin koko asian tässä syksyllä. Vuosipäivä olisi ollut 17. syyskuuta. Itse toki loikkasin kelkkaan vasta helmikuussa 2008. Mutta että kymmenen vuotta. Voi herran pieksut. Kuten Virginia sanoi talvella: ei olisi arvannut että tästä näin pitkä rupeama tulee.

Bloggaamisesta on tullut kymmenessä vuodessa varsin tiivis osa harrastustani, eritoten tässä muutaman viime vuoden aikana, kun olen blogannut säännöllisesti tekstin tai yleensä pari viikossa ja pääsääntöisesti yksin Virginian imeydyttyä töihinsä. Tekstiä riittää yhä edelleen, vaikka tuhannen postauksen rajaa hätyytelläänkin jo (blogista on poistettu vanhentuneita tekstejä jonkin verran, joten lukumäärä ei ole tarkka). Eiväthän nämä kaikki tekstit toki ole mitään blogimaailmankirjallisuuden kirkkaimpia helmiä, mutta ainakin muutamasta postauksesta voin sanoa olevani itse ylpeä.

Olen tässä viime vuosina yrittänyt vähän ottaa opiksenikin asioita, lukenut vinkkejä ja neuvoja bloggaamiseen. Tämä bloggaamisen säännöllisyys oli yksi usein esille nouseva asia. Se nyt on oikeastaan itsestäänselvyys, ketäpä kiinnostaisi blogi, joka ei päivity. Moni business-bloggaamiseen tarkoitettu vinkki ei kuitenkaan sovellu ainakaan suoraan virtuaalihevos-bloggaamiseen. Tämä on vähän oma maailmansa ja toisaalta en kaipaa välttämättä suurta lukijakuntaa noin maailmanlaajuisesti, minulle riittäisi oikein hyvin se, että virtuaalihevostelijoiden joukossa olisi mahdollisimman paljon lukijoita. Muille ihmisillehän nämä tekstit ovat likipitäen täyttä soopaa, koska nämä nyt aina on konvertoitu jotenkin liittymään virtuaalimaailmaan.

Tietenkin blogitekstien aihepiirit liikkuvat hyvin paljon niissä aiheissa, mistä itse olen kiinnostunut, niin kuin nyt hevosten värit ja genetiikka, rodut, kasvatus, nimet ja kuvat. Uskon ja toivon että tämä innostukseni näihin aiheisiin välittyy lukijoillekin. Kun asiaa miettii, niin ovathan ne ainakin jossain määrin huomioonotettavia asioita kaikille harrastajille, vaikka varsinkin noissa väriasioissa mennään joskus paljon syvemmälle kuin perus-virtuaali-Viivin ikinä tarvitsee.

Enkä myös pelkää olla asioista jotakin mieltä, huonoina pitämäni asiat ovat saaneet kyllä kyytiä ja yleensä useammin kuin kerran. Toki mikään bloggausopas ei käske hymistellä ja yrittää olla kaikkien kanssa samaa mieltä. "En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin" ei koskaan toimi kovin pitkään. Jos mielipiteeni karkoittavat lukijoita, niin sille ei sitten mahda mitään. Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää, mieluusti tietenkin perustelujen kera, varsinkin jos olen itse esittänyt omalle kannalleni perusteluita. Henkilöönmenevää pilkkaamista ja muuta perseilyä sen sijaan ei katsella, eipä niitä täällä ole juuri ollutkaan.

Vaikka kyllä sitä toisinaan tulee miettineeksi, että sitä on elämästään uhrannut satoja ja taas satoja tunteja virtuaalihevosista kirjoittamiseen. Virtuaalihevoset eivät oikeasti ole mitään, vain pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja bittejä netissä. Toisaalta olen kyllä jo vuosia sitten lopettanut jonkinlaisen oikeutuksen tai järjen etsimisen tälle harrastukselle. Ei harrastusten tarvitse olla järkeviä! Jos oikein tarkkaan mietitään, lähes kaikki harrastukset ovat turhaa ajanhukkaa ja pahimmassa tapauksessa rahanhukkaakin. Sehän niiden idea onkin! Jos ei olisi, voisimme kaikki harrastaa työntekoa.

Tietenkin olen joskus miettinyt, jos tästä jotenkin voisi saada rahaa, edes vähän. Homma kaatuu siihen, että keinot ovat vähissä. Mainosbannereita en oikein suostu nielemään. Tuskin niistä suurta tulovirtaa edes saisi, sillä blogin kävijämäärät eivät ole kovin kummoiset, muutama kymmenen kävijää parhaina päivinä, mikäli Bloggerin omaan tilastointiin on luottamista. Eipä näillä kävijämäärillä ja näin rajatulla aihepiirillä ole mitään mahdollisuuksia ehdotella firmoille mitään sisältöyhteistyötäkään. Eri asia olisi, jos jokin firma tarjoaisi jotain virtuaalihevostelijoille räätälöityjä palveluita, mutta vaikka virtuaalihevostelijoita nyt jonkin verran onkin, ei harrastajamäärä ole todellakaan riittävä. Ja webbihotelliani Neutechia voisin mainostaa ilmaiseksikin. Niin että se siitä menestyvän bisnes-naisen urasta.

Mitä sitten seuraavaksi, seuraavalle vuosikymmenelle? Jaa-a, enpä tiedä. Ei tässä nyt mitään radikaaleja suunnitelmia ole olemassa, näillä samoilla eväillä varmaankin jatketaan niin kauan kuin kirjoitettavaa ja kiinnostusta riittää. Ehdotuksia, ideoita, kommentteja, moitittavaa, suosikkeja, inhokkeja ja kaikkea muuta otetaan lukijoilta vastaan. Mitä sinä haluaisit lukea seuraavana vuosikymmenen aikana?

– S

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017

Ionicin pikkurotuja, osa 1

Tässä blogitekstissä on esitelty muutamia Ionicin pikkurotuja.


Vladimirintyöhevoset
Ionicin vladimirintyöhevoset

Meillä on kaksi suvutonta vladimirintyöhevosta, ori ja tamma, molemmat omia tuonteja. No, näistä saa sen varsan, pari eikä sen enempää. Ensimmäinen varsa meni jo Kadotettuun, toista odotellaan syntyväksi tänään. Mitä minä ikinä tulen tekemään näillä kahdella ja niiden varsalla? En tiedä. Rotu olisi kiinnostava, mutta kuvia uupuu, joten taitaa homma jäädä tähän. Ei ketään kiinnostaisi tuo tänään syntyvä varsa? Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, joten siihen voi itse vaikuttaa.


Vuonohevoset
Ionicin vuonohevoset

Vuonohevostenkaan kanta ei ole mikään järin suuri: ensin tuli ori Oddleik, sen jälkeen tamma Ona, sitten on näiden kahden tammavarsa ja ori, jonka emä on vieras tamma ja isä Oddleik. Mutta vuonohevosia saa sentäs ostettua muualta, se ei ole niin hyperharvinainen rotu kuin edellä esitelty vladimir, niin että voin pitää itselläni pikkuisen lauman vuonohevosia, tarpeen tullen ostella muilta hevosia ja käyttää muiden oreja omille tammoilleni.

Sillä ovathan nuo vuonikset aivan hurmaavia! Olen saanut tai ostanut joitain vuonohevoskuvia muilta harrastajilta (kiitos!), toki niitä löytyy Bob Langrishiltäkin ja sekalaisista muista lähteistä. Erikoisvärit kiinnostelisivat, mutta kuvat ovat ongelma, luonnollisesti. On meillä sentäs yksi hiirakko ja yksi valkohallakko.


Tanskanpuoliveriset
Ionicin tanskanpuoliveriset

Tanskanpuoliverisiä meillä on oikeastaan vain FWB-jalostusta varten. Pienen lauman kantatamma on nyt jo kuollut Renate Lennstrup, jonka ilmeisesti Virginia keksi jollekin vuosia sitten ihan vain keksimisen ilosta. Vuosia myöhemmin tämä sama joku tuli kysymään, että haluaisimmeko tamman itsellemme kun hän on lopettamassa talliaan. No mutta tottahan toki otimme Renaten, suvuton puoliveritamma on aina tervetullut lisä laumaan. Renate varsoi viisi varsaa, joista kaksi oli puhtaita DWB:itä vieraista oreista.

Tällä hetkellä tilanne on siis lohduton siinä mielessä että kaikki ovat sukua keskenään, emälinjasta löytyy Renate. Eipä siinä mitään, eihän se muihin puoliverisiin yhdistellessä haittaa, mutta ei tuo DWB nyt olisi mitenkään hassumpi rotu vaikka sitä jalostaisi pienimuotoisesti puhtaanakin... Että jos on myynnissä suvullisia tai suvuttomia tanskalaisia, niin voisin vilkaista.


Shirenhevoset
Ionicin shirenhevoset

Shirenhevosista ei ole paljon kerrottavana. Meillä on tamma ja sen varsa, jonka isä on Penrosen komea ori. Ei kukaan haluaisi ostaa tuota Magnolia Ionia? Saisi kuvankin mukaan.


Shagyat
Ionicin shagyat

Kun Ionic perustettiin, shagyan piti olla yksi kasvatusrotu. Muutama ensimmäinen yksilö tulikin Marineasta, jossa Virginialla oli ollut muutamia shagyoita. Itse asiassa Ginillä oli pari shagyaa, ori Bint Amouna ja tamma Glorieta Khofo, jo ennen Marineaa ja alkuvuodesta 2002 syntyi muutama Gin-shagya. Esimerkiksi ori Gin Noirin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, niin että sen voisi ns. "ottaa takaisin". Joka tapauksessa nämä vanhat nimet löytyvät ori Lukacs KTN:n suvusta, tosin hyvin kaukaa ja Luka onkin mainittu useaan otteeseen eri yhteyksissä, koska olen käyttänyt sitä anglo-trakehner- ja angloarabi-jalostuksessa arabin sijassa.

No, palataan vähäksi aikaa vielä sinne Ionicin alkuvuosiin. Shagyaa siis piti alkaa jalostaa ja muutama hevonenkin oli sitä varten. Vuonna 2004 syntyi kolme kasvattia, jotka kaikki myytiin ja sitten myytiin loputkin hevoset, kun homma ei lähtenyt lentoon. Virginia sanoi tuolloin, että kaikki shagyakuvat tarvitaan terskinhevosille, se oli osasyy siihen, miksi shagyajalostus ajettiin alas.

Mutta eihän sille mitään voi kun joku rotu polttelee. Vastustimme kiusausta vuoteen 2013, jolloin Cendarlen omistaja teki liian hyvän tarjouksen ja saimme Lukacsin. Ei meillä tosin ollut mitään aavistusta, missä sitä voisimme käyttää, kun saman rodun tammoja ei ollut eikä pitkä- mutta erisukuisia tammoja ylipäänsä löytynyt mistään. Pari vuotta myöhemmin hankin Branwenista pari lyhytsukuista tammaa ja nyt tänä vuonna syntyivät ensimmäiset shagyavarsat 13 vuoteen! Lisäksi löysin joltain vastikään aloittaneelta tallilta joitain suvuttomia oreja ja sovin jo niiden astuvan nuo meidän lyhytsukuiset tammat, niin että vähän jotain uutta verta on tulossa.

Shagya olisi kertakaikkiaan sellainen rotu, joka kiinnostaisi kovasti. Asiassa on vain pari muttaa: ensinnäkin sopivat kuvat ovat melko kiven alla ja toisaalta Gin oli oikeassa, niitä menisi terskeillekin. Toisekseen shagyoita ei ole kenelläkään, joten joutuisin puurtamaan yksin. Se sujuu muutaman sukupolven ajan, mutta sitten tulee seinä vastaan jalostuksessa tai hevosten määrässä. Älkää nyt sitten vain kysykö mitä aion näiden shagyojen kanssa tehdä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä itken niiden tilannetta täällä blogissa.


Ruotsinpuoliveriset
Ionicin ruotsinpuoliveriset

Ruotsinpuoliverinen on pieni pv-rotu, joka muiden tavoin on meillä pääasiassa tarkoitettu FWB-jalostukseen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on syntynyt muutamia ihan puhtaitakin SWB-varsoja, omista tuontivanhemmista. SWB olisi kyllä kiva rotu jalostaa noin omana itsenäänkin, katsellaan nyt vähäsen aikaa miltä ruotsalaisten tilanne alkaa näyttää. En pahastu, jos tarjoat ostettavaksi näitä!

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2017

Väriteoriaa: valkomerkkisyys

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa.

Taustaa
Valkomerkkisyys on itsekeksimäni termi, melko tavalla suora käännös Kathmanin käyttämästä termistä white-spotted. Tätä on aiemmin kutsuttu termillä dominant white (suom. dominanttivalkoinen), mutta nykytiedon mukaan tähän ryhmään kuuluu erilaisia kuvioita. Jotkin ovat sen vanhan dominanttivalkoisen kaltaisia kokovalkoisia hevosia, mutta osalla on tummaa väriä enemmän tai vähemmän. Siksi käytän itse tuota valkomerkkisyys-termiä, joka on varsin kuvaava nimi, vaikka itse sen sanonkin.
Valkomerkkisyys ei ole varsinaisesti uusi väri, mutta vasta äskettäin on alettu paremmin ymmärtää mitä kaikkea se saa aikaan ja miten erityyppiset kuviot liittyvät geenitasolla toisiinsa. Valkomerkkisyys voidaan käsittää yhtenä lehmänkirjavan tyyppinä.

Ulkonäkö
Valkomerkkisyyden alle kuuluu ainakin 20 eri versiota, ilmeisesti 21. on löydetty ja voisi olettaa, ettei lista lopu vielä tähän. Näiden eri muunnosten väritys vaihtelee, mutta ne voidaan jakaa karkeasti viiteen eri tyyppiin:

1. Kokovalkoinen
Tämä on ns. perinteinen dominanttivalkoinen. Peitinkarva on valkoinen, iho vaaleanpunainen, silmät vaaleansiniset tai -harmaat, kaviot vaaleat. Karvassa tai ihossa saattaa olla muutama pieni tumma täplä, toisinaan tämä täplä osuu silmän kohdalle. Camarillo White Horset ovat useimmiten kokovalkoisia.

2. Lähes valkoinen
Tämä on muuten kuin kokovalkoinen, mutta tummia täpliä on enemmän. Täplät ovat pieniä, mutta ne saattavat olla kerääntyneinä yhteen ja muodostaa vähän isompia epätasaisia värialueita. Arabianhevosori R Khasper on hyvä esimerkki tästä väristä.

3. Sabinonkaltainen päistärkarvainen
Tämä muistuttaa melko paljon sabinoa rikkonaisine valkoisine laikkuineen, sen lisäksi sillä on tummilla alueilla päistärkarvaisuutta ainakin jonkin verran. Puoliveritamma Colorina Von Hof ja islanninhevostamma Þokkadís vom Rosenhof ovat esimerkkejä tästä väristä.

4. Sabinonkaltainen
Tämä muistuttaa hyvin paljon sabinoa, ilman edellä esitellyn kaltaista päistärkarvaisuutta. Täysiveriori Sato edustaa tätä tyyppiä.

5. Suurimerkkinen
Edellä esitellyt tyypit ovat selkeästi kirjavia, mutta suurimerkkinen väritys muistuttaa yksiväristä hevosta, jolla on suuret tai suurehkot valkoiset merkit. Merkit voivat olla selkeäreunaisia tai rikkoreunaisia.

Mihin on mahdollista sekoittaa
Kun kuviossa on näin paljon vaihtelua, useimmat valkomerkkiset voi erittäin helposti sekoittaa johonkin muuhun, yleensä sabinoon. Useita hevosia onkin pidetty alunperin sabinoina, mutta ainakaan arabianhevosista ei ole löydetty varsinaista sabinoa, vaikka ulkoasu niin antaakin olettaa, vaan hevoset ovat olleet nimenomaan valkomerkkisiä.
Suurimerkkisiä on myös hankala tunnistaa oikein eikä se kaikkien kohdalla taida onnistua muuten kuin geenitestillä.

Esiintyminen ja yleisyys
Useimmat valkomerkkisyyden versiot ovat luultavasti satunnaisten mutaatioiden tuloksia ja niinollen erittäin harvinaisia. Rotujen kirjo on kuitenkin laaja, varsinkin suurimerkkisyyttä aiheuttavalla W20:llä, jota on toistaiseksi löydetty useista eri roduista niin Euroopasta kuin pohjois-Amerikastakin. Vanhassa blogipostauksessa olen luetellut tällä hetkellä tunnetut versiot ja niiden esiintymisen: W-geenin muunnoksia. W21 on mahdollisesti löydetty islannihevoselta, sitä ei tuossa listassa ole vielä.

Lyhenteet
Virallista lyhennettä ei ole. Dominanttivalkoinen on toisinaan lyhennetty dv.

Vieraskieliset nimet
Englanti: white-spotted, dominant white, dominant spotted
Saksa: Dominant weißer Farbe

Genotyyppi
W

Huomattavaa periytymisessä
Kuten W-geenin muunnosten listassa näkyy, muunnoksia on tosiaan ainakin 20, ilmeisesti nyt jo 21. Kaikki nämä on liitetty KIT-geeniin, samaan geeniin liittyvät myös tobiano, sabino ja päistärikkö. W on dominoiva geeni, se ei voi periytyä piilossa. Aiemmin dominanttivalkoista pidettiin homotsygoottina letaalina, nyt asiasta ei ole varmuutta kun siitä on löydetty useita eri versioita.

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2017

Mitähän ihmiset haluaisivat ostaa...

Olen alkanut pikkuhiljaa merkitä Ionicin kasvattilistalle "myynnissä"-tekstejä niiden kasvattien kohdalle, jotka voi myydä. Aiemmin myyntikelpoisten hevosten miettiminen on ollut aina vähän hankalaa: jos myyn tämän, en voi myydä tuota, paitsi että tuota kyseltiin jo, joten en voi myydä tätä, no jos tarjoan tuota toista niin isästä jää orivarsa jo ennestään ja emä on vielä hengissä, niin että siitä saa varsan sitten. Minkäänlainen kirjanpito ei kuulu vahvuuksiini, joten muistini on hyvin treenattu, muttei vedenpitävä ja vahinkoja sattuu. Harvoin onneksi korjaamattomia, mutta kyllä niitäkin on tapahtunut joskus. Kasvattien myynnistä päättämisessä auttanee tuo listan merkintä ainakin jossain määrin.

Suvut ja niiden jatkuminen meillä on tietenkin tärkein kriteeri sille, onko jokin kasvatti myynnissä vai ei, muttei suinkaan ainoa. Mietin koko ajan myös sitä, mitä ihmiset haluaisivat ostaa. Jos sukujen perusteella päättäminen ei ole mitenkään yksinkertaista, ei sitä ole tämäkään! Itse asiassa tämä saattaa olla jopa se vaikeampi osuus, koska ei minulla ole aavistustakaan mille hevosille olisi markkinoita. Niinpä käyn usein itseni kanssa suunnilleen seuraavaa keskustelua.

– Kas, lyhytsukuinen FWB, tuon voisi tarjota myyntiin, ne tuntuvat kiinnostavan jos nyt jokin joskus kiinnostaa meidän hevosista. Ai niin, paitsi että isä on kuollut eikä siitä ole jäänyt toista oria. Ei sitten.

– Pitkäsukuinen tersk. Kuka nyt terskejä ikinä ostaisi, kun Cendarle on ollutta ja mennyttä eikä Kerppakaan enää harrasta...

– Hannover. No en kyllä myy, ei meillä niin usein omia hannover-kasvatteja synny. Ja ostovanhemmat kuitenkin, ei mitään niin ihmeellistä.

– Toinen lyhytsukuinen FWB, tämän nyt voisi myydäkin, molemmat vanhemmat kuitenkin vielä hengissä niin että jos menee kaupaksi niin uuden varsan saa kyllä.

– Pitkäsukuinen FWB, jaa. Voisihan tämän myydä, ei ole mitään ainutkertaisia sukulinjoja meillä. Jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan nuo vanhat nimet, niin tästä saisi.

– Furioso. Buahhah. No lätkäistään sillekin myynti-teksti, ei sitä kukaan kuitenkaan osta. Mutta voinpahan sanoa että on myynnissä.

– No tämän SGSH:n laitan kyllä myyntiin, vähän sellainen rotu että ei se nyt kuitenkaan itseä nappaa ihan hirveästi ja jalostusmateriaalista ei ole varsinaista pulaa. Tokko sitä kukaan ostaa, ei sillä...

– Fellponi, no tämä on pakko pitää itse kun on emänsä ainoa varsa ja emä on lopetettu. Mitähän minä taas olen ajatellut?

– Semi-pitkäsukuinen FWB, tällä on kyllä niin kiva suku, etten ota riskiä että joku sen haluaisi.

– Täykkäri, ei tätäkään tohdi myydä, näillä on käyttöä itselläkin.

– Welsh part-bred, myyntiin suoraan. Ei kukaan tuollaista sukuhirviötä osta, mutta kai sitä yrittää voi.

– Kalliovuortenponi ja vieläpä lyhytsukuinen, ihan uusista tuontihevosista. Tämän voisi vaikka tarjota myyntiin, jos joku innostuisi. Noita pitkäsukuisia on kuitenkin turha tarjota kellekään.

– Kappas, ekan polven NSH. Tämän voi huoletta myydä, ainahan uusia saa teetettyä jos pula tulee.

– Jaa, tän morganin värivaihtoehdot ovat kyllä lievästi sanoen eksoottiset. Muuten kyllä voisi myydä, tuore isä ja emälle on kaavailtu useampia varsoja jo. No ehkä jotakuta värifriikkiä kiinnostaa.

– Missourinfoxtrotter, tätä nyt ei ainakaan voi myydä! Pakko joskus jättää jotain itsellekin.

– Trakehner. Hmm, no. Ei tuo suku nyt mitenkään poikkeuksellinen ole. Pitkä kyllä. Aika paljon täysiveristä. En tiedä kiinnostaisiko se ketään ja varsinkaan kun ei ole kisattuja vanhempia. Jos nyt kokeilen kuitenkin.

– Newforest, tämän nyt ainakin voi laittaa myyntiin.

– Tuolla on niin kiva nimi ettei siitä voi luopua!

– Nonius ja vielä omista tuontivanhemmista. Että jos joku noniuksen haluaisi, niin tämä olisi ehkä se kaikkein toivotuin, lyhytsukuinen ja kaikkea. Mutta. Kuka nyt noniuksen haluaisi? Oikeasti?

– Tennesseenwalker, jolla olisi värivaihtoehtoja vaikka millä mitalla. Isällä on kyllä aika vähän varsoja, mutta emästä on jo useampiakin. Myisiköhän tämän nyt kuitenkin? Vai ei? Mites tuo isän suku, ei mitään suuria varsamääriä. Hmm. Tuskin se kaupaksi menee, mutta sitten jos joku sen kuitenkin haluaa. Paha valinta. Myyn. En myy. Myyn. En. En myy.

– Knabstrup-ori puoliveri-isästä. Tämän voi myydäkin, isällä ei ole merkitystä kun on puoliverinen ja emästä jää tammavarsa joka tapauksessa. Vaikka tokko tätäkään kukaan ostaa.

Mites muut kasvattajat, onko teillä tällaista?

– S

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2017

Ionicin trakehner-suvut

Kuten edellisessä postauksessa todettiin, Ionicissa kasvatettiin trakehnereita ihan alkuvuosina, sitten tuli taukoa. Kun homma pyöräytettiin käyntiin uudestaan, hankittiin kokonaan uudet jalostushevoset, käytännössä aloitimme siis aivan uudelta pohjalta, ostohevosten voimin. Tässä on nyt katsaus meidän nykyisen trakehner-jalostuksen kantahevosiin, tarkoitan tietysti siis ostettuja trakehnereita, en esimerkiksi täysiverisiä, joita on käytetty trakehner-jalostuksessa.

EVERGREYSTÄ OSTETUT
Vuonna 2010 tuli jonkinlaisen tauon jälkeen ensimmäiset "uuden aallon" trakehnerit Ioniciin nimenomaan Evergreystä, josta ostin muutaman hevosen.

o. Karate Kid SIN
Karate Kid oli puoliksi täysiverinen ja koulupainotteinen, kuten vissiin kai kaikki Evergreystä ostetut trakehnerit. En osaa arvioida sen paremmin sen sukua, ovatko nimet harvinaisia vai yleisiä muilla talleilla.

t. Fior Fresia SIN
Fresialla on kaksipolvinen suku, isä on täysiverinen, jonka emä puolestaan on pinkkiläinen ex-laukkuri End Of Ignorance GA. Muistaakseni Pinkistä myytiin useampikin täysiverinen (tammoja kaiketi) Evergreyihin jalostuksen tueksi, alla esitellyllä Palm Beach SIN:llä on emänä myös Pinkin hevonen. Eikä se paljon haitannut että olivat laukkahevosia, suurin osa ei kai edes kovin menestyneitä. Ne kaikki tulivat kuitenkin ratsujalostukseen. Sitä sitten en tiedä, miten paljon niitä käytettiin, oliko muita kuin End Of Ignorance GA ja Night On Beach GA ja mahtaisiko näitä löytyä muiltakin talleilta vielä kuin vain meiltä. Saa ilmiantaa jos tiedätte.

t. Palm Beach SIN
Palm Beach on anglo-trakehner, koulupainotteiseksi merkitty vaikka sen emä oli tosiaan Pinkistä lähtöisin oleva laukka-xx Night On Beach GA. Se tosin ei koskaan kovin kummoisesti laukoissa pärjännyt ja myytiinkin ratsuksi. Sitä en muista/tiedä, kilpailiko se laukkauransa jälkeen kouluradoilla, mutta ainakin sitä käytettiin ratsuhevosjalostuksessa. Palm Beachillakin noita varsoja kyllä on useampi kuin vain pari-kolme, sitä on käytetty monipuolisesti, koska trakehner-varsojen lisäksi sillä on paitsi FWB-varsoja, myös AWB, palomino-pv, random pv ja knabstrupikin vielä.


KERPALTA (POEM'S) OSTETUT
Vuonna 2012 Kerppa myi pois vanhoja hevosia Poem'sista ja me tietysti tartuimme tilaisuuteen saada tallille iso lauma enimmäkseen vanhasukuisia puoliverisiä, trakehnerit olivat hyvin edustettuna ostohevosten joukossa. Nimenomaan Kerpan hevosten ansiosta meillä on nykyään niinkin paljon vanhoja sukulinjoja Ionicissa ja kun sanon "vanhoja", tarkoitan todellakin vuosia 2000-2002. Brokster, Oroaq, Regina Orwill, Alté, Bellantine's Pavlova, Skyé, My Name Is Bond, Jitterbell ja niin edelleen.

t. Diablerie SIN
Diablerie tuli Kerpalta, vaikka onkin Evergreyn kasvatti. Suku on hyvin tyypillinen mitä Kerpalta meille tuli: on tunnettuja vanhoja nimiä ja on tuntemattomampia vanhoja nimiä, seassa myös vähän tuoreempia sukulinjoja.

t. Dreamie de Poemé
Dreamien suvusta löytyy useitakin vanhoja, kuuluisia nimiä, mutta näiden lisäksi suvussa on paljon myös tuntemattomampia ja harvinaisempia vanhoja nimiä. Nämä tämmöiset ovat aina erinomaisia jalostushevosia, niitä voi surutta yhdistellä tuoreempiin sukulinjoihin ja Virginia tietenkin vaipuu nostalgisiin muistoihinsa näitä katsellessaan.

t. Ivera Polka
Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa tai edes mielikuvaa Iveran kasvattajasta Polka Trakehnerista, Ivera tuli meille Kerpalta. Toisaalta Iveran suku on kyllä vanhaa eikä voida mitenkään puhua siitä, että se olisi jotenkin kasvattajansa luomaa sukulinjaa. Iveran emä on Kerpan kasvatti ja isä Imperan kasvatti, vanhoista linjoista molemmat. Iveralla on suhteellisen pitkä suku ja sieltä löytyy paljon vanhoja kuuluisia nimiä sieltä virtuaalimaailman alkuajoilta. Olimme erittäin iloisia saadessamme Iveran Ioniciin, nyt kuitenkin vähän harmittaa että se ei jättänyt kuin yhden trakehner-varsan, senkin täysiveri-oriista.

t. Nobliata de Poemé
Nobliatan emänisä on meidän keksimä Zeroboik, tullut Ioniciin alkuvuodesta 2005! Nobliata onkin vanhasukuinen, ehdottomasti, mutta sen suvusta puuttuvat tyystin nämä kuuluisat isot nimet. Nobliata jätti täysiverioreista pari anglo-trakehner-varsaa, koska meillä ei ollut tarjota sille pitkäsukuista, erisukuista, este- tai edes kenttäpainotteista trakehner-oria.

o. Sioux de Poemé
Sioux'lla on pitkähkö, hieman epätasainen suku. Vanha, mutta sieltä puuttuvat nuo isot nimet. Ja lisäksi se on käytännössä puoliksi ionicilainen: isänisä on Zeroboik, emänisä meidän kasvatti Henry Ion, jonka vanhemmat Hibernion ja Petronija ovat meidän tuonteja vuodelta 2004.


SEKALAISET
Evergreyn ja Kerpan hevosten lisäksi olemme ostelleet trakehnereita sieltä sun täältä, yksittäisiä hevosia. Näiden joukossa ei kovin montaa vanhasukuista ole, koska niitä vanhasukuisia tarttui matkaan Kerpalta niin paljon. Niinpä olemme olleet kiinnostuneita uudemmista ja siis meillä harvinaisemmista sukulinjoista.

t. Adette RC
Adette on kaksipolvinen kouluratsu, peräisin Revenancesta, josta en muuta sitten tiedäkään. En tiedä miten pitkäaikainen siittola Revenance oli tai miten yleisiä nuo Adeten suvussa olevat nimet ovat. Isä Nicotinecall PB:llä on jonkin verran varsoja ja toki Skurvashin hevoset ovat suhteellisen paljon käytettyjä, jos minä mitään olen ymmärtänyt.

t. Aesar Ballencia
Kolmipolvinen, koulupainotteinen Ballencia on tuoreehko hankinta, joka on ehtinyt jo jättää pari trakehner-varsaa, yhden FWB:n ja yhden SGSH:nkin. Sen suku on siinä mielessä mielenkiintoinen, että siitä ei löydy mitään vanhoja hevosia. Ymmärtääkseni nuo kaikki ovat melkoisen tuoreita jalostushevosia ja se on ihan tärkeä pointti, koska meillä niitä vanhasukuisia trakehnereitakin löytyy määrissä.

t. Artemis Ion
Tämä nyt ei ole varsinaisesti ostohevonen, vaan oma kasvatti, mutta emä on meidän täysiveritamma ja isä vanhasukuinen trakehner-ori Royal Artemis, josta piti ihan välttämättä saada varsa aikanaan eikä sitten ollut muita tarjolla kuin täysiverisiä. Isän suku on tosiaan melko kattava läpileikkaus virtuaalimaailman alkuaikojen trakehner-jalostuksesta enkä nyt tarkoita sitä, että sukuun on eksynyt yksi Ion-hevonenkin. Vuonna 2004 aloittanut Ionic painii tässä lajissa juniorisarjassa.

t. Born This Way J
Lyhytsukuinen, estepainotteinen trakehner on ollut meillä aika eksoottinen näky, kun niin moni on pitkäsukuinen ja kouluratsastus tunnetusti omistajien lempilaji. Born This Way onkin meidän estepainotteisten trakehnerien suoranainen kantatamma ja muutenkin sitä on käytetty pv-jalostuksessa. Sillä on 10 varsaa, joista 7 on FWB:itä ja loput trakehnereita. Sen trakehner-varsoilla ei ole mitään järjettömiä varsamääriä, täytyy vähän katsoa perään, ettei sukulinja pääse katoamaan.

t. Demo's Donna Karan
Donna on pitkähkösukuinen koulutamma, jolla on kiva suku. Suku on sillai semi-vanhaa, vanhimmat sukupolvet ovat eläneet selkeästi ennen 2010-lukua, Adoronkin laskisin melko vanhaksi kasvattajanimeksi, mutta niin vanhaa suku ei ole, että sieltä löytyisi noita "nostalgianimiä". Ja sitä minä en ymmärrä, että miten saatoin mennä myymään Nonsheiniin Donnan ja Sioux'n orivarsan Dior Hommen. Nyt kun katselee, niin olisi sen voinut itselläänkin pitää...

t. Lumen Maribell
Maribellilla on kolmipolvinen, estepainotteinen suku. Sitä ei voi sanoa vanhaksi, pikemminkin päinvastoin. Lopetin Maribellin jonkin joukkosurman yhteydessä eikä se varsonut kuin yhden puhtaan trakehner-varsan. Parempi sekin tietysti kuin ei mitään ja toisaalta Maribellista jäi huippu-upealla suvulla varustettu FWB-ori, jonka isä on Vegasin sf-ori.

o. Necromancer WK
Necromancer tuli Viivuskalta. Sillä on pitkä suku, täydet viisi polvea enkä mene vannomaan meneekö jostain kohdin vielä pidemmällekin. Osittain suku on myös vanhahkoa, mutta ei niin vanhaa että sieltä löytyisi Altéa ja kumppaneita. Kaikenkaikkiaan suku oli oria hankittaessa sellaista, ettei noita nimiä meidän hevosista löytynyt, joten Necromancer oli arvokas siitosori. Se jätti useamman FWB-varsan ja pari puhdasta trakehner-varsaakin.

o. Susikallion Abellinio
Abellinio tuli meille vastikään kasvattajaltaan, se on pitkäsukuinen kouluori. Ja pääpiirteissään suku on hyvin pitkälle sellaista, jota meiltä ei löydy. Which is nice.

o. Vision CENS
Vision on toinen hyvin tuore tulokas, pitkäsukuinen sekin, mutta estepainotteinen, toisin kuin Abellinio. Suku on myös meillä varsin tuntematonta, erikoisuutena voi kai mainita sen että suvussa on jonkin verran Dark-hevosia, Dark Side Trakehnersin kasvatteja, joita meillä ei ole sinänsä koskaan ollut. Vissiin niiltä kai vaadittiin kisaamista tai kasvattajalla oli joitain muita ehtoja niin että pysyttelimme hyvin pitkälle erossa sen tallin tuotoksista.

– S

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2017

Ionicin trakehnerit

Trakehnerilla on pitkä historia Ionicissa. Se kuului aivan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, jossain vaiheessa aioimme luopua varsinaisesti kasvatustoiminnasta (kuten muidenkin puoliveristen osalta), mutta koska puoliverisistä ei niin vain eroon pääsekään, palasi trakehnerkin vaivihkaa takaisin valikoimaan. Sikäli kuin se nyt oli koskaan varsinaisesti poistunutkaan tallista kokonaan, kyllä Ionicissa aina joitain puoliverisiä on ollut.

Historiasta jos pitää jotain mainita, niin meidän ylpeys tuolloin alkuvuosina oli tamma Greymask's Opal, jonka sukutaulua voi kuvailla ainoastaan sanalla "legendaarinen". Aion käyttää Opalin ja Broksterin varsan Bailey Ionin pakastetta vielä jonain päivänä trakehner-tammoilleni, niin saadaan noita vanhoja nostalgiahevosia vähän lähemmäs nykyhevosten sukuihin. Lisäksi meillä oli jonkin aikaa myös trakehner-ori S.U. Cointreau (Nectar's Ganesco - Mäntysuon Thilde; Oroaq), senkin pakastetta voisi kyllä käyttää... Muuten meidän alkuaikojen trakehner-kasvatus nojasi aika paljon itse keksittyihin suvuttomiin hevosiin. Näitä olivat ainakin tammat Petronija ja Adelice, sekä oriit Hibernion ja Zeroboik.

Vuosina 2006-2009 meillä ei syntynyt lainkaan trakehner-varsoja, mutta vuonna 2010 tuli hankittua Evergreysta muutama ja vuonna 2012 syntyikin jo kymmenen varsaa. Tuona vuonna meille tuli myös isohko lauma puoliverisiä Kerpan Poem'sista, joukossa useampi vanhasukuinen trakehner. Palaan näihin nykyisen jalostuksen kantahevosiin toisessa postauksessa, ne ovat sen ansainneet. Tällöin aloimme sekoitella myös täysiveristä trakehner-sukuihin melko raskaalla kädellä. Nykyisin trakehner on toiseksi suurin puoliverirotu FWB:n jälkeen ja osin trakehner-kasvatus ruokkii myös FWB-kasvatusta: todella monella meidän kasvattamalla FWB:llä on trakehneria suvussa, usein vieläpä melkoisen iso prosentti.

Tällä hetkellä kasvatustoiminta rullaileekin eteenpäin melko mukavasti, mutta uusi veri ei tee lainkaan pahaa. Huomasin sen taannoin kun tulin ostaneeksi pari suvullista oria: ne ovat jalostuksessa nykyisin erittäin arvokkaita, vierassukuisina ne sopivat tammalle kuin tammalle. Tämä on merkki siitä, että kanta voisi olla laajempikin, mutta niinhän se aina. Kannan pienuudesta kertoo omalta osaltaan myös se, että iso osa meidän trakehnereista on meidän nimityssäännön mukaan anglo-trakehnereita, joiden suvussa on vähintään 25% englantilaista täysiveristä, angloarabia, arabia tai shagyaa, kahta viimeksimainittua harvemmin. Eli kun ei ole löytynyt sopivia oreja ja tammoja, on käytetty täysiverisiä. En kuitenkaan haluaisi trakehnereista ihan hirveän täysiveri-sukuisia, niin ostokannalla olen trakehnereidenkin suhteen. Ja anglo-trakehnereidenkin kanssa yritän pitää kiinni siitä, että sitä täyttä verta ei olisi kuin enintään 50%. Tästä onkin ollut puhetta blogissa aiemmin (Puoliveristen jalostus Ionicissa).

Jos minun pitäisi nostaa jokin hevonen meidän trakehner-laumasta erityisesti huomionarvoiseksi, se ei onnistuisi. Ensiksikin pitäisi mainita nuo kaksi uusinta osto-oria, nimittäin Susikallion Abellinio ja Vision CENS, toki myös pari vuotta sitten ostettu tamma Aesar Ballencia. Uusimpia tuontihevosia ovat ori Donaugraf GA ja tammat Felicia GA ja Scarabea GA (olen erityisen ihastunut tämän nimeen).
Sitten on tietysti tamma Wichita Ion, jonka emä on vanhasukuinen trakehner (mutta suvussa ei kuitenkaan ole näitä kaikkein tunnetuimpia nimiä) ja isä shagya (isän emälinja on erittäin huomionarvoinen, Sarika oli Marinean kasvatti, Marinea oli Ionicin edeltäjä ja Dahabu Amoran emä Gin Amora puolestaan on Virginian kasvatti jo ennen Marinean aikaa, syntynyt yli 15 vuotta sitten). Veronika Ionin isä puolestaan on arabiori, meillä käytetään arabeja varsin harvoin pv-jalostuksessa ja silloinkin varsat yleensä merkitään AWB:iksi. Isä Solanka Vladimir on puoliksi venäjänarabi. Ori Olivecreutz Ionin suvussa puolestaan on sekä täysiveristä että shagyaa! Ja niin edelleen. Olen salaa vähän rakastunut varmaan jokaiseen tämänhetkiseen trakehneriin. Ja miksen olisi? Meillä on hieno lauma!

– S

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2017

Ionicin ukrainanratsuhevoset

Tervetuloa tutustumaan meidän ukrainanratsuhevosiin!

Ukrainanratsuhevosesta ei koskaan pitänyt mitään sen kummempaa kasvatusrotua tulla, mutta silti siitä tuli. Tiettävästi ensimmäiset ukrainanratsuhevoset tulivat meille vuonna 2006, ensin suvullinen tamma Nelda's Devora, sitten ostin suvutoman oriin Rikkard-Nonstopin ja itse keksin toisen Blagorod GA:n, suvuton ori sekin. Seuraavana vuonna tuli sitten lisää suvuttomia hevosia, oreja ja tammoja. Ensimmäiset kaksi varsaa syntyivät jo vuonna 2008, sen jälkeen niitä on syntynyt joka vuosi, lukuunottamatta taukovuotta 2011.

Että mitäkö varten ostimme ja keksimme nuo ensimmäiset ukrainalaiset? Jaa-a kuulkaa, kai se vain oli se että kun halvalla sai... Ja sattui olemaan myynnissä, ainahan sitä niin meikäläisen kuin Virginiankin silmä tarttuu niihin eksoottisiin otuksiin ja ukrainalainen on kyllä virtuaalimaailmassa sieltä harvinaisemmasta päästä. Myönnän että itsellenikin ukrainanratsuhevonen oli pitkään vähän sellainen "no katotaan ny"-rotu, mutta jotenkin tässä viime vuosien aikana se on päässyt vähän hiipimään ihon alle, sekin. Ukrainanratsuhevonenhan on nimensä mukaisesti ratsu, laadukas ja suorituskykyinen sellainen. Tyypiltään se on hyvin puoliverimäinen, keskiraskas tai kevyehkö eikä ehkä ihan niin sliipattu kuin keski-eurooppalaiset puoliveriset. Jotkin yksilöt muistuttavat hieman täysiveristäkin.

No, ukrainanratsuhevosen kasvatus alkoi meillä siis hyvin pienestä ja vaikka vuosien mittaan on uusia jalostushevosia keksitty ja ostettu, ei niitä ole lähellekään tarpeeksi. Niin että itselleni muistutukseksi: kun seuraavan kerran ukrainalaiset otetaan käsittelyyn, uusia hevosia on keksittävä. Tällä kertaa vielä pääsin siitä hommasta (ukrainalaisten nimien keksiminen on lievästi sanoen haastavaa), mutta jatkossa on pakko tuoda uutta verta ja paljon, jos meinaa jatkaa noiden kanssa.

– S

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2017

Sleesianhevonen

Sleesianhevonen on virtuaalimaailmassa nykyään jotakuinkin tuntematon rotu. VRL:n rekisteristä niitä löytyy 11 kappaletta, kaikki rekisteröity ennen vuotta 2010 ja niistäkin ainakin 7 on joko Ionicin tuontihevosia tai kasvatteja. Meillä kasvatettiin muutamia sleesianhevosia vuosina 2005-2009, mutta niitä oli tuolloin muillakin omistajilla. Meille ensimmäinen rodun edustaja tuli Inan omistamasta Rautakoura & Ajannosta, suvullinen tamma RSA Lucia ja Rautakouran kanssa tehtiin jonkinlaista yhteistyötäkin.

Myöhemmin meille keksittiin muutama suvuton sleesianhevonen lisää ja niitä kasvatettiin vähän aikaa, mutta sitten innostus lopahti. Osa hevosista myytiin, viimeisimmät menivät Camelotiin, jonka piti aloittaa sleesianhevosten kasvatus mutta talli unohtui ja katosi ennen kuin ehti tehdä asian eteen mitään. Siinä samalla katosivat mitä ilmeisimmin myös jäljet Ionicin sleesianhevoskasvatuksesta. Sittemmin sleesianhevosia ei ole virtuaalimaailmassa näkynyt, ajattelin tähän kirjoittaa pienen esittelyn rodusta.

Historia reaalimaailmassa
Sleesianhevonen kehitettiin Ala-Sleesian alueella, nykyisessä lounais-Puolassa, 1800-luvun loppupuolella. Se luotiin pääasiassa risteyttämällä tuotuja oldenburg- ja itäfriisi-oreja paikallisten tammojen kanssa. Näistä tammoista englanninkieliset lähteet käyttävät termiä "halfbred", oletettavasti niissä saattoi olla ainakin jonkin verran itämaisia hevosia taustalla, mahdollisesti täysiveristäkin, mutta tuskin ne kuitenkaan kovin kevyitä yleisesti ottaen olivat. Tuonaikaiset oldenburgit ja itäfriisit olivat vaunuhevosia, isokokoisia, vankkoja ja hyväravisia. Tuloksena syntyi vaunuhevoseksi ja maatöihin soveltuva hevonen, tuhti mutta selkeästi enemmän puoliverityyppinen kuin kylmäverityyppinen. Hyvin käyttökelpoinen hevonen siis paikallisilla maatiloilla. Jalostuksesta vastasivat pääasiassa alueen suuret siittolat.

Puolan alue kärsi kaikin tavoin molemmista maailmansodista ja niin myös sen alueen hevoset. Sleesianhevonen ei ole poikkeus, mutta koska maataloudessa tarvittiin edelleen hevosia vielä toisen maailmansodan jälkeen, niiden kasvatus pääsi nopeasti jaloilleen kun rauha oli solmittu. Kantaa parannettiin ja laajennettiin käyttämällä vieraita oreja jalostuksessa, Hendricks mainitsee täysiveriset ja täysiveri-risteytykset, Wikipedia oldenburginhevoset.

Virtuaalimaailman historia tulikin oikeastaan kerrottua tuossa ylhäällä jo. Sitä ei tiettävästi tuon enempää ole.

Rakenne
Sleesianhevosesta on olemassa kahta tyyppiä, uusi ja vanha. Vanha tyyppi on raskaampi kuin uusi. Molemmat ovat melko selkeästi puoliverityyppisiä mutta ehdottomasti sieltä raskaammasta päästä eivätkä aina niin jaloja kuten nykyisin perinteisten keski-eurooppalaisten kantakirjojen edustajat.

Vanhaa tyyppiä kuvaillaan näin:
– Isohko pää, profiili saattaa olla hieman kyömy, kovera profiili ei ole suotava
– Eloisat, ilmeikkäät silmät
– Korvat sopusuhtaiset päähän nähden
– Pitkä, lihaksikas kaula, suorahko, alakaulaisuus on virhe
– Voimakkaat lavat
– Säkä matala
– Tiivis runko
– Vahva selkä, lanne ja risti
– Takaosa leveä ja voimakas, lautanen suora tai hieman laskeva
– Hännänkiinnitys melko korkealla
– Voimakkaat, hyväasentoiset ja kuivat jalat, selväpiirteiset nivelet
– Pitkää vuohiskarvoitusta ei ole
– Liikkeet suorat, maatavoittavat ja energiset
– Ihannekorkeus oreilla 160-170 cm, tammoilla 158-168 cm

Uusi tyyppi on hieman kevyempi ja jalompi. Erityisesti mainitaan, että pää on jalompi, kaula pidempi ja lavat loivemmat. Sen ihannesäkäkorkeus on oreilla 164-170 cm ja tammoilla 162-168 cm.

Useimmat sleesianhevoset ovat mustia tai ruunikoita. Kimoja esiintyy jonkin verran.

Käyttö
Sleesianhevoset ovat hyvin monikäyttöisiä hevosia, parhaiten ne ovat menestyneet valjakkoajossa. Ratsuinakin ne toimivat, joskaan eivät yllä vaikeimmille kilpailutasoille olympia-lajeissa.

Lähteet
Hendricks, B. International Encyclopedia of Horse Breeds
Polski Związek Hodowców Koni: Program hodowli koni rasy śląskiej
The Equinest: Silesian Horse
Wikipedia: Koń śląski