sunnuntaina, toukokuuta 21, 2017

Virtuaalimaailman byrokratia

Vastikään Keskustassa oli topikki otsikolla Välikädet virtuaalimaailmassa, jossa keskusteltiin laajalti erilaisista säännöistä, byrokratiasta ja välikäsistä, pääasiassa VRL:n tiimoilta, mutta osin muutenkin. Erinomainen aihepiiri sinänsä ja miettimisen arvoinen. Moni asiaa kommentoinut oli sitä mieltä, että vähemmälläkin valvonnalla selvittäisiin.

Minä olen toista mieltä.

Virtuaalimaailman, tai oikeastaan virtuaalihevostelijoiden historia on täynnä kaikenlaista kähmintää, oman voiton tavoittelua kyseenalaisin keinoin ja jopa suoranaista petkuttamista. VRL:ään on rekisteröity useita tunnuksia, että on voinut äänestää omaa talliaan. NJ:ssä on tuomaroitu omia, joskin toisen alter egon omistamia hevosia. Hevosille on etsitty ns. adoptiovanhempia, jotta se saisi YLAssa sukupisteitä (alunperin sukuselvitysestä ei saanut pisteitä). Kisatuloksia on käpälöity omaksi eduksi ja kaikenlaista muuta tällaista pientä. Tässä olen luetellut siis vain muutaman räikeimmän, julkitulleen tapauksen, tiedä miten paljon huijaamista on tapahtunut piilossa. Kyllä, olen pessimisti tämän suhteen.

Kaikella tällä on yhteinen syy: halutaan maksimoida oma menestys mahdollisimman vähällä vaivalla, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Jos NJ-arvonimet, sijoitus VRL:n tallilistalla tai sijoitukset eivät olisi niin tärkeitä asioita ja menestyksen mittareita, kuka vaivautuisi kieroilemaan niiden takia tällä tavalla? Harvempi, luulisin. Näiden ja monien vastaavien tapausten takia VRL:n on ollut pakko luoda sääntöjä ja ylläpitää valvontaa, sitä on suorastaan vaadittu siltä. Tiukoilla, joustamattomilla säännöillä ja herkeämättömällä valvonnalla ei tietenkään pystytä saamaan kiinni kaikkea huijaamista, mutta osa kuitenkin.

Lisäksi virtuaalimaailmassa syytetään säännönmukaisesti ties keitä kaverien suosimisesta ja/tai muiden sorsimisesta. Kun säännöt ovat samat kaikille eikä niistä jousteta piirun vertaa missään tapauksessa, voidaan edes joissain asioissa todeta, että täällä ei suosita tai sorsita ketään. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu kai kunkin katsantokannasta.

Nuo kaikki mainitsemani huijaamistapaukset ovat kuitenkin vanhoja ja ajattelin, ettei tällaista enää tehdä. Että virtuaalimaailma on muuttunut, aikuistunut. Pipot ovat höllääntyneet ja vaikka sijoituksia ja laatispisteitä tavoitellaan edelleen, se ei ole koko elämä eikä sitä tehdä hampaat irvessä. Jokaista porsaanreikää ei enää yritettäisi käyttää hyväkseen ja näinollen ei olisi enää tarpeen ylläpitää raskasta byrokratiaa ja valvontaa.

Kunnes sitten tulin miettineeksi, että liekö tuosta pari-kolme vuotta kun jollain foorumilla keskusteltiin siitä, että jotkut harrastajat olivat jättäneet muiden kirjoittamista teksteistä pois tekijänoikeusmerkinnät. Syy oli selvä: muiden kirjoittamista teksteistä sai laatuarvosteluissa vähemmän pisteitä kuin omistajan itsensä kirjoittamista teksteistä ja tuomarit olettivat kategorisesti, että jos tekijänoikeusmerkintöjä ei ole, teksti on omistajan itsensä kirjoittama. Se siitä piponhölläyksestä!

Huomautan tässä että kirjoittajan mainitsematta jättäminen ei välttämättä ole tekijänoikeuslain vastaista, jos asiasta on sovittu tekstin kirjoittajan kanssa. Kirjoittajaa ei ole pakko mainita, jos tämä ei sitä halua. Sen sijaan toisen kirjoittamaa tekstiä ei käsittääkseni missään olosuhteissa saa väittää itsekirjoitetuksi. Tämän jupakan seurauksena jotkin laatuarvostelut vaativat tekstien yhteyteen tekijänoikeusmerkinnän, joka osoittaa hevosen omistajan kirjoittaneen sen, että tekstistä saa enemmän pisteitä.

Miten sitten voisi epärehellinen virtuaalihevostelija hyötyä siitä, että hevosten rekisteröinnissä ei olisi tarkistusta VRL:n puolelta tai jos kilpailut hyväksyttäisiin tarkistamatta kalenteriin. En tiedä, voihan olla että näissä nimenomaisissa kohteissa ei olisi olemassa hyödyntämiskelpoista porsaanreikää. Itse en ainakaan keksi moista, mutta ihmismieli on kekseliäs. Tietenkin voisi kokeilla, mitä tapahtuisi jos osasta valvonnasta luovuttaisiin, mutta itse ainakin pelkään, että jossain kohdassa joutuisin toteamaan: "Mitäs minä sanoin?" Siksi minä kannatan likimain kaikkea mahdollista valvontaa, vaikka toivon olevani väärässä.

– Gin

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Hopeanruunikon peitinkarva on ruskeaa, sävy voi vaihdella ruunikon tapaan vaaleasta keskiruskeaan ja joskus tummanruskeaankin, mutta kaikkein tummimmat sävyt puuttuvat, koska hopeageeni vaalentaa mustaa pigmenttiä. Jalat ovat tummanruskeat, joskus ne ovat jääneet mustiksi, mutta oman tuntumani mukaan tällaisia näkee harvoin. Yleensä jalat ovat suklaanruskeat, toisinaan ne ovat melko vaaleatkin, mutta vähintään nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Tummaa väriä, mustaa tai tummanruskeaa on myös korvissa ja turvassa jonkin verran. Hopeanruunikoilla peitinkarvan papurikkokuviointi on harvinaisempaa kuin hopeanmustalla.
Jouhet ovat peitinkarvaa vaaleammat, valkoiset, harmaat tai kellanharmaat. Joillain yksilöillä jouhet voivat olla melko tummat, mahdollisesti kulottuneet.

Hopeanruunikko syntyy vaaleanruskeana, yleensä sävy on punertava. Se muistuttaa paljon rautiasta varsaa tai vaaleajouhista ruunikkoa. Jalat ovat vaaleat, jouhet valkoiset, harmaat, ruskeanharmaat tai sekaväriset. Jalat ovat vaaleat tai valkoiset. Hopeanruunikkoa varsaa on vaikea tunnistaa oikein.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanruunikko on vanhastaan Suomessa tunnistettu kanelinrautiaaksi, koska tummia jalkoja lukuunottamatta se ei näytä ruunikolta, kiitos vaaleiden jouhien. Nykyään tiedetään sen olevan oma värinsä eikä vain rautiaan muunnos. Kirkasväriset hopeanruunikot on helppo erottaa muista väreistä ja sekaannuksen vaara on vähäinen.

Ongelmia tunnistamisessa tuottavat vahvasti sekajouhiset hopeanruunikot, ne muistuttavat ruunikkoa, jolla on kulottuneet sekaväriset jouhet. Viitasen mukaan ruunikoilla suomenhevosilla esiintyy kulojouhisuutta ilman että kyse olisi varsinaisesta hopeaväristä ja näiden erottaminen toisistaan on hankalaa.

Itse sekoitan hopeanruunikon helposti hopeanmustaan, joka kuitenkin ei yleensä ole punertavasävyinen, kuten hopeanruunikko.

Esimerkkikuvia
hopeanruunikko, hyvin selkeä hopeanruunikko
hopeanruunikko, tällä näkyy jouhissa selkeästi sekä tummaa että vaaleata sävyä, mutta jouhet ovat kyllä sen verran vaaleat, että ei sitä oikein voi ruunikkoon sekoittaa
hopeanruunikko, hyvin vaaleajalkainen, tämä on mielestäni melko yleistä ainakin suomenhevosilla ja islanninhevosilla
hopeanruunikko, tummahko väri, tummajouhinen ja papurikkokuvioinen
hopeanruunikko, tässä linkitetyssä kuvassa varsin tumma ja melko vaikeasti tunnistettavissa, vaikka harjassa kyllä on vaaleampaa väriä. Muissa kuvissa selkeä hopeanruunikko, vaikka melko tummajouhinen.
hopeanruunikko, erittäin vaaleat jalat ja muutenkin varsin vaaleasävyinen. Tämä alkaa olla jo haastava erottaa rautiaasta. Katsokaa myös varsakuva.
hopeanruunikko, todella selkeä hopeanruunikko

Esiintyminen ja yleisyys
Hopeavärien esiintymisestä yleisesti on kerrottu hopeavärit-tekstissä. Hopeanruunikko on väreistä yleisempi, mutta kalliovuortenhevosta lukuunottamatta hopeavärit eivät ole yleisiä.

Lyhenteet
hprn – hopeanruunikko

Vieraskieliset nimet
Englanti: red silver, bay silver, silver bay, silver dapple bay, silver bay dapple, chocolate, taffy
Ruotsi: silverbrun (silv. br)
Saksa: Windfarben braun, Braunwindfarben

Genotyyppi
E A Z (ruunikko + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanruunikon saa astuttamalla hopeanruunikon toisella hopeanruunikolla, hopeanmustalla, tai varmasti hopeaa kantavalla raudikolla.

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2017

Ostakaa virtuaalisia koiranpentuja!

Vapunpäivänä 1.5.17 syntyi Ionicin A-pentue eli kasa koiravauvoja, dobermanneja, ollakseni täsmällinen. Nyt ollaan historiallisen äärellä: virtuaalikoira meillä on ollut toistakymmentä vuotta, mutta näin kauan meni ennenkuin sain aikaiseksi teettää pentuja. Pentueen emä on siis Ingrel's Ashley, Assi, muinaisesta ja sittemmin täysin kadonneesta kennelistä nimeltä Ingel. Assi on aktiivinen ja seurallinen koira, helposti koulutettavissa ja kaikkinensa kiltti. Joku ehkä sanoisi sitä liiankin pehmeäksi, mutta ehkä se ei ole paha juttu, minusta se on ollut ihan sopiva ekaksi koiraksi. Pelokas Assi ei ole missään nimessä.

Pentueen isä on tuontikoira, Mumblescape Reign of Terror eli kaverien kesken Tero. Nimi ei ehkä ollut enne, mutta sattumoisin poika saapui meille Tukholman terrori-iskun päivänä, 7.4.17. Teki mieli vaihtaa nimi samoin tein, mutta se ei olisi ollut mikään yksinkertainen juttu. Tero on Assia selvästi terävämpi luonteeltaan, mutta tervepäinen yhtä kaikki. Tero on monipuolinen harrastuskoira, jonka kanssa on kokeiltu jo agilityä, tokoilua ja palveluskoirajuttuja, ja kaikki tuntuu sopivan. Katsotaan jos koskaan päästään kisaamaan jossain näistä lajeista. Tero varmaan selviytyisi kunnialla, omistajasta sen sijaan ei ole takeita.

Koska virtuaalimaailman ajanlasku on venyvää aina sen mukaan, miten parhaiten sattuu sopimaan, alkaisivat pennut olla vähitellen luovutusiässä. Tässä lyhyet esittelyt niistä, väriltään kaikki ovat vanhempiensa tapaan mustia ruosteenpunaisin merkein (black & tan).

narttu Alpenaurikel des Ions "Auri" – VARATTU
Auri on noheva narttupentu, joka ei pienistä hätkähdä ja joka vääntää painia loputtomiin. Aurin elämän päätarkoitus tuntuu olevan rääkätä jotakuta. Onneksi se on pentueen pienin, muita pentuja ei niskassa roikkuva kirppu hirveästi haittaa. Ihmisten kanssa on kaikkein hauskinta leikkiä vetoleikkejä, mitä enemmän lelun päässä roikkuvaa takiaista vemputtaa edestakaisin, sitä onnellisempi se on. Tämä tulee olemaan maailman helpoin koulutettava, paras palkinto on vetolelu ja leikkituokio. Yleisesti ottaen elämäniloinen mussukka.

uros Augenblickswert des Ions "Atte"
Atte on melkoinen mörssäri, se oli jo syntyessään pentueen suurin ja on sellaisena pysynytkin. Sitä voisi ehkä kuvata parhaiten sanalla omanarvontuntoinen. Se on rauhallinen, ei silti mitenkään tossun alla saati laiska tai flegmaattinen. Se pitää oman puolensa ruokakupilla ja leikeissä, muttei ole mikään räyhä. Jos Atte tulee luonteeltaan tällaisena pysymään aikuisenakin, se ei ehkä ole maailman helpoin koulutettava, mutta oikealla omistajalla se todennäköisesti tulee olemaan luonteeltaan maailman hienoin uros.

uros Aralsee des Ions "Arska"
Korvat on koriste ja aivot lisävaruste (toimitusaika ehkä parin vuoden päästä). Arska on energinen touhuaja-tyyppi, rasavilli rämäpää. Ja myönnetään: välillä vähän kovakorvainen. Niin että onpahan teitä nyt varoitettu sitten ainakin. Iloinen ja kivaluonteinen kyllä noin muuten, tästä saa aktiivisen ja väsymättömän harrastuskoiran. Sohvakoiraksi sen sijaan ei sovellu.

narttu Asternartige des Ions "Asta"
Asta on utelias pentu ja hankkiutuu ongelmiin työntämällä sievän kuononsa joka paikkaan. Arska tietysti on aina peesissä mukana, mutta Asta on näistä kahdesta nokkelampi ja kekseliäämpi. Kun jostain kuuluu kolinaa tai jotain muuta epäilyttävää ääntä, siellä on yleensä Asta ensimmäisenä. Ja jos on ihan hiljaista, se vasta paha merkki onkin. Asta tuntuu olevan pentueen jonkinlainen johtohahmo, se joka menee edeltä ja hankkii koko porukan vaikeuksiin. Rohkea ja luottavainen pentu ja telmuaa ensimmäisenä vastaan katsomaan tullutta vierasta, sillä mikäänhän ei ole parempaa kuin uusi ihminen, johon tutustua. Muutenkin Asta on hyvin sosiaalinen pentu.

uros Atlaszeder des Ions "Atlas"
Atlas on pentueen ahmatti, se jättää vaikka painimatsin kaverin kanssa kesken, jos tarjolla on ruokaa. Emolta tahtoo välillä mennä hermokin tämän kanssa, kun ikinälkäinen pentu roikkuisi nisässä kiinni ikuisuuden. Kun pennuille alettiin tarjoilla kiinteää ruokaa, Atlasta on pitänyt siitä lähtien vahtia erikoisen tarkasti, koska se hotkii ruokansa nopeasti ja änkeää itsensä sitten kaverin kupille. Vahtikoiraa tästä ei varmaan tule ikinä, koska se on lahjottavissa juustolla. Muuten herttainen ja kivaluonteinen pentu kyllä.

Ostopyynnöt pennuista osoitteeseen vtionic@gmail.com. Pennut ovat myynnissä myös Karvaturrit-foorumilla.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2017

VSN-arvonimiä

Taivas varjele, meillä on peräti kaksi hevosta, joille hain ja sain VSN-arvonimet!

VSN Championin arvonimet sai nyt jo edesmennyt welsh mountain -tamma Hugan Goch Fach Ion. Hugan valittiin pari vuotta sitten kuukauden tammaksi ja esiteltiin sen kunniaksi blogissa. Tuosta bloggauksesta löytyy enemmän tietoa tammasta, itse tyydyn vain toteamaan, että tuo kuva lähtee kiertoon kyllä muillekin poneille, on se niin nätti.

Toinen palkittu on oldenburg-tamma Valeriana Ion, joka ampaisi suoraan VSN National Championiksi. Hups. Valerianan sivuille ei edes ole merkitty kaikkia näyttelyitä, olen kovin laiska näiden kanssa, mutta sähköpostissa ne ovat edelleen tallessa. Niin ja tietenkin myös VSN:n tulosarkistosta, josta noita pisteitä kaivelinkin. Tämä VSN:n systeemi sopii näemmä hyvin tällaisille leväperäisillekin hevosenomistajille.

Valeriana onkin VSN-näyttelyiden vakiokaartia. Yritän osallistua näyttelyihin aina kun muistan, jaksan ja ehdin (eli välillä osallistun, välillä en), toisaalta tuomaroin itse jonkin verran myös puoliveriluokkia ja silloin tietenkin omat puoliveriseni eivät saa osallistua. Yleensä minulla ei ole mitään selkeää suunnitelmaa mitä hevosia näyttelytän, mietin joka kerta ilmoittautumiset oman fiiliksen mukaan. Aika monen rodun kohdalla tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että etsin ne harvat hevoset joilla on rakennekuva ja ilmoitan ne mukaan. Meidän hevosilla on yleisesti ottaen melko vähän kuvia, kuvattomina roikkuu niin paljon hevosia, ja niillä harvoilla kuvallisilla ei usein ole rakennekuvaa.

Valeriana on edellä esitetyn seikan takia ollut yksi harvoista vakio-näyttelyhevosistani. Puoliveritammoille ja oldenburgeille on tarjolla varsin paljon VSN-luokkia. Kuitenkin Ionicissa varsinkin rakennekuvalliset oldenburg-tammat ovat harvinaisuus, niitä on Valerianan lisäksi vain muutama. Sama koskee puoliveritammoja yleensä, rakennekuvallisia saisi olla enemmän, mutta kun ei nyt just ole, niin näyttelytän niitä harvoja, joilta rakennekuva löytyy. Valeriana osuu mukaan aika usein, koska sen kuva on yksi suosikeistani.

Jännä kuitenkin, että en ole koskaan oikein katsonut tarkkaan ja "sillä silmällä" Valerianan kuvaa ja rakennetta. VSN National Championin tittelin saaminen oli jonkinasteinen yllätys jopa. Nyt kun katselin sitä kriittisellä tuomarisilmälläni, huomasin toki itsekin, ettei se ole rakenteeltaan lainkaan hassumpi. Varsinkin kaula on kiva, vähän hoikanlainen kyllä, ja etuosa samoin. Pää on myös ihan ok, runko on lievästi avoin ja pitkänlainen, mutta tämä on tammoille aika tyypillistä. Takaosakin on aika jees, lautanen voisi ehkä olla pidempi tai ainakin tasaisempi, ei se kuitenkaan mikään toivoton ole tuollaisenakaan, perus-kolmosen persaus. Jalat ovat myös ok, takajaloissa kintereet ovat suoranlaiset, etusääret ovat polven alta vähän kapeat.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Hopea on harvinainen diluutioväri. Se vaalentaa mustaa väriä erityisesti jouhissa ja jaloissa, jonkin verran myös hevosen vartalossa. Rautiaassa se ei siis näy mitenkään, ei ole olemassa hopeanrautiasta, mutta rautias voi kyllä kantaa hopeageeniä silti ja periyttää sitä eteenpäin.

Hopeaväritys on harvinaisuudestaan huolimatta vanhaa perua, sitä esiintyy sekä amerikkalaisilla että eurooppalaisilla roduilla, myös islanninhevosilla. Hopeanruunikko tai hopeanmusta ovat kuitenkin väriniminä uusia ja Suomessa ne on tunnistettu omiksi väreikseen vasta ehkä reilun parikymmentä vuotta. Aikaisemmin hopeanruunikoista käytettiin väritermiä kanelinrautias, koska vaaleajouhisena ja -jalkaisena se muistuttaa enemmän rautiasta kuin ruunikkoa, vaikka se oikeasti on ruunikko, jota hopeageeni vaalentaa. Hopeanmustat menivät rekisteriin sävystä riippuen sysirautiaina, savakkorautiaina tai jonain muita.

Useimmiten hopeavärejä esiintyy poneilla ja kylmäverisillä, lämminveriroduista sitä esiintyy vain harvoilla. Useimmilla roduilla hopeaväriset ovat erittäin harvinaisia. Osin harvinaisuuteen vaikuttaa toki se, että hopea ei näy rautiaassa mitenkään. Hopeaväri voisi siis esimerkiksi rautias-voittoisella suomenhevosella olla yleisempi kuin luullaan, se vain ei näy suurimmassa osassa hevosia, koska nämä ovat rautiaita.

Tässä jonkinlaista listaa roduista, joilla hopeaa tiettävästi esiintyy:
– Ardennienhevonen (erittäin harvinainen?)
– Comtois (erittäin harvinainen?)
– Eestinhevonen (harvinainen)
– Eestin raskas vetohevonen (harvinainen)
– Hollanninpuoliverinen (erittäin harvinainen, Viitasen mukaan tulee groningeninhevosilta)
– Islanninhevonen (erittäin harvinainen, Suomessa alle prosentti islanninhevosista on hopeavärisiä)
– Kalliovuortenhevonen (hyvin yleinen, tavoitelluin väri on hopeanruunikko)
– Miniatyyrihevoset (melko yleinen?)
– Missourinfoxtrotter (erittäin harvinainen?)
– Morganinhevonen (äärimmäisen harvinainen)
– Pohjoisnorjanponi (erittäin harvinainen)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (äärimmäisen harvinainen)
– Saddlebred (äärimmäisen harvinainen)
– Ruotsinardenner (erittäin harvinainen)
– Suomenhevonen (harvinainen)
– Tennesseenwalker (äärimmäisen harvinainen)
– Welshit, pääasiassa A ja B (äärimmäisen harvinainen?)

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 2

Tässä on tuoreiden, tai ainakin melko tuoreiden, ostohevosten esittelylle jatkoa.

mecklenburg-t. Where the Truth Lies
Pitäisin hyvin todennäköisenä, että tämä on ensimmäinen mecklenburginhevonen Ionicissa ikinä, siinä mielessä jo maininnan arvoinen yksilö. Tämä on myös yksi äärimmäisen harvoista valjakkopainotteisista puoliverisistä ja tullee todennäköisesti olemaan hyvin tärkeä suunnittelemani valjakko-FWB-linjan jalostuksessa, suorastaan sen kantatamma. Tälle on kaavailtu jo muutama astutus, yksi varsoista tulee olemaan puhdas mecklenburg, ensimmäinen laatuaan sekin meillä.

missourinfoxtrotterit o. Midwest Sunrise, o. Ozark's Knight Rider, t. Midwest Platinum Blonde ja t. Saint Clair's Angie D.
Foxtrottereista olen valittanut vuosien mittaan harvakseltaan mutta silti säännöllisesti. Niitä ei vain ole, paitsi tietenkin meillä, kun meille on eksynyt muutama pitkä- ja vanhasukuinen yksilö, joiden suvuista löytyy muinaisia Kerpan, Vista Ridgen, Marinean, ja Pony Islandin hevosia. Näin vanhojen ja harvinaisten linjojen tuhoaminen ei ole vaihtoehto, mutta kun kaikki ovat sukua keskenään. Ajattelin nyt sitten lopettaa valittamisen ja tehdä jotain asialle. Ensimmäinen temppu on tietenkin se, että luopuu tasaisten sukujen tavoittelusta, toinen on luonnollisesti uusien hevosien keksiminen ja kasvattaminen. Neljällä suvuttomalla hevosella ei vielä kovin kauas pääse, mutta putki on avattu ja lisää pitäisi saada keksittyä tässä joskus.

nonius-tammat Miraszi GA ja Szegfű GA sukuineen ja Apátizalók Freila GA
Törmäsin taannoin erään vanhan nonius-oriin kohdalla siihen, että sille ei löytynytkään enää tammaa, joka sopisi suvultaan. Ei siis auttanut muu kuin keksiä pari sellaista tammaa sukuineen ja käyttää niitä jalostuksessa sitten. Tässä tulokset, kunpa vain noiden unkarilaisten tai edes siltä kuulostavien nimien keksiminen ei olisi niin satumaisen vaikeata. Noniusten kuvista en edes aloita, en halua ajatella minkärotuisia hevosia nykyisissäkin kuvissa on...

paint-o. Smoke 'N Guns DLHS
Delmenhorstistakin tuli tässä taannoin ostettua muutama hevonen (faija tapasi aina sanoa: "Entisen miehen muutamassa oli 99" ja siihen pyritään), tässä yksi niistä.

perche-t. Arielle 5594
Suvullinen perche-tamma? Kyllä kiitos!

qh-o. Nevada Sky Hazard
Hazardista löytynyt pitkäsukuinen quarter, suvusta löytyy mm. vanha Virginian ja Marinkan kasvatti Marinean Doctor No ja tässä siis puhumme ajasta ennen vuotta 2004.

sf-t. Haleine DLHS
Näitä delmenhorstilaisia tämäkin, yksipolvinen suku ja harvinaisempi rotu FWB-jalostuksessa, mutta aion teettää tästä tammasta myös ainakin yhden puhtaan sf-varsankin, kun meillä noita sopivia oreja on kyllä.

RBSH-t. Roraima Yemn
Yemenestä mukaan tarttunut kaksipolvinen don-xx-risteytys. Meiltä tulee löytymään tälle suunnilleen miljoona sopivaa oria.

SWB-t. Susikallion Lucia
Ykkösosassa mainitsin jo ostaneeni jonkinlaisen lauman Susikallion kasvatteja, tässä yksi niistä, kaksipolvinen SWB-tamma. Kuten muutkin puoliveriset, tämä tulee jättämään jälkensä meidän FWB-sukuihin, mutta eiköhän tälle SWB-orikin löydy.

saddlebredit o. Takedown DLHS ja t. Metal Rainbow DLHS
Nelipolvinen ori ja kolmipolvinen tamma, nimet suvuissa ovat kaikkea muuta kuin ionicilaisia, vaikka jotkin niistä saattavat esiintyä meidän hevosten suvuissa, meillä on käytetty jonkin verran Hawan, Calan ja Tijuanan hevosia, mutta joka tapauksessa odotan näiden tuovan onnea ja iloa sdb-jalostukseen, mahdollisesti myös NSH-puolelle. Molemmilla on myös muutama sijoitus saddleseatista, Takedownin kanssa tullaan kisauraa jatkamaan, kunhan saan otettua itseäni niskasta kiinni, tamma sen sijaan siirtyy jalostuskäyttöön.

FWB:t o. Claridge Idioma ja t. Claridge Priscilla
Myös Claridgesta ostin vähän aikaa sitten muutaman hevosen. Idioman kohdalla minua ilahduttaa erityisesti se, että suvussa on jonkin verran ISH:ta, joka on perinteisesti ollut varsin harvinainen näky FWB-suvuissa.

FWB-o. Susikallion Admiral
Tuo suku! Pitkä ja vanha. Rivulet's, Luna, Greymask's, WW, Classic, Keinukallio, KWB. Artofselfdestruction, Suhina's Garanco, Livingstone, LNA Garfield, Enedfala's Elegante. Virginia aikoo kuulemma lähettää kasvattajalle laskun kivusta ja särystä, koska putosi tuolilta ja satutti häntäluunsa.

suomenhevoset o. Claridgen Palokärki, o. Runon Jalmari ja t. Viisikon Ukkoslintu
Niin siis Ionicista ei pitänyt tulla suomenhevoskasvattajaa, mutta kun myynnissä on jatkuvasti kivasukuisia ja kivannimisiä suokkeja ja kuviakin löytyy, niin jotenkin se nyt vain on lipsahtanut... Tikkanen ja sen luonnekuvaus onkin mainittu jo kertaalleen blogissa, Viisikon Ukkoslintu on sen varsa. Runon Jalmari oli heräteostos, joka oli pakko ostaa nimen takia. Olen keksinyt jo ainakin viisisataa nimeä meidän tuleville suomenhevosvarsoille, enää ne varsat puuttuu.

tersk-o. Wenden Yemn
Pitääkö nyt edes erikseen sanoa, että vierassukuinen terskinhevonen on harvinainen, mutta tervetullut näky?

trakehner-o. Susikallion Abellinio
Jälleen näitä susikalliolaisia, pitkähkösukuinen (4p) trakehner-ori, joka myös on ns. puhdas trakehner eli ei ole täysiveristä seassa. Nimittäin meillä on niin paljon noita pääasiassa xx-sukuisia trakehnereita, että välillä tekee ihan hyvää ostaa tällainenkin jalostukseen.

vrh-t. Susikallion Dominka
Tämän löytyminen ostotarjouksesta oli todellinen yllätys: yksipolvinen venäjänratsuhevostamma, ihan vieraat vanhemmat. Vielä yleishevonen, sopii siis sekä este- että kouluhevosille.

vladimir-t. Gardenija GA
Joskus kauan sitten jossain tilapäisessä mielenhäiriössä keksin meille suvuttoman vladimir-oriin. Se asusteli poikamiehenä moniaita vuosia, mutta ilmoitti taannoin, että nyt pitäisi tamma löytää jostain. Keksin sitten Gardenijan ja Iocin ensimmäinen vladimir-varsa syntyi helmikuussa. Se on vielä sivuton.

Crialltin cobit
Criallt laittoi lapun luukulle ja myi viimeisiä varsojaan pois. Niitä oli määrissä, pitkäsukuisia ja totesin aluksi, etten pysty valitsemaan niistä mitenkään muutamaa varsaa. Sitten kun muut olivat ostaneet haluamansa pois, jäljellä oli noin 15 cobia ja totesin, että minä otan nuo loput, en jaksa kahlata sukuja läpi ja valikoida valikoimasta päästyänikin. Viidelletoista cobille nyt vielä tekeekin sivut suhteellisen helposti, koska suvut olivat suurimmalti osalti crialltilaisia eli tallessa eli niitä ei tarvinnut metsästää Googlesta kun ne löytyivät suoraan sukutauluista. Olen vieläkin vähän pyörälläni tästä ponien määrästä kyllä.

welsh C-t. Susikallion Finessa
Pitkäsukuinen pikkucobi, arvostan suvussa myös sitä, että siinä on varsin paljon C-sektiota.

welsh C-o. A.D. Prima Base
Alegren kautta kulkenut Adinan kasvatti, jolla on melkein jo huikean epätasainen suku. Emä on suvuton, isän puolella suku menee 4. polveen asti. Mutta hyvinhän se istuu pitkäsukuisille tammoille, joita tämä on pari kappaletta jo astunutkin.

welsh A-o. Cedion Cardeiriol
Pitkähkö suku on tervetullutta meidän mountain-tammoille, pitkäsukuisia nekin kaikki taitavat olla. Tämän suku on myös vanha, emän puolelta löytyy vanhan Blue Angelin hevosia. Virginia esitti vastalauseensa ieei. Gleaming Powerista, joka kuulemma oli alunperin nimeltään Säkenöi Voimaa. Olettaen että kyseessä on sama poni, minä en tiedä.

welsh B-t. AD Julian Jenny
Kun niistä epätasaisista suvuista oli puhe, niin tässä taas sellainen. Tällä on 75% mountainia suvussa, joten aion risteyttää tätä pitkäsukuisiin, mahdollisimman puhtaisiin B-sektion oreihin. Aion myös käyttää tätä cobien jalostuksessa, B-sektiohan on hyväksytty, muttei erityisen suositeltu lähinnä C-sektion jalostuksessa. B-sektio on yleensä varsin kevyt ja cobeista ei taas haluta liian kevyitä. Tämän kohdalla kuitenkin teen poikkeuksen juuri sen takia, että se on niin mountti-sukuinen ja se varmasti tulee näkymään myös ponin ulkonäössä, jos ikinä löydän sille sopivaa kuvaa.

westfalenit o. Downfrost Glendon ja t. Downfrost Waterfall
Kaksi mukavasukuista westfalenia, jotka muuten sopivat myös toisilleen (ainakin heti kun korjaan Glendonin suvun, joka ei ole sama kuin Waterfallilla... hups). Nämä ovat myös toistaiseksi ainoat koulupainotteiset westfalenit, muut ovat olleet meillä estehevosia.

dobermann-u. Mumblescape Reign of Terror
Koska miksi tyytyä vain hevosiin? Tulin ostaneeksi tuliterästä virtuaalikoirien tuontipalvelu Klondikesta itselleni dobermanniuroksen, kun meillä tuo yksi narttu jo onkin. Ai miten niin pentusuunnitelmia?

–S

sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 1

Aina välillä täällä blogissa on esitelty uusia Ioniciin hankittuja hevosia, ajattelin jatkaa sillä linjalla ja kertoa vähän mitä kaikkea kivaa viime aikoina meille on tullut. Suurin osa on tosiaan uusia hevosia, mikä tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että niillä ei ole vielä kuvia. Silmänruokaa tämän listan hevoset eivät siis tarjoa.

PRE-o. Frivolidad HFA
Vanhempi suvullinen ori, joka on edellisen omistajansa kanssa kiertänyt kisakenttiäkin ja on reilun parinkymmenen KRJ-sijoituksen takia muodollisesti pätevä jalostusori. Meille tuon oriin tekee arvokkaaksi sen kaksipolvinen suku, jossa ei ole yhtään ionicilaista nimeä.

australianhevoset o. Crampton Langkujkaji ja t. Crampton Barabara
Australianhevostalli Crampton tuli viime vuoden puolella rytinällä meikäläisenkin tietoisuuteen ja jotenkin sitten kävi niin, että ostin sieltä tamman, Barabaran. Sitten sille piti tietysti saada sulhanen, edelleen Cramptonista tarttui mukaan Langkujkaji. Ionicin eka australianhevosvarsa syntyy ensi heinäkuussa!

australianponit o. Gold Coin’s Splendor, o. Rivendell's Berlioz ja t. Rivendell's Shasta
Meillähän on muutama aussiponi ollut jo jonkin aikaa, mutta kun Jindabyne lopetti, olin heittää hanskat tiskiin itsekin. Onneksi ei ole ainakaan vielä tarvinnut, koska sain taannoin hankittua vahvistuksia meidän ponilaumaan. Eihän aussiponista mitään isoa rotua aiota tehdä, mutta kiva jos nyt saa muutaman varsan vielä kasvatettua ilman akuuttia pelkoa sisäsiitoksesta. Rivendell varsinkin on uusi, mukava tuttavuus tallirintamalla.

budjonnyt o. Zemniak Bo'gumir, o. Sendaj Yemn, t. D.E. Serdtsevína ja t. Zemniak Dounia
Olen puljannut budjonnyjen kanssa niin kauan lähes täysin yksinäni, että Domenican, Yemenen ja Zemniakin kasvattien hankinta on todellinen merkkitapaus (vaikka Domenicasta on ollut hevosia meillä kyllä aiemminkin). Arvokkaita, arvokkaita sukuja.

campolino-o. Extrato do Varjao
Meidän alkuperäinen campolinolauma koostui kahdesta tammasta ja yhdestä oriista, joten uusien, suvuttomien hevosten keksiminen on välttämättömyys, jos aikoo tehdä mitään. Tässä nyt tuorein lisäys, tosi komea ori suoraan Brasiliasta.

connemarat o. Storyteller's Wilson ja t. Storyteller's Speedy
Pari uutta, vierassukuista connemaraa ei tee koskaan pahaa jalostuksessa.

xx-o. Lýkaina Belmondo
Ostin taannoin Susikalliosta isommankin lauman hevosia, tässä yksi niistä, yksipolvinen ratsutäysiverinen. Ja vilkaiskaapa muuten isän väri: se on cremello, joten poikansa on väistämättä voikkovärinen myös.

fellponit o. Brackholme Norman II, o. Joyendales Rowley ja t. Weqyro's Quasha
Pari suvutonta fell-oria piti keksiä kun menin ensin ostamaan suvuttoman tamman Alegresta.

fell-t. PP's Dixie
Myös Ponipallerosta ostin vastikään useamman ponin ja tässä yksi niistä. Isä toki on meidän oma ori, mutta emä taas meillä tuntematon tapaus.

fell-o. Tenney Ion
Tämä on oma kasvatti, kyllä, mutta isänä on Elenin omistama pitkäsukuinen ori. Frostbay Flashyn suvusta löytyi kaikkea yllättävää, kuten vanhoja Quieron poneja ja Quiero's Precioussssin takaa löytyy jopa Laakson-poni, joka on kyllä ilmeisen tehokkaasti kadonnut. Mutta että Laakson-fellponi! En tiennyt että a. sellaisia on ollut olemassakaan, b. niitä löytyy vielä jostain.

frederiksborgit o. Dartoo Alvino, t. Varanna II ja t. Bromfield Joya Suave
Suvullisia, muiden kasvattamia frederiksborgeja ei tule maailmalla vastaan turhan usein, joten ne täytyy kerätä talteen kun osuu silmiin. Tässä pari alvianolaista ja tuhkista uudelleen aktiiviseksi palanneen Bromfieldin kasvatti, kaikilla toki aivan vieraat suvut meidän hevosiin nähden. Ihanaa ettei kaikkea tarvitse aina tehdä itse!

Vibajan gidranit
Kaikki hevoset, joiden nimessä ei ole Ion-päätettä, ovat uusia hankintoja Vibajalta, ostin ne loppuvuodesta. Joukossa on suvuttomia hevosia ja muutama näistä kasvatettu suvullinenkin varsa, vähän vanhempia. Tarina gidraneiden taustalla on se, että Vibajan piti perustaa gidran-talli ja itse asiassa perustikin, mutta se ei kuitenkaan koskaan lähtenyt oikein lentoon vaan unohtui. Hevoset jäivät silleen eikä niitä lopetettu, mikä tietenkin on minun onneni nyt muutama vuosi myöhemmin! Arvokkaita jalostushevosia, en olisi koskaan uskonut löytäväni virtuaalimaailmasta yhtä ainoata gidrania ja sitten sain niitä pienen tallillisen verran. Toisen roska on toisen aarre, sanotaan ja se on ihan totta.

russitammat A.D. Mindy ja PP's L'Amourette
Pari pitkäsukuista russitammaa tulevat morsiamiksi itse kasvattamilleni russioreille.

hackneyponi-o. Hadrian REB
Hackneyponikin on sen verran harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, että oli pienimuotoinen yllätys kun sain tällaisen varsan itselleni.

hann-t. Welda RGE ja KWPN-t. Abigail RGE
Hannovereja ja hollanninpuoliverisiä meillä on ollut toki aikaisemminkin, mutta ne eivät ole mitään kasvatusrotuja sinänsä vaan niitä käytetään pääasiassa FWB-jalostukseen. Tietenkin yritän aina pitää silmäni auki, jos saisi teetettyä samanrotuisiakin varsoja, mutta se ei ole erityisesti tavoite.

isl-t. Sóley frá Ponipallero
Samat sävelet kuin niin monen muunkin kanssa: vierassukuinen hevonen muuten pienessä laumassa on varsinainen piristysruiske jalostuksessa. Harmi kyllä, tämän isä vaihtoi taannoin värinsä hopeanmustanvoikonkirjavasta ruunivoikonkirjavaksi, mutta toisaalta minulla ei ole niin paljon erikoisväristen issikoiden kuvia, että sillä olisi sinänsä merkitystä.

kisber-o. Crampton Vavrinec
Kun näkee jossain kisberin, on se korjattava talteen, koska seuraavaa saat odotella. No, tosiasiassa tällä on isänä meidän ori, eihän kisbereitä juuri muualta löydy, mutta emä on joka tapauksessa uusi tuttavuus suvullisesti.

lipizza-o. Dubravo Zahra I
Knoxdalen omistajaltakin löytyy näemmä kaikenlaista mielenkiintoista, kun alkaa tonkia. Bittijumalille kiitos tällaisista hevosenomistajista!

Koska esiteltävää on näemmä varsin paljon, jatkan seuraavassa osassa.

–S

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2017

Off topic: Wienin Espanjalainen Ratsastuskoulu

Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun tuntevat varmasti lähes kaikki hevosharrastajat ja aika moni muukin tunnistaa kuvan valkoisesta lipizzaoriista takajaloillaan, selässään vanhanaikaiseen univormuun pukeutunut ratsastaja. Myös aivan Wienin historiallisessa keskustassa sijaitsevan barokkimaneesin tietää moni.


© ST

Maineeseen on syynsä, onhan kyseessä vanhin maailmassa toimiva ratsastuskoulu ja eittämättä se on eräs tunnetuimmista klassisen kouluratsastuksen vaalijoista. Ei siis ihme, että Espanjalainen Ratsastuskoulu on listattu UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön kohteeksi.

Matkustin itse viime viikonloppuna Wieniin ensimmäistä kertaa ja olikin aivan selvä, että Espanjalaista Ratsastuskoulua ei voi jättää väliin. Eihän ihminen voi edes vakavissaan väittää käyneensä Wienissä, jos ei ole nähnyt lipizzanhevosia! En kuitenkaan ollut hankkinut näytöslippuja etukäteen, osin sen takia, että ne ovat kirvelevän kalliita ja toiseksi asia pääsi vähän unohtumaan (en kyllä ymmärrä miten se on mahdollista). Sen verran olin tarkistanut aikatauluja, että tiesin lauantaiaamuna olevan aamuharjoitusten ja sunnuntaina olisi varsinainen näytös.

Aamuharjoituksia pidetään lähes joka päivä klo 10-12. Liput maksavat 15 euroa ja niitä ei voi ymmärtääkseni ostaa etukäteen. Paikkavarauksia ei sen paremmin ole, ensimmäinen jonossa pääsee ensimmäisenä sisään ja istumaan. Maneesin päädyssä olevat parhaat istumapaikat (parterreloge ja hofloge) eivät ole käytössä, vaan yleisö pääsee kahdessa kerroksessa sijaitseviin gallerioihin istumaan ja seisomaan. Lippukauppa aukeaa klo 9.00 ja jonossa kannattaa olla mahdollisimman aikaisin. Tämä siitä huolimatta, että itse olin siellä käymässä ennen pahimman turistikauden alkua, toisaalta lauantaiaamu on varmasti ruuhkaisempi kuin arkiaamut, mutta tällä kertaa arkiaamu ei ollut vaihtoehto.

Aamuharjoitukset ovat nimensä mukaisesti harjoitukset, eivät mikään varsinainen esitys. Esimerkiksi hyppyjä tai levadea ei tehdä joka kerta harjoituksissa. Harjoitukset koostuvat neljästä ryhmästä, kukin harjoittelee puolisen tuntia kerrallaan, sitten hevoset, usein ratsastajatkin vaihtuvat. Osa hevosista on nuoria oreja, joita ei nähdä näytöksissä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että kaikki hevoset eivät ole vielä rutinoituneita esiintyjiä yleisön edessä ja muutenkin hevoset saattavat olla vähän... hm... energisiä. Hevosia ne ovat lipizzatkin!

Aamuharjoitukset ovat takuulla kiinnostavaa katsottavaa hevosihmisille, mutta jos mukana on ei-hevosihminen, tehkää palvelus ja jättäkää hänet hotellille tai katselemaan muita nähtävyyksiä. Kahden tunnin melko jäsentelemättömän näköinen hortoilu ei välttämättä kuulemma vastaa käsitystä "parhaasta, mitä Wienissä voi nähdä". Kyllä, kävin asiasta keskustelun puolisoni kanssa. Emme ymmärtäneet lainkaan toistemme kantoja asiasta. Toki harjoituksista voi lähteä pois kesken ja lipun hinta on perin huokea, että jos ei-hevosihminen vain haluaa nähdä ne hevoset, niin sitten ehkä. Minä kuitenkin suosittelen erittäin lämpimästi näytöslipun hankkimista.


© Bob Langrish

Sillä onhan se näytös aivan mahtava! Piti sekin sitten käydä katsomassa. Lauantaiaamuna kysyin harjoitukseen lippuja ostaessani varovasti, että mahtaisiko vielä olla yhtään paikkaa seuraavan päivän näytökseen. Pari lippua löytyi vielä, otin sen halvemman, joka maksoi "vain" 142 euroa, mutta oli se kyllä sitten hyvä paikkakin, parterrelogen kolmannen rivin päätypaikka. Sen verran mitä sihtailin näkymiä maneesista, lipun hinta korreloi suoraan näkyvyyteen ja jos vain budjetti antaa myöten, sijoittakaa sen verran rahaa lippuihin, että saa paikan joko parterrelogesta (mieluusti muutamasta ensimmäisestä rivistä) tai sitten ihan hoflogesta. Näkyvyyden lisäksi maksaa samalla mukavuudesta, sivugallerioiden puupenkit ovat rahtusen karut. Toki ainakin alemmasta galleriasta näkee ihan kohtuullisesti, samalla sivulla kulkevat hevoset jäävät kuitenkin pois näkökentästä. Ylemmästä galleriasta en osaa sanoa, mutta siellä ehkä parhaat paikat lienevät sisääntulopäädyssä.

Näytös kesti reilun tunnin, se koostui viidestä osasta, joiden välissä oli juonnot saksaksi ja englanniksi. Jokainen osa kesti suunnilleen vartin verran. Kannattaa myös ostaa esittelyvihko, joita myydään maneesissa ennen näytöksen alkua, niitäkin on tarjolla sekä englanniksi että saksaksi ja hinta on vajaa kymppi. Vihkon välistä löytyi myös päivän näytöksen tiedot: kussakin osassa esiintyvät hevoset, ratsastajat ja musiikki.

Ensimmäisessä osassa nähtiin 6 nuorta oria, jotka esittivät klassisen musiikin säestämänä perusaskellajit molempiin suuntiin. Oriit olivat kuulemma 4-6-vuotiaita, mitä en kyllä olisi uskonut siinä mielessä, että ne käyttäytyivät pääsääntöisesti varsin fiksusti. Toki pientä kohkaamista oli välillä ja juonnossakin sanottiin etukäteen, että nuorukaiset saattavat olla hieman "lively". Kerrassaan sympaattisia kavereita!

Toisessa osassa esiintyi 4 vanhempaa oria, jotka esittivät jo oikeastaan kaikki muut hienoudet, paitsi levadea ja hyppyjä. Siellä tuli piaffit, passaget, piruetit, sulkutaivutukset, avotaivutukset ja vaihtosarjat. Tässä näimme myös ratsastuskoulun tummanruunikon oriin, perinteiden mukaisesti ratsastuskoulussa kuulemma on aina yksi tumma ori, se tuo onnea.

Kolmannessa osassa nähtiin työskentelyä ratsain ja maasta käsin. Viisi oria esittivät edellisessä osassa nähtyjen liikkeiden lisäksi levaden ja capriolen, nämä nähtiin myös sekä ratsastajan kanssa että ilman. Sen sijaan courbettea tai pilarien välissä työskentelyä ei esitetty tässä näytöksessä lainkaan. Sinänsä se ei minua haitannut, koska lauantain harjoituksissa oli yksi ori treenaillut vähän courbettea, joten en jäänyt varsinaisesti mistään paitsi.

Neljäs osa oli Pas de deux, kahden hevosen katrilli. Tämä oli ns. perus-kouluratsastusta eli hyppyjä ei nähty.

Viides ja viimeinen osa oli kahdeksan hevosen katrilli, tässäkään ei esitetty hyppyjä. Tämä oli mielestäni koko näytöksen ehdoton kohokohta, se oli niin harmoninen esitys, vaikea kuvitella kahdeksan ratsukon kulkevan täydellisesti keskenään. Jonot viivasuorat, taivutukset samassa kulmassa eikä mitään koheltamista, vaikka kaksi osastoa risteää toistensa kanssa eikä hevosten välissä ole takuulla montaa tuumaa ylimääräistä tilaa. Kellontarkkaa työskentelyä. Niin ja sekä harjoituksissa että näytöksissä ratsastus on minun amatöörisilmään hyvin kaunista ja eleetöntä. Ratsastajat istuivat satulassa kuin liimatut (paitsi jos sattuu nuoren hevosen kanssa keventämään) enkä ole edes olympialaisissa nähnyt koskaan ratsastettavan erittäin kaunista passagea nivelkuolaimella löysin ohjin.

Niin että sanoinko jo suosittelevani.

Sitten jos lippujen jälkeen jää vielä ylimääräistä rahaa, ne voi kätevästi tuhlata ratsastuskoulun yhteydessä olevassa matkamuistomyymälässä. Sieltä löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Tarjolla on myös ratsastus- ja koulutusoppaita, suurin osa tosin vain saksaksi. Postikortit kotiin ja kavereille ovat tietenkin ehdottomat, tosin kaupassa ei myydä postimerkkejä.

Huomautan myös sen asian, että sekä harjoituksissa että näytöksissä hevosten kuvaaminen on kiellettyä. Muutaman kuvan otin sisältä maneesista ennen näytösten alkua. Onnenkantamoinen oli sekin, että satuimme lauantaina näkemään kadulla muutaman ratsukon seurueen. Onnistuin siis nappaamaan lipizzakuvan!


© ST

Onko lukijoista joku käynyt Espanjalaisessa Ratsastuskoulussa tai haaveilee sinne pääsemisestä?

– S

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2017

Väriteoriaa: hallakkovärit – hiirakko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Hiirakon peitinkarva on harmaa, joskus sävy on kellertävänharmaa. Jouhet ja jalat ovat mustat. Niillä on aina musta siima ja muitakin hallakkovärien yleistuntomerkkejä esiintyy. Tummimmat hiirakot saattavat olla mustanharmaita peitinkarvaltaan.

Hiirakko varsa syntyy yleensä vaalean hopeanharmaana, myös jalat ovat vaaleat, mutta tummuvat iän ja karvanvaihtojen myötä, samoin kuin peitinkarvakin. Joillain roduilla (Viitanen mainitsee konikit ja mustangit) saattaa olla punertavan tai aprikoosinvärinen varsakarva, joka kuitenkin vaihtuu harmaaksi ensimmäisten karvanvaihtojen yhteydessä.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Vaaleaa tai keskisävyistä hiirakkoa on vaikea sekoittaa oikeastaan mihinkään toiseen väriin, koska mikään muu väri ei ole niin selkeän harmaa kuin hiirakko. Joidenkin yksilöiden peitinkarvassa saattaa olla jonkin verran punertavaa tai kellertävää sävyä, jolloin niitä voi olla hankalaa erottaa ruunihallakoista. Tummat yksilöt voivat näyttää kulomustilta tai tummilta rautiailta.

Esimerkkikuvia
hiirakko, hyvin tyypillinen hiirakko, vaaleahko. Siima näkyy, samoin jouhien kaksivärisyys ja tummempi pää.
hiirakko, myös hyvin tyypillinen hiirakko, jota on vaikea sekoittaa mihinkään toiseen väriin.
hiirakko, tässä kuvassa hyvin vaalean sävyinen, asiaa tuntematon voisi sekoittaa vaikka kimoon tai päistärikköön, mutta kun tarkemmin katsoo, niin kyllä se selkeä hiirakko on.
hiirakko, tummansorttinen, mutta ainakin omasta mielestäni vielä sen verran selkeästi harmahtava, että helppo tunnistaa hiirakoksi.
hiirakko, tummahko eikä kovin selkeän harmaa, vaan ennemminkin peitinkarvan sävy menee sinne punertavaan päin ja tätä voisi helposti pitää myös ruunihallakkona. Sukunsa puolesta kuitenkin hiirakko, olettaen että vanhempien värit on oikein tunnistettu, ja kyllä hiirakko voi tältäkin näyttää.
hiirakko, myös tämä on kohtuullisen punertavansävyinen talvikarvassa, lyhyemmässä karvassa värisävy on selkeämmin harmaa.
hiirakko vuonohevonen, kuten muutkin värit, vuonohevosilla hiirakko on varsin vaalea, mutta selkeästi kuitenkin tunnistettavissa hiirakoksi.

Esiintyminen ja yleisyys
Hiirakko on suhteellisen harvinainen väri niilläkin roduilla, joilla hallakkovärejä esiintyy. Konik on lähes aina hiirakko, se on tavoitelluin väri ja satunnaiset mustat, rautiaat, ja punahallakot eivät ilmeisesti ole rekisterikelpoisia. Myös sorraianponeilla ja Sorraia Mustangeilla hiirakko on ainoa esiintyvä väri tai ainakin hyvin yleinen. Vuonohevosissa hiirakkojen osuus on alle 10%.

Lyhenteet
hrkko – hiirakko (Hippoksen suositus)
hiir – hiirakko (virtuaalimaailmassa toisinaan käytetty)
vm – vaaleanmusta (en itse suosittelisi tämän käyttöä, koska kyse on omasta väristään, ei mustan sävystä, vrt. vaaleanruunikko tai vaaleanrautias)
hhkko – harmaahallakko (käytetään toisinaan vuonohevosten hiirakkovärityksestä)

Vieraskieliset nimet
Englanti: grulla/grullo, mouse dun
Ruotsi: musblack (msbl), vuonohevosten kohdalla toisinaan gråblack
Saksa: der Mausfalbe

Genotyyppi
E aa D (musta + hallakkogeeni)

Huomattavaa periytymisessä
Kuten muillakin hallakkoväreillä, hiirakon varsan toisen tai molempien vanhempien täytyy olla hallakkovärisiä. Suurimmalla todennäköisyydellä hiirakon saa risteyttämällä kaksi hiirakkoa.

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2017

Väriteoriaa: hallakkovärit – ruunihallakko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Ruunihallakon (eli hallakon) peitinkarva on vaaleanruskea, vaaleimmillaan hiekansävyinen, sävy on yleensä enemmän punertava kuin kellertävä. Jalat ovat tummat, harjan ja hännän reunajouhet ovat valkoiset tai sekaväriset, loput jouhet ovat mustat. Ruunihallakolta löytyy myös muita hallakkovärien yleisiä tuntomerkkejä. Tummimmat ruunihallakot ovat keskiruskeita tai jopa tummanruskeita.

Varsana väri on hyvin vaalea, myös jalat voivat olla vaaleat, vain nivelien kohdilla on tummempaa sävyä. Jalat tummuvat iän myötä.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Ruunihallakon sekoittaa helposti yleensä ruunivoikkoon, vaikka ruunihallakon peitinkarvan sävy onkin enemmän punertava kuin kellertävä, kuten ruunivoikolla. Sävyjen erottaminen toisistaan voi kuitenkin olla hankalaa, varsinkin valokuvista, ja vaihtelua esiintyy molemmissa väreissä. Ruunivoikolta kuitenkin puuttuvat hallakkovärien tuntomerkit, siima voi olla kuten muillakin väreillä.

Myös samppanjanruunikko on hieman ruunihallakon (ja myös ruunivoikon) näköinen väri, mutta siltä taas löytyvät samppanjavärien tuntomerkit.

Tumma ruunihallakko on helppo sekoittaa ruunikkoon, mutta näilläkin näkyy yleensä joitain hallakkovärien merkkejä. Oikein tummilla yksilöillä ne voivat olla huonosti erotettavissa.

Esimerkkikuvia
ruunihallakko, melko tummansävyinen peitinkarva, selkeästi punertava. Siima näkyy, samoin pieni aasinristi. Etujaloissa näkyy mielestäni himmeitä seepraraitoja. Harja on ajeltu, joten mahdollista jouhien kaksivärisyyttä ei näy eikä sitä oikein hännästäkään näe. Pään ja kaulan tummuus ei ole mitenkään erityisen selkeää.
ruunihallakko, tumma ja minä sanoisin että tällä on kyllä karvassaan enemmän kellertävää kuin punertavaa sävyä. Siima näkyy, samoin säkän kohdalla tumma laikku, ja erittäin selvästi pään tummempi väri.
ruunihallakko, vaaleahko, hyvin tyypillinen väritys. Jouhien kaksivärisyys näkyy selkeästi, seepraraidatkin kohtuullisen hyvin. Päässä sen sijaan tummaa väriä on lähinnä vain nenäpiillä ja turvassa.
ruunihallakko, erittäin selkeät seepraraidat jaloissa.
ruunihallakko vuonohevonen, erittäin vaalea vuonohevosten tapaan. Jouhien kaksivärisyys näkyy oikein selkeästi. Jalat ovat vaaleat, mutta himmeitä, pieniä seepraraitoja näkyy kyllä tälläkin lähinnä polvissa. Päässä on myös vähän tummempaa värisävyä.
ruunihallakko, tällä näkyy selvästi muuta runkoa tummempi pää ja jouhissakin on kaksivärisyyttä, vaikkakaan tuollainen raidallisuus ei ole mitenkään erityisen tyypillistä.
ruunihallakko, todella tyypillinen tapaus. Pääkuvassa näkyy selkeästi pään tumma sävy.

Esiintyminen ja yleisyys
Ruunihallakko on hallakkoväreistä yleisin, mutta kuten hallakkovärien kohdalla on todettu, ne ovat varsin harvinaisia värejä. Niitä esiintyy lopulta kovin harvoilla roduilla ja vielä harvemmalla rodulla ne ovat erityisen yleisiä. Vuonohevosilla ruunihallakko on yleisin väri, yli 80% vuonohevosista on ruunihallakkoja.

Lyhenteet
rnhkko – ruunihallakko
hkko – hallakko (sama asia kuin ruunihallakko, sen vanha nimitys)

Vieraskieliset nimet
Englanti: dun, myös bay dun tai zebra dun
Ruotsi: black, brunblack
Saksa: der Falbe

Genotyyppi
E A D (ruunikko + hallakkogeeni)

Huomattavaa periytymisessä
Kuten muillakin hallakkoväreillä, toisen vanhemman on oltava hallakkovärinen, jotta varsasta voisi tulla ruunihallakko.