tiistaina, marraskuuta 22, 2011

Carita tarinoi

Heipä vain, olen Carita, viralliselta nimeltäni Abriko Chariat. Nuo ihmiset tahtovat aina hienostella nimien kanssa, mutta Caritaksi minua sanotaan. Olen jo kypsään ikään ehtinyt arabialaistamma, mutta silti edelleen nuorekas kuin mikä. Ikähän on vain numeroita, sanovat.

Njoo, meikäläisen historia alkaa tammikuusta 2010, synnyin silloin. Varsa-aika sujui mukavasti kun oli paljon suunnilleen samanikäistä nujuamisseuraa. Äiteeltä tahtoi palaa joskus hermo meikäläisen kanssa, kun en ollut hetkeäkään aloillani. Tosin olin äidin eka varsa, toisen varsan kanssa sekin osasi ottaa jo rennommin. Äiti oli vähän mustasukkainenkin minusta, ei aina tahtonut päästää ihmisiäkään ihan lähelle vaikka minä en ihmisiä pelännyt ollenkaan.
Sitten eräänä päivänä huomasin, ettei äiteetä ollut missään, kavereita oli kyllä iso lauma mutta äiti oli hukassa. Vieroitetaan, sanoivat ihmiset. Edelleen sain riekkua kavereiden kanssa isolla laitumella, joten sinänsä ei tullut olo yksinäiseksi. Ja ruokaakin piisasi, siitä pitivät ihmiset huolen.

Parivuotiaana sitten alettiin sovitella satulaa selkään ja kuolaimia suuhun. Meikälikka on ollut aina kauhean utelias kaiken uuden suhteen (se äiteetäkin hirvitti joskus, kun tervejärkisen hevosen pitäisi juosta karkuun eikä jäädä katselemaan kaikkia pelottavia asioita), niin että se oli aluksi tosi jännää, mutta totuin niihin varusteisiin nopeasti. Sit meinasikin tulla totaalinen tenkkapoo, kun sinne satulan päälle alkoi joku ihminen kingetä istumaan! Olinhan minä nähnyt muita hevosia, joilla on satulat ja ihmiset selässä, mutta että minullekin?! Ei se pelottavaa ollut, mutta outoa, perinjuurin outoa.

Miksi muka noin aikaisin alettiin ratsastaa, kun monien muiden ratsun ura alkaa vasta joskus kolmi- tai nelivuotiaana? No homman nimi oli se, että musta yritettiin tehdä laukkaratsua ja niiden pitää aloittaa kilpaileminenkin heti kolmivuotiaana. Minä kun olin jo niin isokokoinen ja hyvin kehittynyt nuorena, niin päättivät alkaa treenailla heti kolmivuotiskauden alkuun. Ja mikäs siinä, pääsi juoksemaan radalle muiden kanssa ja se jos mikä oli hauskaa. Varsinkin se muiden päihittäminen oli hauskaa, tylsempää oli se kun ratsastaja pidätteli meikäläistä muiden rinnalla. Ei saa väsyttää muka itseään, kissan villat...

Sit tuli ne ekat kisat. Muistan sen päivän kuin eilisen vaikka siitä on monta, monta VHKR-vuotta jo aikaa. Heti aamusta meikäläinen kyörättiin kaverien ja muutaman vieraammankin hevosen kanssa kuljetusautoon ja sit lähdettiin. Mä en oikein tykännyt silloin kuljetusautoista ja olinkin vähän hermona vaikkei se ollut edes eka kerta kun olin kuljetuksessa.
Ja oikeastaan haluaisin kyllä unohtaa ne ekat kisat myös, koska ne meni ihan penkin alle. Siellä oli niin paljon kaikkea, vieraita hevosia ja ihan outo ratakin juosta, keskity siinä sitten juoksemiseen! Jäin melkein viimeiseksi mutta silti tuo omistajatäti vaan taputteli ja syötti porkkanoita ja sanoi että ihan hyvät ekat kisat kun juoksin jotakuinkin oikeaan suuntaan koko ajan.

Sitten kun mentiin seuraaviin kisoihin, niin totesin, että hei, tää onkin ihan tuttu juttu, mutta jos tällä kertaa sit vaikka juostaisiin. Ja mähän juoksin ja pesin koko muun sakin! Omistajatädit ei olleet pysyä nahoissaan sit sen kisan jälkeen, ne halaili toisiaan ja mua ja mun ratsastajaa ja kaikkia ympärillä olevia. Ihan oli lepakoita tapulissa.

Ja sitten mut vietiin seuraaviin kisoihin ja mä voitin ja sit seuraaviin ja mä taas voitin ja voitin ihan kaikki... No, ikävä kyllä en voi ihan tuohon sävyyn kertoilla kisahistoriaani, mutta kyllä mä voitin vielä kolmivuotiaana toisekin kerran ja sit pääsin nelivuotiaana aloittamaan vaikeammalta tasolta. Silloin piti sit tunnustaa, että nyt on muut parempia. Ne juoksi ihan järjettömän kovaa! Kyllä mä nyt yritin niille pistää kampoihin minkä parhaani taisin, mutta aina joku riivatun lentokavio kiri mun ohi, jos ei muuten niin sitten just ennen maalia. On muuten harvinaisen ärsyttävää, voin kertoa!

Sit mua ei oikeastaan enää kiinnostanut hirveästi koko touhu ja mä sain vähän lomaa. Olin jonkin aikaa ihan vaan laitumella muitten kanssa, mikä oli kivaa ja sitten alettiin ratsastella taas vähän kerrallaan. Vielä mut pari kertaa raijattiin radalle ja mulla oli kyllä ihan intoakin juosta, mutten edelleenkään pärjännyt niille parhaille. Sitten noi ihmiset ynnäili vähän aikaa mun statistiikkoja ja voittosummia ja katseli kalenteria ja kisalähtöjä ja totesi, että mä pääsen eläkkeelle.

No hei, mä olin viisivuotias ja eläkkeellä. Luulin ihan vakavissani että nyt mä pääsen loppuiäkseni kaikkien kavereitten kanssa elbaamaan laitumelle. Aluksi kyllä pääsinkin, mutta sitten alkoivat ihmiset taas esitellä satulaa ja suitsia mulle. Hei c'moon, mä olen nyt eläkkeellä, ei mitään työnteolta haisevaa! Ne ei taas arvostaneet mun mielipidettä.

Sitten se uusi satula oli ihan erinäköinen ja kokoinen kuin edellinen satula ja ratsastuskin tapahtui leikkikehässä, sillä samalla aidatulla kärpäsenläjän kokoisella alueella, jossa mä aluksi opettelin sitä ratsastushommaa. Pari kunnon laukka-askelta kun ottaa, niin johan siinä aidat rytisee. Mut eheiii, en mä laukkaamaan päässyt. Me köpsyteltiin käyntiä ja harjoiteltiin pysähtymisiä ja mua käänneltiin ja väänneltiin sinne tänne. Ihan sai mennä kieli keskellä suuta, kun ei koskaan tiennyt että mitä se ratsastaja siellä selässä saa seuraavaksi päähänsä multa pyytää. Mutta koska ratsatuksen jälkeen pääsi aina kavereiden kanssa tarhailemaan ja sai porkkanoita ja rapsuttelua, niin oli mulla ihan hyvät syyt yrittää olla mahdollisimman mieliksi.

Sitten joskus harjoiteltiin ravijuttujakin ja eräänä päivänä se ratsastaja pyysi laukkaa. Vanhat tavat iski selkäytimestä takaisin ja meikälikka lähti kuin tykin suusta parasta vauhtiaan. Ja pah, selästä tulee heti komento, että nyt hiljempaa. Voi huokaus, ei tää ollutkaan niin yksinkertainen juttu kuin mä pienissä aivoissani kuvittelin. Mä hoksasin kyllä aika nopeasti, että täällä kärpäsläjäaitauksessa ei kaahata vaan kun pyydetään laukkaa, niin sitten laukataan nätisti ja tehdään kaikenmaailman kiemuroita ja vaikka mitä. Ratsastajan mielikuvitus on kyllä tosi vilkas kun pitää keksiä uusia jumppaliikkeitä meikäläisen pään menoksi.

Se oli vaan sellaista harrasteluratsastelua, ei mua ole viety mihinkään kisoihin vaikka kotona taivutellaan kyllä niin että joogagurutkin tulisi kateelliseksi jos vain näkisivät miten hienosti mä väännän itseni vaikka solmuun. Tämmöisen kuviokellunnan lisäksi ollaan harjoiteltu hyppäämistä, sellaisia pikkuisia esteitä ollaan menty ja tietysti lorvittu maastossa vaikka kuinka paljon. Mä sitten rakastan sitä, kun pääsee pois sieltä kärpäsläjäaitauksesta ja köpötellään kaikessa rauhassa pitkin maita ja mantuja. Ratsastajakin heittää ohjat löysiksi eikä patistele mua mihinkään suuntaan, me vaan mennään eteenpäin minne nenä osoittaa. Usein on kavereitakin mukana ja vaikka aina joku kaahopää on hirveän täpinöissään, niin mä otan lunkisti. Laukkapätkät on vähän tiukkoja tilanteita mulle, aina tulee muistoja mieleen niiltä laukkaradoilta ja voittajakehistä ja tekisi niin mieli painaa kaasu pohjaan. Koitin mä kerran, mutta sen kurinpalautuksen jälkeen olen kyllä sisäistänyt, että parempi vaan nöpötellä pikkulaukkaa. Ei tule sanomista.

(En ole koskaan kirjoittanut mitään hevosen tai muunkaan eläimen näkökulmasta, joten olkaa armollisia. Ja vastoin kirjoittajatietoa, tämän on kirjoittanut S, tosin Ginin ideasta.)

maanantaina, marraskuuta 21, 2011

Walkerien väritilastoa

Olen monessa yhteydessä maininnut että kalliovuortenponien ohella tennesseenwalkerit ovat värikkäimpiä rotuja, mitä Ionicista löytyy. On voikkoa, päistärikköä ja samppanjaa, sekä kirjavista tobianoa ja sabinoa. Näistä saa jo melkoisen värikirjon aikaiseksi.

Tällä hetkellä kuvallisten hevosten väritilasto onkin tämännäköinen:
Perusvärit
ruunikko 3 kpl
rautias 3 kpl
musta 3 kpl

Voikkovärit
voikko 2 kpl
ruunivoikko 1 kpl

cremello 2 kpl

Samppanjavärit
gold champagne 1 kpl
amber champane 1 kpl

Päistäriköt
ruunikonpäistärikkö 2 kpl

Tobianot
ruunikko tobiano 4 kpl
rautias tobiano 1 kpl
musta tobiano 3 kpl
ruunivoikko tobiano 1 kpl

Sabinot
rautias sabino 2 kpl
musta sabino 2 kpl
voikko sabino 1 kpl

Väriryhmistä dominoivat yksiväriset perusvärit sekä tobiano ja sabino eri pohjaväreillä. Samppanjaa ja päistärikköä on aika vähän, voikkoja sen sijaan on jonkin verran, kun lasketaan mukaan nuo voikkopohjaiset kirjavat, joita ja kaksi kappaletta. Huomattava on kuitenkin, että samppanjanvärisillä hevosilla on muutama varsa, joilla ei ole vielä kuvaa eli väriä ei ole määritelty. Samppanjaa on tulossa todennäköisesti siis lisää. Päistäriköillä hevosilla ei ole toistaiseksi varsoja, mutta niitä pitää teettää, jotta sekä sukulinjat että väri jatkuvat meillä vielä tulevaisuuteenkin.
Erikoisvärien ja kirjavien yhdistäminen on ongelmallista, koska kuvia on kehnosti saatavilla. Joidenkin hevosten kohdalla on jouduttu venyttelemään jo nyt genetiikan rajoja ("Mutta jos toi isä onkin perlinon lisäksi myös tobiano, vaikka ihan pienimerkkinen, niin se ei ehkä näy tossa karvassa...").

perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Tietovuodot

Sen verran minäkin seurailen suomalaista mediaa, että olen tietoinen viime aikoina tapahtuneista tietovuodoista, joissa julkisuuteen on päässyt sähköpostiosoitteita ja salasanoja. Asia koskee luonnollisesti myös virtuaalihevostelijoita, joilla nyt yleensä on ainakin sähköpostiosoite ja oman tallin käyttäjätilit olemassa. Mitä siis tehdä, ettei joudu murtautujien uhriksi?
Eri lähteissä on esitetty tusinoittain neuvoja, mitä kannattaa ja pitää tehdä ja toisaalta mitä taas ei. Tässä jonkinlainen kooste niistä.

1. vahva salasana on kullanarvoinen
Tämän toivottavasti kaikki ovat kuulleet: isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja mahdollisesti vielä erikoismerkkejäkin sekä riittävän pitkä. Jotkut ovat jo sanoneet ettei 8 merkkiä riitä, en ota kantaa siihen onko se riittävä pituus vai ei, mutta mitä pidempi, sen parempi. Omat salasanani ovat joitain poikkeuksia lukuunottamatta yli 12-merkkisiä.
MPC: Näin teet vahvan ja helposti muistettavan salasanan

2. vaihda salasanoja edes joskus
Eritoten tällaisten vuotojen jälkeen ei ole liioiteltua vaihtaa varsinkin niiden tärkeimpien palveluiden salasanoja vaikka ne vanhatkin olisivat tarpeeksi vahvoja (kts. edellinen kohta).
Muutenkin salasanojen vaihtaminen silloin tällöin ei ole huono idea. Joissain yrityksissä työntekijät joutuvat vaihtamaan tiliensä salasanat esimerkiksi kolmen kuukauden välein.

3. älä halua tietää, oletko kenties murtolistalla
Tällaisten tapauksien jälkeen on netissä pyörinyt sivuja, joille voi syöttää sähköpostiosoitteensa ja siitä luvataan tarkistaa, oletko murtolistalla vai et. Oivallinen keino kalastella lisää sähköpostiosoitteita esimerkiksi roskapostilistoille! En tietenkän väitä, että kaikki tällaisten tarkistussivujen tekijät käyttäisivät saamiaan säpo-osoitteita epäilyttäviin tarkoituksiin, mutta koskaanhan ei voi tietää. Eli jätä tällaiset palvelut omaan arvoonsa.

4. jaa käyttäjätilit tärkeisiin ja ei-niin-tärkeisiin
Kautta aikojen on hoettu, että samaa salasanaa ei saa käyttää kahdessa, saati useammassa eri palvelussa. Yeah. Kun on kuusi sähköpostia, kolmetoista eri foorumia ja sitten kaikki domainit, facebookit, wikit ja muut päälle, niin että jokaiselle oma salasana, jonka muistaisi ulkoa sekä töissä että kotona on toiveajattelua. Nyt on muutamilla tahoilla jo herätty siihen, että ehkä tämä ei ole välttämätöntä.
Tärkeitä palveluita ovat ne, joihin olet joutunut syöttämään henkilötietojasi (esim. Facebook, Huuto.net) tai jolle murtautumalla voidaan saada aikaan paljon pahaa (esim. oma kotisivu, henkilökohtainen maili). Näillä tärkeillä käyttäjätileillä pitäisi olla yksilöllinen, vahva salasana.
Sitten on näitä vähemmän tärkeitä palveluita, esimerkiksi foorumit ynnä muut, joihin ei syötetä henkilökohtaisia tietoja tai niille murtautumisella ei saavuteta aikaan mitään muuta kuin pientä kiusaa. Tällaisilla tileillä voi jotakuinkin huoletta käyttää samoja salasanoja.

5. yleinen järjenkäyttö sallittua, jopa suotavaa
Kannattaa ihan oikeasti miettiä tarkkaan, mille tahoille haluaa antaa henkilötietojaan: kotiosoitetta, puhelinnumeroa, henkilöturvatunnusta, saati sitten pankkiyhteystietojaan tai luottokortin numeroa. Jälkimmäistä tarvitaan useissa verkkokaupoissa, mutta ennen ostamista kannattaa googlettaa verkkokaupan nimellä, onko sen kanssa tullut ongelmia. Ja tarkista myös selaimen osoiteriviltä, että tiedot lähetetään salattuna eli osoitteen alku on https://.
Muistathan myös, että pankin, poliisin tai ylipäänsä minkään tahon ei oikeasti tarvitse tietää pankkikorttisi tai verkkopankkisi käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Niitä ei anneta koskaan kellekään.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2011

Tasan 10 vuotta ekasta tekkekasvatista

Kas niin, tällä päivämäärällä on kulunut tasan kymmenen vuotta siitä, kun virtuaalimaailmaan putkahti ensimmäinen Gin-tekke. Se oli ori nimeltä Gin Pervyj, enteellisesti sana pervyj tarkoittaa venäjän kielessä ensimmäistä. Se siis syntyi 16.11.2001, emä oli tamma Kilimanjaro ja isä Quierossa tuolloin majaileva Laakson Salomon. Pervyj myytiin 4.1.2002 Quieroon. Alunperin se oli musta.

Harmi kyllä, oriin myöhemmistä vaiheista ei ole muuta tietoa kuin että se kilpaili maastoestekisoissa joitain kertoja ja astui Angelniemen tamman Crossing Hills K:n, mutta varsasta ei ole tallessa edes nimeä. Enkä tiedä mikä Pervyjin kohtalo muutenkaan oli, lähtikö se Quierosta jonnekin, mutta tyystin kadonnut se on nykyisen tekkekasvattajan näkökulmasta.

Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että eihän se jalostus jäänyt siihen. Kunhan saan kaikki tähän mennessä suunnitellut tekkekasvatit nimettyä ja listattua, eiköhän Gin-hevosten määrä nouse jo toiselle tuhannelle.

tiistaina, marraskuuta 15, 2011

Rakennearvostelu: ahaltek-ori

Vaihteeksi taas rakennearvostelua. Tällä kertaa vuorossa on ahaltek-ori Gin Horatio.

Muistutuksena pisteskaala 0-5p:
0 - ei voi arvostella tai 100% surkea
1 - huono
2 - välttävä
3 - kohtalainen
4 - hyvä
5 - erinomainen

Yleisvaikutelma 2p
Tämä on epäsopusuhtainen ja takakorkea.

Rotuleima 4p
Kieltämättä ihan selkeä rotuleima, mutta on myös piirteitä, jotka eivät ole erityisen tekkemäisiä. Pidän rotuleimaa silti hyvänä.

Sukupuolileima 3p
Kuten sanottua, tekke on aika sukupuoleton rotu eli tällä ei tule olla kovin suurta painoarvoa arvosteluissa. Tämä ori ei ole mikään erityisen orimainen, mutta kuitenkin enemmän maskuliininen kuin suorastaan feminiininen. Eli kohtalainen orileima.

Pää 2p
Totta kyllä, päässä on tekkemäisiä piirteitä: se on pitkä ja hieman kiilamainen, profiili on hieman kyömy ja myös korvat ovat hyvät. Haluaisin kuitenkin nähdä hieman kapeamman tai kiilamaisemman pään eikä silmänkään muoto/koko/sijoituskohta ole mielestäni aivan optimaalinen.

Kaula 4p
Vaikka onkin hieman joutsenkaulainen, tällä on moitteeton ahaltekin kaula. Jos joutsenkaulaisuus menisi tuosta vielä paljonkin pahemmaksi, siitä pitäisi alkaa jo rokottaa. Kuitenkin kaula on sopivan pitkä, pysty, liittyy hyvin päähän ja myös lapoihin.

Etuosa 2p
Syvyys on kohtuullinen, säkä ihan ok, mutta lapa hieman pysty, vaikkakin pitkä. Ehkä olen ankara tänään, voisi tuolle kolme pistettäkin antaa, ei se lapa niin paha ole. Ja ihan riittävän pitkä se on.

Runko 2p
Pitkä ja avorunkoinen, aivan liian pitkä lanne. Ahaltekeilla ei kohtuullinen pitkärunkoisuus ole virhe, mutta tämä alkaa mennä jo ylitse. Erityisesti runko aiheuttaa sitä mainitsemaani epäsopusuhtaisuutta.

Takaosa 2p
Lautanen on lyhyt, vaikka se onkin aika sopivan laskeva. Risti selkeä.

Etujalat 3p
Hyvinasettuneet, suorat, riittävän sirot, lyhyet sääret, mutta ainakin vasemmassa etusessa näyttäisi olevan todella lyhyt ja pysty vuohinen.

Takajalat 3p
Aika pitkät takasääret, mutta ei vielä liian pitkät rodulle. Muuten mielestäni ok.

Yhteistulos siis 27/50
Keskivertoa (30p) hieman huonompi ori ja olihan sen rakenteessa sanomista aika monessa kohdassa. Ei kuitenkaan täysin kehno esitys.

perjantaina, marraskuuta 04, 2011

Neljä vuotta virtuaaliblogiakin jo

Noh, oikeastaan blogin nelivuotista elämää olisi pitänyt juhlia reilu kuukausi sitten, 17.9.2007 nimittäin lähti maailmalle kaikkien aikojen ensimmäinen blogipostaus tähän blogiin, joka silloin aluksi kyllä keskittyi ainoastaan tekkeihin. Sen jälkeen ei olekaan kulunut kuukautta ilman postausta, tosin pahimpina aikoina tuli postailtua 61 postausta kuukaudessa (elokuu 2008). Ai miten niin kaksi aktiivikirjoittajaa vauhdissa?

S, tuo niin monen loistavan inspiraation lähde! Olisinko ikinä törmännyt niihin yksiin ihaniin tekkesivuihin ja -kuviin joskus vuonna 2000 ellei hän olisi niitä into piukassa esitellyt? Niistä sivuista ja kuvista nimittäin lähti liikkeelle minun virtuaalinen ja reaalielämäänkin levinnyt tekkefanitus. Niin ja olisihan tämä blogikin saattanut jäädä perustamatta, ellei S olisi ollut jo tuolloin aktiivinen bloggaaja ja innostanut minuakin aloittamaan. Silloin vuonna 2007 ei vielä tunnettu juuri virtuaaliblogin käsitettä, mutta kun ajatus ei kummastakaan tuntunut oikeastaan yhtään hölmöltä, niin siitä sitten vain kokeilemaan. Tässä sitä ollaan, kaiketi meitä voidaan kutsua tällä alalla jonkinlaisiksi uranuurtajiksi.