sunnuntaina, tammikuuta 05, 2014

Vuoden 2013 kasvatustilastot

Ionicin viime vuoden kasvattilistat on nyt suljettu eli viime vuodelle ei merkitä kasvatteja enää takautuvasti. Viime vuoden kasvattimäärä on 528 varsaa, mikä on oikein hyvä määrä. Viime vuonna syntyi 30 varsaa vähemmän.

Arabi oli tänäkin vuonna ylivoimaisesti suurin rotu 146 syntyneellä varsalla ja kakkossijaa pitää knabstrup (76 varsaa). Molempien rotujen varsamäärät ovat lähestulkoon samat kuin viime vuonna (151 ja 72 varsaa).

Kolmantena listassa on sitten yllättäjä: RBSH, 41 varsaa! Varsoja on yli tuplasti enemmän kuin viime vuonna tai koskaan aikaisempinakaan vuosina. Syy tähän on se, että meillä on ollut monia vanhempia RBSH:ita, joita viime vuonna käytettiin jalostukseen ja sitten lopetettiin. Totta kai myös ensimmäisen polven risteytyksiä on tehty, olen käyttänyt esimerkiksi meiltä poistuvia kabardiineja ja doneja RBSH-jalostukseen. Tämä vuosi nosti RBSH:n myös all time -listalla sijalle 6, Ion-RBSH:ita on syntynyt nyt 139 kappaletta.

Sijalla 4. on terskinhevonen, 39 varsaa syntyi tänä vuonna ja se on ihan hyvä määrä, mutta niitä voisi olla enemmänkin. Terskien puolella meillä on paljon vanhenevia hevosia, joita pitäisi käyttää jalostukseen ennen kuin ne kuopataan. Samaa voisin kyllä sanoa myös arabeista, knabstrupeista ja kalliovuortenhevosista, ettei se mikään erikoinen asia ole... Viime vuonna tersk-varsoja taisi syntyä yksi, joten parannusta on kyllä tapahtunut.

Sijalla 5. on tennesseenwalker, 32 varsaa. Samalla sijalla se oli viime vuonnakin, mutta varsoja oli tuolloin vähemmän, 23. Walkerit ovat tekemässä paluuta isoksi roduksi, kokonaiskasvattimäärä on jo toisella sadalla. Rotu kaipaisi kuitenkin jonkinlaista piristystä tuonneista, koska pitkäsukuiset alkavat olla kaikki sukua keskenään.

Sitten tulee kalliovuortenhevonen, jolle syntyi 24 varsaa tänä vuonna, aivan samoin kuin viime vuonnakin. Näitäkin voisi olla kyllä enemmän, se on kuitenkin 4. suurin rotu meillä ja kuten yllä kirjoitin, ihan liikaa on vanhoja hevosia ilman varsoja.

Sijalla 7. on toinen vuoden yllättäjä: venäjänratsuhevonen, 22 varsaa. Se on enemmän kuin vrh:ita on meillä aiempina vuosina syntynyt yhteensä ja all time -listalla rotu nousi sijalta 31 sijalle 20.

Sijoilla 8. ja 9. on kaksi askellajirotua, paso fino 21 varsalla ja saddlebred 17 varsalla. Näiden suurehko määrä johtuu siitä, että loppuvuodesta päätin vanhempien askellajihevosten astutuksia periaatteella "Astutetaan kaikki kaikilla, mikä vain vähänkin sopii". Loppuvuodesta on syntynyt paljon muitakin askellajihevosia ja tätä pitäisi vielä jatkaa, en ole suinkaan käynyt vielä kaikkia hevosia läpi, edes niitä vanhempia.

Ja sijalla 10. on suomalainen puoliverinen, 14 varsaa.

Viime vuonna meille ei syntynyt varsoja yhdestäkään ns. uudesta rodusta, eli sellaisesta, josta ei kasvatteja ole koskaan aiemmin syntynyt (tai no, anglo-argentino voi olla tällainen, mutta merkitsin sen risteytysten ryhmään). Askellajihevosten lisäksi poneja on syntynyt paljon: kaikkia welsh-sektioita (paitsi part-bred), muutamia nyffejä, connemaroja, pari hackneyponiakin. Muita amerikkalaisrotuja sen sijaan on syntynyt kovin vähän: quartereita ja painteja vain muutamia kutakin, morganeita ei yhtään.

- S

Ei kommentteja: