torstaina, maaliskuuta 03, 2016

Vanhojen orien uusiokäyttöä

Virtuaalimaailma on siitä kiva paikka, että ammoin kuollutta oria voidaan käyttää jalostuksessa vuosia myöhemminkin melko kivuttomasti. Kas, voidaanhan sitä toki olettaa, että oriista on omistajalle tai kasvattajalle pakastetta käytettäväksi silloin kun parhaaksi katsoo. Itse en ole niin kovin viehättynyt siitä, että kuolleita hevosia herätetään henkiin (parin tamman kohdalla saattaisin olla kyllä valmis tekemään poikkeuksen...), mutta pakasteen käytössä en näe mitään ongelmia.

Juutuinpa tuossa selailemaan Ionicin mittavaa kuolleiden hevosten listaa läpi ja monen oriin kohdalle laitoin mielessäni rastin: tsekkaa jos olisi käyttökelpoinen nykyjalostuksessa. Kuviahan noilla ei enää ole näkyvillä, mutta suvut ovat sitäkin hienompia. Tässä on vähän muistilistaa itselleni (ja miksei toki muillekin kiinnostuneille) siitä, mitä helmiä sieltä löytyy.

appaloosa TH Dream Prince
Epätasainen suku ja luonnollisesti kadonnutkin jo (ehkä niitä voisi löytyä vielä Archivesta tai jostain, pitää tsekkailla), mutta sieltä löytyy ikivanhoja kasvattajatunnuksia, kuten Laakson, K, FN, ja Punikin. Yhdistettynä johonkin 2-3 polviseen appaloosatammaan tämä olisi tosi kiva.

welsh cobit Ceridwyn Admiral ja Ceridwyn Emyr
Ei varmaan tarvitse perustella sen kummemmin? Näiden poikien suvuissa on paljon sellaisia nimiä, joita nykyään esiintyy cob-suvuissa siellä 5. polvessa tai kauempana. Meillä olisi yksi molemmille oreille oikein sopiva kolmipolvinen tamma.

lusitano SWS Baroque
Ha, tällä saataisiin aikaan yhdelle lusitano-tammalle varsa.

frederiksborg Sah's Destination Zero
Virginia ei koskaan pitänyt tästä oriista sen "vääränkielisen" nimen takia. Sittemmin pipa on höllääntynyt hieman, nostalgialla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa. Zeron linjat eivät jatku nykyisiin hevosiin vaikka sitä jalostuksessa aikanaan käytettiinkin, mutta tuo sopisi oikein hienosti meidän lyhytsukuisille freditammoille.

frederiksborg Marinean Origam
Origamia näkee vielä muutamien pitkäsukuisten frederiksborgien sukutauluissa, mutta sitä voisi käyttää nyt uudestaan nykytammoille.

tennesseenwalker Sétif Sah
Osa suvusta on ollut kadonnutta jo vuonna 2004, mutta ketä se nykyään enää haittaa? Nuo nimet! Oikeastaan myös Sétifin poika Seteh Sah olisi kiinnostava ja käyttökelpoinen, samoin samasta isästä polveutuva Jet Black Ion, jota ei jostain syystä ole merkitty kuolleeksi. Nämä kyllä pitäisi saada VRL:n rekisteriin ennen käyttöä jalostuksessa.

xx:t La Siréne Wild Wind ja Millenium Ion
Wild Windin suvussa on vanhoja laukkahevosia, jos olen oikein ymmärtänyt, mutta oria itseään käytettiin Ionicissa ratsujalostukseen. Linja on kuitenkin kadonnut Ionicista, eikä Wild Windin tyttärenpoikaakaan Millenium Ionia (i. SK Grand Duke) näy nykysuvuissa.

orlovravurit MVS Srebra, Mihail Iostream ja Iskatel
Voi, olisipa meillä vielä orloveita! Tai edes muita lv-ravureita.

hackney Sailor of Radon
Voi että, Ionicissa on joskus ollut tällainenkin herkku...

venäjänratsuhevonen Nerzes II
Kyseessä on sen verran harvinainen rotu, että kaikki keinot kannan kasvattamiseen kannattaa käyttää, myös pakasteen käyttömahdollisuus. Tämän tammavarsan RD Kemikalin ainoa puhdas vrh-varsa, tamma Katya Ion myytiin aikanaan Sargaan, joten se ei välttämättä olisi teknisesti ottaen kuollut... Kyllä niin houkuttaisi. Toki kiinnostaisi käyttää myös Katyan isää, suvutonta Origamia jalostuksessa myös.

xx:t Quiero's Masterpiece xx ja La Sirène Wicked xx
Okei, näiden isä on MVS Lord Fenton (Gold Kid – Wizzerria), jota nyt vielä vissiin näkee vanhoissa täykkärisuvuissa, mutta suvut olisivat muuten kiinnostavia.

oldenburg HRS Lirezoso
Olisi kerrankin oldenburg, jolla ei ole suvussa Honeybeeta!

budjonny Boris Zeni
Taitaa olla yksi niistä ainoista mahdollisuuksista saada enää noita vanhoja budjonnylinjoja eloon.

RBSH Grand Gray Ion
Pitkä- ja vanhasukuinen, kuuluu meidän vanhaan ja kuopattuun Wizzerria-projektiin, jossa yritettiin saada Wizzerria sukuihin useammin kuin kerran. Grand Graylla Wizzerria on peräti kolmasti. Tuo suku olisi muutenkin hieno.

westfalen Edward von Radon
Ai meillä on tällainenkin ori joskus ollut!

welsh B:t Maolán Ion ja Siorus Ion
Vanhoja ionicilaisia welsh B-linjoja ei taida olla enää tallessa, mutta tässä olisi mahdollisuus saada niitä edes vähän takaisin. (Löytyi sieltä tällainen wB-tammakin ja tällainenkin. Voi luoja!)

welsh mountain Whiten Melfyn
Olenhan valitellut sitä, että meidän mounttilauma on kaikki sukua keskenään. No tässä olisi takuulla sopiva ori meidän pitkäsukuisille tammoille.

poitou Le Rex Soleil
Tätä täytyy käyttää meidän suvuttomille tammoille.

shetlanninponi Annan Jatkosota
Eihän meillä shettiksiä ole, mutta jos tätä blogia osuu lukemaan joku shettisharrastaja, kuulisin mielelläni kommentteja tuosta suvusta. Ja olisihan tuon pakastesperma käytössä ulkopuolisille tammoille, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

hackneyponi Eamon COS
Sivuilla lukee että olisi hackney, mutta kun katsoo säkäkorkeutta, niin on kyllä poni. Ja meillähän noita hackneyponitammoja olisi kyllä...

–S

2 kommenttia:

Break kirjoitti...

Meillä on tuon teidän Setif Sahn tyttärentytär tallissa, kun sen Alegresta pongasin ja kiireellä pelastin. :D Suvussa on teidän walkereista myös Roxygen's Kurojaki ja Poison Heartless. Ottakaa ihmeessä tästä varsa myös Ioniciin, jos yhtään kiinnostaa: http://breakprivate.webs.com/Della.html

Täysiveristen suvuissa ei noita teidän täykkejä taida meillä olla, mutta teiltä ostetun paintin suvustahan noita sitten puolestaan "on tallessa": http://www.freewebs.com/ravenwoodstable/Raven.html :)

Sirpa kirjoitti...

Huh, Dellalla on kyllä aika unelmasuku! Kyllä, kyllä varsa kelpaisi, tuon tamman voisi yhdistää johonkin meidän uusiin twh-linjoihin. Pitääpä katsella sopiva ori ja mailata aiheesta.