sh-o. Ionin Karvanoppaelvis
Suokki on jälleen kerran yksi niitä rotuja, joissa on paljon hevosia, tosi paljon kivoja hevosia eikä oikein sellaista kaikkien ylitse nousevaa suosikkia. Kun minä siinä sitten pähkin, että kenet valikoisin esittelyyn ja millä perusteella, niin Karvanoppaelvis huuteli kutsuvasti, vaikka se teknisesti ottaen on myynnissäkin.
Minä vain rakastan Karvanoppaelviksen nimeä! Se on huvittava. Orihan on syntynyt vuonna 2022, jolloin suomenhevosten nimiteemana oli biisien nimet. Sinä vuonna on syntynyt monta muutakin hauskannimistä varsaa, kuten Suloinen Myrkynkeittäjä, tilausvarsa Pieni Murhapolttaja, Naispaholainen, Juppihippipunkkari, Karrelle Palanut Enkeli, Naurava Kulkuri, Pelimies ja monta muutakin.
Elviksellä on myös vähän eksoottisempi väri, kuten Ionicin kasvatille sopiikin. Ei sillä, on meillä rautiaitakin suomenhevosia varsin paljon. Mutta se Elvis on ruunikko ja sillä on vielä suomenkirjavuus eli splashed white. Eihän se kirjavuus paljon ulkoasussa näy, takasissa sukat ja herasilmä, mutta minulla on sellainen kutina, että moni suomenkirjava suomenhevonen on juurikin tällainen: ei merkittävän kirjava. Ja varsinkin tuo herasilmä on tyypillinen splashille.
Elviksen isä Orikiven Valopallo taisi olla Ionicin ensimmäinen suomenkirjava suokki. Se oli meidän aikoina aika samannäköinen kuin poikansa, tosin sillä oli enemmän valkoista. Pisteet muuten sille, joka tietää mistä leffasta tuo Valopallo-nimi on peräisin. Orikivi on ihan vain paikannimi, sillä ei ole mitään tekoa leffan tai Valopallon kanssa.
Eikä Elviksen tarvitse emäänsäkään hävetä, sillä se on ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma, ainoa lajissaan meillä toistaiseksi. Eikä niitä kantakirjattuja suokkeja muutenkaan riesaksi asti ole. Äyri olikin tosi hieno tapaus jopa minun silmään, joka en mitään tajua suokkien rakenteista.
Niin tosiaan, Elvis on myynnissä. Toivon kyllä salaa vähän, ettei kukaan sitä osta. Mutta noin kasvatustoiminnan kannalta Elvis on yhden varsan jättänyt ja se riittää. Molemmat sen vanhemmista ovat varsin paljon käytettyjä hevosia ja toisaalta Elviksen ainoa varsakin on jättänyt pari varsaa, niin että sen pitäisi riittää kyllä säilyttämään nimet suvuissa. Mutta kun se nimi ja onhan tuo ori nyt komea muutenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti