perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

VRL:n tauko

(ja anteeksi pitkäksi venynyt blogihiljaisuus. Ideoita on, muttei aikaa niiden viimeistelyyn)

VRL on tunnetusti ollut tauolla jotakuinkin joulusta lähtien. Sivuilla keikkuu edelleen sama viesti: "Olemme tauolla. Palaathan tarkistamaan tilanteen ensivuoden puolella." Ja mistään muusta ei taideta ht.netissä taideta juuri jauhaakaan kuin VRL:stä, sen tauon kestosta ja epäreiluudesta ja muusta asiaan liittyvästä. Tai ainakin joka kerta kun minä ht.netin avaan (eikä se ole kovin usein), on etusivulla melko varmasti jokin uusi VRL:n tauosta vinkuva topikki. Uusin taitaa olla tämä, jossa oli muutamia seikkoja, jotka saivat minut ärsyyntymään, vaikkei minulla olekaan mitään tekemistä VRL:n kanssa.

Minusta tuntui aluksi, että VRL:n tauko olisi hyväksi virtuaalimaailmalle. Muistettaisiin taas tehdä jotain muutakin kuin metsästää ranking-pisteitä ja kytätä kisakalentereita, että saataisiin taas uudelle hevoselle vähintään tuhat kisaa. No, paljonpa sain toivoa. Moni virtuaalihevostelija taukoilee, loput eivät oikein osaa tehdä mitään. Virtuaalimaailma ei ilmeisesti tarjoa isolle osalle harrastajia mitään muuta inspiraatiota kuin oikeasti ne v*tun rankingpisteet ja niiden jahtaamisen.
Automaattisesti päivittyvät ranking-pisteet ja jonkun toisen päivittämä kisakalenteri ovat koko harrastuksen sielu, niinkö? Miten alas pullamössöharrastajat voivatkaan vajota? Kaikki pitäisi tarjota valmiina ja kisojakin järjestetään vain siksi, että saataisiin niihin omia hevosia mukaan. Villeistä kisoista ei saa ranking-pisteitä, ei niitä viitsitä edes järjestää, joten nyt ei sitten tehdä mitään.

Mitä tulee sitten taukoon itseensä, niin kehottaisin jokaista rivivirtuaalihevostelijaa pitämään pienempää suuta. Totta, me olemme maksaneet domainin ylläpidosta. Virtuaalihevoset.net on edelleen pystyssä, ehto on täytetty. Jos kukaan sattuu muistamaan, niin Feanaro painotti nimenomaan sitä, että rahoitus menee domainin ylläpitoon, ei siihen että VRL toimisi. Ja se joka on maksanut vitosen tai kympin, voi pitää ihan rauhassa suunsa kiinni.

Ja Feanaro ei ehkä omista VRL:n ideaa (joo, jokainen on ihan vapaa perustamaan uuden VRL:n jos siltä tuntuu), mutta hän omistanee kylläkin tuon domainin. Sehän ei tietysti estä mitään eikä ketään. Se, että VRL on kaatunut tasan yhden ihmisen niskaan, ei tietenkään ole Feanaron syy vaan kaikkien niiden, jotka eivät ole halunneet ottaa minkäänlaista vastuuta. Tosin koodausvaiheessa vastuunottaminen vaatisi ilmeisesti aika runsaita tietokantakoodauksen taitoja ja ymmärrän kyllä, ettei sellaisia ihmisiä kovin montaa virtuaalimaailmassa ole.

Voisin raapustaa tähän vielä muutaman rivin siitä, millainen homma VRL:n kaltaisen sivuston koodaaminen tietokantoineen on (ilmeisesti useimmilla valittajilla ei ole siitä minkäänlaista käsitystä?) ja että kai Feanarollakin on muutakin elämää kuin VRL ja muita yleisesti mainittuja seikkoja, mutta ne kaikki ovat kuulleet jo.

Joka tapauksessa ennustan, että kun VRL joskus palaa tauoltaan, Feanaro on hetken aikaa kaikkien jumala (elleivät kaikki ole jo unohtaneet koko virtuaalimaailmaa), mutta ei varmaan kestä kuin ehkä viikon, kun alkaa taas sataa pskaa niskaan täydeltä laidalta. Kiittämättömyys on maailman palkka.

Meillä onneksi asiat ovat hyvin niin kauan kuin LJ toimii. Jos LJ lakkaa toimimasta, suljemme Pinkin ja jatkamme taas puuhastelua muiden juttujen parissa. Suosittelisin yhtä lunkkia lähestymistapaa muillekin.

4 kommenttia:

Latu kirjoitti...

Minun on myönnettävä että hihkuin riemusta kun huomasin VRLn taukoilevan, ihan vain samasta syystä kuin minkä sinäkin mainitsit -saa noille himokisaajille näpäytettyä nenukille ähä ähä. ;)Itse en ole oikein ikinä VRLn menosta diggaillut, en ole tykännyt sen hikipinkotarkoista mutkista ja kiemuroista. VPA, Villeihin Painottuneet, on ainoa mitä tarvitsen. Suosittelen VPAta kaikille niille jotka nyt tätä miunkin viestiä lukevat, ja kitinään "ne on vaan villejä kisoja ää" niin hei, onhan olemassa mm. VPA-laatiskin... että näin. :)

Viivuska kirjoitti...

Samaa mieltä, alkaa tää voivottelu olla jo ihan liian suurissa mittasuhteissa. Se vaan on niin, että kun ihmiset on tottunut saamaan kaiken helposti ja nopeasti VRL:n kautta ja nyt kun sitä ei ole, niin ollaan ihan hukassa. Moni voisi oikeasti ottaa tästä tilanteesta opikseen ja tehdä jotain muuta. Pitää tauon ja tehdä IRL jotakin. Tai tehdä jotain muuta hevostensa ja talliensa kanssa.

Tiju kirjoitti...

Mä en ole kaivannut VRL:ää muuten kuin siltä osin, että palan tosissaan halusta päästä käsiksi hevosrekisteriin: VTWYn ja VIKLYn hevoslistojen ja orilinjalistojen päivittely ja kokoaminen on huomattavasti hankalampaa ilman VRL:ää.

S kirjoitti...

No joo, se on myönnettävä, että meilläkin on ikävä hevosrekisteriä.