sunnuntaina, marraskuuta 26, 2017

Rakennearvostelussa RBSH-tamma

Kuten lukijat varmaan tietävät, RBSH on virtuaalinen rotu ja sen rotumääritelmä on luettavissa ainakin Virtuaaliwikissä Virginian epävirallisten (mutta hyvien) kommenttien kera. Rotumääritelmää siis sovelletaan RBSH-tamma Hyacintha Ioniin VSN:n pistejärjestelmän mukaan.

Yleisvaikutelma 4/5p
Yleisvaikutelma on vähän vaikea tämän kohdalla. Tammassa on paljon hyvää, mutta myös heikompia piirteitä. Se ei ole ihan niin sopusuhtainen kuin mielestäni voisi olla saadakseen 5 pistettä, mutta hyvä kyllä noin muuten.

Rotuleima 4,5/5p
Erinomainen, ehdottomasti. Tuo puolen pisteen miinus tulee tuosta takaosasta ja siitä että se ei ole oikein suhteessa muuhun runkoon.

Sukupuolileima 3/5p
Sukupuolileimasta ei ole mainittu RBSH:n rotumääritelmässä, mutta niin tai näin, ei tuo hirveän tammamainen ole.

Pää 4/5p
Erittäin hyvämuotoinen pää, tarvittavan jalo, sopivan kokoinen. Suuret silmät, hyvin sijoittuneet. Sieraimen kokoa ei voi arvioida oikein.

Kaula 3/5p
Kaula on periaatteessa ihan jees, siro, päänliittymä on ohut, pituuttakin on välttävästi. Lievästi alakaulainen, mutta se ei näin pienessä mitassa ole vielä ongelma, vaikkei toki toivottavaakaan. Mutta mutta... Jotenkin se ei ole riittävä suhteessa lapoihin. Se voisi olla myös lihaksikkaampi eikä pieni lisäpituus olisi pahasta.

Etuosa 4,5/5p
Etuosa on ehdottoman hyvä, säkä on erottuva (vähän kyllä tuollainen terävä näin sivusta katsoen?), lapa pitkä ja viisto, rungon syvyys on erinomainen.

Runko 3/5p
Rungon syvyys edessä tulikin jo mainittua edellisessä kohdassa ja se on erinomainen. Kuitenkin vatsalinja nousee kovasti ja syvyys takapolven edessä on vähintäänkin puutteellinen. Runko on pitkähkö, mikä ei RBSH:lle tai tammalle ole mikään suuri virhe, mutta kun tuo lanne on noin pitkä ja muutenkin tuo rungon malli muistuttaa enemmän vinttikoiraa kuin hevosta.

Takaosa 3/5p
Pieni takaosa verrattuna muuhun runkoon. Lautanen lyhyehkö, mutta kulma on ihan ok. Hännänkiinnitys ylhäällä. Kulmaukset ovat kuitenkin kelvolliset.

Etujalat 3/5p
Asennoissa ei periaatteessa moittimista, kyynärvarsi voisi olla lihaksikkaampi, mutta sääret ovat kovin pitkät ja hennot. Lievässä määrin ei ole ongelma RBSH:lla, mutta tämä kyllä jo alkaa olla.

Takajalat 3/5p
Sama juttu kuin etusossa: liikaa sääriä. Ja lihaksiakin voisi reidessä ja koivessa olla enemmän.

Yhteensä 35/50p
Kokonaispistemäärä jää siihen kohtuullisen ja hyvän välimaastoon ja on aika odotettu. Tammassa on paljon hyvää, erityisesti tyyppi, pitäisin tuota rakenteen puutteita lukuunottamatta oikein hienona RBSH:na. Mutta kun siinä rakenteessa on niitä omia ongelmiaan, niin se näkyy pisteissä.

– S

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei mulla muuta mutta oletpa upean kuvan löytänyt ekan polven akhal-tek-risteytykselle! Voisin hyvin kuvitella, että tuolta at:n jälkeläinen näyttäisi yhdistettynä johonkin hieman puoliverimäisempään hevoseen. Täyskymppi!

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiitos kommentista, olen itse ihan samaa mieltä tuosta kuvasta ja siksi sen valitsinkin tälle tammalle (kuvassa on oikeasti kisber-ori!).