maanantaina, huhtikuuta 28, 2025

Miten Ionic toimii: hevoslistaus

Tämä postaus on jatkoa tuolle pienelle "Miten Ionic toimii"-sarjalle. Tein tälle sarjalle nyt oman samannimisen labelin, jonka alta löytyvät kaikki kirjoitukset. Viimeksi tarkisteltiin Ionicin hevossivua, nyt mennään siitä taso alaspäin hevoslistauksiin.


Tämä on siis se paikka, josta löytyvät kunkin rodun edustajat listattuna. Eri rotujen hevoslistaukset ovat hieman erilaisia, riippuen aina siitä, mitä kullakin rodulla olen itse nähnyt tarpeelliseksi. Valitsin tähän esimerkiksi kalliovuortenhevosten listauksen, joka tarjoaa jo hevoslistauksessa laajasti tietoa kustakin yksilöstä.

Yleistä hevosten järjestelystä
Hevoset on yleensä listattu kahteen taulukkoon, ylempänä oriit ja alempana tammat. Taulukoissa hevoset on järjestetty nimen mukaan aakkosjärjestykseen.

Tästä on joitain poikkeuksia. Esimerkiksi FWB:illä Oriit- ja Tammat-otsikoiden alla on yhden taulukon sijaan useampia taulukoita, joihin hevoset on jaettu suvun pituuden perusteella. Näissä taulukoissa hevoset ovat jälleen aakkosjärjestyksessä.

Joillain roduilla (knabstrupit, arabit) oriit ja tammat on jaettu erillisille sivuilleen, joissa ne on taulukoitu suvun pituuden mukaan. Tämä paljastanee sen, että suvun pituus on minulle merkittävä tekijä jalostuksessa.

1. Paluu hevossivulle
Jokaisesta hevoslistauksesta on linkki takaisin hevossivulle. Harvoin sieltä on linkkejä muille sivuille, mutta voisi olla ja ehkä niitä päivitänkin, nyt kun tulin ajatelleeksi asiaa. Ja näemmä tuota linkkitekstiäkin voisi viilata, koska eihän se mikään rotusivu ole, kuten esimerkkikuvassa lukee...

2. Otsikot ja yleistä-osuus
Varsinaisella sivulla on tietenkin otsikko, joka kertoo, minkä rodun hevosia tältä sivulta löytyy. Yleensä tämän pääotsikon alla on myös Yleistä-osio, joka useimmilla roduilla on tyhjä. Pyhä tarkoitus oli alunperin kirjoittaa siihen jotakin rotuun liittyvää, mutta kovin harvalla rodulla siinä mitään on. Joillain on infotietoa listaustaulukon merkinnöistä tai linkkejä muille sivuille.

Jos olen kirjoittanut rodusta jotakin, se saattaa olla sivun alareunassa, hevoslistauksen alapuolella. Tässä suhteessa tämän hevoslistauksen rakenne vaihtelee.

3. Hevoset taulukoituna
Kuten sanoin jo, taulukot ovat yleensä jaettu oreihin ja tammoihin, ja hevoset on listattu taulukoissa aakkosittain. Rodun mukaan sitten vaihtelee, mitä kaikkea muuta tietoa taulukossa tarjotaan.

Kaikissa hevoslistauksissa on aina vähintään seuraavat tiedot:

Nimi
Hevosen nimi ja linkki sen omalle sivulle taulukossa on tietenkin aina.

Syntymäaika 
Myös hevosen syntymäaika muodossa pp.kk.vv on merkitty aina. Vanha merkintätapa oli ppkkvv, mutta olen luopumassa siitä ja sitä näkee enää vain joillain vanhoilla hevosilla, joille en ole sitä ehtinyt vielä korjata.
 
(Rotu) 
Rotu on nykyään kerrottu harvan rodun hevoslistauksessa. Se on useimmille roduille turha tieto, koska kullakin hevoslistaus-sivulla on vain yhden rodun hevosia ja se rotutieto lukee jo sivun otsikossa. 
 
Silloin, jos yhdessä hevoslistauksessa voi olla useammalla eri rotunimikkeellä olevia hevosia, rotu-sarake on merkitty taulukkoon. Näitä ovat ara-appaloosat, pintabianit, ratsu- ja risteytysponit ja trakehnerit.
 
Ara-appaloosien hevoslistauksessa on hevosia, jotka ovat ara-appaloosia (min. 99 % arabia) tai arabi-appaloosa -risteytyksiä (alle 99 % arabia). Sama koskee pintabianeja.
 
Trakehnereilla teen nimityseron trakehnerin ja anglo-trakehnerin suhteen, anglo-trakehnereissa on enemmän kuin 25 % täysiverisiä tai shagyaa.
 
Ratsu- ja risteytysponien listassa ovat kaikki ne, jotka on luettavissa jonkin sortin risteytysponeiksi (ts. ponin ja hevosen risteytys), olivat ne sitten tavallisia ratsuponeja, virtuaalisia ratsuponeja, welsh part-bredejä tai jotain muita.
 
Väri
Hevosen väri on merkitty aina myös, vaikka periaatteessa se joillain roduilla on ns. turha tieto. Esimerkiksi clevelandinruunikot ovat aina ruunikoita, joten värin merkitseminen listaukseen voi tuntua turhalta. Väritieto kuitenkin kertoo sen, että onko hevosella kuva vai ei. Hevoselle voi olla väri määritelty sivuillaan ja/tai VRL-profiilissa, mutta jos sillä ei ole kuvaa, hevoslistauksessa sen kohdalla ei lue väriä.
 
Merkitsen värin yleensä lyhentämättömänä ja isolla alkukirjaimella. Kalliovuortenhevonen on poikkeus, niillä käytän värilyhenteitä.
 
Lajipainotus
Kaikille hevosille on merkitty myös lajipainotus. Se voi olla myös "yleishevonen" tai "yleisratsu". 
 
Toisinaan merkitsen lajipainotus-sarakkeeseen myös tiedon siitä, että hevonen kilpailee kyseisen lajin porrastetuissa (porr.). 
 
Erityisesti askellajihevosille merkitsen lajipainotus-sarakkeeseen sen, onko hevonen kilpailtu valmiiksi ARJ:n porrastetuissa. Tämä merkintätapa näkyy tuossa esimerkkikuvassa: kursiivilla merkitty lajipainotus tarkoittaa sitä, että hevonen on kilpailtu valmiiksi. Lihavoitu lajipainotus tarkoittaa sitä, että se kilpailee vielä (viite 5 kuvassa).
 
Muilla roduilla ja muiden lajipainotusten hevosilla vastaavat merkinnät voivat toimia hieman toisella tavalla eikä niitä välttämättä päivitetä säännönmukaisesti. Niistä pitäisi ehkä luopua. 

Näiden pakollisten perustietojen lisäksi hevoslistauksessa voidaan kertoa myös muita tietoja. Nämä tiedot liittyvät hevosen sukuun ja yleensä mitä enemmän jossain rodussa on hevosia, sen tärkeämmäksi olen nähnyt tarjota jo hevoslistauksessa enemmän tietoa kustakin yksilöstä. Näistä suvun pituus on yleisin lisätieto hevoslistauksessa ja se on merkitty, vaikka hevoset olisi jaoteltu erillisiin taulukoihin suvun pituuden perusteella.

  • Vanhempien nimet
  • Isä- ja emälinjat
  • Suvun pituus

4. Palkinnot ja muut merkinnät nimen yhteydessä
Jos hevosella on jokin palkinto tai arvonimi, merkitsen sen myös hevoslistaukseen. Merkintätapa on virtuaalimaailman vakiintunut tapa, arvonimet merkitään hevosen nimen eteen (esim. VIR MVA Ch) ja laatuarvostelu- ym. palkinnot nimen perään (esim. ARJ-II, kuten kuvassa).

Arabianhevosilla nimen perään on merkitty sulkeissa verilinja, jos se on jotain muuta kuin domestic.

Joillain roduilla on joskus merkitty hevosen nimen perään M lihavoituna. Se tarkoittaa sitä, että kyseinen hevonen on myytävänä. Toki Ionicista saa aina kysyä mitä tahansa hevosta ostettavaksi eikä täällä mitään varsinaista myyntilistaa ole edes. Mutta se M nyt kertoo ainakin varmaksi, että jos joku haluaa sen nimenomaisen yksilön, niin kyllä lähtee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti