Ionicin missourinfoxtrotterit

Olen viime aikoina puuhannut foxtrottereiden parissa. Viime vuonna nimittäin syntyi reilu 20 foxtrotter-varsaa ja niistä suunnilleen puolet ovat saaneet sivunsa. Näistä kaikki (netissä olevat) ovat päässeet myös jo rekisteriin ja ovat aloittaneet kisauraansa porrastetuissa. Useimmilla, ellei peräti kaikilla onkin porrastetuissa kisanneet vanhemmat, joten varsat ovat saaneet jotakin pohjapisteitä jo sieltä eikä kisaamista tarvinnut aloittaa ihan pohjalta. Ah, minun pitäisi perehtyä paremmin näihin porrastettuihin ja siihen miten ne vaikuttavat hevosten ominaisuuspisteisiin tai mitä ne nyt ovatkaan. Mutta tämä postaus ei käsittele niitä.

Kerron ensin hieman rodun historiasta Ionicissa. Historia on nimittäin pitkä, mutta silti foxtrotter pääsi vähän yllättämään, sillä siitä ei pitänyt kai koskaan tulla kasvatusrotua edes! Tietääkseni ensimmäinen foxtrotter Ionicissa oli suvuton ori Sparkling Luminary. Jos sivun tietoihin on luottamista, se tuli ensin Marineaan, Marinean lopettaessa myytiin (sellainen talli kuin Kurpitsaniemi?) ja sitten se kuitenkin toukokuussa 2004 päätyi Ioniciin. Mitä varten se alunperin Marineaan keksittiin, siitä minulla ei ole tietoa eikä Virginiakaan muista enää. Eikä siitäkään ole ihan tarkkaa selkoa, että miten se lopulta päätyi Ioniciin.

Joka tapauksessa Sparkling Luminarysta, tuttujen kesken Leevistä tuli yksi Virginian lempihevosista. Siitä huolimatta ei Ioniciin koskaan keksitty tai ostettu foxtrotter-tammaa, mutta se astui vieraita tammoja useammankin. Varsoista ori PI's Can't Handle tuli Ioniciin heti varsana. Se astui pari tammaa (lista sivulla on näemmä puutteellinen), muttei jättänyt yhtään varsaa kotitallilleen. Foxtrotterit oletettavasti katosivat Ionicista Hannun kuoltua. Ei sillä että niitä tosiaan olisi tämän enempää koskaan ollutkaan.

Vuonna 2008 tuli sitten tamma Honey, Vista Ridgen kasvattama Sparkling Luminaryn varsa. Sen emä oli Vista Ridgen kasvattama ja emänisä Touch of Real Love, joka oli aikanaan iso nimi kuulemma. Onhan sillä sivuillaan toki meriittejä, kantakirjauksesta ARJ:n ja WRJ:n laatuarvostelupalkintoihin asti. Tässä vaiheessa virtuaalimaailmassa oli todella vähän foxtrottereita ja muistan meidän olleen todella ylpeitä, että onnistuimme löytämään Honeylle peräti kaksi vierasta oria!

Honeya voikin sanoa nykyisen foxtrotter-lauman kantaemäksi, sillä vanhimmat edelleen löytyvät sukulinjat ovat säilyneet nimenomaan sen kautta vaikkei se helppoa aina ollut. Monia vuosia foxtrotter-kasvatus oli räpiköintiä sukupolvesta toiseen, aina toivoen että jostain löytyisi seuraavalle tammalle jokin ori. Kerpan RDN:ssä näitä nyt onneksi oli jokunen ja tällä hetkellä Honeyn emälinjaa jatkavat Pineberry Ion ja sen tytär Cranberry Ion. Jos katsotte Cranberryn sukua, niin sehän on hurjan epätasainen ja useampikin nimi toistuu jo viidessä polvessa.

Viime vuosina olen kuitenkin aktiivisesti tehnyt töitä foxtrottereiden eteen. Niitä on keksitty, ostettu ja kasvatettu. Niitä on meille putkahdellut muun muassa Ravenwoodista, Mustangista, Birch Bark Ranchilta ja Wolf Creekistä. Uusimpia tulokkaita foxtrottereiden maailmassa ovat Glademist Foxtrotters ja Tennessee. Näillä toki on suhteellisen lyhytsukuisia hevosia ja kasvatteja tarjolla, mutta niistä saa kasvattamalla pidempiä sukuja ja kuten tuossa jo totesin, ei sukujen tasaisuudesta ennenkään ole niin pilkun päälle piitattu. Foxtrottereiden tilanne alkaa siis olla hyvänsorttinen ja paremmaksi menee vain. Toki olen edelleen erityisen kiinnostunut ostamaan lähes mitä tahansa foxtrottereita.

Porrastetut ja kisaamisen mainitsinkin tuossa jo. Foxtrottereille on vuosien mittaan ollut tarjolla omia askellajiluokkia suhteellisen harvoin, mutta onpahan ollut kuitenkin. Toki ne ovat olleet tervetulleita myös yleisiin 3-, 4- ja 5-käyntiluokkiin. Porrastettujen tulo on parantanut luokkien ja kisojen määrää ja moni meidän foxtrottereista onkin kilpaillut itsensä jo ns. valmiiksi. Muutamat hevoset ovat kilpailleet saddleseatissakin, lähinnä näissä vähemmän näyttävissä luokissa eli classicissa ja countryssa. Näppituntumalta voisin kuitenkin väittää että isompi osa hevosista kuitenkin on kisannut vain askellajiluokkia. Muutamat ovat kilpailleet myös westernissä ja matkaratsastuksessa, mutta näistä ei ole mitenkään merkittäviä sijoitusmääriä kellään eivätkä ne ole foxtrottereiden päälaji.

Tunnustan sen verran etten ole ihan järjettömän perehtynyt siihen, mitä kaikkia värejä reaalimaailman foxtrottereilta voisi löytyä. Ionicissa ei ole mitään erityistä väri-iloittelua harrastettu, pääosin kuvien puutteen takia. Perusvärejä löytyy, samoin tobianoa, voikkovärejä, kimoa ja päistärikköä. Rotuyhdistyksen värioppaassa mainitaan samppanjavärit, hallakkovärit, hopeavärit, sabino (mitä sitten ikinä tarkoittaakaan sillä), frame, splashed white ja dominant white eli W-geeni, varianteista ei ole tietoa.

Kaikenkaikkiaan voidaan sanoa, että foxtrotterit tulivat Ioniciin vähän salakähmäisesti, mutta tulivat kuitenkin pysyäkseen. Rotu on ollut aina suhteellisen tuntematon ja selkeästi harvinaisempi kuin esimerkiksi saddlebred ja tennesseenwalker, mutta nyt tilanne sekä Ionicissa että muualla on kirkastumassa, ainakin minusta tultuu siltä.

– S

Virtuaalimaailma, eettisyys ja vastuu

Olen pohtinut tätä aihetta ja tästä kirjoittamista valehtelematta jo vuosia enkä vieläkään saa aikaiseksi muuta kuin sekavan puoli-aggressiivisen postauksen, josta on turha etsiä minkäänlaista ratkaisuehdotusta tai edes punaista lankaa. Aiheena on vaatimattomasti virtuaalimaailma ja etiikka tai sillä työnimellä aihe nyt minun päässäni on pyörinyt vaikka etiikka ei välttämättä ole se kaikkein osuvin termi tähän. Nyt kuitenkin aihepiiri on noussut esille muuallakin ja teksti on pakko saada koneesta ulos.

Ensimmäinen (muistaakseni) sysäys asiaan oli Nintsun vuonna 2018 kirjoittama blogiteksti Virtuaalikoirat ja eettinen pulma, jossa hän pohti sairaaksi jalostettuja koirarotuja ja sitä, että miten eettistä ylipäänsä on omistaa tällaisia virtuaalimaailmassakaan vaikka periaatteessa rodusta tykkäisikin ja virtuaalikoirat eivät kärsi. Kommentoin sitä jo tuolloin pääasiassa tennesseenwalkerien ja big lick -hevosten näkökulmasta, jota olin miettinyt suunnilleen kai siitä asti kun itse aloitin kirjoittamisen blogissa tekstillä Walkerit ja soring.

Alkusyksystä lusikkansa soppaan työnsi Pölhö kirjoittaessaan myös eettisestä harrastuksesta ja siitä, että jos kuvitteellisessa maailmassa tekee jotakin, onko se ja tulkitaanko se saman asian ihannoimiseksi ja tukemiseksi myös reaalimaailmassa. (Tarina-asiaan minulla on vastaus: kirjoitettuja hahmoja ei tulisi pitää autofiktiivisinä, ellei kirjoittaja erikseen kerro hahmon olevan sellainen. Jos siis hahmo lyö raipalla hevosta, se ei tarkoita että kirjoittaja tekisi niin tai edes pitäisi sitä jotenkin puolusteltuna. Itselläni on toki oma lehmä ojassa, koska oman hahmoni toiminta ei tällä hetkellä kestä päivänvaloa, tosin se ei liity hevosiin ja niiden kohteluun.)

Viimeisin naula arkkuun oli WRJ:n keskusteluketju Keskustassa, jossa kävi ilmi, että ainakin jotkut harrastajat dissaavat koko WRJ:tä tai ainakin sen karjalajeja eettisistä syistä. Tapetille nousi varsinkin calf roping, jossa vasikka lassotaan ja sen jalat sidotaan. Teoriassa vasikka ei vahingoitu tässä lajissa, mutta hurjalta se näyttää ja väkisinkin tulee mieleen myös lajin stressaavuus vasikalle. Karjalajeista cutting ja reined cow horse ovat pehmeämpiä lajeja, koska niissä nautaa vain ohjaillaan pääpiirteissään koskematta siihen. 

Tietenkin voitaisiin puhua myös siitä, että mites raviurheilu. Ei ole vielä kuukauttakaan siitä, kun uutisoitiin siitä, että tarkastuksissa yli puolella kilpailevista ravureista oli jonkinasteisia suuvaurioita (lähde). Se on aika paljon. Ravi- ja laukkamaailma myös tuottavat  paljon ns. ylijäämähevosia, niitä joista ei kilpahevosiksi ole ja joiden kohtalo on sitten pahimmillaan todella karu. Laukkapuolella raipankäyttö on edelleen melko säälimätöntä ainakin näin amatöörin silmin, vaikka sitä on kaiketi yritetty suitsia.

Eivät nämä perinteiset olympialajitkaan selviä mitenkään puhtain jaloin. Verta suussa tai kyljissä, ylikireitä turpahihnoja, rollkuria, sähkökannuksia, barringia, kovia kuolaimia, vain muutaman kiistanalaisen asian mainitakseni. Näistä moni tapahtuu toki piilossa, koska kisapaikoilla niitä ei sallita, mutta on niitä kisoista diskattujakin.

Askellaji- ja saddleseat-hevosten puolelta menin jo mainitsemaan tuon soringin, mutta eiväthän ne siihen lopu. Toisilla roduilla annetaan kavioiden kasvaa ylipitkiksi, toisilla kohotetaan häntä (en tiedä tarkalleen mitä keinoja siihen käytetään enkä ole varma haluanko tietääkään, epäilen niitä silti), niinsanottu gingering eloisan vaikutelman luomiseksi, listaa olisi varmasti enemmänkin.

Aina ei tarvita edes kilpailemista, sillä samalla tavoin kuin koirillakin, tiettyjen piirteiden jalostus hevosilla voi aiheuttaa ongelmia. Arabien äärimmäisen pieneen ja koveraksi jalostettuun päähän eivät mahdu enää kaikki hampaat ja hengitystietkin voivat olla ahtaat. Friisiläisillä esiintyy dwarfismia ja vesipäisyyttä perinnöllisenä. Miniatyyreillä esiintyy rakenteellisia ongelmia kun tavoitellaan aina vain pienempää kokoa.

Virtuaalimaailmassa nämä kaikki voitaisiin kuitata yksinkertaisesti toteamalla, että tämä on keksitty maailma ja siksi ns. täydellinen maailma. Täällä kaikki hevoset ovat terveitä, niitä käsitellään ja pidetään aina fiksusti, ne eivät loukkaannu ja kaikin puolin homma on eettistä. Tähän on ihan hyvät perusteetkin kyllä olemassa, sillä virtuaalimaailmasta puuttuu raha, joka on nähdäkseni tärkein tekijä likipitäen kaikkiin epäkohtiin. Jos virtuaalihevonen ei pärjää kisoissa, sitä ei tarvitse alkaa valmentaa epäeettisin menetelmin vaan sillä yksinkertaisesti kilpaillaan vähän enemmän että se saa täyteen tarvitun sijoitusmäärän.

Virtuaalihevoset ovat siis turvassa, mutta ei lopeteta pohdintoja vielä tähän. Jos me harrastamme täällä virtuaalimaailmassa esimerkiksi raveja, tulemmeko samalla tukeneeksi asenteita, jotka auttavat pitämään reaalimaailmassa tämän lajin ongelmia pystyssä jatkossakin? Olemmeko me niitä, jotka kiusaamista nähdessämme katsomme pois ja sanomme, että tämä ei kuulu meille? Ja mihin vedetään raja? Onko kaikki kilpaileminen hevosilla vahingollista, sillä eihän se ole luonnollista hevosille? Pitäisikö meidän siis tyytyä vain ihailemaan vapaana laukkaavia virtuaalihevoslaumoja, jotta emme tulisi tukeneeksi minkäänlaista hevosten kaltoinkohtelua?

Sitten on tietenkin kuvat, virtuaalihevostelun suola, jos minulta kysytään. Olen vuosia pyrkinyt jättämään Ionicin tennesseenwalkereilta pois ne räikeimmät big lick -hevosten kuvat, mutta joskus olen niihinkin sortunut (todiste). Tarkoittaako tuo kuva sitä, että hyväksyn ja kenties jopa ihannoin tuollaista? Haluaisin huutaa täyteen ääneen että ei, todellakaan ei, käytin kuvaa vain siksi että se nyt sattui olemaan varastossa, pyydetty yhtä aikaa monen muun kuvan kanssa ja kun se hevonen on kimo ja kimojen walkereiden kuvia ei turhan paljon ole. Onko se jokin hyvä syy?

Eivät big lick -kuvat ole ainoa ongelma. Ionicin hevosilla näkee kohotettuja häntiä, epäluonnollisen korkeita liikkeitä, pitkiä kavioita, kouluratsuja luotiviivan takana ja tässähän on listattuna vain ne muutamat asiat, jotka minä tiedän potentiaalisiksi ongelmiksi. Olenhan sanonut rakastavani erityisesti kouluratsastuskuvia ja niitä hevosilla paljon onkin, mutta toiset tahot sanovat nykymuotoisen kouluratsastuksen olevan jos nyt ei suoraan rääkkäystä, niin epäluonnollista ainakin ja ehkä heillä on pointtinsa. En ole asiantuntija, joten en voi kyseenalaistaa. Ja pahoin pelkään, että mahdollisten ongelmien lista ei ole vielä edes tässä, jos oikein tarkoin alettaisiin tonkia.

Ja sitten on näitä muitakin eläimiä meillä. Toinen kissoista on maatiais-rotukissa-mix, potentiaalista pentutehtailua ja reaalimaailmassa en pidä lainkaan tästä ideasta. Meillä on typistetty dobermanni. Mitä terveysongelmia sitten rakastamiltani vinttikoirilta löytyy, en edes tiedä. Että jos joku näkee typistetyn dobberin ja haluaa itse samanlaisen, koska näyttäähän se nyt tyylikkäältä, niin olenko minä jonkinlaisessa moraalisessa vastuussa?

Tässä on siis ongelmia ongelmien perään. Joku voisi tietysti todeta, että myrsky vesilasissa, leikki leikkinä ja mitä minä nyt tällaista edes mietin, idiootti. Tai että jos ei pannu kestä, niin lopeta koko harrastus, sillä siitä pääsee. Tai vaihda kaikkien hevosille varmasti vapaana elävien villihevosten kuvat. No, vähän menisi oudoksi Ionic. 

Toistaiseksi olen päättänyt luopua calf ropingista (vielä kun muistaisin tämän päätökseni), koska se on jo pelkkänä lajina lievän epäilyttävä vasikan kannalta. Kiitos niille, jotka asiasta sanoivat, sillä en ole varsinaisesti niin perehtynyt että olisin tajunnut itse kyseenalaistaa tuota luokkaa. Muuten olen sitten vähän umpikujassa. ARJ:ssä olen kilpaillut hyvillä mielin, ajatellen että virtuaalimaailmassa tämä laji on täysin eettinen ja humaani, kuten varmasti onkin, koska kuvittelemme sen sellaiseksi.

– S

Ionicin hevosmäärä

Tinu meni omassa blogissaan listaamaan tallinsa hevosmäärän roduittain (Sîr Angrenin suurimmat rodut) ja pitihän sitä tietysti sitten laskea omatkin hevoset. En ole tehnyt sitä varmaan taas moneen vuoteen, onhan siinä melkoinen duuni. 

Eikä tämäkään laskenta ole mikään varsinaisesti oikea lukema. Minulla on aina kasa sivuttomia kasvatteja (oikeasti, sadoittain!), aina ostohevosia odottamassa sivujaan nekin, muutama sellainen, jolle on sivut jo mutten ole vielä päivittänyt niitä nettiin ja hevosia, jotka on myyty, mutten ole vielä saanut uutta osoitetta, joten ne roikkuvat vielä matkassa. Eli tämä numero on nyt vain tilanne 20.10.2021 joskus iltasella netissä olevassa Ionicin versiossa. Niin, en ole laskenut Gin Ahaltekin hevosia tällä kertaa. Pitäisi joskus nekin.

Kokonaislukema pääsi silti vähän yllättämään: 3367 hevosta! Juu, tiesinhän minä että toisella tuhannella ollaan menty jo pitkään, mutta että yli kolme tuhatta... huh. No mutta, ei sen nyt oikeasti pitäisi yllätys olla, kun miettii. Ionicia ei olla ikinä tunnettu varsinaisesti pienenä tallina.

Tässä sitten niitä numeroita. Yleisesti voisin sanoa, että suuria yllätyksiä ei todellakaan tullut. Kursiivilla on merkitty ne rodut, joista oikeastaan olisin luopumassa. Listoilta on jätetty pois ne rodut, joita on alle 10 kappaletta.

Top 10:

1. Arabianhevonen 371
2. Knabstrupinhevonen 202
3. Kalliovuortenhevonen 186
4. Terskinhevonen 175
5. FWB 138
6. Frederiksborginhevonen 120
7. Quarter-hevonen 92
8. Budjonnynhevonen 90
9. Saddlebred 88
10. Tennesseenwalker 87

Yritin etsiä, mutten ole vissiin koskaan aiemmin tilastoinut näitä hevosmääriä, kasvattimääriä vain. Siitä huolimatta nuo neljä suurinta osasin arvata jo etukäteen, senkin että arabi pitää kärkipaikkaa. Olen ilahtunut quartereiden ja noiden askellajirotujen määristä.

Suurimmat askellajirodut:

1. Kalliovuortenhevonen 186
2. Saddlebred 88
3. Tennesseenwalker 87
4. Paso fino 78
5. National Show Horse 46
6. Missourinfoxtrotter 34
7. Islanninhevonen 20

Ei suuria yllätyksiä. Kolme ensimmäistä ovat jo tuolla TOP 10:ssä. Paso finojen määrälle saatoin kohottaa kulmiani, vaikka kyllähän minä olen niitä haalinut melko tavalla.

Suurimmat barokkirodut:

1. Andalusianhevonen 49
2. Kladrubinhevonen 35
3. Lipizzanhevonen 13

Barokkirotuja ei ole kovin montaa nyt alkujaankaan ja niiden määrät eivät tosiaan yllä kovin kummoisiksi. Andalusia pitää kärkipaikkaa, lipizzoja on jokunen ja kladrubeista pitäisi päästä eroon tässä joskus. Pinnan alla on kehittymässä pieni lusitano-lauma.

Suurimmat karjahevosrodut:

1. Quarter-hevonen 92
2. Paint Horse 58
3. Appaloosa 17

Kuten sanoinkin, quarter-hevosten suuri määrä ilahdutti, kenties vähän yllättikin. Paintejakin on paljon. Appaloosa sen sijaan on aina ollut pienempi rotu kuin nämä kaksi muuta niin että lista on ihan sen näköinen kuin ajattelin. Täällä on kuitenkin tulossa vielä australianhevoset, joiden määrä tällä hetkellä on kovin pieni, mutta ehkä ja toivottavasti se asia paranee vielä joskus.

Suurimmat kylmäverirodut:

1. Suomenhevonen 43
2. Perchenhevonen 42
3. Poitounhevonen 21

Siihen on tultu, että suomenhevonen on Ionicin suurin kylmäverirotu! Kylmäveristen määrät ovat kuitenkin tosi pienet verrattuna poneihin ja lämminverisiin, mutta nelisenkymmentä suokkia ei ole silti ihan mitätön määrä. Perchenhevonen on kuitenkin ihan kintereillä ja luulin perchen olevan suurin kv-rotu, mitä se on aiemmin ollutkin, ainakin näppituntumani mukaan.

Suurimmat ponirodut:

1. Newforestinponi 65
2. Connemaranponi 46
3. Welsh D, ylämaanponi 44
4. Hackneyponi 34
5. Exmoorinponi, fellponi 33
6. Australianponi 32
7. Welsh B 15
8. Welsh C 14
9. Welsh A 12
10. Ratsuponit 11

Laskennan hetki on nyt vähän epäreilu muille kuin nyffeille, sillä tovi sitten tein kaikille uusille nf-kasvateille sivut ja osittain siksi niitä on nyt paljon. Jos saisin joskus maailmassa tehtyä kaikille ponikasvateille sivut, voisi listan järjestys olla toisenlainen. Sen verran runsaasti minulla on rästissä varsinkin welsh-kasvattien sivuja. Jos kaikki suunnitellut kasvatit otettaisiin huomioon, arvelisin, että oikeasti erot eri ponien välillä olisivat varsin pienet.

Suurimmat puoliverirodut:

1. FWB 138
2. Trakehner ja anglotrakehner 44
3. Oldenburginhevonen 36
4. Westfaleninhevonen 35
5. Arabian Warmblood 21
6. Lämminverinen ratsuhevonen (ts. määrittelemätön pv) 14
7. Ranskanpuoliverinen 12

Jos olisi pitänyt arvata etukäteen järjestys, olisin melkein oikeaan osunut, tässäkin. FWB on suurin ja se onkin meidän päärotu puoliveripuolella. Sitten tulevat trakehnerit ja oldenburg. Sen sijaan se, että westfaleneita on noinkin paljon verrattuna oldenburgeihin, pääsi vähän yllättämään. Olisin kyllä osannut sen sijoittaa neljännelle sijalle, mutta että vain yhden hevosen erolla oldenburgiin! No, ei siinä mitään vikaa ole.

Suurimmat täysiverirodut:

1. Arabianhevonen 371
2. Englantilainen täysiverinen 87
3. Angloarabi 17

Tästä nyt ei ole yhtään mitään sanottavaa. Täysin sellainen lista kuin oletinkin, numeroita myöden. Englantilainen täysiverinen on kipuamassa hitaasti mutta varmasti sinne isojen rotujen (yli 100) joukkoon ja angloarabeja ei koskaan ole ollutkaan tarkoitus suurimuotoisesti kasvattaa.

Suurimmat muut lämminverirodut:

1. Knabstrupinhevonen 202
2. Terskinhevonen 175
3. Frederiksborginhevonen 120
4. Budjonnynhevonen 90
5. RBSH 79
6. Venäjänratsuhevonen 65
7. Kisber-felver 59
8. Gidran, nonius 57
9. Morganinhevonen 53
10. Ukrainanratsuhevonen 50
11. Wielkopolski 47
12. SGSH 41
13. Clevelandinruunikko 35
14. Pintabian ja PH-ox -risteytykset 30
15. Furioso 29
16. Ara-appaloosa 12

Sitten tämä sillisalaatti-sakki! Neljä suurinta löytyy oletetusti top 10:stä eikä RBSH:nkaan sijoitus viidentenä suhteellisen suurella hevosmäärällä ole yllätys. Enkä nyt voi väittää että varsinaisesti olisin yllättynyt venäjänratsuhevosen tai noiden unkarilaisten rotujenkaan kohtuullisen suuresta määrästä. Onhan niitä ja olen aika paljon tuonutkin uutta verta. Silti kiva nähdä että suhteellisen pienenä rotuna pitämäni ukrainalainenkin on jo kuitenkin 50 hevosen rotu. Ei se Ionicin mittakaavassa iso vielä ole, mutta keskikokoinen kuitenkin.

Semmoinen epistola. Miltäs tämä lukijoiden mielestä näyttää (jos jätetään pois se, että hevosia on tosi paljon, se ei liene yllätys kellekään), tuliko yllätyksiä, onko jokin rotu kenties isompi tai pienempi kuin olit osannut arvatakaan? Ja miltä teidän omat hevosmääränne näyttävät?

– S

Ionicin morganinhevoset ja muutakin yleistä morganeista

Olen viime aikoina tahkonnut läpi morganinhevosia ja tekee mieli sanoa rodusta sananen.

Morganinhevosten kanssa on olevinaan ongelmia sekä minulla että muilla (harvalukuisilla) kasvattajilla: kaikki pitkäsukuiset hevoset ovat sukua keskenään ja jalostus vaikeata siksi. Törmään itsekin tähän omien hevosteni kanssa. Suvuissa pyörii ne samat nimet vähän turhan usein. Aika moni näistä nimistä alkaa kasvattajatunnuksella Arcadia. Joskus olen morganeita etsittäessä törmännyt pyyntöön, että olisi kiva jos ei olisi arcadialaisia suvussa.

Ymmärrän täysin! On niitä itselläkin! Tämä ei tietysti ole mitään Arcadian dissaamista, sillä se talli teki todella merkittävän työn morganeiden kanssa ja jos arcadialaisia ei olisi, olisimme paljon pahemmissa ongelmissa. Pidän Arcadiaa yhtenä merkittävimmistä morgan-kasvattajista.

Hassua sen sijaan on se, että tilanne silti on tämä vaikka vuosien mittaan morganeilla on ollut muitakin merkittäviä kasvattajia, joskaan ei ehkä yhtä isoja kuin Arcadia. No, tietenkin iso osa varhaisten vuosien hevosista ja kannasta on kadonnut ja vaikuttaa nykyhevosten suvuissa kaukana ja vain muutamien jälkeläisten kautta.

Morganilla on nimittäin pitkä historia virtuaalimaailmassa. Ensimmäistä kasvattajaa en tiedä, mutta Greymasks ja Vaahtera ovat hyviä arvauksia. Magnetic Morgans & Morabs kasvatti morganeita vuonna 2002 tunnuksella MMM ja se lienee ensimmäinen pelkkiin morganeihin keskittynyt talli virtuaalimaailmassa. Muutamia sen kasvatteja näkee vielä nyky-morganeiden suvuissa, jos tarpeeksi pitkälle kaivaa. Crescent Stud saattoi olla MMM:n aikalainen tai tuli kuvioihin ainakin hyvin pian sen jälkeen. 

Mutta on morganeita ollut muuallakin! Kerpalla niitä on ollut kautta vuosien, Mustang-talli, Winterhill, Wynona Ranch, Bayou d'Armens, Sunrise, Koululaaksossa oli yksi ori, Knoxdale, Salpicar, VF Miniatures, Tijuana, Tuuliharja, Ravenwood, Hazard, Birch Bark Ranch ja tietenkin Ionic. Eikä tässä ole vielä kaikki edes.

Ionicin morganeiden tarina on tuttu muidenkin rotujen kohdalta: se kuului alkuperäisiin kasvatusrotuihin ja varsoja syntyi kolmisenkymmentä vuosina 2004-06. Meillä oli ihan tuontitoimintaakin, sillä suurin osa morganeista oli omia tuonteja. Ostohevosia oli suhteellisen vähän. Sitten rodusta piti luopua, syistä x, y tai z, joita en nyt muista. Morganin kanssa kuitenkin kävi samalla tavalla kuin muutaman muunkin: siitä luopumisesta ei tullut oikein hirveästi mitään. Aloin nimittäin kehitellä uusia hevosia jo vuonna 2008! Kuitenkin edellisenä vuonna olin näemmä onnistunut hyvin tehokkaasti hukkaamaan suurimman osan vanhoista morganeista ja nyt kun katselen muutamiakin vanhoja oreja ja niiden sukuja, taidan hyödyntää pakasteen käytön mahdollisuuden. Katsokaa nyt herran pieksut tätäkin oria ja sen isää!

Tällä hetkellä Ionicin morganeiden tilanne ei ole huonoin mahdollinen, sillä meillä on useampiakin lyhytsukuisia hevosia, osa jopa ihan kokonaan uusista sukulinjoista. Lisäksi Taciturnin Hazard tekee näemmä mittavaa uusien sukujen tuontia. Pitäisi ehkä itsekin.

Meidän morganimme kilpailevat pääsääntöisesti ARJ:n saddleseat- ja ajoluokissa. Useimmilla on päälajina jokin saddleseat-lajeista ja sitten ajoluokkia harrastellaan niiden ohessa. Varsin harva on erikoistunut pelkkiin ajoluokkiin. Toki seasta löytyy muutama hassu WRJ-kisaaja, mutta sen lajin hevoset tahtovat aina jäädä quartereiden jalkoihin. Jos en olisi niin innoissani ARJ:stä ja porrastetuista, voisin kilpailuttaa morganeitani monipuolisemminkin, esimerkiksi valjakossa ja helpon tason olympialajeissa.

– S

Kasvattajanimistä

Olen tässä syksyn mittaan kaiken muun lisäksi pakertanut myös kasvattien nimien parissa. Ainahan niitä täytyy keksiä, kun niitä aina syntyy. Viime aikoina listalla on ollut montaa sorttia brittiponia ja, niin epätodennäköiseltä kuin se ehkä kuulostaakin, vihaan niiden nimiä! Kun ihminen valittaa unkarilaisten ja puolalaisten nimien keksimisen vaikeudesta, voisi kuvitella saman ihmisen keksivän oikein mielellään englanninkielisiä nimiä. Vaan kun se ei ole ihan niin yksinkertaista...

Kirjoitin viimevuotisessa joulukalenterissa tuontihevosten nimistä ja niiden keksimisestä (Joulukalenteri 21: tuontihevosten nimien keksimisestä). Siellä vilahtaa epämääräinen termi "fiilis" ja olen kertonut hakevani brittiponien nimiin sitä oikeaa fiilistä käyttämällä keksittyjä kasvattajatunnuksia osia nimissä. Se on ollut hyvä konsti, olen tyytyväinen suurimpaan osaan keksimiäni brittiponinimiä, mutta omien kasvattien kanssa on hankalampaa.

Nimittäin nyt kun tulin ajatelleeksi, ne tuontiponien nimet nojaavat hyvin paljon juuri niihin kasvattajatunnuksiin. Lucy of Knightsbrook on hyvä nimi exmoorinponille, Lucy Ion on tosi nääh. Ion-tunnus kuulostaa näiden rotujen nimissä typerältä omasta mielestäni. Asiaa ei auta yhtään se, että katselen kateellisena ponikasvattajien tunnuksia, jotka kuulostavat hyviltä ja "ponimaisilta" vaikka ponin oma nimi olisi mikä vain. Rushock, Kernfield, Cefnmoor, Nerywick, Poniniemen, muutaman mainitakseni.

Yritin kiertää ongelmaa kokeilemalla Ionicin suomenkielistä tunnusta Ionin ponien nimien kanssa, yhdistäen sitä englanninkielisiin nimiin. Se särkee kielinatsin sielun, mutta toimii muilla virtuaalikasvattajilla (esim. Poniniemen Starglow) ja reaalimaailmassa (esim. Ellilän Countess of Roses). Useimmat keksimistäni Ionin-alkuisista nimistä ovat jotakuinkin kohtalaisia, osa ihan ok jopa minun mielestäni, mutta silti yleisfiilis asiasta on taas vähän nääh.

Looginen vaihtoehto olisi tietysti kehittää ikioma kasvattajatunnus brittiponeille. Hyvän kasvattajatunnuksen keksiminen toki ei ole mitenkään helppoa, mutta miettimällä ja kokeilemalla voisin onnistua löytämään jotakin. Olen kuitenkin aika varma, että joutuisin luopumaan ns. tunnistettavuudesta, nimi olisi jotakin ihan muuta kuin Ion. En ainakaan usko että keksisin hyvää kasvattajanimeä, joka olisi  mitenkään yhdistettävissä Ionicin nimeen.

Lisäksi Ionicissa on jo käytössä tosi monta erilaista kasvattajatunnusta. Suurin osa on toki helposti tunnistettavia, vaikka vähän erilaisia kuin perinteinen Ion. Näitä tunnuksia ovat:

• frá Jón (islanninhevoset)
• Jonens
• Ionin
• Ionnyj/Ionnaja (venäläiset rodut ja nimet)
• de Ion (espanjalaiset nimet)
• de Íon (portugalilaiset nimet)
• d'Ion (ranskalaiset nimet)
• Iostream (lv-ravurit ja peitsarit)
• Commander's (tietyt tennesseenwalkerit)

Näiden lisäksi muutamat rodut on nimetty jo vuosikausia ilman mitään kasvattajatunnusta. Kladrubit ja lipizzat noudattelevat rotujensa käytäntöjä. Arabeilla on nimen ensimmäisenä osana emälinjan tunnus, joita en ole halunnut rekisteröidä kasvattajatunnuksiksi, siltä varalta että jos joskus maailmassa joku muukin innostuisi niitä käyttämään.

Että onhan sitä jo siinä yhdelle tallille kasvattajatunnuksia! Toki myönnän että Ionic on ehkä vähän poikkeus rotumääränsä kanssa. Mutta vieläkö mahtuisi yksi uusi kasvattajatunnus mukaan? Ja jos mahtuisi, mikä se olisi?

– S

Suosikkihevosia: Ikhar Eton

Kirjoitin joulukalenterissa suosikkihevosista ja siitä, mikä tekee hevosesta suosikin (en tiedä, vaihtelee) ja miten se näkyy hevosen sivuilla (ei välttämättä mitenkään). Ajattelin esitellä tässä yhden pitkäaikaisen suosikin, ukrainalaisori Ikhar Etonin. Ikhar on muuten esitelty kuukauden valintana vuosi hankkimisensa jälkeen (Esittelyssä kuukauden valinnat, lokakuu 2013).

Ikhar on takuulla yksi niistä hevosista, joista ei varmaan kukaan osaisi arvata, että ajattelen sitä erityisen lämmöllä. En ainakaan usko niin, sillä varmasti ulkopuolisen silmään se on ihan perus-hevonen, joita Ionicissa on todellakin toista tuhatta. Rotu on tietysti hivenen sieltä eksoottisemmasta päästä, muttei Ionicin mittapuulla. Nimi on varmaan ihan ok, muttei sen kummempaa eikä kuvakaan ole erikoisen hyvä, vai mitä?

Tuossa vanhemmassa esittelypostauksessa tulee jo ilmi se, että Ikharin hankinta oli aikoinaan kyllä iso juttu sen rodun takia. Muistan olleeni yllättynyt kun löysin suvullisen ukrainanratsuhevosen ja olin tosi iloinen että sain sen ostettua. Ukrainalainen on harvinainen rotu virtuaalimaailmassa eikä sitä tiettävästi ole kasvatettu juuri muilla kuin meillä ja Trzebielinossa, joka on lopettanut vuosia sitten. Hajayksilöitäkin saa hakemalla hakea. Sitten kun aivan sattumalta löytyi vieläpä suvullinen hevonen, ennestään tuntemattomista vanhemmista, niin se oli (ja on tänäkin päivänä) kuin yllätyslahja.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä jostain syystä pidän tolkuttomasti myös Ikharin kuvasta! Olin todella innoissani kun sain sen oriin mukana kaupantekijäisiksi. Juu tiedän, se ei ole teknisesti ottaen erityisen onnistunut: vastavaloon otettu niin että hevosesta näkyy enimmäkseen vain siluetti eikä liikkeen vaihe ole se imartelevin mahdollinen. Taustakin on hieman levoton. Siitä huolimatta jokin tuossa kuvassa kiehtoo, minulla on välillä näitä tämmöisiä kummia fiksaatioita. Koska kuva tuli käytettäväksi ainoastaan tuolla yhdellä hevosella, en ehkä raaski lopettaa sitä ikinä. 

No, tuskin Ikhar ikuisesti elää, mutta vielä nyt jonkin aikaa kuitenkin. Tämä on todennäköisesti niitä hevosia, joiden lopettamista harkitsen pitkään ja sittenkin kaduttaa.

—S

Newforestinponien säkäkorkeudet

Kävin taannoin läpi Ionicin newforesteja ja samalla kun värkkäsin kasvateille sivuja ja mietin niiden tietoja, mieleen juolahti taas tämä säkäkorkeusasia. Minkä korkuisia Ionicin nyffit ovat? Entä mites reaalimaailma? Ja poikkeavatko nämä kovin toisistaan?

Monilla poniroduilla säkäkorkeutta on rajoitettu jommastakummasta päästä. Nyffin rotumääritelmä on suhteellisen lepsu: yläraja on 148 senttiä (minulla on jokin hämärä käsitys, että tämä olisi alunperin ollut 147 cm mutta nostettu sentillä joskus 2000-luvun puolella. En vain löydä tästä mitään lähdettä, joten saatan sekoittaa johonkin toiseen rotuun) ja alarajaa ei ole määritelty. Tosin useissa paikoissa todetaan, että harvoin jos koskaan säkäkorkeus jää alle 120 sentin. Brittein saarten poniluokissa newforestit jaetaan kahteen ryhmään korkeuden perusteella. A-ryhmään kuuluvat alle 138-senttiset ja B-ryhmään yli 138-senttiset ponit.

Tietenkin kaikki Ionicin nyffit osuvat näihin rajoihin. Ylikorkeita ei tietysti olekaan ja matalinkin on 126-senttinen. Orien keskisäkäkorkeus on 141,19 cm ja vaihteluväli 135-146 cm. Tammoilla vastaavat lukemat ovat 137,23 cm ja 126-147 cm.

Vertailun vuoksi keräsin tiedot myös Suomessa syntyneistä newforesteista. Lähteenä tässä käytin Sukupostia. Orien tilastoon keräsin vain orien korkeudet, en ruunien ja jätin pois ne ponit, joiden säkäkorkeuden yhteyteen oli merkitty "arvio". Suurimman osan tilastosta siis muodostavat kantakirjatut oriit, jotka on ainakin ktk-tilaisuudessa virallisesti mitattu. Hassu sattuma, mutta Ionicissa nf-oreja on 32 kappaletta ja näitä reaalimaailman nf-oreja korkeuksineen siunaantui tilastoon 31 kappaletta. Ja arvaattekos miltä oikeiden orien keskiarvo näyttää? Se on 141,77 senttiä! Vaihteluväli on melkein sama sekin, 134-147 senttiä, että Ionicin oriit ovat kyllä tosi realistisia tässä suhteessa.

Tammoja sen sijaan oli Sukupostissa huomattavasti enemmän ja tilastoon tuli yhteensä 301 tamman korkeudet. Niistäkin aika moni on kantakirjatamma. Tammojen säkäkorkeuden vaihteluväli oli 124-148 senttiä, mutta keskiarvo yllätti: se on 140,56 cm. Ei siis kovinkaan paljon oreja pienempi. Ionicin tammat ovat keskimäärin matalampia.

Piirrustelin näistä myös vähän graafeja, koska insinööri tykkää niistä. Tässä on ensin orien korkeudet, sinisellä Ionicin, punaisella oikeiden orien lukumäärät.

Melko yhteneväistä on. Ionicissa on tuollainen pienempi huippu 137-139 sentin kohdalla ja selkeä 144-145 sentin kohdalla. Oikeilla ponioreilla on kohtuullinen piikki 140-141 kohdilla ja sitten samoin tuolla 145 sentin kohdalla.

Ja tässä on sitten tammojen vastaava. Kannattaa tosiaan huomioida, että reaalitaammojen määrä on kymmenkertainen siihen nähden mitä Ionicissa niitä on. Suoraan käyrien vertailu on siis vaikeata.

Sen verran voidaan kuitenkin päätellä, että Ionicin tammoilla ei ole kovin kummoisia huippuja. Ehkä suurin on 135-136 kohdilla, niitä molempia on 4 kappaletta. Neljä kappaletta on myös 144-senttisiä tammoja. Oikeilla tammoilla sen sijaan korostuu selkeästi 141-143 cm, niitä on kaikkein eniten.

Minkälaisia johtopäätelmiä tästä sitten voisi tehdä? No, en tiedä, muuta kuin että jatkaa samalla tavalla, varsinkin orien suhteen. Se, että Ionicin tammat ovat keskimäärin pienempiä kuin oikeat, ei minusta ole mikään hillitön ongelma. Minä en oikeasti mieti näitä tilastoja siinä vaiheessa kun päätän yksittäisen ponin säkäkorkeuden. Siihen vaikuttavat ennen kaikkea vanhemmat, mutta olen yrittänyt välillä ajatella niiden asettamien "rajojen" ulkopuolelta ja välillä tehdä vähän pienikokoisempia, välillä suurikokoisempia jälkeläisiä.

—S

Uutisia väririntamalta

Ei näitä ehkä voi sanoa uutisiksi, koska eivät ne nyt niin uusia asioita ole. Joka tapauksessa nämä asiat ovat uineet omaan tietooni vasta tässä suhteellisen lähiaikoina.

Suomenhevosella W20

Alkukeväällä jo julkaistiin tieto siitä, että suomenhevoselta on löytynyt W20-geeni. Tiettävästi ensimmäinen testattu yksilö on orivarsa Suonsilmän Toivo (2020, Karkurin Samba - Sanhatar; Harkko).

Sinällään tämä ei ole mikään suunnaton yllätys. W20 tuntuu olevan tosi laajalle levinnyt kuvio ja suomenhevosilla noita merkkejä on. Sitä ei olla tutkittu, miten laajalti suomenhevosilta mahdollisesti löytyy tätä W20:stä. Tulevaisuus ehkä (toivottavasti) näyttää.

Muutenkin W20 on tutkijoille vielä jonkinasteinen mysteeri, lähinnä siis se, että miten se varsinaisesti toimii. Se ei välttämättä yksinään aiheuta mitään suuria merkkejä, mutta muiden valkoisia merkkejä lisäävien geenien kanssa esiintyessään se voi lisätä valkoisen värin määrää.

W-muunnosten perhe kasvaa

Päivitin taas pitkästä aikaa vanhaa postausta W-muunnosten listasta. Siellä mennään jo numerossa 32, tosin 29 on ilmeisesti jäänyt välistä, jostain syystä. Harmi etten ole kerännyt käyttämiäni lähteitä ylös tuohon postaukseen sen tarkemmin, sillä alussa mainittu Kathmannin kirjahan listaa muunnokset vain W20:iin asti.

Pearlin periytyminen varmistunut

Kirjoitin vuonna 2015 blogiin pearlista. Tuolloin sen periytyminen oli vähän kysymysmerkki ainakin minulle ja tekstissä esitetty periytymistaulukko oli tehty valistuneen arvauksen (ei minun) perusteella. Nyt näyttäisi siltä, että akateemisessa maailmassa on päästy selvyyteen siitä, että pearl todellakin linkittyy voikkogeeniin ja periytyy juuri kuten tuossa tekstissä on esitetty.

Tosin noita alleelimerkintöjä voisi korjailla. Perinteisesti voikkogeeni on esitetty muodossa C^CR, joten koska pearl ilmeisesti on siis muunnos tästä, sen voisi merkitä käyttämäni prl:n sijaan C^prl. Näin ollen siis merkinnät olisivat näin:

• ei-voikko, ei-pearl: CC
• yksinkertainen voikko: CC^CR 
• pearl-kantaja (heterotsygootti pearl, ei näy hevosen värissä): CC^prl
• voikko-pearl: C^CRC^prl
• pearl (homotsygootti pearl, pearl-värinen hevonen): C^prlC^prl

Sunshine, pearlin kaveri

Vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa ilmoitettiin löytyneeksi uusi diluutio, joka on nimetty sunshineksi. Se on pearlin tavoin linkittynyt C-geeniin, se periytyy kuin pearl ja sunshine-hevonen näyttää samalta kuin pearl. Sanoisin että se on pearl, joka ei olekaan pearl! Tässä tutkimuksessa se on merkitty tunnuksella sun ja samoin kuin pearl eli C^sun.

Ensimmäinen, liekö toistaiseksi ainoakin löydetty sunshine-värinen hevonen on ollut tennesseenwalker-amerikanravuri -risteytys. Hevosen vanhemmista ei ole saatavilla DNA-näytteitä, joten sen tarkemmin sen taustoja ei olla pystytty tutkimaan. Kuitenkaan kummassakaan rodussa ei ole tutkijoiden mukaan raportoitu viime aikoina mitään mystisiä diluutioita. 

Snowdrop, toinen pearlin kaveri

Samana vuonna kuin sunshine, löydettiin myös toinen samanlainen diluutio, tai pitäisiköhän näitä alkaa kutsua jo muunnoksiksi samaan tapaan kuin W:n kohdalla. Se sai nimen snowdrop, C^sno ja se on löydetty Gypsy Horselta, siis irlannincobille lähisukuiselta rodulta/rekisteriltä. Ymmärtääkseni snowdropeiksi on testattu ainakin yksi heterotsygootti tamma, heterotsygootti ori (ilmeisesti ei sukulaisia) ja näiden 4 varsaa, joista yksi on homotsygootti, toinen heterotsygootti kantaja ja kaksi muuta eivät ole perineet snowdropia.

Snowdrop käyttäytyy samoin pearl ja sunshine ja sen aiheuttaa myös samankaltaisen värityksen.

– S

Ne pienet (itseaiheutetut) ongelmat

Aina välillä tulee törmänneeksi harmittaviin asioihin:

• Tarjolla olisi pv-näyttelyt, joihin en voi ilmoittaa kuin aivan satunnaisia yksilöitä, koska rakastan ratsastuskuvia niin paljon että lähes kaikilla kuvallisilla puokeilla on ratsastuskuvat.
• Tajuan ettei yllämainittu ongelma koske pelkästään puokkeja.
• Olen kilpaillut kaikki, siis ihan kaikki NSH:t ja melkein kaikki tennesseenwalkerit, saddlebredit ja missourinfoxtrotteritkin porrastettujen puolella valmiiksi eikä minulla ole ilmoittaa hevosia mukaan kisoihin.
• VHKR:n mukaan ikääntyvät, tuoreemmat porrastettujen kisaratsuni ovat suurimman osan ajasta odottamassa ikääntymistä päästäkseen seuraavalle tasolle. Sinne päästyään, ne kilpailevat kolme päivää ja olisivat taas valmiita siirtymään eteenpäin tasoilla, mutta ikä ei riitä, joten odottelemme vähän taas lisää.
• Haluaisin saada lisää meidän vanhoja arabeja ja rockyja porrastettujen listoille, mutta ne ovat rekisterissä Virginian omistuksessa.
• Virginia varmaan sanoisi tähän, että VRL:stä puuttuu edelleen se massatoiminto omistajanvaihdoksille. Tosin epäilen ettei sitä ole kukaan muu kaivannutkaan kuin me.
• Kun VSN-näyttelyissä jonkin hevosen sivut eivät toimi ja joudun hylkäämään hevosen.
• Kaikki noniukset ovat sukua keskenään enkä millään jaksaisi taas keksiä unkarilaisia hevosennimiä. Mietin kuumeisesti jos voisin käyttää muunkielisiä nimiä, mutta ei taivu, ei niin millään.
• Varastoistani ei löydy oikein mitään noniuksesta meneviä hevoskuvia.
• Harmiklassikko: jokin hevonen on kadonnut niin perusteellisesti, ettei siitä löydy mitään vanhoja sivuja mistään.
• Kasvattilista-tiedoston pituus on yli 15000 riviä ja joka päivä tulee lisää kun suunnittelen uusia kasvatteja vuoden 2022 jälkipuoliskolle.
• En jaksa perata sitä kasvattilistan alkupäätä, jotta saisin sieltä siirrettyä tavaraa vuoden 2017 listalle. Kyllä: minulla on vuonna 2017 syntyneitä kasvatteja, joille en ole saanut vieläkään sivuja tehtyä. Jos noudattelisin VHKR:ää kovinkin tarkasti, saisin kuopata ne samoin tein. Itse asiassa hyvinkin jo vuosi, pari sitten.
• WRJ-kisoja on niin huonosti kalenterissa ja tiedän että pitäisi jaksaa itse aktivoitua, mutta kun ei jaksaisi. Porrastetut ovat niin paljon helpompia.
• Paitsi ARJ ei ole helppo. Siellä se luokkien lista on niin pitkä, että joka kerran kun haluaa lähettää kisakutsun, on skrollattava noin miljoona kilometriä sivua alaspäin. Onhan se hyvä että luokkia on niin paljon, se tarkoittaa että kaikkea on mahdollista järjestää, mutta käyttöliittymä sukkii.
• Kun tallista löytyy vielä niitä hevosia, joiden sivut on tehty vuonna 2014 ja siis englanninkieliset ja niille pitäisi merkitä hevosten tasot porrastetuissa enkä jaksa enkä halua enkä osaakaan kääntää tekstejä englanniksi. Ei kaunista.
• Löysin vihdoin ja viimein äänikirjat varmaan viimeisenä ihmisenä maailmassa, mutta nyt ei lenkillä pää suolla enää tarina-ideoita, kun pitää keskittyä kuuntelemaan sitä kirjaa eikä ajatella omiaan. (Pro-tip: jos lähtee iltapimeällä lenkille, ei kannata valita sitä hirviöistä tai sarjamurhaajasta kertovaa kirjaa kuulokkeisiin.)
• Kun keksin tosi hyvän hevosennimen, mutten kirjoita sitä muistiin, koska onhan se nyt niin itsestäänselvä ja helppo muistaa. Seuraavan kerran muistaa vain sen, että se oli tosi hyvä nimi, muttei ole pienintäkään aavistusta, että mikä.

Niin että näillä taas eteenpäin.

– S

Ostan melkein mitä vain!

Viime viikolla tärähti Keskustaan se, mitä olin pitkän tovin jo hautonut: Ostan melkein mitä vain -ketju! Koska kaikki eivät tietenkään ole Keskusta-aktiiveja, mainostan tätä nyt täällä blogissakin. Ideahan on se, että ainakin katson läpi todellakin kaikki hevoset, joita minulle kaupataan ja olen ihan luvan kanssa lepsu. Napsin mukaani kaikenlaista vähänkin hyödyllisen oloista otusta ja sitten niitä, jotka eivät ehkä ole niin hyödyllisiä jalostuksen kannalta, mutta kiinnostavia noin muuten.

Myyntiehtojen pitäisi sopia Ioniciin (ja Gin Ahaltekiin): ei kisaamista eikä muutakaan aktiviteettia, paitsi ehkä jalostusta jos sattuu olemaan sellainen rotu. En halua mitään takarajoja enkä takaisinottoja jos ei muutamaan vuoteen hevosen sivuilla tapahdu mitään. Tämä on tätä meikäläisen harrastamista eikä siitä käy tinkiminen. VRL:n rekisteriin pääsevät ajan kanssa ainakin, elleivät siellä ole jo ja aikanaan myös kuopataan kunnialla, muistosivujen kera. Siinäpä se sitten onkin.

Ihan kaikesta en kuitenkaan innostu. Toistaiseksi tarjolla olleista hevosista irlannincob ja ratsuponit ovat olleet vähän mjääh. Ei niissä rotuina mitään niin ihmeellistä vikaa ole, muttei vain jotenkin oikein nappaa. Ratsuponeja on itsellänikin, pääasiassa VRP:eja ja WPB:ejä, mutta niiden kanssa on koko ajan jo muutenkin vähän sellainen henkien taistelu, että pitäisikö kuitenkn luopua. Periaatteessa hirveän nättejä poneja, kantarotuja olisi tallissa jo valmiiksi ja kuviakin jokunen, mutta kun ei silti.

Sitä en tiedä mikä irkuissa tökkii. Niillähän olisi kaikensortin värejäkin tarjolla, luulisi nyt edes värifriikin sykähtävän siihen suuntaan. No, yksi (teko)syy on se, ettei minulla ole valmiina kuvia irlannincobeille. Ei tietenkään ole, koska en ole koskaan sellaisia etsinyt, koska minulla ei ole aiemmin ollut irlannincobeja. Noidankehä. Ja varmaan niitä löytyisi Bob Langrishilta ainakin jokunen.

Tässä vähän esittelyistä niistä hevosista, joita tähän mennessä on tämän kamppanjan tiimoilta Ioniciin tullut:

• austr-o. Crampton Kingsley on jälleen uusi ori meidän aussilaumaan. Pitäisi varmaan alkaa ostaa tammoja, sillä meillä on tällä hetkellä 2 tammaa ja oreja on 5. En tiedä mistä moinen epäsuhta johtuu, mutta aina myynnistä on tarttunut vain oreja matkaan.
• xx-o. Scandic Daniel on ex-laukkuri, sittemmin kenttäratsuksi koulutettu yksipolvinen täysiveriori. Olen niin pihalla nykyisestä laukkamaailmasta, etten tiennyt Scandicia ennestään.
• xx-t. Lifetime CTB tuli Danielin kanssa samasta paikasta. CTB eli Carter Thoroughbreds on sentään vanha, tuttu laukkatalli ja -kasvattaja. Laukkapuolella ei kiinnitetä sukujen tasaisuuteen huomiota lainkaan samalla tavalla kuin ratsupuolella usein tai ainakin minulla on tällainen näppituntuma. Ei tietenkään voi yleistää, mutta niin tai näin, Lifetimen sukua voisi luonnehtia vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Paikoin jää toiseen polveen, paikoin menee viidenteen. Mutta ei se mitään! Yhdistän tuota mielelläni pitkäsukuisiin ratsutäysiverisiin ja mikäpä tietää, mitä kaikkea vielä keksinkään.
• isl-o. Draupnir frá Ljóma tuli meille Ljómasta, kuten nimestä voi nähdä. Meidän issikkalauma on kovin pitkäsukuista ja ikävän moni taitaa olla sukuakin keskenään. Draupnir kolmipolvisena tuli vähän jelppimään sitä tilannetta.
• wm-o. Scandic Thunderstormilla on yhteistä Danielin kanssa kasvattaja. Siinä missä tiedän vielä edes jotakin hevoslaukkapuolen jutuista, ponilaukoista olen pihalla kuin lepakonpönttö. No, asialla ei sinänsä ole väliä, Thunderstorm on kyllä ex-laukkaponi tai ainakin laukkavanhemmista polveutuva, mutta meille se tuli ihan tavan pikkuponiksi. Se vielä odottaa kirkastumistaan, että mitä minä varsinaisesti teen lyhytsukuisella mountainilla, kun kaikki muut welshini ovat niin pitkäsukuisia. Täytyy vähän miettiä.
• nf-o. Kernfield Ugli Fruit on yksipolvinen, meille vierassukuinen nyffiori ja sellaisena tulee taatusti tarpeeseen, vaikka muuten rodun tilanne onkin aika hyvä. Luulisin.
• nf-t. Flicka III 'C tuli samasta osoitteesta ja samasta syystä kuin Uglikin. 
• clyd-t. Lublebah Lehja on ensimmäinen clydesdalenhevonen tosi-tosi pitkään aikaan. En usko että se olisi ihan ensimmäinen clydesdale ikinä Ionicissa, sillä minulla on hataria muistikuvia jostakin tuontioriista, jolla oli sen... sen... sen yhden Suomessa asuvan tosi hienon clydesdale-oriin kuva. (Piti luntata SuPosta: Hillside Lord Lyon). Mitä sille virtuaalioriille sitten tapahtui, en muista. Saattoi olla että se oli jonkin aikaa vain tallinkoristeena ja sitten se myytiin tai kuopattiin.
• old-t. Lilith RWD on vastaus rukouksiini: lähestulkoon kokonaan erisukuinen, pitkäsukuinen oldenburg! Käsittelin juuri taannoin läpi oldenburgini ja alkoi tuntua siltä, että kantaan pitäisi saada uusia nimiä. No, Lilith on nyt ainakin yksi uusi tulokas.
• FWB-t. Varpuspuron Purpurin suku pääsi yllättämään, kun sitä sivuille kasasin. Nelipolvinen suku, sekaisin vähän kaikkea ja oikeastaan jok'ikinen nimi suvussa on minulle outo. En mene julistamaan, sillä varsinkin nimimuistini vuotaa kuin seula, mutta ei siellä yhtään niin tuttua nimeä ole, että tunnistaisin. Isä on toki Vegasin kasvatti, muttei vanhasukuinen. Emän puolelta taas löytyy mm. zangersheidea. Väitän ettei Ionicin FWB:issä ole koskaan aiemmin ollut zangersheide-sukuisia hevosia!
• sh-t. Maantiekiitäjän ostin melkein kokonaan nimen perusteella. Okei, lyhyt ja erilainen suku meidän hevosiin nähden auttoi kyllä valinnassa, mutta hei haloo! Maantiekiitäjä! Hymyilyttää joka kerta kun näen sen. Sanonpa vain, että jos hyrisen itsekseni omasta mielestäni mukamas niin nerokkaille suokkinimilleni, niin osaavat muutkin suomenhevosia nimetä.
• sh-t. Kaarnan Tunturitaika ei ehkä säväyttänyt niinkään nimellään, vaikka kaunishan tuo on kun totta puhutaan. Sen lyhyt suku on just sopiva meille ja viimeksi suomenhevoskasvatteja suunnitellessa tuli selväksi tarve kasvattaa vähän hevosten ja sukulinjojen määrää.
• kasa schwarzwaldinhevosia edustaa niitä heräteostoksia, joita vastaan taistelin pari päivää, luovutin ja tein ostotarjouksen. Kirjoitin myyjälle, että rakastuin hevosten kuviin niin että järki lähtee enkä valehdellut varsinaisesti. Mitäkö teen viidellä schwarzwaldinrautiaalla? No varmaan kasvatan ainakin muutaman varsan ja ihailen. Ionicissa on saattanut joskus aikojen alussa olla schwarzwaldinrautiaita, joten en uskalla julistaa että tulossa olisivat nyt ekat sitä lajia, mutta ensimmäiset pitkään aikaan kuitenkin. Toivotan rodun tervetulleeksi (takaisin).

Vieläkö sinulta löytyisi jotakin eksoottista ja erikoista tai tuttua ja tavallista, jonka voisit myydä Ioniciin? Pane ihmeessä mailia tai ota yhteyttä muilla tavoin!

– S