perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Miten paljastetaan vilpinteko laukoissa/raveissa?

Tuntuuko joskus siltä, että tiettyjen omistajien hevoset aina voittavat tai ainakin sijoittuvat vähän turhan hyvin? Tai että oma hevoset kansoittavat laukka/ravilähtöjen häntäsijoja pikkuisen useammin kuin oikeastaan toivoisi? Ei hätää, me olemme keksineet tavan, jolla tulosten käpälöijät saadaan kiikkiin!

No, todellisuudessa ei saada, koska tämä metodi ei todista varsinaisesti mitään. Sen antamat tulokset vain voivat joko herättää (vahvoja) epäilyjä vilpistä tai hälventää niitä. Ja jotta tulokset olisivat missään määrin luotettavia, on ne laskettava useammista kuin vain muutamista kilpailuista. Jotta ketään siis voitaisiin teilata petkuttajaksi, tämän pitäisi näpelöidä tuloksia omaksi tai jonkin toisen eduksi pitkällä aikavälillä ja likimain jokaisissa kilpailuissa. Yhden kilpailun perusteella lasketut prosentit eivät kerro mitään, koska aina on olemassa sattuman mahdollisuus.

Tässä metodissa lasketaan yksinkertaisesti tietyn omistajan hevosten kokonaissijoitus- ja voittoprosentit. En tarkoita tällä nyt yhden hevosen prosentteja vaan sitä, miten suuri osa kyseisen omistajan kaikista kisoihin ilmoitetuista hevosista on sijoittunut ja voittanut. Samat prosentit lasketaan koko laukkojen tuloksista ja hevosista. Näitä sitten vertaillaan keskenään.
Jos yhden omistajan hevosten prosentit ovat selkeästi suuremmat kuin yleiset prosentit, voidaan kysyä, miten tähän on päädytty. Jos tulokset taas ovat suunnilleen samaa luokkaa, mitään kovin kummoista huijausta tuskin on tapahtunut. Jos yksittäisen omistajan hevosten prosentit taas ovat huomattavasti pienemmän kuin kisojen keskitaso, voidaan kysyä onko tuloksia tämän kohdalla käpälöity alaspäin. Korostan kuitenkin edelleen, että yksien kisatulosten perusteella ei vielä voida alkaa ketään syytellä. Sattumalla on sormensa aina pelissä.

Joka tapauksessa metodi menee näin.
1. Laske pidettyjen lähtöjen lukumäärä (tästä selviää se, miten monta voittajaa kys. kisoissa on)
2. Laske kaikkien mukaan ilmoitettujen hevosten määrä
3. Laske kaikkien sijoitusten määrä. Yleensä laukoissa ainakin 4 ensimmäistä sijoittuu, 4 hevosen, 6 hevosen ja 12 hevosen lähdöissä on siis aina 4 sijoittunutta. Sen sijaan jos lähtö on pienempi kuin 4 hevosta, on sijoittuneita vain niin monta kuin lähdössä on hevosia. Sijoittuneisiin lasketaan myös voittajat.
4. Näistä luvuista saadaan kisojen keskitaso. Voittajien määrä jaettuna kaikkien osallistujien määrällä antaa keskivoittoprosentin. Sijoittuneiden määrä jaettuva kaikkien osallistujien määrällä antaa keskisijoitusprosentin.

Esimerkki:
Lähtöjä on 10 kappaletta, joten voittajia on myös 10. Lähtöjen osallistujamäärät ovat seuraavat: 2-5-5-6-8-3-4-10-3-3. Hevosia on mukana yhteensä 49 kappaletta. Sijoituksia on seuraavasti: 2-4-4-4-4-3-4-4-3-3 eli 35 kappaletta.
Keskivoittoprosentti on siis 10/49 = 20,41%
Keskisijoitusprosentti on puolestaan 35/49 = 71,43%

Periaatteessa samalla tavalla lasketaan myös tietyn omistajan hevosten sijoitus- ja voittoprosentit. Ensin lasketaan miten monta hevosta omistajalla on kisoissa mukana yhteensä, sitten lasketaan miten moni on sijoittunut neljän parhaan joukkoon ja miten moni on voittanut.

Esimerkki:
Edellisen esimerkin lähtöihin on osallistunut omistaja X yhteensä 16 hevosella. Hevosista 8 on voittanut lähtönsä ja sijoittuneita (voittajat mukaanlukien) on yhteendä 14.
Sijoitusprosentti on 14/16 = 87,5%
Voittoprosentti on 8/16 = 50%

Kun verrataan näitä keskenään, siis koko lähdön prosentteja ja yhden omistajan hevosten prosentteja, huomataan omistajan hevosten sijoittuneen keskimääräisesti paremmin kuin muut: 20,41% < 50% & 71,43% < 87,5%. Sijoitusprosenttien ero alkaa olla jo vähän epäilyttävä, mutta voittoprosenttien ero jo suorastaan hälyttävä. Kolmannen kerran kuitenkin sanon, että älkää tuomitko yhden kilpailun perusteella. Sen sijaan jos kymmenessä tai kahdessa kymmenessä kilpailussa saman omistajan hevoset ovat jatkuvasti "voiton" puolella suhteessa yleiseen tasoon, joskus vain vähän, joskus enemmän, mutta aina voitolla, voi olla syytä epäillä että tuloksissa on todella jotain häikkää. Yhden omistajan prosentit voivat nimittäin olla myös huonommat kuin yleinen taso, jos on ollut huono päivä. Noin karkea arvio on, että jos laskee prosentit kahdesta kymmenestä lähdöstä, niin nyt ainakin joissain pitäisi olla keskitasoa huonommat prosentit. Luotettavimpia tuloksia saa tietysti aina isoista kisoista, sellaisista joissa useimmissa lähdöissä on kymmenkunta hevosta. Raveissa tämä ei liene ongelma eikä mikään, laukoissa sen sijaan turhan usein joutuu pitämään lähtöjä suht pienillä hevosmäärillä. Tuo esimerkissä annettu osallistujien lukumäärä nimittäin on ihan realistinen. Annan tähän kuitenkin esimerkin ihan "oikeasta" elämästä, nimittäin meidä laukoista 26.5., jolloin oli paljon osallistujia. Lasketaan meidän omien hevosten (Pink, Ionic, Gin Ahaltek) prosentit suhteessa yleiseen tasoon.
Jokainen voi tietysti laskea lähdöt, osallistujat ja sijoittuneet, mutta annan ne tässä. Lähtöjä on 17 (16 lähtölistalla, lähtö 3 jaettu kahtia), hevosia yhteensä 171 kappaletta ja sijoituksia 4*17 = 68 (yksikään lähtö ei ollut alle neljän hevosen lähtö).
Meiltä mukana oli yhteensä 33 hevosta. Voittoja tuli 3 ja sijoituksia 11.
Koko kisojen keskivoittoprosentti on 17/171 = 9,94% ja keskisijoitusprosentti 68/171 = 39,77%. Meidän hevosten vastaavat puolestaan ovat 3/33 = 9,09% ja 11/33 = 33,33%. Kuten näette, prosentit ovat hyvin samaa tasoa, voittoprosentissa alle prosenttiyksikön ero, sijoitusprosentissakin selvästi alle 10 prosenttiyksikön ero. Ja sattumalta näissä kisoissa meidän omien hevosten prosentit ovat huonommat kuin yleinen taso, ei mennyt siis yleisesti ottaen kovin hyvin, mutta melko keskiverrosti kuitenkin muihin nähden.

Pidemmällä aikavälillä tällaisia kisoja pitäisi olla. Yhdenkään omistajan hevoset eivät rehellisesti arvotuissa kilpailuissa voi joka kerta pärjätä paremmin kuin muut. Tai on se tietysti mahdollista, kaikki on mahdollista, kun tulokset arvotaan, mutta jos esimerkiksi kahdesta kymmenestä kilpailusta laskee prosentit ja tietyn omistajan hevoset ovat joka kerta paremmilla sijoilla kuin keskiarvoisesti pitäisi eikä kertaakaan prosentit ole yleistä tasoa heikommat, on syytä alkaa epäillä jo. Aivan erityisesti, jos tämä omistaja on samalla myös kilpailuiden pitäjä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko teillä sitten syytä epäillä, että laukoissa tai raveissa olisi viime aikoina sattunut huijaamista jonkun tietyn henkilön/henkilöiden taholta, vai mistä moinen aihe tuli yhtäkkiä mieleen?

Em. kirjoitti...

Mä voin ainakin henk.koht. sanoa, että tulokset riippuu hyvin paljon myös arvontakoneesta ja siitä missä järjestyksessä hevoset on siinä listassa arvottaessa. Esimerkiksi tulisielun normaalilla arvontakoneella arvottaessa käy hyvin usein niin, että listassa alempana olleet hevoset voittavat. Ja silloin, jos esimerkiksi laukkakisojen lähdössä on osallistujia 2 hevosta X:ltä ja 2 hevosta Y:ltä ja Y:n hevoset on listassa X:n hevosten jälkeen, on hyvin suuri todennäköisyys, että Y:n hevosista toinen voittaa lähdön.

En sitten tiedä mistä tuo johtuu tai mitään, mutta näin olen omien havaintojeni perusteella huomannut. Ei tuo oikein aiheeseen edes liity, mutta sivuuttaa jotenkin.

S kirjoitti...

Anonyymi, ei meillä toistaiseksi ole minkäänlaisia todisteita mistään vilpinteosta.

Em, tuota asiaa olemme käsitelleet täällä blogissa aikaisemminkin otsikolla Arvontakoneet, oikeasti satunnaisia vai leikisti satunnaisia. Sieltä kannattaa lukaista myös ohjeet, jotta vältyttäisiin arvontakoneiden mahdollisesti aiheuttamilta harmeilta.

Eilowy kirjoitti...

Yleisesti ottaen vilppi kisoissa on hankala asia. Ensinnäkin siksi, että sitä on hankala todistaa luotettavaksi. Vakavat epäilyt osuvat usein oikeaan, etenkin jos oletuksia tehdään vasta suuresta kisamäärästä, mutta todisteita on silti vaikea saada.

Olen itsekin useita kertoja miettinyt jonkun kisoja katsoessani, onko kaikki enää oikealla tolallaan. Toisaalta olen myös katsonut omien kisojeni tuloksia ja nähnyt niissäkin välillä merkkejä, jotka voisivat johdattaa jonkun olettamaan, että minä itse olen huijannut. Olenpa joskus jopa rukannut omien hevosten sijoituksia alaspäin siinä pelossa, että minua alettaisiin aiheettomasti syytellä.

Virtuaaliyhteisö ei tapaa olla kovin anteeksiantava. Jos joskus onnistuu vahingossakaan saamaan vilpillisen kisanjärjestäjän leiman, voi aika varmasti hyvästellä maineensa muissakin asioissa. Julkinen huutelu on niin suuressa suosiossa, että asia tuskin jäisi asian huomanneen, jaoksen ylläpitäjän ja kisojen järjestäjän väliseksi, kuten sen kenties pitäisi.