tiistaina, lokakuuta 11, 2011

Pihkarinne

Tulipa taas foorumilla vastaan jotain mielenkiintoista, nimittäin blogiin perustetty Pihkarinteen talli. Tuo on nyt vihdoin ja viimein sitä, mitä alunperin ajattelin virtuaalitallien olevan, silloin yli kymmenen vuotta sitten kun kuulin moisen termin ensimmäistä kertaa. No, oikeastaanhan tuo ei ole virtuaalitalli, vaan pikemminkin jonkin sortin romaani, mutta tuolla tavalla pätkittynä se toimii netissä ja plussaa on tietysti se, että taustamateriaalia löytyy (esittely ja hevosinfo jne).
En ole ihan 100% varma, jaksaako tuo teksti sinänsä kiinnostaa enää minua, kaikella ystävällisyydellä, mutta se tuntuu olevan vähän nuoremmille lukijoille suunnattua ja tuo eittämättä mieleen jonkin Nummela-sarjan tms. Vaan vilkaiskaa läpi nuo hevoset ja niiden esittelyt! Mihin tarvitsee niitä kilometrien luonnekuvauksia kun kaiken tärkeän voi esittää yhdessä järkevän pituisessa kappaleessa?! Tai persoonattomia rakennekuviakaan, sen puoleen? rakastuin ensilukemalta tallin kaikkiin hevosiin ja se on jo paljon sanottu tällaiselle kaiken nähneelle ja kokeneelle virtuaalimaailman fossiilille.

Tällaisesta Pihkarinteestä haaveilin itse jo heti harrastukseni alkuaikoina, mutten ole koskaan jaksanut sellaista projektia alkaa väsätä. Vielä ei toki ole liian myöhäistä, voisihan tänne blogiinkin kirjoittaa aina viitsiessään jotain Ionicin tai GA:n päiväkirjaa vähän samaan tapaan. Tietenkään siitä ei tulisi niin tiivistä kuin tuo Pihkarinteen tarina, mutta ehkä se toisi pikkuisen eloa tähän muuten niin minimalistiseen virtuaaliharrastukseemme.

2 kommenttia:

bonnie kirjoitti...

Voi, olen otettu maininnasta. Hevoset kiittelevät kovasti!

Välillä iskee hinku pistää pystyyn joku ihan "oikea" talli, mutta toisaalta Pihkarinne on oikeastaan kaikki mitä virtuaaliharrastukseltani todella haluan - tarinointia ja vahvoja hevospersoonia (:

Limettinen kirjoitti...

Hahaa! Minullakin on blogitalli!

Vadelmapensaasta löytyy ihmeen paljon samoja ominaisuuksia kuin Pihkarinteestä :O

Mutta ainahan minä teen virtuaalitallini Itä-Suomeen ja teen niistä pienikokoisia, se on minun luontoni! ;) Syyt: Olen Itäsuomalainen ja rakastan pikkutallien tunnelmaa! :)