sunnuntaina, toukokuuta 25, 2014

Laukkahehkutusta: Pink Devil's Hole

Kuten moneen kertaan on todettu, ei hyvin pärjänneitä laukkahevosiaan kannattaisi julkisesti hehkuttaa, koska sitten niille käy aina huonosti (mallia). Mutta nyt vain ei voi olla hiljaa, sillä tallista löytyy melkoinen sprintteritykki: ori Pink Devil's Hole.

Sehän oli törkeän hyvä (ainakin meidän mittapuulla) jo kaksivuotiaana. Kolmivuotiaana se starttasi vain muutamassa Sim Sprint Seriesin lähdössä ja voitti niistä kaksi. Nelivuotiaana se ei kilpaillut, sille ei löytynyt sopivia startteja tuolloin ja suunnittelin sen jättämistä jo eläkkeelle. Ajattelin kuitenkin vielä kokeilla sitä, kun viisivuotiskausi alkoi. Ja Devil kiitti uudesta tilaisuudesta, se voitti kolme neljästä SSS-lähdöstä ja Hatit Golden Shaheenin, jälkimmäinen on BC Sprintin preppilähtö, joten tänä vuonna se pääsee vuoden päälähtöön mukaan. Ja noilla statistiikoilla voisin väittää sitä ennakkosuosikiksi, sillä statistiikka on tällä hetkellä 18: 13-3-2-0. Voittoprosentti on siis 72,2% ja sijoitusprosentti täysi sata. G1-voittoja sillä on 9 ja rahaa vähän vajaa 8 miljoonaa.

Luulen, että kunhan tämä CAS-vuosi loppuu heinäkuussa, Devil jää meille siitosoriiksi ja vastoin kaikkia tapojani tyrkytän sitä käyttöön myös muille. Ainoa kauneusvirhe ovat tietysti vanhemmat, jotka eivät ole juuri kummoisia laukkahevosia olleet. Isä on voittanut allowancen, emä ei mitään. Tästä huolimatta molemmilla vanhemmilla on muutamia grade-tasoilla voittaneita jälkeläisiä, Devil on paras varsoista, muttei ainoa pärjännyt.

- S

Ei kommentteja: