torstaina, heinäkuuta 07, 2016

Esittelyssä kuukauden valinnat

Meinaa myöhästyä, mutta kyllähän nyt kuukauden valinnat pitää tehdä! Vanhalla, tutulla RA-HI-menetelmällä (RAvista HIhasta) tässä kuussa esittelen NSH-ori Too Russian Ionin, nonius-tamma Midriacs GA ja tallina uutuuttaan hohtava Zemniak Stud.


Blogissa on puhuttu NSH:n jalostuksesta ja vaaditusta arabiveriprosentista jo aikaisemmin (National Show Horsen jalostus), joten en puutu siihen nyt sen enempää. Totean vain, että Russianin isä oli juuri tällainen "puoli-NSH", sen suvussa oli uuden säännön mukaan liian vähän arabia, vain 25%. Se astuikin sitten vain arabitammoja ja jälkeläisten arabiveriprosentti onkin ihan ongelmaton, 62,5%.

Jännittävän Russianista tekee sen väri, se kun on kimo. Kimon kuvittelisi olevan suhteellisen yleinen väri NSH:illa, koska arabeilla sitä esiintyy niin paljon, mutta kimojen NSH:ta muistuttavien hevosten kuvien löytyminen on aika työlästä. Minulla on ylipäänsä hyvin vähän aitoja NSH-kuvia varastossa, yleensä mennään jollain sinnepäin olevalla kuvalla. Mutta eipä kimoja saddlebredejäkään juuri löydy, silti Too Russianin kuvassa on puhdas saddlebred.

Russian onkin NSH:ksi melko järeä rakenteeltaan, mutta vilkaiskaapa hieman sen sukua. Emä on puhdas venäjänarabi, rakenne ei sinänsä näy, mutta perinteisesti venäjänarabi on arabien verilinjoista se tukevin. Eivät kaikki emän puolen suvun hevosista ole mitään mörssäreitä arabeiksi, mutta tyyppi ja rakenne eivät aina periydy ihan yksi yhteen. Joka tapauksessa pidän kovasti Russianin kuvasta ja suvusta.


Midriacs ja pari muuta noniusta tuli keksittyä taannoin, kun kävin läpi meidän noniuksia ja totesin, että siellä vanhenee pari suvullista oria, joilla ei ole tarpeeksi varsoja eikä meillä ole niille suvultaan sopivia tammoja. Vaihtoehdot ovat vähissä: lopeta ilman varsoja (ei käy!) tai keksi lisää hevosia. Kunpa vain ei unkarilaiselta vaikuttavien nimien keksiminen olisi niin saakutin vaikeaa.

Ja kunpa vain ei nonius-kuvien löytäminen olisi niin haastavaa! Nonius ei ole puoliverinen, se ei ole barokkirotu, se ei ole kylmäverinen, saati nyt sitten poni, se on... nonius. Osa reaalimaailman noniuksista muistuttaa kyllä jonkin verran raskastyyppistä puoliveristä ja joissakin näkyy jopa jotain barokkirotujen piirteitä. Toisaalta varsinkin tammat voivat olla melko vaatimattoman ja "geneerisen hevosen" näköisiä. Siitä sitten vain arpomaan kuvia, mitä sitä nyt itseään liian helpolla päästämään edes virtuaalimaailmassa...


Tavasin ht.netistä sanan budjonnysiittola ja sydänalassa muljahti heti. Voisiko olla, uskoisiko tuota? Kyllä vain, linkin takaa löytyi aloitteleva budjonnysiittola, jonka listoilta löytyi jo suvuttomia tuontihevosia ja muutama suvullinenkin hevonen. Tätä on kaivattu.

Ja vaikka Zemniak ei olisi kiinnittänyt huomiota rodullaan, olisi se muutenkin ihan vierailemisen arvoinen talli. Siisti, simppeli, kivat kuvat, hevoset likipitäen(*) rodunmukaisia. Kaikki muotoseikat ovat siis kunnossa. Erityisesti pidän siitä, että heti perustietojen alla on hevosen luonteesta kerrotty lyhyesti muutamalla lauseella. Laiskat lukijat, kuten allekirjoittanut, voivat siitä heti tsekata että millainen hevonen mahtaa olla luonteeltaan, ilman että tarvitsee lukea läpi sitä tuskallisen pitkää, laatuarvosteluja varten viritettyä tekstiä. No, eipä Zemniakin hevosilla tällaisia ole ainakaan toistaiseksi.

(*) Kirjoitin "likipitäen" siksi, että vierastan kimoja budjonnyja. Kimo mainitaan kyllä muutamassa lähteessä värinä, toki rautias on yleisin, 80% budjonnyista on erisävyisiä rautiaita, loput sitten lähinnä ruunikkoja. Kimon esiintyminen ei teoriassa olisi mahdotonta, esiintyyhän niitä englantilaisissa täysiverisissä, joka on yksi tärkeä kantarotu. Kuitenkaan Hendricks ei mainitse kimoa lainkaan budjonnyista puhuessaan ja North American Budenny Horse Society väittää sen olevan epäsuotava mustan ohella. Alkuperämaan rotumääritelmiä en ole löytänyt toistaiseksi tai ainakaan mainintaa muusta kuin rautiaan värin yleisyydestä.
No, virtuaalimaailmassa toki voidaan vähän venytellä sääntöjä ja tosiaan mitään ehdottoman tarkkaa tietoa en ole asiasta löytänyt. Itse en kuitenkaan kimoa budjonnya talliini halua, mutta jos jonkin budjonnyn suvussa sattuu kimoja olemaan, en anna sen haitata.

– S

Ei kommentteja: