sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2017

Varokaa raivokasta kirjoittajaa

Tämä teksti liittyy vain hatarasti virtuaalihevosiin eli jos ei kiinnosta, niin varoitettu ainakin on.

Olen tuota kirjoittamista miettinyt tässä viime aikoina kovasti, pari viimeisintä blogipostaustakin liittyvät siihen, ensin tuo YLA-palkittu poni, YLA-palkintohan on suurilta osin tekstipalkinto, ja sitten pohdin Ionicin hevosten luonnekuvauksia (joista kukaan ei ole kommentoinut mitään, murh). Kirjoittamista se tämä blogikin vaatii, varsinkin kun viime aikoina olen vastannut siitä kokolailla yksin ja vaikka Gin kirjoittaakin toisinaan jotakin, editoin hänen tekstinsä ennen julkaisua. Kaksi tekstiä viikossa on kelpo tahti, tosin tässä keväällä asioita helpottaa kovasti se, että päivitän tuota väriteoria-sarjaa. Jos ei muuta aihetta keksi eikä inspiraatio iske, on helppo ottaa värilistasta seuraava väri käsiteltäväksi.

Koittakaapas muuten huviksenne arvata, mitä teen työkseni. Jep, kirjoitan. Tosin tekninen dokumentointi on hyvin erityyppistä kirjoittamista kuin mikään muu. Jos Wikipediaan on luottamista, Kurt Vonnegut on sanonut teknisistä kirjoittajista näin:
(Technical writers are)...trained to reveal almost nothing about themselves in their writing. This makes them freaks in the world of writers, since almost all of the other ink-stained wretches in that world reveal a lot about themselves to the reader.

(Vapaa suomennos: Tekniset kirjoittajat on opetettu olemaan paljastamatta itsestään juurikaan mitään. Tämä tekee heistä kirjoittajien maailman outolintuja, koska melkein kaikki muut musteentahrimat raukat siinä maailmassa paljastavat hyvinkin paljon itsestään lukijalle.)

Oli tuo sitten Vonnegutin lainaus tai ei, siinä on kyllä tiukka totuus taustalla. Tekninen kirjoittaja ei briljeeraa sanavalinnoilla, lahjakkuudella, persoonallisuudella, tai ylipäänsä millään. Tekninen kirjoittaja kertoo tosiasioita, mitä jokin asia tai tavara tekee, miten sitä käytetään, miten se tehdään, mitä milloinkin halutaan. Minä olen kirjoittanut pääasiassa ohjelmistojen asennus- ja konfigurointioppaita sekä muutaman teknisen white paperin nykyisessä firmassa. Niissä ei lue minun nimeäni, niistä ei pysty arvaamaan kuka sen on kirjoittanut, minä vai joku toinen tekninen kirjoittaja. Niiden kieli on mahdollisimman yksinkertaista, vaikka asiat ovat kyllä monimutkaisia. Tekstin pitää olla sellaista, että sitä on vaikeata ymmärtää väärin, vaikkei kielitaito olisikaan erinomainen.

Teknistä dokumentaatiota ei kirjoiteta hurmoksessa sivu toisensa perään. Yleensä tekstiä tulee hitaasti, lause kerrallaan, sitten taas mietitään vähän aikaa ja kirjoitetaan seuraava lause. Hion lauseita paljon, mietin niiden ja kappaleiden loogista järjestystä, muotoilen otsikoita uudestaan ja niin edelleen. Tässä hommassa ei todellakaan lasketa kirjoitettua sanamäärää per päivä!

Totta kai joudun töissä tekemisiin muunlaistenkin tekstien kanssa. Kas kun olen ainoa kirjoittaja tai ainoa ylipäänsä tekstintuottoon missään määrin erikoistunut tyyppi firmassa, minun sormieni kautta kulkevat mainosmateriaalit, esitteisiin tulevat tekstit, blogipostaukset, tiedotteet. Joku toinen yleensä kirjoittaa alkuperäiset versiot, mutta minä korjaan kirjoitusvirheet, epäselvät lauseet, yleisen loogisuuden ja kaiken muun mahdollisen. On uhkailtu myös nettisivujen päivitysurakalla. Nämä ovat hyvin toisenlaisia tekstejä kuin tuotemanuaalit, näissä voi irroitella jo vähän, käyttää komeampia adjektiiveja, olla muutenkin vapaampi, vaikka toki yksinkertaisuus ja selkeys ovat valttia missä tahansa tekstissä. Ja aina täytyy toki muistaa, että teksti edustaa firmaa, sen pitäisi olla myyvä, mutta korrekti. Eivätkä ne kielioppi- tai kirjoitusvirheet paranna yrityskuvaa.

Joku voisi ihan oikeutetusti kysyä, ettenkö minä kyllästy kirjoittamiseen? No... En! Työ- ja harrastuskirjoittaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Yllä kerroin työstäni (toki siitä pitää vielä mainita se, että kaikki on englanniksi), tämä harrastuskirjoittaminen on huomattavasti vapaampaa, käytetään suomenkieltä, kun aloittaa tekstin, ei tiedä mihin sen kanssa päätyy. Saa leikitellä sanoilla ja ideoilla. Erinomainen esimerkki tästä on Tikkasen luonnekuvaus, jota vain aloin kirjoittaa, oli minulla toki jonkinlainen ajatus siitä, millainen hevonen se olisi, mutta se muutti aika paljon muotoaan kirjoittamisen ja editoinnin aikana.

Tämä blogiteksti on myös sellainen: sain idean ja hakkasin hulluna näppistä. Minulla oli jonkinlainen ajatus asioista, joita haluan sanoa, mutta varsinaisesti tässä tekstissä ei ole sen suurempaa sanomaa tai johtopäätöstä. Siinä mielessä tämä on huono teksti. Parantaminen vaatisi idean selkeyttämistä (tai koko tekstin hylkäämistä tyystin) ja todennäköisesti aika rankkaa editointia. Mutta koska tämä on harrastuskirjoittamista parhaimmillaan, en aio tehdä sitä (yleensä kyllä teen, mutta nyt en viitsi). Lisäksi julkaisen tämän puutteistaan huolimatta! Hahaa! Oma paheellisuuteni suorastaan pelottaa jo itseänikin :)

–S

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samaistun tähän siinä, että olen työstänyt tässä jo jonkin aikaa (..) graduani, joka tuntuu todella etenevän virke kerrallaan. Virtuaalihepat on ihanaa vaihtelua.

S + Gin kirjoitti...

Ah, tunnen tuskasi gradun kanssa! Oma insinöörityöni oli samanlaista tervanjuontia (pahinta on se, että se on vieläkin kesken!) ja vaikkei tämä kirjoittamishomma töissäkään aina niin hohdokkaalta tunnu, niin tuo inssityö oli jotain totaalihirveää...