keskiviikkona, syyskuuta 13, 2017

Ionicin B-welshit

Welshien B-sektio kuului Ionicin alkuvuosien kasvatusrotuihin, kolmena ensimmäisenä toimintavuotena niitä syntyi yhteensä parikymmentä kappaletta, sitten luovuimme welsheistä kokonaan (cobit olivat saaneet lähtöpassit jo aiemmin). Silloinen kanta ei ollut järin iso ja arvata saattaa, että into kasvatukseen laimeni samaa tahtia kuin riski sisäsiitokseen kasvoi. Ei ole ensimmäinen eikä ainoa rotu, jonka kanssa kävi näin. Welsheistä hankkiuduttiin tuolloin eroon osin myymällä poneja, osin lopettamalla niitä ja lopputulos on se, että Ionicin vanhoja B-welshejä näkyy nykyponien suvuissa äärimmäisen harvoin. Luulin ettei niitä ole enää lainkaan missään, mutta onnistuin kuitenkin taannoin pyydystämään itselleni tamma Maldwyn Jadinen, jonka isän puolen suvusta löytyy vielä vanhoja ionicilaisia! Sen iiee. Day-End Ionin suvusta löytyy kolme kantaponia, ori Golden Marcos ja tammat Ariana ja Dawning's Daylight. Nämä ovat sivujenteko-päivämäärän perusteella ihan ensimmäisten hevosten joukossa, mitä Ioniciin on keksitty. Day-Endin ei. Acornhill's Caradoc on jo "tuoreempi" tapaus, tullut Ioniciin "vasta" alkuvuodesta 2005!

Vuonna 2008 syntyi yksi yksittäinen tilausvarsa meidän vanhasta ponitammasta, seuraavan kerran welshejä Ionicissa nähtiin vuonna 2012 ja seuraavana vuonna syntyivät ensimmäiset Ion-welshit pitkään aikaan. Ensimmäinen uuden aallon B-welsh oli muistini mukaan tamma Gambler 2782, jonka taisin ostaa vähän sattumalta kun olin taas laittanut pystyyn perinteisen "Ostan melkein mitä vain"-topikkini jollekin foorumille. Sitten niitä alkoi kertyä, ostoponeja tuli ainakin Lai'esta, Eleniltä (tunnuksella Cedion), Metsälammesta, Vienrestä, Kirberasta, Pencalowista... Nykyinen welsh-kanta pohjautuu ihan puhtaasti ostoponeille, olen noita ostellut aika paljon ja sen lisäksi käyttänyt omilla tammoilla vieraita oreja melko aktiivisesti. Niin ja B-sektioon voi sotkea sekaan aina mountainia ja sitäkin korttia olen käyttänyt jonkin verran, vaikken oikein pidäkään siitä ideasta. B-welshin kuitenkin pitäisi olla ratsuponi par excellence, mountainit eivät sitä aina ole ja sen takia en halua ihan hirveän paljon mountainia mukaan B-welsheihin. Mutta välillä pitää katsella joitain asioita vähän sormien läpi.

No, ei niitä ostoponeja vuosien mittaan ole ihan hirveitä määriä tullut hankittua ja kun kasvattanutkin olen koko ajan, niin alkavat samat nimet näkyä suvuissa vähän turhan usein. Niinpä ostin tuossa loppukesästä muutaman ponin lisää, Adinasta ja Vinhakulmasta. Uudet, aivan vierassukuiset ponit ovat melkoinen piristysruiske, mutta pidän toki silmät auki muidenkin sopivien ostoponien varalta. Sain osto-topikkiini useampiakin kiinnostavia tarjouksia, mutta laiskuuttani en ole vieläkään kaikkiin sopiviin tarrannut kiinni. Luulin että B-welshejä olisi vähän, vaan väärässä olin (onneksi): niitä tuntui löytyvän aika moneltakin.

Noita sukuja läpikäydessäni bongasin muutaman nimen, joita esiintyy meidän ponien sukutauluissa aika usein ja useammin kuin yhden ponin kautta:
– o. Fresnoy Palma's
– o. Red Star
– o. Phany Leon ja sen poika H.F. Dart Leon

Väreistä ja kuvista sen verran, että suosisin törkeästi voikkovärisiä, mutta kun kuvia ei ole tarjolla kovin kummoisia määriä, niin täytyy turvautua sitten perusväreihin ja kimoihinkin. Kimokammoa poden myös vähän näiden kanssa, ei ole kiva jos koko laumasta tulee kohta kimoja. Suosikkikuvaa noiden joukosta on vaikea valita, niin monta kaunista ponia on tällä hetkellä, mutta ehkä Sibrwd Ddiofal Ion voittaa hienoimman ponin tittelin turpakarvan mitalla.

– S

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo Gambler! Sen isänisä Avoir Mauvais Caractere on yksi mun vanhoista all-time suosikeista (btw. sille on muistosivujen poikaset http://keppis.net/juksula/muistot/kadonneet.html#avoirmauvaiscaractere). Tuuliharja (TuuHa's) taas on yksi mun vanhoista talli-idoleista. Harmi, että Gamblerin molemmat varsat on isänsä puolelta mulle vähän liian tuttua sukua, muuten ehdottomasti kinuaisin toisesta varsaa omaan talliin.

Hienoa, että teillä on isoon hevospoppooseen mahtunut welshejäkin mukaan!

t. Nintsu / Moana part breds (http://keppis.net/moana/)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiitos tuosta muistosivusta, pitääkin päivittää se ainakin varsojen sivuille. Se on aina näiden ostohevosten kanssa kiva kun muutkin tuntee ja tietää niiden sukuja, ei ole aina sitä "kolme polvea Ion-hevosia, joista kukaan muu ei ole koskaan kuullutkaan mitään". Tässä nyt taas yksi esimerkki kun löytyi lempiponia ja -kasvattajaa.
Ja Gambleriahan käytettiin jalostuksessa surullisen vähän, mutta meillä ei tainnut olla sille muita sopivia oreja kuin nuo kaksi.