Tämä postaus sai inspiraationsa eräästä Keskustaan kirjoittamastani pitkähköstä tekstistä, jossa käsiteltiin sitä, mikä on varsinaisesti rotumääritelmä ja mikä on riittävä rotumääritelmä, kun jotakin uutta rotua halutaan lisätä VRL:n rekisteriin. Tämä blogipostaus ei käsittele nyt VRL:ää eikä sen rotulisäyskriteereitä vaan rotumääritelmää itseään. Koska minulla on asiasta paljon sanottavaa, jaan tämän postauksen muutamaan osaan, niin ette saa romaania luettavaksi kerralla.
Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen sitä, mikä on rotumääritelmä.
Yksinkertaistetusti rotumääritelmä kuvailee rodun ihanteellisen edustajan: millainen se on ulkonäöltään, millaisia fyysisiä ominaisuuksia sillä on. Se voi sisältää myös vaatimuksia luonteesta, käytöksestä, periytymisestä, urheilusuorituksista tai jälkeläisnäytöistä. Rotumääritelmässä listataan usein myös niitä asioita, joita pidetään virheinä tai kokonaan hylkäävinä virheinä. Englanninkielinen termi "breed standard" tekee erityisen hyvin selväksi, että kyseessä on rodun standardi.
Aina rotumääritelmä ei ole pelkkä rakennekuvaus. Varsinkin koirarotujen puolella rotumääritelmä pitää yleensä sisällään lyhyen historiaosuuden. Sen tarkoitus on valottaa rodun alkuperää ja alkuperäistä käyttötarkoitusta. Koirien rotumääritelmissä kuvataan myös rodun käyttötarkoitus.
Rotumääritelmän laatii rotuyhdistys tai muu vastaava taho. Se ei ole mikään muuttumaton monoliitti, vaan sitä voidaan muuttaa vuosien saatossa, jos se nähdään tarpeelliseksi. Rotumääritelmää ei kuitenkaan lähdetä muuttamaan kevyin perustein, sillä se on tai ainakin sen pitäisi olla hyvin harkittu kaikkine sanamuotoineen. Yleensä kaiketi rodun emämaan tai vastuumaan rotuyhdistys on se, joka vastaa rotumääritelmän laatimisesta ja ylläpidosta. Joskus muiden maiden rotuyhdistykset saattavat lähteä joissain asioissa omille linjoilleen rotumääritelmän kanssa ja silloin yhdellä rodulla voi olla kaksi tai useampia toisistaan poikkeavia rotumääritelmiä.
Tästä esimerkkinä on kissarotu venäjänsininen. Se on hyväksytty rotu kaikissa kattojärjestöissä, mutta jokaisella järjestöllä on sille oma standardinsa. Nämä standardit ovat kehittyneet vuosien saatossa vähän sen mukaan, millaisia jalostuslinjoja kullakin alueella on ollut käytössä ja millainen on ollut paikallinen näkemys ja mieltymys rodusta. Tämä on sitten johtanut siihen, että venäjänsiniset jaotellaan usein kolmeen tyyppiin:
- skandinaavinen/eurooppalainen (FIFe- ja WFC-standardit)
- amerikkalainen (CFA- ja TICA-standardit)
- englantilainen (GCCF-standardi)
Tulin maininneeksi nuo tarkkaan harkitut sanamuodot. Rakennearvostelussa käytetään paljon erikoisalasanastoa ja yleensä myös rotumääritelmät ovat täynnä sitä. Tämä on tärkeätä, koska juuri näillä alan omilla termeillä pyritään mahdollisimman tarkasti kuvaamaan sitä eläimen ulkonäköä ja rakennetta.
Tämä erikoisalasanasto tekee rotumääritelmien kääntämisestä toiselle kielelle haastavaa. En tiedä, miten esimerkiksi Suomen kennelliitto tai Suomen kissaliitto ovat käännättäneet rotumääritelmiä vai onko kenties kansainvälisillä kattojärjestöillä jokin käännätyspalvelu. En usko, että suomalaiset liitot olisivat lähteneet itse kirjoittamaan omia rotumääritelmiään alusta alkaen, vaan kyllä ne nojaavat emämaiden/vastuumaiden rotumääritelmiin.
Rotumääritelmän erikoissanasto ja tarkkuus vaatii käännökseltä paljon. Käännetty rotumääritelmä ei saa olla summittainen eikä vähän sinne päin, jos sitä on tarkoitus käyttää rodun standardina. Sen pitää olla mahdollisimman tarkka ja se taas vaatii alan erikoissanaston tuntemusta. Minä en tiedä kääntämisestä muuta kuin etten halua tietääkään siitä mitään, mutta reilu 10 vuotta sitten käänsin RBSH:n rotumääritelmän englanniksi tänne blogiin. Se oli kauhea duuni enkä välttämättä ole mitenkään ylpeä tuosta käännöksestä. Olin tuolloin nuori ja typerä, nykyään en lähtisi moista edes yrittämään. Onneksi tämä kuitenkin on virtuaalimaailmaa ja siis pelkkää leikkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti