Ponirotujen säkäkorkeudet

 Eri ponirodut ovat yleensä niitä, joilla on tiukimmat säkäkorkeusrajoitukset. Toisinaan väärä korkeus voi olla este jopa kantakirjaamiselle ja jalostuskäytölle. Niinpä VSN-tuomarina joudun toisinaan syynäämään myös korkeuksia, sillä rotumääritelmän vastaisuus on yksi hylkäysperuste.

© 995645/Pixabay

Kokosinkin tähän nyt jonkinlaista kokoelmaa eri ponirotujen ja vastaavien säkäkorkeusrajoituksista. Olen käyttänyt lähteinä seuraavia, lueteltu tärkeysjärjestyksessä:

1. Suomalainen rotuyhdistys
2. Kotimaan rotuyhdistys
3. Muun maan rotuyhdistys
4. Epäviralliset lähteet (erilaiset esittelysivut, Wikipedia yms.)

Joitain numeroarvoja on pyöristetty.

Amerikanminiatyyrihevonen: max. 96,52 cm (2)

Amerikanponi: 116,84 - 142,24 cm (2)

Amerikanshetlanninponi, modern ja modern pleasure: max. 116,84 cm (2)

Amerikanshetlanninponi, classic: max. 116,84 cm (2)

Amerikanshetlanninponi, foundation: max. 106,68 cm (2)

Ariegenponi: ihanne 145-155 cm (4)

Australianponi: max. 142,27 cm (2)

Connemaranponi: 128-148 cm, ylikorkeat tammat pääsevät esikantakirjaan (1)

Dalesponi: ihanne 142-146 cm (2)

Dartmoorinponi: max. 127 cm (2)

Eriskaynponi: 124-138 cm (2), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Exmoorinponi: orien ihanne 119,4 - 129,5 cm, tammojen ihanne 116,8 - 127 cm (2)

Fellponi: max. 142,2 cm (2)

Gotlanninruss: kantakirjattavat ponit 115-130 cm (1)

Hackneyponi: max. 147 cm (3, 4)

Haflinger: vaihtelee eri maissa: n. 145-152 cm, ei saa ylittää 155 cm, alaraja ehkä 137 cm (2, 3, 4)

Huzul: oriit 135-145 cm, tammat 132-143 cm (2), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Kaspianponi: keskimäärin 112-122 cm, yleensä yli 97 cm, ei mielellään yli 127 cm (3)

Kerry Bog Poni: oriit 102-117 cm, tammat 102-112 cm (2), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Konik: 130-140 cm (4), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Lewitzer: 130-148 cm, (4), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Newforestinponi: max. 148 cm (1)

Pohjoisnorjanponi: yleensä 125-145 cm (2)

Shetlanninponi: max. 107 cm (1)

Vuonohevonen: ihanne 135-150 cm, muttei varsinaisesti rajoitettu (2)

Welsh A: max. 121,9 cm (1)

Welsh B: max. 137,2 cm (1)

Welsh C: max. 137,2 cm (1)

Welsh D: min. 137,2 cm (1)

Ylämaanponi: max. 148 cm (2)

Ionicin kuulumisia

Olen tässä syksyn mittaan ja oikeastaan jo kauemminkin ollut varsin aktiivinen Ionicin kanssa, joten lienee sopivaa päivittää vähän tallin pikkukuulumisia.

1. Kasvattilista (melkein) ajan tasalla!

Nyt ollaan sellaisessa ihmeellisessä maailman vaiheessa, että Ionicin pääkasvattilistalla sekä arabikasvattilista mennään jo tämän vuoden puolella! Tämä siis tarkoittaa sitä, että kaikille ennen vuotta 2022 syntyneille varsoille olen tehnyt sivut! Tällaista tilannetta ei ollakaan nähty varmaan vuosikymmeneen tai silleen... 

Jotta totuus ei kuitenkaan unohtuisi, niin Gin Ahaltekin kasvattilista menee vielä vuodessa 2020. Mutta hei, tämänkin olen saanut jo tämän vuosikymmenen puolelle! Osakilpailuvoitto sekin.

2. Tallin todennäköisesti ensimmäiset Ch- ja VIR MVA Ch -palkinnot

First time ever: anoin tässä lokakuussa nyt ensimmäiset NJ:n näyttelypalkinnot Ionicin ja GA:n hevosille. Ihan totta on eka kerta! Tai en ainakaan muista, että olisin näitä koskaan hakenut. VSN-arvonimiä olen kerran anonut, 5 vuotta sitten ja sitäkin piti blogissa ihkuttaa. 

Kun kaivelin hevosiani läpi ihan tarkemmalla kammalla, niin ne saalistivat reilun tusinan verran Ch-arvonimiä ja muutaman VIR MVA Ch:n. Merkitsin ne jopa hevosten sivuille ja hevoslistauksiin, vaikken oikeasti tiedä mitä niillä tekee. Kantakirjauksesta ja laatispalkinnoista on jotakin hyötyä varsoille, jos niille haetaan näitä palkintoja, mutta mitä virkaa on VIR MVA Ch:lla? Muuta kuin että se oli noin 20 vuotta sitten kuulemma tärkein ja ainoa meriitti, mitä hevosella kannatti olla?

3. ARJ-laatis tukossa Ionicin hevosia

Kumma ettei Virginia ole vielä pöyristynyt asioiden tilasta, mutta sen lisäksi että Ionicin hevosilla on NJ-arvonimiä, ovat tallin hevoset vakinäky ARJ:n laatuarvostelussa. Sääli-kolmosiahan sieltä pääasiassa tulee, mutta aina joskus jokin yksilö saa kakkosenkin. Eikä sillä ole väliä, palkinto on palkinto ja niistä kolmosistakin saa varsa sitten lisäpisteitä kun itse menee laatiksiin.

Mitä tuossa nopeasti tein laskeskeluja tämän vuoden ARJ-arvosteltujen hevosten listasta, niin suunnilleen puolet arvostelluista hevosista on ionicilaisia. Tässä puhutaan siis lähes 40 hevosesta! Ja lisää on tulossa, sillä ilmoitin taannoin jälleen uuden satsin hevosia laatiksiin. Mainitsinko jo jotakin siitä porrastettujen helppoudesta? Tämähän tuntuu ihan huiputtamiselta että näin helposti saa palkintoja eivätkä ne Ionicin hevoset ole sen ihmeellisempiä kaakkeja kuin tähänkään asti.

4. Uusi tallikissa ja useampia koiria

Keväällä esittelin Ionicin muita eläimiä blogissa ja narisin vähän sitä, että kun virtuaalikissoja ei tahdo oikein löytyä. No, ehkä tietysti Keskusta on väärä paikka niitä etsiä, mutta en tiedä muitakaan paikkoja. Nyt Keskustasta kuitenkin löytyi uusi kissatulokas, Kaukovallan Kummitus. Se on maailman komein kolli.

Koirien kanssa Keskustassa pääsee säännöllisesti yllättymään iloisesti ja taannoin ostin taas niitäkin lisää. Kaukovallasta tuli kissan lisäksi cockerspanieli ja Saragisista useamman koiran verran jatkoa meidän vinttikoiralaumaan.

No, meillä on nyt kolme kissaa (ja minulla tiettyjä suunnitelmia, jotka lisäisivät kissojen määrää...) ja toistakymmentä koiraa. Ne ovat edelleen linkitetty tosi epäloogisesti hevossivun alalaitaan ja minulla on tosi paljon houkutuksia kehitellä jokin muu systeemi. Todennäköisesti ne tulevat saamaan oman sivunsa, pitää vain vielä keksiä että mihin sen sitten linkittäisi Ionicin sivuilla niin, että ihmiset ne löytäisivät. Ja voi, löysin taannoin niin kauniin valmisleiskankin! Tästä voi siis tulla isompikin projekti tai sitten tulen järkiini, aika näyttää.

Hyvä kuva virtuaalihevosella 3: hevosen ja kuvan edustavuus

Tämä on kolmas osa tähän alunperin Nintsun blogitekstin inspiroimaan pieneen tekstisarjaan siitä, millainen on hyvä kuva virtuaalihevosella. Ensimmäisenä käsittelin kuvan realistisuutta kullakin hevosella, toisena kuvan kokoa ja laatua, nyt on vuorossa hevosen edustavuus kuvassa.

Mitä enemmän tätä asiaa mietin, sen vaikeammaksi se kävi. Ensinnäkin tämä edustavuus-asia liittyy tosi paljon useisiin muihin kohtiin, erityisesti seuraavana tulevaan eettisyyteen ja jossain määrin myös tuohon kuvan kokoon ja laatuun, ja hevosen näkymiseen kuvassa. Jos yritän sulkea nämä muut tekijät pois ja kuvitella, että minulla on kuva, jossa hevonen on hyvinvoivan näköinen, se näkyy hyvin ja kuvan laatu on hyvä, mutta hevonen näyttää jollain tavoin silti epäedustavalta, niin käyttäisinkö sitä?

Ongelma on se, etten osaa kuvitella tällaista kuvaa! Minusta hevoset ovat aina hienoja. Jos se nyt on vähän kurainen laitumella piehtaroituaan, niin ei haittaa jos sen nyt hevoseksi tunnistaa. Jos se on pörrökarvainen, mutta noin muuten huolehditun oloinen, niin ei sekään minusta mikään este kuvan käytölle ole. Ja sitä en varsinkaan osaa kuvitella, että hevonen olisi jossain epäedustavassa asennossa tai liikkeen kohdassa, koska... No, onko sellaista? En oikein osaa kuvitella tällaista olettaen, että asento on luonnollinen ja vapaaehtoinen, ei ihmisen aikaansaama (minulla olisi vähän muristavaa mm. tästä parked out -asennosta, mutta tämä menee sinne eettisyyden puolelle sitten jo).

Minä toki käytän muiden ottamia valokuvia ja yleensä valokuvaaja on jo tehnyt ainakin jonkinlaista alustavaa karsintaa siitä, millaisia kuvia ylipäänsä haluaa näyttää muille. Ehkä ne kaikkein epäedustavimmat kuvat eivät minun silmien alle edes päädy ikinä. Kenties epäedustavia hevoskuvia on siis olemassa, vaikka minun on vaikea kuvitella.

Sen sijaan ratsastaja tai joskus taluttaja tai muu käsittelijä saattaa näyttää kuvissa jollain tavoin epäedustavalta. Varsinkin kilparadalla ratsastajan ilme voi olla vähän mitä sattuu, koska juuri siinä hetkessä on varmasti vähän muutakin ajateltavaa kuin oma naama. Minusta tämä on tosi ymmärrettävää ja toisaalta jos se oikein häiritsee, kasvot voi blurrata. Itse teen tätä kyllä tosi harvoin edes kotimaisille kuville, laiska kun olen.

Joskus harvoin kuitenkin tulee vastaan sellaisia kuvia, joissa (yleensä) ratsastajan asento on kokonaisuudessaan jotenkin kehno ja sellaiset kuvat saattavat jäädä minultakin käyttämättä. Yritän kyllä ajatella, että kuva on otettu yhtenä tiettynä hetkenä eikä se siis kerro välttämättä mitään siitä, miten ratsastaja ratsastaa noin kokonaisuudessaan. Näitä näkee joskus varsinkin suuremmissa sarjoissa, joissa samasta ratsukosta on otettu useampia kuvia esimerkiksi kouluradalta. Ratsastaja voi ratsastaa muissa kuvissa hyvinkin nätisti, mutta sitten on se yksi onneton ruutu, jossa hän könöttää jotenkin vinossa ja kenossa, pohje puoli metriä satulavyön takana ja kieli ulkona. Tällaisen kuvan käyttämistä pyrin välttämään ja se on helppo valinta, jos tarjolla on parempiakin kuvia samasta ratsukosta.

Summa summarum: hevoset ovat minusta aina edustavia tai vähintäänkin persoonallisia ja minä pidän myös persoonallisista kuvista. Kuvien käyttöä estää yleensä enemmän ratsastajan huono hetki.

– S

Ajan kulku

Olen monessakin yhteydessä maininnut kaikenmoisia seikkoja siitä, miten Ionicissa ja Gin Ahaltekissä aika kulkee, mutta minkäänlaista kokonaiskatsausta siihen aiheeseen en ole tehnyt. Korjaan sen nyt ja esittelen tässä sen, millaisia käytäntöjä minulla on ajankulun kanssa.

Jokaisella tallilla ja harrastajalla tuntuu olevan vähän omanlaisensa aikakäsitys. Reaaliaikaa käytetään harvoin, koska monet haluavat nopeampaa ajankulkua. On niitä reaaliajassakin harrastavia, itsekin teen sitä tarinapuolella. Useimmat kuitenkin käyttävät jollain tavoin nopeutettua ajankulkua, mutta siinäkin on useita erilaisia tapoja. Joillain ajankulku on säännöllistä ja säänneltyä, toisilla satunnaista, kolmannet eivät juurikaan välitä asiasta vaan tekevät juttuja milloin ja miten sattuvat huvittamaan.

© Gordon Johnson via Pixabay

Original cropped, changed the size, added background and frame

Ikääntymisen perustavimmanlaatuiset perusteet

Yksinkertaistetusti totean, että Ionicin ja GA:n hevosilla on syntymäpäivä. Kaikki muu on sitten enemmän tai vähemmän vapaaehtoista:

• Se syntymäpäivä on tosiaan aina.
• Hevosten sivuille ei merkitä niiden ikää eikä ikääntymismetodia, vain syntymäpäivä. Vanhastaan hevosten sivuilla voi lukea VHKR, mutta tämä ei pidä enää paikkaansa elossaolevien hevosten kohdalla ja poistan merkintöjä aina kun niitä tulee eteen.
• Hevoset eivät varsinaisesti ikäänny. Ne lopetetaan sitten kun ajankohta sille on sopiva.
• Käytännössä lopetan hevosia harvoin alle 2 vuoden kuluttua niiden syntymästä.
• Kuolleen hevosen sivuille merkitään yleensä sen kuolinpäivä. Joskus se voi puuttua.

VHKR:n jäljet

Aivan alunperin Ionicissa käytettiin VHKR:n ikääntymistä, jota käytettiin Marineassakin ja oletettavasti Virginia käytti sitä jo ennen Marineaakin. Nykyään minkäänlaisesta säännöllisestä ikääntymisestä on luovuttu, kuten yllä todettiin, koska se nyt ei vain toimi. VHKR:stä on kuitenkin jäänyt rippeitä elämään. 

VHKR näkyy Ionicin ja GA:n aikatauluasioissaa näin:

• Tammat varsovat tiheimmillään kuukauden välein.
• Tammat varsovat useimmiten ensimmäisen kerran aikaisintaan 4 kk:n kuluttua omasta syntymästään.
• Oriit astuvat tamman varsomista edeltävässä kuussa. Tämä on viimeisin muutos: vielä alkuvuodesta noudatin 3 viikon kantoaikaa.
• Oriit astuvat tamman useimmiten ensimmäisen kerran 4 kk:n kuluttua omasta syntymästään, mutta joskus jo aiemmin.
• Jos vieras ori astuu meidän tamman, ehdotan yleensä että astutus tapahtuu kuluvana päivänä ja varsa syntyy 3 viikon kuluttua tästä (ei siis 1 kk, kuten nykyään omien orien kanssa).
• Ilmoitan hevosen ei-porrastettuihin kilpailuihin yleensä vasta 4 kk:n kuluttua sen syntymästä.
• Jos ei-porrastetuissa kilpailuissa on ikärajoitettuja luokkia, joihin osallistumiselle on alaikärajat, hevoset noudattelevat VHKR:n ikääntymistä.
• Jos ei-porrastetuissa kilpailuissa on ikärajoitettuja varsaluokkia, en yleensä osallistu niihin, mutta noudattelen tässäkin tilanteessa VHKR:n ikääntymistä.

Hevosten ikääntyminen VRL:n profiilissa

Porrastettuihin tutustuttuani olen joutunut merkitsemään hevosten syntymäpäiviä niiden VRL-profiileihin ja ne ovat ihan mitä sattuu. VRL-profiiliin merkityllä iällä tai vuosipäivillä ei ole varsinaisesti mitään merkitystä hevoselle. Ne ovat puhtaasti vain porrastettuja varten. Varsomiset, astutukset ja muut tapahtuvat edellä olevan listan mukaisesti ja riippumatta siitä, minkäikäinen hevonen on VRL-profiilinsa mukaan. 

Kuitenkin profiilin ikä pitää paikkansa silloin kun siitä tarkistetaan hevosten ikä laatuarvosteluissa. ARJ vaatii hevosen 6-vuotispäivän tai senhetkisen iän merkityksi joko hevosen sivuille, mutta se voidaan todeta myös VRL-profiilista. Tällöin VRL-profiilissa näkyvä ikä on paikkansapitävä.

Hevosen kuolinpäivä VRL-profiilissa ei välttämättä täsmää sivuilla ilmoitetun kuolinpäivän kanssa. Sivuilla oleva on oikea päivämäärä, jos se on merkitty.

Asioiden tapahtuminen takautuvasti

Toisinaan tulee tilanteita, kun sovitaan jotakin tapahtuneeksi takautuvasti. Se on yleensä minulle aivan ok, pyrin olemaan joustava, mutta seuraavista asioista yritän pitää kyllä kiinni:

• Oriit voivat astua tammoja takautuvasti kunhan astutus on tapahtunut ja varsa syntynyt oriin oman syntymäpäivän jälkeen.
• Tammoille voidaan sopia leasing-varsa siten että varsa on syntynyt tamman syntymäpäivän jälkeen.
• Tammoille voidaan sopia tilausvarsa takautuvasti kuluvan kalenterivuoden aikana, muttei aiemmin. Syy on se, että yleensä vuoden vaihtuessa suljen kasvattilistan enkä halua tehdä sinne enää muutoksia. Miksi se vaikuttaa tilausvarsaan muttei leasing-varsaan, johtuu siitä että leasing-varsat eivät ole minun kasvatteja. Tarkemmin tilausvarsan ja leasing-varsan eroista on kerrottu asiaa käsittelevässä postauksessa.
• Sekä tilaus- että leasingvarsan syntymäajan täytyy sovittaa siten, että edelliseen ja seuraavaan varsaan on vähintään 1 kk väli.
• Tilaus- ja leasingvarsojen syntymäajan suhteen noudatan mielelläni myös sitä 4 kk sääntöä, mutta joustan siitä, jos ostaja sitä ehdottomasti haluaa.
• Tilaus- tai leasing-varsaa pyydettäessä ehdotan kuluvaa päivää varsan syntymäpäiväksi, jos se sopii tamman varsalistaan ja ostajalla ei ole muita toiveita.

Kun hevonen myydään

Mitä sitten jos ostaa Ionicista hevosen? Ikääntymisen suhteen ostaja saa tosi vapaat kädet, kun ei meilläkään sitä ikääntymistä noudateta. Syntymäpäivä on se mikä se on ja se pysyy. Myös astutusten ajankohdat ja varsojen syntymäpäivät ovat ns. kiveenhakatut enkä lähde niitä muuttamaan mistään syystä. Usein hevoset on rekisteröity syntymäaikoineen VRL:oon ja muutokset syntymäaikaan pitäisi joka tapauksessa tehdä tuen kautta.

Sekalaisia huomioita

Sitten on muutamia sekalaisia asioita, mitä tulee mieleen:

• Kasvatuslistalla on yleensä yksi syntyvä varsa per päivä. Gin Ahaltekin kasvattilista ja arabivarsojen kasvattilista toimivat samalla tavoin, mutta nämä kaikki ovat päällekkäisiä keskenään.
• Hevonen voi osallistua useisiin eri kisoihin (perinteisiin, porrastettuihin tai molempiin) yhden päivän aikana, en laske enkä rajoita sitä millään tavoin.
• Kaikkien sivujen alatunnisteessa on merkittynä kyseisen sivun luontipäivä. GA:ssa on myös viimeisimmän päivityksen päivämäärä muodossa vvvv-kk-pp, mutten ole ihan varma miten luotettava se on. Kertoo se nyt ainakin sen, minkä päivän jälkeen sivua ei olla päivitetty.
• Minkäänlaista vuodenkiertoa talleilla ei ole ja esimerkiksi kasvatteja syntyy milloin tahansa.
• Tammojen sivuille merkitään kunkin varsan syntymäpäivä.
• Oriiden sivuille merkitään astutukset vain kuukauden tarkkuudella muodossa kk/vvvv.
• Orien ja tammojen varsa- ja astutustaulukot on yleensä järjestetty vanhimmasta uusimpaan.
  

Miten lukijoilla aika kulkee? Olisi kiinnostavaa lukea muiden käytännöistä. Ja unohdinko jotakin?

Hyvä kuva virtuaalihevosella 2: kuvan koko ja laatu

Jatkan tätä Nintsun blogin innoittamaa pientä tekstisarjaa siitä, millainen on hyvä kuva virtuaalihevosella. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin laajaa kokonaisuutta kuvan realistisuudesta hevosen väitettyihin tietoihin nähden. Seuraava asia ei ole niin laaja: kuvan koko ja laatu.

Allekirjoitan ihan täysin Nintsun mietteet siitä, että olisi tosi kiva kun hevosen kuva olisi iso ja hyvälaatuinen. Käytännössä en tähän kuitenkaan pääse läheskään aina. Varsinkin harvinaisilla roduilla ja väreillä joudun joskus katsomaan näitä asioita tosi paljon sormien läpi ja käyttämään pieniä ja/tai huonolaatuisia kuvia.

Mutta: käytän joskus kehnolaatuisia kuvia ihan yleisilläkin roduilla enkä oikein osaa selittää että miksi. Yksi syy on ehkä se, että onpahan erilainen kuva eikä sellainen, joka tulee vastaan jok'ikisellä tallilla jo muutenkin. Ihan kuin minä semmoista noin muutenkaan pohtisin, että sen puoleen... Osittain asiaa voisi selittää myös hevosten määrällä, joka tunnetusti on suuri, mutta ei kyse ole siitä, että olisin käyttänyt jo kaikki hyvälaatuiset, isot kuvat ja sitten joutuisin tyytymään muihin. En osaa asiaan muuta kuin että lopulta en ole kauhean nirso.

Sitten on pakko mainita, että yksi syy pieniin kuviin on myös historia! Ionic on ollut tunnetusti pystyssä yli 18 vuotta ja Virginia on harrastanut virtuaalihevosia jo useamman vuoden ennen sitä. Minulla on edelleen käytössä Virginian keräämä "kuvapankki", josta vanhimmat kuvat ovat helposti 20 vuotta vanhoja. Tuolloin näytöt olivat merkittävästi pienempiä sekä resoluutioltaan että ihan fyysisestikin. Samoin nettiyhteyksien kapasiteetti oli nykyistä huomattavasti pienempi. Tällöin pienet kuvat olivat ok ja näyttivät senaikuisilla monitoreilla ihan hyviltä, mutta kehitys on todellakin mennyt eteenpäin.

Alunperin Ionicissa hevosten kuvien vakiokoko oli 400 px (pidempi sivu, yleensä vaakasivu) ja se oli silloin ihan hyvä! Nykyään pidän miniminä 550-600 px ja hyvät kuvat saattavat olla 800 px leveitä. Tuommoinen 400 px:n kuva alkaa näyttää nykyisellä näytölläni aika kärpäsenläjältä jo. Mutta koska osa käytettävissä olevista kuvista on tosiaan kotoisin sieltä aikojen alusta, niin joskus pitää edelleen taipua pienten kuvien käyttöön tai sitten sietää niiden rakeisuus. Yleensä pyrin jonkinlaiseen kompromissiin kuvia muokatessani, etteivät ne olisi ihan kauhean pieniä, mutta että laatukin olisi jotenkin päin kelvollinen.

Joskus aikojen alussa olin myös hyvin tarkka siitä, minkäkokoisia kuvatiedostoja käytin nettisivulla ja toisinaan tallensin kuvia niin huonolaatuisina, että nykyään hävettäisi. Nykyisin jokin 300-400 kilotavun kuvatiedosto ei ole mikään ongelma. Kuten viittasin jo kertaalleen, internetyhteyksien kapasiteetit ovat nousseet enkä oikeasti jaksa juuri edes vilkaista kuvatiedostojen kokoa niitä tallentaessani. Enkä muista aikoihin törmänneeni sellaiseen talliinkaan, jolla käytetään niin isoja grafiikkoja, että sivusto on käytännössä käyttökelvoton kun se ei lataudu säällisessä ajassa. Joskus vuonna 2004 sellaisia saattoi vielä ollakin.

Mitenkäs lukijoilla, onko teillä jotakin rajoja, pikseleissä tai kilotavuissa, sille minkä kokoisia kuvia käytätte? 

– S

Connemaranponien säkäkorkeudet

Näitä eri rotujen säkäkorkeuksia ja niistä tehtyjä tilastoja olen esitellyt blogissa monta kertaa aiemminkin ja tällä kertaa vuorossa on connemaranponi.

Connemaranponin säkäkorkeus tulee reaalimaailmassa olla välillä 128-148 cm. Tätä korkeammat ponit voidaan merkitä kantakirjaluokkaan 2. Teoriassa kai myös tätä matalammat ponit voisivat kuulua samaan kantakirjaluokkaan, mutta käytännössä niitä tuskin on. Minä nimittäin katselin tuossa vähän myös reaalimaailman connemarojen säkäkorkeuksia. Mitään kattavaa tilastoa en lähtenyt Sukupostin säkäkorkeustietojen perusteella tekemään, sillä connemaroja on siellä tuhottomasti. Koostin sieltä kuitenkin jonkinlaista numerodataa, jossa oli otettu huomioon vuonna 1980 ja sen jälkeen syntyneet ponit. Näistä etsin tiettyllä säkäkorkeusvälillä olevia hevosia. 

Oreista selkeästi yli 90 % osuu välille 140-149 cm. 130-139-senttisiä on vain muutama prosentti ja tätä matalampia ei lainkaan. Ylikorkeitakin eli yli 150-senttisiä oli muutama prosentti.

Tammoista noin 77 % osuu myös välille 140-149 cm, mutta 130-139-senttisiä on noin 20 %. Alle 130-senttisiä on joitain, mutta prosenttiosuus jää alle prosenttiin. Tammoistakin löytyy prosentin verran 150-senttisiä tai sitä korkeampia.

Jos oikein ymmärsin, Yhdysvaltojen connemaranponiyhdistys on lähtenyt vähän omille teilleen säkäkorkeuden kanssa. Siellä hyväksyttävät rajat ovat n. 132-152 cm. Tosin sivuilla todetaan, että keskimääräisesti ponit osuvat haarukkaan n. 142-147 cm. Muiden maiden rotuyhdistykset noudattelevat tuota 128-148 cm rajoitusta, joka ilmeisesti on myös emäkantakirjan säkäkorkeusrajoitus.

Tässä on sitten kuvaajan muodossa Ionicin 81 connemaranponia (ponit on tilastoitu ennen kuin lähdin myymään niistä osaa pois):

Orien säkäkorkeudet vaihtelevat välillä 137-147 cm, keskiarvo on 143,69 cm. Tammojen vaihteluväli on 132-146 cm, keskiarvo 140,21 cm.

Sanoisin, että tosi realistissa arvoissa kyllä mennään Ionicissa. Ylikorkeita nyt en ole tavannut muutenkaan harrastaa, voisi tietysti joskus venyttää jostain kasvatista 148-senttinen. Paljon 140 sentin alle ei kannata mennä, nuo muutamat ponit siellä nyt ovat ja se on ihan ok niin.

—S

Hyvä kuva virtuaalihevosella 1: oikea sukupuoli, rotu ja väri

Nintsu kirjoitti tovi sitten tästä aiheesta eli siitä, millainen on virtuaalihevosen hyvä kuva hänen mielestään. Kommentoin sitä jo, mutta lyhyesti koska pidemmän tarinan kirjoitan tänne. Sanonpa vain, että oli taas sellainen teksti jota lukiessa melkein haukoin henkeäni: "No ihan totta, noin se on! Noin mäkin teen! Miksen mä ole ikinä ajatellut tätä varsinaisesti..."

Nintsu listasi 5 seikkaa, joita noudattaa hevosilleen kuvia valitessaan:

1. Oikea sukupuoli, rotu ja väri (tai ainakin oikeasta menevä)
2. Kuvan koko ja laatu
3. Hevosen edustavuus
4. Kuvan eettisyys ja hevosen ilme
5. Hevosen asento ja näkyvyys

Näin yleisesti totean, että tosi moni noista asioista on sellainen, mitä noudatan itsekin, olen ehkä aina noudattanut ajattelematta sitä sen kummemmin. Toisaalta monista asioista kyllä luistankin, jos tarve vaatii.

Kerron tässä, miten nämä asiat vaikuttavat Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosten kuvien valintaan. Tästä uhkasi kuitenkin tulla romaani, joten kirjoitan yhdestä asiasta kerrallaan. Nyt ensimmäisenä on luvassa tuo ykköskohta eli oikea sukupuoli, rotu ja väri, tai kuten Nintsu kirjoitti, ainakin oikeasta menevä. Tämä on aina minunkin lähtökohta kuvan valintaan, että se on realistinen sille hevoselle, jonka kuvaksi se menee. 

Kuten sanoin jo, suhtaudun näihin asioihin välillä tosi suurpiirteisesti. Monien harvinaisten rotujen ja erikoisten värien kanssa on toki pakkokin, koska oikeita kuvia oikeista roduista tai väreistä ei ole saatavilla. Joskus sitä toivoisi osaavansa piirtää niitä hevosia itse, se helpottaisi niin paljon elämää, mutta se on eri marinan aihe se. Eikä Ionicin hevosmäärä siitä välttämättä mitenkään helppoa vaihtoehtoa tekisi.

Oikea sukupuoli

Jos aloitan tästä sukupuolesta, niin se on tosiaan välillä vaikea asia. Monista kuvista näkee, että nyt on orimainen tai tammamainen, mutta monista kyllä ei. Välillä myös epäilen, että toinen näkee jotakin toista kuin minä, joka en varsinaisesti ole mikään reaalimaailman hevosharrastaja. Olen kokenut liikekuvat jollain tavoin "anteeksiantavaisemmiksi" sukupuolen suhteen kuin rakenne- tai pääkuvat. Niitä käytän vapaammin ja onpahan joskus käynyt niin että jonkin hevosen yksi kuva päätyy oriille ja toinen tammalle Ionicissa.

Eivät ne kaikki minun kuvavalintani ole aina edes uskottavia. Ei siitä niin kauaa ole, kun yksi pv-tamma hylättiin KTK-tilaisuudessa, koska sillä oli niin orimainen kuva, että tuomareilta tuli siitä ala-arvoisia pisteitä. Itse en näkisi sitä ehkä ihan niin orimaisena, että hylky olisi täysin selvä, mutta ei se minulle suunnaton ongelma ole.

Sitä voisi tietysti miettiä tuostakin esimerkistä, että kuitenkin puoliveristen, tammojenkin, rakennekuvia on saatavilla ihan hyvin, että miksi ihmeessä minä käytän pv-tammallani kuvaa, jota voidaan epäillä oriin kuvaksi. No... En minä tiedä! Joskus vain tulee tällaisia aivopieruja ja erittäin harvoin taivun vaihtamaan kuvia hevosilleni.

Oikea rotu

Olen kirjoittanut kuvien rodunmukaisuudesta aikaisemminkin ja itse asiassa aihepiiri on ollut paljon tapetilla varmaan ihan Ionicin alkuajoista lähtien. Sanotaan se nyt vielä kuitenkin ääneen: meillä ei todellakaan aina käytetä oikeanrotuisten hevosten kuvia.

Virtuaalirodut RBSH ja nykyisin SGSH ja tietyssä mielessä myös AWB ovat tietysti selviä tapauksia, että niille ei löydy reaalimaailmasta vastaavien hevosten kuvia paitsi joskus vahingossa jokin risteytys. Sitten on näitä harvinaisuuksia, kuten terskinhevonen, ukrainan- ja venäjänratsuhevoset, nonius (!) ja muutkin unkarilaiset, wielkopolski, kladrubinhevonen ja mitä kaikkia muita. Niille on etsittävä yleensä muunrotuisten hevosten kuvia, koska oikeanrotuisista hevosista on niin vähän tarjolla mitään.

Miten minä sitten etsin kuvia näille eksoottisemmille kavereille? No, ensinnäkin surffailen paljon läpi erilaisia kuvatietokantoja, kuten Sukupostia, joissa on tarjolla kuvia erirotuisista hevosista. Tämä auttaa siinä, että näen millaisia ja minkätyyppisiä hevosia kunkin rodun edustajat ovat. Kuvat ovat minulle aina parempi kuin teksti, vaikka kyllä minä toki kahlaan läpi rotumääritelmiä ja rotukuvauksia esimerkiksi Wikipediasta. Kuvia sieltäkin löytyy. Hevosrotukirjojakin selailen mielelläni, vaikka olen vuosien mittaan niin monta kertaa masentunut niiden puutteellisista ja joskus ihan virheellisistä tiedoista. 

Kuvaa valitessa pitää nähdä se hevonen siinä kuvassa. Se on vaikea laji, sillä helposti käy niin, että jos tietää kuvassa olevan puoliverisen, näkee siinä puoliverisen eikä välttämättä tule nähneeksi, että kuva voisi mennä uskottavasti jollain toisellakin rodulla. Monissa roduissa on kuitenkin jonkinlaista hajontaa rakenteessa ja tyypissä, joten niille voi mennä monentyyppisen hevosen kuvat.

Oikea väri

Koska olen värifriikki, menen kuvavalinnoissa aika usein väri edellä, siis jopa oikeasti niin, että saadakseni jonkin jännänvärisen hevosen, saatan joustaa rodun ja sukupuolen realistisuudessa. Yksi viimeaikainen esimerkki on tersk-tamma Sojuz Ionnaja, jonka kuvan hevonen ei kyllä muistuta terskinhevosta paitsi ehkä tosi hyvällä mielikuvituksella, mutta kun piti saada tuplavoikko, niin ei auta. Itsepuolustukseksi haluan kuitenkin huomauttaa, että nämä tämmöiset ovat lopulta tosi pieni vähemmistö ja teen sen aina vähän pitkin hampain.

Kyllä minä niitä värejäkin venyttelen. Yleisin on se, että tällään hevoselle mustan hevosen kuvan ja väitän sitä mustanvoikoksi. Vaikeahan niitä värejä joka tapauksessa on toisistaan erottaa. Välillä ruunivoikko ja ruunihallakko saattavat olla vähän toisin päin ja muutakin semmoista joustoa on. Vanha klassikko on tämän väittäminen tobianoksi (kato kun eihän sitä tiedä, jos se valkoinen väri menee satulan alla selkälinjan ylitse ja herasilmä nyt on muuten vain).

Tuoreempi tapaus on myös yhden quarter-hevosen kuvat, joista toinen on Up 'N Away Ionilla, joka on samppanjanruunikko ja toinen ruunivoikonhallakoksi merkityllä B West Virginian Ionilla. Valaistusolosuhteet kuvissa tekevät sen, että minusta tuo nyt riittävän uskottava molemmilla, vaikka ihan eri värit ovat kyseessä. Oikeasti kuvan hevonen lienee jokin samppanjanvärinen, mutta tarkempaa tietoa ei ole.

Muuta realismia

Haluaisin lisätä tähän kuvan realistisuuteen myös sellaisen seikan, että yritän vähän katsoa myös hevosen kokoa ja lajipainotusta, varsinkin puoliverisillä. Ionicista ei kyllä montaa koulupuokkia, jos yhtäkään, löydy, jolla olisi esteratsastuskuva tai toisin päin. Tämä on muuten todellinen harminaihe englantilaisilla täysiverisillä, sillä niille olisi tarjolla tosi paljon laukkakilpailukuvia, mutta en ole vielä taipunut käyttämään niitä ratsupuolen hevosillani! Niinpä täysiverisillä on tosi vähän kuvia tällä hetkellä... Joillain poneilla on kyllä lipsahtanut estekuva valjakkoponille tai vastaavaa ja se vähän nakertaa joka kerta kun muistan asian.

Yritän myös katsoa vähän hevosen säkäkorkeutta, että jos hevonen on vain jonkun 160 senttiä korkea, niin aikuisratsastaja ei näyttäisi ihan kääpiöltä siellä selässä. Aina ei kyllä ihan onnistu täyden kympin arvoisesti, mutta eipä Ionicissa muutenkaan niin nuukaa ole.

Tämä on taas sellainen aihe, josta on varmasti monenlaisia mielipiteitä ja lukisin niitä mielelläni. Kommenttikenttä on vapaa, mutta ohjaan myös käymään tuolla Nintsun blogissa ja kommentoimaan sinne, koska sieltä tämä oikeasti sai alkunsa.

– S

Ionicin shagyat

Shagyoiden tilanne sekä Ionicissa että muualla virtuaalimaailmassa tuntuu melko lohduttomalta. Hevosia on vähän, monet niistäkin sukua keskenään. Yhtään varsinaista kasvattajaa ei taida olla tällä haavaa eikä niitä kovin montaa ole koskaan ollutkaan. Ja se on sääli, sillä shagya on oikeasti tosi hieno rotu!

© Bob Langrish

Meillä Ionicissa noita on jokunen, olen yrittänyt keräillä kaikki kohdalle osuneet yksilöt talteen joko ostamalla tai lainaamalla jalostukseen. Kantaori on pitkäsukuinen Lukacs KTN, joka on mainittu blogissa useammin kuin kerran, sillä onhan kyseessä yksi suosikkihevosiani. Lukas on shagyaksi pitkäsukuinen ja suku on myös epätasainen, kun pääosin se on vain 3 polvea, mutta sitten emälinja menee viidennen polven taakse. Mutta se emälinja oli aikoinaan se syy, miksi Lukas meille tuli: Gin Amora. Glorieta Khofo. Bint Amouna. Dahabu Amora. Gin Amora on Virginian kasvatti joskus ajalta ennen Marineaa!

Lukas on siinä mielessä myös poikkeustapaus, että se on kilpaillut vähän yhtä ja toista ja onpa tuo kantakirjattukin kakkosella. Se on myös vaikuttanut puhtaan shagyajalostuksen lisäksi myös puoliveri- ja angloarabipuolella. Shagya on nimittäin arabin, angloarabin ja englantilaisen täysiverisen ohella sallittu rotu trakehner-jalostuksessa ja Lukasilla on muutamakin anglo-trakehner-varsa. Shagyoita käytetään myös toisinaan angloarabi-jalostuksessa arabin ohella/sijasta ja ajattelin kokeilla sitä myös virtuaalimaailmassa.

Lukas alkaa olla jo ikänestori, se on syntynyt loppuvuodesta 2012 ja tuli Ioniciin heti vuodenvaihteen jälkeen. Seuraavia shagyoita saatiin odottaa nelisen vuotta. Vuonna 2015 Lukas sai pari morsmaikkua, Branwenin yksipolviset tammat Tharia BRA ja Yasit BRA. Näin harvinaisesta rodusta kun on kyse, ei haittaa tippaakaan se, jos yhdistää yksipolvisen tamman tuollaiseen sukuhirmuun kuin Lukas. Kas kun vaihtoehtoja ei ole! Yasit ja Tharia ovat molemmat melko poikkeuksellisesti merkitty suoraan matkaratsuiksi ja nyt viime vuosina ne ovat jonkin verran kilpailleetkin tässä lajissa. Molemmat ovat hyvin pienikokoisia, alle 150-senttisiä, mikä on välillä harmittanut sillä ne ovat ehkä liiankin matalia shagyoiksi ja se on ollut vähän kiusallinen asia pv- tai angloarabijalostuksessa. Sen sijaan VRP-jalostukseen ne ovat hyviä. Molemmille kantatammoille on löytynyt myös muutamia ulkopuolisia, suvuttomia oreja, joita käytän tosi mielelläni.

Tuoreimpia tulokkaita edustaa ori KF Polarion, 1,5-polvinen, HM:n kasvattama ori. Sen isä on tuttu Pomar V Yasitin suvusta, mutta emä on Yemenen kasvatti ja edustaa ihan uusia nimiä meillä. Täytyykin tehdä tehoisku Yemeneen katsomaan, millaisia shagyoita sieltä mahtaa löytyä.

Ja sitten on tietysti uus-vanha tulokas, ori Gin Noir. Se on tämmöinen ikivanha "takaisinotto", Virginian kasvatti vuodelta 2002, joka myytiin silloin aikoinaan ja se katosi jälkiä jättämättä. Sen vanhemmat ovat juurikin nuo mainitut Bint Amouna ja Glorieta Khofo, jotka Gin omisti silloin joskus vuonna 2002. Se tulee olemaan täydellinen ori Tharialle ja Yasitille.

Shagyalauma ei kuitenkaan tällä vielä kovin pitkälle pötki vaan uutta verta on saatava, ei auta. Tämä onkin siis vähän tällainen epätoivopostaus, että jos teillä on tiedossa mitään shagyoita (joita ei tiettävästi vielä ole Ionicin hevosten suvuissa), niin kertokaa toki! Ostan, astutan tammojani, kinuan tilausvarsoja. Aion kyllä keksiäkin niitä kunhan saan taas nimi-ideoiden päästä kiinni.

— S

Minun nk. realismini

Pölhö kirjoitti jo keväällä oman pohdintansa aiheesta realismi virtuaalimaailmassa ja ajattelin tarttua siihen itsekin. Minä kuulun juuri siihen kategoriaan, joka venyttelee sitä realismia aina ja joka kerta kun tarvetta siihen on. Ja sitähän on, usein. Tässä on vähän listaa ja selitystä toimintatavoistani.

© Stefan Keller from Pixabay

Noin perusperiaatteiltaan minun virtuaaliharrastamiseni on kyllä realistista: 

• Minulla on hevosia eikä yksisarvisia.
• Hevosilla kilpaillaan oikean elämän lajeissa eikä mungopongouinnissa.
• Hevoset ovat väreiltään realistisia eivätkä sateenkaarenkirjavia. 
• Tarinoihini en ole tuonut mitään mystisiä komponentteja tai vähän yritin kerran mutta jänistin sitten ja ideakin katosi kesken kaiken. 
• Kuvien suhteen pyrin jonkinlaiseen realismiin niin että kuvassa oleva hevonen olisi edes hyvällä mielikuvituksella uskottavissa sen rotuiseksi ja väriseksi kuin miksi sitä tiedoissa väitetään. Useimmiten sukupuolikin on uskottava, mutta siitä kyllä tingin melko helposti.
• Värien periytyminen on noin yksilötasolla useimmissa tapauksissa realistista, tässä joustan toisinaan vähän kirjavien kanssa. 
• Nimet ovat useimmissa tapauksissa rodulle sopivia tai ainakin sinne päin. 
• En kilpailuta rotuja sillä tavalla epärealistisesti, että arabit osallistuisivat raveihin ja holsteinit saddleseatiin. 
• Rotujen säkäkorkeusrajoista pidän kiinni.
• Hevoset kuolevat joskus.

Yritän vielä roikkua vanhassa VHKR:n ikääntymisessä joiltain osin. Merkitsen astutukset tapahtuneiksi varsan syntymää edeltävässä kuussa ja tammat varsovat korkeintaan kerran kuukaudessa. Odotan useimmiten sen 4 kuukautta hevosen syntymästä (ts. nelivuotiaaksi asti) ennen kuin käytän hevosta jalostuksessa, mutta tämä ei päde porrastettujen kilpailemiseen. Koska olen laiska, merkitsen hevosten ikääntymisen VRL:n rekisteriin ihan miten sattuu, yleensä copy-pastella saman mitä edellisellä rekisteriin menevällä on. Hevoseni saattavat siis pahimmillaan täyttää 3 vuotta syntymäänsä seuraavana päivänä ja vanheta 8-vuotiaaksi asti vuoden päivässä. En vain jaksa muklata niiden päivämäärien ja odottelun kanssa. Enkä minä muutenkaan ole pitänyt siitä johdonmukaisesta ikääntymisestä kiinni enää varmaan vuosikymmeneen.

Jalostus noin yleisesti on varsin epärealistista eikä sattumalla ole siinä juurikaan sijaa. Kaikki sujuu aina hyvin: oriit tiinehdyttävät 100 % astumistaan tammoista, tammat synnyttävät aina elävän varsan erinomaisesti sujuneen kantoajan jälkeen. Varsan sukupuoli määräytyy sen mukaan, mitä sattuu olemaan tarvis just silloin ja siitä yhdistelmästä. Joskus kyllä heitän kolikkoa varsan sukupuolesta, jos on sellainen tapaus että sillä ei ole oikeasti väliä.

Väriin vaikuttaa osittain kuvatilanne ja tästä yleensä johtuu ne mainitut joustot erityisten kirjavien kanssa, vaikka ylivoimaisesti suurin osa Ionicin varsoista saa värin, joka on vanhempien perusteella realistinen. Tunnettua kuitenkin on se, että tykkään suosia hävyttömästi erikoisvärejä ja dissaan välillä joitain tiettyjä värejä. Tästä olen kirjoittanut jo vuonna 2014 (Värien periytyminen - miten realistista se lopulta on?) ja olennaisilta osilta juuri mikään ei ole muuttunut 8 vuodessa.

Sitten on tietenkin se kilpaileminen, joka virtuaalimaailmassa muutenkin on yleensä varsin kaukana realismista ja niin minunkin kohdalla, vaikken tähtääkään laatuarvosteluiden vaatimiin sijoitusmääriin perinteisten puolella. Mutta eipä se porrastettujenkaan kanssa mitään realistista ole, sillä kilpailutan hevosia hyvin persoonattomasti. Kaikki osallistuvat kaikkiin mahdollisiin luokkiin, mikäli vain mahtuvat. Ainoa mistä pidän kiinni on se, että saddleseatia kilpailevilla hevosilla on vain se yksi sadse-laji, jonka luokissa ne kilpailevat porrastetuissakin.

Tarinapuolella kilpaileminen on tosi toisenlaista, tietenkin, koska siinä ne kuuluvat tarinaan enkä harrasta tarinahevosillani mitään massakisaamista edes tarinoiden ulkopuolella. Mutta jos ratsastajalla on tasan yksi hevonen ja hän lähtee sen kanssa Sveitsistä Suomeen asti ratsastamaan yhden kisaluokan, niin eihän siinä silleen järkeä ole. Tai en minä tiedä, mutta kuvittelisin ettei. Muutenkin tarinoissani paukkuu aika usein varsinkin aikataulut. Ihan hyvin voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa! Niin ja nuorenihan hahmoni tuossa maata vaihtaessaan 5 vuotta.

Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosmääristä en edes aloita. Minkäs teet, kun kaikkea pitää olla niin paljon että riittää? Näistä talleista kumpikaan ei ole koskaan edes yrittänyt olla mikään "oikea" talli paitsi GA vähäsen, koska siellä on ylimalkainen ympäristökuvaus. 

Semmoisia epärealistisuuksia minulla! Unohdinko jonkin osa-alueen ja miten lukijat menettelevät näissä realismihommissa? Kaiveleeko jotakuta oma tai kenties toisten epärealismi? Omasta puolestani sanon, että oma epärealismi ei pahemmin häiritse ja muidenkin vain silloin, jos sen verukkeella syyllistytään joihinkin suoranaisiin sääntörikkomuksiin (kuten esimerkiksi yksi holstein porrastettujen saddleseat-luokassa). No, joskus tietysti näkertää jotkin tosi pahat stiplut värien kanssa tai rankasti vääränkorkuiset hevoset, mutta näistä voi todistetusti selvitä hengissä.

– S

Rotuesittelyssä Royal Hanoverian Cream

Oikeastaan otsikko huijaa: tämä ei ole varsinainen rotuesittely vaan jonkinlainen historiakatsaus, jonka lähteisiin ei ole juurikaan luottamista, ne ovat kaikki jossain määrin epäilyttäviä. Tämä postaus perustuu pääasiassa Kathryn Kanen tekstiin (linkki lähteissä) ja oikeastaan tätä tulee lukea tarinana, jonka minä kuvittelen olevan mahdollisesti totta tai ainakin siellä päin. Lisäksi Royal Hanoverian Creamista (RHC) ei voida puhua varsinaisena rotuna vaan ehkä paras sana olisi käyttötyyppi. 

© The Library of Congress: Royal Progress, London, 1911 (LOC) (public domain)

Mikä Royal Hanoverian Cream on?

RHC oli Ison-Britannian kuninkaallisen hovin vaunuhevonen 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun. Se ei ollut varsinainen rotu, kuten sanoin vaan tosiaan tiettyä tarkoitusta varten kasvatettu tietynvärinen ja -tyyppinen hevonen. Sittemmin brittihovi vaihtoi vaunuhevosensa kotoperäisiin kimoihin (Windsor Grey), RHC:istä luovuttiin ja vähitellen ne katosivat. Niitä ei siis enää tiettävästi ole olemassa.

Royal-sana tuleekin sieltä: hevoset olivat nimenomaan kuningashovin hevosia. Mahdollisesti niitä toisinaan myytiin tai lahjoitettiin hovin ulkopuolelle, mutta vain ruunia. Oriit (jotka vaunuja vetivät) ja oletettavasti myös tammat (joista on todella vähän mitään tietoa) pysyivät tiukasti hovin hallussa.

Hanoverian ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään tekemistä nykyisen hannoverinhevosen kanssa. Ensimmäiset RHC:t tuotiin Britteinsaarille Hannoverista vuonna 1714 kun George I (suom. Yrjö I, 1660–1727), ensimmäinen Hannover-sukuinen Ison-Britannian kuningas peri valtaistuimen ja muutti Hannoverista Britanniaan.

Creamilla viitataan hevosten väriin, joka oli kuvausten mukaan kermanvaalea. Siitä puhun enemmän myöhemmin.

Historia ennen Britanniaan saapumista

Legendan mukaan Espanjan kuningatar Isabella (1451-1504) olisi lahjoittanut saksalaisille ritareille kermanvärisiä hevosia kiitoksena uskollisesta palveluksesta. Näitä hevosia pidetään todennäköisinä kantavanhempina RHC:lle ja värin puolesta se onkin uskottava väite. Palaan väriin myöhemmin. On tietenkin mahdollista, että hevosten alkuperä on jossain muualla, esimerkiksi Persian suunta mainitaan toisinaan. 

Näitä hevosia kasvatettiin vaunuhevosiksi Hannoverissa jo ennen kuin George I nousi valtaistuimelle Isossa-Britanniassa. Hannoverin vaaliruhtinatar Sofia, George I:n äiti, tiettävästi aloitti kermanväristen hevosten kasvatuksen vuonna 1653 Memsenin siittolassa. Mahdollisesti niitä kasvatettiin myös muissa siittoloissa, on mainittu mm. Herrenhausen ja Celle, joka perustettiin 1735. Tuohon aikaan vaunuhevosilla oli todellakin käyttöä ja ehkä Hannoverin hovi suosi juuri näitä erikoisemman värisiä hevosia näyttävyyden takia. Joka tapauksessa voisi kuvitella niiden olleen jonkinlainen "juttu" Hannoverissa, jos kerran Isoon-Britanniaan kuninkaaksi lähtevä George I halusi niitä mukaansa sinnekin.

Royal Hanoverian Creamit Britanniassa

RHC:t tulivat uudessa kotimaassaan heti käyttöön: tiettävästi ne vetivät kuninkaan vaunuja George I:n kruunajaisissa syksyllä 1714. Sama perinne jatkui ensimmäiseen maailmansotaan asti, mutta RHC:t eivät olleet pelkkiä kruunajaisvaunujen vetäjiä vaan niitä käytettiin muissakin tilaisuuksissa, oletettavasti myös kuninkaan ja kuningasperheen yksityisinä vaunuhevosina ja kenties ratsuinakin. Tässä vaiheessa Britanniassa oli todennäköisesti vain oreja, sillä RHC:itä kasvatettiin edelleen Hannoverissa ja hevosia tuotiin sieltä tarpeen mukaan hovin käyttöön. 

Sitten tuli Napoleon, joka 1800-luvun alun sotaretkillä, mahdollisesti vuonna 1803, alkoi uhata myös Hannoveria ja sen siittololoita (niitä oli ilmeisesti useampia). Parhaat RHC-tammat ja -oriit pelastettiin Britteinsaarille ja ne sijoitettiin ensin Cumberland Lodgeen, Windsor Parkiin ja myöhemmin Hampton Courtiiin. Napoleon mahdollisesti takavarikoi Hannoveriin jääneet creamit itselleen ja kuin iskuna vasten vihaamansa George III:n kasvoja käytti niitä omissa kruunajaisissaan. Toisten lähteiden mukaan Napoleonin ja keisarinna Joséphinen vaunuja veti kahdeksan ruunikkoa, joten tiedä sitten miten asia oli. 

Isossa-Britanniassa RHC:t olivat kuningashovin näyttävimpiä vaunuhevosia, joita käytettiin kaikissa kruunajaisissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa valtion vaunujen eteen tarvittiin kuninkaallisten arvoiset vetohevoset. Hautajaisissa saatettiin kuitenkin käyttää mustia hevosia. RHC:istä näkee vilahduksia maalauksissa, valokuvissa ja harvoissa, mustavalkoisissa videopätkissä, joita on tehty ja otettu Ison-Britannian hovitilaisuuksista. Esimerkiksi tämän tekstin kuvituskuva on otettu George V:n kruunajaisissa vuonna 1911. YouTubesta löytyy lyhyt videopätkä kuningatar Victorian timanttiriemujuhlasta vuodelta 1897 ja kohdasta 0:32 eteenpäin videolla näkyy kuningatarta itseään vetävä valjakko: 8 vaaleata hevosta, kaikki Royal Hanoverian Creameja.

Politiikka tuhosi Royal Hanoverian Creamit – mutta oliko se ainoa syy?

RHC:n kohtaloksi Isossa-Britanniassa koitui ensimmäinen maailmansota, joka alkoi 1914, tasan 200 vuotta sen jälkeen kun George I:stä tuli saarivaltakunnan ensimmäinen Hannover-syntyinen kuningas. Maailmansota nostatti vahvaa saksalaisvihaa Britteinsaarilla ja siinä rytinässä myös kuningassuku muutti sukunimensä saksalaisperäisestä Saxe-Coburg-Gothasta peribrittiläiseksi Windsoriksi.

Koska kaikesta saksalaisesta haluttiin päästä eroon, ei ehkä nähty enää soveliaaksi että saksalaissukuiset hevoset vetäisivät hovin vaunuja. Ne päätettiin korvata Windsor Grey -hevosilla, brittiläissyntyisillä kimoilla. Vuonna 1921 hovin viimeiset RHC:t myytiin huutokaupassa ja yksilöt hajaantuivat pitkin valtakuntaa, kenties ajan mittaan pitkin maailmaakin. Ainakin Sir Garrard Tyrwhitt-Drake yritti jatkaa RHC:ien kasvatusta, mutta muutamassa vuosikymmenessä niiden määrä hiipui olemattomiin ja ne katosivat Britteinsaarilta.

Saksalaisviha ei välttämättä ollut ainoa syy RHC:ien häviämiseen. Itse asiassa se saattoi vain olla viimeinen naula RHC:n arkkuun. Koska Hannoverista ei oltu saatu uutta verta enää vuosisataan, Hampton Courtin RHC-kanta oli pieni ja sisäsiittoinen. Jalostus oli vaikeata ja hevosten laatu kärsi. Jos hevoset olivat pearl-värisiä, kuten tällä hetkellä uskottavin teoria kuuluu, se tuotti oman ongelmansa. Pearl-värien jalostaminen on hankalaa, sillä pearl-värisen hevosen risteyttäminen tumman hevosen kanssa tuottaa aina tumman varsan, joka toki kantaa pearl-geeniä piilossa, mutta tuolloin ei perinnöllisyydestä tiedetty vielä juurikaan mitään. On siis oletettavaa, että RHC:eja risteytettiin vain keskenään.

Mitä tapahtui manner-Euroopan kermanvärisille hevosille?

Tiedonmurusia kermanväristen hevosten kasvatuksesta erityisesti Saksan alueella vilahtelee siellä täällä. Ne eivät siis välttämättä olleet pelkästään Hannoverin juttu vaikka toki Hannoverista on voitu myydä, lahjoittaa tai vaihtaa hevosia muualle. Vuonna 1724 Beberbeckin siittolasta tuli hovisiittola ja siellä kasvatettiin "kultaisia hevosia", mutta ne saattoivat olla voikkovärisiä. Vuonna 1728 kermanvärinen ori Eutiner tuotiin Herrenhausenin siittolaan ja siitä muodostui ilmeisesti tärkeä siitosori.

Napoleon ei ilmeisesti takavarikoinut kaikkia kermanvärisiä hevosia Ranskaan vaan osa saattoi jäädä Hannoveriin. Joka tapauksessa ainakin Herrenhausenin siittolassa jatkui jonkinlainen kermanväristen hevosten kasvatus. Lopun niistä teki tiettävästi joko natsi-Saksan hallinto tai toisen toisen maailmansodan tuhot yleisesti.

Mahdollisesti ainakin joitakin kermanvärisiä yksilöitä säilyi hengissä Saksassa ja ehkä niitä yritettiin vielä pelastaakin, mutta kannan pienuus johti sisäsiittoisuuteen ja elinvoiman hiipumiseen. Todennäköisesti jo 60-luvulle tultaessa kaikki alkuperäiset RHC:t tai niiden kaltaiset hevoset olivat kadonneet.

Ranskaankin niitä kermanvärisiä hevosia päätyi siis Napoleonin matkassa, mutta mitä niille tapahtui ja säilyikö siellä kermanvärisiä linjoja, on täysi kysymysmerkki. Löysin yhden epämääräisen lähteen asiasta (Susanna Forrest), mutta siinä sekoitetaan iloisesti cremellot sekaan enkä tiedä mitä tuosta tulisi ajatella.

Väri

Täyttä varmuutta RHC:ien väristä saadaan tuskin koskaan, mutta niitä on hyvin syin epäilty pearleiksi. Aikalaisten kuvausten perusteella ne eivät olleet voikkovärisiä. Peitinkarvan väriä kuvattiin pääasiassa norsunluunväriseksi tai jonkinlaiseksi vaalean oranssinruskeaksi, ei niinkään keltaiseksi. Jouhet olivat tummemmat, keltaruskeat ("caramel"). Iho oli vaaleanpunertava, mikä sulkee yksinkertaiset voikkovärit pois. Silmätkin olivat vaaleat, mutta niiden varsinaisesta värisävystä on paljon erilaisia käsityksiä. Tämä kaikki istuisi pearliin paremmin kuin voikkoväreihin.

Pearlista tekee loogisen vaihtoehdon se, että sitä todistettavasti esiintyy Iberian niemimaan hevosilla ja espanjalaisista juurista RHC:n oletetaan polveutuvankin. Olisi siis ihan mahdollista pearl-värityksen tulla sieltä. Lisäksi pearlia on nyt myöhemmin löydetty irlannincobeilta ja muilta lähisukuisilta hevosilta, jotka ovat kotoisin Britteinsaarilta. Ne polveutuvat vaeltavaa elämää viettävien romanien vankkurihevosista ja on mielestäni mahdollista, että hovista poismyytyjä RHC:itä tai niiden jälkeläisiä päätyi heille.

Pearlin puolesta puhuu mahdollisesti myös se, että väritys on niin tyystin kadonnut sittemmin. Sivusin tätä perinnöllisyys-aihetta tuolla jo kertaalleen: väritys tosiaan katoaa kun hevosia risteytetään ei-pearlien kanssa. Tietenkin pearl voi tupsahtaa yllättäen uudestaan näkyviin, jos kaksi kantajaa risteytetään keskenään ja tähdet ovat sopivassa asennossa. Kannan pienuus ja hajaantuminen selittänee sen, miksi väri näyttäisi kadonneen kokonaan.

Voisivatko RHC:t olla samppanjanvärisiä? Värin kuvaukset sopisivat kyllä samppanjaväreihinkin. Jos samppanja olisi kulkeutunut jotain kautta Amerikan mantereelle ja kadonnut sittemmin Euroopasta? En sano että se aivan varmasti olisi ehdottoman mahdotonta, mutta kyllä se melkoisen epätodennäköiseltä vaikuttaa. Yhdysvalloissa ensimmäiset viitteet samppanjavärisistä hevosista ovat 1900-luvun alusta, ennen kuin brittihovi luopui RHC:istään. Tietenkin niitä olisi voinut tulla siirtolaisten mukana suoraan Saksan alueelta. 

Samppanjan olisi kuitenkin pitänyt kadota tyystin Euroopan mantereelta sittemmin. Ei sekään aivan täysi mahdottomuus olisi, koneellistuminen pudotti hevosten määrää rajusti ja samalla on voinut kadota myös värejä. Pidän silti pearlia todennäköisempänä vaihtoehtona, ainakin sille on olemassa loogisemmat perusteet.

Rakenne ja muut ominaisuudet

RHC:n ulkonäöstä puhuttaessa mainitaan lähes poikkeuksetta sen kyömy pää. Muuten niitä kuvataan melko raskastekoisiksi, kevyen kylmäverisen tyyppisiksi, voimakkaiksi mutta silti eleganteiksi hevosiksi. Lisäksi niiden jouhet on mainittu kihartuviksi ja runsaiksi. Olettaisin itse niiden olleen ainakin jossain määrin barokkihevosten tyyppisiä. Säkäkorkeus lienee ollut yleensä jossain 160 cm:n tienoilla, mutta suurempiakin yksilöitä on saattanut olla.

Luonteeltaan RHC:ien tuli olla erittäin hyväluonteisia ja rauhallisia, mikä tietenkin on loogista kun ottaa huomioon niiden tärkeimmän käyttötarkoituksen: kuninkaallisten vaunujen vetämisen seremonioiden yhteydessä.

Royal Hanoverian Creamit nykypäivänä ja virtuaalimaailmassa

RHC:t ovat kadonneet peruuttamattomasti, sille ei voi mitään. Toki Yhdysvalloissa perustettiin ilmeisesti jo 80-luvulla International Royal Hanoverian Cream Horse Registry, mutta sen rekisteröimät hevoset ovat kaiketi olleet pääasiassa samppanjavärisiä American Cream Drafteja. Niistä ei kuitenkaan tule oikeita RHC:eja vaikka niitä miten sellaisiksi väitettäisiin.

Virtuaalimaailmaan Royal Hanoverian Creamiksi nimetty hevosrotu tuli viime vuoden puolella. Se poikkeaa alkuperäisestä RHC:stä jonkin verran. Ensinnäkin sen tulisi olla samppanjanvärinen, ei välttämättä siis pearl, vaikka pearlia rodusta löytyy kyllä, kuten tosi monia muitakin diluutioita. Se on periaatteessa risteytysrotu, jonka kantarotuina ovat American Cream Draft yhdistettynä andalusianhevoseen tai lusitanoon. Muitakin barokkirotuja voitaneen käyttää jalostuksessa. Tämänhetkiset virtuaali-RHC:t ovat selkeästi barokkityyppisiä, melko raskaita sellaisia ja ne ovat myös pääasiassa ratsuja, eivät valjakkohevosia. Kenties virtuaali-RHC:iin tulevaisuudessa syntyy myös valjakkopainotteisia linjoja, mutta toistaiseksi päälajit ovat kouluratsastus ja historialliset lajit.

Lähteet

• Boniface, Katrin. Horse Power: Social Evolution in Medieval Europe. https://scholarworks.calstate.edu/downloads/qb98mg704
• Forrest, James. The Royal Mews. https://www.victorianvoices.net/ARTICLES/EM/EM1892A/EM1892A-RoyalMews.pdf
• Forrest, Susanna. The Cremellos of Versailles. https://susannaforrest.blog/2014/12/12/the-cremellos-of-versailles/
• International Champagne Horse Registry. An attempt at tracing the origins of the Champagne color gene. http://www.ichregistry.com/history.htm (täällä on valokuvia)
• Kane, Kathryn. Royal Hanoverian Creams. https://regencyredingote.wordpress.com/2010/04/30/royal-hanoverian-creams/
• Kathman, Lesli. The Equine Tapestry.
• Royal Collection Trust. State Horses. https://www.rct.uk/collection/themes/Trails/royal-mews/state-horses (hyvä vesivärityö RHC:ista)
• Royal Garden. Kasvatus. https://royalgardens.boards.net/thread/5/kasvatuksesta
• Muut määrittelemättömät lähteet