maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Vähän kaikenlaista

1. Visionin FWB-näyttelyiden tammaluokan tuomaroin eilen. Kirjoitin hieman perusteellisemmat arviot kuin mitä omiin näyttelyihin Ionicissa. Oriluokka täytyisi päkertää vielä kasaan, vilkaisin jo osallistujia, jotka näyttävät päällisin puolin hienoilta.

2. VNT-tuomaroinnissa on taas pieniä takkuja, koska vahingossa menin tuloksia lähettäessäni painamaan lähetys-painiketta kun lomake oli tyhjä. Nyt sitten sivuilla on tyhjät tulokset. Enkä pääse niitä tietenkään korjaamaan mitenkään. VNT:n foorumin kautta en ole saanut toistaiseksi vastausta siihen, että mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä.

3. Tuomarointioikeudet on taas käytetty hetkeksi aikaa, tuomaroin maaliskuussa Star Avenuessa pidettävät näyttelyt. Kunhan kaikki byrokratia saadaan kuntoon, ne näkyvät kyllä VNT:n kalenterissa. Minun vastuullani on tennesseenwalkerit ja yksi foxtrotter-luokka. Hieno juttu, vastahan tuomaroin walkereita Ionicin näyttelyissä.

4. Olemme taas viime aikoina rekisteröineet hurjan määrän hevosia VRL:ään. Tuo rekisteröinti on vähän haasteellista siinä mielessä, että vaikka hevoset rekisteröidäänkin VRL:ään minun nimiini, ne omistaa silti Ionic-talli ja Ionicin omistavat minä ja S. Tosin VRL:ssä Ionic on Sirpan omistuksessa, joten olemme totta puhuen väärentäneet satojen hevosten omistajatiedot tässä eikä kukaan ole huomannut mitään, emme edes me.
Minulla olisi parannusehdotus VRL:lle: hevonen pitäisi voida merkitä joko tallin tai yyhden/useamman henkilön omistamaksi eikä aina vain yhden henkilön nimiin, koska tämä ei voi pitää paikkaansa kaikissa tilanteissa. Lisäksi talleille pitäisi voida ilmoittaa useampi kuin yksi omistaja, kuten on tilanne Ionicissa, GA:ssa ja Pinkissä, kaikissa näissä on kaksi omistajaa. Lisäksi kasvattajatunnukset pitäisi voida kirjata kahdelle tai useammalle ihmiselle tai tallille. Meillä on Gin-tunnus merkitty Ionicille, joka piti paikkaansa vuonna 2005 tai milloin se nyt oli kun Ionic rekisteröitiin VRL:ään. Sittemmin Gin-hevoset ja kasvatus on siirtynyt Gin Ahaltekiin, joten tunnus pitäisi voida siirtää sinne.
Toisaalta asialla ei ole hirveästi väliä, minulla on S:n VRL-tunnukset ja S:llä minun ja käytämme niitä suloisesti sekaisin. Ei välttämättä VRL:n mielestä sallittua, mutta valitettavasti se on ainoa tapa, miten voimme selvitä hengissä VRL:n kanssa. Olemme lisäksi tehneet periaatepäätöksen, että toistaiseksi rekisteröimme kaikki hevoset minun nimiini. Etteivät nekin jakaannu kahdelle eri omistajalle.

5. Heräsin taas miettimään, että onkohan oikeasti järkeä nähdä kauhea vaiva rekisteröidessään satoja hevosia VRL:ään. Mitä jos VRL jonain päivänä vain katoaa? Mitä jos Feanaro kyllästyy koko touhuun ja irtisanoo virtuaalihevoset.net-domainin kokonaan? Mitä jos Feanarolle sattuu jotakin? Mitä jos joku vetäisee nokkansa tukevasti solmuun jostain syystä ja toteaa, että kiitti mulle riitti, tästä lähin saatte pärjätä ilman?
Sitä on niin helppo luottaa siihen, että kyllä VRL pysyy, mutta ei sitä kukaan takaa millään tavoin. Ei sitä kukaan voi edes taata millään tavoin.
Mitä jos tämä hemmetin sielunsa repiminen noiden lomakkeiden kanssa osoittautuu vuoden, parin päästä hukkaan heitetyksi vaivaksi?

Ei kommentteja: