perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Rotuhaaveita

Joskus sitä vain jää selailemaan Hevosmaailma.netin rotulistaa ja miettii, että tuollainen pitäisi ilman muuta keksiä Ioniciin ja tuollainenkin olisi kiva ja olisihan tuonkin rodun edustajalle kuva ja niin edelleen, loputtomiin.

Esimerkiksi alter real. Historian kätköistä on löytynyt tieto, että kun Ionic perustettiin, oli kasvatettavien rotujen listalla myös alter. No, Ioniciin keksittiin yksi ori ja se jäi siihen. Kun se lopetettiin, ei ole altereita meillä ollutkaan. Ehkä olisi taas aika?

Amerikanponejakin on kasvatettu ihan oikeasti, mutta viime aikoina näitä ei ole näkynyt, mitä nyt yksi vähän aikaa sitten kuollut ori. Muutamia risteytyksiä on kyllä vielä, joiden taustalta löytyy amerikanponeja.

Saddlebredejä pitäisi keksiä lisää. Vielä kun joku viitsisi kilpailuttaa niitä ARJ:ssä. Tai no... Mitä turhia.

Andalusianhevosia onkin muutama, mutta jokunen lisää ei tekisi ehkä pahaa. Voisihan niitä pienimuotoisesti vaikka kasvattaa?

Appaloosiakin olisi kiva jos niitä olisi enemmänkin. Pinkissä on tosin parikin laukka-appaloosaa. Ehkä siirrän ne laukkauran jälkeen Ioniciin sekalaiseen siitoskäyttöön.

Ariegenponit ovat superharvinaisuuksia virtuaalimaailmassa eivätkä niin järin yleisiä reaalimaailmassakaan. Meillähän on näitä ollut jokunen yksilö joskus, yksi kasvattikin syntyi ja päätyi RDN:ään. Mutta siitä on vuosia, vuosia aikaa.

Baskinponeja eli pottockeja meillä pari onkin. Tätä rotua voisi pitää kokoelmassa enemmänkin.

Baskiirien kanssa on vähän kuvaongelmia, mutta American Baskhir Curlyja voisi jokusen hankkia. Ja vaikka gaited curlyja, pääsisi askellajikisoihinkin (etteikö meillä olisi askellajihevosia jo ennestäänkin?).

Berberihevosia ei kauheasti näy laukkaradoilla nykyisin kun Trickery viettää hiljaiseloa ellei ole peräti kokonaan lopettanut. Meille ei kyllä laukkaberbereitä tule, ei ainakaan kovin montaa, koska meillä on ihan tarpeeksi työtä kilpailuttaa jo nykyisiä nelosryhmäläisiä. Ihan tavallisia ratsuberbereitä voisi sen sijaan harkitakin.

Connemaroista tuli mainittuakin tuossa parissa edellisessä postissa. Jos ei muuten niin risteytysjalostukseen sitten. Ongelmana vain on se, että meillä ei ole yhtään connemarakuvia! Ei ole koskaan ollut tarvetta!

Lisä-criollojen hankinta onkin jo melkein varma juttu, kunhan saisimme päkistettyä niille nimiä.

Dales- ja fell-ponit ovat ihastuttavia pikku-tupsujalkoja.

Afrikkalainen dongola olisi mielenkiintoinen rotu. Valokuvia ei ole juuri saatavilla, haaveilenkin että osaisin piirtää itse. Olen nähnyt muutamia kuvia dongoloista. Niillä on usein kyömy pää, joskus hyvinkin kyömy. Ne ovat aika kevyitä rakenteeltaan ja keveyttä korostaa usein vielä huono ruokinta ja köyhät laitumet. Rakennevirheitä löytyy ja jalostuskin on painottunut erikoisiin väreihin. Näistä saisi varsin mielenkiintoisia kuvia aikaiseksi. Jos siis osaisi piirtää. Lupaan kuitenkin yrittää.

Exmoor ja erityisesti dartmoor ovat myös olleet jo vuosia sillä meidän pitkänpitkällä "tarttis hankkia"-listalla.

Unkarilaisia hevosia meillä jo jokunen onkin, mutta lisääkin voisi hankkia. Erityisesti shagyoita, jos sitä taas yrittäisi jotain pienimuotoista kasvatustoiminnantapaistakin järjestää. Furiosot, gidranit, kisberit ja noniukset ovat myös ehdottoman kiintoisia rotuja, vaikka varsinkin viimeksi mainitulle on niin hankala löydää kelvollisia kuvia.

Friisiläisiäkin voisi olla enemmän. Kuvia on tosin vain satunnaisia, muttei tässä nyt olla kymmenien hevosten friisilaumaa hankkimassakaan. Risteytysjalostukseenhan me niitä enimmäkseen tarvitsemme.

Gelderlandeille ei ole kunnolla kuvia, muuten niitä voisi harkita hankkivansa. Ehkä hankimme niitä siitä huolimatta. Emme kuitenkaan taivu tälläämään geldereille rivipuoliveristen kuvia.

Hackney ja hackneyponi ovat myös sellaisia alituisesti kiinnostavia muttei koskaan aikaansaatuja rotuja. Paitsi olihan meillä se yksi hackneyponiori joskus. Nämä olisivat upeita hevosia. Täytyykin tarkistaa kuvatilanne...

Haflinger. Jostain syystä tämä on sellainen väliinputoaja. Ei niin yleinen että olisi koskaan kiinnittänyt meidän huomiota, muttei koskaan pidetty mitenkään erityisen harvinaisena. Gin tietää kertoa, että joskus 2000-luvun alkuvuosina haflinger oli jonkin aikaa jonkinlaisessa huudossa, siittoloitakin oli ainakin jokunen. Jos joku tietää nykyisin jonkin haflinger-siittolan, niin vinkatkoon tänne, haluamme tietää.

Huzuleita ja konikeja tai ainakin huzuleita on ollut aina silloin tällöin jokin hajayksilö. Olisi syytä keksiä näitä joskus muutama enemmänkin. Kuvia olisi ainakin joitakin.

Erilaiset italialaiset ratsuhevosrodut (calabrese, maremmano, murge, salernitano enimmäkseen) kiinnostaisivat myös, mutta näiden kanssa on ihan oikeasti kuvaongelmia. Tarttee vilkaista kuitenkin läpi ainakin Langrishin kuvagalleria, jos löytyisi edes joitain kuvia. Ja parit italialaiset hevossivustotkin voisi kahlata läpi, jos niistä löytyisi joitain kiintoisia linkkejä. Italiantyöhevonenkaan ei olisi ikävä tuttavuus.

Juutin- eli jyllanninhevonen on valloittanut minut ainakin Marianne Ketelimäen kuvagallerioissa. Niitä kuvia ei tosin virtuaalitalleille saa, mutta kaiketi netistä löytyisi muitakin kuvia näistä jättijytkyistä.

Kabardiineja voisi hankkia myös, voi kun vain keksisi niille nimiä! Ja ei, kaikki nimisivustot ja ilmaiset sanakirjat ovat jo valmiiksi rankassa käytössä.

Kanadanhevonen olisi kiva rotu myös. Täytyykin käydä katsomassa mitä kuuluu Ellery Canadiansille.

Ei hitsi, olen listallani vasta K:ssa asti ja jo tämän verran rotuja! Ehkä jätän tämän blogitekstin tähän ja keskityn vain selailemaan noita rotuja. Idea varmaan tuli jo selväksi?

9 kommenttia:

Tijuana kirjoitti...

Piti kaivaa heti heppakirjasta Dongola.
Yann Arthus-Bertrandin kirjassa 'Hevoset' löytyy näköjään aika paljon kuvia niistä, onkin aika veikeän näköinen hevonen. Monilla pää on yhtä paksu niin silmien kuin turvankin kohdalta, tommoinen palikkapää.

Tijuana kirjoitti...

Ja haflingereistä pitää vielä sanoa. :)

Miulla oli joskus vuonna 2006 haflingetamma Swee'Pea, jonka nykyiseltä omistajalta Hiprakassa (http://nennan.net/hevoset) löytyy näköjään pari haflingeria.

Tijuanasissakin oli kolme haffua vielä viime vuonna kun sain niistä kuvia, mutta möin ne pois kun en oikein tykännyt. Muistan myyneeni ne haffukasvattajalle, mutta eipäs näytä olevan enää.
Yksi löytyy Vignetestä (http://www.freewebs.com/windyswinner/hazel.htm), yksi Garamondista (http://www.freewebs.com/yksityistalli12/hevoset.htm) ja kolmatta ei enää löydy.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Siinä samaisessa kirjassa minäkin niitä kuvia olen nähnyt, plus sitten pari jostain italialaisesta lehtileikkeestä skannattua kuvaa. Siksipä kävi mielessä, että dongola olisi helppo piirtää: mitä enemmän jalat ja rakenne on vinksin vonksin, sen aidomman näköinen tulee :)

Seiza kirjoitti...

On Trickery vielä elossa!

Näitä lukiessa alkaa aina muuten haluta mitä ihmeellisimpiä rotuja, mutta ehkä se on parempi että minä tyydyn vain niihin berbereihin enkä kerää sekalaista hevoslaumaa joka jäisi kuitenkin pian heitteille...
Näin on tapahtunut sen verran monta kertaa etten ota enää riskiä

(Sain nyt kerrankin aikaiseksi kommentoitua kun kerran niitä kommentteja jossain vaiheessa kinuttiin ^^)

Tiju kirjoitti...

Kyllä te multakin saisitte vaikka armeijallisen dongola-piirustuksia! :D

Siran kirjoitti...

Yhy kun tuollainen rotucocktail olisi niin houkutteleva, tekisi mieli pistää talliin hetinyt vähän eloa. Etenkin kaspian-, aussi- ja fellponien kanssa on tullut tehtyä töitä ihan kiitetettävästi, haluttaisi jatkaa vielä sukupolvi jos toinenkin...

Ei saa kirjoittaa näin houkuttelevia tekstejä :(

Marjaana kirjoitti...

Jos ikinä dartmooria kaipaatte, niin minulla olisi tamma josta lähtee mielellään varsoja teille:) Orin saatte valitettavasti etsiä itse, sillä itse en ole sellaista löytänyt.. siksi tamman ainut varsakin on ratsuponi.

http://marsupieni.net/divine/sandra.php

Gin kirjoitti...

Kiitokset kommenteista kaikille! Ja tuo dartmoor-tamma täytyy pitää mielessä, eihän sitä tiedä vaikka Ioniciin keksittäisiin jostain dartmoor-ori, niin siinähän sitä olisi sulhanenkin valmiina.

Latu kirjoitti...

Nuuhkun Tallista saisitte ainakin hackneyponeja, ihan wink wink. :)

Ja noista dongoloista: itsekin olen noista juuri haaveillut, ja teidän kantiltanne hyvä sattuma että haaveiltiin yhtä aikaa: meikällä olisi pari varteenotettavaa dongolapiirrosta kansioissa. :) Ei rakenteeltaan niin perfektoja, mutta kuvia kumminkin... tahtoisitteko niitä käyttää, minulla olisi varaa antaa muutama kuva?