Joskus (itse asiassa vähän turhankin usein minun makuuni) tulee vastaan ihmisiä, jotka esittelevät foorumeilla suunnitelmiaan tehdä jotain aivan uutta: he valikoivat rodun, keksivät suvuttomia hevosia ja aloittavat jalostustoiminnan tältä pohjalta. Ihan itse, ihan yksin, he eivät edes halua käyttää muiden hevosia jalostuksessa.

Minusta se on vähän hölmöä ja yleensä suunnitelmista paistaa läpi, että sitä ei oikeastaan ole suunniteltu yhtään omaa nenää pidemmälle. Ensinnäkin virtuaalimaailma on yhteisö ja on oikeastaan kaikkien etu, jos edes suht aktiivisesti kasvattajat ja muut ihmiset olisivat tekemisissä toistensa kanssa: ostetaan, myydään, astutetaan, pyydetään ja tehdään tilausvarsoja. Yksin omaan lokoseensa ahtautumalla ei saavuta oikeastaan mitään.

Eikä tällainen jalostus kanna kauas, ensimmäiseen tai toiseen polveen korkeintaan. Jos pidemmälle haluaa, on keksittävä varsin paljon kantahevosia. Monet tahtovat vain näperrellä muutaman hevosen kanssa eikä niistä saada kuin sukupolvi tai pari uusia kasvatteja. Jos haluaa jalostaa oikeasti pidemmälle on joko keksittävä paljon suvuttomia hevosia tai sitten käytettävä muiden hevosia jalostuksessa jossain vaiheessa. Mieluiten tietysti heti alusta asti, jolloin sukutauluihin saadaan vaihtelua välittömästi. Vaikka toisaalta usein tällaisten projektien aloittajat myös kyllästyvät siihen projektiinsa vuodessa, minkä aikana on ehditty kasvattaa ehkä se pari sukupolvea ja sitten kaikki myydään. Tai tuhotaan. Sellaisille kasvattajille tällainen tapa toki sopii.

Monen rodun kohdalla tällaisten kokonaan uusien sukujen keksiminen ja kasvattaminen sitä paitsi on turhaa. Useimmista roduista löytyy jonkin verran vanhaa kantaa, kasvattajia ja kuina kantahevosia, joita voi omassa jalostuksessa hyödyntää. En minä sano etteikö saisi keksiä uusia hevosia, itse asiassa se on yleensä (ellei peräti aina) hyödyllistä rodulle kuin rodulle. Mikään virtuaalirotu tuskin on niin laaja, ettei uudet nimet olisi hyvä asia. Mutta tässäkin tilanteessa jalostuksen pitäisi olla sitä, että yhdistetään uusia sukuja vanhoihin. Kuten sanoin, tällä tavoin jalostuksesta voi olal jopa jotain hyötyäkin. Ja sitten tietysti on niin harvinaisia rotuja, että on pakko lähteä pakertamaan yksin omien hevosten kanssa. Siihen kunnianhimoisetkin harvinaisten rotujen kasvatusyritykset yleensä päättyvät, kun kantahevosia on liian vähän ja jossain vaiheessa ei kasvateille löydy enää sopivaa hevosta astutukseen.

Onhan tietysti miinuspuolensakin sillä, että lähteeä käyttämään muiden hevosia. Ne katoavat, sukulaiset katoavat, vaihtavat värejään, vaihtavat osoitteita, tietoja ja niin edelleen. Kasvatteja ostamalla saa liian usein niskaansa määräykset kisaamisesta ja muusta aktiviteetista, pahimmissa tapauksissa myös rajoituksia jalostuskäyttöön.

Me itse asiassa toimimme aika monen rodun kohdalla juuri näin: keksimme hevosia ja kasvatamme niistä ihan omia linjojamme emmekä paljon muille kasvattajille huutele niistä. Siksi me tiedämmekin erittäin hyvin homman miinuspuolet. Meillä ei yleensä ole juuri niitä rajoituksia, ettemmekö voisi keksiä kymmenittäin suvuttomia hevosia itsellemme, mutta aina jossain vaiheessa tulee eteen tilanne, ettei sekään riitä. Mitä enemmän hevosia keksii, sen kauemmas se hetki siirtyy, mutta edessä se on kuitenkin jossain vaiheessa.
Joskus tällaisten omien linjojen jalostaminen voi olla kyllä palkitsevaakin: omille tammoille on helppo löytää vieraita oreja, kun on varsin varma ettei samoja nimiä löydy suvuista. Yksi muualta ostettu, vierassukuinen hevonen voi tuoda kasvatukseen aivan uutta potkua, kun sitä voi käyttää miltei mille tahansa tammalle ilman pelkoa sukusiitoksesta. Ja monet kasvattajat löytävät meiltä samoin uutta verta linjoihinsa. Mutta jos yrittäisimme pysytellä niissä parissa, kolmessa hevosessa ja katsoa yksinomaan omaan napaamme, niin siitä ei tulisi mitään.

Mistä tulikin mieleen, että täytyypä taas lähteä katselemaan tammoille sopivia oreja muilta talleilta...