lauantaina, tammikuuta 26, 2013

9-vuotias Ionic

Ionicilla ei varsinaisesti ole syntymäpäivää, koska ei ollut mitään sellaista päivää, jolloin olisin todennut, että se on siinä, uusi tallini on valmis ja esittelykunnossa. Jonkinlaisena syntymäpäivänä on pidetty 18.1. koska Ionicin pääsivu on tehty 18.1.2004. Kuitenkin siitä kului vielä joitain viikkoja ennen kuin se päätyi julkisuuteen ja tallin varsinainen toiminta alkoi. Ensimmäinen Ion-kasvatti ikinä syntyi 9.2.2004.

Niin tai näin, noista alkuajoista tulee kuluneeksi 9 vuotta. Eikä loppua näy. Kai se vain on se, että kun löytää sen oman juttunsa, niin sen kanssa sitten viihtyy loputtomiin. Vaikka tietysti sitä joskus epäilee, että mitä järkeä ja hyötyä tällaisesta virtuaalihevosten massatuotannosta on. Mihin se johtaa, kun haalitaan vain yhä uusia sukuja ja hevosia. Ahaltekien kohdalla sen taitaa nähdä jo: hevosmäärä paisuu kammottavuuksiin. Arabeille on hyvää vauhtia käymässä niin eikä tarvita suurta ennustajaa, jos sanon, että muutaman vuoden kuluttua kirjoitan samoin terskeistä, knabstrupeista ja kalliovuortenponeista.

Mutta se on sen ajan murhe. Onnitteluja otetaan siis vastaan mielihyvin ja pitäisiköhän sitä värkätä juhlan kunniaksi uusi banneri: "Hevosten massatuotantoa 9 vuoden kokemusella!"

–Gin

Ei kommentteja: