perjantaina, tammikuuta 01, 2016

Esittelyssä kuukauden valinnat

Vuoden alkajaisiksi esiteltäköön vuonohevosori Brynhild Oddleik, cleveland-tamma Danette Ion ja pääasiassa amerikkalaisiin rotuihin keskittyvä Ravenwood Ranch


Vuonohevosista on ollut satunnaisesti puhetta jo kauan, tunnustin joskus pitäväni näistä pystyharjaisista hallakko-poneista (Joo, tiedän ettei se ole poni! Tämä on hellittelytermi), vaikkei niitä ollut koskaan Ioniciin asti eksynytkään. Sitten sain muutaman oikein kivan kuvan käyttööni ja joulukuun alussa osuin apajille sopivasti kun Brynhild myi kasvattejaan, niin se oli siinä sitten. Meille tuli Oddleik.

Mitäkö minä teen yhdellä vuonohevosoriilla? En tiedä. Ihailen sitä? Voip tosin olla, että jostain saattaa ihan vahingossa tarttua matkaan tamma tai kaksi ja vaikka toinen orikin. Ensimmäiset Ionin-suomenhevoset syntyivät viime vuonna, joten tänä vuonna voisi olla aika sitten ensimmäisille Jonens-vuonohevosille.

Väri-hifistelijät varmasti huomasivatkin sen jo: ei riittänyt tavallinen ruunihallakko kun piti saada valkohallakko. No kun kerran oli kuva ja tarjolla sopivansukuinen ori... Lupaan kyllä pyhästi, että sitä uhkaamaani tuplavoikkoa ei tule vaan yritän pysytellä jonkinlaisessa ruodussa vuonohevosten kanssa. Varsinkin kun ei niitä kuvia oikeasti ole ihan hirveän monelle voikkoväriselle kaverille.


Ikivanha kasvattimme Danette palautui takaisin meille VRL:n kautta, se oli myyty meiltä silloin joskus muinoin, rekisteröity, sittemmin katosivat sekä sivut että omistaja, joten VRL:stä kysyttiin jos meitä kasvattajana kiinnostaisi korjata tamma (plus pari oria) talteen. Kyllä kiinnostaa! Olemme hakanneet jo vuosia päätämme näppikseen ynnä muihin koviin pintoihin kun menimme silloin 2007 tuhoamaan koko cleveland-kantamme ja kolmen vuoden kasvatustyön. Muistan kyllä syyt: kaikki olivat sukua keskenään eikä kuviakaan ollut tuhottomasti tarjolla. Tänä päivänä nuo syyt kuulostavat varsin heppoisilta.

Daneten emä on myös meidän kasvatti, emän suku on kotoisin Hämypurosta, tallista jonka muut saattavat muistaa suomenhevostallina, mutta jonka me Virginian kanssa muistamme sen ainoastaan sen huippu-upeista clevelandinruunikoista. Tuolloin oli kolme cleveland-kasvattajaa: me, Hämypuro, ja Kerppa, ja kasvatustoiminta kukoisti kun käytimme paljon toistemme hevosia jalostuksessa ja ostimme ja myimme kasvatteja ahkerasti. Meilläkin oli useita Twilight-hevosia: Dione Twilight, Ever Dream Twilight, Batman Twilight, Carola Twilight, ja Nuit de Gelée Twilight. Hevosista upeimpia oli Hämypuron suvuton ori Saturnuksen Vuorikuusi, joka onneksi palasi Daneten mukana meidän cleveland-sukuihin.


Ravenwood Ranch olisi ansainnut esittelynsä jo paljon aikaisemmin, mutta kun kaikkea voi aina muistaa ja hoksata. Tallihan on ollut pystyssä jo kuutisen vuotta omistajansa sanojen mukaan ja koko sen ajan keskittynyt enimmäkseen amerikkalaisiin rotuihin, western-ratsastukseen ja askellajihevosiin. Löytyy tallilta toki yhtä ja toista muutakin, vaikka hevosmäärä on kovin maltillinen, roduissa on valikoimaa. Kun tarkemmin katsoo, siellähän on melkein mitä vain!

Ei siis liene yllätys, että Ravenwoodista on meillekin päätynyt muutamia kasvatteja eri roduista, niinkuin nyt esimerkiksi arabitamma, missourinfoxtrotter, saddlebred, ja pari morgania. Onneksi voin sanoa, että puuha on kaksisuuntaista, Ravenwoodissa on muutamia Ion-hevosia ja ainakin yksi vanha pinkkiläinen. Ja kun tarkkaan miettii, voisihan sitä rustailla mailia Breakille ja kysyä muutamaa astutusta tallin oreilla ja yksi tilausvarsakin olisi haaveissa...

Voisin taas esittää sen saman litanian kuin niin monen muunkin esittelemäni tallin kohdalla: kivat kuvat, hienoja värejä, persoonallisia hevosia, värien periytymiset kunnossa, ja niin edelleen. Nämä kaikki pitävät paikkansa kyllä Ravenwoodin kohdallakin, mutta harvinaisempien rotujen lisäksi Ravenwoodissa on tunnelmaa. Harvoin viitsin lukea pitkiä kuvauksia tallien ympäristöistä tai muitakaan tekstejä hevosten luonnekuvausten lisäksi, mutta Ravenwoodissa se kannattaa ehdottomasti tehdä. Teksteihin on selkeästi uhrattu aikaa ja ajatusta, samoin myös tietoja eri asioista. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon Fahrenheit-asteet!

–S

1 kommentti:

Break kirjoitti...

No nyt ei kyllä kauniimmin sanoin olisi meitä voitu saatella uuteen vuoteen, kiitos tästä! ♥ Heti tuli kauhea inspis taas bittiponien suhteen, kyllä nämä tämmöiset piristävät kommentit omasta puuhastelusta täällä virtuaalimaailmassakin motivoivat kyllä kummasti. ^^ Aina se on ihanaa tietää, että joku muukin tykkää meistä edes vähäsen. :D Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta teille ja ehdottomasti mailia tulemaan, jos uusia hevosia kaipailette tänne Ioniciin! :) ♥